2011-10-03 14:45:00 CEST

2011-10-03 14:45:02 CEST


REGULATED INFORMATION

Finnish
Suominen Yhtymä - Pörssitiedote

Suominen Yhtymän hallitus on päättänyt yhtiön ja Ahlstromin välisen kuitukangasliiketoiminnan kaupan edellyttämistä osakeanneista


Tampere, Suomi, 2011-10-03 14:45 CEST (GLOBE NEWSWIRE) -- Suominen Yhtymä Oyj  
                                                   Pörssitiedote 3.10.2011 klo
15.45 

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Australiaan, Japaniin
tai Kanadaan. 

Suominen Yhtymän hallitus on päättänyt yhtiön ja Ahlstromin välisen
kuitukangasliiketoiminnan kaupan edellyttämistä osakeanneista 

Suominen Yhtymä Oyj:n (”Suominen” tai ”Yhtiö”) hallitus on kokouksessaan
3.10.2011 päättänyt Yhtiön ylimääräisen yhtiökokouksen sille 12.9.2011 antaman
valtuutuksen perusteella osakeannista (”Osakeanti”) osakkeenomistajien
merkintäetuoikeudesta poiketen tarjoamalla yleisön merkittäväksi vähintään
188.888.889 ja enintään 266.666.667 uutta osaketta (”Antiosakkeet”) 0,45 euron
merkintähinnalla. Osakeannin merkintäaika alkaa 5.10.2011. 

Osakeannin muut ehdot ovat tämän pörssitiedotteen liitteenä. Osakeannin
tarkoituksena on 4.8.2011 tiedotetun Ahlstrom Oyj:ltä ostettavan Home and
Personal -liiketoiminta-alueen oston (”Yrityskauppa”) rahoittaminen, joten
osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeamiselle on Yhtiön kannalta
painava taloudellinen syy. 

Hallitus on saanut määrätyiltä osakkeenomistajilta ja sijoittajilta
Antiosakkeita koskevat merkintäsitoumukset, joiden yhteismäärä vastaa
86.165.000 euroa eli yhteensä 191.477.777 Antiosaketta. Suominen on aikaisemmin
antanut Yrityskauppaa ja merkintäsitoumuksia koskevat pörssitiedotteet 4.8.2011
ja 29.9.2011. 

Suomisen hallitus päätti 3.10.2011 lisäksi ylimääräisen yhtiökokouksen
12.9.2011 antaman valtuutuksen perusteella osakeannista, joka suunnataan
Suomisen pääomalainan 2008 lainaosuuksien haltijoille (”Konversioanti”).
Konversioannissa Yhtiö tarjoaa osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta
poiketen pääomalainan 2008 lainaosuuksien haltijoiden merkittäväksi enintään
8.888.888 Yhtiön uutta osaketta (”Uudet Osakkeet”). Konversioanti toteutetaan
private placement -järjestelynä lainaosuuksien haltijoille. Konversioannissa
tarjottavien Uusien Osakkeiden merkintähinta on 0,45 euroa osakkeelta.
Yrityskaupan rahoittamiseksi sovitun uuden syndikaattimuotoisen
lainajärjestelyn toteutumisen edellytyksenä on, että pääomalainan 2008
haltijoille tarjotaan mahdollisuus konvertoida lainaosuutensa osakkeiksi. Näin
ollen osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeamiselle on Yhtiön
kannalta painava taloudellinen syy. Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen,
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola, Liikesivistysrahaston Kannatusyhdistys
r.y., Suomen Kulttuurirahasto ja Yleisradion eläkesäätiö ovat antaneet
sitoumuksen pääomalainaosuuksiensa konvertoinnista Uusiksi Osakkeiksi Suomisen
Konversioannissa. Sitoumusten suuruus on yhteensä 2.160.000 euroa eli 54,0
prosenttia pääomalainan nykyisestä 4.000.000 euron määrästä. 

Osakeannin sekä Konversioannin lopullisesta tuloksesta tiedotetaan arviolta
13.10.2011. 

Yhtiö on jättänyt Osakeantiin liittyvän suomenkielisen esitteen
Finanssivalvonnalle hyväksyttäväksi. Hyväksyntä odotetaan saatavan arviolta
3.10.2011. Suomenkielinen esite on saatavissa Suomisen verkkosivuilla
www.suominen.fi ja merkintäpaikan verkkosivuilla www.acf.fi arviolta 3.10.2011
sekä Osakeannin merkintäpaikassa Alexander Corporate Finance Oy:ssä viimeistään
4.10.2011. 


Helsingissä 3.10.2011

Suominen Yhtymä Oyj

Hallitus


Lisätietoja:
toimitusjohtaja Petri Rolig, puh. 010 214 300
talousjohtaja Arto Kiiskinen, puh. 010 214 300


Liite: Osakeannin ehdot


Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.suominen.fi



Huomautus:
Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai
levitettäväksi suoraan tai välillisesti, kokonaan tai osittain, Yhdysvalloissa,
Australiassa, Japanissa, Kanadassa tai missään muussa sellaisessa maassa, jossa
se olisi laitonta. Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarjous
arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa eikä tiedotteessa tarkoitettuja
arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa ellei niitä ole rekisteröity
Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (United States Securities Act of 1933,
muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten mukaisesti
tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Arvopapereita koskevaa
tarjousta tai mitään sen osaa ei rekisteröidä Yhdysvalloissa, eikä
arvopapereita myydä julkisesti Yhdysvalloissa. 

Tämä tiedote ei ole arvopapereiden mahdollista myyntiä tai hankintaa koskeva
suora tai välillinen tarjous, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla
kyseisten arvopapereiden tarjoaminen tai myynti olisi lainvastaista ennen
niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen
tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. 

Tässä esitetyt tiedot eivät ole tarjous myydä arvopapereita Iso-Britanniassa.
Arvopapereita koskevaa esitettä ei ole rekisteröity eikä rekisteröidä
Iso-Britanniassa. Tämä tiedote ei koske arvopapereiden tarjoamista
Iso-Britanniassa. 

Tämä tiedote on direktiivin 2003/71/EY (direktiivi mukaan lukien kaikki siihen
liittyvät implementointitoimenpiteet kyseisessä jäsenvaltiossa,"Esitedirektiivi") implementointitoimenpiteiden mukainen mainos. Mahdollisen
arvopapereita koskevan annin yhteydessä julkistetaan Esitedirektiivin
mukaisesti laadittu esite, joka on saatavilla paikoista, jotka ottavat vastaan
osakkeiden merkintöjä. 

Mikäli tämän tiedotteen perusteella katsottaisiin tarjottavan arvopapereita
missään Esitedirektiivin implementoineessa Euroopan talousalueen
jäsenvaltiossa, tarjous osoitetaan ainoastaan tällaisessa maassa oleville
Esitedirektiivin tarkoittamille kokeneille sijoittajille. 

Alexander Corporate Finance Oy toimii Osakeannissa ainoastaan Suominen Yhtymä
Oyj:n eikä kenenkään muun lukuun, eikä pidä ketään muuta tahoa asiakkaanaan
Osakeannin yhteydessä (riippumatta siitä, onko kyseinen taho vastaanottanut
tämän tiedotteen). Alexander Corporate Finance Oy ei ole vastuussa
asiakassuhteen nojalla kenellekään muulle kuin Suominen Yhtymä Oyj:lle, eikä se
anna Osakeantiin tai mihinkään tässä asiakirjassa viitattuun järjestelyyn
liittyviä neuvoja. Alexander Corporate Finance Oy ei anna minkäänlaista suoraa
tai epäsuoraa vakuutusta tai takuuta tämän tiedotteen sisällöstä, sen
täsmällisyydestä, täydellisyydestä tai minkään sen sisältämän tiedon
oikeellisuudesta, eikä mikään tässä tiedotteessa ole eikä muodosta lupausta tai
vakuutusta nykyisestä tai tulevasta. Alexander Corporate Finance Oy ei ota
mitään vastuuta tiedotteen sisällöstä, sen täsmällisyydestä, täydellisyydestä
tai oikeellisuudesta ja sanoutuu irti sovellettavan lain sallimissa puitteissa
kaikesta vastuusta, joka sille muutoin voisi tiedotteen johdosta syntyä.