2007-12-11 09:40:00 CET

2007-12-11 09:40:00 CET

REGULATED INFORMATION

Finnish
Takoma Oyj - Tilinpäätöstiedote

TAKOMA -KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.11.2006 - 31.10.2007

TAKOMA -KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.11.2006 - 31.10.2007                     

Takoma Oyj (entinen Suomen Helasto Oyj) aloitti toimintansa 1.11.2007. Samana   
päivänä uusi yrittäjävetoiseen toimintamalliin perustuva konepajaryhmä toteutti 
ensimmäiset yrityshankintansa ylimääräisen yhtiökokouksen 17.10.2007            
valtuutusten mukaisesti.                                                        

Hervannan Koneistus Oy:n koko osakekanta hankittiin osakevaihdolla              
toimitusjohtaja Kimmo Korhoselta ja Tampereen Laatukoneistus Oy:n liiketoiminta 
ostettiin Panostaja -konsernilta.                                               

Entiset Suomen Helasto -konsernin liiketoiminta- ja muut yhtiöt myytiin         
päättyneen tilikauden lopussa Panostaja Oyj:lle. Tilinpäätöksessä 31.10.2007    
nämä liiketoiminnot ovat esitetyt lopetettuina liiketoimintoina. Koko tilikauden
voitto on muodostunut lopetettujen liiketoimintojen myynnistä.                  

- Tilikauden tulos, konserni 11,64 miljoonaa euroa (0,87) 
- Osakekohtainen tulos 90,3 senttiä (6,8) 
- Omavaraisuusaste 98,8 % (38,6) 
- Oma pääoma / osake 1,23 euroa (0,38) 
- Hallituksen osingonjakoehdotus 6 senttiä osakkeelta (6) 
- Konsernin likvidit varat 16,1 miljoonaa euroa (0,1) 

MUUTOKSET KONSERNIRAKENTEESSA                                                   

1. Suomen Helasto -konsernin muutos konsernirakenteessa ennen siirtymistä osaksi
 Panostaja -konsernia                                                           

Suomen Helasto -konserniin kuuluva LukkoExpert Security Oy osti 17.1.2007       
Tampereella toimivan Erikoislukko Oy:n koko osakekannan. Osana kaupan rahoitusta
Suomen Helaston hallitus päätti käyttää osakeantivaltuutusta suuntaamalla       
myyjille osakeannilla 200 000 kappaletta Suomen Helaston uusia osakkeita        
omistajien merkintäetuoikeudesta poiketen.                                      

2. Suomen Helasto osaksi Panostaja -konsernia                                   

Panostaja-konserni hankki 30.5.2007 lukitus- ja turvallisuus- sekä hela- ja     
kiinnitinalan palveluihin ja tukkukauppaan erikoistuneen Suomen Helasto Oyj:n   
osake-enemmistön. Panostaja Oyj ja Suomen Helasto Oyj:n pääomistajat tekivät    
osakevaihdon, jolla Panostaja hankki 68,77 prosenttia Suomen Helaston           
osakepääomasta ja äänimäärästä.                                                 

Osakevaihdon seurauksena Panostajalle syntyi arvopaperimarkkinalain mukainen    
velvollisuus tehdä julkinen ostotarjous Suomen Helaston muille                  
osakkeenomistajille. Vaihto- ja ostotarjouksessa Panostaja tarjosi osakevaihtoa,
jossa kuutta Suomen Helaston osaketta vastaan annettiin viisi Panostajan B      
-osaketta. Vaihtoehtoisesti Panostaja tarjosi rahavastiketta, jonka määrä oli   
1,27 osakkeelta. Panostajan B -sarjan osakkeen päätöskurssi 29.5.2007 oli 1,52  
euroa ja Suomen Helaston osakkeen päätöskurssi 1,19 euroa. Ostotarjous oli      
voimassa 3.7 - 6.8.2007, jona aikana Suomen Helaston osakkeenomistajilla oli    
mahdollisuus hyväksyä vaihto- ja ostotarjous.                                   

Panostajan omistamien Suomen Helaston osakkeiden määrä oli 6.8.2007 vaihto- ja  
ostotarjouksen päätyttyä 12.404.692 osaketta, jotka edustavat noin 95,41        
prosenttia Suomen Helaston liikkeeseen laskemista osakkeista ja niiden          
tuottamasta äänimäärästä.                                                       

Ostotarjouksen mukaisesti toteutuvien kauppojen jälkeen Panostajan osuus Suomen 
Helaston kaikista osakkeista ja kaikkien osakkeiden tuottamasta äänimäärästä    
ylitti yhdeksän kymmenesosaa (9/10), millä perusteella Panostajalle syntyi      
osakeyhtiölain 18 luvun 1 pykälän mukainen oikeus ja vaadittaessa myös          
velvollisuus lunastaa käyvästä hinnasta muiden osakkeenomistajien omistamat     
osakkeet. Tästä tehtiin merkintä kaupparekisteriin 21.8.2007.                   

3. Suomen Helasto Oyj muuttui Takoma Oyj:ksi 1.11.2007                          

Panostaja ilmoitti 27.9.2007 aikomuksestaan muuttaa Suomen Helasto Oyj Takoma   
Oyj:ksi. Ylimääräinen yhtiökokous hyväksyi 17.10.2007 Suomen Helasto Oyj:n      
muuttumisen Takoma Oyj -nimiseksi konepajaemoyhtiöksi. Samalla Suomen Helasto   
Oyj:n yhtiökokous valtuutti yhtiön hallituksen parhaaksi katsomallaan tavalla   
myymään liiketoimintayhtiönsä Panostaja Oyj:lle sekä ostamaan Hervannan         
Koneistus Oy:n koko osakekannan Kimmo Korhoselta ja hankkimaan Panostaja        
-konserniin kuuluvan Tampereen Laatukoneistus Oy:n liiketoiminnan.              

Yhtiökokouksen 17.10.2007 päätöksen mukaisesti Suomen Helasto Oyj myi 31.10.2007
Porin Pultti Oy:n, Helsingin Laaturuuvi Oy:n sekä Ruuvipojat Oy:n osakkeet      
Panostaja Oyj:n kokonaan omistamalle Ollinvara III Oy:lle yhteensä 2,1 miljoonan
euron kauppahinnalla;                                                           
Seinäjoen Rakennustarvike ja Lukko Oy:n sekä Suomen Helakeskus Oy:n osakkeet    
Panostaja Oyj:n kokonaan omistamalle Novacausa II Oy:lle yhteensä 11,8 miljoonan
euron kauppahinnalla ja ehdolla, että myyjällä on oikeus nostaa mainituista     
tytäryhtiöistään yhteensä enintään 1,5 miljoonaa euroa osinkoa. Myyjä nosti     
osinkoa tämän perusteella yhteensä 337 tuhatta euroa;                           
LukkoExpert Security Oy:n osakkeet Panostaja Oyj:n kokonaan omistamalle         
Novacausa I Oy:lle 2,3 miljoonan euron kauppahinnalla; sekä                     
Helakiinteistöt Oy:n, Pulapotti Oy:n ja Suomen Turvaurakointi Oy:n osakkeet     
Panostaja Oyj:n kokonaan omistamille Panostaja Real Estate Oy:lle ja Solikko    
Oy:lle yhteensä 0,3 miljoonan euron kauppahinnalla.                             

Suomen Helasto Oyj:n 31.10.2007 saama kokonaiskauppahinta oli 16,5 miljoonaa    
euroa. Lisäksi tytäryhtiöt maksoivat velkansa Suomen Helastolle.                

TAKOMA LYHYESTI                                                                 

Takoma Oyj tulee muodostumaan kolmesta toimialasta. Hydrauliikkatoimiala        
perustetaan Panostajan kesällä 2007 hankkiman Tampereen Laatukoneistus Oy:n     
ympärille. Alihankintatoimialan perustaksi tulee vaativien kappaleiden          
koneistukseen erikoistunut Hervannan Koneistus Oy. Jatkossa kolmantena          
toimialana tulee olemaan omien teknologiatuotteiden valmistaminen. Kolme        
toimialaa tasapainottavat suhdannevaihteluja ja paikallista markkinariskiä sekä 
tuovat merkittäviä synergiaetuja. Konepajaryhmää kasvatetaan jatkossa edelleen  
myös yritysostojen kautta.                                                      

Hervannan Koneistus Oy:n liikevaihto oli 30.9.2007 päättyneellä tilikaudella 11 
miljoonaa euroa, liikevoitto 1,7 miljoonaa euroa ja henkilöstön lukumäärä 45.   
Tampereen Laatukoneistus Oy:n toteutunut liikevaihto oli 30.4.2007 päättyneellä 
tilikaudella 6 miljoonaa euroa, liikevoitto 0,7 miljoonaa euroa ja henkilöstö   
vastaavasti 45.                                                                 

Pääomistajien tavoitteena on viidessä vuodessa kasvattaa Takoma-konserni        
liikevaihdoltaan 100 miljoonan euron luokkaan. Liikevoittotavoite on yli 10     
prosenttia, omavaraisuusastetavoite yli 40 prosenttia ja sijoitetun pääoman     
tuottotavoite yli 20 prosenttia.                                                

TOIMINTAYMPÄRISTÖ                                                               

Yhdysvaltojen talouden heikkeneminen ja dollarin alamäki tulevat vaikuttamaan   
myös investointihyödykkeiden kysyntään maailmantaloudessa. Aasian talouksien    
voimakas kasvu näyttää kuitenkin jatkuvan ja yleinen hyvä                       
investointikysyntätilanne energia-, laivanrakennus-, logistiikka-, offshore- ja 
kaivannaisteollisuudessa pitää laitevalmistajien tilauskannat korkealla tasolla 
vielä seuraavalla jaksolla.                                                     

Suomessa tuhansissa yrityksissä nykyiset omistajat ovat tulossa eläkeikään      
lähivuosina. Monessa tapauksessa sukupolvenvaihdos on vaikea toteuttaa.         
Tarvitaan uusia toimijoita ja omistajia, jotka ottavat yritykset haltuun ja     
jatkavat niiden kehittämistä.                                                   

RAHOITUS JA INVESTOINNIT                                                        

Konsernin rahavirta muodostui kokonaisuudessaan lopetetuista liiketoiminnoista  
ja nousi tilikaudella 16,0 miljoonaan euroon (-0,5). Tämä merkittävästi         
positiivinen rahavirta syntyi Suomen Helasto Oyj:n tytäryhtiöden myynnistä      
Panostaja Oyj:lle.                                                              

Likvidejä varoja konsernin taseessa on tilinpäätöshetkellä 16,1 miljoonaa euroa 
(0,1).                                                                          

HENKILÖSTÖ                                                                      

Konsernin lopetettujen liiketoimintojen henkilöstön lukumäärä oli tilikaudella  
keskimäärin 166 henkilöä (150) ja emoyhtiössä 8 (8). Suomen Helasto Oyj:n       
toimitusjohtaja Kimmo Uusimäki irtisanoutui 27.9.2007 tehtävistään. Samaan      
aikaan muut emoyhtiön työntekijät irtisanottiin ja suurin osa heistä siirtyi    
myytyjen tytäryhtiöiden palvelukseen.                                           

HALLINTO JA YHTIÖKOKOUKSET                                                      

1. Varsinainen yhtiökokous 19.12.2006                                           

Suomen Helasto Oyj:n 19.12.2006 pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti        
tilinpäätöksen tilikaudelta 1.11.2005-31.10.2006 ja myönsi vastuuvapauden yhtiön
hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Osinkoa päätettiin jakaa 0,06 euroa
osaketta kohti. Osinko maksettiin 29.12.2006.                                   

Tilintarkastajiksi valittiin KHT Markku Tynjälä ja PricewaterhouseCoopers Oy    
päävastuullisena tilintarkastajana KHT Riitta Ulvinen. Yhtiön hallituksessa     
jatkoivat Hannu Kankkunen, Matti Koskenkorva ja Mauno Koskenkorva. Hallituksen  
uudeksi jäseneksi valittiin Jukka Ala-Mello. Yhtiökokouksen jälkeen pitämässään 
järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi puheenjohtajakseen Matti             
Koskenkorvan.                                                                   

Yhtiökokous päätti myös valtuuttaa hallituksen päättämään osakepääoman          
korottamisesta yritysostojen rahoittamiseksi yhdellä tai useammalla             
uusmerkinnällä enintään 150 000 eurolla osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta
poiketen. Yhtiökokous antoi hallitukselle valtuutuksen päättää enintään 1 200   
000 yhtiön oman osakkeen hankkimisesta ja luovuttamisesta. Hallituksen          
valtuutukset ovat voimassa yhden vuoden yhtiökokouksen päätöksestä lukien.      

2. Ylimääräinen yhtiökokous 25.6.2007 ja sen jälkeiset tapahtumat               

Suomen Helasto Oyj:n 25.6.2007 pidetty ylimääräinen yhtiökokous päätti, että    
hallitukseen valitaan kolme jäsentä. Hallituksen jäseniksi valittiin Olli       
Halmevuo, Veli Ollila ja Tapio Tommila Panostaja Oyj:stä.                       

Yhtiön toiseksi tilintarkastajaksi valittiin KHT Janne Rajalahti ja toisena     
tilintarkastajana jatkaa KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy päävastuullisena 
tilintarkastajana KHT Riitta Ulvinen.                                           

Välittömästi yhtiökokouksen jälkeen pidetyssä hallituksen                       
järjestäytymiskokouksessa puheenjohtajaksi valittiin Olli Halmevuo.             

Suomen Helasto Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Olli Halmevuo ilmoitti eronneensa
Suomen Helasto Oyj:n hallituksesta 12.9.2007. Hallituksen varapuheenjohtaja Veli
Ollila toimi hallituksen puheenjohtajana toistaiseksi ja hallitus käynnisti     
valmistelut hallituksen jäsenmäärän täydentämiseksi.                            

Suomen Helasto Oyj:n toimitusjohtaja Kimmo Uusimäki irtisanoutui 27.9.2007      
tehtävistään. Suomen Helasto Oyj:n hallitus päätti, että yhtiön hallituksen     
puheenjohtaja Veli Ollila hoitaa toimitusjohtajan tehtäviä toistaiseksi.        

3. Ylimääräinen yhtiökokous 17.10.2007                                          

3.1. Uusi hallitus ja toimitusjohtaja                                           

Suomen Helasto Oyj:n hallitukseen valittiin 17.10.2007 pidetyssä ylimääräisessä 
yhtiökokouksessa edelleen Panostaja Oyj:n talousjohtaja Veli Ollila. Hallituksen
uusiksi jäseniksi valittiin Panostaja Oyj:n toimitusjohtaja Juha Sarsama ja     
Hervannan Koneistus Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Korhonen. Yhtiökokouksen jälkeen 
pidetyssä hallituksen järjestäytymiskokouksessa hallituksen puheenjohtajaksi    
valittiin Juha Sarsama ja yhtiön toimitusjohtajaksi Kimmo Korhonen alkaen       
1.11.2007.                                                                      

3.2. Suomen Helasto Oyj:n liiketoimintayhtiöiden ja muiden yhtiöiden myynti     

Ylimääräisessä yhtiökokouksessa valtuutettiin Yhtiön hallitus myymään Yhtiön    
kaikkien liiketoimintaa harjoittavien tytäryhtiöiden ja muiden tytäryhtiöiden   
osakkeet kokonaisuudessaan Panostaja Oyj:n omistamille yhtiöille edellä         
konsernin rakenteen muutoksissa esitetyin tavoin.                               

3.3. Suomen Helasto Oyj:n yhtiöjärjestyksen muuttaminen; uusi toimiala ja       
enimmäispääoma                                                                  

Yhtiökokous muutti hallituksen esityksen mukaisesti Yhtiön toiminimen Takoma    
Oyj:ksi ja kotipaikaksi Tampereen. Yhtiön toimialaksi muutettiin joko suoraan   
tai tytär- tai osakkuusyhtiöidensä välityksellä suunnitella, kehittää, myydä ja 
valmistaa maailmanlaajuisesti konepaja-, koneenrakennus-, kulkuneuvo- ja        
automaatioteollisuuden komponentteja, tuotteita ja järjestelmiä sekä niihin     
liittyviä palveluja.                                                            

Yhtiö voi myös emoyhtiönä huolehtia konsernin organisaatiosta, rahoituksesta,   
ostoista ja muista sen kaltaisista yhteisistä tehtävistä sekä omistaa           
kiinteistöjä, osakkeita ja osuuksia, harjoittaa arvopaperikauppaa ja muuta      
sijoitustoimintaa.                                                              

Yhtiön vähimmäispääomaksi päätettiin 600.000,- euroa ja enimmäispääomaksi       
60.000.000,- euroa, joissa rajoissa osakepääomaa voidaan korottaa tai alentaa   
yhtiöjärjestystä muuttamatta. Osakkeen nimellisarvo on kuusi senttiä.           

3.4. Suomen Helasto Oyj:n osakepääoman korottaminen; suunnattu osakeanti Kimmo  
Korhoselle Hervannan Koneistuksen osakekannasta                                 

Varsinaisen yhtiökokouksen 19.12.2006 hallitukselle antama valtuutus päättää    
osakepääoman korottamisesta uusmerkinnällä peruttiin. Yhtiökokous valtuutti     
hallituksen päättämään enintään 10.000.000 uuden nimellisarvoltaan 0,06 euron   
osakkeen antamisesta joko maksua vastaan tai maksutta ("Osakeantivaltuutus").   
Osakepääomaa voidaan korottaa enintään 600.000,- eurolla.                       

Uudet osakkeet voidaan antaa yhtiön osakkeenomistajille siinä suhteessa kuin he 
ennestään omistavat yhtiön osakkeita. Valtuutuksella ei suljeta pois hallituksen
oikeutta päättää suunnatusta osakeannista, vaan osakeannissa voidaan poiketa    
osakeyhtiölain 9 luvun 3 §:ssä säädetystä osakkeenomistajien etuoikeudesta, jos 
siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy.                            

Yhtiökokous valtuutti edellä mainitun yleisvaltuutuksen rajoissa hallituksen    
niin halutessa antamaan osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen       
Hervannan Koneistus Oy:n osakkeenomistajan Kimmo Korhosen merkittäväksi         
määrältään 2.662.925 kappaletta yhtiön uusia osakkeita ehdoin, että Kimmo       
Korhonen maksaa merkintähinnan luovuttamalla omistamansa Hervannan Koneistus    
Oy:n koko osakekannan yhtiölle. Merkintäetuoikeudesta voitiin poiketa, koska    
siihen oli yhtiön kannalta painava taloudellinen syy.                           

Osakeantivaltuutus on voimassa kaksi vuotta päätöksestä.                        

3.5. Panostaja -konserniin kuuluvan Tampereen Laatukoneistus Oy:n liiketoiminnan
ostaminen                                                                       

Lokakuun 17. päivänä 2007 pidetty ylimääräinen yhtiökokous valtuutti lisäksi    
hallituksen ostamaan Yhtiölle tai sen kokonaan omistamalle tytäryhtiölle        
Panostaja -konserniin kuuluvan Tampereen Laatukoneistus Oy:n liiketoiminnan     
3.700.000,- euron kauppahinnalla ja muutoin hallituksen parhaaksi katsomilla    
ehdoilla.                                                                       

Hallitus käytti valtuutuksiaan ja Takoma Oyj hankki 1.11.2007 omistukseensa     
Hervannan Koneistus Oy:n osakekannan ja Tampereen Laatukoneistus Oy             
liiketoiminnan.                                                                 

OSAKEVAIHTO JA OSAKEPÄÄOMA                                                      

Tilikauden aikana osakkeita vaihdettiin pörssissä yhteensä 11 911 087 kpl (1 673
069) vaihtoarvoltaan 15,3 miljoonaa euroa (1,93). Vaihdon suhteellinen osuus    
osakkeiden kokonaismäärästä oli 92,4 % (13,1). Tilikauden ylin kaupantekokurssi 
oli 1,84 ja alin 1,12 euroa. Tilikauden aikana suoritettujen kauppojen          
keskihinnaksi muodostui 1,28 euroa (1,16). Osakkeen tilikauden viimeisin        
noteeraus oli 1,84 euroa (1,22). Osakekannan markkina-arvo oli tilikauden       
päättyessä 23,9 miljoonaa euroa (15,6).                                         

Suomen Helaston hallituksen 17.1.2007 päättämä osakepääoman korotus 12 000 euroa
merkittiin kaupparekisteriin 16.5.2007. Suunnatussa osakeannissa Erikoislukon   
aiemmat osakkeenomistajat merkitsivät 200 000 uutta Suomen Helaston osaketta.   

Suomen Helasto Oyj:n osakepääoma oli tilikauden päättyessä 780 080,46 euroa ja  
osakkeiden lukumäärä 13 001 341 kappaletta. Osakkeen nimellisarvo on 0,06 euroa.

IFRS                                                                            

Tilinpäätös on laadittu kansainvälisten IFRS-tilinpäätösstandardien mukaisesti. 
Suomen Helasto -konserni siirtyi IFRS-raportointiin 1.11.2005 alkaen. Suomen    
Helasto -konsernin entiset jatkuvat liiketoiminnot on esitetty tässä            
tilinpäätöksessä lopetettuina toimintoina IFRS 5 mukaisesti.                    

LIIKETOIMINNAN RISKIT                                                           

Konsernin toimintaan vaikuttavat erilaiset strategiset, toiminnalliset sekä     
vahinko- ja rahoitusriskit. Lisäksi konsernin liiketoiminta on riippuvainen     
yleisestä ja erityisesti konepajateollisuuden suhdanteista.                     

Takoma pyrkii hallitsemaan ja rajaamaan riskien mahdollisia haitallisia         
vaikutuksia. Takoman kolmella eri liiketoiminta-alueella pyritään tasaamaan     
suhdannevaihteluita ja riippuvuutta asiakasteollisuuksien suhdanteista.         

Liiketoiminnan strategisiin riskeihin kuuluvat myös yrityskauppojen riskit.     
Niitä pyritään rajaamaan huolellisella ennen yrityskauppaa tapahtuvalla         
toimintaympäristön tutkimisella, ja varsinaisen kohdeyrityksen toiminnan        
huolellisella analysoinnilla. Yrityskaupan jälkeen kussakin hankitussa          
yrityksessä otetaan käyttöön talouden ja toiminnan johtamiseen liittyvät        
työkalut ja järjestelmät ensitilassa.                                           

Konepajateollisuuden hyvä kysyntä on johtanut tiettyjen avainraaka-aineiden     
saatavuus- ja laatuongelmiin, jotka tekijät voivat vaikuttaa Takoman            
liiketoimintaan haitallisesti. Erityisesti valuissa ja takeissa                 
maailmanlaajuinen kysyntä ylittää valimojen ja takomojen kapasiteetin. Riskiä   
pyritään pienentämään tiiviillä yhteistyöllä asiakkaiden ja toimittajien kanssa,
yhteisillä kysyntäennusteilla ja hyvin organisoidulla toimitusten seurannalla.  

Vahinkoriskejä pyritään hallitsemaan henkilöstön koulutuksella ja               
laatujärjestelmien käytöllä. Toimittajavalinnassa huomioidaan myös tärkeänä     
tekijänä toimittajan koettu ja testattu laatutaso yhdessä Takoman               
asiakasyritysten kanssa.                                                        

Takoman konsernirahoituksen tehtävänä on hallita maksuvalmius-, korko-,         
valuutta- ja muita rahoitusriskejä sekä turvata oman ja vieraanpääomanehtoisen  
rahoituksen saatavuus kilpailukykyisin ehdoin.                                  

TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT                                                           

Viimeiset 2-3 vuotta ovat olleet erittäin vahvan kasvun ja kannattavuuden jakso 
suomalaisessa teknologiateollisuudessa. Meneillään olevan vahvan jakson uskotaan
jatkuvan ainakin loppuvuoteen 2008 saakka, siitäkin huolimatta että             
Yhdysvaltojen taloudessa on nähtävissä voimakasta heikentymistä.                

Takoman näkymät alkaneelle kaudelle ovat positiiviset, johtuen johtavien        
päähankkijoiden vahvasta markkina-asemasta ja pitkistä tilauskannoista          
energiateollisuuden, maailman konttiliikenteen sekä kaivos- ja                  
maansiirtoteollisuuden laitteissa.                                              

Teknologiateollisuudessa monet suomalaiset yrittäjät ikääntyvät ja yrittäjät    
etsivät ratkaisuja yrityksen jatkuvuuden turvaamiseksi. Takoman tavoitteena on  
hankkia omistukseensa useita teknologiayrityksiä julkaistujen tavoitteiden      
mukaisesti. Yrityskauppaneuvotteluissa viime vuosien hyvä markkinatilanne näkyy 
osaltaan negatiivisesti. Vahvan jakson aikana monet yritykset ovat tehneet myös 
poikkeuksellisen hyviä tuloksia, mistä syystä luopuvien yrittäjien hintatoiveet 
yrityskauppatilanteissa saattavat olla korkeita.                                

Takoman jatkuville liiketoiminnoille haetaan kasvua. Suunnitteilla olevilla     
investoinneilla on tarkoitus laajentaa kapasiteettia ja kehittää tuottavuutta.  

VOITONJAKOEHDOTUS                                                               

Emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat ennen osingonjakoa ovat 14.831.673,72 euroa,
josta tilikauden voiton osuus on 11.606.684,19 euroa. Hallitus ehdottaa         
yhtiökokoukselle, että tilikauden voitto siirretään kertyneiden voittovarojen   
tilille lisäykseksi ja että osinkoa jaetaan 0,06 euroa osakkeelta. Osinkoon     
oikeuttavia osakkeita on 15.664.266 kappaletta. Kappalemäärässä ovat mukana     
tilinpäätöspäivän jälkeen rekisteröidyt suunnatulla osakeannilla 1.11.2007 Kimmo
Korhosen merkitsemät 2.662.925 kappaletta Takoma Oyj:n osakkeita.               

Osinkoa maksettaisiin tällöin yhteensä 939.855,96 euroa. Yhtiön taloudellisessa 
asemassa ei ole tilikauden päättymisen jälkeen tapahtunut olennaisia muutoksia, 
eikä ehdotettu voitonjako vaaranna hallituksen näkemyksen mukaan yhtiön         
maksukykyä. Hallitus esittää osingonjaon täsmäytyspäiväksi 21.12.2007 ja        
osingonmaksupäiväksi 31.12.2007 Suomen Arvopaperikeskukselta saadun             
poikkeusluvan mukaisesti.                                                       

TILIKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT                                                 

1. Hervannan Koneistus Oy:n hankinta                                            

Takoma Oyj allekirjoitti 1.11.2007 Hervannan Koneistus Oy:n omistajan Kimmo     
Korhosen kanssa osakkeiden vaihtosopimuksen, jolla Korhonen luovutti Takomalle  
Hervannan Koneistus Oy:n koko osakekannan. Takoma Oyj:n hallitus päätti         
osakevaihdon toteuttamiseksi korottaa yhtiön osakepääomaa 159.775,50 eurolla    
939.855,96 euroon toimeenpanemalla osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta     
poikkeavan osakeannin ja antaa Kimmo Korhoselle vastikkeena 2.662.925 uutta     
Takoma Oyj:n osaketta.                                                          

Osakkeen merkintähinta oli 1,84 euroa osakkeelta, joka oli Suomen Helasto Oyj:n 
31.10.2007 päätöskurssi Helsingin Pörssissä. Merkintähinnasta kirjataan         
osakepääoman korotukseksi 0,06 euroa ja sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon
1,78 euroa. Tehdyn osakevaihdon arvo on Suomen Helasto Oyj:n osakkeen           
päätöskurssin 31.10.2007 mukaan laskettuna 4,9 miljoonaa euroa.                 

Osakeannissa annetut osakkeet tuottavat osakkeenomistajan oikeudet niiden tultua
rekisteröidyksi kaupparekisteriin. Kaupankäynti uusilla osakkeilla alkaa        
arviolta tammikuussa 2008, kun osakkeita koskeva Rahoitustarkastuksen hyväksymä 
listalleottoesite on julkaistu.                                                 

2. Tampereen Laatukoneistus Oy:n liiketoiminnan kauppa                          

Takoma Oyj:n tytäryhtiö Causatak Oy on 1.11.2007 ostanut Panostaja -konserniin  
kuuluvan Tampereen Laatukoneistus Oy:n liiketoiminnan 3,7 miljoonan euron       
kauppahinnalla. Liiketoiminnan ulkopuolinen varallisuus, mukaan lukien yhtiön   
omistama toimitila, jäi liiketoimintakaupassa myyjäyhtiöön                      

3. Takoma Oyj:n osakepääoman korotus merkitty kaupparekisteriin 28.11.2007      
(Kimmo Korhosen osakkeet)                                                       

Takoma Oyj:n hallituksen 1.11.2007 päättämä osakepääoman korotus 159.775,50     
euroa merkittiin 28.11.2007 kaupparekisteriin. Yhtiön osakepääoma on korotuksen 
jälkeen 939.855,96 euroa ja osakkeiden yhteismäärä 15.664.266 kappaletta. Yhtiön
oma pääoma on näiden toimenpiteiden jälkeen yli 20 miljoonaa euroa.             

Osakepääoman korotuksen rekisteröimisen yhteydessä poistettiin Takoma Oyj:n     
osakkeita koskeva osakeyhtiölain 18 luvun 1 §:n mukainen enemmistöosakkaan      
lunastusoikeus ja -velvollisuus.                                                

4. Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle 18.12.2007 osakepääoman korottamisesta  

Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous peruuttaa 17.10.2007 yhtiökokouksen         
hallitukselle antaman valtuutuksen päättää osakepääoman korottamisesta          
osakeannilla osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen.                 

Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään           
osakepääoman korottamisesta yhdellä tai useammalla maksullisella tai            
maksuttomalla osakeannilla tai optio- ja muita osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä  
tarkoitettujen oikeuksien antamisesta siten, että osakeannissa tai osakeanneissa
tarjotaan merkittäväksi yhteensä enintään 20.000.000 uutta 0,06 euron           
nimellisarvoista osaketta. Osakepääomaa voidaan korottaa enintään 1.200.000,-   
eurolla. Valtuutuksella ei suljeta pois hallituksen oikeutta päättää            
osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen suunnatusta osakeannista tai edellä   
mainittujen erityisten oikeuksien antamisesta. Valtuutuksen ehdotetaan          
sisältävän hallitukselle oikeuden päättää kaikista osakeannin sekä mainittujen  
erityisten oikeuksien antamisen ehdoista mukaan lukien osakkeiden tai erityisten
oikeuksien saajat ja maksettavan vastikkeen määrä.                              

Osakeantivaltuutus on voimassa kaksi vuotta päätöksestä.                        

Muut hallituksen ehdotukset käyvät ilmi yhtiökokouskutsusta 29.11.2007.         

TALOUDELLISEN TIEDOTTAMISEN AIKATAULU VUONNA 2008                               

Tilikaudelta 1.11.2007 - 31.10.2008 Takoma Oyj julkaisee kolme osavuosikatsausta
seuraavasti:                                                                    
1.11.2007 - 31.1.2008 (3kk) 12.3.2008                                           
1.11.2007 - 30.4.2008 (6kk) 11.6.2008                                           
1.11.2007 - 31.7.2008 (9kk) 10.9.2008                                           

KONSERNITILINPÄÄTÖS                                                             

--------------------------------------------------------------------------------
| TULOSLASKELMA 1.11.2006 -          |                |                        |
| 31.10.2007                         |                |                        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| (1 000 euroa)             |      31.10.2007 |     31.10.2006 |     Muutos -% |
--------------------------------------------------------------------------------
| Jatkuvat toiminnot        |               - |              - |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lopetetut toiminnot       |                 |                |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden voitto         |        11 639,8 |          870,8 |         1 236 |
| lopetetuista toiminnoista |                 |                |               |

| TASE                      |                 |                |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| (1 000 euroa)             |      31.10.2007 | 31.10.2006 |     Muutos -% |   |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| VARAT                     |                 |            |               |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineelliset hyödykkeet    |             5,3 |    1 320,8 |         -99,6 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikearvo                 |             0,0 |      566,3 |        -100,0 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut aineettomat          |             4,2 |        6,9 |         -38,8 |   |
| hyödykkeet                |                 |            |               |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut rahoitusvarat        |            29,3 |       66,0 |         -55,6 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ennakkomaksut             |            91,5 |        0,0 |               |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset varat       |           130,3 |    1 960,1 |         -93,4 |   |
| yhteensä                  |                 |            |               |   |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset varat       |                 |            |               |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vaihto-omaisuus           |             0,0 |    6 847,1 |        -100,0 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myyntisaamiset ja muut    |            42,6 |    3 837,4 |         -98,9 |   |
| saamiset                  |                 |            |               |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat                 |        16 078,2 |       89,3 |       17910,8 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset varat       |        16 120,8 |   10 773,7 |          49,6 |   |
| yhteensä                  |                 |            |               |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Taseen loppusumma         |        16 251,1 |   12 733,8 |          27,6 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA JA VELAT       |                 |            |               |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoma               |           780,1 |      768,1 |           1,6 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ylikurssirahasto          |           421,8 |      421,8 |           0,0 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitetun vapaan oman    |           229,2 |        0,0 |               |   |
| pääoman rahasto           |                 |            |               |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertyneet voittovarat     |        14 602,5 |    3 730,7 |         291,4 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma yhteensä       |        16 033,6 |    4 920,7 |         225,8 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset velat       |                 |            |               |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset verovelat  |             0,0 |      119,5 |        -100,0 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korolliset velat          |             0,0 |    2 655,0 |        -100,0 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset velat       |             0,0 |    2 774,5 |        -100,0 |   |
| yhteensä                  |                 |            |               |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset velat       |                 |            |               |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostovelat ja muut velat   |           217,5 |    2 992,9 |         -92,7 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korolliset velat          |             0,0 |    2 045,6 |        -100,0 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset velat       |           217,5 |    5 038,6 |         -95,7 |   |
| yhteensä                  |                 |            |               |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat yhteensä            |           217,5 |    7 813,1 |         -97,2 |   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Taseen loppusumma         |        16 251,1 |   12 733,8 |          27,6 |   |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN            |             |           |       |
| MUUTOKSISTA                                |             |           |       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| (1 000 euroa) |   |           |            |             |           |       |
--------------------------------------------------------------------------------
|       |       |   | Osake- | Yli-     |      Sij. | Kertyneet  |    Yhteensä |
|       |       |   |        | kurssi-  |    Vapaan |            |             |
|       |       |   |        |          |      oman |            |             |
|       |       |   |        |          |   pääoman |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
|       |       |   | pääoma |  rahasto |   rahasto |    voitto- |             |
|       |       |   |        |          |           |      varat |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma        |  768,1 |    421,8 |           |    4 548,7 |     5 738,6 |
| 31.10.2004        |        |          |           |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| IFRS:n            |        |          |           |      -68,1 |             |
| käyttöönoton      |        |          |           |            |             |
| vaikutus          |        |          |           |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oikaistu oma      |  768,1 |    421,8 |           |    4 480,5 |     5 670,5 |
| pääoma 1.11.2004  |        |          |           |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden    |   |        |          |           |    1 195,7 |             |
| voitto        |   |        |          |           |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingonjako   |   |        |          |           |     -896,1 |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma        |  768,1 |    421,8 |           |    4 780,1 |     5 970,0 |
| 31.10.2005        |        |          |           |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden    |   |        |          |           |      870,8 |             |
| voitto        |   |        |          |           |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingonjako   |   |        |          |           |   -1 920,2 |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma        |  768,1 |    421,8 |           |    3 730,7 |     4 920,7 |
| 31.10.2006        |        |          |           |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden    |   |        |          |           |   11 639,8 |             |
| voitto        |   |        |          |           |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingonjako   |   |        |          |           |     -768,1 |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Suunnattu     |   |   12,0 |          |     229,2 |            |             |
| anti          |   |        |          |           |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma        |  780,1 |    421,8 |     229,2 |   14 602,5 |    16 033,6 |
| 31.10.2007        |        |          |           |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| RAHOITUSLASKELMA              |                     |                        |
--------------------------------------------------------------------------------
| (1 000 euroa)                 |                     |                        |
--------------------------------------------------------------------------------
|                               |          31.10.2007 |             31.10.2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminta                 |                     |                        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan nettorahavirta |                   - |                      - |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investoinnit                  |                     |                        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lopetetut liiketoiminnot      |            15 988,9 |                 -466,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investointien nettorahavirta  |            15 988,9 |                 -466,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitus                      |                     |                        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituksen nettorahavirta    |                   - |                      - |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarojen muutos            |            15 988,9 |                 -466,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat tilikauden alussa   |                89,3 |                  555,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat tilikauden lopussa  |            16 078,2 |                   89,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| ANNETUT VAKUUDET JA VASTUUSITOUMUKSET                                        |
--------------------------------------------------------------------------------
| (1 000 euroa)                 |                     |                        |
--------------------------------------------------------------------------------
|                               |          31.10.2007 |             31.10.2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kiinteistökiinnitykset        |                 0,0 |                1 531,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yrityskiinnitykset            |                 0,0 |                4 002,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pantit                        |                 6,0 |                   31,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Leasingvastuut                |                 0,0 |                    0,0 |
--------------------------------------------------------------------------------

Konsernilla ei ole johdannaissitoumuksista aiheutuneita vastuita.               

Tilinpäätös on tilintarkastettu.		                                              

YHTIÖKOKOUS                                                                     

Takoma Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään Tampereella 18.12.2007 klo 9:00.  

Tampereella joulukuun 11. päivänä 2007                                          

Takoma Oyj:n hallitus                                                           

Lisätietoja: Kimmo Korhonen, toimitusjohtaja, puhelin 050 430 6482 ja Tarja     
Rantala, talousjohtaja, puhelin 040 774 9290                                    

Jakelu: Helsingin Pörssi, keskeiset tiedotusvälineet, www.takoma.fi