|
|||
2010-02-11 13:15:00 CET 2010-02-11 13:15:01 CET REGULATED INFORMATION Tulikivi Oyj - TilinpäätöstiedoteTilinpäätöstiedote 1-12/2009Tulikivi Oyj TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 11.2.2010 klo 14:15 Tilinpäätöstiedote 1-12/2009 - Tulikivi-konsernin liikevaihto vuonna 2009 oli 53,1 me (66,5 me v.2008) - Tilikauden tulos ennen veroja oli tappiollinen -3,3 (+2,1) me. Osakekohtainen tulos oli -0,06 (0,04) euroa. - Viimeisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 15,6 (18,3) me ja voitto ennen veroja 0,2 (0,9) me. - Tilauskanta oli tilikauden päättyessä 4,8 (4,9) me. - Liiketoiminnan rahavirta ennen investointeja oli 3,7 (7,6) me. - Konsernin elpyvän myynnin ja parantuneen kustannustehokkuuden myötä koko vuoden 2010 liikevaihdon arvioidaan kasvavan edellisen vuoden tasosta ja tuloksen kääntyvän voitolliseksi tilikauden aikana. Toimitusjohtaja Heikki Vauhkonen ” Vuosi 2009 käynnistyi erittäin vaikeassa tilanteessa kotimaan ja lähialueiden myynnin romahdettua talouskriisin vuoksi edellisen vuoden loppupuolella. Tammikuussa käynnistetyn kannattavuus- ja keskittämisohjelman sopeuttamistoimet ovat toteutuneet suunnitelmien mukaisesti ja tuoneet merkittäviä kustannussäästöjä. Kesän jälkeen kotimaan kysyntä on virkistynyt omakotirakentamisen elpymisen myötä, kun taas Keski-Euroopan kysyntä on ollut alkuvuotta heikompaa tulisija-sesongin hitaan käynnistymisen sekä talouslaman johdosta. Loppuvuonna jatkoimme panostuksia uusien tuoteryhmien markkinoille tuomiseksi. Lanseeraamme alkuvuonna energiatehokkaaseen ja ympäristöystävälliseen asumiseen soveltuvat Tulikivi Green- tuotteet, jotka tehostavat tulisijojemme energiatehokkuutta edelleen ja pienentävät niiden päästöjä. Tuotteiden ympäristöystävällisyyden kehittämisen ohella olemme selvittäneet oman toimintamme hiilijalanjäljen ensimmäisenä tulisijavalmistajana maailmassa. Brittiläisen PAS 2050 standardin mukainen selvitys osoittaa Tulikivi-uunin valmistuksen hiilijalanjäljen neutralisoituvan tyypillisesti ensimmäisen tai toisen käyttövuoden aikana. Vuoden 2010 alkuvuoden aikana tuomme markkinoille ensimmäiset uudet sisustustakkamme. Viime vuoden lopulla alkaneet kylmät talvisäät ovat edistäneet tulisijojen kysyntää alkuvuonna, mikä tulee heijastumaan myynnin kehitykseen ensimmäisen vuosipuoliskon aikana erityisesti kotimaassa. Myös verhouskivimyynnin arvioidaan kehittyvän suotuisasti. Keski-Euroopan tulisijamyynnin kannalta on myönteistä, että valtiontuki Ranskassa tulisija-hankinnoille säilyy korkealla tasolla vuonna 2010. Luonnonkivi-tuotteiden kysyntä on ollut verraten alhaisella tasolla eikä elpyne yhtä nopeasti kuin tulisijojen kysyntä.” Segmenttiraportointi Vuoden 2009 alusta konsernin toimintasegmentit ovat tulisijat- segmentti ja luonnonkivituotteet-segmentti. Tulisijat-segmenttiin kuuluvat vuolukiviset ja keraamiset Tulikivi- ja Kermansavi- tuotemerkeillä myytävät uunit, niiden oheistuotteet ja astiat sekä kamiinoiden verhouskivet. Luonnonkivituotteet-segmenttiin kuuluvat kotien sisustuskivituotteet ja kivitoimitukset rakennuskohteisiin. Segmenteille kohdistamattomista kuluista muodostuu segmenttiraportoinnissa Muut erät, johon sisältyvät myös rahoituskulut ja verot. Segmenteille kohdistamattomia kuluja ovat mm. konsernihallinnon sekä tieto-, talous- ja henkilöstöhallinnon kulut. Liikevaihto ja tulos Tulikivi-konsernin liikevaihto vuonna 2009 oli 53,1 miljoonaa euroa (66,5 miljoonaa euroa vuonna 2008). Tulisijat-segmentin liikevaihto oli 47,8 (58,5) miljoonaa euroa ja luonnonkivituotteet- segmentin liikevaihto 5,3 (8,0) miljoonaa euroa. Viennin osuus liikevaihdosta oli 27,2 (31,6) miljoonaa euroa eli 51,1 (47,6) prosenttia. Kotimaan liikevaihto oli 25,9 (34,9) miljoonaa euroa. Suurimmat vientimaat olivat Ranska ja Saksa. Konsernin liiketulos oli -2,4 (+3,2) miljoonaa euroa. Tulisijat- segmentin liikevoitto oli 1,0 (6,1) miljoonaa euroa ja luonnonkivituotteet-segmentin liiketulos -0,2 (0,3) miljoonaa euroa. Muiden erien kulut eli segmenteille kohdistamattomat kulut olivat -3,2 (-3,2) miljoonaa euroa. Tulisijat-segmentin tulosta heikensivät liikevaihdon laskun ohella toimintojen uudelleenjärjestelystä aiheutuneet lähes 1,0 miljoonan euron suuruiset kulut sekä Kermansavi-tavaramerkin astia-yksikön arvonalennuskirjaus 0,2 miljoonaa euroa. Luonnonkivi-segmentin tulos heikkeni liikevaihdon laskun takia. Konsernin tulos ennen veroja oli -3,3 (+2,1) miljoonaa euroa ja nettotulos -2,4 (+1,4) miljoonaa euroa. Konsernin sijoitetun pääoman tuotto oli -4,3 (6,8) prosenttia. Osakekohtainen tulos oli -0,06 (0,04) euroa. Konsernissa toteutettiin toimintojen keskittämis- ja kannattavuusohjelma. Maaliskuussa päättyneiden yt-neuvottelujen tuloksena päädyttiin 79 henkilön irtisanomiseen sekä 41 henkilön lomauttamiseen toistaiseksi.Kyseinen lomautus jatkuu pääsääntöisesti edelleen. Näistä toimenpiteistä kirjattiin edellä mainittu uudelleenjärjestelyvaraus, josta on käytetty 0,7 miljoonaa euroa. Tuleville katsauskausille järjestelyistä aiheutuu uudelleenjärjestelyvarauksen lisäksi vielä yhteensä n. 0,2 miljoonan euron kertaluonteiset kulut. Neljännellä vuosineljänneksellä konsernin liikevaihto oli 15,6 miljoonaa euroa (18,3 miljoonaa euroa loka-joulukuu 2008) ja voitto ennen veroja 0,2 (0,9) miljoonaa euroa. Strategian toteutumisen seuranta Tulikivi-konsernin vuoden 2009 strategisten linjausten mukainen pitkän tähtäimen kasvutavoite oli viisi prosenttia orgaanista kasvua vuodessa, sijoitetun pääoman tuottotavoite yli 20 prosenttia ja suhteellisen kannattavuuden paraneminen kahdella prosenttiyksiköllä vuodessa. Liikevaihdon kasvu, sijoitetun pääoman tuotto ja kannattavuuden paraneminen jäivät alle näiden tavoitteiden johtuen pääasiassa talouslaman aiheuttamasta kysynnän pienenemisestä. Rahoitus ja investoinnit Liiketoiminnan rahavirta ennen investointeja oli 3,7 (7,6) miljoonaa euroa. Current ratio oli 1,9 (2,0). Omavaraisuusaste oli 39,4 (41,2) prosenttia. Korollisten nettovelkojen suhde omaan pääomaan eli gearing oli 59,4 (55,1) prosenttia. Osakekohtainen oma pääoma oli 0,64 (0,73) euroa. Rahoitustuottoja muodostui tilikaudella 0,2 miljoonaa euroa ja rahoituskuluja 1,1 miljoonaa euroa. Katsauskauden päättyessä konsernin rahavarat ja muut likvidit varat olivat 10,6 (11,7) miljoonaa euroa ja nostamattomien luottojen ja käyttämättömien tililuottolimiittien määrä 6 miljoonaa euroa. Konsernin tuotanto-, louhos- ja kehitysinvestoinnit olivat yhteensä 2,1 (2,9) miljoonaa euroa. Merkittävimpiä investointeja olivat tulisijatuotantoon tehdyt muutos- ja korvausinvestoinnit sekä uusien louhosten ja louhosalueiden avaamiset. Tutkimus- ja tuotekehitysmenot olivat yhteensä 1,6 (1,8) miljoonaa euroa ja niiden suhteellinen osuus liikevaihdosta oli 3,1 (2,7) prosenttia. Kehitysmenoista aktivoitiin 0,4 (0,4) miljoonaa euroa. Kehitystoiminnassa on jatkettu palamistutkimuksia ja tehty tuotekonseptointia. Lisäksi toteutettiin Tulikivi-tulisijan elinkaari-mittaus ja tuotteen valmistamisesta aiheutuva hiilijalanjälki. Mittaustulokset valmistuivat kuluvan vuoden tammikuussa. Tuotteen elinkaari on kymmeniä vuosia ja valmistuksen hiilipäästöt nollautuvat jopa 1-2 vuodessa tuotteesta ja käyttöahkeruudesta riippuen. Henkilöstö Konsernissa oli töissä tilikauden aikana keskimäärin 417 (526) henkilöä. Tilikauden päättyessä henkilöstömäärä oli 484 (587). Näistä tulisijat-segmentillä oli 406 (504) henkilöä, luonnonkivituotteet-segmentillä 52 (55) henkilöä ja segmenteille kohdistamattomissa toiminnoissa 26 (28) henkilöä. Työsuhteista 99,2 prosenttia oli pysyviä ja 0,8 prosenttia määräaikaisia. Tilikaudella muodostui palkka- ja palkkiokuluja yhteensä 15,9 (17,8) miljoonaa euroa Tulikivi-konsernissa on käytössä kannustinjärjestelmä, johon sisältyy osakepohjainen kannustinjärjestelmä avainhenkilöille ja tulospalkkiojärjestelmä koko henkilöstölle. Osakepohjaisessa kannustinjärjestelmässä on ohjelman mukaisesti kolme ansaintajaksoa, jotka ovat kalenterivuodet 2008, 2009 ja 2010. Palkkion perusteena oli ohjelman mukaan konsernin tuloksen rahoituserien jälkeen ja liiketoiminnan rahavirran paraneminen. Palkkio olisi ollut enintään 175.000 Tulikivi Oyj:n A-osaketta ja rahana osakkeiden arvoa vastaava määrä. Järjestelmän mukaista palkkiota ei kertynyt ansaintajaksolta 2009. Palkkio perustui ohjelman mukaan konsernin tulokseen rahoituserien jälkeen ja liiketoiminnan rahavirran paranemiseen ja olisi ollut enintään 175.000 Tulikivi Oyj:n A-osaketta ja rahana osakkeiden arvoa vastaava määrä. Koko järjestelmästä voidaan maksaa palkkiona yhteensä enintään noin 360 000 A-osaketta ja rahana osakkeiden arvoa vastaava määrä. Järjestelmän mukaista palkkiota ei kertynyt ansaintajaksolta 2009. Tulospalkkiojärjestelmä perustuu konsernin tuloksen ja tuottavuuden paranemiseen ja toimitusjohtajalla ja avainhenkilöillä lisäksi henkilökohtaisten tavoitteiden saavuttamiseen. Tulospalkkiojärjestelmän kustannusvaikutus oli katsauskaudella 0,1 miljoonaa euroa. Työturvallisuuden kehitys on ollut hyvä. Työtapaturmien määrä miljoonaa työtuntia kohden oli 25 (26). Varsinaisen yhtiökokouksen päätöksiä Osingonjako Tulikivi Oyj:n 31.3.2009 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti jakaa osinkoa 0,0280 euroa/A-osake ja 0,0263 euroa/K-osake. Osinkojen maksupäivä oli 14.4.2009. Hallintoelimet Emoyhtiön ja liiketoimintaa harjoittavien kotimaisten tytäryhtiöiden hallituksen jäseniksi valittiin Piispa Ambrosius, Juhani Erma, Eero Makkonen, Markku Rönkkö, Maarit Toivanen- Koivisto, Heikki Vauhkonen ja Matti Virtaala. Hallitus valitsi keskuudestaan puheenjohtajaksi Matti Virtaalan. Tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö KPMG Oy Ab Helsingistä. Valtuutus omien osakkeiden hankkimiseen Yhtiökokous myönsi hallitukselle valtuutuksen omien osakkeiden hankkimiseen hallituksen tekemän ehdotuksen mukaisesti. Valtuutus päättää osakeanneista ja yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta sekä osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään uusien osakkeiden antamisesta ja yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta hallituksen tekemän ehdotuksen mukaisesti. Valtuutus sisältää hallituksen ehdotuksen mukaisesti myös oikeuden osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta, jotka oikeuttavat saamaan maksua tai saatavan kuittaamista vastaan yhtiön osakkeita. Omat osakkeet Tulikivi Oyj:llä oli hallussaan katsauskauden alkaessa yhteensä 74 000 ja katsauskauden päättyessä 124 200 omaa A-osaketta. Katsauskauden aikana hankittiin lisää yhteensä 60 000 A-osaketta 43 875 euron kokonaishankintahintaan sekä luovutettiin osakepalkkiojärjestelmään liittyen 9 800 A-osaketta konsernin avainhenkilöille. Keskimääräiseksi hankintahinnaksi katsauskaudella muodostui 0,73 euroa/osake. Osakkeiden hankintahintana on ollut hankintahetken pörssikurssi, jonka vaihteluväli katsauskaudella oli 0,68 - 0,83 euroa/osake. Luovutettujen osakkeiden kirjanpitoarvo oli 13 212 euroa ja arvo saajille 9 979 euroa eli 1,02 euroa/osake. Katsauskaudella hankittu määrä vastaa 0,2 prosenttia yhtiön osakkeiden kokonaismäärästä ja 0,05 prosenttia kaikkien osakkeiden tuottamasta äänimäärästä. Yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden kokonaismäärä oli katsauskauden päättyessä 124 200 A-osaketta vastaten 0,3 prosenttia osakepääomasta ja 0,1 prosenttia kokonaisäänimäärästä. Omien osakkeiden hankinnalla ja niiden osittaisella eteenpäin luovuttamisella ei ollut merkittävää vaikutusta omistuksen ja äänivallan jakautumiseen yhtiössä. Osakkeet hankitaan käytettäväksi vastikkeena yrityskaupoissa tai muissa rakennejärjestelyissä tai osakepohjaisen kannustinjärjestelmän toteuttamiseksi, osakepalkkion maksamiseksi tai muutoin edelleen luovutettavaksi tai mitätöitäväksi. Toimintaan liittyvät merkittävimmät riskit Riskianalyysi ja riskienhallinta ovat Tulikivi-konsernissa osa vuosittain toteutettavaa strategista suunnitteluprosessia ja operatiivista toimintaa. Strategisen suunnittelun yhteydessä analysoidaan strategiavalintoihin liittyvät mahdollisuudet ja riskit, jotka otetaan huomioon päätöksenteossa. Merkittävistä yksittäisistä hankkeista ja projekteista laaditaan erilliset riskianalyysit ja päätetään tarvittavista riskienhallintatoimenpiteistä. Toimintasuunnitelmien laatimisen yhteydessä arvioidaan tavoitteiden toteutumista uhkaavat riskit ja niiden hallitsemiseksi määritellään asianmukaiset toimenpiteet. Toimintasuunnitelmat ja budjetit sovitetaan riskitilan mukaisiksi. Päivittäisessä toiminnassa jatkuvalla riskienhallinnalla varmistetaan häiriötön toiminta. Esille tulleille riskeille määritellään välittömästi tarvittavat korjaus- ja kehittämistoimenpiteet. Riskien arvioinnissa on otettu huomioon niiden toteutumisen todennäköisyys ja vaikuttavuus. Vaikuttavuuden arvioinnissa käytetään euromääräisiä raja-arvoja. Riskienhallinnan avulla pyritään varmistamaan, että Tulikivi- konsernin liiketoimintaan vaikuttavat riskit tunnistetaan ja niitä hallitaan mahdollisimman tehokkaasti siten, että konsernin strategiset ja taloudelliset tavoitteet saavutetaan. Konsernin riskienhallinnan vastuunjaon mukaisesti Tulikivi Oyj:n ja sen tytäryhtiöiden hallitukset vastaavat yhtiöiden ja konsernin riskienhallintapolitiikasta ja valvovat sen toteuttamista. Riskienhallinnan toimintatapojen määrittämisestä vastaa toimitusjohtaja johtoryhmän avustamana. Toimitusjohtaja vastaa siitä, että riskienhallinta on asianmukaisesti järjestetty. Liiketoimintayksiköt ovat vastuussa toimintaansa kuuluvien riskien hallinnasta. Konsernin riskit jaetaan strategisiin ja operatiivisiin riskeihin, vahinkoriskeihin ja rahoitusriskeihin. Strategiset riskit liittyvät liiketoiminnan luonteeseen ja koskevat muun muassa konsernin toimintaympäristön muutoksia, markkinatilanteen ja markkina-aseman muutoksia, raaka-ainevaroja, lainsäädännön muutoksia, liiketoimintakokonaisuutta, yrityksen, tuotemerkkien ja raaka-aineen mainetta sekä suuria investointeja. Operatiiviset riskit liittyvät tuotteisiin, jakeluteihin, henkilöstöön, toimintaan ja prosesseihin. Vahinkoriskeihin kuuluvat tulipalot, vakavat konerikot ja muut omaisuusvahingot, joista voi aiheutua myös keskeytysvahinkoja. Vahinkoriskejä ovat lisäksi työterveys- ja työsuojeluriskit, ympäristöriskit ja onnettomuusriskit. Konsernin rahoitusriskejä ovat valuuttariski, korkoriski, luottoriski ja maksuvalmiusriski. Tilikaudella riskeistä toteutui kotimaan ja lähialueiden kysynnän voimakas heikentyminen, johon reagoitiin toimintojen keskittämis- ja kannattavuusohjelmalla. Se ei kuitenkaan ehtinyt vaikuttaa alkuvuodesta vaan lisäsi kertaluonteisia kuluja. Euroalueen ulkopuolella voimakkaat valuuttakurssien muutokset pudottivat kysyntää enemmän kuin riskikartoituksessa ennakoitiin. Konsernin lähiajan riskinä on kuluttajien epävarmuuden lisääntyminen ja sen heijastuminen kuluttajien rakennus- ja tulisijahankkeisiin. Ympäristövelvoitteet Tulikiven ympäristöstrategian tavoitteena on ympäristötyön järjestelmällinen eteneminen määritellyillä osa-alueilla. Kaikilla Tulikivi Oyj:n toimivilla louhoksilla on toiminnan vaatimat ympäristöluvat. Lisäksi on vireillä lupien uudistusprosesseja. Konsernin toiminta on ympäristölupien mukaista ja noudattaa viranomais- ja ympäristönsuojeluvaatimuksia. Yritys vastaa toimintansa ympäristövaikutuksista. Tulikivi konsernilla on kaivoslain ja ympäristölainsäädännön perusteella maisemointivelvoitteita, jotka on täytettävä toiminnan aikana ja tehdas- ja louhosalueita aikanaan suljettaessa. Konsernin toiminnasta ei jää ympäristöön haitallisia tai myrkyllisiä aineita. Konserni ei ole osallisena ympäristöasioita koskevissa oikeudellisissa tai hallinnollisissa menettelyissä eikä sen tiedossa ole ympäristöriskejä, joilla olisi merkittävää vaikutusta konsernin taloudelliseen asemaan. Tilikauden päättymispäivän jälkeiset tapahtumat Tilauskanta oli katsauskauden päättyessä 4,8 (4,9) miljoonaa euroa. Tulikivi-konsernin tilauskanta on kehittynyt myönteisesti ja oli 6,1 me 11.2.2010. Tulikivi-konserni on laatinut ja ottanut vuoden alusta käyttöön uudistetun strategian, joka kattaa keskeiset toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet vuoteen 2015 saakka, sekä uuden tuoteryhmäjaottelun. Tuoteryhmäjaottelu ei muuta nykyistä segmenttiraportointia. Strategisten tavoitteiden mukaan yrityksen orgaaninen kasvutavoite lähivuosina on yli 10 prosenttia vuodessa. Tavoitteena on saavuttaa seuraavan viiden vuoden kuluessa 10 prosentin taso liikevaihdosta tuloksessa ennen veroja. Oman pääoman tuottotavoitteena on ylittää 20 prosentin taso. Strategiaa tukevat yritysostot ovat mahdollisia. Tulevaisuuden näkymät Kotimaassa omakotirakentaminen ja samalla tulisijojen kysyntä kääntyi kasvuun viime syksynä ja myönteisen kehityksen arvioidaan jatkuvan. Myös Venäjällä ja Baltian maissa kysynnän aallonpohja on ylitetty. Keski-Euroopassa verhouskivien menekki on selvästi kohentunut, mutta tulisijojen menekin turvaaminen on edelleen haasteellista. Uudet tuotteet kasvattavat yhtiön liikevaihtoa toisella vuosipuoliskolla. Konsernissa jatketaan sopeuttamistoimia lomautuksin tarpeellisilta osin. Yhtiön elpyvän myynnin ja parantuneen kustannustehokkuuden myötä koko vuoden liikevaihdon arvioidaan kasvavan edellisen vuoden tasosta ja tuloksen kääntyvän voitolliseksi tilikauden aikana. Hallituksen voitonjakoesitys Emoyhtiön jakokelpoiset varat tilikauden tuloksen -2,7 me, jälkeen ovat 4,7 me. Osinkoa jaetaan A-sarjan osakkeelle 0,0250 euroa/osake K-sarjan osakkeelle 0,0233 euroa/osake eli yhteensä noin 0,9 miljoonaa euroa Omaan pääomaan jätetään 3,8 miljoonaa euroa. Ehdotettu voitonjako ei vaaranna hallituksen näkemyksen mukaan yhtiön maksukykyä. Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Tulikivi Oyj antaa selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance Statement) vuodelta 2009 toimintakertomuksesta erillisenä kertomuksena. Selvitys on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin suositus 51:n ja arvopaperimarkkinalain 2 luvun 6 §:n mukaisesti. Hallinnontiperiaattet ovat luettavissa yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.tulikivi.com/Sijoittajat/Konsernin hallinnointi ja johto. TILINPÄÄTÖS 01-12/2009, LYHENNELMÄ KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA Me 01-12/ 01-12/ Muu- 10-12/ 10-12/ Muu- 2009 2008 tos, 2009 2008 tos, % % Liikevaihto 53,1 66,5 -20,1 15,6 18,3 -14,7 Liiketoiminnan muut tuotot 0,6 0,7 0,1 0,1 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos -1,0 -0,6 0,1 0,3 Valmistus omaan käyttöön 0,3 0,8 0,1 0,3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö 10,2 12,5 3,1 3,4 Ulkopuoliset palvelut 7,6 10,0 2,3 2,6 Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut 20,0 23,1 5,3 6,5 Poistot ja arvonalentumiset 5,5 5,7 1,4 1,6 Liiketoiminnan muut kulut 12,1 12,9 3,5 3,6 Liiketulos -2,4 3,2 -173,5 0,3 1,3 -73,8 %:a liikevaihdosta -4,5 4,9 2,2 7,1 Rahoitustuotot 0,2 0,2 0,0 0,1 Rahoituskulut (netto) -1,1 -1,4 -0,2 -0,6 Osuus osakkuusyhtiön tuloksesta 0,0 0,0 0,0 0,0 Tulos ennen veroja -3,3 2,1 -260,8 0,2 0,9 -74,6 %:a liikevaihdosta -6,2 3,1 1,4 4,6 Tuloverot 1,0 -0,6 0,2 -0,3 Tilikauden tulos -2,4 1,4 -265,1 0,5 0,6 -19,0 Muut laajan tuloksen erät Koronvaihtosopimukset 0,0 0,0 0,0 -0,1 Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 Tilikauden laaja tulos yhteensä -2,4 1,4 -271,0 0,5 0,5 -5,4 Emoyhtiön omistajille kuuluvasta voitosta laskettu osakekohtainen tulos (EUR) laimentamaton ja laimennettu -0,06 0,04 0,01 0,02 KONSERNITASE Me 12/09 12/08 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineelliset hyödykkeet Maa-alueet 1,0 1,0 Rakennukset 7,4 8,0 Koneet ja kalusto 8,1 10,3 Muut aineelliset hyödykkeet 1,1 1,2 Aineettomat hyödykkeet Konserniliikearvo 4,2 4,3 Muut aineettomat hyödykkeet 10,6 11,2 Sijoituskiinteistöt 0,2 0,2 Myytävissä olevat sijoitukset 0,1 0,1 Saamiset Laskennalliset verosaamiset 1,6 0,9 Pitkäaikaiset varat yhteensä 34,3 37,2 Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus 10,2 11,5 Myyntisaamiset 4,1 5,3 Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verosaamiset 0,3 Muut saamiset 0,9 0,4 Rahavarat ja muut likvidit varat 10,6 11,7 Lyhytaikaiset varat yhteensä 26,1 28,9 Varat yhteensä 60,4 66,1 OMA PÄÄOMA JA VELAT Oma pääoma Osakepääoma 6,3 6,3 Ylikurssirahasto 7,4 7,4 Omat osakkeet -0,1 -0,1 Muuntoerot -0,1 0,0 Arvonmuutosrahasto -0,1 -0,1 Kertyneet voittovarat 10,4 13,7 Oma pääoma yhteensä 23,8 27,2 Pitkäaikaiset velat Laskennalliset verovelat 1,9 2,1 Varaukset 1,0 0,9 Rahoitusvelat 19,9 21,6 Muut velat 0,1 Pitkäaikaiset velat yhteensä 22,9 24,6 Lyhytaikaiset velat Ostovelat ja muut velat 8,7 9,1 Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verovelat 0,0 0,1 Lyhytaikaiset varaukset 0,2 Lyhytaikaiset rahoitusvelat 4,8 5,1 Lyhytaikaiset velat yhteensä 13,7 14,3 Velat yhteensä 36,6 38,9 Oma pääoma ja velat yhteensä 60,4 66,1 KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA 01-12/ 01-12/ Me 2009 2008 Liiketoiminnan rahavirrat Katsauskauden voitto -2,4 1,4 Oikaisut: Liiketoimet, joihin ei liity maksutapahtumaa 5,5 5,8 Korkokulut ja -tuotot ja verot 0,0 1,8 Käyttöpääoman muutos 1,8 0,2 Maksetut ja saadut korot ja maksetut verot -1,2 -1,6 Liiketoiminnan nettorahavirta 3,7 7,6 Investointien rahavirrat Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin -2,0 -3,3 Investointeihin saadut avustukset ja hyödykkeiden myynti 0,2 0,2 Investointien nettorahavirta -1,8 -3,1 Rahoituksen rahavirrat Lainojen nostot 5,1 10,0 Lainojen takaisinmaksut -7,0 -4,9 Voitonjako ja omat osakkeet -1,1 -1,7 Rahoituksen nettorahavirta -3,0 3,4 Rahavarojen muutos -1,1 7,9 Rahavarat tilikauden alussa 11,7 3,8 Rahavarat tilikauden lopussa 10,6 11,7 LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA Me Osake- Yli- Muunto- Arvon- Omat Kert. Yht. pää-kurssi- erot muu- osakkeet voitto- oma rahas- tos- varat to rahasto Oma pääoma 1.1.2009 6,3 7,4 0,0 -0,1 -0,1 13,8 27,2 Osingonjako ja omat osakkeet -1,0 -1,0 Katsauskauden laaja tulos yht. -0,1 -2,4 -2,5 Oma pääoma 31.12.2009 6,3 7,4 -0,1 -0,1 -0,1 10,4 23,8 Oma pääoma 1.1.2008 6,3 7,4 -0,1 14,0 27,6 Osingonjako ja omat osakkeet -0,1 -1,6 -1,7 Katsauskauden laaja laaja tulos yht. 0,1 -0,1 1,4 1,4 Oma pääoma 31.12.2008 6,3 7,4 0,0 -0,1 -0,1 13,8 27,2 SEGMENTTI-INFORMAATIO Liiketoiminta-alueet 01-12/ 1-12/ Me 2009 2008 Liikevaihto 53,1 66,5 Tulisijat 47,8 58,5 Luonnonkivituotteet 5,3 8,0 Muut erät - - Liikevoitto -2,4 3,2 Tulisijat 1,0 6,1 Luonnonkivituotteet -0,2 0,3 Muut erät -3,2 -3,2 SEGMENTTI-INFORMAATIO VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN Q4/ Q3/ Q2/ Q1/ Q4/ Q3/ Q2/ Q1/ Liiketoiminta-alueet 2009 2009 2009 2009 2008 2008 2008 2008 Liikevaihto 15,6 13,5 13,0 11,0 18,3 16,6 17,0 14,6 Tulisijat 14,4 12,4 11,4 9,6 16,4 14,9 14,6 12,6 Luonnonkivituotteet 1,2 1,1 1,6 1,4 1,9 1,7 2,4 2,0 Muut erät - - - - - - - - Liikevoitto/-tappio 0,3 0,7 -0,7 -2,7 1,3 1,3 0,9 -0,3 Tulisijat 1,3 1,5 0,1 -1,9 2,1 1,9 1,7 0,4 Luonnonkivituotteet -0,2 0,0 0,1 -0,1 -0,1 0,1 0,1 0,2 Muut erät -0,8 -0,8 -0,9 -0,7 -0,7 -0,7 -0,9 -0,9 SEGMENTTIEN VARAT JA VELAT 31.12.2009 Tulisijat Luonnon- Täsmäytys- Yhteensä kivi erät Segmentin varat 43,6 3,9 12,9 60,4 Segmentin velat 8,3 0,6 27,7 36,6 Investoinnit 1,9 0,0 0,2 2,1 Poistot ja arvon- alennukset 4,9 0,3 0,3 5,5 TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT JA OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT 1-12/09 1-12/08 10-12/09 10-12/08 Osakekohtainen tulos -0,06 0,04 0,01 0,02 Osakekohtainen oma pääoma, euro 0,64 0,73 0,64 0,73 Oman pääoman tuotto, % -9,3 5,2 7,7 8,3 Sijoitetun pääoman tuotto, % -4,3 6,8 3,2 8,8 Omavaraisuusaste, % 39,4 41,2 Nettovelkaantumisaste, % 59,4 55,1 Current ratio 1,9 2,0 Bruttoinvestoinnit, milj. euroa 2,1 2,9 Bruttoinvestoinnit, %/lv 4,0 4,4 Tutkimus- ja kehitysmenot, milj. euroa 1,6 1,8 %/liikevaihto 3,1 2,7 Tilauskanta (31.12.), milj. euroa 4,8 4,9 Henkilöstö keskimäärin 417 526 Osakkeen kurssikehitys, euro Alin kurssi 0,67 0,60 Ylin kurssi 1,30 1,88 Keskikurssi 0,96 1,28 Päätöskurssi 1,06 0,67 Markkina-arvo kauden lopussa, 1000 e 39241,0 24836,9 (olettaen K-osakkeen markkina-arvoksi saman kuin A-osakkeella) Osakkeiden vaihto, (1000 kpl) 3959 2455 Osakkeiden vaihto, %/A-osakkeet 14,4 8,9 Osakkeiden lukumäärä keskimäärin 37023708 37128494 37143970 37091946 Osakkeiden lukumäärä 31.12. 37019770 37069970 37019770 37069970 LIITETIEDOT Tämä tilinpäätöstiedote on laadittu IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardin mukaisesti. Tulikivi on soveltunut tilinpäätöstiedotteessa samoja laatimisperiaatteita ja laskentamenetelmiä kuin vuositilinpäätöksessä 2008 kuitenkin siten, että Tulikivi on ottanut 1.1.2009 alkaen käyttöön seuraavat uudet/uudistetut standardit: - IFRS 8, Toimintasegmentit - IAS 1 Tilinpäätöksen esittäminen - muutos sekä seuraavat uudet /uudistetut standardit ja tulkinnat, joilla ei käytännössä ole ollut vaikutusta katsauskaudelta esitettyihin lukuihin: - IFRS 2 Osakeperusteiset maksut - muutos - IAS 23 Vieraan pääoman menot - muutos - IFRS 7 Rahoitusinstrumentit: tilinpäätöksessä esitettävät tiedot - muutos - IFRIC 9 Kytkettyjen johdannaisten uudelleenarviointi ja IAS 39 Rahoitusinstrumentit: Kirjaaminen ja arvostaminen - muutos - IAS 28 Sijoitukset osakkuusyrityksiin - muutos ja siitä aiheutuvat muutokset IAS 32:een Rahoitusinstrumentit: esittämistapa ja IFRS 7:ään Rahoitusinstrumentit: tilinpäätöksessä esitettävät tiedot - IAS 36 Omaisuuserien arvonalentuminen - muutos - IAS 38 Aineettomat hyödykkeet - muutos - IAS 19 Työsuhde-etuudet - muutos - IAS 39 Rahoitusinstrumentit: kirjaaminen ja arvostaminen - muutos - IFRIC 16 Ulkomaiseen yksikköön tehdyn nettosijoituksen suojaukset - IFRIC 13 Kanta-asiakasohjelmat - IAS 16 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet - muutos - IAS 29 Taloudellinen raportointi hyperinflaatiomaissa - muutos - IAS 31 Osuudet osakkuusyrityksissä - muutos - IAS 40 Sijoituskiinteistöt - muutos - IAS 20 Julkisten avustusten kirjanpidollinen käsittely ja julkisesta tuesta tilinpäätöksessä esitettävät tiedot - muutos - IFRIC 15 Kiinteistöjen rakentamissopimukset Osavuosikatsauksessa esitetyt tunnusluvut on laskettu samoilla laskentaperusteilla kuin tilinpäätöksessä 2008. Laskentakaavat löytyvät vuosikertomuksen 2008 sivulta 67. Arvioiden käyttö Tilinpäätöstä laadittaessa joudutaan tekemään tulevaisuutta koskevia arvioita ja oletuksia, joiden lopputulemat voivat poiketa tehdyistä arvioista ja oletuksista. Lisäksi joudutaan käyttämään harkintaa tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden soveltamisessa. Arviota vaikuttavat taseen laatimishetken varojen ja velkojen määriin, ehdollisten velkojen raportointiin sekä tilikauden tuottojen ja kulujen määriin. Arvioita on käytetty mm määritettäessä tiettyjen omaisuuserien realisoitavuutta, aineellisen ja aineettoman käyttöomaisuuden taloudellisia pitoaikoja, tuloveroja, varauksia ja liikearvojen arvonalentumisia. Tuloverot Me 1-12/09 1-12/08 Tilikauden ja aikaisempien tilikausien verot 0,1 -0,7 Laskennalliset verot 0,9 0,1 Yhteensä 1,0 -0,6 Annetut vakuudet Me 12/2009 12/2008 Annetut kiinnitykset ja pantit 29,1 25,5 Johdannaissopimukset Koronvaihtosopimukset nimellisarvo 7,3 13,0 käypä arvo -0,3 -0,2 Valuuttatermiinit nimellisarvo 0,1 käypä arvo 0,0 Johdannaissopimusten käypä arvo on tilinpäätöspäivän markkinahinnan perusteella laskettu voitto tai tappio sopimuksen sulkemisesta. Varaukset Me Ympäristö- Takuu- Uudelleen- varaukset varaukset järjestely- varaukset Varaus 1.1.2009 0,4 0,5 Varausten lisäys 0,1 0,1 1,0 Diskonttauksen vaikutus 0,1 Varausten käyttö 0,2 0,7 Varaukset 31.12.2009 0,6 0,4 0,3 Ympäristö- ja takuuvaraukset ovat pitkäaikaisia varauksia. Ympäristövarauksen määrä ennen diskonttausta on 0,9 (0,8) miljoonaa euroa. Nykyarvon määrittämisessä käytetty diskonttaustekijä 0n 4 (5) prosenttia. Udelleenjärjestelyvaraus kuuluu lyhytaikaisiin varauksiin. Konsernilla on kaivoslain ja ympäristölainsäädännön mukaisia maisemointivelvoitteita, jotka on täytettävä toiminnan aikana ja louhoksia aikanaan lopetettaessa. Ympäristövarauksessa on huomioitu louhosten sulkemisen jälkeen tulevat ympäristön tarkkailumenot sekä se osuus maisemointivelvoitteista, mikä on voitu luotettavasti määrittää. Louhosten läjitysalueiden verhoilutyö perustuu pitkän ajanjakson louhintasuunnitelmaan, jonka mukaan verhoilussa hyödynnetään uusien avattavien louhosten pintamateriaalia. Tästä verhoilutyöstä ei ole tehty varausta, koska tämän maisemointityön ei odoteta lisäävän normaalin louhostoiminnan kustannuksia. Erittely aineellisten hyödykkeiden muutoksista 12/09 12/08 Hankintamenot 1,1 1,4 Luovutustulot -0,1 -0,4 Yhteensä 1,0 1,0 Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden, aineettomien hyödykkeiden tai muiden omaisuuserien arvonalentumiset Tilikaudella kirjattiin liikearvon/tavaramerkki arvonalentuminen 221 (250) te. Osakepääoma Osakepääoma osakelajeittain Osakkeita, Osuus, Osuus, Osuus, kpl % % euroa osak- äänistä osakepää- keista omasta K-osakkeet (10 ääntä) 9 540 000 25,7 77,6 1 621 800 A-osakkeet (1 ääni) 27 603 970 74,3 22,4 4 692 675 Yhteensä 31.12.2009 37 143 970 100,0 100,0 6 314 475 Tulikivi Oyj:n osakepääomassa ei tapahtunut muutoksia tilikauden aikana. Yhtiöjärjestyksen mukaan A-osakkeille maksetaan jaettavasta voitosta 0,0017 euroa suurempi osinko kuin K- osakkeille. K-osakkeella on yhtiökokouksessa 10 ääntä ja A- osakkeella 1 ääni. A-osake on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Ulkomaalaisten omistamien ja hallintarekisteröityjen osakkeiden osuus oli 5,5 prosenttia kaikista osakkeista. Yhtiölle ei jätetty liputusilmoituksia katsauskauden aikana. Hallituksen valtuutukset Hallituksella on valtuutus omien osakkeiden hankkimiseen. Yhtiön A- sarjan osakkeita voidaan hankkia enintään 2 760 397 kappaletta ja yhtiön K-sarjan osakkeita enintään 954 000 kappaletta. Valtuutus osakkeiden hankintaan on voimassa vuoden 2010 varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka. Hallituksella on valtuutus päättää osakeanneista ja yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta sekä osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään uusien osakkeiden antamisesta ja yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta. Uusia osakkeita tai yhtiön hallussa olevia omia osakkeita voidaan antaa seuraavasti: enintään 5 520 794 kappaletta A-sarjan ja 1 908 000 kappaletta K-sarjan osakkeita. Valtuutus sisältää myös oikeuden osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta, jotka oikeuttavat saamaan maksua tai saatavan kuittaamista vastaan yhtiön osakkeita. Valtuutus osakkeiden hankintaan on voimassa vuoden 2010 varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka. Yhtiön hallussa oli katsauskauden päättyessä 124 200 A-osaketta, mikä vastaa 0,3 prosenttia osakepääomasta ja 0,1 prosenttia kaikkien osakkeiden tuottamasta äänimäärästä. Lähipiiriliiketoimet Lähipiirin kanssa toteutuivat seuraavat liiketapahtumat: 1000 e 12/09 12/08 Myynnit osakkuusyhtiölle 7 13 Ostot osakkuusyhtiöltä 148 173 Myynnit lähipiirin kuuluville 30 Vuokrattu tiloja lähipiiriin kuuluvilta 109 115 Tavaroiden ja palvelujen myynnit lähipiirin kuuluville 30 Liiketoimet muun lähipiirin kanssa Tulikivi Oyj on perustajajäsenenä Suomen Kivitutkimussäätiössä. Yhtiö on lahjoittanut säätiölle 30 (100) tuhatta euroa. Lisäksi yhtiö on vuokrannut toimisto- ja varastotiloja Säätiön ja Pohjois- Karjalan Koulutuskuntayhtymän omistamasta rakennuksesta. Näistä tiloista on maksettu 131 (128)tuhannen euron suuruinen vuokra katsauskaudella. Vuokra vastaa käypää vuokratasoa. Yhtiö on myynyt palveluja säätiölle 41 (52) tuhannen euron arvosta ja vuokrannut maa-alueita 2 (2) tuhannen euron arvosta. SUURIMMAT OSAKKEENOMISTAJAT 31.12.2009 Osakkaan nimi Osakkeet Osuus äänivallasta Vauhkonen Reijo 4 186 827 24,2 % Vauhkonen Heikki 3 006 137 24,1 % Elo Eliisa 2 957 020 5,9 % Virtaala Matti 2 421 300 12,6 % Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 1 902 380 1,5 % Mutanen Susanna 1 643 800 7,2 % Vauhkonen Mikko 786 310 3,5 % Paatero Ilkka 718 430 0,6 % Nuutinen Tarja 674 540 3,5 % Erikoissijoitusrahasto Phoebus 585 690 0,5 % Muut osakkaat 18 261 536 16,4 % Tilinpäätöstiedotteeseen sisältyvät luvut ovat vielä tilintarkastamattomia. Tilinpäätös ja toimintakertomus julkaistaan yhtiön kotisivuilla www.tulikivi.com/sijoittajat/pörssitiedotteet viikolla 11. Konserniin kuuluvat emoyhtiö Tulikivi Oyj, Kivia Oy, AWL-Marmori Oy, Tulikivi U.S., Inc ja OOO Tulikivi. Konserniyrityksiin kuuluu lisäksi The New Alberene Stone Company, Inc., jolla ei ole enää liiketoimintaa. Konserniyhtiö Uuni Vertriebs GmbH lopetettiin tilikauden aikana. Emoyhtiöllä on Saksassa kiinteä toimipaikka Tulikivi Oyj Niederlassung Deutschland. Konsernin osakkuusyhtiöitä ovat Stone Pole Oy ja Leppävirran Matkailukeskus Oy. TULIKIVI OYJ Hallitus Matti Virtaala, hallituksen puheenjohtaja Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.tulikivi.com Lisätietoja: Tulikivi Oyj, 83900 Juuka, puh. 0207 636 000, www.tulikivi.com - hallituksen puheenjohtaja Matti Virtaala - toimitusjohtaja Heikki Vauhkonen |
|||
|