2013-05-23 07:30:00 CEST

2013-05-23 07:30:37 CEST


REGULATED INFORMATION

Finnish
Ahlstrom - Pörssitiedote

Brasilian kilpailuviranomainen on hyväksynyt Ahlstromin Label and Processing -liiketoimintojen ja Munksjö AB:n yhdistymisen


Ahlstrom Oyj PÖRSSITIEDOTE 23.5.2013 klo 8.30

Ei levitettäväksi tai lähetettäväksi Australiaan, Kanadaan, Hongkongin Kiinan
kansantasavallan erityishallintoalueelle, Japaniin, Uuteen-Seelantiin, Etelä-
Afrikkaan tai Yhdysvaltoihin.

Ahlstrom, globaali korkealaatuisten kuitumateriaalien valmistaja, on saanut
Brasilian kilpailuviranomaisen (CADE) hyväksynnän yhtiön Label and Processing
-liiketoimintojen ja Munksjö AB:n yhdistymiseen. CADE:n hyväksyntä on osa
järjestelyyn liittyvää kilpailuoikeudellista hyväksymisprosessia.

Järjestelyn ensimmäisessä vaiheessa Ahlstromin Label and Processingin Euroopan
liiketoiminta yhdistetään Munksjön kanssa viimeistään 27.5.2013, mikäli muun
muassa Euroopan komission kilpailuviranomaisten hyväksyntä järjestelylle on
saatu sitä ennen.

CADE:n hyväksynnän ehtona on se, että Ahlstromin hiomapaperin pohjamateriaalin
ja esikyllästettyjen koristepapereiden tuotantolinjat Osnabrückissa Saksassa
myydään kolmannelle osapuolelle Brasilian kilpailuviranomaiselle annettujen
sitoumusten mukaisesti. Nämä sitoumukset ovat yhteneväiset Euroopan komissiolle
annettujen sitoumusten kanssa.

Ahlstrom on aloittanut myyntiprosessiin liittyvät valmistelut ja kartoittaa eri
mahdollisuuksia myydä hiomapaperin pohjamateriaalin ja esikyllästettyjen
koristepapereiden liiketoiminnot.

Myyntiprosessi ei ole este järjestelyn ensimmäisen vaiheen toteuttamiselle,
jonka myötä Ahlstromin Label and Processingin Euroopan liiketoiminta yhdistetään
Munksjön kanssa.


Lisätietoja:
Liisa Nyyssönen
Viestintäjohtaja
Puh. 010 888 4757



Ahlstrom lyhyesti
Ahlstrom on korkealaatuisia kuitumateriaaleja valmistava yritys, joka
työskentelee alansa johtavien yritysten kanssa kautta maailman auttaen heitä
pitämään etumatkansa. Tuotteitamme käytetään monissa arkipäivän tuotteissa,
kuten suodattimissa, leikkaussalivaatteissa ja -liinoissa, diagnostiikassa,
tapeteissa, lattioissa ja elintarvikepakkauksissa. Meillä on johtava markkina-
asema niillä aloilla, joilla toimimme. Vuonna 2012 Ahlstromin liikevaihto
jatkuvista toiminnoista (ilman Label and Processing -liiketoimintoja) oli noin
1 miljardia euroa. Yhtiömme 3 800 työntekijää palvelevat asiakkaita 28 maassa,
kuudessa maanosassa. Ahlstromin osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä.
Lisätietoa on saatavilla osoitteessa www.ahlstrom.com.



Rajoitusteksti
Tätä asiakirjaa ei saa levittää tai lähettää Australiaan, Kanadaan, Hongkongin
Kiinan kansantasavallan erityishallintoalueelle, Japaniin, Uuteen-Seelantiin,
Etelä-Afrikkaan tai Yhdysvaltoihin. Tässä asiakirjassa olevat tiedot eivät
missään olosuhteissa muodosta tässä mainittuja arvopapereita koskevaa
myyntitarjousta tai ostokehotusta alueella, jolla kyseisten arvopapereiden
tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä
taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten
alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista.

Tämä asiakirja ei ole tarjous arvopaperien myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä
arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity
Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (the U.S. Securities Act of 1933,
muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai
ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Ahlstrom Oyj, Munksjö AB ja
Munksjö Oyj eivät ole rekisteröineet eivätkä aio rekisteröidä mitään osaa
Munksjön arvopapereita koskevasta annista Yhdysvalloissa. Munksjön osakkeita ei
tulla tarjoamaan yleisölle Yhdysvalloissa.

Tämä asiakirja jaetaan ja on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat
Iso-Britannian ulkopuolella tai (ii) Iso-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu-
ja markkinalain (Financial Services and Markets Act (Financial Promotion))
vuoden 2005 määräyksen (Order 2005) ("Määräys") artiklan 19(5) piiriin
kuuluville henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta tai
(iii) Määräyksen 49(2) (a)-(d) artiklan mukaisille korkean varallisuustason
omaaville tahoille (high net worth companies) taikka muille henkilöille, joille
asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa tai (iv) henkilöille, jotka ovat sen
yhtiön jäseniä tai velkojia, johon tämä tiedote liittyy Määräyksen artiklan
43(2) mukaisesti (kaikki tällaiset alakohdissa (i), (ii), (iii) ja (iv)
tarkoitetut henkilöt jäljempänä "asiaankuuluvat tahot"). Kaikki tähän
asiakirjaan liittyvä sijoittaminen on mahdollista ja tarkoitettu ainoastaan
asiaankuuluvien tahojen saataville. Kenenkään, joka ei ole asiaankuuluva taho,
ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.




[HUG#1704011]