2015-02-03 11:00:00 CET

2015-02-03 11:00:09 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish English
UPM-Kymmene - Yhtiökokouskutsu

Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen


UPM-Kymmene Oyj            Yhtiökokouskutsu      3.2.2015 klo 12.00 EET

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

UPM-Kymmene Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen,
joka pidetään torstaina huhtikuun 9. päivänä 2015 klo 14.00 alkaen
Messukeskuksessa, Messuaukio 1, Helsinki (kongressisiiven sisäänkäynti).
Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänilippujen jakaminen
aloitetaan klo 13.00. 

A. Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat

1. Kokouksen avaaminen

2. Kokouksen järjestäytyminen

3. Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

4. Kokouksen laillisuuden toteaminen

5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen
esittäminen 

- Toimitusjohtajan katsaus

7. Tilinpäätöksen vahvistaminen

8.Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Hallitus ehdottaa, että 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan
taseen perusteella jaetaan osinkoa 0,70 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan
osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 13.4.2015 on
merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallitus
ehdottaa, että osinko maksetaan 23.4.2015. 

9. Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle

10. Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen

Hallituksen nimitys- ja hallinnointivaliokunta ehdottaa, että hallituksen
jäsenten palkkiot pysyvät ennallaan ja että hallituksen puheenjohtajalle
maksetaan 175 000 euron, hallituksen varapuheenjohtajalle ja
tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle 120 000 euron ja muille jäsenille 95 000
euron vuosipalkkio. Vuosipalkkiota ei makseta hallituksen jäsenelle, joka
kuuluu yhtiön toimivaan johtoon. Vuosipalkkio ehdotetaan maksettavaksi yhtiön
osakkeina ja rahana siten, että 40 %:lla hankitaan hallituksen jäsenten nimiin
ja lukuun yhtiön osakkeita ja loput maksetaan rahana. Yhtiö vastaa osakkeiden
hankinnasta aiheutuvista kuluista ja varainsiirtoverosta. 

Hallituksen nimitys- ja hallinnointivaliokunta ehdottaa lisäksi, että muualla
kuin hallituksen jäsenen kotipaikkakunnalla pidetystä hallituksen kokouksesta
maksetaan matkasta ja majoituksesta aiheutuvat kulut laskun mukaan. 

11. Hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen

Hallituksen nimitys- ja hallinnointivaliokunta ehdottaa, että yhtiön
hallituksen jäsenten lukumääräksi päätetään kymmenen (10) nykyisen yhdeksän (9)
sijaan. 

12. Hallituksen jäsenten valitseminen

Hallituksen nimitys- ja hallinnointivaliokunta ehdottaa, että nykyiset
hallituksen jäsenet Berndt Brunow, Piia-Noora Kauppi, Wendy E. Lane, Jussi
Pesonen, Ari Puheloinen, Veli-Matti Reinikkala, Kim Wahl ja Björn Wahlroos
valitaan uudelleen ja että Suzanne Thoma ja Henrik Ehrnrooth valitaan
hallituksen uusiksi jäseniksi toimikaudelle, joka päättyy seuraavan varsinaisen
yhtiökokouksen päättyessä. Edellä mainitut ehdokkaat ovat antaneet
suostumuksensa valintaan. Ehdokkaiden henkilötiedot ovat nähtävissä yhtiön
verkkosivuilla. 

UPM:n hallituksen jäsenenä vuodesta 2008 lähtien toiminut Matti Alahuhta on
ilmoittanut, että toimittuaan hallituksessa seitsemän vuotta hän keskittyy nyt
muihin tehtäviinsä eikä enää ole käytettävissä uudelleenvalintaan. 

Hallituksen uusi jäsenehdokas Suzanne Thoma (s. 1962) on Sveitsin kansalainen
ja hänellä on tohtorintutkinto kemian teknologiassa sekä liiketaloustieteen
tutkinto. Hän on toimitusjohtajana BKW-konsernissa, joka on yksi Sveitsin
suurimmista energiayhtiöistä ja jossa hän aiemmin johti konsernin
sähköverkkoliiketoimintaa. Ennen tätä hän vastasi WICOR-konsernin toimituksista
autoteollisuudelle ja toimi teknologiayhtiö Rolic Technologies Ltd:n
toimitusjohtajana. Hän aloitti työuransa kemian teollisuudessa työskennellen
eri tehtävissä Ciba Specialty Chemicals -yhtiössä. Thoma on sveitsiläisen
Schaffner Holdingin ja ruotsalaisen Beckers-konsernin hallitusten jäsen. 

Hallituksen toinen uusi jäsenehdokas Henrik Ehrnrooth (s. 1969) on Suomen
kansalainen ja koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Hän on suomalaisen,
maailmanlaajuisesti toimivan hissi- ja liukuporrasyhtiö KONE Oyj:n
toimitusjohtaja. Aiemmin hän toimi KONE Oyj:n talousjohtajana ja ennen sitä
investointipankki- ja rahoitusalalla Goldman Sachs Internationalin ja UBS
Limitedin palveluksessa Lontoossa. 

Nimitys- ja hallinnointivaliokunta on arvioinut jäsenehdokkaiden
riippumattomuutta Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin
riippumattomuuskriteerien perusteella. Valiokunnan arvion mukaan hallituksen
jäsenehdokkaat ovat riippumattomia sekä yhtiöstä että sen merkittävistä
osakkeenomistajista lukuun ottamatta Jussi Pesosta, joka yhtiön
toimitusjohtajana ei ole riippumaton yhtiöstä. Hallituksen työjärjestyksen
mukaan toimitusjohtaja ei voi olla minkään hallituksen valiokunnan jäsen. 

13. Tilintarkastajan palkkiosta päättäminen

Hallituksen tarkastusvaliokunta ehdottaa, että tilintarkastajan palkkio
maksetaan hallituksen tarkastusvaliokunnan hyväksymien laskujen perusteella. 

Vuodelta 2014 yhtiön tilintarkastajalle on maksettu tilintarkastuspalkkiona 2,0
miljoonaa euroa, veroneuvontaan liittyvistä palveluista 0,6 miljoonaa euroa ja
muista palveluista 0,5 miljoonaa euroa. 

14. Tilintarkastajan valitseminen

Hallituksen tarkastusvaliokunta ehdottaa, että yhtiön tilintarkastajaksi
valitaan uudelleen KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy toimikaudelle, joka
jatkuu seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka.
PricewaterhouseCoopers Oy on ilmoittanut, että päävastuullisena
tilintarkastajana jatkaisi KHT Merja Lindh. 

15. Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta

Hallitus ehdottaa, että se valtuutettaisiin päättämään enintään 50 000 000
yhtiön oman osakkeen hankkimisesta. Ehdotettu osakkeiden enimmäismäärä vastaa
9,4 prosenttia yhtiön rekisteröidystä osakemäärästä ehdotuksen tekohetkellä.
Valtuutus käsittäisi myös oikeuden ottaa pantiksi yhtiön omia osakkeita. 

Omat osakkeet hankitaan muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden
suhteessa yhtiön vapaalla omalla pääomalla osakkeiden hankintahetken
markkinahintaan julkisessa kaupankäynnissä niissä markkinapaikoissa, joissa
yhtiön osake tai siihen oikeuttava todistus on otettu julkisen kaupankäynnin
kohteeksi. 

Osakkeet hankitaan käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa tai
muissa yhtiön liiketoimintaan kuuluvissa järjestelyissä, investointien
rahoittamiseksi, yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, osana yhtiön
kannustinjärjestelmää tai yhtiöllä pidettäväksi, muutoin luovutettaviksi tai
mitätöitäviksi. 

Hallitus päättää kaikista muista yhtiön omien osakkeiden hankkimiseen
liittyvistä seikoista. Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa 18 kuukautta
yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Mikäli tämä valtuutus hyväksytään, se kumoaa
yhtiökokouksen 8.4.2014 antaman yhtiön omien osakkeiden hankkimisvaltuutuksen. 

16. Hallituksen valtuuttaminen päättämään lahjoituksista yleishyödyllisiin
tarkoituksiin 

Hallitus ehdottaa, että se valtuutettaisiin päättämään yhteensä enintään 250
000 euron suuruisista lahjoituksista yleishyödyllisiin tai niihin
rinnastettaviin tarkoituksiin sekä päättämään lahjoitusten saajista,
käyttötarkoituksista sekä muista lahjoitusten ehdoista. Valtuutuksen ehdotetaan
olevan voimassa yhden (1) vuoden yhtiökokouksen päätöksestä lukien. 

17. Kokouksen päättäminen


B. Yhtiökokousasiakirjat

Edellä mainitut yhtiökokouksen asialistalla olevat päätösehdotukset ja tämä
kokouskutsu ovat osakkeenomistajien nähtävillä UPM-Kymmene Oyj:n
internetsivuilla osoitteessa www.upm.fi. UPM-Kymmene Oyj:n vuosikertomus, joka
sisältää yhtiön tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja
tilintarkastuskertomuksen, on saatavilla mainituilla internetsivuilla 3.3.2015
alkaen. Yhtiökokoukselle tehdyt päätösehdotukset ja tilinpäätösasiakirjat ovat
nähtävillä myös yhtiökokouksessa. Yhtiökokouksen pöytäkirja on
osakkeenomistajien nähtävillä edellä mainituilla internetsivuilla viimeistään
23.4.2015. 

C. Ohjeita kokoukseen osallistujille

1. Osallistumisoikeus ja ilmoittautuminen

Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on 26.3.2015
rekisteröity Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään yhtiön osakasluetteloon.
Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle
suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon. 

Yhtiön osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua
yhtiökokoukseen, tulee ilmoittautua yhtiölle viimeistään 1.4.2015 klo 16.00,
mihin mennessä ilmoittautumisen on oltava perillä. Yhtiökokoukseen voi
ilmoittautua: 

a) internetsivujen kautta osoitteessa www.upm.fi
b) puhelimitse numeroon 020 770 6861 maanantaista perjantaihin klo 9-16 tai
c) kirjeitse osoitteeseen UPM-Kymmene Oyj, Lakiasiat, PL 380 (Alvar Aallon katu
1), 00101 Helsinki. 

Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa osakkeenomistajan nimi,
henkilötunnus/y-tunnus, osoite, puhelinnumero sekä mahdollisen asiamiehen tai
avustajan nimi ja asiamiehen henkilötunnus. Henkilötietoja käytetään vain
yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn
yhteydessä. 

2. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja

Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua
yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi
oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon
26.3.2015. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden
osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään
osakasluetteloon viimeistään 2.4.2015 klo 10.00 mennessä. Hallintarekisteriin
merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi
yhtiökokoukseen. 

Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään
omaisuudenhoitajaltaan tilapäiseen osakasluetteloon rekisteröitymistä,
valtakirjojen antamista ja yhtiökokoukseen ilmoittautumista koskevat ohjeet.
Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisön tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn
osakkeen omistaja, joka haluaa osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen,
merkittäväksi tilapäisesti yhtiön osakasluetteloon viimeistään edellä
mainittuun ajankohtaan mennessä. 

3. Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat

Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan
asiamiehen välityksellä. Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty
valtakirja, tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa
oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. 

ADR-osaketalletustodistusten haltijat voivat valtuuttaa ADR:ien talletuspankin,
JPMorgan Chase Bankin, toimimaan asiamiehenään ja käyttämään heidän oikeuksiaan
ADR-talletustodistuksiin perustuvien osakkeiden perusteella. 

Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen
välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvo-osuustileillä olevilla
osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden
perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa. 

Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan alkuperäisinä osoitteeseen
UPM-Kymmene Oyj, Lakiasiat, PL 380 (Alvar Aallon katu 1), 00101 Helsinki, ennen
ilmoittautumisajan päättymistä. 

4. Muut tiedot

Yhtiökokouksessa läsnä olevalla osakkeenomistajalla on yhtiökokouksessa
osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:n mukainen kyselyoikeus kokouksessa käsiteltävistä
asioista. 

Yhtiöllä on kokouskutsun päivänä 3.2.2015 yhteensä 533 735 699 osaketta ja
ääntä. 

Helsingissä helmikuun 3. päivänä 2015

UPM-KYMMENE OYJ

Hallitus