|
|||
2007-08-08 08:30:02 CEST 2007-08-08 08:30:02 CEST REGULATED INFORMATION Sampo - NeljännesvuosikatsausSampo-konsernin tammi-kesäkuun 2007 tulosSAMPO OYJ PÖRSSITIEDOTE 8.8.2007 klo 9.30 Sampo-konsernin tammi-kesäkuun 2007 tulos Vahva kannattavuus - vakaat näkymät Sampo-konsernin tulos ennen veroja oli vuoden 2007 tammi-kesäkuussa 3 418 miljoonaa euroa (558). Tulokseen sisältyy 2 830 miljoonan euron suuruinen myyntivoitto, joka saatiin Sampo Pankin myynnistä ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Osakekohtainen tulos nousi 5,66 euroon (0,71). Käyvän arvon rahaston muutos huomioituna tulos oli 5,68 euroa osaketta kohden (0,56). Jatkuvien toimintojen osakekohtainen tulos kohosi 0,72 euroon (0,49). Osakekohtainen substanssi oli 13,38 euroa (9,21). - Vahinkovakuutustoiminnan suotuisa vahinkokehitys jatkui ja yhdistetty kulusuhde oli 92,0 prosenttia (91,7). Tulos ennen veroja kohosi 311 miljoonaan euroon (186) 180 miljoonan euron (53) suuruisten sijoitustuottojen vauhdittamana. Oman pääoman annualisoitu tuotto oli 21,7 prosenttia (11,3). - Henkivakuutustoiminnan oman pääoman annualisoitu tuotto oli 31,8 prosenttia (17,3). Tulos ennen veroja oli 187 miljoonaa euroa (216). - Omistusyhteisö-segmentin tulos ennen veroja oli 61 miljoonaa euroa (-34). - Sampo-konsernin sijoitusomaisuus oli katsauskauden lopussa 21 miljardia euroa, josta 80 prosenttia oli sijoitettuna korkoinstrumentteihin. Sijoitustoiminnan tuotot olivat 682 miljoonaa euroa (375). -------------------------------------------------------------------------------- | AVAINLUVUT | 1-6 | 1-6 | Muutos | Q2 | Q2 | Muutos | -------------------------------------------------------------------------------- | Milj. e | 2007 | 2006 | % | 2007 | 2006 | % | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos ennen veroja *) | 3 418 | 558 | 513 | 289 | 219 | 32 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vahinkovakuutus | 311 | 186 | 67 | 142 | 53 | 168 | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkivakuutus | 187 | 216 | -13 | 87 | 88 | -1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Omistusyhteisö | 61 | -34 | - | 60 | -15 | - | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden tulos | 3 269 | 414 | 690 | 214 | 156 | 37 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtainen tulos, | 5,66 | 0,71 | 697 | 0,36 | 0,27 | 33 | | euroa | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtainen tulos (ml. | 5,68 | 0,56 | 914 | 0,30 | 0,04 | 650 | | käyvän arvon rahaston | | | | | | | | muutos), euroa | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtainen tulos, | 0,72 | 0,49 | 47 | 0,37 | 0,16 | 131 | | jatkuvat toiminnot, euroa | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtainen tulos, | 0,74 | 0,33 | 124 | 0,31 | -0,08 | 288 | | jatkuvat toiminnot (ml. | | | | | | | | käyvän arvon rahaston | | | | | | | | muutos), euroa | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtainen | 13,38 | 7,64 | 75 | - | - | - | | substanssi, euroa ** ) | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstön | 6 803 | 11 | -41 | - | - | - | | keskimääräinen lukumäärä | | 592 | | | | | | (FTE) | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Konsernin | 856,9 | 203,6 | 321 | - | - | - | | vakavaraisuussuhde, % | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oman pääoman tuotto, % | 50,7 | 15,2 | 234 | - | - | - | | ***) | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- *) Sampo Pankista saatu 2 830 miljoonan euron myyntivoitto ja Sampo Pankki -konsernin tammikuun 2007 tulos ennen veroja, 29 miljoonaa euroa, esitetään kohdassa ”Lopetetut toiminnot”. **) Täydellä verovelalla vähennettynä. ***) 1-6/2007 lukua ei ole annualisoitu. Osavuosikatsauksen tiedot eivät ole tilintarkastettuja. Tuloslaskelmaeriä verrataan viime vuoden vastaavan ajankohdan lukuihin. Tase-erien vertailuajankohtana on vuoden 2006 lopun tilanne, jollei toisin ole ilmoitettu. Toinen vuosineljännes lyhyesti Sampo-konsernin tulos ennen veroja oli vuoden 2007 toisella neljänneksellä 289 miljoonaa euroa (219). Osakekohtainen tulos oli 0,36 euroa (0,27). Käyvän arvon rahaston muutos huomioon ottaen osakekohtainen tulos oli 0,30 (0,04). Sampo maksoi vuoden toisella neljänneksellä osinkoa 1,20 euroa osaketta kohti ja vuosineljänneksen lopussa osakekohtainen substanssi oli 13,38 euroa. Vahinkovakuutustoiminnan tulos ennen veroja oli toisella vuosineljänneksellä 142 miljoonaa euroa (53). Sijoitustoiminnan nettotuotot kasvoivat 61 miljoonaan euroon (-39) osakemarkkinoiden suotuisan kehityksen ansiosta. Vakuutustekninen tulos oli 139 miljoonaa euroa (146) ja yhdistetty kulusuhde oli 90,3 (89,2). Henkivakuutustoiminnan tulos ennen veroja oli 87 miljoonaa euroa (88). Vakuutusmaksutulo nousi 142 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 129 miljoonasta eurosta. Omistusyhteisö-segmentti teki toisella vuosineljänneksellä 60 miljoonan euron (-15) suuruisen tuloksen ennen veroja. Tulokseen sisältyy Nordean osakkeista saatu 35 miljoonan euron suuruinen osinko. Liiketoiminta-alueet Vahinkovakuutus If on Pohjoismaiden johtava vahinkovakuutusyhtiö, joka toimii myös kaikissa Baltian maissa ja Venäjällä. Sampo-konsernin vahinkovakuutuksen emoyhtiö If Skadeförsäkring Holding AB:n pääkonttori on Ruotsissa. -------------------------------------------------------------------------------- | | 1-6 | 1-6 | Muutos | Q2 | Q2 | Muutos | -------------------------------------------------------------------------------- | Milj. e | 2007 | 2006 | % | 2007 | 2006 | % | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutusmaksutulo | 2 288 | 2 288 | 0 | 904 | 912 | -1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitustoiminnan | 180 | 53 | 240 | 61 | -39 | - | | nettotuotot | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut | 13 | 11 | 18 | 6 | 6 | 0 | | tuotot | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Korvauskulut | -1 272 | -1 270 | 0 | -622 | -622 | 0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutusvelkojen | -425 | -420 | 1 | 31 | 36 | -14 | | muutos | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstökulut | -222 | -203 | 9 | -107 | -100 | 7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut | -238 | -256 | -7 | -124 | -132 | -6 | | kulut | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituskulut | -14 | -16 | -13 | -7 | -7 | 0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos ennen veroja | 311 | 186 | 67 | 142 | 53 | 168 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Avainluvut | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhdistetty | 92,0 | 91,7 | 0,3 | 90,3 | 89,2 | 1,2 | | kulusuhde, % | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Riskisuhde, % | 68,2 | 68,0 | 0,3 | 66,5 | 65,5 | 1,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Toimintakulusuhde, | 23,8 | 23,7 | 0,4 | 23,8 | 23,7 | 0,4 | | % | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikekulusuhde, % | 17,2 | 17,3 | -0,6 | 17,3 | 17,1 | 1,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oman pääoman | 21,7 | 11,3 | 91,2 | - | - | - | | tuotto, % | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstön | 6 375 | 6 457 | -1 | - | - | - | | keskimääräinen | | | | | | | | lukumäärä (FTE) | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- Vahinkovakuutuksen tulos ennen veroja nousi 67 prosenttia 311 miljoonaan euroon (186). Vakuutustekninen tulos säilyi hyvänä ja oli 244 miljoonaa euroa (239). Vakuutusliikkeen tuotto - vakuutusteknisen tuloksen suhde omalla vastuulla oleviin vakuutusmaksutuottoihin - oli 13,0 prosenttia (12,9). Yhdistetty kulusuhde pysyi edellisen vuoden tasolla ollen 92,0 prosenttia (91,7). Henkilöasiakkaat-liiketoiminnan osuus vakuutusteknisestä tuloksesta oli 56 prosenttia, Yritysasiakkaiden 28 prosenttia ja Suurasiakkaiden 11 prosenttia. Baltia- ja Venäjä-liiketoiminta vastasi 3 prosenttia vakuutusteknisestä tuloksesta. Aikaisempina tilikausina sattuneita vahinkoja varten varattua korvausvastuuta purettiin 39 miljoonalla eurolla (39). Annualisoitu oman pääoman tuotto oli 21,7 prosenttia ylittäen 17,5 prosentin tuottotavoitteen (11,3). Henkilöasiakkaiden yhdistetty kulusuhde heikkeni hiukan ja oli 91,1 prosenttia (90,0). Yritysasiakkaiden yhdistetty kulusuhde puolestaan laski 93,1 prosenttiin (93,3). Suurasiakkaiden suurvahinkojen määrä oli edellisvuotta suurempi ja yhdistetty kulusuhde nousi 95,2 prosenttiin (94,6). Baltia- ja Venäjä-liiketoiminnan vakuutustekninen tulos parani merkittävästi vuoden 2006 ensimmäisestä vuosipuoliskosta, ja yhdistetty kulusuhde laski 90,8 prosenttiin (98,9). Vertailukauden luku oli poikkeuksellisen korkea muutaman suurvahingon takia. Venäjän toiminto lisättiin liiketoiminta-alue Baltiaan vuoden 2007 alussa ja sillä oli vain pieni vaikutus liiketoiminta-alueen lukuihin vuoden 2007 ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Yhdistetty kulusuhde parani Suomessa 87,6 prosenttiin (96,2) ja Ruotsissa 88,4 prosenttiin (91,5). Suomessa sekä riskisuhde että toimintakulusuhde paranivat. Ruotsissa yhdistetty kulusuhde vahvistui edellisvuotta alhaisemman riskisuhteen ansiosta. Norjassa yhdistetty kulusuhde nousi 91,2 prosenttiin (88,8). Tanskassa kannattavuus kärsi epäsuotuisasta suurvahinkokehityksestä, ja yhdistetty kulusuhde nousi 127,2 prosenttiin (92,8). Kokonaiskustannukset olivat 460 miljoonaa euroa (459). Toimintakulusuhde säilyi vakaana 23,8 prosentissa (23,7). Bruttovakuutusmaksutulo säilyi lähes ennallaan ja oli 2 483 miljoonaa euroa (2 475). Kasvu Baltiassa ja Venäjällä jatkui vahvana maksutulon kasvaessa yli 22 prosenttia. Kilpailuympäristössä ei tapahtunut merkittäviä muutoksia. Vahinkokehitys kokonaisuudessaan säilyi melko suotuisana, vaikka suurvahinkojen määrä kasvoi. Ifin sijoitusomaisuuden arvo oli kesäkuun 2007 lopussa 10,3 miljardia euroa (10,1), josta 88 prosenttia oli sijoitettuna korkoinstrumentteihin (88), 12 prosenttia osakkeisiin (11) ja 1 prosentti muihin sijoituksiin (1). Sijoitustoiminnan nettotuotot vuoden 2007 ensimmäiseltä vuosipuoliskolta nousivat 180 miljoonaan euroon (53) pääasiassa vahvojen osakemarkkinoiden ansiosta. Sijoitustoiminnan tuotto oli 2,0 prosenttia (0,7). Korkosijoitusten duraatio kesäkuun lopussa oli 2,8 vuotta (3,2). Ifin vakavaraisuus on edelleen vakaa. Ifin vakavaraisuuspääoma kesäkuun lopussa oli 2 843 miljoonaa euroa (2 841) huolimatta kesäkuussa 2007 Sampo Oyj:lle maksetusta 2 140 miljoonan Ruotsin kruunun (227 miljoonaa euroa) osingosta. Vahinkovakuutuksen vastuunkantokyky, eli vakavaraisuuspääoma suhteessa vakuutusmaksutuloon, oli 76 prosenttia (74). Ifin korvausvastuu suhteessa maksutuloon ja maksettuihin korvauksiin vahvistui entisestään. Ensin mainittu suhde oli 168 prosenttia (159) ja jälkimmäinen 263 prosenttia (254). Henkivakuutus Henki-Sampo-konserniin kuuluvat Suomessa toimiva, Sampo Oyj:n kokonaan omistama Henki-Sampo ja sen tytäryhtiö, eurooppayhtiö Sampo Life Insurance Baltic SE. Sampo Life Insurance Baltic SE toimii kaikilla Baltian markkinoilla. Yhtiön kotipaikka on Viro. Muissa Baltian maissa yhtiö toimii sivukonttorien kautta. Henki-Sammolla on lisäksi tytäryhtiö Ruotsissa täydentämässä Ifin tuotevalikoimaa. -------------------------------------------------------------------------------- | | 1-6 | 1-6 | Muutos | Q2 | Q2 | Muutos | -------------------------------------------------------------------------------- | Milj. e | 2007 | 2006 | % | 2007 | 2006 | % | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutusmaksutulo | 310 | 303 | 2 | 142 | 129 | 10 | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitustoiminnan | 407 | 303 | 34 | 227 | 54 | 320 | | nettotuotot | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Korvauskulut | -353 | -267 | 32 | -148 | -124 | 19 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutus- ja | -137 | -89 | 54 | -115 | 46 | - | | sijoitussopimusten | | | | | | | | velkojen muutos | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstökulut | -10 | -10 | 0 | -4 | -4 | 0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut kulut | -25 | -20 | 25 | -13 | -11 | 18 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituskulut | -5 | -5 | 0 | -2 | -2 | 0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos ennen veroja | 187 | 216 | -13 | 87 | 88 | -1 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Avainluvut | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Liikekustannussuhde % | 110,0 | 107,5 | 2 | - | - | - | -------------------------------------------------------------------------------- | Oman pääoman tuotto % | 31,8 | 17,3 | 84 | - | - | - | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstön | 370 | 359 | 3 | - | - | - | | keskimääräinen | | | | | | | | lukumäärä (FTE) | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- Henkivakuutustoiminnan voitto ennen veroja vuoden 2007 ensimmäiseltä vuosipuoliskolta oli 187 miljoonaa euroa (216). Sijoitustoiminnan nettotuotot lukuun ottamatta sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyviä tuottoja olivat 291 miljoonaa euroa (300). Sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyvät tuotot olivat 116 miljoonaa euroa (3). Käyvän arvon rahaston muutos vuoden alusta oli 5 miljoonaa euroa (verojen jälkeen). Henkivakuutustoiminta ylitti selvästi 17,5 prosentin oman pääoman tuottotavoitteensa annualisoidun tuoton oltua 31,8 prosenttia (17,3). Henki-Sampo-konsernin sijoitusomaisuuden markkina-arvo oli kesäkuun 2007 lopussa 5,8 miljardia euroa (5,9), kun summaan ei lasketa mukaan 2,0 miljardin euron (1,8) suuruisia sijoitussidonnaisten vakuutusten vastuuvelan katteena olevia sijoituksia. Korkosijoitusten osuus kaikista sijoituksista oli 70 prosenttia (66), osakkeiden 28 prosenttia (31) ja kiinteistöjen 2 prosenttia (2). Osakesijoituksiin sisältyvät suorat osakeomistukset, osakerahastot ja pääomarahastot. Sijoitusomaisuuden tuotto vuoden 2007 ensimmäisellä vuosipuoliskolla oli 5,2 prosenttia (3,2). Kesäkuun lopussa korkosijoitusten duraatio oli 2,0 vuotta (2,8). Henki-Sampo-konsernin vakavaraisuuspääoma oli kesäkuun 2007 lopussa 1 174 miljoonaa euroa (1 032) huolimatta kesäkuussa emoyhtiölle maksetusta 200 miljoonan euron osingosta. Vakavaraisuussuhde oli 22,9 prosenttia (20,1). Vastuuvelka kokonaisuudessaan oli 6,6 miljardia euroa (6,4), josta sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyvän vastuuvelan osuus oli 30 prosenttia (27). Omalla vastuulla oleva vakuutusmaksutulo ensimmäisen vuosipuoliskon aikana oli 310 miljoonaa euroa (303). Henki-Sammon painopistealueen, sijoitussidonnaisten vakuutusten, maksutulo oli 213 miljoonaa euroa (214) ja sijoitussidonnaisen maksutulon osuus kokonaismaksutulosta oli 67 prosenttia (70). Sijoitussidonnaisen maksutulon vaatimaton kehitys johtui pääasiassa poikkeuksellisen suuresta määrästä vertailukaudelle kohdistuneita suuria kertamaksuisia sopimuksia. Yksilöllisten sijoitussidonnaisten eläkevakuutusten suotuisa kehitys jatkui maksutulon kasvaessa 19 prosenttia. Yritysten ottamat eläkevakuutukset kehittyivät erityisen hyvin. Baltian toimintojen maksutulo kasvoi 62 prosenttia 28 miljoonaan euroon (17). Henki-Sammon ruotsalaisen tytäryhtiön, If Livin, maksutulo oli 3 miljoonaa euroa. If Liv keskittyy riskihenkivakuutuksiin täydentäen Ifin tuotevalikoimaa. Henki-Sammon kokonaismarkkinaosuus oli Suomessa maksutulona mitattuna 19,2 prosenttia (18,9) ja sijoitussidonnaisissa vakuutuksissa 22,2 prosenttia (23,6). Omistusyhteisö Sampo Oyj hallinnoi noin 5 miljardin euron suuruista sijoitusomaisuutta. Lisäksi se omistaa ja hallinnoi vahinko- ja henkivakuutustoimintaa harjoittavia tytäryhtiöitään. -------------------------------------------------------------------------------- | | 1-6 | 1-6 | Muutos | Q2 | Q2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Milj. e | 2007 | 2006 | % | 2007 | 2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitustoiminnan | 99 | 17 | 482 | 74 | 5 | | nettotuotot | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut | 3 | 30 | -90 | 2 | 14 | | tuotot | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstökulut | -9 | -20 | -55 | -4 | -10 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut kulut | -13 | -31 | -58 | -3 | -13 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituskulut | -20 | -30 | -33 | -9 | -12 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos ennen veroja | 61 | -34 | - | 60 | -15 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Keskimääräinen | 58 | 436 | -87 | - | - | | henkilöstömäärä (FTE) | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- Segmentin tulos ennen veroja oli 61 miljoonaa euroa (-34). Sijoitustoiminnan tuottoihin sisältyy Sampo Oyj:n omistamista Nordean osakkeista saatu 35 miljoonan euron osinko. Sampo Oyj:n taseessa oli 30.6.2007 sijoitusomaisuutta 4,6 miljardin euron arvosta. Tästä korkosijoitusten osuus oli 3,6 miljardia euroa ja osakesijoitusten 1,0 miljardia euroa. Sampo Oyj:n suurin osakesijoitus on Nordea. Kesäkuun lopussa Sampo Oyj:n omistuksessa oli 86 437 400 Nordean osaketta, joiden markkina-arvo oli 1 003 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi Henki-Sampo omisti 10 800 000 Nordean osaketta. Sampo-konsernin omistamien Nordean osakkeiden keskimääräinen hankintahinta oli 10,89 euroa osakkeelta. Sampo Oyj:n taseeseen sisältyy myös 2,4 miljardin euron arvosta (3,2) vakuutustytäryhtiöiden osakkeita. Taseen vastuisiin sisältyy pääomalaina, jonka nimellisarvo on 600 miljoonaa euroa. Tapahtumat toisella vuosineljänneksellä Konsernirakenteen muutokset Sampo-konserni myi Sampo Pankki -konsernin Danske Bankille 1.2.2007. Näin ollen toinen vuosineljännes oli ensimmäinen kokonainen neljännes, jolloin Sampo-konsernin rakenne oli nykyinen. Sampo-konsernin muodostavat vahinkovakuutusyhtiö If, henkivakuutusyhtiö Henki-Sampo ja omistusyhteisö Sampo Oyj. Sampo Oyj:llä on noin 5 miljardin euron sijoitusomaisuus. Sampo Pankin myynnistä saatu 2 830 miljoonan euron myyntivoitto esitetään kohdassa ”Lopetetut toiminnot”. Hallinto Sampo Oyj:n 12.4.2007 pidetty yhtiökokous vahvisti edellisvuoden tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallitukselle ja konsernijohtajalle. Tilintarkastajaksi valittiin edelleen tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy. Yhtiökokous piti yhtiön hallituksen kokoonpanon ennallaan. Vuorineuvos Georg Ehrnrooth jatkaa hallituksen puheenjohtajana ja toimitusjohtaja Matti Vuoria varapuheenjohtajana. Hallituksen muut jäsenet ovat professori Tom Berglund, toimitusjohtaja Anne Brunila, toimitusjohtaja Jussi Pesonen, ylijohtaja Jukka Pekkarinen, ministeri Christoffer Taxell ja konsernijohtaja Björn Wahlroos. Yhtiökokous hyväksyi esityksen mukaiset muutokset yhtiöjärjestykseen. Merkittävimpiä muutoksia ovat osakepääoman määrää ja osakkeiden lukumäärää koskevien määräysten poistaminen sekä se, että yhtiöllä on oltava yksi tilintarkastaja, jonka on KHT-yhteisö. Muutokset merkittiin kaupparekisteriin 21.5.2007. Yhtiökokous päätti jakaa vuodelta 2006 osinkoa 1,20 euroa osakkeelta. Osakkeet ja osakepääoma Sampo Uudet -osakelaji yhdistettiin Sammon A-sarjan osakkeisiin kaupankäynnin päätyttyä 21.5.2007. Sampo Uudet -osakelaji otettiin käyttöön tammikuun alussa 2007 helpottamaan teknisesti osingonmaksua niille Sammon A-sarjan osakkeille, jotka on merkitty Sammon vuoden 2000 optio-ohjelman optio-oikeuksilla. Optio-ohjelman merkintäaika päättyi 31.1.2007. Yhtiökokous myönsi 12.4.2007 hallitukselle valtuudet hankkia Sammon osakkeita. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka. Sammon A-sarjan osakkeita voidaan ostaa yhdessä tai useammassa erässä niin, että hankittava määrä vastaa enintään kymmentä prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Osakkeita voidaan hankkia myös muussa kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa. Sampo Oyj ei ostanut ensimmäisen vuosipuoliskon aikana omia osakkeitaan eikä myöskään omistanut niitä 30.6.2007. Sammon osakepääoma oli 30.6.2007 suuruudeltaan 98 miljoonaa euroa (95) ja siitä oli A-sarjan osakkeita 577 330 890 kappaletta. B-sarjan 1 200 000 osaketta mukaan lukien osakkeiden kokonaismäärä on 578 530 890. Sampo vastaanotti 5.4.2007 arvopaperimarkkinalain 2. kappaleen 9. pykälän mukaisen ilmoituksen, jonka mukaan Morgan Stanley & Co International Limitedin omistusosuus Sammon osakkeista oli laskenut alle viiden prosentin osuuteen yhtiön osakkeista ja osakkeiden tuomasta äänimäärästä. Omistusosuus oli 0,67 prosenttia kaikista osakkeista ja 0,66 prosenttia äänivallasta. Sampo vastaanotti 11.4.2007 arvopaperimarkkinalain 2. kappaleen 9. pykälän mukaisen ilmoituksen Exista hf:n ja sen konserniin kuuluvien yhtiöiden omistamista Sammon osakkeista ja äänimäärästä. Ilmoituksen mukaan Existalla oli 9,57 prosenttia Sammon osakkeista ja 9,50 prosenttia äänimäärästä. Lisäksi yhtiö oli solminut sopimuksia, joiden mukaan sillä oli vielä mahdollisuus hankkia Sammon osakkeita määrä, joka vastaa 6 prosenttia Sammon kaikista osakkeista. Katsauskauden päättymisen jälkeiset tapahtumat -kohdassa on esitetty lisää liputusilmoituksia. Henkilöstö Sampo-konsernin palveluksessa oli 30.6.2007 kaikkiaan 6 906 työntekijää, kun 31.12.2006 työntekijöitä oli 11 763. Vertailulukuun sisältyy Sampo Pankki -konsernin henkilöstö. Sampo Pankki -konserni eriytettiin Sampo-konsernista 1.2.2007. Katsauskauden päättyessä noin 94 prosenttia henkilöstöstä työskenteli vahinkovakuutustoiminnassa, lähes 6 prosenttia henkivakuutustoiminnassa ja prosentti omistusyhteisössä. Maantieteellisesti tarkasteltuna 31 prosenttia henkilöstöstä työskenteli Suomessa, 26 prosenttia Ruotsissa, 24 prosenttia Norjassa ja 19 prosenttia Baltiassa tai muissa maissa. Henkilöstön keskivahvuus vuoden 2007 ensimmäisellä vuosipuoliskolla oli 6 803 henkeä, kun vuoden 2006 ensimmäisellä puoliskolla se oli 11 592 henkeä. Vuodentakaiseen lukuun sisältyy 4 340 Sampo Pankki -konsernin ja 348 Primasoftin työntekijää. Johdon pitkäaikaiset kannustinjärjestelmät Sammon johdon pitkän aikavälin kannustinjärjestelmien perusteella maksettavat maksut riippuvat yhtiön taloudellisesta kehityksestä ja osakekurssista. Kannustinjärjestelmät 2004I-2006II ulottuvat vuoteen 2010. Kannustinjärjestelmät kasvattivat henkilöstökuluja vuoden 2007 toisella neljänneksellä 3 miljoonaa (-12), ja 30.6.2007 johdon kannustinjärjestelmiin liittyvät vastuut olivat 25 miljoonaa (53). Vertailulukuun sisältyy 18 miljoonaa euroa pankki- ja sijoituspalvelutoiminnan vastuita. Sampo 2006 -osakekannustinjärjestelmä kasvatti henkilöstökuluja miljoonalla eurolla vuoden 2007 toisella neljänneksellä. Luottoluokitukset Sampo-konserniin kuuluvien yhtiöiden tärkeimmissä luottoluokituksissa ei vuoden 2007 toisen neljänneksen kuluessa tapahtunut muutoksia. -------------------------------------------------------------------------------- | Yhtiö | Moody's | Standard and Poor's | -------------------------------------------------------------------------------- | | Luokitus | Näkymä | Luokitus | Näkymä | -------------------------------------------------------------------------------- | Sampo Oyj | Baa1 | Positiivinen | Ei | - | | | | | luokitusta | | -------------------------------------------------------------------------------- | If Skadeförsäkring Ab | A2 | Positiivinen | A | Vakaa | | (Ruotsi) | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | If Vahinkovakuutus Oy | A2 | Positiivinen | A | Vakaa | | (Suomi) | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- Sisäiset osingot Kesäkuussa 2007 If P&C Insurance Holding Ab (publ.) maksoi 2 140 miljoonan Ruotsin kruunun (227 milj. euroa) ja Vakuutusosakeyhtiö Henki-Sampo 200 miljoonan euron osingot emoyhtiö Sampo Oyj:lle. Konsernin vakavaraisuus Sampo Pankin ja muiden luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten myynnin seurauksena konsernin vakavaraisuus on vuonna 2007 laskettu vakuutusyritysryhmän mukautetun vakavaraisuuden laskentaa koskevan sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (1106/2000) 7§:n 1 momentin mukaan. Mukautettu vakavaraisuus on Vakuutusvalvontaviraston suostumuksella määrätty konsernitilinpäätöksen perusteella. Vertailukauden konsernin vakavaraisuus on laskettu rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta annetun 1.1.2005 voimaan tulleen lain kolmannen luvun mukaisesti konsolidointimenetelmällä. Konsernin vakavaraisuussuhde (ryhmittymän omat varat suhteessa minimivaatimukseen) oli kesäkuun 2007 lopussa 856,9 prosenttia (202,7). -------------------------------------------------------------------------------- | SAMPO-KONSERNIN VAKAVARAISUUS | 30.6.2007 | 31.12.2006 | -------------------------------------------------------------------------------- | Milj. e | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Konsernitaseen oma pääoma | 7 726 | 5 190 | -------------------------------------------------------------------------------- | Toimialakohtaiset erät | 942 | 3 134 | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineettomat hyödykkeet ja | -1 064 | -3 503 | | toimialakohtaiset vähennykset | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ryhmittymän omat varat, yhteensä | 7 604 | 4 821 | -------------------------------------------------------------------------------- | Omien varojen vaatimukset, | 887 | 2 378 | | yhteensä | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Ryhmittymän vakavaraisuus | 6 716 | 2 443 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Ryhmittymän vakavaraisuussuhde | 856,9% | 202,7% | -------------------------------------------------------------------------------- | (Omat varat % Omien varojen | | | | vaatimus) | | | -------------------------------------------------------------------------------- Sampo Oyj:ssä ja sen tytäryhtiöissä riskejä mitataan ja käsitellään sisäisesti käyttämällä taloudellisen pääoman mallia, joka määrittää, paljonko pääomaa tarvitaan taloudellisen toimintakyvyn säilyttämiseksi yhden vuoden aikatähtäyksellä. Luottamustaso vastaa AA-luokiteltujen velkakirjojen liikkeeseenlaskijoiden historiallista konkurssitodennäköisyyttä. Taloudellisen pääoman vaatimus Sampo-konsernin toiminnalle 30.6.2007 oli 2 910 miljoonaa euroa. Pro forma -luku 31.12.2006 ilman Sampo Pankki-konsernia oli 2 695 miljoonaa euroa. Katsauskauden päättymisen jälkeiset tapahtumat Sampo vastaanotti 25.7.2007 arvopaperimarkkinalain 2. kappaleen 9. pykälän mukaisen ilmoituksen koskien Exista hf.:n ja sen tytäryhtiöiden osuutta Sammon osakkeista ja niihin liittyvistä äänistä. Ilmoituksen mukaan Existan osuus Sammon osakkeista on 15,58 prosenttia ja 15,45 prosenttia äänistä. Yhtiö on solminut sopimuksia, joiden mukaan sillä on mahdollisuus hankkia Sammon osakkeita vielä määrä, joka vastaa 4,35 prosenttia Sammon osakkeista ja 4,32 prosenttia äänistä. Morgan Stanley & Co International ilmoitti Sammolle, että sen omistus Sampo Oyj:ssä nousi 24.7.2007 tehdyn osakekaupan seurauksena ensin 5,33 prosenttiin Sammon osakkeiden kokonaismäärästä ja 5,29 prosenttiin äänistä ja laski sitten 25.7.2007 tehdyn osakekaupan seurauksena 1,55 prosenttiin Sammon osakkeiden kokonaismäärästä ja 1,54 prosenttiin äänistä. Ilmoitukset ovat kokonaisuudessaan nähtävissä osoitteessa www.sampo.com. Näkymät loppuvuodelle 2007 Sampo-konsernin vuoden 2007 tuloksen odotetaan säilyvän hyvänä erityisesti konsernin vahinko- ja henkivakuutustoimintojen vahvan kannattavuuden ansiosta. Vuoden 2007 toisella puoliskolla vahinkovakuutuksen suotuisan kehityksen odotetaan jatkuvan. Tämän vuoksi Ifin odotetaan saavuttavan 90-93 prosentin yhdistetyn kulusuhteen koko vuodelta 2007. Yhtiön ennakoidaan saavuttavan oman pääoman 17,5 prosentin tuottotavoitteensa nykyisten olosuhteiden vallitessa sijoitusmarkkinoilla. If kirjaa sijoitustensa markkina-arvon muutokset tulosvaikutteisesti, jolloin osakekurssien ja korkotason muutokset heijastuvat suoraan yhtiön tulokseen. Henki-Sampo-konsernin vuoden 2007 tuloksen odotetaan muodostuvan hyväksi. Oman pääoman 17,5 prosentin tuottotavoite ennakoidaan saavutettavan, mikäli osakemarkkinakehitys ei merkittävästi heikkene. Henki-Sampo keskittyy sekä Suomessa että Baltiassa edelleen sijoitussidonnaisiin ja riskivakuutuksiin. Omistusyhteisö-segmentin sijoitusomaisuus on lähes 5 miljardia euroa ja se on sijoitettu käteiseen tai vastaaviin omaisuuseriin sekä pohjoismaisten finanssipalveluyritysten osakkeisiin. Sampo-konserni on sitoutunut esittämään sijoittajille koko vuoden 2007 tulosjulkistuksen yhteydessä yksityiskohtaisemman näkemyksen siitä, miten varat sijoitetaan. Omistusyhteisö-segmentin voiton odotetaan vuonna 2007 olevan ennen veroja ja ilman poikkeuksellisia eriä 25-30 miljoonaa euroa neljännekseltä. Suurin riski tulevaisuuden näkymille on osakkeiden hintojen raju lasku. Henki-Sammossa ja Sampo Oyj:ssä tappiot pienentäisivät kuitenkin kaiken todennäköisyyden mukaan vain käyvän arvon rahastoa eivätkä vaikuttaisi kirjanpidolliseen tulokseen. Toisaalta Ifin osakepaino on varsin rajoitettu. Nopea korkotason nousu aiheuttaisi lyhyellä aikavälillä tappioita sijoitustoiminnassa korkosalkkujen arvojen alentuessa, mutta parantaisi pidemmällä aikavälillä korkosijoitusten tuottoja. SAMPO OYJ Hallitus Lisätiedot: Talousjohtaja Peter Johansson, puh. 010 516 0010 Sijoittajasuhde- ja viestintäjohtaja Jarmo Salonen, puh. 010 516 0030 Viestintäpäällikkö, Maria Silander, puh. 010 516 0031 Sampo järjestää lehdistötilaisuuden klo 13.30 (Savoy, Eteläesplanadi 14, Helsinki) ja englanninkielisen puhelinkonferenssin analyytikoille ja sijoittajille klo 16.00. Puhelinkonferenssiin voi osallistua soittamalla numeroon +44 (0) 20 7162 0025 (UK/Eurooppa) tai +1 334 323 6201 (Pohjois-Amerikka). Tunnus: SAMPO. Puhelinkonferenssia voi seurata samanaikaisesti myös internetissä osoitteessa www.sampo.com/ir. Tallenne puhelinkonferenssista on kuunneltavissa myöhemmin samassa osoitteessa. Sampo julkaisee 7.11.2007 osavuosikatsauksen vuoden 2007 tammi-syyskuulta. JAKELU Helsingin Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet www.sampo.com Rahoitustarkastus Vakuutusvalvontavirasto -------------------------------------------------------------------------------- | KONSERNIN TALOUDELLINEN KEHITYS | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | TUNNUSLUVUT | | 1-6/2007 | 1-6/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | KONSERNI ¹) | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Voitto ennen veroja | Milj.e | 3 418 | 558 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oman pääoman tuotto käyvin arvoin (RoE) | % | 50,7 | 15,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kokonaispääoman tuotto (käyvin arvoin) | % | 10,4 | 2,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Omavaraisuusaste | % | 30,4 | 9,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Konsernin vakavaraisuus ²) | Milj.e | 6 716 | 2 417 | -------------------------------------------------------------------------------- | Konsernin vakavaraisuussuhde | % | 856,9 | 203,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstön keskim. lukumäärä 4) | | 6 803 | 11 592 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | VAHINKOVAKUUTUS | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutusmaksutulo ennen | | | | | jälleenvakuuttajien | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | osuutta | Milj.e | 2 483 | 2 475 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutusmaksutuotot | Milj.e | 1 863 | 1 868 | -------------------------------------------------------------------------------- | Voitto ennen veroja | Milj.e | 311 | 186 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oman pääoman tuotto käyvin arvoin (RoE) | % | 21,7 | 11,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Riskisuhde ³) | % | 68,2 | 68,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Toimintakulusuhde ³) | % | 23,8 | 23,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vahinkosuhde ²) | % | 75,6 | 75,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vahinkosuhde ilman perustekorkokulua ³) | % | 74,8 | 74,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikekulusuhde ³) | % | 17,2 | 17,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhdistetty kulusuhde | % | 92,8 | 93,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhdistetty kulusuhde ilman | % | 92,0 | 91,7 | | perustekorkokulua | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstön keskim. lukumäärä | | 6 375 | 6 457 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | HENKIVAKUUTUS | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutusmaksutulo ennen | | | | | jälleenvakuuttajien | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | osuutta | Milj.e | 314 | 309 | -------------------------------------------------------------------------------- | Voitto ennen veroja | Milj.e | 187 | 216 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oman pääoman tuotto käyvin arvoin (RoE) | % | 31,8 | 17,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikekustannussuhde | % | 110,0 | 107,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstön keskim. lukumäärä | | 370 | 359 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | OMISTUSYHTEISÖ | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Voitto ennen veroja ¹) | Milj.e | 61 | -34 | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstön keskim. lukumäärä 4) | | 58 | 436 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtainen tulos | euro | 5,66 | 0,71 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtainen tulos, jatkuvat | euro | 0,72 | 0,49 | | toiminnot | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtainen tulos, ml. käyvän arvon | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | rahaston muutos | euro | 5,68 | 0,56 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtainen tulos, ml. käyvän arvon | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | rahaston muutos, jatkuvat toiminnot | euro | 0,74 | 0,33 | -------------------------------------------------------------------------------- | Laimennettu osakekohtainen tulos | euro | - | 0,70 | -------------------------------------------------------------------------------- | Laimennettu osakekoht. tulos, jatkuvat | euro | - | 0,48 | | toiminnot | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtainen oma pääoma | euro | 13,35 | 7,61 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtainen substanssi | euro | 13,38 | 7,64 | -------------------------------------------------------------------------------- | Antioikaistu ylin kurssi | euro | 24,38 | 17,99 | -------------------------------------------------------------------------------- | Antioikaistu alin kurssi | euro | 19,88 | 13,84 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekannan markkina-arvo | Milj.e | 12 357 | 8 431 | -------------------------------------------------------------------------------- ¹) Sampo Oyj:n myyntivoitto Sampo Pankki Oyj:n osakekannan myynnistä Danske Bank A/S:lle (2 830 milj. e) sisältyy konsernin tunnuslukuihin. Myyntivoiton kertaluonteisuudesta johtuen oman pääoman tuotto- tai kokonaispääoman tuottoprosenttia ei ole annualisoitu. ²) Sampo Pankin ja muiden luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten myynnin seurauksena konsernin vakavaraisuus on vuonna 2007 laskettu vakuutusyritysryhmän mukautetun vakavaraisuuden laskentaa koskevan sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (1106/2000) 7§:n 1 momentin mukaan. Mukautettu vakavaraisuus on Vakuutusvalvontaviraston suostumuksella määrätty konsernitilinpäätöksen perusteella. Vertailukauden konsernin vakavaraisuus on laskettu rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta annetun 1.1.2005 voimaan tulleen lain kolmannen luvun mukaisesti konsolidointimenetelmällä. '³) Vahinkovakuutustoiminnan tunnusluvut on laskettu toimintokohtaisten kulujen pohjalta eikä niitä siksi voida johtaa suoraan konsernin tuloslaskelmasta. Vahinkovakuutustoiminnan tulosanalyysi on esitetty liitteessä 13. 4) Konsernin vertailukauden lukuun sisältyy pankki- ja sijoituspalvelutoiminnan henkilöstömäärä 4 340 henkilöä. Emoyhtiön vertailukauden lukuun sisältyy vuonna 2006 tytäryhtiönä yhdistellyn Primasoft Oy:n henkilöstömäärä 348 henkilöä. Osakekohtaisia tunnuslukuja laskettaessa tilinpäätöspäivän osakemääränä on käytetty 578 530 890 kpl:tta ja tilikauden keskimääräisenä osakemääränä 577 545 085 kpl:tta. Sampo Oyj:n hallussa olleet 13.2.2007 mitätöidyt omat osakkeet (4 827 500 kpl) on vähennetty keskimääräisestä osakemäärästä (1 146 865 kpl). Tunnuslukuja laskettaessa veroina on otettu huomioon tilikauden tulosta vastaava vero. Kiinteistöjen sekä eräpäivään asti pidettävien saamistodistusten arvostuserot on otettu huomioon laskettaessa kokonaispääoman tuottoa, oman pääoman tuottoa, omavaraisuusastetta sekä osakekohtaista substanssia. Lisäksi kokonaispääoman tuottoa sekä oman pääoman tuottoa laskettaessa on otettu huomioon käyvän arvon rahaston muutos. Arvostuseroista on vähennetty laskennallinen verovelka. Vakuutustoiminnan tunnusluvut on laskettu valtiovarainministeriön asetuksen ja sitä tarkentavan Vakuutusvalvontaviraston ohjeen Dnro 11/002/2006 mukaisesti. -------------------------------------------------------------------------------- | TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oman pääoman tuotto (käyvin arvoin), % | | -------------------------------------------------------------------------------- | + voitto ennen veroja | | -------------------------------------------------------------------------------- | + käyvän arvon rahaston muutos | | -------------------------------------------------------------------------------- | + sijoitusten arvostuserojen muutos | | -------------------------------------------------------------------------------- | - verot (ml. laskennallisen verovelan muutos sijoitusten | x 100 % | | arvostuseroista) | | -------------------------------------------------------------------------------- | + oma pääoma yhteensä | | -------------------------------------------------------------------------------- | + sijoitusten arvostuserot laskennallisen verovelan | | | vähentämisen jälkeen | | -------------------------------------------------------------------------------- | (vuoden alun ja raportointikauden lopun keskiarvo) | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Kokonaispääoman tuotto (käyvin arvoin), % | | -------------------------------------------------------------------------------- | + liikevoitto | | -------------------------------------------------------------------------------- | + korkokulut ja muut rahoituskulut | | -------------------------------------------------------------------------------- | + vastuuvelan perustekorko | | -------------------------------------------------------------------------------- | + käyvän arvon rahaston muutos | | -------------------------------------------------------------------------------- | + sijoitusten arvostuserojen muutos | x 100 % | -------------------------------------------------------------------------------- | + taseen loppusumma | | -------------------------------------------------------------------------------- | - sijoitussidonnaisten vakuutusten vastuuvelka | | -------------------------------------------------------------------------------- | + sijoitusten arvostuserot | | -------------------------------------------------------------------------------- | (vuoden alun ja raportointikauden lopun keskiarvo) | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Omavaraisuusaste (käyvin arvoin), % | | -------------------------------------------------------------------------------- | + oma pääoma yhteensä | | -------------------------------------------------------------------------------- | + sijoitusten arvostuserot laskennallisen verovelan | x 100 % | | vähentämisen jälkeen | | -------------------------------------------------------------------------------- | + taseen loppusumma | | -------------------------------------------------------------------------------- | + sijoitusten arvostuserot | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vahinkovakuutuksen riskisuhde, % | | -------------------------------------------------------------------------------- | + korvauskulut | | -------------------------------------------------------------------------------- | - korvausten käsittelykulut | | -------------------------------------------------------------------------------- | vakuutusmaksutuotot | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vahinkovakuutuksen toimintakulusuhde, % | | -------------------------------------------------------------------------------- | + liikekulut | | -------------------------------------------------------------------------------- | + korvausten käsittelykulut | | -------------------------------------------------------------------------------- | vakuutusmaksutuotot | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vahinkovakuutuksen vahinkosuhde, % | | -------------------------------------------------------------------------------- | korvauskulut | | -------------------------------------------------------------------------------- | vakuutusmaksutuotot | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vahinkovakuutuksen liikekulusuhde, % | | -------------------------------------------------------------------------------- | liikekulut | | -------------------------------------------------------------------------------- | vakuutusmaksutuotot | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vahinkovakuutuksen yhdistetty kulusuhde, % | | -------------------------------------------------------------------------------- | vahinkosuhde + liikekulusuhde | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Henkivakuutuksen liikekustannussuhde, % | | -------------------------------------------------------------------------------- | + liikekulut ennen vakuutusten aktivoitujen hankintamenojen | | | muutosta | | -------------------------------------------------------------------------------- | + korvausten selvittelykulut | | -------------------------------------------------------------------------------- | kuormitustulo | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtaiset tunnusluvut | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtainen tulos | | -------------------------------------------------------------------------------- | emoyhtiön osakkeiden omistajille kuuluva tilikauden voitto | | -------------------------------------------------------------------------------- | osakkeiden antioikaistu keskimääräinen lukumäärä | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtainen oma pääoma | | -------------------------------------------------------------------------------- | oma pääoma (emoyhtiön omistajien osuus) | | -------------------------------------------------------------------------------- | osakkeiden antioikaistu lukumäärä raportointikauden | | | päätöspäivänä | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtainen substanssi | | -------------------------------------------------------------------------------- | + oma pääoma (emoyhtiön omistajien osuus) | | -------------------------------------------------------------------------------- | + sijoitusten arvostuserot laskennallisen verovelan | | | vähentämisen jälkeen | | -------------------------------------------------------------------------------- | osakkeiden antioikaistu lukumäärä raportointikauden | | | päätöspäivänä | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekannan markkina-arvo | | -------------------------------------------------------------------------------- | osakkeiden lukumäärä tilikauden viimeisenä päivänä | | -------------------------------------------------------------------------------- | x raportointikauden viimeinen kaupantekokurssi | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | KONSERNIN TULOSLASKELMA | | | | | | | KVARTAALEITTAIN | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Milj. e | 4-6/20 | 1-3/20 | 10-12/2 | 7-9/20 | 4-6/20 | | | 07 | 07 | 006 | 06 | 06 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Jatkuvat toiminnot | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutusmaksutulo | 1 046 | 1 552 | 1 001 | 841 | 1 041 | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitustoiminnan nettotuotot | 360 | 322 | 335 | 298 | 20 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut tuotot | 6 | 5 | 10 | 41 | 7 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Korvaukset | -769 | -855 | -752 | -742 | -746 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutus- ja | -84 | -477 | -12 | 168 | 81 | | sijoitussopimusvelkojen muutos | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstökulut | -116 | -126 | -133 | -120 | -113 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut kulut | -139 | -132 | -175 | -107 | -147 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituskulut | -16 | -19 | -17 | -21 | -19 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osuus osakkuusyritysten | 1 | 1 | 0 | 0 | 0 | | voitoista/tappioista | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden voitto ennen veroja | 289 | 270 | 258 | 359 | 125 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Verot | -75 | -68 | -75 | -104 | -43 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden voitto jatkuvista | 214 | 202 | 183 | 255 | 82 | | toiminnoista | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Lopetetut toiminnot | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden voitto lopetetuista | 0 | 2 853 | 57 | 82 | 73 | | toiminnoista | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden voitto | 214 | 3 055 | 241 | 337 | 156 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | josta | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhtiön omistajien osuus | 214 | 3 054 | 239 | 335 | 154 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähemmistöosuus | 0 | 0 | 2 | 2 | 2 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | KONSERNIN TULOSLASKELMA | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Milj. e | Liite | 1-6/2007 | 1-6/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Jatkuvat toiminnot | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutusmaksutulo | 1 | 2 598 | 2 591 | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitustoiminnan nettotuotot | 2 | 682 | 375 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut tuotot | | 11 | 13 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Korvaukset | 3 | -1 625 | -1 536 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutus- ja sijoitussopimusvelkojen | | -562 | -509 | | muutos | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstökulut | 4 | -241 | -230 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut kulut | | -271 | -290 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituskulut | | -35 | -47 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osuus osakkuusyritysten | | 1 | 1 | | voitoista/tappioista | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden voitto ennen veroja | | 559 | 367 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Verot | | -143 | -103 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden voitto jatkuvista toiminnoista | | 416 | 265 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Lopetetut toiminnot | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden voitto lopetetuista toiminnoista | | 2 853 | 149 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden voitto | | 3 269 | 414 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | josta | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhtiön omistajien osuus | | 3 269 | 403 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähemmistöosuus | | 0 | 11 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtainen tulos (eur) | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Laimentamaton, jatkuvat toiminnot | | 0,72 | 0,49 | -------------------------------------------------------------------------------- | Laimentamaton, lopetetut toiminnot | | 4,94 | 0,22 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | | 5,66 | 0,71 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Laimennusvaikutuksella oikaistu, | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | jatkuvat toiminnot | | - | 0,48 | -------------------------------------------------------------------------------- | Laimennusvaikutuksella oikaistu, | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | lopetetut toiminnot | | - | 0,22 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | | - | 0,70 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | KONSERNIN TASE | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Milj. e | Liite | 6/2007 | 12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Varat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet | | 38 | 51 | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoituskiinteistöt | | 159 | 170 | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineettomat hyödykkeet | 5 | 741 | 782 | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitukset osakkuusyrityksissä | | 7 | 5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitusvarat | 6, 7 | 19 964 | 15 921 | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitussidonnaisten sopimusten katteena | 8 | 2 022 | 1 753 | | olevat sijoitukset | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennalliset verosaamiset | | 117 | 149 | -------------------------------------------------------------------------------- | Saamiset jälleenvakuutussopimuksista | | 610 | 525 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut varat | | 1 510 | 1 638 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käteiset varat | | 909 | 41 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävänä olevat omaisuuserät | | - | 26 585 | -------------------------------------------------------------------------------- | Varat yhteensä | | 26 078 | 47 620 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Velat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Velat vakuutus- ja sijoitussopimuksista | 9 | 13 562 | 12 942 | -------------------------------------------------------------------------------- | Velat sijoitussidonnaisista vakuutus- ja | 10 | 2 017 | 1 752 | | sijoitussopimuksista | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitusvelat | 11, 12 | 1 146 | 1 396 | -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennalliset verovelat | | 651 | 607 | -------------------------------------------------------------------------------- | Varaukset | | 35 | 53 | -------------------------------------------------------------------------------- | Eläkevelvoitteet | | 114 | 97 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut velat | | 827 | 1 064 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävänä oleviin omaisuuseriin | | - | 24 520 | | liittyvät velat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Velat yhteensä | | 18 352 | 42 431 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakepääoma | | 98 | 95 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahastot | | 2 027 | 2 012 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kertyneet voittovarat | | 5 601 | 3 061 | -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhtiön omistajien osuus | | 7 725 | 5 168 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähemmistöosuus | | 0 | 21 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma yhteensä | | 7 726 | 5 189 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma ja velat yhteensä | | 26 078 | 47 620 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | OMAN PÄÄOMAN | | | | | | | | | | MUUTOSLASKELMA, | | | | | | | | | | IFRS | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Milj. e | Osa | Yliku | Vara | Arvo | Voit | Yhtee | Vähe | Yhtee | | | ke- | rssi- | - | n-mu | to- | nsä | m- | nsä | | | pää | rahas | raha | utos | vara | | mist | | | | oma | to | sto | -rah | t | | ön | | | | | | | asto | | | osuu | | | | | | | | | | s | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma | 96 | 1 048 | 370 | 396 | 2 | 4 322 | 26 | 4 348 | | 1.1.2006 | | | | | 412 | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavirran | | | | | | | | | | suojaukset: | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | -omaan pääomaan | | | | 0 | | 0 | | 0 | | tilikaudella | | | | | | | | | | merkitty määrä | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | -tuloslaskelmaan | | | | -1 | | -1 | | -1 | | siirretty määrä | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävissä olevat | | | | | | | | | | rahoitusvarat: | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | -käyvän arvon | | | | 36 | | 36 | | 36 | | muutos | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | -tuloslaskelmaan | | | | -121 | | -121 | | -121 | | siirretty määrä | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muuntoerot | | | | | 34 | 34 | | 34 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden voitto | | | | | 403 | 403 | 11 | 414 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kaudella kirjatut | | | | -85 | 436 | 351 | 11 | 362 | | tuotot ja kulut | | | | | | | | | | yhteensä | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakemerkinnät | 0 | 2 | | | | 2 | | 2 | | optioilla | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Omien osakkeiden | -1 | 1 | | | -50 | -48 | | -48 | | hankinta | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Nostamatta | | | | | 13 | 13 | | 13 | | jätettyjen | | | | | | | | | | osinkojen palautus | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osingonjako | | | | | -339 | -339 | -15 | -354 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma | 95 | 1 051 | 370 | 311 | 2 | 4 301 | 22 | 4 323 | | 30.6.2006 | | | | | 473 | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma | 95 | 1 157 | 370 | 486 | 3 | 5 168 | 21 | 5 189 | | 1.1.2007 | | | | | 061 | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Myytyjen | | 0 | 0 | 3 | -3 | -1 | -21 | -22 | | toimintojen oman | | | | | | | | | | pääoman erät | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävissä olevat | | | | | | | | | | rahoitusvarat: | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | -käyvän arvon | | | | 104 | | 104 | | 104 | | muutos | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | -tuloslaskelmaan | | | | -96 | | -96 | | -96 | | siirretty määrä | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muuntoerot | 0 | 0 | 0 | | -37 | -37 | | -37 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden voitto | | | | | 3 | 3 269 | 0 | 3 269 | | | | | | | 269 | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kaudella kirjatut | 0 | 0 | 0 | 11 | 3 | 3 239 | -21 | 3 218 | | tuotot ja kulut | | | | | 228 | | | | | yhteensä | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakemerkinnät | 3 | 4 | | | | 6 | | 6 | | optioilla | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakeperusteiset | | | | | -1 | -1 | | -1 | | maksut | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Nostamatta | | | | | 6 | 6 | | 6 | | jätettyjen | | | | | | | | | | osinkojen palautus | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osingonjako | | | | | -693 | -693 | | -693 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma | 98 | 1 160 | 370 | 497 | 5 | 7 725 | 0 | 7 726 | | 30.6.2007 | | | | | 601 | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | | | 1-6/2007 | 1-6/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden alun rahavarat | 2 016 | 1 787 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan rahavirta | -2 435 | -1 042 | -------------------------------------------------------------------------------- | Investointien rahavirta | 2 662 | -19 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituksen rahavirta | -1 332 | 1 294 | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksetut osingot | -690 | -354 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakemerkinnät optioilla | 6 | 2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Omien osakkeiden hankinta | - | -48 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vieraan pääoman lisäys | 742 | 6 301 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vieraan pääoman vähennys | -1 390 | -4 607 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden lopun rahavarat | 911 | 2 020 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Lopetettujen toimintojen osuus | 1-6/2007 | 1-6/2006 | | nettorahavirroista | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan rahavirta | -712 | -837 | -------------------------------------------------------------------------------- | Investointien rahavirta | 3 224 | -26 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituksen rahavirta | -299 | 1 241 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavirrat yhteensä | 2 214 | 378 | -------------------------------------------------------------------------------- Pankki- ja sijoituspalvelutoiminnan myynnistä kertyneet nettorahavarat sisältyvät laskelmissa investointien rahavirtaan. Rahavirtalaskelmassa esitetään kauden rahavirrat jaoteltuina liiketoiminnan, investointien sekä rahoituksen rahavirtoihin. Laskelma on laadittu epäsuoralla esittämistavalla. Liiketoiminnan rahavirta sisältää varsinaisen liiketoiminnan rahavirrat. Rahavirrat sijoituksista tytär- ja osakkuus-yhtiöihin sekä aineellisiin ja aineettomiin sijoituksiin esitetään investointien rahavirrassa. Rahoituksen rahavirrassa esitetään rahavirrat, jotka johtuvat toiminnan rahoittamisesta oman tai vieraan pääoman ehdoin. Rahavarat sisältävät käteiset varat sekä muut enintään 3 kuukauden pituiset talletukset. LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Sammon konsernitilinpäätös laaditaan EU:n hyväksymien kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards, IFRS) mukaisesti. Osavuosikatsauksen laatimisessa on noudatettu IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardia. Osavuosikatsauksen laatimisperiaatteet ja laskentamenetelmät ovat olennaisilta osiltaan samat kuin konsernitilinpäätöksessä vuodelta 2006. Sampo on vuoden 2007 alusta ottanut käyttöön seuraavat tulkinnat: IFRIC 8 IFRS 2:n soveltamisala, IFRIC 9 Kytkettyjen johdannaisten uudelleenarviointi, IFRIC 10 Osavuosikatsauksessa kirjatut arvonalentumistappiot ja IFRIC 11 IFRS 2 - Järjestelyt, joihin sisältyy yhteisön omia tai samaan konserniin kuuluvan toisen yhteisön oman pääoman ehtoisia instrumentteja. Tulkintojen käyttöönotolla ei ole ollut vaikutusta Sammon konsernitilinpäätöstietoihin, osakekohtaisiin tunnuslukuihin tai tilin-päätösperiaatteisiin. Sammon tilinpäätös on luettavissa Sammon internet -sivuilla osoitteessa www.sampo.com/sijoittajasuhteet. -------------------------------------------------------------------------------- | TULOSLASKELMA | | | | | | | SEGMENTEITTÄIN 1.1. | | | | | | | - 30.6.2007 | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Milj. e | Vahinko | Henki- | Omistus | Elim. | Konserni | | | - | vakuut | -yhteis | | | | | vakuutu | us | ö | | | | | s | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutusmaksutulo | 2 288 | 310 | - | - | 2 598 | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitustoiminnan | 180 | 407 | 99 | -4 | 682 | | nettotuotot | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut tuotot | 13 | 0 | 3 | -5 | 11 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Korvaukset | -1 272 | -353 | - | - | -1 625 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutus- ja | -425 | -137 | - | - | -562 | | sijoitussopimusvelkojen | | | | | | | muutos | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstökulut | -222 | -10 | -9 | - | -241 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut kulut | -238 | -25 | -13 | 5 | -271 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituskulut | -14 | -5 | -20 | 4 | -35 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osuus osakkuusyritysten | 0 | 0 | 0 | - | 1 | | voitoista/tappioista | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Voitto ennen veroja | 311 | 187 | 61 | 0 | 559 | | jatkuvista toiminnoista | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Verot | | | | | -143 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Voitto jatkuvista | | | | | 416 | | toiminnoista | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Voitto lopetetuista | | | | | 2 853 | | toiminnoista | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden voitto | | | | | 3 269 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | josta | | | | | 3 269 | -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhtiön omistajien osuus | | | | | 0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähemmistöosuus | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | TULOSLASKELMA | | | | | | | SEGMENTEITTÄIN 1.1. | | | | | | | - 30.6.2006 | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Milj. e | Vahinko | Henki- | Omistus | Elim. | Konserni | | | - | vakuut | -yhteis | | | | | vakuutu | us | ö | | | | | s | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutusmaksutulo | 2 288 | 303 | - | - | 2 591 | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitustoiminnan | 53 | 303 | 17 | 3 | 375 | | nettotuotot | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut tuotot | 11 | 0 | 30 | -28 | 13 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Korvaukset | -1 270 | -267 | - | - | -1 536 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutus- ja | -420 | -89 | - | - | -509 | | sijoitussopimusvelkojen | | | | | | | muutos | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstökulut | -203 | -10 | -20 | 3 | -230 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut kulut | -256 | -20 | -31 | 17 | -290 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituskulut | -16 | -5 | -30 | 4 | -47 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osuus osakkuusyritysten | 0 | 1 | 0 | - | 1 | | voitoista/tappioista | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Voitto ennen veroja | 186 | 216 | -34 | -1 | 367 | | jatkuvista toiminnoista | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Verot | | | | | -103 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Voitto jatkuvista | | | | | 265 | | toiminnoista | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Voitto lopetetuista | | | | | 137 | | toiminnoista | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Lopetettuihin toimintoihin | | | | | 13 | | kohdistuvat segmenttien | | | | | | | väliset eliminoinnit | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden voitto | | | | | 414 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | josta | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhtiön omistajien osuus | | | | | 403 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähemmistöosuus | | | | | 11 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | TASE SEGMENTEITTÄIN | | | | | | | 30.6.2007 | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Milj. e | Vahink | Henki- | Omistus | Elim. | Konserni | | | o- | vakuutu | -yhteis | | | | | vakuut | s | ö | | | | | us | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Varat | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineelliset | 28 | 5 | 5 | - | 38 | | käyttöomaisuushyödykkeet | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoituskiinteistöt | 38 | 108 | 13 | - | 159 | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineettomat hyödykkeet | 580 | 161 | 0 | - | 741 | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitukset | 4 | 1 | 2 | - | 7 | | osakkuusyrityksissä | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitusvarat | 9 910 | 5 561 | 6 993 | -2499 | 19 964 | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitussidonnaisten | - | 2 022 | - | - | 2 022 | | sopimusten katteena olevat | | | | | | | sijoitukset | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennalliset verosaamiset | 103 | 1 | 12 | 1 | 117 | -------------------------------------------------------------------------------- | Saamiset | 605 | 5 | - | - | 610 | | jälleenvakuutussopimuksista | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut varat | 1 416 | 62 | 54 | -22 | 1 510 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käteiset varat | 547 | 156 | 206 | - | 909 | -------------------------------------------------------------------------------- | Varat yhteensä | 13 230 | 8 083 | 7 285 | -2 | 26 078 | | | | | | 520 | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Velat | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Velat vakuutus- ja | 8 935 | 4 627 | - | - | 13 562 | | sijoitussopimuksista | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Velat sijoitussidonnaisista | - | 2 017 | - | - | 2 017 | | vakuutus- ja | | | | | | | sijoitussopimuksista | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitusvelat | 552 | 109 | 610 | -125 | 1 146 | -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennalliset verovelat | 421 | 217 | 13 | - | 651 | -------------------------------------------------------------------------------- | Varaukset | 35 | 0 | 0 | - | 35 | -------------------------------------------------------------------------------- | Eläkevelvoitteet | 114 | - | - | - | 114 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut velat | 642 | 73 | 133 | -22 | 827 | -------------------------------------------------------------------------------- | Velat yhteensä | 10 700 | 7 043 | 756 | -146 | 18 352 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakepääoma | | | | | 98 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahastot | | | | | 2 027 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kertyneet voittovarat | | | | | 5 601 | -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhtiön omistajien osuus | | | | | 7 725 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähemmistöosuus | | | | | 0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma yhteensä | | | | | 7 726 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma ja velat | | | | | 26 078 | | yhteensä | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | TASE SEGMENTEITTÄIN | | | | | | | 31.12.2006 | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Milj. e | Vahink | Henki- | Omistus | Elim. | Konserni | | | o- | vakuutu | -yhteis | | | | | vakuut | s | ö | | | | | us | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Varat | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineelliset | 28 | 5 | 18 | - | 51 | | käyttöomaisuushyödykkeet | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoituskiinteistöt | 41 | 110 | 19 | - | 170 | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineettomat hyödykkeet | 599 | 159 | 23 | - | 782 | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitukset | 4 | 1 | 0 | - | 5 | | osakkuusyrityksissä | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitusvarat | 9 821 | 5 657 | 4 043 | -3 | 15 921 | | | | | | 598 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitussidonnaisten | - | 1 753 | - | - | 1 753 | | sopimusten katteena olevat | | | | | | | sijoitukset | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennalliset verosaamiset | 113 | 13 | 22 | 1 | 149 | -------------------------------------------------------------------------------- | Saamiset | 521 | 4 | 0 | - | 525 | | jälleenvakuutussopimuksista | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut varat | 1 475 | 121 | 78 | -36 | 1 638 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käteiset varat | 230 | 58 | 336 | -582 | 41 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävänä olevat | - | - | - | - | 26 585 | | omaisuuserät | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Varat yhteensä | 12 831 | 7 882 | 4 538 | -4 | 47 620 | | | | | | 216 | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Velat | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Velat vakuutus- ja | 8 247 | 4 695 | - | - | 12 942 | | sijoitussopimuksista | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Velat sijoitussidonnaisista | - | 1 752 | - | - | 1 752 | | vakuutus- ja | | | | | | | sijoitussopimuksista | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitusvelat | 499 | 112 | 930 | -146 | 1 395 | -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennalliset verovelat | 407 | 189 | 11 | - | 607 | -------------------------------------------------------------------------------- | Varaukset | 42 | - | - | - | 42 | -------------------------------------------------------------------------------- | Eläkevelvoitteet | 109 | - | - | - | 109 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut velat | 961 | 39 | 98 | -32 | 1 065 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävänä oleviin | - | - | - | - | 24 520 | | omaisuuseriin liittyvät | | | | | | | velat | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Velat yhteensä | 10 264 | 6 787 | 1 039 | -179 | 42 431 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakepääoma | | | | | 95 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahastot | | | | | 2 012 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kertyneet voittovarat | | | | | 3 061 | -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhtiön omistajien osuus | | | | | 5 168 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähemmistöosuus | | | | | 21 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma yhteensä | | | | | 5 189 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma ja velat | | | | | 47 620 | | yhteensä | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- MUUT LIITETIEDOT -------------------------------------------------------------------------------- | 1 VAKUUTUSMAKSUT | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vahinkovakuutustoiminta | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | 1-6/2007 | 1-6/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutussopimuksista | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutusmaksutulo, ensivakuutus | 2 424 | 2 412 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutusmaksutulo, jälleenvakuutus | 60 | 63 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutusmaksutulo yhteensä, brutto | 2 483 | 2 475 | -------------------------------------------------------------------------------- | Jälleenvakuuttajien osuus | -195 | -187 | | vakuutusmaksutulosta | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutusmaksutulo yhteensä, netto | 2 288 | 2 288 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vahinkovakuutuksen vakuutusmaksuvastuun | -494 | -490 | | muutos | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Jälleenvakuuttajien osuus | 69 | 71 | | vakuutusmaksuvastuun muutoksesta | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vahinkovakuutustoiminnan vakuutusmaksutuotot | 1 863 | 1 868 | | yhteensä, netto | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Henkivakuutustoiminta | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutussopimuksista | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutusmaksutulo sopimuksista, jotka | 97 | 87 | | oikeuttavat harkinnanvaraiseen osuuteen | | | | ylijäämästä | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutusmaksutulo sijoitussidonnaisista | 200 | 186 | | vakuutussopimuksista | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutusmaksutulo muista sopimuksista | 3 | 2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 300 | 275 | -------------------------------------------------------------------------------- | Jälleenvakuutussopimukset | 0 | 2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitussopimuksista | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksutulo sopimuksista, jotka oikeuttavat | 1 | 3 | | harkinnanvaraiseen osuuteen ylijäämästä | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksutulo sijoitussidonnaisista sopimuksista | 13 | 28 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 14 | 31 | -------------------------------------------------------------------------------- | Jälleenvakuuttajien osuus | -5 | -6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutusmaksutulo yhteensä | 310 | 303 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Kerta- ja jatkuvat vakuutusmaksut | | | | ensivakuutuksesta | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Jatkuvat vakuutusmaksut, vakuutussopimukset | 190 | 149 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kertamaksut, vakuutussopimukset | 110 | 126 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kertamaksut, sijoitussopimukset | 14 | 31 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 314 | 306 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Konserni yhteensä | 2 598 | 2 591 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | 2 SIJOITUSTOIMINNAN NETTOTUOTOT | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vahinkovakuutustoiminta | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | 1-6/2007 | 1-6/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitusvaroista | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Johdannaissopimuksista | 19 | 13 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Käypään arvoon tulosvaikutteisesti | | | | kirjattavaksi määritetyistä rahoitusvaroista | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Saamistodistukset | 50 | -13 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeet | 131 | 78 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 182 | 65 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Lainoista ja muista saamisista | 12 | 5 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä rahoitusvaroista | 212 | 83 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tuotot muista varoista | 0 | 2 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Palkkiokulut | -4 | -4 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Kulut muista kuin rahoitusveloista | -1 | -1 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Diskonttauksen purkuvaikutus | -28 | -27 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vahinkovakuutustoiminnan sijoitustoiminnan | 180 | 53 | | nettotuotot yhteensä | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Henkivakuutustoiminta | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | 1-6/2007 | 1-6/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitusvaroista | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Johdannaissopimuksista | 22 | 19 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitussidonnaisten sopimusten katteena | | | | olevista sijoituksista | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Saamistodistukset | -3 | 0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeet ja osuudet | 119 | 3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 116 | 3 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Lainoista ja muista saamisista | 3 | 1 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävissä olevista rahoitusvaroista | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Saamistodistukset | 46 | 47 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeet ja osuudet | 213 | 223 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 259 | 270 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä rahoitusvaroista | 400 | 292 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Muista varoista | 1 | 3 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Palkkiotuotot, netto | 6 | 7 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Henkivakuutustoiminnan sijoitustoiminnan | 407 | 303 | | nettotuotot yhteensä | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Omistusyhteisö | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | 1-6/2007 | 1-6/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitusvaroista | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Johdannaissopimuksista | 0 | 1 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Lainoista ja muista saamisista | -1 | 5 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävissä olevista rahoitusvaroista | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Saamistodistukset | 61 | 4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeet ja osuudet | 40 | 2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 101 | 6 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Muista varoista | -1 | 5 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Omistusyhteisön sijoitustoiminnan nettotuotot | 99 | 17 | | yhteensä | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Segmenttien väliset eliminoinnit | -4 | 3 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Konserni yhteensä | 682 | 375 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | 3 KORVAUKSET | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vahinkovakuutustoiminta | 1-6/2007 | 1-6/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Maksetut korvaukset | -1 157 | -1 164 | -------------------------------------------------------------------------------- | Jälleenvakuuttajien osuus | 54 | 81 | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksetut korvaukset, netto | -1 104 | -1 083 | -------------------------------------------------------------------------------- | Korvausvastuun muutos | -180 | -163 | -------------------------------------------------------------------------------- | Jälleenvakuuttajien osuus | 12 | -23 | -------------------------------------------------------------------------------- | Korvauskulut, netto | -1 272 | -1 270 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Henkivakuutustoiminta | 1-6/2007 | 1-6/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Maksetut korvaukset | -297 | -211 | -------------------------------------------------------------------------------- | Jälleenvakuuttajien osuus | 4 | 4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksetut korvaukset, netto | -293 | -207 | -------------------------------------------------------------------------------- | Korvausvastuun muutos | -60 | -59 | -------------------------------------------------------------------------------- | Jälleenvakuuttajien osuus | 0 | 0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Korvauskulut, netto | -353 | -267 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Konserni yhteensä | -1 625 | -1 536 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | 4 HENKILÖSTÖKULUT | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vahinkovakuutustoiminta | 1-6/2007 | 1-6/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Palkat ja palkkiot | -151 | -143 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeina toteutettavat osakeperusteiset | 0 | - | | maksut | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Käteisvaroina toteutettavat osakeperusteiset | -5 | -2 | | maksut | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Eläkekulut | -34 | -32 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut henkilösivukulut | -31 | -26 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vahinkovakuutustoiminnan henkilöstökulut | -222 | -203 | | yhteensä | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Henkivakuutustoiminta | 1-6/2007 | 1-6/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Palkat ja palkkiot | -8 | -7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeina toteutettavat osakeperusteiset | 0 | - | | maksut | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Käteisvaroina toteutettavat osakeperusteiset | 0 | 0 | | maksut | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Eläkekulut | -1 | -1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut henkilösivukulut | -1 | -1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkivakuutustoiminnan henkilöstökulut | -10 | -10 | | yhteensä | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Omistusyhteisö | 1-6/2007 | 1-6/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Palkat ja palkkiot | -4 | -15 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeina toteutettavat osakeperusteiset | -1 | - | | maksut | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Käteisvaroina toteutettavat osakeperusteiset | -3 | -1 | | maksut | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Eläkekulut | -1 | -3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut henkilösivukulut | 0 | -1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muun toiminnan henkilöstökulut yhteensä | -9 | -20 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Segmenttien väliset eliminoinnit | - | 3 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Konserni yhteensä | -241 | -230 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | 5 AINEETTOMAT HYÖDYKKEET | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vahinkovakuutustoiminta | 6/2007 | 12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Liikearvo | 542 | 557 | -------------------------------------------------------------------------------- | Asiakassuhteet | 25 | 29 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut aineettomat hyödykkeet | 12 | 13 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 580 | 599 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Henkivakuutustoiminta | 6/2007 | 12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Liikearvo | 153 | 153 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut aineettomat hyödykkeet | 8 | 6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 161 | 159 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Omistusyhteisö | 6/2007 | 12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Muut aineettomat hyödykkeet | 0 | 23 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Konserni yhteensä | 741 | 782 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | 6 RAHOITUSVARAT | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vahinkovakuutustoiminta | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | 6/2007 | 12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Johdannaissopimukset (liite nro 7) | 174 | 87 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavaksi | | | | määritetyt rahoitusvarat | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Saamistodistukset | 8 601 | 8 690 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeet ja osuudet | 1 132 | 1 041 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 9 733 | 9 732 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lainat ja muut saamiset | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Jälleenvakuutustalletesaamiset | 2 | 2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vahinkovakuutustoiminta yhteensä | 9 910 | 9 821 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Henkivakuutustoiminta | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | 6/2007 | 12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Johdannaissopimukset (liite nro 7) | 16 | 16 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavaksi | | | | määritetyt rahoitusvarat | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Saamistodistukset | 38 | 70 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeet ja osuudet | 3 | 5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 41 | 75 | -------------------------------------------------------------------------------- | Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Saamistodistukset | 8 | 10 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lainat ja muut saamiset | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Talletukset | 2 | 4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Jälleenvakuutustalletesaamiset | 2 | 2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 4 | 6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävissä olevat rahoitusvarat | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Saamistodistukset | 3 572 | 3 440 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeet ja osuudet | 1 920 | 2 110 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 5 492 | 5 550 | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkivakuutustoiminta yhteensä | 5 561 | 5 657 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Omistusyhteisö | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | 6/2007 | 12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lainat ja muut saamiset | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Talletukset | 0 | 291 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävissä olevat rahoitusvarat | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Saamistodistukset | 3 575 | 140 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeet ja osuudet | 1048 | 454 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 4 623 | 595 | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitukset tytäryhtiöissä | 2 370 | 3 157 | -------------------------------------------------------------------------------- | Omistusyhteisö yhteensä | 6 993 | 4 043 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Segmenttien väliset eliminoinnit | -2 499 | -3 598 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Konserni yhteensä | 19 964 | 15 921 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | 7 JOHDANNAISSOPIMUKSET | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vahinkovakuutustoimint | | 6/200 | | | 12/200 | | | a | | 7 | | | 6 | | -------------------------------------------------------------------------------- | | | Käypä | Käypä | | Käypä | Käypä | | | | arvo | arvo | | arvo | arvo | -------------------------------------------------------------------------------- | | Kohde-e | Varat | Velat | Kohde-et | Varat | Velat | | | t.nimel | | | .nimell. | | | | | l.arvo | | | arvo | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kaupankäyntijohdannais | | | | | | | | et | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Korkojohdannaiset | 8 462 | 4 | 3 | 1 668 | 4 | 2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Valuuttajohdannaiset | 8 027 | 170 | 108 | 4 548 | 73 | 55 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakejohdannaiset | 104 | 0 | 0 | 15 | 10 | 0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Johdannaissopimukset | 16 594 | 174 | 112 | 6 232 | 87 | 57 | | yhteensä | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Henkivakuutustoiminta | | 6/200 | | | 12/200 | | | | | 7 | | | 6 | | -------------------------------------------------------------------------------- | | | Käypä | Käypä | | Käypä | Käypä | | | | arvo | arvo | | arvo | arvo | -------------------------------------------------------------------------------- | | Kohde-e | Varat | Velat | Kohde-et | Varat | Velat | | | t. | | | . | | | | | nimell. | | | nimell.a | | | | | arvo | | | rvo | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kaupankäyntijohdannais | | | | | | | | et | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Korkojohdannaiset | 1 907 | 9 | 6 | 754 | 8 | 9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Valuuttajohdannaiset | 648 | 6 | 2 | 676 | 7 | 3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakejohdannaiset | 67 | 1 | 0 | 0 | 0 | 0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Hyödykejohdannaiset | 0 | 0 | 0 | 76 | 1 | 1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Johdannaissopimukset | 2 622 | 16 | 9 | 1 506 | 16 | 12 | | yhteensä | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Omistusyhteisö | | 6/200 | | | 12/200 | | | | | 7 | | | 6 | | -------------------------------------------------------------------------------- | | | Käypä | Käypä | | Käypä | Käypä | | | | arvo | arvo | | arvo | arvo | -------------------------------------------------------------------------------- | | Kohde-e | Varat | Velat | Kohde-et | Varat | Velat | | | t. | | | . | | | | | nimell. | | | nimell.a | | | | | arvo | | | rvo | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Suojaavat johdannaiset | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Käypää arvoa suojaavat | 600 | - | 15 | 628 | - | 12 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Johdannaissopimukset | 600 | - | 15 | 628 | - | 12 | | yhteensä | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | 8 SIJOITUSSIDONNAISTEN SOPIMUSTEN KATTEENA | | | | OLEVAT SIJOITUKSET | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Henkivakuutustoiminta | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | 6/2007 | 12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat | | | | rahoitusvarat | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Saamistodistukset | 71 | 58 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeet ja osuudet | 1 951 | 1 695 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat | 2 022 | 1 753 | | rahoitusvarat yhteensä | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut | 0 | 0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkivakuutustoiminnan sijoitussidonnaisten | 2 022 | 1 753 | | sopimusten katteena olevat sijoitukset yhteensä | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | 9 VELAT VAKUUTUS- JA SIJOITUSSOPIMUKSISTA | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vahinkovakuutustoiminta | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | 6/2007 | 12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutussopimukset | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutusmaksuvastuu | 2 153 | 1 640 | -------------------------------------------------------------------------------- | Korvausvastuu | 6 782 | 6 606 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vahinkovakuutustoiminnan velat | 8 935 | 8 247 | | vakuutussopimuksista yhteensä | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Jälleenvakuuttajien osuus | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutusmaksuvastuu | 125 | 56 | -------------------------------------------------------------------------------- | Korvausvastuu | 480 | 465 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 605 | 521 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Henkivakuutustoiminta | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | 6/2007 | 12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutussopimukset | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Velka sopimuksista, jotka oikeuttavat | | | | harkinnanvaraiseen voitonjakoon | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutusmaksuvastuu | 2 879 | 2 979 | -------------------------------------------------------------------------------- | Korvausvastuu | 1 625 | 1 565 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 4 505 | 4 544 | -------------------------------------------------------------------------------- | Velka muista vakuutussopimuksista | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutusmaksuvastuu | 6 | 6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Korvausvastuu | 0 | 0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 6 | 6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 4 511 | 4 550 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Jälleenvakuutussopimukset | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutusmaksuvastuu | 4 | 4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Korvausvastuu | 2 | 3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 6 | 7 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutussopimukset yhteensä | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutusmaksuvastuu | 2 889 | 2 989 | -------------------------------------------------------------------------------- | Korvausvastuu | 1 628 | 1 568 | -------------------------------------------------------------------------------- | | 4 518 | 4 557 | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitussopimukset | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Velka sopimuksista, jotka oikeuttavat | | | | harkinnanvaraiseen voitonjakoon | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutusmaksuvastuu | 110 | 138 | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitussopimukset yhteensä | 110 | 138 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Velka vakuutus- ja sijoitussopimuksista yhteensä | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutusmaksuvastuu | 2 999 | 3 127 | -------------------------------------------------------------------------------- | Korvausvastuu | 1 628 | 1 568 | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkivakuutustoiminnan velka vakuutus- ja | 4 627 | 4 695 | | sijoitussopimuksista yhteensä | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Jälleenvakuuttajien osuus | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutusmaksuvastuu | 1 | 0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Korvausvastuu | 4 | 4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 5 | 4 | -------------------------------------------------------------------------------- Sijoitussopimuksissa ei ole korvausvastuuta. Vastuuvelan riittävyyslaskelmasta ei aiheudu lisävaateita. Sijoitussopimuksiin, jotka oikeuttavat harkinnanvaraiseen voitonjakoon tai joihin sisältyy oikeus vaihtaa sopimukseen, johon sisältyy yllä mainittu piirre, on sovellettu IFRS 4 Vakuutussopimukset standardin sallimaa helpotusta. Tällaiset sijoitussopimukset on arvostettu vakuutussopimusten tavoin. -------------------------------------------------------------------------------- | Konserni yhteensä | 13 562 | 12 942 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | 10 VELAT SIJOITUSSIDONNAISISTA VAKUUTUS- JA | | | | SIJOITUSSOPIMUKSISTA | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Henkivakuutustoiminta | 6/2007 | 12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitussidonnaiset vakuutussopimukset | 1 947 | 1 690 | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitussidonnaiset sijoitussopimukset | 70 | 62 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 2 017 | 1 752 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | 11 RAHOITUSVELAT | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vahinkovakuutustoiminta | 6/2007 | 12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Johdannaissopimukset (liite nro 7) | 112 | 57 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Velat, joilla on huonompi etuoikeus | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Pääomalainat | 441 | 441 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vahinkovakuutustoiminnan rahoitusvelat yhteensä | 552 | 499 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Henkivakuutustoiminta | 6/2007 | 12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Johdannaissopimukset (liite nro 7) | 9 | 12 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Velat, joilla on huonompi etuoikeus | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Pääomalainat | 100 | 100 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Henkivakuutustoiminnan rahoitusvelat yhteensä | 109 | 112 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Omistusyhteisö | 6/2007 | 12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Johdannaissopimukset (liite nro 7) | 15 | 12 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Yleiseen liikkeeseen lasketut velkakirjat | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Yritystodistukset | 5 | 50 | -------------------------------------------------------------------------------- | Joukkovelkakirjalainat | - | 191 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 5 | 241 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Velat, joilla on huonompi etuoikeus | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Debentuurit | 583 | 586 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Muut | | | -------------------------------------------------------------------------------- | TEL-laina | - | 85 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut lainat | 6 | 6 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Omistusyhteisön rahoitusvelat yhteensä | 610 | 930 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Segmenttien väliset eliminoinnit | -125 | -146 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Konserni yhteensä | 1 146 | 1 395 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | 12 EHDOLLISET VELAT JA SITOUMUKSET | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vahinkovakuutustoiminta | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | 6/2007 | 12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- | Taseen ulkopuoliset sitoumukset | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Takaukset | 42 | 48 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut peruuttamattomat sitoumukset | 17 | 19 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 60 | 67 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Muut | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutuksenottajien etuoikeuden piirissä olevat | 336 | 326 | | varat | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuudeksi annettu omaisuus ja | | | | | | vakuudelliset velat ja | | | | | | sitoumukset | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | 6/2007 | 6/2007 | 12/2006 | 12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuudeksi annettu omaisuus | Annettu | Velat/s | Annettu | Velat/si- | | | vakuus | i- | vakuus | toumukset | | | | toumuks | | | | | | et | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Käteiset varat | 18 | 9 | 18 | 9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitukset | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | - Sijoitusarvopaperit | 279 | 111 | 250 | 114 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 297 | 120 | 268 | 123 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Ei-purettavissa olevat | 6/2007 | 12/2006 | | | | vuokrasopimukset | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ei-purettavissa olevien muiden | | | | | | vuokrasopimusten perusteella | | | | | | maksettavat vähimmäisvuokrat | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | yhden vuoden kuluessa | 34 | 33 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | yli yhden vuoden ja enintään | 89 | 92 | | | | viiden vuoden kuluttua | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | yli viiden vuoden kuluttua | 76 | 75 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 199 | 201 | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Henkivakuutustoiminta | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | 6/2007 | 12/2006 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Taseen ulkopuoliset sitoumukset | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahastositoumukset | 251 | 178 | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuudeksi annettu omaisuus ja | | | | | | vakuudelliset velat ja | | | | | | sitoumukset | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | 6/2007 | 6/2007 | 12/2006 | 12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuudeksi annettu omaisuus | Annettu | Velat/s | Annettu | Velat/si- | | | vakuus | i- | vakuus | toumukset | | | | toumuks | | | | | | et | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitukset | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | -Sijoitusarvopaperit | 1 | 1 | 4 | 0 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | | 6/2007 | 12/2006 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut sitoumukset | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | IT-hankinnat | 1 | 1 | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Ei-purettavissa olevat | 6/2007 | 12/2006 | | | | vuokrasopimukset | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ei-purettavissa olevien muiden | | | | | | vuokrasopimusten perusteella | | | | | | maksettavat vähimmäisvuokrat | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | yhden vuoden kuluessa | 2 | 2 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | yli yhden vuoden ja enintään | 6 | 6 | | | | viiden vuoden kuluttua | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | yli viiden vuoden kuluttua | 5 | 5 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 13 | 13 | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | 13 VAHINKOVAKUUTUKSEN TULOSANALYYSI | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | 1-6/2007 | 1-6/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutusmaksutuotot | 1 863 | 1 868 | -------------------------------------------------------------------------------- | Korvauskulut | -1 395 | -1 390 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikekulut | -320 | -323 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut vakuutustekniset tuotot ja kulut | 1 | -1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutustoimintaan kohdistettu sijoitustoiminnan | 95 | 85 | | nettotuotto | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutustekninen kate | 244 | 239 | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitustoiminnan nettotuotto | 194 | 63 | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitustoiminnan nettotuotto-osuuden siirto | -123 | -112 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut tuotot ja kulut | -4 | -4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto | 311 | 186 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | 14 SAMPO OYJ:N TULOSLASKELMA JA TASE (FAS) | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | TULOSLASKELMA | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | 1-6/2007 | 1-6/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut tuotot | 7 | 7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstökulut | -10 | -9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Poistot ja arvonalentumiset | -1 | -4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut kulut | -16 | -14 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto | -21 | -20 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitustuotot ja kulut | 3 753 | 921 | -------------------------------------------------------------------------------- | Voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja | 3 732 | 901 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tuloverot | -15 | 7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden voitto | 3 717 | 907 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | TASE | 6/2007 | 12/2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | VASTAAVAA | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Pysyvät vastaavat | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineettomat hyödykkeet | 0 | 23 | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineelliset hyödykkeet | 5 | 5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitukset | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osuudet saman konsernin yrityksissä | 2 370 | 3 157 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut osakkeet ja osuudet | 1 049 | 456 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut saamiset ja sijoitukset | 3 583 | 158 | -------------------------------------------------------------------------------- | Saamiset | 64 | 94 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahat ja pankkisaamiset | 206 | 623 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | VASTAAVAA YHTEENSÄ | 7 278 | 4 516 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | VASTATTAVAA | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakepääoma | 98 | 95 | -------------------------------------------------------------------------------- | Ylikurssirahasto | 1 160 | 1 157 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vararahasto | 366 | 366 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyvän arvon rahasto | 24 | 20 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut rahastot | 273 | 273 | -------------------------------------------------------------------------------- | Edellisten tilikausien voitto / tappio | 892 | 261 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lunastetut omat osakkeet | - | -73 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden voitto | 3 717 | 1 391 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma yhteensä | 6 531 | 3 490 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vieras pääoma | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikainen | 583 | 671 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikainen | 164 | 355 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vieras pääoma yhteensä | 747 | 1 026 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | VASTATTAVAA YHTEENSÄ | 7 278 | 4 516 | -------------------------------------------------------------------------------- |
|||
|