|
|||
2007-05-04 07:00:00 CEST 2007-05-04 07:00:00 CEST REGULATED INFORMATION Lassila & Tikanoja - NeljännesvuosikatsausLASSILA & TIKANOJAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2007- Liikevaihto 129,1 miljoonaa euroa, kasvu 28,4 % - Liikevoitto 9,2 miljoonaa euroa, kasvu 2,2 % - Osakekohtainen tulos 0,15 euroa (0,16 €) - Koko vuoden liikevaihdon arvioidaan kasvavan selvästi yli 20 prosenttia ja tuloksen paranevan. KONSERNIN LIIKEVAIHTO JA TULOS Vuoden ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto kasvoi 28,4 % 129,1 miljoonaan euroon (100,6 milj. €). Kasvusta 17,9 prosenttiyksikköä tuli yritysostoista. Liikevoitto oli 9,2 miljoonaa euroa (9,0 milj. €), mikä on 7,1 % (8,9 %) liikevaihdosta. Orgaaninen kasvu jatkui vahvana kaikilla toimialoilla hyvin sujuneen uus- ja lisämyynnin ansiosta. Teollisuuspalveluiden kysyntä oli erityisen vahvaa. Voittoa ennen veroja rasittivat vuonna 2008 käynnistyvän öljyn regenerointiliiketoiminnan suojaamiseksi hankittujen öljyjohdannaisten sekä koronvaihtosopimusten käypien arvojen muutokset (-1,6 milj. €). Avainlukuja -------------------------------------------------------------------------------- | | 1-3/2007 | 1-3/2006 | Muutos % | 1-12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto, milj.€ | 129,1 | 100,6 | 28,4 | 436,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto, milj.€ | 9,2 | 9,0 | 2,2 | 50,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoittoprosentti | 7,1 | 8,9 | | 11,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Voitto ennen veroja, | 8,3 | 8,8 | -5,2 | 48,5 | | milj. € | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtainen | 0,15 | 0,16 | -6,3 | 0,90 | | tulos, € | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | EVA, milj. € | 3,6 | 3,8 | -5,3 | 28,6 | -------------------------------------------------------------------------------- LIIKEVAIHTO JA TULOS TOIMIALOITTAIN Ympäristöpalvelut Ympäristöpalveluiden (jätehuolto, kierrätyspalvelut, L&T Biowatti, ympäristötuotteet) liikevaihto oli 65,8 miljoonaa euroa (47,1 milj. €) ja se kasvoi 39,6 %. Liikevoitto oli 8,6 miljoonaa euroa (7,3 milj. €). Orgaaninen kasvu jatkui edelleen vahvana. Kierrätyspalvelujen tulosta paransi volyymin voimakas kasvu ja hyvä tuotantokustannusten hallinta. Myös yhteisyritys Salvor Oy:n liikevaihto kasvoi ja tulos parani. Jätehuollon kannattavuus heikkeni hieman kunnallistettujen urakka-alueiden lisääntymisen vuoksi. Ympäristötuotteiden tulos heikkeni. Tampereen kierrätyslaitoksella otettiin käyttöön kapasiteetin laajennus. Kuluvan vuoden aikana otetaan käyttöön vielä Joensuun uusi kierrätyslaitos ja Turun laitoksen laajennus. Ympäristölupatilanne on kehittynyt myönteisesti, vaikka ympäristöluvista tehdyt valitukset jossain määrin hidastavat laitoshankkeita. Uusien kierrätyslaitosten suunnittelua jatketaan. Venäjän kierrätyslaitoksen arvioidaan valmistuvan ensi vuoden alussa. Jätehuoltotoiminta laajenee Moskovan alueella uuteen kaupunkiin toukokuussa 2007, kun Sergiev Posadin kaupungin jätehuolto siirtyy asteittain L&T:n hoidettavaksi. Biowatti Oy:n osake-enemmistön osto toteutui 1.2.2007. L&T Biowatti on Suomen johtava uusiutuvia energialähteitä hyödyntävä bioenergia-alan yritys, joka harjoittaa puupolttoaineiden hankintaa, prosessointia, markkinointia ja toimittamista asiakkaille. L&T Biowatin liikevaihto ja tulos kehittyivät alkuvuodesta lähes suunnitellusti. Kiinteistö- ja käyttäjäpalvelut Kiinteistö- ja käyttäjäpalveluiden (kiinteistönhoito ja siivouspalvelut) liikevaihto oli 48,7 miljoonaa euroa (41,1 milj. €), kasvua oli 18,5 %. Liikevoitto oli 1,1 miljoonaa euroa (1,3 milj. €). Suomessa orgaaninen kasvu jatkui, ja erityisesti kasvoi kiinteistöteknisten palvelujen liikevaihto. Leuto sää ei juurikaan parantanut tulosta, koska lumenauraustöistä on pääosin tehty alihankkijoiden kanssa kiinteähintaiset sopimukset etukäteen. Lisäveloitukset mahdollistavia lumenkuljetuksia ei juuri ollut. Siivouspalveluissa käynnistyi suuri määrä uusia sopimuksia, joiden aloituskustannukset heikensivät kannattavuutta. Venäjällä ja Latviassa toiminta on organisoitu uudelleen. Latviassa myynti on sujunut hyvin, ja tuloksen odotetaan paranevan selvästi. Myös Venäjän toiminnan kannattavuus on parantumassa. Ruotsissa on vuoden sisällä tehty kolme yritysostoa, joiden yhteenlaskettu liikevaihto on kuluvana vuonna noin 30 miljoonaa euroa. Ruotsissa keskitytään nyt näiden yritysten integrointiin yhdeksi yritykseksi ja myyntiorganisaation rakentamiseen. Toimialan ulkomaantoiminta oli tappiollista. Teollisuuspalvelut Teollisuuspalveluiden (ongelmajätepalvelut, teollisuuden puhtaanapito, vahinkosaneeraus, jätevesipalvelut) liikevaihto kasvoi 20,1 % ja oli 15,8 miljoonaa euroa (13,1 milj. €). Toimialan liikevoitto oli 0,02 miljoonaa euroa (0,8 milj. €), kun tulosta rasittivat öljyjohdannaisten käypien arvojen laskennalliset muutokset 1,1 miljoonaa euroa. Kaikkien tuotelinjojen liikevaihto kasvoi, voimakkaimmin vahinkosaneerauksen ja ongelmajätepalveluiden. Kysyntä oli kaikilla tuotelinjoilla vuodenaikaan nähden hyvä leudon talven ja toimialan vahvistuneen markkina-aseman ansiosta. Operatiivisen toiminnan tulosparannukseen vaikutti hyvän kysynnän lisäksi parantunut tuottavuus. Vahinkosaneerauksen palveluverkosto laajeni kahdelle uudelle paikkakunnalle. Uusi nestemäinen kierrätyspolttoaine (ALF) tuotiin markkinoille korvaamaan regenerointiin ohjattava öljy. L&T Recoilin regenerointilaitoshanke eteni suunnitellusti, ja raaka-aineen hankintaverkoston rakentaminen Suomen rajojen ulkopuolella käynnistettiin. Kaudella kirjattiin liiketoiminnan muihin kuluihin 1,1 miljoonaa euroa L&T Recoilin öljyjohdannaisten käypien arvojen muutoksista. Öljyjohdannaisilla on pyritty suojaamaan tulevan regenerointilaitoksen kannattavuutta tilanteissa, joissa öljyn hinta markkinoilla laskee voimakkaasti. Regenerointilaitoksen arvioidaan valmistuvan keväällä 2008. Öljyjohdannaisten käypien arvojen muutokset vaikuttavat tulokseen vuosineljänneksittäin. RAHOITUS Korollista vierasta pääomaa oli kauden lopussa 14,8 miljoonaa euroa enemmän kuin vuotta aiemmin. Korolliset nettovelat, jotka olivat 88,1 miljoonaa euroa, kasvoivat 9,0 miljoonaa euroa vertailukaudesta ja 35,6 miljoonaa euroa vuoden alusta. Nettorahoituskulut olivat 0,9 miljoonaa euroa (0,2 miljoonaa euroa). Rahoituskulut nousivat 0,4 miljoonalla eurolla, mikä johtui korollisen vieraan pääoman kasvusta ja korkotason noususta. Lisäksi koronvaihtosopimusten käypien arvojen muutoksista kirjattiin rahoituskuluihin 0,1 miljoonaa euroa, kun niistä vertailukaudella kirjattiin rahoitustuottoihin 0,4 milj. euroa. Nettorahoituskulut olivat 0,7 % (0,2 %) liikevaihdosta ja 9,3 % (2,2 %) liikevoitosta. Omavaraisuusaste oli 40,5 % (43,9 %) ja gearing-prosentti 54,6 (54,0). Liiketoiminnan rahavirta oli 9,3 miljoonaa euroa (11,9 milj. euroa). Käyttöpääomaan sitoutui kaudella 5,1 miljoonaa euroa (3,1 milj. euroa). INVESTOINNIT Bruttoinvestoinnit olivat 47,2 miljoonaa euroa (15,2 milj. €). Investoinneista käytettiin noin 40 miljoonaa euroa yritysostoihin. Ostettujen yritysten yhteenlaskettu vuosiliikevaihto oli 75,5 miljoonaa euroa. Lisäksi uusittiin koneita ja kalustoa. Joulukuussa 2006 allekirjoitettiin sopimus Biowatti Oy:n osake-enemmistön (70 %) ostamisesta Ympäristöpalveluihin, ja kauppa astui voimaan 1.2.2007 kilpailuviranomaisten hyväksymisen jälkeen. L&T Biowatti on Suomen johtava uusiutuvia energialähteitä hyödyntävä bioenergia-alan yritys, joka harjoittaa puupolttoaineiden hankintaa, prosessointia, markkinointia ja toimittamista asiakkaille. Päätuotteita ovat metsä- ja puuteollisuuden puusivutuotteet sekä metsähakkeet. Biowatin vuoden 2006 liikevaihto oli 64,2 miljoonaa euroa, josta noin kaksi kolmasosaa muodostui biopolttoaineiden toimituksista ja yksi kolmasosa teollisuuden raaka-aineiden toimituksista. Kiinteistö- ja käyttäjäpalveluihin ostettiin tammikuussa ruotsalainen Skånsk All Service AB ja sen tytäryhtiöt Hygienutveckling AB ja Norjassa toimiva Hygienutvickling A/S. Konsernin yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2006 oli 10,8 miljoonaa euroa, josta suurin osa muodostuu elintarviketeollisuudelle tuotettavista hygieniapalveluista. Kiinteistönhoitoon ostettiin Kiinteistöhuolto Pentti Nissinen Oy. Ympäristöpalveluiden kierrätyspalveluihin ostettiin loput Suomen Keräystuote Oy:n osakkeista (5,5 %). Lassila & Tikanoja omisti ennestään Suomen Keräystuotteesta 94,5 %. HENKILÖSTÖ Henkilöstömäärä oli tammi-maaliskuussa kokopäiväisiksi muutettuna keskimäärin 6.881 (6.401). Kauden lopussa Lassila & Tikanojan palveluksessa oli kokopäiväisiä ja osa-aikaisia yhteensä 8.805 (8.134) henkilöä. Heistä työskenteli muualla kuin Suomessa 2.155 (1.717) henkilöä. OSAKKKEET JA OSAKEPÄÄOMA Vaihto ja kurssi Yhtiön osakkeen vaihto Helsingin Pörssissä tammi-maaliskuussa oli 5.348.372 kappaletta, mikä on 13,9 % (10,3 %) osakkeiden keskimääräisestä lukumäärästä. Vaihdon arvo oli 126,4 miljoonaa euroa. Korkein hinta oli 26,50 euroa ja alin 20,78 euroa. Kauden päätöskurssi oli 25,15 euroa. Yhtiön osakekannan markkina-arvo oli kauden lopussa 969,5 miljoonaa euroa (625,7 milj. e). Osakepääoma Vuoden 2007 alussa yhtiön rekisteröity osakepääoma oli 19.264.087 euroa. 2002C-optio-oikeuksilla tehtyjen merkintöjen perusteella osakepääoma nousi 10.772,50 eurolla 19.274.859,50 euroon ja yhtiön osakkeiden lukumäärä 21.545 osakkeella 38.549.719 osakkeeseen 14.2.2007. 3.5.2007 hallitus hyväksyi 166.371 uuden osakkeen merkinnän 2002C-optio-oikeuksilla. Näiden merkintöjen seurauksena yhtiön rekisteröity osakepääoma nousee 83.185,50 eurolla 19.358.045 euroon ja yhtiön osakkeiden lukumäärä nousee 38.716.090 osakkeeseen osakepääoman korotuksen tultua merkityksi kaupparekisteriin. Optio-ohjelmat 2002 ja 2005 2002A- ja 2002B-optio-oikeuksien merkintäajat ovat päättyneet. 2002C-optio-oikeuksia on laskettu liikkeelle 280.000 kappaletta. Avainhenkilöt ovat merkinneet niistä 274.000 kappaletta. 23.4.2007 mennessä 2002C-optio-oikeuksilla on merkitty 205.616 osaketta. Vielä ulkona olevilla 2002C-optio-oikeuksilla voidaan merkitä enintään 68.384 osaketta, mikä on 0,2 % yhtiön osakemäärästä. Merkintäaika niillä päättyy 30.10.2007. Merkintähinta on 11,46 euroa. 2002C-optiot ovat olleet listattuina Helsingin Pörssissä 2.5.2006 lähtien. Vuonna 2005 laskettiin liikkeelle 600.000 optio-oikeutta, joista kukin oikeuttaa merkitsemään yhden Lassila & Tikanoja Oyj:n osakkeen. 162.000 2005A-optio-oikeutta on 25 avainhenkilön hallussa ja 193.000 2005B-optio-oikeutta 35 avainhenkilön hallussa. Lassila & Tikanoja Oyj:n kokonaan omistaman tytäryhtiön L&T Advance Oy:n hallussa on 8.000 2005A-optio-oikeutta, 7.000 2005B-optio-oikeutta ja 230.000 2005C-optio-oikeutta. Merkintähinta 2005A-optioilla on 14,22 euroa ja 2005B-optioilla 16,98 euroa. 2005-optio-oikeuksien perusteella merkittävien osakkeiden osuus on 1,6 % yhtiön tämänhetkisestä osakemäärästä. Merkintäaika 2005A-optioilla alkaa 1.11.2007. Osakkeenomistajat Yhtiöllä oli 31.3.2007 4.664 (4.784) osakkeenomistajaa. Hallintarekisteröidyn omistuksen osuus oli 13,6 % (8,2 %) osakemäärästä. Hallituksen valtuudet Hallituksella ei ole valtuuksia osakeanteihin eikä vaihtovelkakirjan tai optiolainan liikkeeseen laskemiseen. Hallituksella ei myöskään ole valtuuksia omien osakkeiden hankkimiseen eikä luovuttamiseen. YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET 26.3.2007 pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1. - 31.12.2006 ja myönsi vastuuvapauden yhtiön hallitukselle ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti, että tilikaudelta 2006 maksetaan osinkoa hallituksen ehdotuksen mukaisesti 0,55 euroa osakkeelta, yhteensä 21,2 miljoonaa euroa. Osingonmaksupäivä oli 5.4.2007. Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenten lukumääräksi viisi. Hallitukseen valittiin uudelleen seuraavan yhtiökokouksen loppuun saakka Lasse Kurkilahti, Juhani Lassila, Juhani Maijala ja Soili Suonoja sekä uutena jäsenenä Eero Hautaniemi. Tilintarkastajaksi valittiin PricewaterhouseCoopers Oy, KHT-yhteisö. Päävastuullinen tilintarkastaja on KHT Heikki Lassila. Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi vastaamaan sisällöllisesti uutta osakeyhtiölakia. Lisäksi yhtiöjärjestyksestä poistettiin vähimmäis- ja enimmäispääomaa ja osakkeiden lukumäärää koskeva pykälä. Yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi uudelleen puheenjohtajaksi Juhani Maijalan ja varapuheenjohtajaksi Juhani Lassilan. LÄHIAIKOJEN EPÄVARMUUSTEKIJÖITÄ Merkittävimpänä lähiaikojen epävarmuustekijänä pidetään sitä, että Kiinteistö- ja käyttäjäpalveluiden ulkomaan yksiköiden tulosta ei saada parannettua suunnitellussa aikataulussa. Ympäristölupa- ja muiden lupaprosessien hitaus voi viivästyttää suunniteltujen kierrätyslaitosinvestointien toteuttamista sekä Suomessa että Venäjällä. L&T Recoilin toimintaan liittyvien öljyjohdannaisten käypien arvojen muutokset riippuvat öljyn maailmanmarkkinahintojen kehityksestä, ja niillä saattaa olla merkittävä vaikutus Teollisuuspalveluiden tulokseen. Hiilidioksidipäästöoikeuden hinnan vaihtelut vaikuttavat merkittävästi L&T Biowatin puupohjaisten polttoaineiden kysyntään, joskin kuluvana vuonna päästöoikeuden hinta ei juuri enää voi laskea. LOPPUVUODEN NÄKYMÄT Näkymät Lassila & Tikanojan markkinoilla ovat edelleen hyvät. Ympäristöpalveluiden kysyntää Suomessa vahvistaa muun muassa se, että vuoden lopulla paljon kaatopaikkoja joudutaan sulkemaan uusien EU-määräysten vuoksi. Jätelaki Suomessa muuttuu 1.6.2007 siten, että elinkeinoelämän jätehuolto vapautetaan varsin pitkälle kunnan määräysvallasta, ja myös elinkeinoelämää edustavat asiakkaat saavat vapaasti valita palvelutoimittajansa. Tämä vahvistaa yksityisen ympäristönhuoltoalan strategisia mahdollisuuksia investoida jätemateriaalien hyödyntämiseen. Kiinteistö- ja käyttäjäpalvelujen markkinanäkymät ovat Suomessa viimevuotista paremmat, joskin kilpailutilanne on haasteellinen. Siivouksen ulkomaan toimintojen koko vuoden tulos on tappiollinen, mutta tappion arvioidaan pienenevän edellisvuotisesta. Teollisuuspalveluiden markkinanäkymät ovat varsin positiiviset. Voimakas kysyntä näyttää jatkuvan, ja L&T:n asema markkinoilla on vahvistunut. Suomen ulkopuoliset markkinat kasvavat myös selvästi. Hiilidioksidin päästöoikeuden hinta (euroa/hiilidioksiditonni) vaikuttaa merkittävästi uusiutuvien energialähteiden hinnanmuodostukseen ja sitä kautta kysyntään. Hinta on pudonnut voimakkaasti kuluvan vuoden aikana, koska eurooppalaisilla päästökauppamarkkinoilla on tarjolla ennakoitua enemmän päästöoikeuksia. Tällä hetkellä päästöoikeuden hinta on selvästi alle yhden euron. Tämä johtanee siihen, että L&T Biowatin asiakkaat käyttävät vuonna 2007 oletettua vähemmän puupohjaisia polttoaineita ja suosivat fossiilisia polttoaineita. Vuoden 2008 alusta alkavan uuden päästökauppakauden hintataso on tällä hetkellä noin 18 euroa. Tämän arvioidaan parantavan uusiutuvien energialähteiden kilpailukykyä ja normalisoivan ostovolyymit vuoden 2008 alussa. Suomen hallituksen hallitusohjelmassa on metsähakkeen hyödyntämisen lisääminen nostettu keskeiseen asemaan, kun uusiutuvien energialähteiden osuutta pyritään kasvattamaan. L&T Biowatti vahvistaa kuluvana vuonna raaka-aineiden hankintaa, kasvattaa varastoja, parantaa toimituskykyään ja varautuu näin kysynnän vahvistumiseen vuonna 2008. Vuonna 2007 L&T Biowatin liikevaihto kasvaa alle 10 prosenttia ja tulos jää ennakoitua alhaisemmaksi. Vuoden aikana rakennetaan vielä kahdesta kolmeen uutta kierrätyslaitosta ja -terminaalia, joista yksi rakennetaan Venäjälle. Jo tehtyjen yritysostojen ja muiden investointipäätösten johdosta koko vuoden investoinnit ylittävät viime vuoden tason. Orgaanisen kasvun arvioidaan säilyvän hyvällä tasolla. Koko vuoden liikevaihdon arvioidaan kasvavan selvästi yli 20 prosenttia ja tuloksen paranevan. TILINPÄÄTÖSLYHENNELMÄ 1.1. - 31.3.2007 LAATIMISPERIAATTEET Tämä osavuosikatsaus on laadittu IAS 34, Osavuosikatsaukset -standardin mukaisesti noudattaen vuositilinpäätöksen 31.12.2006 laatimisperiaatteita. Osavuosikatsausta laadittaessa on noudatettu 31.3.2007 voimassaolevia IFRS-standardeja ja -tulkintoja. Uusilla vuonna 2007 voimaan astuneilla IFRIC-tulkinnoilla (7-10) ei ole ollut vaikutusta konsernitilinpäätökseen. IFRS 7 (voimassa 1.1.2007 jälkeen) ei vaikuta tämän osavuosikatsauksen tietoihin, koska tämä on tilinpäätöslyhennelmä. Kirjatut tuloverot perustuvat vuoden arvioituun keskimääräiseen tuloveroasteeseen, jonka odotetaan toteutuvan koko tilikaudella. Tilinpäätöksen laatiminen IFRS-standardien mukaisesti edellyttää L&T:n johdolta sellaisten arvioiden ja oletusten käyttämistä, jotka vaikuttavat taseen laadintahetken varojen ja velkojen sekä tilikauden tuottojen ja kulujen määriin. Lisäksi joudutaan käyttämään harkintaa tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden soveltamisessa. Toteumat voivat poiketa tehdyistä arvioista ja oletuksista. Osavuosikatsaus on tilintarkastamaton. TULOSLASKELMA -------------------------------------------------------------------------------- | 1000 € | 1-3/2007 | 1-3/2006 | 1-12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | LIIKEVAIHTO | 129 113 | 100 564 | 436 004 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytyjä suoritteita vastaavat | -112 442 | -86 816 | -367 968 | | kulut | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | BRUTTOKATE | 16 671 | 13 748 | 68 036 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut tuotot | 642 | 603 | 4 702 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myynnin ja markkinoinnin kulut | -3 822 | -2 972 | -12 844 | -------------------------------------------------------------------------------- | Hallinnon kulut | -2 939 | -2 241 | -8 660 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut kulut | -1 391 | -175 | -1 049 | -------------------------------------------------------------------------------- | LIIKEVOITTO | 9 161 | 8 963 | 50 185 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitustuotot | 315 | 541 | 1 509 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituskulut | -1 167 | -742 | -3 208 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osuus osakkuusyritysten tuloksesta | | | 18 | -------------------------------------------------------------------------------- | VOITTO ENNEN VEROJA | 8 309 | 8 762 | 48 504 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tuloverot | -2 243 | -2 485 | -13 249 | -------------------------------------------------------------------------------- | TILIKAUDEN VOITTO | 6 066 | 6 277 | 35 255 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden voiton jakautuminen: | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhtiön omistajille | 5 894 | 6 149 | 34 613 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähemmistölle | 172 | 128 | 642 | -------------------------------------------------------------------------------- Emoyhtiön omistajille kuuluvasta voitosta laskettu osakekohtainen tulos: -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtainen tulos, e | 0,15 | 0,16 | 0,90 | -------------------------------------------------------------------------------- | Laimennettu osakekohtainen tulos, | 0,15 | 0,16 | 0,90 | | e | | | | -------------------------------------------------------------------------------- TASE -------------------------------------------------------------------------------- | 1000 € | 3/2007 | 3/2006 | 12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | VARAT | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset varat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineettomat hyödykkeet | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikearvo | 118 837 | 103 313 | 106 611 | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineettomat hyödykkeet yrityskaupoista | 33 824 | 10 252 | 9 893 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut aineettomat hyödykkeet | 8 539 | 6 502 | 7 903 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 161 200 | 120 067 | 124 407 | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Maa-alueet | 3 426 | 4 891 | 3 215 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rakennukset ja rakennelmat | 37 813 | 38 664 | 38 239 | -------------------------------------------------------------------------------- | Koneet ja kalusto | 90 444 | 91 883 | 90 397 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut aineelliset hyödykkeet | 290 | 44 | 174 | -------------------------------------------------------------------------------- | Ennakkomaksut ja keskeneräiset | 3 390 | 2 575 | 2 013 | | hankinnat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 135 363 | 138 057 | 134 038 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut pitkäaikaiset varat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osuudet osakkuusyrityksissä | 3 | 481 | 3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävissä olevat sijoitukset | 2 976 | 2 985 | 2 954 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitusleasingsaamiset | 3 300 | 2 949 | 3 174 | -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennalliset verosaamiset | 793 | 436 | 425 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut saamiset | 230 | 198 | 229 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 7 302 | 7 049 | 6 785 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset varat yhteensä | 303 865 | 265 173 | 265 230 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset varat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vaihto-omaisuus | 6 551 | 4 342 | 4 315 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myyntisaamiset ja muut saamiset | 73 034 | 54 267 | 58 094 | -------------------------------------------------------------------------------- | Ennakkomaksut | 3 827 | 3 547 | 155 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävissä olevat sijoitukset | 5 488 | 2 996 | 13 955 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarat | 10 321 | 6 939 | 10 835 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset varat yhteensä | 99 221 | 72 091 | 87 354 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | VARAT YHTEENSÄ | 403 086 | 337 264 | 352 584 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA JA VELAT | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhtiön omistajille kuuluva oma | | | | | pääoma | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakepääoma | 19 275 | 19 194 | 19 264 | -------------------------------------------------------------------------------- | Ylikurssirahasto | 47 902 | 46 670 | 47 666 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut rahastot | -227 | 90 | 326 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kertyneet voittovarat | 85 810 | 72 004 | 72 291 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden voitto | 5 894 | 6 149 | 34 613 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 158 654 | 144 107 | 174 160 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähemmistön osuus | 2 626 | 2 296 | 2 709 | -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ | 161 280 | 146 403 | 176 869 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | VELAT | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset velat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennalliset verovelat | 29 863 | 17 100 | 22 350 | -------------------------------------------------------------------------------- | Eläkevelvoitteet | 405 | 221 | 352 | -------------------------------------------------------------------------------- | Varaukset | 834 | 715 | 936 | -------------------------------------------------------------------------------- | Korolliset velat | 64 182 | 73 094 | 59 031 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut velat | 453 | 421 | 431 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 95 737 | 91 551 | 83 100 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset velat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Korolliset velat | 39 709 | 15 950 | 18 231 | -------------------------------------------------------------------------------- | Ostovelat ja muut velat | 105 745 | 82 807 | 73 174 | -------------------------------------------------------------------------------- | Verovelat | 451 | 124 | 938 | -------------------------------------------------------------------------------- | Varaukset | 164 | 429 | 272 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 146 069 | 99 310 | 92 615 | -------------------------------------------------------------------------------- | VELAT YHTEENSÄ | 241 806 | 190 861 | 175 715 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ | 403 086 | 337 264 | 352 584 | -------------------------------------------------------------------------------- RAHAVIRTALASKELMA -------------------------------------------------------------------------------- | 1000 € | 3/2007 | 3/2006 | 12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden voitto | 6 066 | 6 277 | 35 255 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan rahavirran oikaisut | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Verot | 2 243 | 2 485 | 13 249 | -------------------------------------------------------------------------------- | Poistot ja arvonalentumiset | 7 718 | 6 988 | 28 155 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitustuotot ja -kulut | 852 | 201 | 1 699 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut | 717 | -265 | -2 447 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulorahoitus ennen käyttöpääoman muutosta | 17 596 | 15 686 | 75 911 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttöpääoman muutos | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Myyntisaamisten ja muiden saamisten muutos | -8 447 | -10 373 | -8 380 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vaihto-omaisuuden muutos | 1 020 | 424 | 541 | -------------------------------------------------------------------------------- | Ostovelkojen ja muiden velkojen muutos | 2 308 | 6 845 | 9 585 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttöpääoman muutos | -5 119 | -3 104 | 1 746 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Maksetut korot | -669 | -614 | -2 925 | -------------------------------------------------------------------------------- | Saadut korot | 333 | 142 | 938 | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksetut verot | -2 813 | -215 | -5 776 | -------------------------------------------------------------------------------- | LIIKETOIMINNAN NETTORAHAVIRTA | 9 328 | 11 895 | 69 894 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | INVESTOINTIEN RAHAVIRTA | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ostetut konserniyritykset vähennettynä | -31 510 | -7 028 | -10 658 | | hankintahetken rahavaroilla | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Investoinnit aineellisin ja aineettomiin | -8 058 | -8 199 | -34 878 | | käyttöomaisuushyödykkeisiin | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineellisten ja aineettomien | 227 | 605 | 13 727 | | käyttöomaisuushyödykkeiden myynnit | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Investoinnit myytävissä oleviin | -104 | | | | sijoituksiin | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muiden pitkäaikaisten saamisten muutos | 21 | | -7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävissä olevien pitkäaikaisten | 43 | | 353 | | sijoitusten myynnit | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Saadut osingot investoinneista | | | 9 | -------------------------------------------------------------------------------- | INVESTOINTIEN NETTORAHAVIRTA | -39 381 | -14 622 | -31 454 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | RAHOITUKSEN RAHAVIRTA | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakeannista saadut maksut | 247 | 68 | 1 018 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaisten lainojen nostot | 21 485 | -8 846 | -14 525 | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaisten lainojen nostot | | 15 000 | 15 000 | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut | -362 | -797 | -7 041 | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksetut osingot | -180 | | -15 339 | -------------------------------------------------------------------------------- | RAHOITUKSEN NETTORAHAVIRTA | 21 190 | 5 425 | -20 887 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | LIKVIDIEN VAROJEN NETTOMUUTOS | -8 863 | 2 698 | 17 553 | -------------------------------------------------------------------------------- | Likvidit varat tilikauden alussa | 24 790 | 7 252 | 7 252 | -------------------------------------------------------------------------------- | Valuuttakurssien muutosten vaikutus | -117 | -16 | -15 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävissä olevien lyhytaikaisten | -1 | 1 | | | sijoitusten käyvän arvon muutos | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | LIKVIDIT VARAT TASEESSA TILIKAUDEN LOPUSSA | 15 809 | 9 935 | 24 790 | -------------------------------------------------------------------------------- Likvidit varat -------------------------------------------------------------------------------- | 1000 € | 3/2007 | 3/2006 | 12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarat | 10 321 | 6 939 | 10 835 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävissä olevat lyhytaikaiset sijoitukset | 5 488 | 2 996 | 13 955 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 15 809 | 9 935 | 24 790 | -------------------------------------------------------------------------------- OMAN PÄÄOMAN MUUTOSLASKELMA -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | 1000 € | Osake- | Yli- | Arvon | Kerty- | Emo- | Vähem- | Oma | | | pääoma | kurssi | - | neet | yhtiön | mistön | pääoma | | | | rahas- | muu- | voitto- | omista- | osuus | yh- | | | | to | tos- | varat | jille | | teensä | | | | | ja | | kuuluva | | | | | | | muut | | oma | | | | | | | ra- | | pääoma | | | | | | | has- | | | | | | | | | tot | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA | 19 264 | 47 666 | 326 | 106 904 | 174 160 | 2 709 | 176 869 | | 1.1.2007 | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Suojausraha | | | 22 | | 22 | | 22 | | sto, | | | | | | | | | käyvän | | | | | | | | | arvon | | | | | | | | | muutos | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävissä | | | -6 | | -6 | | -6 | | olevat | | | | | | | | | lyhyt- | | | | | | | | | aikaiset | | | | | | | | | sijoituk- | | | | | | | | | set,käyvän | | | | | | | | | arvon | | | | | | | | | muutos | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muuntoerot | | | -569 | 6 | -563 | | -563 | -------------------------------------------------------------------------------- | Suoraan | | | -553 | 6 | -547 | | -547 | | omaan | | | | | | | | | pääomaan | | | | | | | | | kirjatut | | | | | | | | | tuotot ja | | | | | | | | | kulut | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden | | | | 5 894 | 5 894 | 172 | 6 066 | | voitto | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kaudella | | | -553 | 5 900 | 5 347 | 172 | 5 519 | | kirjatut | | | | | | | | | tuotot ja | | | | | | | | | kulut | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Optiopal- | | | | | | | | | kitseminen | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Merkinnät | 11 | 236 | | | 247 | | 247 | | 2002- | | | | | | | | | optioilla | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kulukirjaus | | | | 102 | 102 | | 102 | | optioista | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osingonjako | | | | -21 202 | -21 202 | -180 | -21 382 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähemmistön | | | | | | -75 | -75 | | osto | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA | 19 275 | 47 902 | -227 | 91 704 | 158 654 | 2 626 | 161 280 | | 31.03.2007 | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA | 19 189 | 46 606 | -179 | 87 250 | 152 866 | 2 166 | 155 032 | | 1.1.2006 | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Suojausraha | | | 286 | | 286 | | 286 | | sto, | | | | | | | | | käyvän | | | | | | | | | arvon | | | | | | | | | muutos | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävissä | | | 1 | | 1 | | 1 | | olevat | | | | | | | | | lyhyt- | | | | | | | | | aikaiset | | | | | | | | | sijoituk- | | | | | | | | | set,käyvän | | | | | | | | | arvon | | | | | | | | | muutos | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muuntoerot | | | -18 | | -18 | 1 | -17 | -------------------------------------------------------------------------------- | Suoraan | | | 269 | | 269 | 1 | 270 | | omaan | | | | | | | | | pääomaan | | | | | | | | | kirjatut | | | | | | | | | tuotot ja | | | | | | | | | kulut | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden | | | | 6 149 | 6 149 | 129 | 6 278 | | voitto | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kaudella | | | 269 | 6 149 | 6 418 | 130 | 6 548 | | kirjatut | | | | | | | | | tuotot ja | | | | | | | | | kulut | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Optiopal- | | | | | | | | | kitseminen | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Merkinnät | 5 | 64 | | | 69 | | 69 | | 2002- | | | | | | | | | optioilla | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kulukirjaus | | | | 109 | 109 | | 109 | | optioista | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osingonjako | | | | -15 355 | -15 355 | | -15 355 | -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA | 19 194 | 46 670 | 90 | 78 153 | 144 107 | 2 296 | 146 403 | | 31.03.2006 | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- TUNNUSLUVUT -------------------------------------------------------------------------------- | | 1-3/2007 | 1-3/2006 | 2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtainen tulos, € | 0,15 | 0,16 | 0,90 | -------------------------------------------------------------------------------- | Laimennettu osakekohtainen tulos, € | 0,15 | 0,16 | 0,90 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan rahavirta/osake, € | 0,24 | 0,31 | 1,82 | -------------------------------------------------------------------------------- | EVA, milj. € | 3,6 | 3,8 | 28,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Bruttoinvestoinnit, 1000 € | 47 185 | 15 158 | 47 162 | -------------------------------------------------------------------------------- | Poistot, 1000 € | 7 718 | 6 988 | 28 155 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma/osake, € | 4,12 | 3,75 | 4,52 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oman pääoman tuotto, % | 14,4 | 16,7 | 21,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitetun pääoman tuotto, % | 14,6 | 16,0 | 21,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Omavaraisuusaste, % | 40,5 | 43,9 | 50,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Gearing, % | 54,6 | 54,0 | 29,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Korolliset nettovelat, 1000 € | 88 082 | 79 110 | 52 471 | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstö kokopäiväiseksi | 6 881 | 6 401 | 6 775 | | muutettuna keskimäärin | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstö, kokopäiväiset ja | 8 805 | 8 134 | 8 328 | | osa-aikaiset yhteensä kauden lopussa | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeiden osakeantioikaistu | | | | | lukumäärä 1000 kpl | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | keskimäärin kauden aikana | 38 539 | 38 382 | 38 445 | -------------------------------------------------------------------------------- | kauden lopussa | 38 550 | 38 387 | 38 528 | -------------------------------------------------------------------------------- | keskimäärin kauden aikana, | 38 784 | 38 549 | 38 601 | | laimennettu | | | | -------------------------------------------------------------------------------- SEGMENTTIRAPORTOINTI LIIKEVAIHTO -------------------------------------------------------------------------------- | 1000 € | 1-3/2007 | 1-3/2006 | Muutos % | 1-12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Ympäristöpalvelut | 65 785 | 47 124 | 39,6 | 207 252 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kiinteistö- ja | 48 720 | 41 113 | 18,5 | 168 403 | | käyttäjäpalvelut | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Teollisuuspalvelut | 15 763 | 13 126 | 20,1 | 64 416 | -------------------------------------------------------------------------------- | Konsernihallinto ja muut | 3 | 70 | | 118 | -------------------------------------------------------------------------------- | Toimialojen välinen | -1 158 | -869 | | -4 185 | | liikevaihto | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 129 113 | 100 564 | 28,4 | 436 004 | -------------------------------------------------------------------------------- LIIKEVOITTO -------------------------------------------------------------------------------- | 1000 € | 1-3/2007 | % | 1-3/2006 | % | 1-12/2006 | % | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Ympäristö- | 8 613 | 13,1 | 7 294 | 15,5 | 32 498 | 15,7 | | palvelut | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kiinteistö- ja | 1 087 | 2,2 | 1 272 | 3,1 | 8 758 | 5,2 | | käyttäjäpalvelut | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Teollisuus- | 19 | 0,1 | 785 | 6,0 | 9 601 | 14,9 | | palvelut | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Konsernihallinto | -558 | | -388 | | -672 | | | ja muut | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lassila & | 9 161 | 7,1 | 8 963 | 8,9 | 50 185 | 11,5 | | Tikanoja | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- MUUT SEGMENTTITIEDOT -------------------------------------------------------------------------------- | 1000 € | 1-3/2007 | 1-3/2006 | 1-12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Varat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ympäristöpalvelut | 249 025 | 202 822 | 199 872 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kiinteistö- ja | 69 432 | 58 971 | 59 394 | | käyttäjäpalvelut | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Teollisuuspalvelut | 63 208 | 60 815 | 63 508 | -------------------------------------------------------------------------------- | Konsernihallinto ja muut | 2 964 | 3 052 | 2 804 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kohdistamattomat varat | 18 457 | 11 604 | 27 006 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lassila & Tikanoja | 403 086 | 337 264 | 352 584 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Velat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ympäristöpalvelut | 44 602 | 34 283 | 33 388 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kiinteistö- ja | 29 741 | 24 545 | 29 708 | | käyttäjäpalvelut | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Teollisuuspalvelut | 10 065 | 8 963 | 10 367 | -------------------------------------------------------------------------------- | Konsernihallinto ja muut | 22 154 | 15 777 | 1 084 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kohdistamattomat velat | 135 244 | 107 293 | 101 168 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lassila & Tikanoja | 241 806 | 190 861 | 175 715 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Investoinnit | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ympäristöpalvelut | 37 306 | 6 719 | 21 940 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kiinteistö- ja | 8 496 | 6 955 | 19 472 | | käyttäjäpalvelut | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Teollisuuspalvelut | 1 340 | 1 479 | 5 696 | -------------------------------------------------------------------------------- | Konsernihallinto ja muut | 43 | 5 | 54 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lassila & Tikanoja | 47 185 | 15 158 | 47 162 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Poistot | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ympäristöpalvelut | 4 747 | 3 848 | 16 002 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kiinteistö- ja | 1 752 | 1 925 | 7 274 | | käyttäjäpalvelut | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Teollisuuspalvelut | 1 218 | 1 188 | 4 796 | -------------------------------------------------------------------------------- | Konsernihallinto ja muut | 1 | 27 | 83 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lassila & Tikanoja | 7 718 | 6 988 | 28 155 | -------------------------------------------------------------------------------- TULOSLASKELMA VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN -------------------------------------------------------------------------------- | 1000 € | 1-3 | 10-12 | 7-9 | 4-6 | | | /2007 | /2006 | /2006 | /2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ympäristöpalvelut | 65 785 | 55 463 | 52 973 | 51 692 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kiinteistö- ja | 48 720 | 44 584 | 41 463 | 41 243 | | käyttäjäpalvelut | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Teollisuuspalvelut | 15 763 | 16 554 | 18 223 | 16 513 | -------------------------------------------------------------------------------- | Konsernihallinto ja muut | 3 | 3 | 19 | 26 | -------------------------------------------------------------------------------- | Toimialojen välinen | -1 158 | -1 242 | -1 030 | -1 044 | | liikevaihto | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lassila & Tikanoja | 129 113 | 115 362 | 111 648 | 108 430 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ympäristöpalvelut | 8 613 | 7 390 | 9 986 | 7 828 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kiinteistö- ja | 1 087 | 1 154 | 4 833 | 1 499 | | käyttäjäpalvelut | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Teollisuuspalvelut | 19 | 2 739 | 3 800 | 2 277 | -------------------------------------------------------------------------------- | Konsernihallinto ja muut | -558 | -971 | 1 233 | -547 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lassila & Tikanoja | 9 161 | 10 312 | 19 852 | 11 057 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoittoprosentti | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ympäristöpalvelut | 13,1 | 13,3 | 18,9 | 15,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kiinteistö- ja | 2,2 | 2,6 | 11,7 | 3,6 | | käyttäjäpalvelut | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Teollisuuspalvelut | 0,1 | 16,5 | 20,9 | 13,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lassila & Tikanoja | 7,1 | 8,9 | 17,8 | 10,2 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituskulut, netto | -852 | -366 | -740 | -391 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osuus osakkuusyritysten | | 18 | | | | tuloksista | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Voitto ennen veroja | 8 309 | 9 964 | 19 112 | 10 666 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | 1000 € | 1-3 | 10-12 | 7-9 | 4-6 | | | /2006 | /2005 | /2005 | /2005 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ympäristöpalvelut | 47 124 | 47 333 | 46 588 | 47 234 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kiinteistö- ja | 41 113 | 36 545 | 35 645 | 35 955 | | käyttäjäpalvelut | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Teollisuuspalvelut | 13 126 | 14 362 | 15 838 | 15 746 | -------------------------------------------------------------------------------- | Konsernihallinto ja muut | 70 | 92 | 91 | 92 | -------------------------------------------------------------------------------- | Toimialojen välinen | -869 | -1 235 | -1 064 | -966 | | liikevaihto | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lassila & Tikanoja | 100 564 | 97 097 | 97 098 | 98 061 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ympäristöpalvelut | 7 294 | 5 862 | 7 017 | 6 390 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kiinteistö- ja | 1 272 | 2 393 | 4 462 | 2 868 | | käyttäjäpalvelut | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Teollisuuspalvelut | 785 | 909 | 2 260 | 1 820 | -------------------------------------------------------------------------------- | Konsernihallinto ja muut | -388 | -110 | -439 | -524 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lassila & Tikanoja | 8 963 | 9 054 | 13 300 | 10 554 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoittoprosentti | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ympäristöpalvelut | 15,5 | 12,4 | 15,1 | 13,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kiinteistö- ja | 3,1 | 6,5 | 12,5 | 8,0 | | käyttäjäpalvelut | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Teollisuuspalvelut | 6,0 | 6,3 | 14,3 | 11,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lassila & Tikanoja | 8,9 | 9,3 | 13,7 | 10,8 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituskulut, netto | -201 | -120 | -263 | -1 010 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osuus osakkuusyritysten | | 27 | | | | tuloksista | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Voitto ennen veroja | 8 762 | 8 961 | 13 037 | 9 544 | -------------------------------------------------------------------------------- HANKITUT LIIKETOIMINNAT Liiketoimintojen yhdistämisissä aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet arvostetaan käypään arvoon vastaavien hyödykkeiden markkinahintojen perusteella ottaen huomioon hyödykkeiden ikä, kuluminen ja muut vastaavat tekijät. Aineelliset hyödykkeet poistetaan johdon arvioon perustuvana taloudellisena vaikutusaikana ottaen huomioon konsernissa noudatettavat poistoperiaatteet. Liiketoimintojen yhdistämisissä hankitut aineettomat hyödykkeet kirjataan erillään liikearvosta hankinta-ajankohdan käypään arvoon, mikäli hyödykkeen käypä arvo on määriteltävissä luotettavasti. Hankituissa liiketoiminnoissa konserni on hankkinut pääasiassa kilpailukieltosopimuksia ja asiakkuuksia. Asiakassopimusten ja niihin liittyvien asiakassuhteiden käypä arvo on määritetty asiakassuhteiden arvioidun kestoajan ja nykyisistä asiakkuuksista syntyvien diskontattujen nettorahavirtojen perusteella. Kilpailukieltosopimusten arvo on laskettu vastaavalla tavalla sopimuksen kestoajan rahavirtojen kautta. Muut aineettomat erät poistetaan sopimukseen tai johdon arviointiin perustuvana taloudellisena vaikutusaikanaan. Vuonna 2007 tehdyistä liiketoimintojen yhdistämisistä syntynyt liikearvo muodostuu hankittujen yritysten henkilöstön ammattitaidon lisäksi muista aineettomista eristä, joita ei erikseen voida yksilöidä IAS 38:n mukaan. Tällaisia eriä ovat hankituissa yrityksissä oleva uusien asiakkaiden hankintapotentiaali, uusien tuotteiden ja palveluiden kehitysmahdollisuudet sekä hankitun liiketoiminnan vahva alueellinen asema. Nämä erät eivät täytä IAS 38:n kriteerejä miltään osin: Ne eivät ole eroteltavissa, eivät perustu sopimukseen tai lailliseen oikeuteen, eikä niille pystytä luotettavasti määrittämään arvoa. Kaikista liiketoimintojen yhdistämisistä syntyy lisäksi synergiaetuja, jotka ovat pääasiassa säästöjä tuotannon kiinteissä kustannuksissa. Hankittujen liiketoimintojen liikearvoon/hankintamenoihin voi tulla muutoksia kauppakirjojen kauppahintaa koskevien ehtojen perusteella. Monissa hankinnoissa pieni osa kauppahinnasta on sidottu lyhytaikaisiin (alle 12 kk) tulevaisuuden tapahtumiin. Kauppahinnan muutokset, joita ovat myös yhteenliittymään liittyvät asianajo- ja konsulttipalkkiot, kirjataan liikearvoon 12 kuukauden kuluessa kaupasta. Näitä muutoksia voi vielä tulla myös vuonna 2006 hankittuihin liiketoimintoihin. Tätä ja alla kuvattua Biowatin vähemmistön hankintaa lukuun ottamatta kohdistuslaskelmat ovat lopullisia. 1.1.-31.3.2007 konsernin liikevaihto olisi ollut 136 miljoonaa euroa ja tilikauden voitto 6 miljoonaa euroa, jos kaikki yritykset olisi hankittu 1.1.2007. Konsernin liikevaihtoon on lisätty ostettujen yritysten toteutuneet liikevaihdot ja konsernin tulokseen ostettujen yritysten toteutuneet voitot ja tappiot hankintahetken välitilinpäätösten mukaan. Tilikauden voitoista on lisäksi vähennetty yhteenliittymässä käypiin arvoihin arvostettujen aineettomien ja aineellisten erien kauden poistot. Lasketuissa luvuissa ei ole huomioitu synergiaetuja. Biowatti Oy -------------------------------------------------------------------------------- | 1000 € | Yhdistämisessä | Kirjanpitoarvot | | | kirjatut käyvät | ennen | | | arvot | yhdistämistä | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet | 1 107 | 1 107 | -------------------------------------------------------------------------------- | Asiakassopimukset | 72 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kilpailukieltosopimukset | 14 593 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut aineettomat hyödykkeet | 8 657 | | | yrityskaupoista | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut aineettomat hyödykkeet | 647 | 647 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vaihto-omaisuus | 3 213 | 3 213 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myyntisaamiset ja muut saamiset | 9 768 | 9 768 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarat | 5 251 | 5 251 | -------------------------------------------------------------------------------- | Varat yhteensä | 43 308 | 19 986 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennalliset verovelat | -6 442 | -40 | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset korolliset velat | -5 806 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ostovelat ja muut velat | -7 877 | -7 877 | -------------------------------------------------------------------------------- | Velat yhteensä | -20 125 | -7 917 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Nettovarat | 23 183 | 12 069 | -------------------------------------------------------------------------------- | Hankinnasta syntynyt liikearvo | 7 762 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Hankintameno | 30 945 | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Hankintameno | 30 945 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Hankintahetken rahavarat | -5 251 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavirtavaikutus rahavirtalaskelmalla | 25 694 | | -------------------------------------------------------------------------------- 18.12.2006 allekirjoitettiin sopimus Biowatti Oy:n osake-enemmistön (70 %) ostamisesta yhtiön toimivalta johdolta. Samalla sitouduttiin ostamaan loput 30 prosenttia yhtiön osakkeista vuoden 2011 loppuun mennessä. 70 prosentin omistusosuudesta maksettava hinta oli 30,9 miljoonaa euroa, ja se maksettiin käteisellä. Kaupassa ei siirtynyt korollisia velkoja. Kauppa astui voimaan kilpailuviranomaisten hyväksynnän jälkeen 1.2.2007. Biowatista muodostui uusi rahavirtaa tuottava yksikkö L&T Biowatti Ympäristöpalvelut-toimialalle. Biowatin ostosta kirjattiin konsernitilinpäätöksessä hankintahinnaksi sadan prosentin mukainen osuus. Tuloksesta tai omasta pääomasta ei erotettu vähemmistöosuutta, vaan hankintahetkeen diskontattu arvio 30 prosentin kauppahinnasta (5 806 tuhatta euroa) kirjattiin korolliseksi pitkäaikaiseksi velaksi. Loppuosuuden kauppahinta määräytyy L&T Biowatin tulevan tuloskehityksen perusteella. Arvion oikeellisuutta tarkastellaan vuosittain 31.12. tai aina kun viitteitä arvion muutoksesta ilmenee. Mikäli taseen arviota on tarpeellista muuttaa, hankintamenoa oikaistaan vastaavasti, ja liikearvon ja korollisen velan määrä muuttuu. Hankittujen aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden arvot tarkastettiin ja niiden todettiin vastaavan käypiä arvoja, jotka perustuvat vastaavien hyödykkeiden markkinahintoihin ottaen huomioon hyödykkeiden ikä, kuluminen ja muut vastaavat tekijät. Biowatin käyttöomaisuushyödykkeet oli jo kirjattu käypiin arvoihin aiemmasta yritysjärjestelystä johtuen. Muihin aineettomiin hyödykkeisiin yrityskaupoista kirjattu toimittajasopimusten arvo määritettiin niiden arvioidun kestoajan ja nykyisistä toimittajasuhteista syntyvien diskontattujen nettorahavirtojen perusteella. Aineettomat erät poistetaan sopimukseen tai johdon arviointiin perustuvana taloudellisena vaikutusaikanaan. L&T Biowatin liikevaihto 1.2.-31.3.2007 oli 13.964 tuhatta euroa ja tulos 1.003 tuhatta euroa. Muut hankitut liiketoiminnat yhteenlaskettuina -------------------------------------------------------------------------------- | 1000 € | Yhdistämisessä | Kirjanpitoarvot | | | kirjatut käyvät | ennen | | | arvot | yhdistämistä | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet | 453 | 345 | -------------------------------------------------------------------------------- | Asiakassopimukset | 1 260 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kilpailukieltosopimukset | 600 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut aineettomat hyödykkeet | 97 | | | yrityskaupoista | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vaihto-omaisuus | 43 | 43 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myyntisaamiset ja muut saamiset | 1 592 | 1 592 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarat | 2 911 | 2 911 | -------------------------------------------------------------------------------- | Varat yhteensä | 6 956 | 4 891 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennalliset verovelat | -878 | -307 | -------------------------------------------------------------------------------- | Ostovelat ja muut velat | -2 279 | -2 279 | -------------------------------------------------------------------------------- | Velat yhteensä | -3 157 | -2 586 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Nettovarat | 3 799 | 2 305 | -------------------------------------------------------------------------------- | Hankinnasta syntynyt liikearvo | 4 928 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Hankintameno | 8 727 | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Hankintameno | 8 727 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Hankintahetken rahavarat | -2 911 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavirtavaikutus rahavirtalaskelmalla | 5 816 | | -------------------------------------------------------------------------------- Kiinteistö- ja käyttäjäpalveluihin ostettiin Ruotsista siivouspalvelukonserni Skånsk All Service AB 4.1.2007 ja kiinteistönhoitoon Kiinteistöhuolto Pentti Nissinen Oy 1.2.2007. Ympäristöpalveluiden kierrätyspalveluihin ostettiin 31.1. loput Suomen Keräystuote Oy:n osakkeista (5,5 %). Lassila & Tikanoja omisti ennestään Suomen Keräystuotteesta 94,5 %. Tiedot näistä hankituista yrityksistä on esitetty yhteenlaskettuina, koska mikään niistä ei ole yksitellen tarkasteltuna olennainen. Käyvät arvot on määritetty kaupan toteutumisajankohtana. Mistään liiketoiminnoista ei ole luovuttu hankinnan seurauksena. Kaikki hankinnat on maksettu käteisellä. Yksittäisiä kauppahintoja ei ole esitetty erikseen, koska mikään niistä ei ole yksitellen tarkasteltuna olennainen. Osakekaupoilla saavutettiin 100 prosentin osuus äänivallasta. Ostettujen yritysten yhteenlaskettu vuosiliikevaihto oli 11,3 miljoonaa euroa. Liikevaihdoltaan suurin oli Skånsk All Service konserni (10,8 milj. €). Ostettujen yritysten vaikutusta konsernin raportointikauden liikevaihtoon ja tulokseen ei ole mahdollista esittää erikseen, koska L&T integroi ostetut yritykset olemassa olevaan liiketoimintaan mahdollisimman nopeasti. Nopea integrointi on edellytys synergiaetujen saavuttamiselle. AINEETTOMIEN HYÖDYKKEIDEN MUUTOKSET -------------------------------------------------------------------------------- | 1000 € | 1-3/2007 | 1-3/2006 | 1-12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Kirjanpitoarvo kauden alussa | 124 407 | 114 872 | 114 872 | -------------------------------------------------------------------------------- | Hankitut liiketoiminnat | 38 441 | 5 891 | 9 885 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut investoinnit | 793 | 291 | 3 016 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähennykset | -345 | -45 | -161 | -------------------------------------------------------------------------------- | Poistot ja arvonalentumiset | -1 899 | -928 | -3 464 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muuntoero | -197 | -14 | 259 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kirjanpitoarvo kauden lopussa | 161 200 | 120 067 | 124 407 | -------------------------------------------------------------------------------- AINEELLISTEN KÄYTTÖOMAISUUSHYÖDYKKEIDEN MUUTOKSET -------------------------------------------------------------------------------- | 1000 € | 1-3/2007 | 1-3/2006 | 1-12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Kirjanpitoarvo kauden alussa | 134 038 | 135 404 | 135 404 | -------------------------------------------------------------------------------- | Hankitut liiketoiminnat | 1 756 | 2 202 | 3 261 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut investoinnit | 6 136 | 6 607 | 30 677 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähennykset | -356 | -179 | -10 599 | -------------------------------------------------------------------------------- | Poistot ja arvonalentumiset | -5 819 | -6 060 | -24 691 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muuntoero | -392 | 84 | -14 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kirjanpitoarvo kauden lopussa | 135 363 | 138 058 | 134 038 | -------------------------------------------------------------------------------- INVESTOINTISITOUMUKSET -------------------------------------------------------------------------------- | 1000 € | 3/2007 | 3/2006 | 12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Aineettomien hyödykkeiden | 116 | 379 | 150 | | ostositoumukset | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineellisten hyödykkeiden | 7 232 | 2 651 | 7 199 | | ostositoumukset | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 7 348 | 3 030 | 7 349 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteisyritysten | 850 | | | | investointisitoumukset | | | | -------------------------------------------------------------------------------- LIIKETOIMET LÄHIPIIRIN KANSSA (Yhteis- ja osakkuusyritykset) -------------------------------------------------------------------------------- | 1000 € | 3/2007 | 3/2006 | 12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Myynti | 300 | 707 | 1 591 | -------------------------------------------------------------------------------- | Ostot | 106 | 103 | 556 | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset saamiset | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Pääomalainasaaminen | 3 296 | 2 000 | 3 296 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset saamiset | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Myyntisaamiset | 76 | 428 | 28 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset velat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ostovelat | 31 | 39 | 84 | -------------------------------------------------------------------------------- VASTUUSITOUMUKSET -------------------------------------------------------------------------------- | 1000 € | 3/2007 | 3/2006 | 12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Omasta velasta annetut vakuudet | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kiinteistökiinnitykset | | 33 | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Muista omista sitoumuksista annetut | | | | | vakuudet | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kiinteistökiinnitykset | 10 850 | 148 | 10 484 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yrityskiinnitykset | 18 710 | 567 | 12 778 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut vakuudet | 161 | 188 | 197 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Ympäristölupien edellyttämät | 1 926 | 2 190 | 2 026 | | pankkitakaukset | | | | -------------------------------------------------------------------------------- Muut vakuudet ovat vakuustalletuksia. Konserni ei ole antanut ulkopuolisten puolesta pantteja, kiinnityksiä tai takauksia. Käyttöleasing- ja muut vuokravastuut -------------------------------------------------------------------------------- | 1000 € | 3/2007 | 3/2006 | 12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Erääntyy 1 vuoden kuluessa | 6 158 | 2 774 | 6 107 | -------------------------------------------------------------------------------- | Erääntyy 1-5 vuoden kuluessa | 13 255 | 7 609 | 12 742 | -------------------------------------------------------------------------------- | Erääntyy yli 5 vuoden kuluttua | 3 483 | 4 217 | 3 614 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 22 896 | 14 600 | 22 463 | -------------------------------------------------------------------------------- Johdannaissopimuksista johtuvat vastuut Korkojohdannaiset -------------------------------------------------------------------------------- | 1000 € | 3/2007 | 3/2006 | 12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Koronvaihtosopimusten nimellisarvot* | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Erääntyy 1 vuoden kuluessa | 13 500 | 6 000 | 13 500 | -------------------------------------------------------------------------------- | Erääntyy 1-5 vuoden kuluessa | 30 500 | 44 000 | 30 500 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 44 000 | 50 000 | 44 000 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käypä arvo | 665 | 642 | 726 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Koronvaihtosopimuksen nimellisarvo** | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Erääntyy 1 vuoden kuluessa | 1 429 | 714 | 1 429 | -------------------------------------------------------------------------------- | Erääntyy 1-5 vuoden kuluessa | 5 714 | 5 714 | 5 714 | -------------------------------------------------------------------------------- | Erääntyy yli 5 vuoden kuluttua | 7 143 | 8 572 | 7 857 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 14 286 | 15 000 | 15 000 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käypä arvo | 549 | 386 | 519 | -------------------------------------------------------------------------------- *Koronvaihtosopimuksiin ei ole sovellettu IAS 39:n mukaista suojauslaskentaa. Käyvän arvon muutokset on kirjattu rahoitustuottoihin ja -kuluihin. ** Koronvaihtosopimus on tehty vaihtuvakorkoiseen lainaan liittyvän rahavirran suojaukseksi ja siihen on sovellettu IAS 39:n mukaista suojauslaskentaa. Suojaus on ollut tehokas ja sen käyvän arvon muutos on kirjattu kokonaisuudessaan oman pääoman suojausrahastoon. Öljyjohdannaiset -------------------------------------------------------------------------------- | 1000 bbl | 3/2007 | 12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Raakaöljyn myyntioptioiden määrät | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Erääntyy 1 vuoden kuluessa | 12 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Erääntyy 1-5 vuoden kuluessa | 396 | 453 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 408 | 453 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käypä arvo 1 000 € | 1 215 | 2 288 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Myytyjen raakaöljyfutuurien määrät | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Erääntyy 1-5 vuoden kuluessa | 42 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 42 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Käypä arvo 1 000 € | -265 | | -------------------------------------------------------------------------------- Öljyjohdannaisiin ei ole sovellettu IAS 39:n mukaista suojauslaskentaa. Käyvän arvon muutokset on kirjattu liiketoiminnan muihin kuluihin. Öljyoptioiden käyvät arvot on määritelty yleisesti käytössä olevalla arvonmääritysmallilla. Muiden johdannaisten käyvät arvot perustuvat tilinpäätöspäivän markkinahintoihin. TUNNUSLUKUJEN LASKENTAPERUSTEET Osakekohtainen tulos: emoyhtiön omistajille kuuluva tilikauden voitto / osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä keskimäärin Liiketoiminnan rahavirta/osake: liiketoiminnan nettorahavirta rahoituslaskelmasta / osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä keskimäärin EVA: liikevoitto - sijoitetulle pääomalle (vuosineljännesten keskiarvo) laskettu kustannus ennen veroja WACC: 8,75 % Oma pääoma/osake: emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma / osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä tilinpäätöspäivänä Oman pääoman tuotto, % (ROE): (tilikauden voitto / oma pääoma (keskiarvo)) x 100 Sijoitetun pääoman tuotto, % (ROI): (voitto ennen veroja + korkokulut ja muut rahoituskulut) / (taseen loppusumma - korottomat velat (keskiarvo))x 100 Omavaraisuusaste, %: oma pääoma / (taseen loppusumma - saadut ennakot) x 100 Gearing, %: korolliset nettovelat / oma pääoma x 100 Korolliset nettovelat: korollinen vieras pääoma - likvidit varat x 100 Helsinki 3.5.2007 LASSILA & TIKANOJA OYJ Hallitus Jari Sarjo toimitusjohtaja |
|||
|