2024-05-17 11:00:00 CEST

2024-05-17 11:00:12 CEST


REGULATED INFORMATION

Finnish
Stora Enso Oyj - Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus

Talousjohtaja ja varatoimitusjohtaja Seppo Parvi jättää Stora Enson vuoden 2024 loppupuolella


STORA ENSO OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.5.2024 klo 12.00

Stora Enson talousjohtaja ja varatoimitusjohtaja Seppo Parvi on päättänyt jättää
tehtävänsä Stora Ensossa ja siirtyä uuteen tehtävään metsäteollisuuden
ulkopuolelle. Hän jatkaa työskentelyä yhtiössä vuoden 2024 viimeiselle
neljännekselle saakka.
"Talousjohtajana ja Stora Enson johtoryhmän jäsenenä Seppo Parvi on ollut
olennainen osa Stora Enson muutosta uusiutuvien materiaalien yhtiöksi vuodesta
2014 lähtien. Hänellä on ollut tärkeä rooli myös Stora Enson Suomen maajohtajana
ja metsäteollisuuden kehittämisessä laajemminkin. Haluan ilmaista vilpittömät
kiitokset koko yhtiön puolesta Sepon merkittävästä panoksesta Stora Ensolle ja
toivotamme hänelle kaikkea hyvää tulevissa tehtävissään", sanoo Stora Enson
toimitusjohtaja Hans Sohlström.
Stora Enso käynnistää uuden talousjohtajan hakuprosessin välittömästi.
Stora Enso on pakkaus‑, biomateriaali‑ ja puutuoteteollisuuden uusiutuvien
tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja osana biotaloutta. Stora Enso on myös
yksi maailman suurimmista yksityisistä metsänomistajista.  Stora Enso työllistää
noin 20 000 henkilöä. Vuonna 2023 Stora Enson liikevaihto oli 9,4 miljardia
euroa. Stora Enson osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä (STEAV, STERV) ja
Nasdaq Tukholmassa (STE A, STE R). Lisäksi Stora Enson ADR‑todistuksilla ja
osakkeilla (SEOAY, SEOFF, SEOJF) käydään kauppaa OTCQX-markkinalla
Yhdysvalloissa. storaenso.com
STORA ENSO OYJ

Lisätietoja medialle:
Ingrid Peura
viestintäjohtaja, Suomen mediasuhteet
puh. 050 307 0026
Sijoittajatiedustelut:
Anna-Lena Åström
sijoittajasuhdejohtaja
puh. +46 70 210 7691