2013-12-02 08:00:00 CET

2013-12-02 08:01:28 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
Ahlstrom - Pörssitiedote

Ahlstromin Label and Processing -liiketoimintojen jakautuminen Brasiliassa rekisteröity kaupparekisteriin


Ahlstrom Oyj PÖRSSITIEDOTE 2.12.2013 klo 9.00

Ei levitettäväksi tai lähetettäväksi Australiaan, Kanadaan, Hongkongin Kiinan
Kansantasavallan erityishallintoalueelle, Japaniin, Uuteen-Seelantiin, Etelä-
Afrikkaan tai Yhdysvaltoihin.

Ahlstrom, globaali korkealaatuisten kuitumateriaalien valmistaja, ilmoittaa,
että Ahlstromin Label and Processing -liiketoimintojen jakautuminen Brasiliassa
(Coated Specialties) on tänään rekisteröity kaupparekisteriin.

Ahlstromin osakkeenomistajille on jakautumisessa annettu yhteensä 12 291 991
 Munksjön uutta osaketta jakautumisvastikkeena.

Jakautuminen on viimeinen vaihe järjestelyssä, jossa Ahlstromin Label and
Processing -liiketoiminta ja Munksjö AB yhdistetään."Olemme erittäin tyytyväisiä, että olemme saaneet vietyä päätökseen tämän
merkittävän hankeen. Voimme nyt suunnata kaikki voimavaramme kuluvan vuoden
aikana rakennetun Ahlstromin uuden kasvustrategian toteuttamiseen. Ensisijaisena
tavoitteenamme on parantaa kannattavuutta sekä etsiä ja voittaa uutta
liiketoimintaa nyt luodulta pohjalta," kommentoi Ahlstromin toimitusjohtaja Jan
Lång.

Uudet Munksjön osakkeet odotetaan rekisteröitävän osakkeenomistajien arvo-
osuustileille tänään 2.12.2013. Tästä päivästä alkaen Ahlstromin osakkeet eivät
oikeuta osakkeisiin Munksjö Oyj:ssä Coated Specialties -jakautumisen
vastikkeena. Kaupankäynti jakautumisvastikkeena saatavilla Munksjön osakkeilla
Helsingin pörssissä alkaa tänään.

Alkuperäisen Ahlstromin Label and Processing- liiketoimintaa ja Munksjö AB:ta
koskevan yhdistymissopimuksen pohjalta Ahlstrom ja Munksjö ovat sopineet
tiettyjen toimittajarahoitusjärjestelyiden vaikutuksista yritysjärjestelyyn.
Osapuolet ovat sopineet, että lopullisena suorituksena Ahlstrom maksaa 9,5
miljoonaa euroa Munksjö Oyj:n sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Lisätietoja:
Liisa Nyyssönen
Viestintäjohtaja
Puh. 010 888 4757

Ahlstrom lyhyesti
Ahlstrom on korkealaatuisia kuitumateriaaleja valmistava yritys, joka
työskentelee alansa johtavien yritysten kanssa kautta maailman auttaen heitä
pitämään etumatkansa. Tuotteitamme käytetään monissa arkipäivän tuotteissa,
kuten suodattimissa, leikkaussalivaatteissa ja -liinoissa, diagnostiikassa,
tapeteissa, lattioissa ja elintarvikepakkauksissa. Meillä on johtava markkina-
asema niillä aloilla, joilla toimimme. Vuonna 2012 Ahlstromin liikevaihto
jatkuvista toiminnoista (ilman Label and Processing -liiketoimintoja) oli noin
1 miljardia euroa. Yhtiömme 3 800 työntekijää palvelevat asiakkaita 24 maassa.
Ahlstromin osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä. Lisätietoa on saatavilla
osoitteessa www.ahlstrom.com.

Huomautus
Tätä asiakirjaa ei saa levittää tai lähettää Australiaan, Kanadaan, Hongkongin
Kiinan kansantasavallan erityishallintoalueelle, Japaniin, Uuteen-Seelantiin,
Etelä-Afrikkaan tai Yhdysvaltoihin. Tässä asiakirjassa olevat tiedot eivät
missään olosuhteissa muodosta tässä mainittuja arvopapereita koskevaa
myyntitarjousta tai ostokehotusta alueella, jolla kyseisten arvopapereiden
tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä
taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten
alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista.

Tämä asiakirja ei ole tarjous arvopaperien myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä
arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity
Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (the U.S. Securities Act of 1933,
muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai
ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Ahlstrom Oyj, Munksjö AB ja
Munksjö Oyj eivät ole rekisteröineet eivätkä aio rekisteröidä mitään osaa
Munksjön arvopapereita koskevasta annista Yhdysvalloissa. Munksjön osakkeita ei
tulla tarjoamaan yleisölle Yhdysvalloissa.

Tämä asiakirja jaetaan ja on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat
Iso-Britannian ulkopuolella tai (ii) Iso-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu-
ja markkinalain (Financial Services and Markets Act (Financial Promotion))
vuoden 2005 määräyksen (Order 2005) ("Määräys") artiklan 19(5) piiriin
kuuluville henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta tai
(iii) Määräyksen 49(2) (a)-(d) artiklan mukaisille korkean varallisuustason
omaaville tahoille (high net worth companies) taikka muille henkilöille, joille
asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa tai (iv) henkilöille, jotka ovat sen
yhtiön jäseniä tai velkojia, johon tämä tiedote liittyy Määräyksen artiklan
43(2) mukaisesti (kaikki tällaiset alakohdissa (i), (ii), (iii) ja (iv)
tarkoitetut henkilöt jäljempänä "asiaankuuluvat tahot"). Kaikki tähän
asiakirjaan liittyvä sijoittaminen on mahdollista ja tarkoitettu ainoastaan
asiaankuuluvien tahojen saataville. Kenenkään, joka ei ole asiaankuuluva taho,
ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.


[HUG#1746904]