2009-11-12 07:45:00 CET

2009-11-12 07:45:00 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
Elecster Oyj - Osavuosikatsaus (Q1 and Q3)

ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2009


ELECSTER OYJ               OSAVUOSIKATSAUS  12.11.2009 KLO 8.45


ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2009

Koko vuoden tuloksen ennakoidaan parantuvan, liikevaihto jäänee
viime vuodesta

Yhteenveto luvuista

Tammi-syyskuu
-        Liikevaihto 26,2 MEUR (1-9/2008: 28,1 MEUR)
-        Liikevoitto 2,0 MEUR (2,3 MEUR)
-        Tulos ennen veroja 1,3 MEUR (1,9 MEUR)
-        Tulos/osake 0,30 EUR (0,35 EUR)
-        Omavaraisuusaste 39,3 % (39,3 %)

Heinä-syyskuu
-        Liikevaihto 8,4 MEUR (7-9/2008: 8,4 MEUR)
-        Liikevoitto 0,8 MEUR (0,6 MEUR)
-        Tulos ennen veroja 0,6 MEUR (0,5 MEUR)
-        Tulos/osake 0,15 EUR (0,11 EUR)


TOIMINTAYMPÄRISTÖ
Toimintaympäristömme markkinoilla on edelleen haasteellinen.
Rahoituksen osalta tilanne on helpottunut useissa maissa.
Laajoilla kansainvälisillä toimilla pankkien toiminta on
palautunut lähemmäksi normaalia, maakohtaisia eroja on kyllä
olemassa. Tämä tarkoittaa sitä, että asiakkaittemme on
aikaisempaa helpompaa löytää rahoitusta investointitarpeisiinsa.

Teollisuustuote -segmentin osalta kysyntää on ollut koko ajan,
rahoituksen ollessa vaikeuttavana hidasteena. Kannattavuus on
hieman parantunut. Vuosia jatkunut aktiivinen työ näyttää tuovan
palautetta tarjouskyselyjen muodossa vaikeinakin aikoina. Viime
kuukausien aikana olemme saaneet useita uusia asiakkuuksia.
Osaltaan tähän on vaikuttanut myös se, että asiakasrahoitusta on
pystytty helpottamaan yhteistyössä rahoittajien kanssa.
Toimiminen järjestelmätoimittajana on vahvistanut asemaamme
markkinoilla. Uskomme olevamme oikealla tiellä myöskin tulevia
vuosia ajatellen.

Kuluttajatuote -segmentin myynti jäi edellisestä vuodesta, mutta
vastaavasti kannattavuus parani johtuen alhaisemmista raaka-
ainehinnoista.

Muut -segmentti kärsii edelleen alihankinnan tarpeen
vähentymisestä eikä elpyminen ole vielä käynnistynyt.




LIIKETOIMINNAN KEHITYS JA TALOUDELLINEN ASEMA
Konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 26,2 milj. euroa (1-
9/2008: 28,1 milj. euroa), jossa laskua oli 6,7 % edelliseen
vuoteen verrattuna. Katsauskauden liikevoitto oli 2,0 milj. euroa
(2,3 milj. euroa). Voitto ennen veroja oli 1,3 milj. euroa (1,9
milj. euroa).

Heinä-syyskuun liikevaihto kasvoi 0,6 % edellisen vuoden
vertailujaksosta ja oli 8,4 milj. euroa. Kannattavuus parani
kolmannella vuosineljänneksellä. Heinä-syyskuun liikevoitto oli
0,8 milj. euroa (0,6 milj. euroa), Voitto ennen veroja oli 0,6
milj. euroa (0,5 milj. eu-roa).

Konsernitaseen loppusumma katsauskauden lopussa oli 40,5 milj.
euroa (41,1 milj. euroa). Omavaraisuusaste oli 39,3 % (39,3 %).
Korollinen vieras pääoma oli 19,3 milj. euroa (18,4 milj. euroa).

INVESTOINNIT
Konsernin bruttoinvestoinnit olivat 1,4 miljoonaa euroa (2,6).

HENKILÖSTÖ
Konsernin henkilömäärä oli keskimäärin 320 (325), josta ulkomailla
161 (165). Katsauskauden lopussa konsernin henkilömäärä oli 315
(327).

YHTIÖKOKOUS
Elecster Oyj:n varsinainen yhtiökokous 21.4.2009 vahvisti vuoden
2008 tilinpäätöksen ja myönsi hallituksen jäsenille sekä
toimitusjohtajalle vastuuvapauden päättyneeltä tilikaudelta.

Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti, että osinkoa
jaetaan 0,10 euroa osakkeelta. Osinko on maksettu 4.5.2009.

Yhtiökokous valitsi yhtiön hallituksen jäseniksi Jarmo Halosen,
Jukka Halosen, Päivi Halosen ja Olavi Leinon. Hallitus valitsi
järjestäytymiskokouksessaan Jukka Halosen jatkamaan
puheenjohtajana.

Varsinaisiksi tilintarkastajiksi valittiin uudelleen Jukka
Lahdenpää, KHT ja Veikko Terho, KHT. Varatilintarkastajaksi
valittiin KHT-yhteisö Moore Stephens Rewinet Oy Ab.

VARSINAISESSA YHTIÖKOKOUKSESSA 21.4.2009 PÄÄTETYT HALLITUKSEN
VALTUUTUKSET

Valtuutus päättää omien osakkeiden hankkimisesta

Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään omien
osakkeiden hankkimisesta yhtiön vapaalla omalla pääomalla.
Valtuutus koskee enintään 180.000 yhtiön A-osaketta.

Osakkeita voidaan hankkia yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi,
käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa tai
muissa järjestelyissä, käytettäväksi osana yhtiön tai sen
tytäryhtiöiden avainhenkilöiden kannustinjärjestelmien
toteuttamista tai muutoin edelleen luovutettaviksi tai
mitätöitäviksi.

Valtuutuksen nojalla tehtyihin hankintoihin käytetään yhtiön
vapaata omaa pääomaa, jolloin osakkeiden hankinnat vähentävät
yhtiön voitonjakokelpoisia varoja.

Osakkeet hankitaan NASDAQ OMX Helsingin Pörssin järjestämässä
julkisessa kaupankäynnissä. Hankittavien osakkeiden
vähimmäishinta on osakkeen alin ja enimmäishinta osakkeen korkein
julkisessa kaupankäynnissä noteerattu markkinahinta valtuutuksen
voimassaoloaikana. Osakkeiden hankintahinta suoritetaan Helsingin
Pörssin ohjesäännön ja Euroclear Finlandin (ent. Suomen
Arvopaperikeskus) sääntöjen mukaan määräytyvässä maksuajassa. Kun
A-sarjan osakkeiden hankkiminen tapahtuu julkisessa
kaupankäynnissä, hankinta tapahtuu muutoin kuin omistusten suhtees-
sa (suunnattu hankinta).

Kun hankittavien osakkeiden enimmäismäärä on alle 10 prosenttia
yhtiön koko osakemäärästä ja alle 10 prosenttia osakkeiden
tuottamasta äänimäärästä, osakkeiden hankinnalla ei ole
merkittävää vaikutusta osakkeenomistuksen ja äänivallan
jakautumiseen yhtiössä.

Hallitus päättää muista omien osakkeiden hankkimisen ehdoista.
Valtuutus on voimassa 1.5.2009 - 30.4.2010 välisenä aikana.

Valtuutus päättää omien osakkeiden luovuttamisesta

Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään omien
osakkeiden luovuttamisesta.

Valtuutuksen kohteena on enintään 180.000 kappaletta A-sarjan
osakkeita. Hallitus valtuutettiin päättämään siitä, kenelle ja
missä järjestyksessä omia osakkeita luovutetaan. Hallitus voi
päättää omien osakkeiden luovuttamisesta muutoin kuin siinä
suhteessa, jossa osakkeenomistajalla on etuoikeus hankkia omia
osakkeita, jos poikkeamiseen on yhtiön kannalta painava
taloudellinen syy. Yhtiön pääomarakenteen kehittämistä,
mahdollisissa yrityskaupoissa tai muissa järjestelyissä
vastikkeena käyttämistä sekä osakkeiden käyttämistä osana yhtiön
tai sen tytäryhtiöiden avainhenkilöiden kannustinjärjestelmien
toteuttamista voidaan pitää yhtiön kannalta painavana
taloudellisena syynä.

Osakkeet luovutetaan vähintään niiden luovutushetken mukaiseen
käypään arvoon, joka määräytyy NASDAQ OMX Helsingin Pörssin
järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä.

Hallitus päättää omien osakkeiden luovuttamisen muista ehdoista.
Valtuutus on voimassa 1.5.2009 - 30.4.2010 välisenä aikana.

OSAKKEET
Elecster Oyj:n osakepääoma 30.9.2009 oli 3.151.939,29 euroa ja
osakkeiden lukumäärä 3.748.116. Osake on nimellisarvoton.

Emoyhtiö Elecster Oyj:llä on kaksi osakesarjaa, K-sarja ja A-
sarja. A-osake noteerataan Nasdaq OMX Helsingin Pörssissä.
Osakkeen ylin kurssi katsauskauden aikana oli 4,00 euroa ja alin
2,75 euroa. Katsauskauden päättyessä kurssi oli 3,81 euroa.
Katsauskauden aikana A-osakkeiden vaihto oli 259 964 kpl (14,3 % A-
osakkeiden määrästä).

Hallitus ei ole katsauskaudella käyttänyt valtuutustaan hankkia
tai luovuttaa omia osakkeita. Yhtiöllä ei ole hallussaan yhtiön
omia osakkeita.

Hallituksella ei ole voimassa olevia osakeantivaltuutuksia eikä
valtuutusta vaihtovelkakirja- tai optiolainan liikkeelle
laskemiseen.

Yhtiö ei ole saanut katsauskaudella liputusilmoituksia.

NÄKYMÄT JA LÄHIAJAN EPÄVARMUUSTEKIJÄT
Vuosi kokonaisuutena on sujunut pääosin asetettujen tavoitteiden
mukaisesti. Koko vuoden 2009 liikevaihto tullee jäämään
vertailuvuotta pienemmäksi johtuen pääosin muut -segmentistä
tulevasta alkuvuoden jättämästä. Huomioiden olemassa olevan
tilauskannan ja näkymät raaka-aineiden hintakehityksestä, odotamme
koko vuoden tuloksen parantuvan vertailuvuodesta. Aiemman
ohjeistuksen mukaisesti tavoitteena oli edellisen vuoden
liikevaihto ja kannattavuustaso.

Lähiajan riskinä ja epävarmuustekijänä näemme edelleen
maailmantalouden tilanteen vaikutukset asiakkaidemme
investointipäätöksiin ja kulutuskysyntään. Merkittäviä tekijöitä
ovat myös raaka-aineiden hinnanvaihtelut sekä
valuuttakurssimuutokset. Euron kohtuuton vahvuus haittaa täysin
viennistä riippuvaista toimintaamme. Riskeistä ja riskien-
hallinnasta on kerrottu myös vuoden 2008 vuosikertomuksessa.




KONSERNITULOSLASKELMA, IFRS

Tuhatta euroa     7-9/2009  7-9/2008  1-9/2009  1-9/2008  1-12/2008

LIIKEVAIHTO          8.418     8.367    26.210    28.096     36.908

Valmiiden ja keskeneräisten 
varastojen muutos      189       651      -802       871      1.419
Valmistus omaan 
käyttöön                79       168       364     1.699      2.064
Liiketoiminnan 
muut tuotot             52        72       155       211        236
Materiaalit ja 
palvelut            -4.412    -4.923   -12.072   -16.565    -21.628
Henkilöstökulut     -1.791    -2.008    -6.413    -6.935     -9.751
Poistot ja 
arvonalentumiset      -381      -351    -1.126    -1.028     -1.403
Liiketoiminnan  
muut kulut          -1.377    -1.355    -4.282    -4.023     -5.490
LIIKEVOITTO            777       621     2.034     2.326      2.355

Rahoitustuotot 
ja -kulut             -152      -101      -742      -471       -991
TULOS ENNEN VEROJA     625       520     1.292     1.855      1.364

Tuloverot             -109       -49      -224      -414       -255
TILIKAUDEN 
VOITTO/TAPPIO          516       470     1.068     1.441      1.108

TILIKAUDEN TULOKSEN JAKAUTUMINEN
Emoyhtiön 
osakkeenomistajille    563       414     1.125     1.323        949Vähemmistölle          -47        56       -57       118        159

Tulos/osake           0,15      0,11      0,30      0,35       0,25

LAAJA KONSERNITULOSLASKELMA, IFRS
TILIKAUDEN TULOS       516       470     1.068     1.441      1.108

MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT:
Ulkomaiseen yksikköön 
liittyvät muuntoerot  -156       441      -410       370        218
TILIKAUDEN LAAJA 
TULOS YHTEENSÄ         360       912       658     1.811      1.326

TILIKAUDEN LAAJAN TULOKSEN JAKAUTUMINEN
Emoyhtiön 
osakkeenomistajille    407       856       715     1.693      1.167
Vähemmistölle          -47        56       -57       118        159



KONSERNITASE, IFRS
Tuhatta euroa          30.9.2009        30.9.2008        31.12.2008
VASTAAVAA

PITKÄAIKAISET VARAT
Aineettomat oikeudet          75               98                93
Aineelliset hyödykkeet    13.500           13.566            13.975
Muut osakkeet ja osuudet     419              419               419
Pitkäaikaiset saamiset     2.041            1.615             1.777
Laskennalliset verosaamiset  405               40               218
Pitkäaikaiset 
varat yhteensä            16.440           15.739            16.482

LYHYTAIKAISET VARAT
Vaihto-omaisuus           11.239           12.753            12.191
Myyntisaamiset ja 
muut saamiset              9.171            9.398             8.508
Tuloverosaaminen             181              366               200
Rahavarat                  3.471            2.816             3.290
Lyhytaikaiset 
varat yhteensä            24.062           25.332            24.188
VASTAAVAA                 40.502           41.071            40.670


VASTATTAVAA

OMA PÄÄOMA
Osakepääoma                3.152            3.152             3.152
Ylikurssirahasto           4.239            4.239             4.239
Muut Rahastot                 68               70                72
Muuntoerot                  -474             -131              -210
Kertyneet voittovarat      7.671            7.518             7.063
Vähemmistöosuus            1.001            1.017             1.058
Oma pääoma yhteensä       15.657           15.865            15.374

VIERAS PÄÄOMA
Laskennallinen verovelka     452              414               443
Pitkäaikainen 
vieras pääoma             11.980           10.981            10.292
Lyhytaikainen 
vieras pääoma             12.413           13.811            14.560

VASTATTAVAA               40.502           41.071            40.670




KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA

Tuhatta euroa           1-9/2009         1-9/2008         1-12/2008

Liiketoiminnan rahavirta

Tilikauden voitto          1.068            1.441             1.108
Oikaisut tilikauden 
tulokseen                  2.092            1.910             2.647
Käyttöpääoman muutos         -15           -2.073            -1.935
Maksetut korot ja 
muut rahoituserät           -548             -589              -958
Saadut korot                  81              124               174
Maksetut verot              -422             -495              -444
Liiketoiminnan rahavirta   2.256              318               592

Investointien rahavirta

Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin 
hyödykkeisiin             -1.258           -2.567            -3.484
Käyttöomaisuuden myynti       17               52                59
Pitkäaikaisten 
saamisten muutos              34               32                45
Investointien rahavirta 
yhteensä                  -1.207           -2.483            -3.380

Rahoituksen rahavirta

Pitkäaikaisten 
lainojen muutos            1.146              911             1.816
Lyhytaikaisten 
lainojen muutos           -1.498            1.183             1.532
Maksetut osingot            -374             -687              -787
Rahoituksen rahavirta       -726            1.407             2.561

Rahavarojen muutos           323             -758              -227

Rahavarat kauden alussa    3.289            3.586             3.586
Rahavarojen kurssimuutosten 
vaikutus                    -141              -12               -70
Rahavarat kauden lopussa   3.471            2.816             3.289






LASKELMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA
Tuhatta    Osake- Yli-  Muut   Muun-  Voit-  Yh-    Vä-  Yh-
euroa      pääoma kurs- rahas- toerot tova-  teensä hem- teensä
                  sira- tot           rat           mis-
                  hasto                             tö-
                                                    osuus
OMA PÄÄOMA 
1.1.2009   3.152  4.239   72    -210  7.063  14.316 1.058  15.374
Osingonjako                            -375    -375          -375
Kokonaistulos             -4    -264    982     715   -57     658
OMA PÄÄOMA
30.9.2009  3.152  4.239   68    -474  7.671  14.656 1.001  15.657




Tuhatta    Osake- Yli-  Muut   Muun-  Voit-  Yh-    Vä-  Yh-
euroa      pääoma kurs- rahas- toerot tova-  teensä hem- teensä
                  sira- tot           rat           mis-
                  hasto                             tö-
                                                    osuus

OMA PÄÄOMA 
1.1.2008   3.152  4.239  41     -418  6.816  13.830  1.011 14.841
Osingonjako                            -675    -675   -112   -787
Kokonaistulos            29      287  1.377   1.693    118  1.811
OMA PÄÄOMA
30.9.2008  3.152  4.239  70     -131  7.518  14.848  1.017 15.865



KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET

Tuhatta euroa           30.9.2009       30.9.2008       31.12.2008
Omasta puolesta annetut vakuudet
Kiinteistökiinnitykset      5.383           4.552            5.383
Yrityskiinnitykset         11.133          10.628           10.628
Tytäryhtiöiden puolesta           
Takaukset                     600             574              600
Muiden puolesta
Takaukset                       0              20                4





KONSERNIN TUNNUSLUVUT
Tuhatta euroa            1-9/2009        1-9/2008        1-12/2008

Liikevaihto                26.210          28.096           36.908
Liikevaihdon kasvu, %        -6,7           -14,3            -12,4
Liikevoitto                 2.034           2.326            2.355
% liikevaihdosta              7,8             8,3              6,4
Tulos ennen veroja          1.292           1.855            1.364
% liikevaihdosta              4,9             6,6              3,7
Tilikauden tulos (emoyhtiön 
osakkeenomistajille)        1.125           1.323              949
% liikevaihdosta              4,3             4,7              2,6

Oman pääoman tuotto, %        9,2            12,5              7,3
Sijoitetun pääoman tuotto, %  7,3            10,5              8,9
Korollinen vieras pääoma   19.281          18.425           19.741
Rahavarat                   3.471           2.816            3.290
Nettovelkaantumisaste, %    101,0            98,4            107,0
Omavaraisuusaste, %          39,3            39,3             38,5
Taseen loppusumma          40.502          41.071           40.670

Bruttoinvestoinnit          1.370           2.646            3.414
Tilauskanta                 6.950           6.351            7.581

Tulos/osake, euroa           0,30            0,35             0,25
Oma Pääoma/osake, euroa      3,91            3,96             3,82

Osakkeiden keskimääräinen 
lukumäärä               3.748.116       3.748.116        3.748.116

Konsernin 
vastuusitoumukset          17.116          15.774           16.614




LUKUJA NELJÄNNESVUOSITTAIN

Tuhatta euroa Q3/09   Q2/09   Q1/09   Q4/08   Q3/08   Q2/08  Q1/08
Liikevaihto   8.418   9.191   8.601   8.812   8.367   8.752 10.977
Liikevoitto     777     698     559      29     621     441  1.264
Liikevoitto, %  9,2     7,6     6,5     0,3     7,4     5,0   11,5
Kauden tulos    563     469      93    -374     414     168    741
Tulos/osake, 
euroa          0,15    0,13    0,02   -0,10    0,11    0,04   0,20




Osavuosikatsaus on laadittu noudattaen IFRS-standardien kirjaamis-
ja arvostusperiaatteita, mutta sen laadinnassa ei ole noudatettu
kaikkia IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardin vaatimuksia.
Konserni on soveltanut 1.1.2009 alkaen seuraavia uudistettuja
standardeja: IAS 1 Tilinpäätöksen esittäminen, joka vaikuttaa
konsernin tuloslaskelman ja oman pääoman muutoslaskelman
esitystapaan.
Osavuosikatsauksen laadintaperiaatteet sekä tunnuslukujen
laskentaperiaatteet ovat yhtenevät vuoden 2008 tilinpäätöksen
kanssa. Tunnuslukujen laskentakaavat löytyvät vuosikertomuksen
2008 sivulta 39.

Esitetyt luvut ovat tilintarkastamattomia.

Kaikki tässä pörssitiedotteessa esitetyt ennusteet ja arviot
perustuvat johdon tämänhetkiseen näkemykseen talouden tilasta ja
kehittymisestä. Tästä syystä tulokset voivat erota merkittävästi
johtuen muutoksista taloudessa, kilpailuolosuhteissa,
markkinoilla tai lainsäädännössä.

Taulukoiden luvut on pyöristetty, minkä vuoksi yksittäisten
lukujen summat saattavat poiketa loppusummasta.

Konsernin tilinpäätöstiedote vuodelta 2009 julkaistaan 25.2.2010.

Lisätiedot: toimitusjohtaja Jarmo Halonen, puh. 0400 732 358

ELECSTER OYJ
Hallitus



JAKELU
Nasdaq OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.elecster.fi