2009-02-04 13:15:00 CET

2009-02-04 13:16:23 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
Pöyry - Pörssitiedote

PÖYRYN OSAKEOMISTUKSEEN PERUSTUVAN KANNUSTINJÄRJESTELMÄN ARVO VUONNA 2009



PÖYRY OYJ          Pörssitiedote 4.2.2009 klo 14:15

PÖYRYN OSAKEOMISTUKSEEN PERUSTUVAN KANNUSTINJÄRJESTELMÄN ARVO VUONNA
2009

Pöyry Oyj:n hallitus on 3.2.2009 päättänyt yhtiön avainhenkilöille
suunnatun osakeomistukseen perustuvan kannustinjärjestelmän 2008-2010
osakemäärästä vuodelle 2009.

Palkkiojärjestelmän arvo vastaa vuonna 2009 400 000 osaketta
olettaen, että hallituksen asettama tulostavoite saavutetaan. Mikäli
yhtiön tulos ylittää tavoitteen ja saavuttaa hallituksen
määrittelemän maksimituloksen, järjestelmä voi vastata enintään
800 000 osakkeen arvoa. Palkkiojärjestelmän piiriin kuulunee vuonna
2009 noin 300 henkilöä. Palkkiot maksetaan puoliksi osakkeina ja
puoliksi rahana.

Kannustinjärjestelmästä on tiedotettu tarkemmin pörssitiedotteella
11.12.2007.

PÖYRY OYJ

Heikki Malinen
toimitusjohtaja

Teuvo Salminen
toimitusjohtajan sijainen

Lisätietoja antaa:
Camilla Grönholm, henkilöstöjohtaja, Pöyry Oyj
puh. 010 33 22153

JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet