2007-02-26 09:30:30 CET

2007-02-26 09:30:30 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
HK Ruokatalo Group Oyj - Tilinpäätöstiedote

HK RUOKATALO GROUPIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIVUODELTA 2006


HK Ruokatalo Group Oyj        PÖRSSITIEDOTE 26.2.2007, klo 10.30


HK RUOKATALO GROUPIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIVUODELTA 2006

* KANSAINVÄLISESSÄ LIIKETOIMINNASSA TOINEN PERÄKKÄINEN HYVÄ VUOSI
* PUOLASSA HAASTEITA LOPPUVUODESTA
* SUOMESSA LOPPUVUOSI SUJUI KOHTUULLISESTI; KUSTANNUSRAKENTEEN
  KEVENTÄMINEN JATKUU

Konsernin liikevaihto vuonna 2006 oli 934,3 miljoonaa euroa, mikä on
51,0 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisvuonna. Kirjanpidollinen
liikevoitto oli 40,4 miljoonaa euroa (24,1 Meur vuonna 2005).
Operatiivinen vertailukelpoinen liikevoitto oli 41,8 miljoonaa euroa
(28,8 Meur). Hallitus esittää jaettavaksi osinkoa 0,27 euroa osaketta
kohden (0,27 euroa vuonna 2005).

HK Ruokatalo Group -konsernin Suomen liiketoimintaa kuvaa voimakas
rakennekehitys, jonka tavoitteena on parempi kustannuskilpailukyky.
Liikevaihto ja kannattavuus kehittyivät myönteisesti vuoden loppua
kohden, mutta pidemmän aikavälin tavoitteista jäätiin edelleen
selkeästi. Baltiassa liiketoiminta saavutti liikevaihdolle ja
kannattavuudelle asetetut kasvutavoitteet. Puolassa alkuvuosi meni
tavoitteen mukaisesti. Neljännellä neljänneksellä liikevaihdon kasvu
ja kannattavuuden paraneminen pysähtyivät kiristyneessä
markkinatilanteessa.

Vuoden jälkipuoliskolla menestyksellisesti läpiviety ruotsalaisen
Swedish Meatsin liiketoiminnan osto tekee HK Ruokatalo Groupista
aikaisempaa merkittävästi suuremman alan toimijan. Ostolle asetettujen
liiketoiminta- ja kannattavuustavoitteiden saavuttaminen edellyttää
nopeaa ja laajaa toimintojen kehittämistä.


LIIKEVAIHTO JA TALOUDELLINEN TULOS

Konsernin vuoden 2006 liikevaihto 934,3 miljoonaa euroa oli 5,8
prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Suhteellisesti eniten
kasvua tuli Baltiasta. Suomen markkina-alueen liikevaihdon kehitys oli
vaatimatonta. Konsernin liikevoitto 40,4 miljoonaa euroa oli 67,6
prosenttia edellisvuotta suurempi. Siinäkin Baltia ja Puola vastasivat
nopeimmasta kehityksestä.

Kertaluontoisista eristä merkittävin oli viimeisellä neljänneksellä
Turun kiinteistön myynnistä syntynyt 3,4 miljoonan euron myyntivoitto.
Pääosin rakennejärjestelyihin liittyviä kertaluontoisia kustannuksia
ja alaskirjauksia tehtiin viimeisellä neljänneksellä yhteensä 2,5
miljoonaa euroa. Koko vuodelle kertyi kertaluontoisia myyntivoittoja
yhteensä 4,8 miljoonaa euroa ja erilaisia kertaluontoisia kustannuksia
6,2 miljoonaa euroa.


KONSERNIN TULOSLASKELMA, neljäs neljännes ja koko vuosi
(miljoonaa euroa)

                                  10-12/06 10-12/05  1-12/06 1-12/05
---------------------------------------------------------------------
Liikevaihto                          242,8    233,3    934,3   883,3
Liikevoitto                           13,7      2,4     40,4    24,1
- % liikevaihdosta                     5,7      1,0      4,3     2,7
Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta    -0,4      0,0      0,0     0,7
Rahoitustuotot ja -kulut, netto       -1,9     -0,8     -6,8    -4,5
Voitto ennen veroja                   11,5      1,6     33,6    20,4
- % liikevaihdosta                     4,7      0,7      3,6     2,3
Tuloverot                             -2,3      0,2     -5,8    -3,3
Tilikauden voitto                      9,2      1,8     27,8    17,0
- % liikevaihdosta                     3,8      0,6      3,0     1,8
---------------------------------------------------------------------
Tilikauden voiton jakautuminen:
  Emoyhtiön osakkeenomistajille        9,1      1,5     27,2    16,0
  Vähemmistöosakkaille                 0,1      0,3      0,6     1,0
Yhteensä                               9,2      1,8     27,8    17,0

Tulos/osake, laimentamaton euroa      0,27     0,04     0,79    0,46
Tulos/osake, laimennettu euroa        0,27     0,04     0,79    0,46



MARKKINA-ALUE SUOMI

Suomessa vuoden 2006 liikevaihto oli 608,0 miljoonaa euroa, mikä on
19,2 miljoonaa euroa (+3,3%) enemmän kuin edellisvuonna. Lukuun
sisältyy yhtiön vienti Suomesta. Liikevoitto nousi 21,8 miljoonaan
euroon oltuaan 13,9 miljoonaa euroa (+56,9%) vuotta aiemmin.
Liikevoittoprosentiksi muodostui 3,6% (2,4%), kun konsernin asettama
tavoite on 5%.


- Lihaliiketoiminta

Myynti vähittäiskauppoihin kehittyi positiivisesti vuoden
jälkimmäisellä puoliskolla. Palalihan toimitukset lisääntyivät
merkittävästi, mutta kuluttajapakatun lihan osalta jäätiin
tavoitteista.

Voimakkaan tuotekehityspanostuksen ansiosta voitiin vuoden lopussa
esitellä uudentyyppinen Ehta-liharuokasarja. Se on kuluttajien
toiveiden mukainen, helposti kypsennettävien lihojen sarja ja tärkeä
avaus yhtiön tuoteajattelussa.

Lihan vienti Venäjälle oli vilkasta koko vuoden. Perinteisten
teollisuuslajitelmien ohella vietiin kasvavia määriä tuoretta
kuluttajapakattua sian palalihaa. Muita vientikohteita olivat Japani,
Yhdysvallat, Baltian maat ja Ruotsi.

Forssan teurastamon ja leikkaamon uudistamisprojekti valmistui
marraskuussa teurastamon loppupään käyttöönoton myötä. Uuden
investoinnin sisäänajo sujui pääosin suunnitelmien mukaisesti.
Forssassa käytiin yhteistoimintalain mukaiset yt-neuvottelut sekä
teurastamossa että leikkaamossa. Ne liittyivät uusittujen
tuotantolinjojen käyttöönottoon ja vähentyneeseen työvoiman
tarpeeseen.

HK Ruokatalon hankintayhtiö LSO Foods Oy ja Järvi-Suomen Portti
Osuuskunta tekivät syksyllä alihankintasopimuksen, jolla Portti
ulkoisti eläinten hankintansa ja siihen liittyvät palvelut LSO
Foodsille. Suuremmilla volyymeilla ja organisaation päällekkäisyyksien
poistolla saadaan lisää kustannustehokkuutta hankintaan.

Kokonaisuutena ottaen lihaliiketoiminnan kannattavuus oli ja on
edelleen heikolla tasolla, mutta syksyn mittaan tapahtunut kehitys
osoitti, että tehdyt toimenpiteet vievät tulosta oikeaan suuntaan.


- Siipikarjaliiketoiminta

Kulutuksen lasku joissakin osissa Eurooppaa alkuvuonna 2006 heijastui
koko EU-alueelle. Se näkyi alenevina kuluttajahintoina, viennin
vähenemisenä ja varastojen kasvuna.

Suomessa kotimaisen siipikarjanlihan käyttö supistui vain vähän.
Grillikaudella kulutus alkoi kasvaa uudelleen ja HK Ruokatalon myynti
toteutui siitä lähtien tavoitteiden mukaisesti. Varsinkin pidemmälle
jalostettujen tuoretuotteiden kysyntä vahvistui. Kun myös
kustannuspaineet olivat pääosin hallinnassa, yhtiön
siipikarjaliiketoiminta saavutti tulostavoitteensa.

Alkuvuoden pienen notkahduksen jälkeen broilerinlihan kysyntä Suomessa
vahvistui, ja kokonaiskulutus muodostui noin prosentin edellisvuotta
suuremmaksi.

Kalkkuna-alan kannattavuuden parantamiseksi HK Ruokatalo Oy ja Atria
Oy perustivat 50/50-periaatteella tuotantoyhtiön, Länsi-Kalkkuna Oy:n,
jonka vastuulle siirtyi ketjun alkupää: haudonta, teurastus ja
leikkuu. Yhteisyritys tuo HK Ruokatalolle noin miljoonan euron säästöt
vuodessa, mikä on elinehto tälle tappiolliselle liiketoiminnan osalle.


- Valmisteliiketoiminta

HK Ruokatalon lihavalmisteiden myynnin arvo kokonaisuutena kasvoi
saman verran kuin markkinat, noin kaksi prosenttia. Yleistä kasvua
enemmän lisääntyi yhtiön kokolihatuotteiden ja nakkien myynti.
Valmisruokamarkkinoiden arvo kasvoi Suomessa noin kuusi prosenttia.
Yhtiön myynnin lisäys ylitti markkinakasvun jauhelihatuotteissa ja
välipaloissa. Uutena myyntiin tuli kastikkeita ja keittoja sisältävä
VIA-tuotesarja.

Uudistetun tuoteajattelun mukaisesti panostettiin voimakkaasti
tuotekehitykseen, ja vuoden lopulla saatiin lanseerausvalmiiksi uusi
Potku-tuotesarja. Se on tulista makua kaipaaville kuluttajille
tarkoitettu uudentyyppinen napostelusarja.

Yhtiön rakennekehitysohjelman vaatimat tilojen laajennustyöt Vantaan
tehtaalla aloitettiin syksyllä 2006.

Myynnin kehityksestä huolimatta valmisteliiketoiminnan
kannattavuudessa on edelleen parannettavaa. Kustannusten nousun
hallinta, mukaan lukien energian hinnan kallistumisen, on haaste
kotimaiselle valmisteliiketoiminnalle. Tuotteiden lisäarvon
kasvattaminen on keskeinen prioriteetti.


MARKKINA-ALUE BALTIA

Baltiassa liikevaihto oli 130,8 miljoonaa euroa, kun se vuonna 2005
oli 113,8 miljoonaa euroa (+15,0%). Liikevoitto nousi 12,6 miljoonaan
euroon edellisen vuoden 6,5 miljoonasta eurosta (+95,3%).
Liikevoittoprosentti oli näin ollen 9,6% (5,7% vuonna 2005).

Baltia-ryhmän myynti kasvoi vuoden aikana volyymiltaan 6 prosenttia ja
arvoltaan 15 prosenttia. Perinteisten päätuotteiden, nakkien ja
keittomakkaroiden ja kinkkujen ohella käyvät yhä paremmin kaupaksi
arvokkaamman kategorian tuotteet, kuten viipaloidut kokolihatuotteet
ja kuluttajapakattu liha.

Viime vuosien kehittämistyön tuloksena Rakvere vahvisti asemaansa
Virossa. Oman raaka-ainetuotannon hyvä laatu ja oikein mitoitetut
volyymit tukivat kehitystä. Latviassa Rigas Miesnieksin uusittu johto
ja myyntiorganisaatio ovat tuoneet tehoa, tuotevalikoimaa on
parannettu ja brändiä uusittu. Yhtiö tuottaa voittoa. Liettuassa
Klaipedos Maistas -tuotteistoa uudistettiin ja myynti kasvoi, mutta
tuloksen osalta Liettuassa oltiin edelleen nollatasolla.

Asiakaskentässä kaupan ketjut tiivistyivät ja vahvistuivat. Kilpailu
ketjujen välillä on kovaa, ja se heijastuu myös hintoihin.

Kasvu ja muutos on ollut erittäin nopeaa varsinkin Virossa; siellä
myös kustannusnousu on ripeintä. Rakvere Lihakombinaat tytäryhtiöineen
on pysynyt muutosten mukana, ja se näkyy myönteisesti niin
markkinaosuuksissa ja tuotantotehokkuudessa kuin liikevaihdossa ja
tuloksessa. Menestys riippuu myös jatkossa paljon siitä, kuinka hyvin
kustannusten nousu kyetään pitämään hallinnassa.

Siipikarjanlihan kysynnän ja hintojen lasku Euroopassa alkuvuonna 2006
painoi Talleggia, joka saman aikaisesti viimeisteli tuotantoketjunsa
laajaa puhdistussaneerausta. Kesäkuusta lähtien tilanne korjaantui.
Kysynnän ja hintatasojen vahvistuttua Tallegg on tehnyt voitollista
tulosta ja koko vuoden operatiivinen tulos oli ennakoidusti
nollatasolla. Vuodelta 2007 Talleggilta odotetaan tulosparannusta.


MARKKINA-ALUE PUOLA

Sokolówin vuoden 2006 liikevaihdosta konsolidoitiin HK Ruokatalo
Groupille puolet eli 203,6 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin luku oli
188,3 miljoonaa euroa (+8,1%). Liikevoittoa kertyi 6,0 miljoonaa
euroa, kun edellisen vuoden luku oli 3,7 miljoonaa euroa (+59,5%).
Liikevoitto nousi 2,9%:iin liikevaihdosta edellisen vuoden 2,0%:sta.

Sokolówin liiketoiminta sujui vuoden alkupuoliskolla jopa edellä
tavoitteita. Hintakilpailu kuitenkin koveni Puolassa koko ajan, ja
kiristynyt markkinatilanne johti siihen, että pitkään jatkunut
liikevaihdon ja kannattavuuden positiivinen kehitys yhtiössä taittui
vuoden viimeisellä neljänneksellä. Käytännössä yhtiö kieltäytyi
tietoisesti tappiollisesta myynnistä. Sokolówin kustannuskilpailukykyä
on tehostettava, jotta pidemmän aikavälin taloudelliset ja
liiketoiminnalliset tavoitteet saavutetaan aiemmin kerrotussa
aikataulussa.

Sokolówin viimeisen neljänneksen tulosta rasitti lisäksi yhtiön
Jaroslawin tehtaalla ilmi tulleet ammattirikollisliigan tekemät
kavallukset. Viimeisellä neljänneksellä kokonaan alaskirjatun
luottotappion vaikutus HK Ruokatalo Group -konsernin Puolan markkina-
alueen liikevoitossa on 0,8 miljoonaa euroa. Tapauksen tutkinta on
kesken.

Sokolów hankki omistukseensa lähellä Poznanin kaupunkia sijaitsevan
lihayhtiö Pozmeatin ja sen vuonna 2001 valmistuneen tehtaan. Tehdas
oli ollut tyhjillään syksystä 2004 Pozmeatin jouduttua selvitystilaan.
Kauppa vahvistaa pidemmällä tähtäyksellä Sokolówin
toimintaedellytyksiä Länsi-Puolassa ja läheisellä Berliinin
talousalueella. Yhtiö sai lisää kapasiteettia sekä Puolan
tunnetuimpiin kuuluvan, satavuotiaan lihavalmistemerkin. Tuotanto
Poznanissa on käynnistynyt vuoden 2007 alussa.


LAAJENTUMINEN RUOTSIIN

Yhtiö neuvotteli kesällä ja syksyllä 2006 Ruotsin suurimman liha-alan
yrityksen, Swedish Meatsin liiketoiminnan ostamisesta. Neuvottelut
johtivat 9.11.2006 kauppasopimukseen, minkä osuuskunta Swedish Meatsin
edustajisto hyväksyi 13.12.2006. Kaupan toteutumisen yhtenä ehtona
ollut muutos Swedish Meatsin toimialaa ja tarkoitusta koskevaan
sääntöpykälään hyväksyttiin sen edustajistossa 21.12.2006.

Swedish Meats yhtiöitti liiketoimintansa Scan AB -osakeyhtiöksi, jonka
osakekannan HK Ruokatalo Group osti 29.1.2007. Scan AB:stä tuli HK
Ruokatalo Groupin 100-prosenttisesti omistama tytäryhtiö. Osan
kauppahinnnasta HK Ruokatalo Group maksoi 4.843.000 A-osakkeen
suunnatulla osakeannilla. Kauppahintaan sisältyi myös noin 76
miljoonan euron (692 miljoonan kruunun) käteisvastike. Lisäksi HK
Ruokatalo Group otti vastatakseen Swedish Meatsin velat,
nettomäärältään noin 171 miljoonaa euroa eli 1,6 miljardia kruunua.
Lisäkauppahintana maksetaan seuraavien 5 vuoden aikana noin 7
miljoonaa euroa (noin 66 miljoonaa kruunua), mikä edellyttää tiettyjen
Swedish Meatsin vastaavan suuruisten jäsenlainojen takaisinmaksua Scan
AB:lle. Kaupantekohetken osake- ja valuuttakurssien mukainen
lopullinen kokonaishinta (Enterprise value) oli siten noin 329
miljoonaa euroa (2.988 miljoonaa kruunua).

Liikearvoksi muodostuu ennen ostetun taseen arvioimista käypiin
arvoihin kaikkiaan noin 50 miljoonaa euroa. Tämän hetkisen käsityksen
mukaan kauppahintaa tullaan allokoimaan aineettomaan omaisuuteen
tuotemerkkeihin. Yhtiö ilmoittaa lopullisen kauppahinnan jaon
myöhemmin.

Toiminnan laajeneminen Ruotsiin ja yrityskoon kasvu vahvistavat
pidemmällä tähtäyksellä kilpailukykyä ja asemaa Itämeren alueella ja
ruokamarkkinoilla. Kauppaa ja kuluttajia kyetään palvelemaan aiempaa
monipuolisemmin ja tehokkaammin. Askel on tärkeä HK Ruokatalo Groupin
tulevalle kehittämiselle. Konsernilla on nyt 36 tuotantolaitosta
kuudessa maassa ja noin 10.200 työntekijää sekä johtavat tuotemerkit
kaikilla markkina-alueillaan. Maantieteellisiä päällekkäisyyksiä ei
ole. HK Ruokatalo Group ei sulje pois mahdollisuutta kasvaa edelleen
Pohjois-Euroopassa myös yritysostoin ja -järjestelyin.

Scan AB:n kannattavuus suhteessa yhtiön kokoon ja markkina-asemaan on
vaatimattomalla tasolla. Yhtiötä kehitetään jatkossa niiden
kannattavuuskriteerien ja taloudellisten tavoitteiden pohjalta, joita
HK Ruokatalo Group soveltaa liiketoimintansa ohjaamiseen.


SCANIN OSTON VAIKUTUS KONSERNIN RAPORTOINTIIN JA TUNNUSLUKUIHIN
Scan AB tytäryhtiöineen konsolidoidaan konsernin lukuihin 1.1.2007
alkaen. Raportointiin Scanin osto vaikuttaa siten, että konsernin
ensisijaisena segmenttinä käyttämät maantieteelliset segmentit Suomi,
Baltia ja Puola täydentyvät Ruotsilla. Scanin liittäminen HK Ruokatalo
Group -konsernin osaksi muuttaa jatkossa konsernin tunnuslukuja
merkittävästi.

Segmenttitietojen yhteydessä tässä tiedotteessa esitetään pro forma -
tietoja konsernista vuodelta 2006.


JOHTO
Yhtiön toimitusjohtaja vaihtui 1.4.2006, kun kauppatieteiden maisteri
Kai Seikku aloitti tehtävässä ja hänen edeltäjänsä vuorineuvos Simo
Palokangas jäi eläkkeelle. Seikku siirtyi konsernin johtoon Suomen
liiketoiminnasta vastaavan HK Ruokatalo Oy:n toimitusjohtajan
tehtävästä.


SUOMEN LIIKETOIMINNAN RAKENNEUUDISTUS
Yhtiö käynnisti tammikuussa 2006 kaksivuotisen ohjelman teollisen
rakenteen uudistamiseksi Suomessa. Tarkoitus on keskittää
lihavalmistetuotanto pääosin Vantaalle ja tuoreen lihan jatkojalostus
Forssaan sekä logistiikka Vantaalle. Vuosille 2006-2007 ajoittuvan
ohjelman seurauksena toiminta päättyy Turun lihavalmistetehtaalla,
Tampereen jatkojalostustehtaalla sekä Tampereen terminaalissa.
Teolliset toimipaikat vähenevät siten kahdeksasta kuuteen. Yhdessä
eräiden jo toteutettujen tehostamistoimien kanssa
henkilöstövaikutukset ovat arviolta 500 henkeä vuoden 2007 loppuun
mennessä.

Osana järjestelyjä HK Ruokatalo Group ja LSO Osuuskunta myivät vuoden
lopussa Turun Kupittaalla sijainneen kiinteistön. HK Ruokatalo jatkaa
toimistorakennuksessa vuokralla. Tehdasrakennuksessa yhtiö on
vuokralla vuoden 2007 loppuun.

Rakenneratkaisuilla tehostetaan liiketoimintaa ja lisätään
kustannuskilpailukykyä Suomessa. Ne tuovat arviolta 15-20 miljoonan
euron vuotuiset kustannussäästöt, jotka toteutuvat osin vuonna 2007 ja
täysimääräisinä 2008.


SOKOLÓWIN JA RAKVEREN VÄHEMMISTÖOSAKKEIDEN LUNASTUS
HK Ruokatalo Groupin ja tanskalaisen Danish Crownin yhteisyritys
Saturn Nordic Holding (SNH) nosti omistuksensa Sokolówissa 91,75
prosenttiin ostettuaan toukokuussa julkisella ostotarjouksella 9,4
miljoonaa Sokolówin osaketta. 23.5.2006 SNH ilmoitti lunastavansa
loput 8,4 miljoonaa osaketta. Lunastusmenettelyn päätyttyä 20.6.2006
Varsovan pörssiltä haettiin Sokolówin poistamista pörssilistalta.

Virossa HK Ruokatalo Group ilmoitti 21.6.2006 lunastavansa Rakvere
Lihakombinaatin vähemmistöosakkaiden omistamat 1,6 miljoonaa Rakveren
osaketta. Lunastusmenettely päättyi 31.8.2006. Tallinnan pörssin
pörssilistalta Rakvere Lihakombinaatin osake poistettiin syyskuun
lopussa.

Sokolówin ja Rakveren lunastus ja pörssistä poistuminen helpottaa
konsernin operatiivista ohjausta ja yksinkertaistaa konsernihallintoa.


INVESTOINNIT
Konsernin investoinnit olivat bruttomäärältään 82,6 miljoonaa euroa
(59,2 Meur). Summasta käytettiin Suomen kohteisiin 59,8 miljoonaa
euroa ja Baltian kohteisiin 9,7 miljoonaa euroa. HK Ruokatalo Groupin
osuus Sokolówin investoinneista oli 13,1 miljoonaa euroa.

Suomen lukuun sisältyy investointien kokonaissummaa kasvattava
Sokolówin ja Rakveren vähemmistöosuuksien lunastus keväällä ja kesällä
2006, yhteiseltä määrältään 17,7 miljoonaa euroa.

Forssan tuotantolaitoksen teurastamo- ja leikkaamouudistus valmistui
käyttökuntoon marraskuussa 2006. Suomen tuotantorakenteen uudistuksen
vaatimat siirto- ja muutostyöt olivat käynnissä keväästä lähtien.

Baltiassa suurimmat kohteet olivat Rakveren tytäryhtiön Eksekon uusi
sikafarmi sekä Talleggin rakennuttama uusi emokanala.

Puolassa tärkeimmät investoinnit liittyivät Pozmeatin hankintaan ja
sen toiminnan käynnistämisen valmisteluihin.


RAHOITUS
Konsernilla oli korollista velkaa vuoden 2006 päättyessä 196,7
miljoonaa euroa, kun määrä vuotta aikaisemmin oli ollut 176,1
miljoonaa euroa. Korollisia velkoja oli koko vuoden keskimäärin yli
200 miljoonaa euroa. Lisäys johtuu suurelta osalta vilkkaasta
investointitahdista. Rahoituskulujen kasvusta noin puolet selittyy
lainamäärän kasvulla ja puolet korkotason nousulla.
Omavaraisuusasteeksi muodostui 43,7 prosenttia (44,7 %).


OSAKEPÄÄOMA
HK Ruokatalo Group Oyj:n maksettu ja kaupparekisteriin merkitty
osakepääoma oli tilikauden lopussa 58.587.428,10 euroa. Osakepääomaa
ei korotettu tilikauden aikana.

Tilikauden päättyessä osakepääoma jakaantui 29.063.193 A-osakkeeseen
ja 5.400.000 K-osakkeeseen. Kaikkien osakkeiden nimellisarvo on 1,70
euroa ja niillä on yhtäläinen osinko-oikeus. Yhtiöjärjestyksen mukaan
A-osakkeella on yksi ääni ja K-osakkeella 20 ääntä. K-osakkeet omistaa
LSO Osuuskunta.

Yhtiöllä oli tilikauden päättyessä 8.214 osakkeenomistajaa.


OSAKKEIDEN NOTEERAUS
HK Ruokatalo Groupin A-osake on noteerattu Helsingin Pörssissä
6.2.1997 lähtien. Kertomusvuonna osakkeita vaihtui 21.388.820
kappaletta yhteiseltä arvoltaan 236.148.251 euroa. Vuoden ylin kurssi
oli 15,19 euroa ja alin kurssi 8,35 euroa. Keskikurssi oli 11,02 euroa
ja vuoden lopun päätöskurssi 14,50 euroa. Kurssi nousi vuoden aikana
47,1 prosenttia.

Yhtiön koko osakekannan (A- ja K-sarja) markkina-arvo vuoden
päättyessä nousi 499,7 miljoonaan euroon edellisen vuoden 339,8
miljoonasta eurosta.

HK Ruokatalo Groupilla on FIM Pankkiiriliike Oy:n kanssa Helsingin
Pörssin Liquidity Providing (LP) -toiminnan edellytykset täyttävä
markkinatakaussopimus.


ILMOITUKSET OMISTUKSEN MUUTTUMISESTA
Osuuspankkikeskus Osk ilmoitti 16.6.2006 omistuksensa HK Ruokatalo
Groupissa laskeneen 4,997 prosenttiin osakkeista ja 1,257 prosenttiin
äänimäärästä. Mukaan on tällöin otettu Osuuspankkikeskus, sen
tytäryritykset sekä OP ja Pohjola Rahastoyhtiöiden hallinnoimat
sijoitusrahastot.

Julius Baer Investment Management LLC (New York, USA) ilmoitti
13.7.2006, että sen omistus HK Ruokatalo Groupissa oli 17.1.2006
noussut 5,13 prosenttiin osakkeista ja 1,29 prosenttiin äänimäärästä.

Swedish Meats ek. för. (Ruotsi) ilmoitti 13.11.2006 tehneensä
sopimuksen, joka toteutuessaan nostaa sen omistuksen HK Ruokatalo
Groupissa 12,32 prosenttiin osakkeista ja 3,41 prosenttiin
äänimäärästä. Osana sopimusta HK Ruokatalo Group suuntaa Swedish
Meatsille 4.843.000 A-osakkeen osakeannin.

Julius Baer International Equity Fundin omistus HK Ruokatalo Groupissa
nousi 8.12.2006 annetun ilmoituksen mukaan 5,43 prosenttiin osakkeista
ja 1,37 prosenttiin äänimäärästä. Kun mukaan lasketaan myös sen
emoyhtiön Julius Baer Investment Managementin omistus, Julius Baer -
konsernin omistus HK Ruokatalo Groupissa nousi yhteensä 13,62
prosenttiin osakepääomasta ja 3,42 prosenttiin äänimäärästä.

Swedish Meats ek. för. (Ruotsi) ilmoitti 15.12.2006 ehdollisesta
sopimuksesta, joka toteutuessaan lisää sen omistusta HK Ruokatalo
Groupissa. LSO Osuuskunta ja Swedish Meats olivat sopineet
osakevaihdosta, jonka tuloksena Swedish Meatsin osuus HK Ruokatalo
Groupin osakkeiden antamasta äänimäärästä nousisi 13.11.2006
liputetusta 3,41 prosentista 12,32 prosenttiin. Osakevaihdolle
edellytetään HK Ruokatalo Groupin hallituksen suostumusta.


HALLITUKSEN VALTUUDET OSAKEPÄÄOMAN KOROTTAMISEEN
(1) Hallituksella on yhtiökokouksen 21.4.2006 myöntämä valtuutus
päättää osakepääoman korottamisesta enintään 2.000.000 uudella A-
osakkeella, jolloin osakepääomaa voidaan korottaa enintään 3.400.000
eurolla. Valtuutus oikeuttaa poikkeamaan osakkeenomistajan
merkintäetuoikeudesta sekä päättämään merkintähinnoista ja muista
ehdoista.

(2) Hallitus sai yhtiökokoukselta 21.4.2006 valtuudet päättää yhtiön
omien osakkeiden hankkimisesta ja niiden luovuttamisesta. Yhtiö voi
hankkia julkisessa kaupankäynnissä tai julkisella ostotarjouksella
enintään 3.446.319 yhtiön A-sarjan osaketta.

Valtuutukset ovat voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen
saakka, kuitenkin enintään 21.4.2007 asti. Hallitus ei ole käyttänyt
valtuutuksia (1) ja (2).

(3) Ylimääräinen yhtiökokous valtuutti 22.12.2006 hallituksen
päättämään Swedish Meatsin hankintaa koskevasta suunnatusta
osakeannista ja sen ehdoista. Annissa voi olla yhteensä enintään
4.843.000 A-sarjan osaketta. Valtuutus on voimassa 30.6.2007 asti.
Hallitus päätti 29.1.2007 käyttää saamansa valtuutuksen.


HENKILÖSTÖ
HK Ruokatalo Group -konsernin palveluksessa Suomessa ja Baltiassa oli
tilikauden aikana keskimäärin 4.418 (4.541) henkilöä. Vuoden lopussa
konserni työllisti Suomessa ja Baltiassa yhteensä 4.165 henkeä, kun
vuotta aiemmin luku oli ollut 4.309. Lisäksi Sokolów-konsernin
palveluksessa oli 4.968 (5.028) henkeä.

Emoyhtiön palveluksessa oli keskimäärin 14 henkeä (11 henkeä v. 2005).

Tilivuoden päättyessä henkilöstö jakaantui maittain:

Suomi   2.328    56,0 %
Viro    1.580    37,9 %
Latvia    201     4,3 %
Liettua    51     1,2 %
Venäjä      5     0,1 %


AVAINHENKILÖIDEN KANNUSTINJÄRJESTELMÄ
Hallitus on päättänyt osakepohjaisen kannustinjärjestelmän käyttöön
ottamisesta vuosille 2006-2008. Järjestelmän tarkoituksena on
sitouttaa avainhenkilöitä yrityksen strategisten ja taloudellisten
tavoitteiden saavuttamiseen ja samalla tehdä heistä yhtiön
pitkäaikaisia osakkeenomistajia. Järjestelmä on suunnattu noin 10
avainhenkilölle. Heillä on mahdollisuus saada HK Ruokatalo Groupin A-
osakkeita palkkiona asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta.

Kannustinjärjestelmässä on kolme kalenterivuoden mittaista
ansaintajaksoa: vuodet 2006, 2007 ja 2008. Hallitus päättää
ansaintajakson kohderyhmään kuuluvista avainhenkilöistä ja heidän
enimmäispalkkioistaan.

Järjestelmän mahdolliset palkkiot on sidottu konsernin liikevoittoon
ja sidotun pääoman tuottoon. Palkkiot maksetaan ansaintajakson
päätyttyä osittain osakkeina ja osittain rahana. Rahaosuudella
katetaan osakkeista aiheutuvia mahdollisia veroja ja veroluontoisia
maksuja. Henkilön on omistettava ansaitut osakkeet vähintään kolme
vuotta ansaintajakson päättymisestä.

Osakkeina maksettavan osuuden enimmäispalkkio ensimmäiseltä jaksolta
on yhteensä 96.000 HK Ruokatalo Groupin A-osaketta. Muiden
ansaintajaksojen enimmäismääristä ja kriteereistä hallitus päättää
myöhemmin. Hallitus tulee erikseen päättämään omien osakkeiden
hankkimisesta kannustinjärjestelmää varten.


RISKIT, EPÄVARMUUSTEKIJÄT JA YMPÄRISTÖ
HK Ruokatalo Groupissa ja sen liiketoimintayhtiöissä Suomessa,
Ruotsissa, Baltiassa ja Puolassa arvioidaan liiketoimintaan liittyviä
riskejä jatkuvasti sekä operatiivisella tasolla että omistajahallinnon
tasolla. Arvioinnissa otetaan huomioon myös ovatko riskien hallinnan
keinot tarkoituksenmukaisia laadultaan ja mitoitukseltaan.

Mahdollisten epävarmuustekijöiden seuranta ja analysointi kuuluvat HK
Ruokatalo Groupin johtamisjärjestelmässä normaaliin toimintaan.
Epävarmuustekijäksi saattaa lihateollisuudessa muodostua raaka-
aineiden hintojen ja saatavuuden vaihtelu, pidemmällä tähtäimellä myös
EU:n yhteisen maatalouspolitiikan muutokset ja WTO:n päätökset
maailmankaupan kysymyksissä. Kuluttajien mieltymysten muutoksissa voi
piillä epävarmuustekijä, jos niitä ei kyetä ajoissa tunnistamaan.
Kaupan rakenteen muutos ja kansainvälistyminen jatkuvat lisäten
kilpailua lihateollisuudessa päämarkkina-alueillamme.

Ympäristöasioissa konsernin periaatteena on toimia niin, että
tuotannosta aiheutuva haitta on mahdollisimman vähäinen. Periaatetta
sovelletaan käytäntöön Suomessa, Ruotsissa, Baltiassa ja Puolassa
ottaen huomioon voimassa olevat paikalliset ja unionitason säännökset
ja sertifiointimenettelyt. Operatiivinen johto kullakin päämarkkina-
alueella vastaa siitä, että ympäristönhallinta on järjestetty
tarkoituksenmukaisella tavalla.


TILIKAUDEN JÄLKEISIÄ TAPAHTUMIA
HK Ruokatalo Groupin ja Swedish Meatsin välinen kauppa saatiin
päätökseen 29.1.2007, jolloin Scan AB:n koko osakekanta siirtyi HK
Ruokatalo Groupin omistukseen ja Scan aloitti virallisesti toimintansa
HK Ruokatalo Groupin ruotsalaisena tytäryhtiönä. Samalla HK Ruokatalo
Groupin hallitus käytti ylimääräisen yhtiökokouksen 22.12.2006 antaman
valtuutuksen ja toteutti 4.843.000 A-osakkeen suuruisen suunnatun
osakeannin Swedish Meatsille. Merkintäaika oli 29.1.2007 ja
merkintähinta 15,55 euroa osakkeelta. Yhtiön osakepääoma korottui
8.233.100 eurolla. Korotus merkittiin kaupparekisteriin 5.2.2007.
Uudet osakkeet oikeuttavat täyteen osinkoon ensimmäisen kerran
tilivuodelta 2007.

Scan AB:n toimitusjohtajaksi nimitettiin 29.1.2007 lukien Magnus
Lagergren. Hän oli aiemmin Swedish Meatsin toimitusjohtaja. HK
Ruokatalo Oy:n toimitusjohtajaksi nimitettiin yhtiön
lihaliiketoiminnasta vastaava johtaja Esa Mäki 1.3.2007 lukien.

Emoyhtiö HK Ruokatalo Groupin konsernijohtoryhmään on nimitetty
1.3.2007 alkaen toimitusjohtaja Kai Seikku, talousjohtaja Matti
Perkonoja, kaupallinen johtaja Antti Lauslahti, HK Ruokatalo Oy:n
toimitusjohtaja Esa Mäki, Scan AB:n toimitusjohtaja Magnus Lagergren
sekä Baltia-ryhmän johtaja Olli Antniemi. Sihteerinä toimii johtaja
Risto Siivonen. Konsernijohtoryhmän lisäksi kullakin tytäryhtiöllä on
operatiivinen johtoryhmänsä.

Danish Crown ilmoitti 8.2.2007, että sen omistus HK Ruokatalo
Groupissa laimeni 8,89 prosenttiin osakkeista ja 2,46 prosenttiin
äänimäärästä HK Ruokatalo Groupin toteuttaman osakepääoman korotuksen
seurauksena.

Swedish Meats ek. för. ilmoitti 15.2.2007, että sen 13.11.2006
liputtama ehdollinen sopimus on toteutunut. Näin varmistui, että
Swedish Meatsin omistus HK Ruokatalo Groupissa on 12,32 prosenttia
osakkeista ja 3,41 prosenttia äänimäärästä.


NÄKYMÄT

Konsernin operatiivisen liikevoiton odotetaan paranevan vuoden 2007
aikana Suomessa, Ruotsissa ja Puolassa. Puolassa kuitenkin poislukien
Pozmeatin käynnistämiseen liittyvät kustannukset.

Suomessa rakennemuutoksen tuomat säästöt ja tuotevalikoiman optimointi
alkavat hiljalleen näkyä liiketoiminnan tuloksessa.

Ruotsissa edessä lienee rakenteellisia järjestelyjä mahdollisine
kertaluontoisine kustannuksineen liiketoiminnan huonon kannattavuuden
parantamiseksi.

Puolan tuloskehitystä jarruttavat Pozmeatin toiminnan käynnistämiseen
liittyvät kertaluontoiset erät. Ne raportoidaan erikseen
vuosineljänneksittäin. Lisäksi markkinatilanne Puolassa on edellä
selostetun mukaan haastava, mikä lisää epävarmuutta varsinkin
alkuvuonna.

Baltiassa, missä kustannusten nousu on nopeaa, tavoitellaaan
tulostason säilyttämistä vuoden 2006 hyvällä tasolla.


OSINKOEHDOTUS
Emoyhtiön jakokelpoiset varat ovat 11,4 miljoonaa euroa. Hallitus
esittää, että yhtiö jakaa vuodelta 2006 osinkoa 0,27 euroa osakkeelle
eli yhteensä 9,3 miljoonaa euroa.


YHTIÖKOKOUS
HK Ruokatalo Group Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään perjantaina
20.4.2007 Helsingin Messukeskuksen kongressisiivessä, kokoustila 208,
osoite Messuaukio 1, 00520 Helsinki. Yhtiökokoukseen voivat osallistua
ne osakkeenomistajat, jotka 10.4.2007 ovat merkittynä Suomen
Arvopaperikeskus Oy:ssä pidettävään omistajaluetteloon. Kokouskutsu ja
esityslista julkistetaan myöhemmin.



KONSERNIN TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.
(miljoonaa euroa)
                                               2006           2005
--------------------------------------------------------------------
Liikevaihto                                   934,3          883,3
  Liiketoiminnan muut tuotot                    8,5            4,1
  Materiaalit ja palvelut                    -617,6         -587,9
  Työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut      -150,1         -145,3
  Poistot ja arvonalentumiset                 -30,5          -28,7
  Liiketoiminnan muut kulut                  -103,3         -102,0
Liikevoitto                                    40,4           24,1
  Rahoitustuotot ja -kulut, netto              -6,8           -4,5
  Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta            0,0            0,7
Voitto ennen veroja                            33,6           20,4
  Tuloverot                                    -5,8           -3,3
Tilikauden voitto                              27,8           17,0
--------------------------------------------------------------------
Tilikauden voiton jakautuminen:
  Emoyhtiön osakkeenomistajille                27,2           16,0
  Vähemmistöosakkaille                          0,6            1,0
Yhteensä                                       27,8           17,0

Tulos/osake, laimennettu euroa                 0,79           0,46



KONSERNIN TASE (miljoonaa euroa)

                                         31.12.2006     31.12.2005
--------------------------------------------------------------------
VARAT
Pitkäaikaiset varat
  Aineettomat hyödykkeet                        4,0            4,1
  Liikearvo                                    53,9           46,8
  Aineelliset hyödykkeet                      294,5          266,3
  Osuudet osakkuusyhtiöissä                     5,5            5,1
  Myytävissä olevat sijoitukset                 0,3            0,4
  Pitkäaikaiset saamiset                        4,0            3,7
  Laskennalliset verosaamiset                   2,2            2,2
Pitkäaikaiset varat yhteensä                  364,4          328,6

Lyhytaikaiset varat
  Vaihto-omaisuus                              58,4           65,4
  Myyntisaamiset ja muut saamiset             114,7          107,5
  Rahat ja pankkisaamiset                      12,1           12,8
Lyhytaikaiset varat yhteensä                  185,1          185,7
--------------------------------------------------------------------
VARAT YHTEENSÄ                                549,5          514,4

--------------------------------------------------------------------
OMA JA VIERAS PÄÄOMA
  Emoyhtiön osakkeenomistajille
  kuuluva oma pääoma                          236,4          219,1
  Vähemmistöosuus                               0,6           10,8
Oma pääoma yhteensä                           237,1          229,9

Pitkäaikainen vieras pääoma
  Laskennallinen verovelka                     12,2           12,2
  Pitkäaikaiset korolliset velat               87,1           84,2
  Eläkevelvoitteet                              5,2            4,5
  Pitkäaikaiset varaukset                         -              -
Pitkäaikainen vieras pääoma yhteensä          104,4          100,9

Lyhytaikainen vieras pääoma
  Lyhytaikaiset korolliset velat              109,6           91,9
  Ostovelat ja muut lyhytaik. velat            97,7           91,2
  Lyhytaikaiset varaukset                       0,6            0,4
Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä          208,0          183,5
--------------------------------------------------------------------
OMA JA VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ                 549,5          514,4




RAHAVIRTALASKELMA (miljoonaa euroa)
                                                 2006         2005

Liiketoiminta
Liiketoiminnan rahavirta                         70,4         52,5
Nettokäyttöpääoman muutos                         6,3        -15,9
Rahoituserät ja verot                           -12,3         -7,8
Liiketoiminnan rahavirta                         64,4         28,8
--------------------------------------------------------------------
Investoinnit
Investointien rahavirta                         -76,2        -59,2
--------------------------------------------------------------------
Rahoitus
Lainojen muutos                                  20,4         30,9
Maksetut osingot                                 -9,3        -10,0
Osakeanti                                           -            -
Rahoituksen rahavirta                            11,1         20,9
--------------------------------------------------------------------
Rahavarojen muutos                               -0,7         -9,5
--------------------------------------------------------------------




SEGMENTTIKOHTAINEN VERTAILU

Liikevaihto ja liikevoitto konsernin päämarkkina-alueilla viimeisen
vuosineljänneksen ja koko tilikauden aikana (miljoonaa euroa):

                 10-12/2006   10-12/2005     1-12/2006   1-12/2005
--------------------------------------------------------------------
Liikevaihto
-Suomi                162,9        153,0         608,0       588,8
-Baltia                33,2         29,0         130,8       113,8
-Puola                 49,5         52,4         203,6       188,3
-Segmenttien välinen   -2,8         -1,1          -8,2        -7,5
-Yhteensä             242,8        233,3         934,3       883,3

Liikevoitto
-Suomi                  9,5          0,1          21,8        13,9
-Baltia                 3,2          1,4          12,6         6,5
-Puola                  1,0          0,9           6,0         3,7
-Segmenttien välinen    0,0          0,0           0,0         0,0
-Yhteensä              13,7          2,4          40,4        24,1
--------------------------------------------------------------------



PRO FORMA -SEGMENTTITIEDOT
miljoonaa euroa

                  1-12/2006
-----------------------------
Liikevaihto
-Ruotsi             1.124,8
-Suomi                608,0
-Baltia               130,8
-Puola                203,6
-Segmenttien välinen  -10,1
-Yhteensä           2.057,1

Liikevoitto
-Ruotsi                11,4
-Suomi                 21,8
-Baltia                12,6
-Puola                  6,0
-Segmenttien välinen    0,0
-Yhteensä              51,8
-----------------------------

- Pro forma -taseen loppusumma 1.009,1 miljoonaa euroa
- Omavaraisuusaste 31,0 %

Pro forma -luvut muodostuvat HK Ruokatalo Group -konsernin
tilinpäätöksestä 2006, Scan-konsernin 2006 pro forma -tiedoista ottaen
lisäksi huomioon 29.1.2007 toteutettu transaktio, missä HK Ruokatalo
Group Oyj osti Scan AB:n koko osakekannan.



LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA
(miljoonaa euroa)


             Osake-   Yli-     Suojaus- Muut    Muunto-  Voitto- Yht.
             pääoma   kurssi-  rahasto  rahas-  erot     varat
                      rahasto           tot
----------------------------------------------------------------------
OMA PÄÄOMA
1.1.2006       58,6     72,9     1,0     8,6      4,8     73,2  219,1
Rahavirran
suojaukset
 Omaan pääomaan
 tilikaudella
 siirretty määrä                 0,0                              0,0
Muuntoeron
muutos          0,0      0,0     0,0     0,0      0,6      0,0    0,6
Muut muutokset  0,0      0,0    -0,9     0,3      0,0     -0,6   -1,2
----------------------------------------------------------------------
Opoon suoraan kirj.
nettovoitot
ja -tappiot     0,0      0,0    -0,9     0,3      0,6     -0,6   -0,6
Tilikauden voitto                                         27,2   27,2
----------------------------------------------------------------------
Kokonaisvoitot
ja -tappiot     0,0      0,0    -0,9     0,3      0,6     26,6   26,6
Osingonjako                                               -9,3   -9,3
----------------------------------------------------------------------
OMA PÄÄOMA
YHT. 31.12.06  58,6     72,9     0,1     8,9      5,4     90,5  236,4
----------------------------------------------------------------------



             Osake-   Yli-     Suojaus- Muut    Muunto-  Voitto- Yht.
             pääoma   kurssi-  rahasto  rahas-  erot     varat
                      rahasto           tot
----------------------------------------------------------------------
OMA PÄÄOMA
1.1.2005       58,6     72,9     0,0     8,4      2,6     67,5  210,0
Rahavirran
suojaukset
 Omaan pääomaan
 tilikaudella
 siirretty määrä                 1,0                              1,0
Muuntoeron
muutos          0,0      0,0     0,0     0,0      2,2      0,0    2,2
Muut muutokset  0,0      0,0     0,0     0,2      0,0     -0,3   -0,1
----------------------------------------------------------------------
Opoon suoraan kirj.
nettovoitot
ja -tappiot     0,0      0,0     1,0     0,2      2,2     -0,3    3,1
Tilikauden voitto                                         16,0   16,0
----------------------------------------------------------------------
Kokonaisvoitot
ja -tappiot     0,0      0,0     1,0     0,2      2,2     15,7   19,1
Osingonjako                                              -10,0  -10,0
----------------------------------------------------------------------
OMA PÄÄOMA
YHT. 31.12.05  58,6     72,9     1,0     8,6      4,8     73,2  219,1
----------------------------------------------------------------------




ANNETUT VAKUUDET JA VASTUUSITOUMUKSET (miljoonaa euroa)

                                           31.12.2006   31.12.2005

Velat, joiden vakuudeksi on annettu
kiinnityksiä ja pantteja
Eläkelainat                                       0,0          0,0
Rahalaitoslainat                                 50,4         70,0

Vakuudeksi annetut kiinteistökiinnitykset        47,9         51,5
Vakuudeksi annetut pantit                        13,5         12,0
Vakuudeksi annetut yrityskiinnitykset            10,6         11,9

Osakkuusyhtiöiden puolesta
annetut takaukset                                 3,6          4,0

Muiden puolesta annetut
takaukset ja pantit                               8,3          6,2

Muut omat vastuut
Leasingvastuut                                    1,1          0,4
Muut vastuut                                      0,0          0,0


Johdannaissopimuksista johtuvat vastuut

Johdannaissopimusten nimellisarvot
Valuuttajohdannaiset
-termiinisopimukset                               4,2          3,5
Hyödykejohdannaiset
-sähköjohdannaiset                                6,5          4,3

Johdannaissopimusten käyvät arvot
-valuuttatermiinisopimukset                       0,0          0,0
-sähkötermiinisopimukset                          0,2          1,0




TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT

                                                 2006         2005

Liikevaihto, milj. euroa                        934,3        883,3
Liikevoitto, milj. euroa                         40,4         24,1
- % liikevaihdosta                                4,3          2,7
Voitto ennen veroja, milj. euroa                 33,6         20,4
- % liikevaihdosta                                3,6          2,3
Oman pääoman tuotto (ROE), %                     11,9          7,7
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), %               10,1          7,4
Omavaraisuusaste, %                              43,7         44,7
Bruttoinvestoinnit, milj. euroa                  82,6         59,2
- % liikevaihdosta                                8,8          6,7
Tutkimus- ja kehitysmenot, milj. euroa            8,5          8,0
- % liikevaihdosta                                0,9          0,9
Henkilöstön määrä keskimäärin                   4.418        4.541


OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT
                                                 2006         2005

Tulos/osake (EPS), laimennettu, euroa 1)         0,79         0,46
Oma pääoma/osake, euroa 2)                       6,86         6,36
Osakekohtainen osinko, euroa                     0,27 3)      0,27
Osinko laimennetusta tuloksesta, %               34,2 3)      58,2
Efektiivinen osinkotuotto, %                      1,9 3)       2,7
Hinta/voitto-suhde (P/E-luku)
- laimentamaton                                  18,4         21,2
- laimennettu                                    18,4         21,2
Alin osakekurssi, euroa                          8,35         7,23
Ylin osakekurssi, euroa                         15,19        10,05
Keskikurssi, euroa                              11,02         9,17
Vuoden päätöskurssi, euroa                      14,50         9,86
Osakekannan markkina-arvo, milj. euroa          499,7        339,8
Vaihdettujen osakkeiden määrä, 1.000 kpl       21.389     11.395,0
- % keskimääräisestä lukumäärästä                73,6         39,2
Osakkeiden oikaistu lukumäärä, kpl
- keskimäärin tilikaudella                 34.463.193   34.463.193
- tilikauden lopussa                       34.463.193   34.463.193
- täysin laimennettu                       34.463.193   34.463.193

1) Laskettu tilikauden lopun osakemäärällä.
2) Ei sisällä vähemmistön osuutta omasta pääomasta.
3) Hallituksen osinkoehdotuksen perusteella.


Tämä tilinpäätöstiedote vertailutietoineen on laadittu IFRS-
standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Tiedotteen
luvut ovat tilintarkastamattomia.


Vantaalla 26. helmikuuta 2007


HK Ruokatalo Group Oyj
Hallitus


Kai Seikku
Toimitusjohtaja



JAKELU:
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
www.hkruokatalo.fi