|
|||
2009-11-24 09:31:00 CET 2009-11-24 09:31:01 CET REGULATED INFORMATION Raute - PörssitiedoteRAUTE SIIRTYY NASTOLAN TEHTAALLA ALIKUORMITUKSEN VUOKSI LYHENNETTYYN TYÖVIIKKOONRAUTE OYJ PÖRSSITIEDOTE 24.11.2009 klo 10.30 RAUTE SIIRTYY NASTOLAN TEHTAALLA ALIKUORMITUKSEN VUOKSI LYHENNETTYYN TYÖVIIKKOON Raute Oyj:ssä on saatu päätökseen 6.10.2009 aloitetut YT-lain mukaiset Nastolan yksikön tuotannon työntekijöitä koskevat neuvottelut toimenpiteistä, joilla yhtiön toimintoja sopeutetaan edelleen heikkona jatkuvaan markkinatilanteeseen ja tuotannon alikuormitukseen. Saavutetun neuvotteluratkaisun mukaisesti Nastolan tehtaalla siirrytään lyhennettyyn työviikkoon ja eripituisia määräaikaisia lomautuksia jatketaan. Ratkaisun mukaan on myös mahdollista, että osa työntekijöistä lomautetaan toistaiseksi. Työaikajärjestelyt ja lomautukset toteutetaan työkuormituksen mukaan joulukuusta alkaen. Saavutettu neuvotteluratkaisu on jatkoa joulukuussa 2008 ja toukokuussa 2009 sovituille lomautuksille ja sen piirissä on 135 Nastolan työntekijää. Muun henkilöstön osalta aiemmin tehdyt sopeuttamisratkaisut ovat toistaiseksi riittäviä. Raute-konsernin kokonaishenkilömäärä on 530, josta noin 400 työskentelee Suomessa. RAUTE OYJ Tapani Kiiski toimitusjohtaja LISÄTIETOJA: Toimitusjohtaja Tapani Kiiski, Raute Oyj, matkapuhelin 0400 814 148 Teknologia- ja tuotantojohtaja Petri Strengell, matkapuhelin 040 758 6580 JAKELU: NASDAQ OMX Helsinki Oy, keskeiset tiedotusvälineet, www.raute.fi RAUTE LYHYESTI: Raute on puutuotetoimialaa maailmanlaajuisesti palveleva teknologiayritys, jonka tärkeimmät asiakasteollisuudet ovat vaneri- ja LVL-teollisuus. Yrityksellä on johtava markkina-asema maailmassa näiden asiakasteollisuuksien tehdaslaajuisten projektien toimittajana. Kokonaispalvelukonseptiin kuuluvat myös teknologiapalvelut, joiden avulla Raute tukee asiakkaitaan näiden investointien koko elinkaaren ajan. Rauten päätoimipiste sijaitsee Nastolassa. Muut omat tuotantoyksiköt ovat Vancouverin alueella Kanadassa, Shanghain alueella Kiinassa sekä Jyväskylässä ja Kajaanissa. Rauten liikevaihto vuonna 2008 oli 98,5 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä 573. Lisätietoja yhtiöstä: www.raute.fi. |
|||
|