|
|||
2009-03-12 12:25:00 CET 2009-03-12 12:25:07 CET REGULATED INFORMATION Ramirent - PörssitiedoteRAMIRENT KÄYNNISTÄÄ UUSIA SÄÄSTÖTOIMENPITEITÄ JA PERUU OSINKOEHDOTUKSENSARAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.3.2009 KLO 13.25 RAMIRENT KÄYNNISTÄÄ UUSIA SÄÄSTÖTOIMENPITEITÄ JA PERUU OSINKOEHDOTUKSENSA - MARKKINOIDEN LASKUSUHDANNE NOPEUTUNUT - Konsernin liikevaihto aleni tammi-helmikuussa 26 % verrattuna vastaavaan ajanjaksoon viime vuonna. - Konserni käynnistää uusia säästötoimenpiteitä ja vähentää henkilöstöään edelleen 150 henkeä, lisäyksenä jo ilmoitettuun 600 henkeen. - Hallitus muuttaa osingonjakoehdotuksensa ja ehdottaa, että vuodelta 2008 ei jaeta osinkoa. Yhtiö on tarkistanut näkymiään vuodelle 2009 kahden ensimmäisen kuukauden kehityksen perusteella. Vuokrauspalveluiden kysyntä on laskenut kaikissa Ramirentin toimintamaissa, erityisesti Baltian maissa, Venäjällä ja Ukrainassa. Globaalien riskien vaikutukset Itä-Eurooppaan ovat lisänneet alueen epävarmuutta, luotonantoon rajoitteita sekä siten heikentänyt vuokrauspalveluiden kysyntää. Europe Eastin liikevaihdossa oli 60 % laskua verrattuna viime vuoteen. Lisäksi on havaittavissa laskua Pohjoismaiden markkinoiden kysynnässä. Laskun taloudellista vaikutusta vahvistaa pohjoismaisten valuuttojen kuin myös Puolan zlotyn heikkeneminen suhteessa euroon. Säästöohjelma, jonka tavoitteena on vuosittaiset 50 Me kiinteiden kulujen säästöt, etenee suunnitelmien mukaisesti. Kuitenkin, johtuen vuoden alun heikosta kehityksestä ja vuoden 2009 näkymien heikentymisestä, konserni käynnistää uusia toimenpiteitä sopeuttaakseen kustannusrakennettaan. Ramirentin toimitusjohtaja Magnus Rosén sanoo: ”Vuosi 2009 tulee olemaan haasteellinen vuosi ja käynnistämme lisätoimenpiteitä. Osana näitä toimenpiteitä, arvioimme vähentävämme henkilöstöämme edelleen vähintään 150 hengellä, kokonaismäärän ollen 750 henkeä tai 20 % koko konsernin työvoimasta verrattuna vuoteen 2008. Investoinnit uuteen kalustoon on jo pysäytetty ja jatkamme kaluston sopeuttamista optimoidaksemme käyttöastetta, puolustaaksemme hintatasoa ja vahvistaaksemme kassavirtaa velkojen lyhentämiseksi.” Hallitus on päättänyt muuttaa aikaisemmin julkistetun osingonjakoehdotuksensa 0,15/osake ja ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, ettei osinkoa maksettaisi vuodelta 2008. Uutta ehdotusta tukevat omistajat, jotka edustavat 40 % Ramirentin äänivallasta ja osakepääomasta. Pitkän tähtäimen osinkopolitiikka pysyy muuttumattomana. Ramirentin hallituksen puheenjohtaja Peter Hofvenstam sanoo:”Ymmärrämme osakkeenomistajien pettymyksen, mutta tässä epätavallisessa markkinatilanteessa kaikkien on osallistuttava. Konserni tekee voimakkaita toimenpiteitä sopeutuakseen nopeaan markkinoiden laskuun, ja vuosi 2009 tulee olemaan vaikea vuokraustoimialalle. Vuokrausliiketoiminta on kuitenkin rakenteellisesti houkuttelevaa pitkällä tähtäimellä, ja olemme valmistautuneet selviytymään tästälaskusuhdanteesta ja jatkamaan kannattavan kasvun strategiaamme. ” Vantaa, 12.3.2009 RAMIRENT OYJ Magnus Rosén toimitusjohtaja LISÄTIETOJA: Magnus Rosén, toimitusjohtaja, puh. 020 750 2845, magnus.rosen@ramirent.com Heli Iisakka, talous- ja rahoitusjohtaja, puh. 020 750 3248, heli.iisakka@ramirent.com Franciska Janzon; johtaja, konserniviestintä ja sijoittajasuhteet, puh. 020 750 2859 JAKELU NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.ramirent.com |
|||
|