2008-12-30 10:16:16 CET

2008-12-30 10:17:16 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
Finnvera Oyj - Pörssitiedote

Finnveralle 33 miljoonaa lisävaltuutta


Finnveralle on myönnetty 33 miljoonan euron lisävaltuus korkotuettomien
lainojen ja takausten myöntämiseksi vielä tämän vuoden loppuun mennessä.
Korkotuettomien investointi- ja käyttöpääomalainojen myöntämisvaltuus on nyt
661 miljoonaa euroa vuonna 2008. Valtuus käytetään yritysten lainojen
takauksiin ja korkotuettomiin lainoihin kotimaassa. 

Finnveran kotimaan rahoituksen euromääräinen kysyntä on nousut tämän vuoden
aikana 19  % ja yrityksiä rahoitetaan kotimaassa yli miljardilla eurolla.
Pk-yritysten suhdannenäkymät ovat heikentyneet loppuvuonna merkittävästi, ja
rahoituksen painopiste on siirtynyt investoinneista käyttöpääomaan. Finnveran
tehtävänä on jakaa riskiä muiden rahoittajien kanssa. Rahoitus edellyttää aina,
että liiketoiminta on arvioitu kannattavaksi. 

Työ- ja elinkeinoministeriö vahvistaa vuosittain Finnveran korkotuettomien
lainojen ja takausten enimmäismäärän. Vuoden 2008 enimmäisvaltuutta korotettiin
nyt 33 miljoonalla eurolla, ja aiemmin syksyllä 60 miljoonalla eurolla.
Yhteensä valtuuksia on vuodelle 2008 korotettu 93 miljoonalla eurolla. 

Finnveran kokonaisvastuut olivat 30.6.2008 viennin rahoituksessa 6,7 miljardia
euroa ja kotimaan rahoituksessa 2,6 miljardia euroa. Finnveran vastuukattoja on
esitetty nostettavaksi kotimaassa 3,2 miljardiin euroon ja viennin rahoituksen
vastuukattoa 10 miljardiin euroon. Finnveralle on esitetty myös ns.
jälleenrahoitusmallin käyttöönottoa, jolloin Finnveran voisi jälleenrahoittaa
vientiä rahoittavia pankkeja enintään 1,2 miljardilla eurolla. 

Finnvera hankkii yritysten lainoihin tarvitsemansa varat markkinoilta pääosin
valtion takaamilla joukkovelkakirjalainoilla. Valtio myöntää korkotukea osalle
Finnveran myöntämistä lainoista ja maksaa noin puolet Finnveralle syntyvistä
kotimaan rahoituksen tappioista. Muutoin Finnveran toiminnan on oltava
itsekannattavaa, eli sen on katettava pitkällä aikavälillä tuotoillaan kulunsa
ja osuutensa luottotappioista. 

Lisätiedot:
toimitusjohtaja Pauli Heikkilä, puh. 020 460 7321 tai 0400 429 210´
varatoimitusjohtaja Veijo Ojala puh. 020 460 7405 tai 0400 672 401
viestintäjohtaja Leena Jaakkola puh. 040 352 9332