|
|||
2010-02-26 14:35:00 CET 2010-02-26 14:35:23 CET REGULATED INFORMATION Ruukki Group Oyj - TilinpäätöstiedoteRUUKKI GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. - 31.12.2009Ruukki Group Oyj, tilinpäätöstiedote, 26.2.2010 klo 15:35 RUUKKI GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. - 31.12.2009 Tämä tilinpäätöstiedote on laadittu IAS 34 -standardin mukaisesti. Tilinpäätöstiedotteen tiedot ovat tilintarkastamattomia. Alla olevassa tekstissä tilikauden 2008 vertailutiedot esitetään suluissa, ellei toisin mainita. Kun tilikauden 2009 menestystä verrataan tilikauteen 2008, on otettava huomioon, että konserni laajensi mineraaliliiketoimintaansa Etelä-Afrikkaan toukokuussa 2009 ja että vuoden 2009 lopussa konserni myi joitakin sahaliiketoimintayksikköjään. YHTEENVETO 2009 Yleistä - Haastavasta markkinatilanteesta huolimatta käyttökate säilyi positiivisena - Liiketoiminnan rahavirta oli positiivinen - Prosessit käynnistettiin yhtiön osakkeen listaamiseksi Lontoon pörssiin Mineraaliliiketoiminta - Enemmistöosuus Mogale Alloysista hankittiin - Johtamisresursseja vahvistettiin - Turkin rikastuslaitosinvestointi etenee - Aiottu Sylvania Resources -yhtiön hankintaprosessi keskeytettiin Puunjalostusliiketoiminta - Strategiaa määriteltiin uudelleen: painopiste talonrakentamisessa, sahaliiketoiminnan suhteellista merkitystä pienennettiin OSINGONJAKOEHDOTUS Ruukki Group Oyj:n hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että osinkoa ei jaeta mutta että yhtiö jakaisi 0,04 euron osakekohtaisen pääomanpalautuksen sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta. KONSERNIN AVAINLUVUT, JATKUVAT TOIMINNOT -------------------------------------------------------------------------------- | JATKUVAT TOIMINNOT, MEUR | 1-12/2009 | 1-12/2008 | | | 31.12.2009 | 31.12.2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto | 193,4 | 158,7 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttökate | 16,4 | 2,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | % liikevaihdosta | 8,5% | 1,5 % | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto | -27,9 | -46,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | % liikevaihdosta | -14,4% | -29,4 % | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Voitto ennen veroja | -32,7 | -41,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | % liikevaihdosta | -16,9% | -26,2 % | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden voitto | -27,7 | -41,4 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oman pääoman tuotto (ROE), % p.a. | -8,6% | -10,8 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitetun pääoman tuotto (ROCE), % p.a. | -6,7% | -8,1 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Omavaraisuusaste, % | 52,1% | 64,8 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtainen tulos, laimentamaton, EUR | -0,09 | -0,14 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtainen tulos, laimennettu, EUR | -0,09 | -0,14 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtainen oma pääoma, EUR | 1,03 | 1,20 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeiden lukumäärän keskiarvo, | 250 175 | 288 749 | | laimentamaton, 1.000 kpl | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeiden lukumäärän keskiarvo, | 295 456 | 303 891 | | laimennettu, 1.000 kpl | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeiden lukumäärä tilikauden lopussa, | 261 034 | 290 034 | | 1.000 kpl | | | -------------------------------------------------------------------------------- Luvut yllä olevassa taulukossa koskevat vain konsernin jatkuvia liiketoimintoja, eivätkä sisällä lopetettujen liiketoimintojen vaikutusta. KESKEISET TALOUSLUVUT 2009 - Konsernin liikevaihto 193,4 miljoonaa euroa (158,7 miljoonaa euroa) - Konsernin käyttökate (EBITDA) koko tilikauden ajalta 1-12/2009 yhteensä 16,4 (2,3) miljoonaa euroa, mineraalisegmentin käyttökate 10,6 (11-12/2008: 1,9) miljoonaa euroa, puunjalostussegmentin käyttökate 16,7 (14,6) miljoonaa euroa; käyttökate sisältää 5,3 miljoonan euron positiivisen kertaluonteisen erän, joka liittyy Junnikkala Oy:n myyntioptiosta luopumiseen - Konsernin käyttökate (EBITDA) neljänneltä vuosineljännekseltä 10-12/2009 yhteensä 15,1 (1,2) miljoonaa euroa, mineraalisegmentin käyttökate 8,0 (11-12/2008: 1,9) miljoonaa euroa, puunjalostussegmentin käyttökate 11,1 (2,9) miljoonaa euroa; käyttökate sisältää 5,3 miljoonan euron positiivisen kertaluonteisen erän, joka liittyy Junnikkala Oy:n myyntioptiosta luopumiseen - Neljännellä vuosineljänneksellä 19,5 miljoonan euron arvonalentuminen Mogale Alloysin liikearvosta sekä 2,1 miljoonan euron aiemman arvonalentumisen palauttaminen Lappipanelin omaisuuserien myyntiin liittyen - Konsernin liiketoiminnan rahavirta oli 6.3 (-1,0) miljoonaa euroa, mikä sisältää toisella vuosineljänneksellä Mogale Alloysin ostoon liittyvän 6,5 miljoonan euron suuruisen maksun rahastoon, josta tullaan maksamaan palkkioita Mogalen johdolle seuraavan viiden vuoden aikana - Nettorahavarat 34,0 miljoonaa euroa 31.12.2009 (213,1 miljoonaa euroa 31.12.2008), nettorahavarojen muutos tilikaudella johtuu pääosin omien osakkeiden ostoista ja Mogale Alloysin osake-enemmistön ostosta - Ulkona olevien osakkeiden määrä, kun vähennetään Euroclear Finland Oy:n osakasluettelon mukainen yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden määrä, oli 239.246.105 osaketta 31.12.2009 (241.957.755 osaketta 30.9.2009) NÄKYMÄT JA ENNUSTE 2010 Vuoden 2009 alussa Ruukki Group Oyj:n hallitus päätti korostaa kassavirran hallintaa kaikissa liiketoiminnoissa, mikä on edelleen voimassa oleva operatiivinen periaate vuonna 2010. Konserni tutkii laajentumismahdollisuuksia ja yrityskauppakohteita nykyisiltä pääliiketoiminta-alueilta. Ruukki Group myös arvioi erilaisia puunjalostusliiketoiminnan uudelleenjärjestelyjen vaihtoehtoja. Ruukki Group Oyj valmistelee listautumista Lontoon pörssiin. Perustuen mineraalitoimialan listattujen yhtiöiden kansainvälisiin markkinakäytäntöihin, Ruukki Group Oyj:n hallitus on päättänyt muuttaa tulevaisuuden näkymien esittämistapaa yhtiön aikaisempaan käytäntöön verrattuna. Hallitus katsoon lisäksi, että uusi tiedottamiskäytäntö heijastaa paremmin tapaa jolla hallitus seuraa yhtiön liiketoiminnan kehitystä tulevaisuudessa yhtiön laajentuessa uusille markkinoille. Siten yhtiö ei enää anna esimerkiksi käyttökate-ennustetta. TOIMITUSJOHTAJAN KOMMENTIT Ruukki Group Oyj:n toimitusjohtaja Alwyn Smit kommentoi: - “Ruukki Group on jatkanut strategiansa toteuttamista laajentamalla mineraaliliiketoimintoja Etelä-Afrikan rautapohjaisten metalliseosten tuotantoon. Lisäksi aloitimme toisen DC-teknologiaa hyödyntävän sulaton operoinnin ja etenemme suunnitellusti Turkin TMS:n rikastelaitosinvestoinnissa.” - “Puunjalostussegmentti möi joitakin sahayksiköitä, koska niiden maantieteellinen sijainti ja pitkän aikavälin näkymät eivät sopineet konsernin strategiaan. Samalla päätimme suunnata painopisteen kannattavaan talonrakentamisliiketoimintaan.” - ” Alhaisesta kapasiteetin käyttöasteesta huolimatta säilytimme tyydyttävän operatiivisen kannattavuuden käyttökatetasolla paljolti vuoden viimeisen neljänneksen hyvän tuloksen vuoksi.” - “Vuoden 2009 aikana konsernin rahavarojen määrä pieneni sekä Mogale Alloysin hankinnan että omien osakkeiden takaisinostojen seurauksena. Meillä on edelleen riittävät käteisvarat ja kassavirtaa kerryttäviä liiketoimintoja.” - “Konsernin liikevoitto (EBIT) tilikaudella 2009 oli yhteensä 27,9 miljoonaa euroa tappiollinen, yhteensä 26,8 miljoonan euron poistojen ja Mogale Alloysin -19,5 miljoonan euron arvonalentumisen jälkeen.” LEHDISTÖ- JA ANALYYTIKKOTILAISUUS Ruukki Group Oyj järjestää englanninkielisen puhelinkonferenssin maanantaina 1.3.2010 klo 14:00 alkaen, jossa yhtiön toimitusjohtaja Alwyn Smit esittelee tilinpäätöstiedotteen. Ilmoittautuminen puheluun sähköpostitse: milka.taipale@ruukkigroup.fi. Puhelinnumero ja muut ohjeet annetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Lisätietoja: Alwyn Smit Toimitusjohtaja Ruukki Group Oyj Puhelin +41 7960 19094 www.ruukkigroup.fi Ruukki Group Oyj:n osake on listattu NASDAQ OMX Helsingin keskisuurten yhtiöiden kategoriassa, teollisuustuotteet ja -palvelut toimialaryhmässä. Tämä tilinpäätöstiedote on laadittu suomeksi ja käännetty englanniksi. Mikäli kieliversioiden välillä on eroavaisuuksia, epäjohdonmukaisuuksia tai virheellisyyksiä, suomenkielinen versio on ratkaiseva. RUUKKI GROUP OYJ: TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. - 31.12.2009 YRITYSOSTOT JA -MYYNNIT SEKÄ KESKEISET UUDELLEENJÄRJESTELYT TILIKAUDELLA 2009 TAI SEN JÄLKEEN Mogale Alloys -yhtiön osto Ruukki Group osti toukokuun lopussa 84,9 %:n osuuden Etelä-Afrikassa toimivasta, mineraalien sulattotoimintaa harjoittavasta Mogale Alloys -nimisestä yrityksestä. Kaupan seurauksena konserni saattoi laajentaa toimintaansa Etelä-Afrikan mineraaliliiketoimintaan sekä uusiin tuotteisiin. Yritysosto oli ratkaiseva askel konsernin laajentaessa toimintaansa Etelä-Afrikkaan, joka on maailman johtavia mineraalien tuotantoalueita. Mogale tarjoaa erinomaisen lähtökohdan lisäostoihin, joiden kohteena on mineraali- ja seosmetallialalla toimivat, esimerkiksi kromi- ja platinaliiketoimintaa harjoittavat yritykset. Mogalen neljän sulaton yhteenlaskettu tuotantokapasiteetti on 96 MVA. Yritys valmistaa piimangaania, ferrokromia ja ruostumattoman teräksen valmistuksessa käytettäviä seoksia. Vuotuinen tuotantokapasiteetti on tällä hetkellä noin 110 000 tonnia. Kauppahinta oli 1,85 miljardia Etelä-Afrikan randia (noin 160 miljoonaa euroa) ja lisäksi sovittiin 150 miljoonan randin (noin 13 miljoonaa euroa) maksamisesta avainhenkilöiden palkitsemista varten perustettuun rahastoon. Kaupantekohetkellä 1,20 miljardia randia suoritettiin käteisenä. Loppuosa, 800 miljoonaa randia, jakautuu kahteen osaan: 200 miljoonaa randia ei-ehdollisena eränä maksetaan vuoden kuluttua ja lisäksi 600 miljoonaa randia, joka on sidottu ympäristölupien ja -lisenssien saamiseen. Suunniteltu Sylvania Resources -yhtiön sulauttaminen Kesäkuun lopussa Ruukki Group ilmoitti aikovansa hankkia 100 % australialaisen Sylvania Resources Ltd:n osakekannasta. Tämän platinaryhmän metalliseosten valmistusta harjoittavan yrityksen liiketoiminta sijoittuu pääosin Etelä-Afrikkaan. Sylvania-kaupan tarkoituksena oli jatkaa Ruukin laajentumista Etelä-Afrikan mineraaliliiketoimintaan. Sulautumissopimus kuitenkin irtisanottiin lokakuussa - toteutuksen edetessä osapuolet kohtasivat merkittäviä esteitä, jotka hankaloittivat aiottua fuusiota ja heikensivät odotettavissa olevia hyötyjä. Osapuolet tekivätkin yhteisen päätöksen sopimuksen irtisanomisesta. Lappipaneli Oy:n sahaliiketoiminnan myynti Ruukki Groupin tytäryhtiö Lappipaneli Oy toteutti neljännellä vuosineljänneksellä sahaliiketoimintansa myynnin Pölkky Oy:lle, Pölkky Metsä Kmo Oy:lle ja Kitkawood Oy:lle. Vaihto-omaisuus myytiin lokakuussa 2009. Käyttöomaisuuden myynnin arvioidaan ajoittuvan vuoden 2010 ensimmäisen vuosineljänneksen loppuun. Liiketoimen tarkoituksena on siirtää puunjalostusliiketoiminnan painopistettä kasvun ja kannattavuuden parantamiseksi. Lisäksi kaupalla pyritään kehittämään eri yksiköiden välistä synergiaa. Lappipanelin omaisuuseristä saatu kauppahinta oli 14,6 miljoonaa euroa. Kauppahinta maksetaan erissä, suurin osa vuoden 2009 viimeisellä ja vuoden 2010 ensimmäisellä neljänneksellä. Tervolan Saha ja Höyläämö Oy:n myynti Osana puunjalostusliiketoimintansa jäntevöittämistä Ruukki Groupin tytäryhtiö Ruukki Yhtiöt Oy teki 20.11.2009 sopimuksen, jolla se myi 91,42 %:n osuutensa Tervolan Saha Oy:stä (“TSH”). Osakkeiden luovutus tapahtui 31.12.2009. Kaupan myötä TSH:n vähemmistöosakkaiden osto-optio raukesi. Osakkeista joulukuussa käteisenä suoritettu kauppahinta oli noin 4,1 miljoonaa euroa. Lisäksi TSH maksoi Ruukki Yhtiöt Oy:lle noin 3,7 miljoonan euron osingon. Venäjän investoinnit Vuosina 2006 - 2008 konserni teki merkittäviä valmistelutoimia sellu- ja sahaliiketoiminnan aloittamiseksi Venäjällä Kostroman alueella. Tavoitteena oli investoida yli 1 miljardi euroa sellu-, saha- ja puunkorjuutoimintaa harjoittavaan integraattiin. Perustuen muuttuneisiin olosuhteisiin, minkä seurauksena liiketoimintasuunnitelmaa ei voitu toteuttaa, ja myös merkittävien tappioiden vuoksi projektit lopetettiin hallituksen päätöksellä vuoden 2009 helmikuun lopussa. Maa-alueiden osto talonrakennusliiketoiminnassa Konserni tutkii mahdollisuuksia laajentaa talonrakennusliiketoimintansa mallistoa ja myyntiorganisaation maantieteellistä peittoa kasvun saavuttamiseksi. Liiketoimintaryhmä osti vuoden 2009 neljännellä vuosineljänneksellä maa-alueita Kirkkonummelta, minkä kautta konsernin tavoitteena on, myöhemmin mahdollisesti ostettavien lisämaa-alueiden kanssa, pyrkiä kehittämään näitä alueita tulevina vuosina myytäväksi asuinrakennuskohteiksi. Intermetal-yhtiön osto Ruukki Groupin turkkilainen tytäryhtiö Türk Maadin Sirketi A.S. osti vuoden 2010 helmikuussa 99,00 % Intermetal Madencilik ve Ticaret A.S. (“Intermetal”) -nimisen yhtiön osakekannasta. Kaupan tavoitteena oli konsernin Turkissa sijaitsevien kromimalmivarantojen kasvattaminen. Intermetallilla on kuusi kromimalmin etsintä- ja hyödyntämislupaa, joiden kattama alue on laajuudeltaan 7 000 hehtaaria. Intermetalin lupa-alueiden mineraalivaroista ei ole ulkopuolista määräarviota. Intermetalin osakkeista käteisenä maksettu kauppahinta oli liki 0,5 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria (0,3 miljoonaa euroa). MUITA KESKEISIA TAPAHTUMIA TILIKAUDELLA 2009 TAI SEN JÄLKEEN Suunniteltu listautuminen Lontoon pörssiin Ruukki Group Oyj:n hallitus on 21.12. julkistetun ilmoituksen mukaisesti käynnistänyt valmistelut yhtiön osakkeen noteeraamiseksi Lontoon pörssin Main Market -listalla vuoden 2010 ensimmäisellä puoliskolla. Muutokset johdossa Ruukin hallituksen jäsen Jelena Manojlovic valittiin kesäkuussa hallituksen puheenjohtajaksi. Hänen edeltäjänsä Alwyn Smit jatkaa yhtiön toimitusjohtajana sekä hallituksen jäsenenä. Ruukki Group Oyj:n puunjalostusliiketoiminnasta vastaava varatoimitusjohtaja Antti Kivimaa erosi yhtiön palveluksesta vuoden 2009 kolmannen neljänneksen lopussa. Ruukki Group Oyj:n hallitus päätti, että 21.1.2009 alkaen tarkastusvaliokunnassa on kolme jäsentä. Uusina valiokunnan jäseninä aloittivat Thomas Hoyer ja Markku Kankaala, ja lisäksi Jelena Manojlovic jatkaa tehtävässään. Tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Thomas Hoyer, jonka siirryttyä konsernin puunjalostusliiketoiminnan toimitusjohtajaksi tarkastusvaliokunnassa on 6.10.2009 lähtien ollut kaksi jäsentä, Jelena Manojlovic (puheenjohtaja) ja Markku Kankaala. Ruukki Group Oyj ilmoitti 7.5.2009 aikovansa eriyttää mineraali- ja puunjalostusliiketoimintansa vuoden 2010 aikana. Lopullisena tavoitteena on listata puunjalostusliiketoiminta Helsingin pörssiin. Osana tätä prosessia Ruukki Group Oyj nimitti Ruukki Yhtiöt Oy:lle 1.10.2009 uuden toimitusjohtajan ja johtoryhmän. Ruukki Yhtiöt Oy tulee toimimaan konsernin koko puunjalostusliiketoiminnan emoyhtiönä. Ruukki Yhtiöt Oy:n toimitusjohtajaksi valittiin Thomas Hoyer. Tohtori Danko Koncar aloitti mineraaliliiketoiminnan toimitusjohtajana marraskuun alussa. Lisäksi tohtori Alistair Ruiters siirtyi Ruukki South Africa (Pty) Ltd:n toimitusjohtajaksi vastuualueenaan konsernin Etelä-Afrikan liiketoiminta. Ruukki Group Oyj:n talousasioista ja yrityskaupoista vastaava varatoimitusjohtaja Jukka Havia erosi yhtiön palveluksesta tammikuussa siirtyäkseen muihin tehtäviin Ruukki Groupin ulkopuolelle. Hän jatkaa nykyisessä tehtävässään 15.4.2010 asti. Ilona Halla nimitettiin vuoden 2010 tammikuussa Ruukki Group Oyj:n talousjohtajaksi. Omien osakkeiden mitätöinti Ruukki Group Oyj:n hallitus päätti helmikuussa mitätöidä 29 000 000 yhtiön hallussa olevaa omaa osaketta. Mitätöinnillä ei ollut vaikutusta yhtiön osakepääomaan. Yhtiön kaikkien osakkeiden lukumäärä mitätöinnin jälkeen on 261 034 022. Mitätöinti tuli voimaan, kun se merkittiin kaupparekisteriin 17.2.2009. Ruukki Group Oyj:n hallitus päätti tammikuussa 2010 mitätöidä 13 052 022 yhtiön hallussa olevaa omaa osaketta. Mitätöinnillä ei ollut vaikutusta yhtiön osakepääomaan. Mitätöinnin jälkeen yhtiöllä on hallussaan 8 735 895 omaa osaketta. Yhtiön kaikkien osakkeiden lukumäärä mitätöinnin jälkeen on 247 982 000. Mitätöinti tuli voimaan, kun se merkittiin kaupparekisteriin 2.2.2010. Lappipanelin Oy:n kanne Sampo Pankki Oyj:tä vastaan Ruukki Group Oyj ilmoitti 7.7.2009, että sen tytäryhtiö Lappipaneli Oy on nostanut vahingonkorvauskanteen Danske Bank Groupiin kuuluvaa Sampo Pankki Oyj:tä vastaan Helsingin käräjäoikeudessa. Asia koskee valuuttasuojaukseen liittyviä erimielisyyksiä. Käräjäoikeusprosessi on keskeneräinen. Rautaruukin kanne Ruukki Groupia vastaan Ruukki Group sai 21.12.2009 Rautaruukki Oyj:n tiedotteesta tietää, että Rautaruukki Oyj on haastanut Ruukki Group Oyj:n oikeuteen. Rautaruukki Oyj:n mukaan se on nostanut kanteen Helsingin käräjäoikeudessa Ruukki Group Oyj:tä ja sen tytäryhtiöitä vastaan tiettyjen toiminimien ja kaupallisten tunnusten lisääntyneen rekisteröinnin vuoksi. Rautaruukki Oyj:n mukaan se on nostanut kanteet niissä maissa, joissa se katsoo omistavansa paremman oikeuden Ruukki-nimeen varhaisemman käytön perusteella. KEHITYS LIIKETOIMINTASEGMENTEITTÄIN YLEISKATSAUS KONSERNIN RAKENTEESEEN JA STRATEGIAAN Ruukki Group Oyj on suomalainen emoyhtiö konsernissa, jolla on mineraalien prosessointitoimintoja Etelä-Afrikassa ja Euroopassa. Konsernin tuotantolaitokset ja osaaminen mahdollistavat monipuolisen tuotannon, mm. ferrokromin ja muiden rautapohjaisten metalliseosten eri laatujen valmistuksen. Valmiit tuotteet jaellaan kansainvälisille markkinoille konsernin mineraalisegmentin oman myyntifunktion kautta asiakkaille, jotka toimivat ruostumattoman teräksen valmistuksessa sekä auto-, avaruus- ja voimalaitosteollisuudessa. Konsernilla on myös puunjalostusliiketoimintoja Luoteis-Suomessa talonrakentamisessa sekä saha- ja pakkauslavaliiketoiminnoissa. Ruukki Group Oyj:n hallitus päätti vuonna 2009 aloittaa prosessit, joiden tavoitteena oli puunjalostustoimintojen listaaminen Helsingin pörssiin vuoden 2010 aikana. Neljännen vuosineljänneksen aikana puunjalostustoimintojen uudelleenjärjestelyjä toteutettiin, ja kaksi sahayksikköä myytiin. Näitä toimenpiteitä jatketaan, ja samalla Ruukki Group etsii kasvumahdollisuuksia erityisesti talonrakennusliiketoiminnoissa. Näistä järjestelyistä johtuen on hyvin todennäköistä, ettei puunjalostusliiketoimintoja tulla listaamaan vuoden 2010 aikana. KÄYTTÖKATE 2009 Toteutunut käyttökate ilman kertaluonteisia eriä sekä 21.12.2009 julkistettu käyttökate-ennuste on esitetty alla: -------------------------------------------------------------------------------- | MEUR | Mineraali | Puunjalostus* | Ei-segmentti | Konserni* | | | | | ja | | | | | | eliminoinnit | | -------------------------------------------------------------------------------- | Toteutunut | 10,6 | 11,4 | -10,9 | 11,1 | | käyttökate | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttökate-e | 9,0 | 7,0 | -9,5 | 6,5 | | nnuste | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- *Junnikkalaan liittyvän put-option peruuttamisen vaikutus positiivinen tulosvaikutus 5,3 miljoonaa euroa on eliminoitu pois yllä esitetyistä luvuista Vuoden 2009 aikana yhteensä konserni kirjasi yhteensä 1,9 miljoonaa euroa kulua Lontoon listautumisvalmisteluista. Lisäksi yhteensä 2,1 miljoonaa euroa kirjattiin Sylvania Resources -hankintaprosessiin liittyen. MINERAALILIIKETOIMINTA Mineraaliliiketoiminnan liikevaihto ja kannattavuus (Mogale yhdistelty 1.6.2009 alkaen): Mineraalisegmentin liikevaihto, käyttökate ja liikevoitto: -------------------------------------------------------------------------------- | MEUR | 1-12/2009 | 11-12/2008 | | | 12 kk | 2 kk | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto | 71,0 | 12,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttökate | 10,6 | 1,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttökate-% | 14,9 % | 15,3 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto | -30,3 | -1,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto-% | -42,7 % | -8,1 % | -------------------------------------------------------------------------------- Tilikauden 2009 liikevoittoon vaikuttaa merkittävästi Mogale Alloysin liikearvon 19,5 miljoonan euron arvonalentuminen. Mineraaliliiketoimintasegmentin liikevaihto, käyttökate ja liikevoitto vuosineljänneksittäin 1.11.2008 alkaen: -------------------------------------------------------------------------------- | MEUR | 10-12/200 | 7-9/2009 | 4-6/2009 | 1-3/2009 | 11-12/2008 | | | 9 | 3 kk | 3 kk | 3 kk | 2 kk | | | 3 kk | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto | 27,3 | 19,2 | 11,7 | 12,8 | 12,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttökate | 8,0 | 1,3 | 0,6 | 0,7 | 1,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttökate-% | 29,2 % | 7,0 % | 4,9 % | 5,4 % | 15,3 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto | -17,8 | -4,8 | -4,2 | -3,6 | -1,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto-% | -65,1 % | -24,9 % | -35,7 % | -28,1 % | -8,1 % | -------------------------------------------------------------------------------- Mineraaliliiketoimintasegmentin liikevaihto ja tuotanto sekä etenkin Etelä-Euroopan erikoisferrokromiliiketoiminta supistuivat selvästi vuoden 2008 tasosta. Käyttökatteella mitattuna kannattavuus säilyi melko hyvänä huolimatta siitä, että vuosi 2009 oli konsernin markkina-alueilla haastava. Saksan ferrokromisulatto oli suljettuna vuoden 2009 ensimmäisellä, kolmannella ja viimeisellä neljänneksellä joidenkin kuukausien ajan, jotta tuotanto saataisiin sopeutettua kysyntään. Turkissa maanalainen kaivostoiminta pysäytettiin vuoden 2009 loppupuoliskon ajaksi. Neljännellä vuosineljänneksellä volyymit ja kannattavuus olivat hyviä, mikä osittain perustui ruostumattoman terästeollisuuden varastonsopeutukseen, jolla täydennettiin aiemmin pienennettyjä varastoja. Konsernin lopputuotteiden suhteellista osuutta muutettiin jatkuvasti vuoden 2009 aikana kysynnän mukaisesti kannattavuuden optimoimiseksi. Tästä johtuen erityisen matalan hiilipitoisuuden ferrokromituotteiden osuus kasvoi loppuvuotta kohti. Vuoden viimeisellä neljänneksellä segmentin johto vahvistui tri Danko Koncarin siirtyessä segmentin toimitusjohtajaksi ja tri Alistair Ruitersin ottaessa vastaan Ruukki South African toimitusjohtajan tehtävät. Keskeisimmät operatiiviset tytäryhtiöt tässä liiketoimintasegmentissä olivat: - RCS Ltd (100 %), Malta; - Türk Maadin Sirketi A.S. (98,7 %), Turkki; sekä - Mogale Alloys (Pty) Ltd (84,9 %), Etelä-Afrikka. IFRS:n SIC-12 periaatteiden mukaisesti myös saksalainen ferrokromisulatto Elektrowerk Weisweiler GmbH on sisällytetty konsernitilinpäätökseen, vaikka Ruukki Groupin tämänhetkinen omistusosuus on 0 %. Etelä-Euroopan mineraaliliiketoiminta Konsernin Euroopan ferrokromituotantoa on sopeutettu kysyntään, minkä seurauksena tarkastelujakson tuotantomäärät jäivät edellisvuotta alhaisemmiksi. Tuotevalikoiman suhteelliset painotukset muuttuivat huomattavasti vuoden 2009 aikana, minkä tavoitteena oli kannattavuuden ja kassavirran turvaaminen sekä asiakkaiden vaatimuksiin vastaaminen. Turkissa käynnistettiin toukokuussa uuden krominrikastuslaitoksen rakennushanke, jonka on määrä valmistua kuluvan vuoden huhtikuussa. Laitoksen odotetaan alentavan tuotantokustannuksia, koska projektissa pystytään hyödyntämään maanpäällisiä aiemman kaivostoiminnan sivukivivarantoja sen sijaan, että malmia louhittaisiin maan alta. Etelä-Euroopan mineraaliliiketoiminnan taloudellisia tunnuslukuja: -------------------------------------------------------------------------------- | MEUR | 1-12/2009 | 11-12/2008 | | | 12 kk | 2 kk | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto | 57,3 | 12,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttökate | 10,1 | 1,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttökate-% | 17,7 % | 15,3 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto | -6,7 | -1,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto-% | -11,8 % | -8,1 % | -------------------------------------------------------------------------------- Yllä oleva liikevaihto sisältää myös Mogalen tuotteiden myynnin kolmannelta vuosineljännekseltä alkaen, sillä konserni on myynyt Mogalen tuotteita yrityskaupan jälkeen Maltan kautta. Koska kyseiseen myyntiin liittyy vain prosenttiperusteinen myyntikomissio, se vaikuttaa Etelä-Euroopan mineraaliliiketoimintojen suhteelliseen kannattavuuteen. Saksalainen sopimusvalmistaja EWW on yhdistelty konserniin, ja sillä on ollut noin 2,7 miljoonan euron negatiivinen vaikutus konsernin käyttökatteeseen. Tilikauden 2009 tuotantovolyymi saksalaisen sopimusvalmistajan EWW:n sulatossa oli yhteensä 14 074 tonnia erikoislaatuisia ferrokromituotteita (11-12/2008 2 408 tonnia). Turkin tytäryhtiössä tuotettiin tilikaudella 2009 yhteensä 17 224 (11-12/2008: 3 563) tonnia kromiittirikastetta konsernin sisäiseen käyttöön ja lisäksi konsernin ulkopuolisille asiakkaille myytävää kromimalmia 8 742 tonnia (11-12/2008: 0). Tilikauden 2009 lopussa Turkin kaivostoimintaan liittyviä etsintä- ja porauskuluja on aktivoitu taseeseen yhteensä noin 1,4 miljoonaa euroa (31.12.2008: noin 0,7 miljoonaa euroa). Etelä-Afrikan mineraaliliiketoiminta Mogale Alloys (Pty) Ltd:n vuoden 2009 toukokuun lopulla osana integraatioprosessia toteutetun oston jälkeen Mogalen tuotteita on vuoden 2009 viimeisestä neljänneksestä lähtien markkinoitu konsernin oman kaupankäyntikanavan RCS Ltd:n välityksellä. Näin on voitu säästää kustannuksissa ja tarjota asiakkaille entistä monipuolisempi tuotevalikoima. ESKOMin heinäkuussa toteuttama noin 40 %:n korotus sähkön hinnassa heikensi kannattavuutta. Uusi tasavirralla toimiva 12 megavolttiampeerin (MVA) sulatto otettiin tuotantokäyttöön elokuussa, mikä sekä sitoi voimavaroja kolmannella neljänneksellä tuotantoa valmisteltaessa että haittasi muiden sulattojen toimintaa. Koska Ruukin lokakuussa julkistama sulautumishanke Sylvania Resourcesin kanssa peruuntui, suunnitelma vertikaalisesta integroitumisesta kromin ja platinaryhmän metallien valmistuksessa ei toteudu alkuperäisessä muodossaan. Fuusion valmistelusta kirjattiin Ruukki Groupin tilikauden 2009 konsernituloslaskelmaan kuluja 2,1 miljoonan euron arvosta. Vuoden 2009 jälkipuoliskolla saatiin valmiiksi toteutettavuustutkimus uudesta tasavirralla toimivasta 60 MVA:n sulatosta. Vaikka valmistelut jatkuvat, lopullisia päätöksiä investoinnin toteuttamisesta ei vielä ole tehty. Lisäksi vireillä on eräitä muita selvityksiä uusien malmivarantojen löytämiseksi Mogalen sulattojen käyttöön mahdollisesti myös yritysostojen kautta. Mogalella on myös käynnissä joitakin ympäristökehityshankkeita. Valuuttakursseilla on merkittävä vaikutus euromääräiseen kannattavuuteen ja jälkikäteen suoritettavaan 800 miljoonan Etelä-Afrikan randin ostohintaosuuteen. Etelä-Afrikan mineraaliliiketoiminnan taloudellisia tunnuslukuja: -------------------------------------------------------------------------------- | MEUR | 6-12/2009 | | | 7 kk | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto | 28,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttökate | 0,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttökate-% | 1,6 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto | -23,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto-% | -83,6 % | -------------------------------------------------------------------------------- Yhteensä 150 miljoonan randin kauppahintaerää, jolla sitoutetaan Mogalen johtoa, on konsernilaskennassa käsitelty henkilöstökuluna, joka jaksotetaan tasaerissä viiden vuoden vaikutusajalle. Mogalen tuotanto 6-12/2009 oli yhteensä 48 071 tonnia rautaperusteisia metalliseoksia. PUUNJALOSTUSLIIKETOIMINTA Puunjalostusliiketoiminnan liikevaihto ja kannattavuus: -------------------------------------------------------------------------------- | MEUR | 1-12/2009 | 1-12/2008 | 10-12/2009 | 10-12/2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto | 122,3 | 144,9 | 32,9 | 36,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttökate | 16,7 | 14,6 | 11,1 | 2,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttökate-% | 13,6 % | 10,1 % | 33,7 % | 8,1 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto | 13,4 | -13,6 | -11,9 | -7,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto-% | 10,9 % | -9,4 % | 36,1 % | -21,0 % | -------------------------------------------------------------------------------- Perustuen Lappipaneli Oy:n omaisuuserien myyntiin vuoden 2009 lopussa, tilikaudella 2008 tehtyä aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden arvonalentumista palautettiin yhteensä 2,1 miljoonan euroa, mikä vaikutti positiiviisesti 2009 liiketulokseen. Tilikauden 2009 lopussa konsernin tytäryhtiö päätti yksipuolisesti peruuttaa myyntioptiot, jotka se oli asettanut Junnikkala-kauppaan liittyen. Tästä kirjaantui konsernin tuloslaskelmaan 5,3 miljoonan euron kertaluonteinen laskennallinen tuotto, joka vaikutti positiivisesti sekä käyttökatteeseen että liikevoittoon. Ruukki Groupilla on edelleen 51,02 % omistusosuus Junnikkala Oy:ssä, mutta joulukuusta 2009 alkaen konserni yhdistelee vain kyseisen enemmistöosuuden eikä 100 % osuutta, kuten aiemmin. Ruukki Groupilla on edelleen osto-optiot, joiden toteutusaika alkaa tilikauden 2010 päättymisen jälkeen, mutta konsernilla ei ole niitä velvoitteita, joita sillä oli asetettuihin myyntioptioihin liittyen. Puunjalostussegmentin liikevaihto, käyttökate ja liikevoitto vuosineljänneksittäin 2009: -------------------------------------------------------------------------------- | MEUR | 2009 | | -------------------------------------------------------------------------------- | | 10-12 | 7-9 | 4-6 | 1-3 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto | 32,9 | 25,9 | 31,9 | 31,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttökate | 11,1 | 1,1 | 1,1 | 3,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttökate-% | 33,7% | 4,1% | 3,6% | 10,7% | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto | 11,9 | -0,4 | -0,2 | 2,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto-% | 36,1% | -1,4% | -0,7% | 6,6% | -------------------------------------------------------------------------------- Vuoden 2009 viimeisen neljänneksen kannattavuutta on parantanut Junnikkalan optioista luopumiseen liittyvä kertaluonteinen 5,3 miljoonan euron erä, joka on mukana yllä olevassa taulukossa. Vuoden 2009 myynti väheni selvästi vuoden 2008 tasosta. Myös sahaliiketoiminnassa hinnat laskivat, mitä hankintakustannusten aleneminen jossakin määrin kompensoi. Alhainen käyttöaste heikensi kannattavuutta, koska kiinteitä kuluja pystyttiin karsimaan vain vähän. Talonrakentamisessa vuoden 2008 ja vuoden 2009 alkupuolen vähäinen uusmyynti supisti toimituksia ja siten liikevaihtoa, joten tilikauden tulos jäi selvästi vuoden 2008 tasosta. Vuoden lopulla päätettiin, että puunjalostussegmentissä panostettaisiin aiempaa enemmän talonrakentamiseen. Liiketoiminnan painopisteen siirtymisen seurauksena osa konsernin sahoista myytiin vuoden 2009 lopulla. Ruukki Group Oyj:n tärkeimmät tytäryhtiöt tässä liiketoimintasegmentissä olivat: - Pohjolan Design-Talo Oy, talonrakentaminen (100 %); - Junnikkala Oy (51 %), sahaliiketoiminta; sekä - Oplax Oy (100 %), pakkauslavaliiketoiminta. Talonrakentaminen Luovutetut muuttovalmiit puurakenteiset omakotitalot: -------------------------------------------------------------------------------- | 2009 | 2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | 10-12 | 7-9 | 4-6 | 1-3 | 10-12 | 7-9 | 4-6 | 1-3 | -------------------------------------------------------------------------------- | 66 | 27 | 49 | 96 | 77 | 81 | 79 | 105 | -------------------------------------------------------------------------------- Vuoden 2008 loppupuolen vähäisen myynnin vuoksi valmistalojen toimitusvolyymit jäivät pieniksi vuoden 2009 kolmannella neljänneksellä. Määrät kuitenkin kasvoivat jonkin verran viimeisellä neljänneksellä varsinkin marraskuussa. Vaikka toimitusmäärät suurtuotannon etujen vähenemisen ja kiinteiden kustannusten vaikutuksesta jäivät pieniksi ja liikevoitto supistui, toiminta on edelleen kannattavaa. Yleisen ilmapiirin ja kuluttajien luottamuksen näyttäessä elpyvän uusien talojen myynti piristyi vuoden 2008 tilanteeseen verrattuna. Konserni selvittää mahdollisuuksia mallivalikoiman ja maantieteellisen myyntiverkon laajentamiseen liiketoiminnan kasvattamiseksi. Konserni on myös alkanut ostaa maata: vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä hankittiin Kirkkonummelta maa-alue, joka on tarkoitus rakentaa tulevina vuosina. Lisää ostokohteita etsitään. Vuoden 2009 ensimmäisellä puoliskolla liiketoiminta-alue toimitti asiakkailleen yhteensä 31 valmista loma-asuntoa - kyseessä oli uusi avaus näille markkinoille. Vuoden 2009 lopussa konsernilla on 285 talon (31.12.2008: 185) tilauskanta, jonka arvonlisäveroton kokonaisarvo oli 40,1 (25,0) miljoonaa euroa. Talonrakentamisen keskeisiä taloudellisia tunnuslukuja: -------------------------------------------------------------------------------- | MEUR | 1-12/2009 | 1-12/2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto | 31,8 | 50,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttökate | 7,2 | 10,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttökate-% | 22,6% | 20,6% | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto | 6,8 | 10,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto-% | 21,5% | 20,0% | -------------------------------------------------------------------------------- Sahaliiketoiminta Sahatavaran tuotanto (1 000 m3): -------------------------------------------------------------------------------- | 2009 | 2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | 10-12 | 7-9 | 4-6 | 1-3 | 10-12 | 7-9 | 4-6 | 1-3 | --------------------------------------------------------------------------------| 75 | 86 | 91 | 79 | 89 | 55 | 98 | 71 | -------------------------------------------------------------------------------- Vuoden 2009 jälkipuoliskolla konsernin sahojen liikevaihto ylitti alkuvuoden tason, vaikka kannattavuus ei vieläkään ole tyydyttävällä tasolla. Tukkien saatavuus on ollut niukkaa, mikä on jossakin määrin rajoittanut tuotantomääriä ja laimentanut tukkien hinnanlaskun vaikutuksia. Kysyntä markkinoilla oli tarkastelujakson aikana yleisesti heikkoa, mutta vuoden 2009 lopussa kysyntä ja hinnat paranivat osittain johtuen toimialan pienentyneestä tarjonnasta. Hakkeen hintakehitys on kärsinyt, koska konsernin sahojen läheisyydessä sijaitsevien sellutehtaiden tuotanto on supistunut. Sahaliiketoiminnan avainasiakasryhmä - talonrakennus ja rakennusteollisuus - on viime aikoina osoittanut elpymisen merkkejä, mikä on vaikuttanut myönteisesti tuloskehitykseen. Konsernin sahatoimintaa harjoittavien tytäryhtiöiden emoyhtiö Ruukki Yhtiöt Oy luopui myyntioptioista, jotka se oli asettanut Junnikkala Oy:n oston yhteydessä tammikuussa 2008. Ruukki Groupilla on edelleen osto-optioiden kautta mahdollisuus 48,98 %:n vähemmistöosuuden lunastamiseen, mutta se ei ole velvoitettu käyttämään osto-optioitaan. Konserni myi Tervolan Saha ja Höyläämö Oy:n vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä. Lisäksi se myi Lappipaneli Oy:n käyttöpääomaan liittyvät omaisuuserät. Nämä toimenpiteet vähentävät sahaliiketoiminnan yhteenlaskettua vuotuista tuotantokapasiteettia noin 500 000 sahatavarakuutiosta noin 300 000 kuutioon vuoden 2010 alusta alkaen. Sahaliiketoiminnan keskeisiä taloudellisia tunnuslukuja: -------------------------------------------------------------------------------- | MEUR | 1-12/2009 | 1-12/2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto | 82,7 | 87,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttökate | 8,0 | 2,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttökate-% | 9,6% | 2,8% | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto | 6,0 | -21,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto-% | 7,3% | -24,9% | -------------------------------------------------------------------------------- Kun sahaliiketoimintaryhmän tuloksesta eliminoidaan Junnikkalan myyntioptioihin liittyvä kertaluonteinen tuotto, käyttökate oli 2,7 miljoonaa euroa 1-12/2009, mikä on noin 3,2 % liikevaihdosta. Vastaavasti, kun Lappipaneliin liittyvä arvonalentuminen eliminoidaan Junnikkalan myyntioptiovaikutuksen lisäksi, sahaliiketoimintaryhmän liikevoitto oli -1,4 miljoonaa euroa (-1,6 % liikevaihdosta). Pakkauslavaliiketoiminta Pakkauslavaliiketoiminta oli yleisesti melko vakaata vuonna 2009, vaikka paperiteollisuus, joka on yksi sen avainasiakassegmenteistä, on kärsinyt taloustaantumasta ja ajoittaisista tuotantokatkoksista. Operatiivinen kannattavuus säilyi varsin tasaisena. Pakkauslavaliiketoiminnan keskeisiä taloudellisia tunnuslukuja: -------------------------------------------------------------------------------- | MEUR | 1-12/2009 | 1-12/2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto | 9,4 | 9,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttökate | 1,5 | 1,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttökate-% | 16,1% | 19,0% | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto | 0,5 | -2,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto-% | 5,6% | -22,4% | -------------------------------------------------------------------------------- MUUT TOIMINNOT Osakkuusyhtiöt on yhdistelty konsernitilinpäätökseen pääomaosuusmenetelmällä. Tulo-osuus osakkuusyhtiöistä oli tilikaudella 2009 noin 0,2 miljoonaa euroa, minkä lisäksi osakkuusyhtiöosakkeista on kirjattu noin 0,9 miljoonaa euroa arvonalentumisia. Marraskuussa Ruukki Group myi osuutensa Cybersoft Oy:stä käteiskaupalla, mistä realisoitui 0,5 miljoonan euron myyntivoitto. Konsernin muiden toimintojen, joita ei sisällytetä kahteen erikseen raportoitavaan segmenttiin, vuoden 2009 neljännen vuosineljänneksen käyttökate oli -3,1 miljoonaa euroa, josta -0,7 miljoonaa euroa liittyy Venäjän investointiprojekteihin ja loput pääosin konsernihallinnon kuluihin. Ajalla 1-12/2009 konsernin muiden toimintojen käyttökate oli -9,9 miljoonaa euroa, josta Venäjä-liiketoimiin liittyi -4,1 miljoonaa euroa valtaosin perustuen luovutustappioon venäläisten tytäryhtiöiden alasajoon liittyen. Konsernin emoyhtiö kirjasi katsauskaudelle 1,0 miljoonan euron optiokulut. Lontoon listautumisen valmistelut aiheuttivat 1,9 miljoonan euron kulut vuonna 2009. Konsernin likviditeetti tilikauden lopussa, kun mukaan lasketaan käteisvarat sekä lyhytaikaiset eräpäivään asti pidettävät talletukset, oli yhteensä 58,0 (30.9.2009: 62,0; 31.12.2008: 231,9) miljoonaa euroa. Konserni sijoittaa rahavaransa lyhytaikaisiin talletuksiin useisiin pankkeihin. Tarkoituksena on hajauttaa riskiä ja mahdollistaa toiminnallinen joustavuus. Suurin osa käteisvaroista on euroina ja talletettuna suomalaisiin pankkeihin, mutta konsernin tytäryhtiöillä on likvidejä varoja myös mm. USD-, ZAR- ja GBP-määräisinä. Konsernin rahavaroista noin kaksi kolmasosaa oli tilinpäätöshetkellä 31.12.2009 talletettuna euroina suomalaisiin liikepankkeihin, joiden luottoluokitus oli Aa2 (Moody's). Loput rahavaroista oli hajautettuna useisiin pankkeihin eri maissa, joissa konsernilla on toimintaa. KONSERNIN HENKILÖSTÖ Ruukki Group -konsernin palveluksessa oli tilikauden lopussa 893 (2008: 721) henkilöä ja emoyhtiön henkilöstömäärä oli 9 (8). Konsernin henkilökunnan keskimääräinen lukumäärä oli tilikaudella yhteensä 824 (913) henkilöä. Konsernin henkilöstökulut olivat tilikaudella 2009 yhteensä 28.332.321,83 (37.358.377,38) euroa. Osakeperusteisiin maksuihin perustuvia IFRS 2 -standardin mukaisia henkilöstöoptio- ja kannustinkuluja kirjattiin tilikaudella yhteensä 990.755,92 (878.213,96) euroa. Konsernissa on useita erilaisia liiketoimintaryhmiä. Henkilöstön määrä, maantieteellinen sijainti ja työtehtävät vaihtelevat merkittävästi eri liiketoimintasegmenttien välillä. Henkilökunnan jakauma segmenteittäin oli seuraava tilikauden lopun henkilöstömäärällä: -------------------------------------------------------------------------------- | | 31.12.2009 | 31.12.2008 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Mineraaliliiketoiminta | 629 | 404 | -------------------------------------------------------------------------------- | Puunjalostusliiketoiminta | 253 | 301 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut | 2 | 8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Konsernihallinto | 9 | 8 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstö yhteensä | 893 | 721 | -------------------------------------------------------------------------------- Työntekijöistä 633 henkilöä työskenteli ulkomailla (70,9 %) ja 260 (29,1 %) suomalaisissa yksiköissä 31.12.2009. Edellisen vuoden lopussa noin 56,6 % henkilöstöstä työskenteli ulkomailla ja 43,4 % Suomessa suomalaisissa konserniyhtiöissä. TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT Maailmantalouden elpyminen on edelleen haurasta, mutta yhtiö odottaa Ruukki Groupin tuotteiden kysynnän vuonna 2010 ylittävän edellisen vuoden tason yhtiön päämarkkinoilla. Taloudellinen toimintaympäristö on edelleen hauras ja mahdollisen kasvun odotetaan olevan maltillista konsernin tuotteiden markkinoilla. Tuotantovolyymit ovat yleisesti kasvaneet, mutta näkyvyys vuoden 2010 osalta on heikko. Ruukki Groupin mineraaliyksiköiden liiketoiminta on elpymässä viimeaikaisen laskusuhdanteen jälkeen ja yhtiö arvioi kysynnän lisääntyvän, minkä odotetaan johtavan korkeampiin volyymeihin ja parempiin myyntihintoihin yhtiön tuotteille vuonna 2010. Pääasiallinen riski yhtiön kannattavuudelle liittyy Yhtiön tuotantokustannuksiin, lähinnä raaka-aineiden ja sähkön hinnan kehitykseen. Tuotantoyksiköillä on joustava toimintamalli ja yhtiö uskoo, että se pystyy nopeasti sopeutumaan volyymimuutoksiin tai vaihtoehtoisesti käyttämään hyväkseen eri metallien hintaeroja muuttamalla tuotetarjontaansa. Viimeaikaisista positiivisista merkeistä huolimatta mineraalitoimialan tilanne on hyvin epävarma, ja siksi näkyvyys tulevan taloudellisen kehityksen osalta on hyvin huono. Ruukki Groupin puunjalostusliiketoiminnan yksiköiden osalta markkinaolosuhteet ovat parantuneet ja kysyntä on ollut kasvamassa. Rakennusteollisuus, joka on Ruukki Groupin puunjalostustuotteiden pääasiallinen loppumarkkina, on kuitenkin kärsinyt huomattavasti vuonna 2009. Toimialan asiakasaktiviteetti on edelleen historiallisesti ottaen matalalla tasolla ja näkyvyys toimialalla pysyy heikkona. Yhtiön talonrakennusyksikkö on kasvattanut myyntivolyymiaan vuonna 2009 ja tämän kehityksen odotetaan jatkuvan myös vuonna 2010. Yhtiön sahaliiketoimintayksikkö on hyvin vaikean jakson jälkeen elpynyt, mutta sahateollisuus on yleisesti haastavassa tilanteessa, ja yhtiö uskoo, että toimialan tarjonnan lisääntyminen aiheuttaisi riskin koko sahamarkkinan elpymiselle. Yhtiön pakkauslavaliiketoiminta on ollut suhteellisen vakaata laskusuhdanteen aikana, mutta myös tällä toimialalla yhtiö on hyvin riippuvainen yleisestä talouden suhdanteesta. Pääasiallinen yhtiön puunjalostusyksiköiden liiketoiminnan riski liittyy tuotanto- ja raaka-ainekustannuksiin, joiden nousulle on paineita kahden vuoden laskevien hintojen jakson jälkeen. RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT, MUUTOKSET NELJÄNNELLÄ VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2009 TAI SEN JÄLKEEN Aiemmin tilikaudella julkaistujen riskitekijöiden ohella nykyisessä markkinatilanteessa ja tämänhetkisellä konsernirakenteella konsernilla on seuraavia keskeisiä riskejä ja epävarmuustekijöitä. Perustuen lokakuussa 2008 toteutettuun kromimalmi- ja ferrokromiliiketoimintojen hankintaan sekä laajentumiseen toukokuussa 2008 Etelä-Afrikan mineraaliliiketoimintaan Mogalen Alloysin hankinnalla, konserni on jonkin verran hajauttanut toimialariskejään. Siten konserni on aiempaa vähemmän altis puunjalostusteollisuuden muutoksille. Toisaalta mineraalisektoriin liittyvät hyödykkeiden hintariskit ovat lisääntyneet. Toimipaikat sijaitsevat aiempaa useammassa paikassa, minkä takia riippuvuus yhdestä maantieteellisestä sijaintipaikasta tai maasta on pienentynyt, mutta toisaalta Etelä-Afrikan maariski on tullut uutena riskitekijänä mukaan. Viimeisten yrityshankintojen seurauksena konsernitaseessa 31.12.2009 on enemmän aineettomia hyödykkeitä ja vähemmän rahavaroja kuin vuoden 2008 lopussa. Muutokset konsernin liiketoiminta- ja juridisessa rakenteessa ovat lisänneet ulkomaan liiketoimintojen ja valuuttakurssien absoluuttista ja suhteellista merkitystä niin suoraan kuin välillisestikin. Ruukki Group on riippuvainen hankittujen liiketoimintojen avainhenkilöiden osaamisesta. Tehtyjen tutkimusten ja selvitysten perusteella konsernilla ei ole tietoa liiketoimintoihinsa liittyvistä ympäristöriskeistä tai konserniin kohdistuvista ympäristövaatimusten muutoksista muuten kuin niiden riskien osalta, jotka on jo kirjattu vastuina konsernitaseeseen. Konserniin saattaa kuitenkin kohdistua ympäristövastuita tai sääntelyyn saattaa tulla muutoksia, jotka voivat aiheuttaa lisäkustannuksia tai vaatia lisäinvestointeja. Vaikka yleinen taloudellinen epävarmuus on jonkin verran lieventynyt verrattuna edellisen vuoden lopun tilanteeseen, konsernille keskeisten asiakas- ja hyödykemarkkinoiden, kuten ruostumattoman teräksen markkinan, tulevaan kehitykseen ja kysyntään liittyy merkittävää epävarmuutta. Ruukki Groupilla on tällä hetkellä kohtuullisen vahvat rahavarat, mutta jos ulkoisen rahoituksen saatavuus olisi riittämätöntä tai ehdot olisivat epäsuotuisia pitkällä aikavälillä, sillä voi olla negatiivinen vaikutus konsernin strategian toteutukseen, tulevaan kasvuun ja yrityskauppojen toteutukseen. Pääomamarkkinoihin liittyvä epävarmuus voisi rajoittaa konsernin mahdollisuuksia toteuttaa investointihankkeita nykyisissä liiketoiminnoissa tai vaikuttaa negatiivisesti kyseisten hankkeiden kannattavuuteen tai pääoman tuottoon. Konsernin mineraaliliiketoimintojen lyhyen aikavälin menestys on suuressa määrin riippuvainen ruostumattoman teräksen maailmanlaajuisesta kysynnästä, koska ferrokromia käytetään ruostumattoman teräksen raaka-aineena. Vuoden 2009 jälkimmäisellä vuosipuoliskolla kysyntä ja markkinahinnat nousivat, mutta on olemassa yleistä epävarmuutta miten kysyntä kehittyy vuonna 2010. Konsernin mineraaliiketoimintojen segmenttijohto odottaa konsernin rautapohjaisten metalliseosten kysynnän ylittävän vuonna 2010 edellisvuoden tason. Konserni on kuitenkin päättänyt rajoittaa ferrokromin erikoislaatujen tuotantoa ensimmäisellä vuosineljänneksellä, ja tarvittaessa myöhemminkin, kassavirran ja varastojen hallitsemiseksi. Epäsuotuisilla valuuttakurssimuutoksilla voi olla merkittävä negatiivinen vaikutus konsernin kannattavuuteen. Erityisesti muutokset EUR/ZAR-valuuttakurssissa ovat keskeisiä, ja voivat vaikuttaa sekä kannattavuuteen että lisäksi Mogalen ostoon liittyvän kauppahintavelan euromääräiseen vasta-arvoon. Konserni odottaa Turkin rikastuslaitosinvestoinnin valmistuvan toisella vuosineljänneksellä, ja sen seurauksena kromiittirikasteen tuotantokustannusten odotetaan alenevan maanpäällisten sivukivikasojen hyödyntämisen kautta. Mikäli prosessin täytäntöönpanossa on merkittäviä viiveitä, odottamattomia kuluja tai muuta operatiivista kitkaa, riskinä on, että taloudellinen menestys on odotettua heikompaa. Koska mineraalisegmentin toiminnot, erityisesti sulattotoiminnoissa, tarvitsevat merkittävän määrän sähköä ja energiaa, sähkön saatavuudella ja hinnalla voi olla merkittävä vaikutus segmentin kannattavuuteen. Erityisesti Etelä-Afrikassa sähkön hinnan nousuun liittyy riskejä. Puunjalostussegmentin talonrakentamisliiketoiminnan menestys on keskeisessä asemassa konsernin puunjalostussegmentin kassavirtojen ja kannattavuuden tasolle. Sen vuoksi Suomen talonrakentamissektorin yleinen kehitys vaikuttaa konsernin taloudelliseen menestykseen. Tällä hetkellä Suomen omakotitalomarkkina on elpymässä muutaman vuoden alenevien volyymien kaudesta, mutta elpymisen kestoon ja suuruuteen liittyy epävarmuustekijöitä. Koska konserni on vuoden 2009 lopulla aloittanut joitakin toimia laajentaakseen liiketoimintaan myös aluerakentamisprojekteihin, mikä tyypillisesti sitoo pääomaa enemmän kuin aiempi liiketoimintamalli olisi edellyttänyt. Sahaliiketoiminnassa keskeiset lyhyen aikavälin riskit liittyvät asiakaskysyntään ja markkinahintojen kehitykseen. Kapasiteetin käyttöaste oli alhainen vuonna 2009, ja jos se ei muuttuisi, se voi vaikuttaa negatiivisesti kannattavuuteen, koska tyypillisesti suurtuotannon hyödyistä saatavien etujen menettäminen nostaa tyypillisesti yksikkökohtaista tuotantokustannusta. Puuliiketoimintaryhmän kulut voivat nousta, mikäli veroissa, lainsäädännössä, turvallisuusmääräyksissä tai muissa julkishallinnollisissa määräyksissä tapahtuu muutoksia. Valuuttakurssien muutokset voivat myös merkittävästi vaikuttaa sahaliiketoiminnan menestykseen, koska sahatuotteet ovat hyödykkeitä, joilla käydään kauppaa kansainvälisillä markkinoilla ja joilla ei ole suuria eroja eri kilpaijoiden välillä. Koska konserni on toteuttanut ja saattaa jatkossa tehdä yrityskauppoja, konsernilla on erilaisia täytäntöönpano- ja integraatioriskejä. Koska konserni on viimeisen parin vuoden aikana nopeasti ostanut ja perustanut toimintoja ulkomaille, konsernin yhtiöillä voi olla joitakin hallinnollisia tai verotukseen liittyviä asiakokonaisuuksia, jotka voivat vaativat toimenpiteitä myöhemmin tai joilla voi olla tällä hetkellä tuntemattomia seurauksia. Konsernilla ei ole myöskään varmuutta käyttääkö konserni tiettyihin yrityskauppohin liittyviä osto- tai myyntioptioita, erityisesti mineraaliliiketoimintoihinsa liittyen. Sen takia tuloslaskelma, tase tai kassavirtalaskelma ei välttämättä kuvaa jälkikäteen tarkasteltuna tilannetta oikein. Joihinkin yhtiön yrityshankintoihin liittyy tulosperusteisia lisäkauppahintaeriä tai optioita, minkä vuoksi kokonaiskauppahinta voidaan varmuudella tietää vasta myöhemmin, osin vasta vuosien päästä. Konserni selvittää eri vaihtoehtoja mineraaliliiketoimintansa orgaaniseen kasvattamiseen sekä raaka-aineen hankinnassa että jatkojalostuksessa, mikä voi altistaa konsernin merkittäville projektiriskeille. MERKITTÄVIMMÄT LÄHIPIIRITAPAHTUMAT TILIKAUDELLA 2009 TAI SEN JÄLKEEN Tilikaudella 2009 tai sen jälkeen konserni on tehnyt tai sopinut seuraavista lähipiiritapahtumista tai sillä on saamis- tai velkasaldoja taseessaan. Emoyhtiön edelliseltä toimitusjohtajalta on 31.12.2009 noin 0,9 (1,4) miljoonan euron pitkäaikainen korollinen vakuudeton saaminen. Sahaliiketoimintaryhmän tytäryhtiöllä on noin 0,5 miljoonan euron korollinen velka tytäryhtiön lähipiirille. Konsernin mineraaliliiketoimintasegmentillä on noin 10,1 (15,3) miljoonan euron korollinen saaminen lähipiiriin kuuluvan tahon määräysvaltayhteisöltä. Konsernin lähipiiriin kuuluva Kermas Limited antoi lokakuussa 2009 sitoumuksen Ruukki South Africa (Pty) Limited:lle vakuuden antamisesta Mogale Alloys (Pty) Limitedin ympäristövastuisiin liittyen. Tämä vakuus annetaan Ruukki Group Oyj:n osakkeina, joita Kermas Limited on sitoutunut panttaamaan määrän, joka vastaa viittä prosenttia liikkeelle lasketuista Ruukki Group Oyj:n osakkeista. Tätä panttausta ei ole toistaiseksi täytäntöönpantu. Konsernin Etelä-Euroopan mineraaliliiketoimintoihin liittyvä lisäkauppahintavelka yrityskaupasta joka tehtiin lähipiirin kanssa oli tilinpäätöshetkellä 31.12.2009 yhteensä 30,0 (31.12.2009: 50,8) miljoonaa euroa. Lisäkauppahintavelan muutos perustuu tarkennettuihin tulevien vuosien tulosennusteisiin. Lisäkauppahinta maksetaan Ruukki Group Oyj:n osakkeina. Helmikuussa 2010 konserni osti Turkista 99 % Intermetal-yhtiön osakkeista lähipiiriltä 0,3 miljoonan euron hintaan. VAKUUDET JA VASTUUSITOUMUKSET, KESKEISET MUUTOKSET KATSAUSKAUDELLA TAI SEN JÄLKEEN Konsernin sahaliiketoiminnan tytäryhtiöllä Junnikkala Oy:llä on lainoja, joihin liittyy kovenanttiehtoja. Junnikkalan tilikauden 2009 taloudelliseen tulokseen perustuen kyseinen tytäryhtiö ei ole pystynyt maksamaan lainoja takaisin alkuvuonna 2010 alkuperäisten lainaehtojen mukaisesti. Tämän seurauksena on mahdollista, että Junnikkalan osakkeenomistajien tarvitsee rahoittaa yhtiötä. Konsernin emoyhtiön ottaman lainan kovenantti rikkoutui tilikaudella 2009 tytäryhtiön kannattavuuskehityksestä johtuen, minkä seurauksena emoyhtiö maksoi kertaluonteisena lisälainanlyhennyksenä 0,9 miljoonaa euroa, minkä jälkeen kovenanttiehtorikkomusta ei ole ollut. Perustuen konsernin päätökseen myydä Lappipaneli Oy:n omaisuuserät, Ruukki Group Oyj:n ulkopuolisille tahoille antamia takauksia tulee lähiaikoina vapautumaan, koska emoyhtiöllä on ollut 2,5 miljoonan euron vakuustalletus Lappipanelin tukkiostojen vakuutena ja lisäksi tilinpäätöshetkellä Ruukki Group Oyj:llä on on noin 0,7 miljoonan euron takausvastuut Lappipanelin konerahoitukseen liittyen. Mogalen Alloysin hankintaan liittyen Ruukki Groupin näkemys on, että Mogalen sulattojen kaikki lupa- ja lisenssiehtoja ei ole täytetty kauppasopimuksen edellyttämällä tavalla. Siten 600 miljoonan randin ehdollista viivästettyä kauppahintavelkaa on käsitelty korottomana eränä konsernitaseessa 31.12.2009. Kun kaikki lupa- ja lisenssiasiat on saatu kuntoon, mitä tarkastellaan sulatto kerrallaan, 600 miljoonan randin kauppahintavelka, joka jakautuu neljään sulattokohtaiseen erään, tulee maksettavaksi. Mogale Alloysin hankintamenolaskelmaa tarkennettiin tilikauden 2009 lopussa, mikä perustui ostohetken jälkeiseen analyysiin siitä, liittyvätkö ympäristövastuut aiempaan toimintaan vai tulevaan toimintaan. Tämän seurauksena ympäristövastuuvarausten määrää pienennettiin noin 10,8 miljoonalla eurolla noin 7,1 miljoonaan euroon. Mogale Alloys tulee tulevaisuudessa mahdollisesti investoimaan tätä enemmän ympäristövelvoitteiden hoitoon tulevien velvoitteiden ja muuttuvan lainsäädännön vuoksi. Konserni on vaatinut Sampo Pankilta vahingonkorvauksia Lappipaneli Oy:n valuuttasuojauksiin liittyvässä asiakokonaisuudessa noin 6,0 miljoonaa euroa. Lisäksi on esitetty vaatimuksia korkojen ja kulujen korvaamisesta. Ruukki Group on kirjannut nämä tappiot ja kulut kokonaisuudessaan tilikausien 2008 ja 2009 tuloksiin. Rautaruukki Oyj aloitti juridiset prosessit Ruukki Group Oyj:tä ja joitakin sen tytäryhtiöitä vastaan vuoden 2009 lopussa väittäen, että Ruukki Group Oyj rikkoo sen Ruukki-nimeen liittyviä oikeuksia tietyillä alueilla. Ruukki Group Oyj ei ole kirjannut tästä velkaa konsernitaseeseensa. Rautaruukki Oyj on kanteessaan vaatinut Ruukki Groupilta 5,0 miljoonan euron vahingonkorvausta ja 12,0 miljoonan euron hyvityskorvausta sekä korvausta oikeudenkäyntikuluista. TAULUKKO-OSA SEGMENTTIKOHTAINEN TALOUDELLINEN KEHITYS, JATKUVAT TOIMINNOT, TUHANSINA EUROINA -------------------------------------------------------------------------------- | 1.1.-31.12.2009 | Puunjalo | Mineraali | Segmentt | Oikaisut | Konserni | | 1.000 EUR | stus | | eihin | ja | | | | | | kuulumat | eliminoin | | | | | | tomat | nit | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ulkopuolisilta | 122 324 | 71 035 | 1 | 0 | 193 359 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muilta | 63 | 0 | 321 | -384 | 0 | | segmenteiltä | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Segmentin | 122 387 | 71 035 | 322 | -384 | 193 359 | | liikevaihto | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Segmentin | 16 678 | 10 563 | -9 941 | -928 | 16 372 | | käyttökate | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Segmentin | 13 380 | -30 349 | -9 998 | -928 | -27 895 | | liikevoitto | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Segmentin voitto | 3 692 | -32 620 | 5 521 | -4 250 | -27 657 | -------------------------------------------------------------------------------- --------------------------------------------------------------------------------| 1.1.-31.12.2008 | Puunjalo | Mineraali | Segmentte | Oikaisut | Konserni | | 1.000 EUR | stus | | ihin | ja | | | | | | kuulumatt | eliminoi | | | | | | omat | nnit | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ulkopuolisilta | 144 066 | 12 308 | 2 308 | -16 | 158 665 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muilta | 840 | 0 | 381 | -1 221 | 0 | | segmenteiltä | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Segmentin | 144 906 | 12 308 | 2 689 | -1 237 | 158 665 | | liikevaihto | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Segmentin | 14 567 | 1 880 | -13 176 | -930 | 2 342 | | käyttökate | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Segmentin | -13 634 | -999 | -31 121 | -930 | -46 684 | | liikevoitto | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Segmentin tulos | -21 487 | -49 | -12 021 | -7 810 | -41 367 | -------------------------------------------------------------------------------- VAROJEN JAKAUTUMINEN SEGMENTEITTÄIN, TUHANSINA EUROINA -------------------------------------------------------------------------------- | VARAT | Puunjalo | Mineraal | Segmentteihi | Oikaisut ja | Konserni | | 1.000 EUR | stus | i | n | eliminoinni | | | | | | kuulumattoma | t | | | | | | t | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | 31.12.2009 | 83 759 | 393 804 | 363 556 | -273 987 | 567 132 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | 31.12.2008 | 85 676 | 57 943 | 453 102 | -33 446 | 563 275 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- LIIKEARVON JAKAUTUMINEN SEGMENTEITTÄIN, TUHANSINA EUROINA -------------------------------------------------------------------------------- | 1.000 EUR | 31.12.200 | % | 31.12.2008 | % | Muutos | | | 9 | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Jatkuvat toiminnot | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Puunjalostusliiketo | 25 523 | 14,7 % | 25 418 | 29,1 % | 105 | | iminta | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Mineraaliliiketoimi | 148 135 | 85,3 % | 61 830 | 70,9 % | 86 305 | | nta | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Jatkuvat toiminnot | 173 658 | 100,0 % | 87 248 | 100,0 % | 86 410 | | yhteensä | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- Tilikaudella 2009 konsernin liikearvon absoluuttinen määrä on kasvanut noin kaksinkertaiseksi edellisen tilikauden tilanteesta. Liikearvon osuus konsernin varoista ja suhde omaan pääomaan ovat myös nousseet. Pääsyynä muutokseen on Mogale Alloysin hankinta toukokuussa 2009. Tilikaudella 2008 tehdyn mineraaliliiketoiminnan hankintaan liittyvää tulosperusteista lisäkauppahintavelka-arviota on muutettu 31.12.2009, mikä on pienentänyt liikearvoa. KONSERNIN TULOSLASKELMAYHTEENVETO, JATKUVAT TOIMINNOT, TUHANSINA EUROINA -------------------------------------------------------------------------------- | | 1.1.-31.12 | 1.1.-31.12. | 1.10.-31.12 | 1.10.-31.12 | | | .2009 | 2008 | .2009 | .2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | 1.000 EUR | 12 kk | 12 kk | 3 kk | 3 kk | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Jatkuvat toiminnot | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto | 193 359 | 158 665 | 60 178 | 48 465 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut | 8 059 | 1 273 | 7 328 | -78 | | tuotot | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan kulut | -184 297 | -157 766 | -51 600 | -47 327 | -------------------------------------------------------------------------------- | Suunnitelman mukaiset | -26 781 | -10 839 | -7 488 | -5 050 | | poistot | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osuus | -750 | 171 | -833 | 144 | | osakkuusyritysten | | | | | | tuloksesta | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Arvonalentumiset | -17 486 | -38 187 | -17 486 | -15 925 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto | -27 895 | -46 684 | -9 902 | -19 770 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitustuotot ja | -4 826 | 5 143 | -6 299 | -3 713 | | -kulut | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Voitto ennen veroja | -32 721 | -41 541 | -16 201 | -23 483 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tuloverot | 5 064 | 174 | 2 254 | 2 489 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden voitto | -27 657 | -41 367 | -13 947 | -20 994 | | jatkuvista | | | | | | toiminnoista | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Lopetetut toiminnot | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden voitto | 0 | 8 680 | 0 | 5 660 | | lopetetuista | | | | | | toiminnoista | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden voitto | -27 657 | -32 687 | -13 947 | -15 333 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Jakautuminen | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhteisön | -23 491 | -31 386 | -13 542 | -13 935 | | omistajille | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Määräysvallattomille | -4 166 | -1 301 | -405 | -1 399 | | omistajille | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | -27 657 | -32 687 | -13 947 | -15 333 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhteisön omistajille kuuluvasta voitosta laskettu osakekohtainen tulos: | -------------------------------------------------------------------------------- | laimentamaton (EUR), | -0,09 | -0,14 | | | | jatkuvat toiminnot | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | laimennusvaikutuksell | -0,09 | -0,14 | | | | a oikaistu (EUR), | | | | | | jatkuvat toiminnot | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | laimentamaton (EUR), | - | 0,03 | | | | lopetetut toiminnot | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | laimennusvaikutuksell | - | 0,03 | | | | a oikaistu (EUR), | | | | | | lopetetut toiminnot | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA, TUHANSINA EUROINA -------------------------------------------------------------------------------- | Muut laajan tuloksen | 1.1.- | 1.1.- | 1.10.- | 1.10.- | | erät | 31.12.2009 | 31.12.2008 | 31.12.2009 | 31.12.2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Ulkomaiseen yksikköön | 11 174 | 1 026 | 4 598 | 1 126 | | liittyvät muuntoerot | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muihin laajan | -3 699 | -379 | -1 354 | -377 | | tuloksen eriin | | | | | | liittyvät verot | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut laajan tuloksen | 7 475 | 646 | 3 245 | 749 | | erät verojen jälkeen | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden laaja | -20 182 | -32 041 | -10 702 | -14 584 | | tulos | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden laajan | | | | | | tuloksen | | | | | | jakautuminen: | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhteisön | -17 491 | -30 739 | -11 774 | -13 186 | | omistajille | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Määräysvallattomille | -2 690 | -1 301 | 1 072 | -1 399 | | omistajille | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- KONSERNIN TASEYHTEENVETO, TUHANSINA EUROINA -------------------------------------------------------------------------------- | 1.000 EUR | 31.12.2009 | 31.12.2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | VARAT | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset varat | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitukset ja aineettomat hyödykkeet | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikearvo | 173 658 | 87 248 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkuusyhtiöosakkeet | 3 648 | 1 770 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut aineettomat hyödykkeet | 103 063 | 72 137 | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitukset ja aineettomat hyödykkeet | 280 369 | 161 155 | | yhteensä | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineelliset hyödykkeet | 81 614 | 69 633 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut pitkäaikaiset varat | 29 357 | 23 366 | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset varat yhteensä | 391 340 | 254 154 | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset varat | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vaihto-omaisuus | 55 374 | 40 419 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myyntisaamiset ja muut saamiset | 49 283 | 36 672 | -------------------------------------------------------------------------------- | Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset | 2 500 | 186 485 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut rahoitusvarat | 314 | 133 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarat | 55 852 | 45 413 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset varat yhteensä | 163 323 | 309 121 | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävänä olevat varat | 12 470 | 0 | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Varat yhteensä | 567 132 | 563 275 | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA JA VELAT | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhteisön omistajille kuuluva oma pääoma | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakepääoma | 23 642 | 23 642 | -------------------------------------------------------------------------------- | Ylikurssirahasto | 25 740 | 25 740 | -------------------------------------------------------------------------------- | Uudelleenarvostusrahasto | 2 193 | 2 193 | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto | 260 357 | 328 025 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muuntoero | 6 165 | -464 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kertyneet voittovarat | -49 077 | -30 224 | -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhteisön omistajille kuuluva oma pääoma | 269 020 | 348 943 | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Määräysvallattomat omistajat | 19 635 | 7 768 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma yhteensä | 288 655 | 356 710 | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Velat | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset velat | 168 367 | 140 925 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset velat | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Saadut ennakot | 13 480 | 13 215 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut lyhytaikaiset velat | 90 351 | 52 425 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset velat yhteensä | 103 831 | 65 640 | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävänä oleviin omaisuuseriin liittyvät | 6 280 | 0 | | velat | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Velat yhteensä | 278 477 | 206 565 | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma ja velat yhteensä | 567 132 | 563 275 | -------------------------------------------------------------------------------- Tilikauden 2000 päättyessä konsernilla oli taseessaan yhteensä 14,2 miljoonan euron (31.12.2008: 5,3 miljoona euroa) varaukset, joista valtaosa perustuu konsernin mineraaliliiketoiminnan nykyisiin tai potentiaalisiin tuleviin ympäristö- tai ennallistamisvastuisiin. YHTEENVETO KONSERNITASEEN RAHAVAROISTA SEKÄ KOROLLISISTA SAAMISISTA JA VELOISTA, TUHANSINA EUROINA -------------------------------------------------------------------------------- | | 31.12.2009 | 31.12.2008 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Käteisvarat | 55 852 | 45 413 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Korolliset saamiset | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset | 2 578 | 186 571 | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset | 13 727 | 17 337 | -------------------------------------------------------------------------------- | Korolliset saamiset yhteensä | 16 305 | 203 909 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Korolliset velat | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset | 20 204 | 13 092 | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset | 17 953 | 23 095 | -------------------------------------------------------------------------------- | Korolliset velat yhteensä | 38 157 | 36 187 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | YHTEENSÄ, NETTO | 34 000 | 213 135 | -------------------------------------------------------------------------------- YHTEENVETO KONSERNITASEEN AINEELLISISTA JA AINEETTOMISTA HYÖDYKKEISTÄ, TUHANSINA EUROINA -------------------------------------------------------------------------------- | | Aineelliset | Aineettomat | | | hyödykkeet | hyödykkeet | -------------------------------------------------------------------------------- | Hankintameno 1.1.2009 | 118 012 | 185 429 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lisäykset | 39 782 | 175 918 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähennykset | -12 660 | -2 052 | -------------------------------------------------------------------------------- | Hankintameno 31.12.2009 | 145 133 | 359 295 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Hankintameno 1.1.2008 | 49 351 | 45 871 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lisäykset | 80 428 | 148 706 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähennykset | -11 767 | -9 148 | -------------------------------------------------------------------------------- | Hankintameno 31.12.2008 | 118 012 | 185 429 | -------------------------------------------------------------------------------- KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMAYHTEENVETO, TUHANSINA EUROINA -------------------------------------------------------------------------------- | 1.000 EUR | 1.1.- | 1.1.- | | | 31.12.2009 | 31.12.2008 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden voitto | -27 657 | -32 687 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oikaisut tilikauden voittoon | 46 687 | 26 736 | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksut tulevia johdon palkkioita varten | -6 479 | 0 | | yrityshankintoihin liittyen | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttöpääoman muutos | -12 551 | 4 999 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan rahavirta | 6 335 | -952 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tytär- ja osakkuusyritysten hankinta | -103 960 | -89 162 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yrityshankintojen lisäkauppahintaerät ja | -438 | -403 | | osto-optioiden toteutus | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tytär- ja osakkuusyritysten myynti | 5 377 | 11 111 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttöomaisuusinvestoinnit ja muut | -9 221 | -39 879 | | investointierät | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Investointien rahavirta | -108 242 | -118 334 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Omien osakkeiden osto | -57 614 | -12 273 | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksetut osingot | -10 534 | -12 433 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tehdyt talletukset | 184 123 | -52 770 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tehdyt muut sijoitukset | 0 | 173 056 | -------------------------------------------------------------------------------- | Saadut rahoitustuotot, muut kuin | 1 117 | 14 741 | | liiketoimintaan liittyvät | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lainojen nostot | 9 912 | 16 731 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lainojen takaisinmaksut ja muut | -14 287 | -10 839 | | rahoituserät | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituksen rahavirta | 112 717 | 116 214 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarojen muutos | 10 810 | -3 071 | -------------------------------------------------------------------------------- Yllä olevassa rahavirtataulukossa Mogale Alloysin hankintaan liittyvä, osana hankintaa toukokuussa 2009 maksettu noin 6,5 miljoonan euron maksusuoritus konsernin ulkopuoliseen rahastoon, josta seuraavan viiden vuoden aikana maksetaan Mogalen avainhenkilöiden kannustepalkkioita, on sisällytetty liiketoiminnan rahavirtaan. LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSESTA, TUHANSINA EUROINA -------------------------------------------------------------------------------- | A = Osakepääoma | -------------------------------------------------------------------------------- | B = Ylikurssirahasto | -------------------------------------------------------------------------------- | C = Käyvän arvon ja uudelleenarvostusrahastot | -------------------------------------------------------------------------------- | D = Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto | -------------------------------------------------------------------------------- | E = Muuntoero | -------------------------------------------------------------------------------- | F = Kertyneet voittovarat | -------------------------------------------------------------------------------- | G = Emoyhteisön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä | -------------------------------------------------------------------------------- | H = Määräysvallattomat omistajat | -------------------------------------------------------------------------------- | I = Oma pääoma yhteensä | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | 1.000 EUR | A | B | C | D | E | F | G | H | I | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma | 23 | 25 | 969 | 340 | -1 | 19 | 409 | 1 | 411 | | pääoma | 642 | 740 | | 690 | 080 | 694 | 655 | 995 | 650 | | 1.1.2008 | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikaude | | | | | 646 | -31 | -30 | -1 | -32 | | n laaja | | | | | | 386 | 739 | 301 | 041 | | tulos | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osingonja | | | | | | -12 | -12 | -986 | -13 | | ko | | | | | | 033 | 033 | | 019 | -------------------------------------------------------------------------------- | Optiokulu | | | | | | 878 | 878 | | 878 | | jen | | | | | | | | | | | vastaerä | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Omien | | | | -12 | | | -12 | | -12 | | osakkeide | | | | 665 | | | 665 | | 665 | | n osto | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tytäryrit | | | 1 | | | -7 | -6 | 8 | 1 906 | | ysten | | | 224 | | | 378 | 154 | 060 | | | hankinnat | | | | | | | | | | | ja | | | | | | | | | | | luovutuks | | | | | | | | | | | et | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma | 23 | 25 | 2 | 328 | -434 | -30 | 348 | 7 | 356 | | pääoma | 642 | 740 | 193 | 025 | | 224 | 943 | 768 | 710 | | 31.12.200 | | | | | | | | | | | 8 | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikaude | | | | | 6 | -24 | -17 | -2 | -20 | | n laaja | | | | | 599 | 090 | 491 | 690 | 182 | | tulos | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osingonja | | | | | | | | -479 | -479 | | ko | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Optiokulu | | | | | | 908 | 908 | | 908 | | jen | | | | | | | | | | | vastaerä | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Omien | | | | -57 | | | -57 | | -57 | | osakkeide | | | | 614 | | | 614 | | 614 | | n osto | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Pääoman | | | | -10 | | | -10 | | -10 | | palautus | | | | 055 | | | 055 | | 055 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tytäryrit | | | | | | 4 329 | 4 329 | 15 | 19 366 | | ysten | | | | | | | | 036 | | | hankinnat | | | | | | | | | | | ja | | | | | | | | | | | luovutuks | | | | | | | | | | | et ja | | | | | | | | | | | muut | | | | | | | | | | | muutokset | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma | 23 | 25 | 2 | 260 | 6 | -49 | 269 | 19 | 288 | | pääoma | 642 | 740 | 193 | 357 | 165 | 077 | 020 | 635 | 655 | | 31.12.200 | | | | | | | | | | | 9 | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- MUITA AVAINLUKUJA, JATKUVAT TOIMINNOT, MILJOONAA EUROA -------------------------------------------------------------------------------- | | 1-12/2009 | 1-12/2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | | 31.12.2009 | 31.12.2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Bruttoinvestoinnit | 213,9 | 235,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | % liikevaihdosta | 110,6 % | 148,4 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstö keskimäärin | 824 | 418 | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstö kauden lopussa | 893 | 721 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeen alin kurssi, EUR | 1,04 | 1,02 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeen ylin kurssi, EUR | 2,68 | 2,99 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden kaupankäyntivolyymilla painotettu | 1,67 | 2,03 | | keskikurssi, EUR | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekannan markkina-arvo, MEUR | 558,6 | 333,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeiden vaihto, MEUR | 547,0 | 884,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeiden vaihto, % | 125,7 % | 149,9 % | -------------------------------------------------------------------------------- YRITYSHANKINNAT JA -MYYNNIT Mogale Alloysin hankinta Toukokuussa 2009 Ruukki Group hankki 84,9 % enemmistöosuuden Mogale Alloys (Pty) Ltd -yhtiössä. Alustava hankintamenolaskelma esitettiin toisen vuosineljänneksen osavuosikatsauksen yhteydessä. Kaupan toteuttamisen jälkeen ympäristövastuisiin liittyvää varausta muutettiin. Lisäksi yhtiö sai korjatut tiedot PGR3-yhtiön ostohetken taseesta ja on päivittänyt transaktiokulujen määrää. Tarkennettu alustava hankintamenolaskelma on esitetty alla euroina kaupantekohetken EUR/ZAR-valuuttakurssiin 11,57 perustuen. Ruukki Group hankki toisella vuosineljänneksellä 84,9 %:n efektiivisen omistusosuuden Mogale Alloysin osakekannasta, minkä perusteella on tehty ja alla esitetty kaupan alustava hankintamenolaskelma. Ruukki Group omistaa Mogalea sekä suoraan että väliomistusyhtiöiden kautta. Omistusosuuden kirjanpidollinen käsittely on jaettu kahteen osaan: (i) 80,0 % enemmistöosuus, ja (ii) 4,9 % vähemmistöosuus osakkuusyhtiön kautta. Yrityshankinnan kohteina olleiden yhtiöiden hankintahetken taseet sekä alustavalla hankintamenolaskelmalla tunnistetut varat ja velat on esitetty alla. Esitettyjä yhtiöiden taseita ei tule laskea yhteen, sillä ne sisältävät myös yhtiöiden keskinäisiä eriä. -------------------------------------------------------------------------------- | | ostettujen yhtiöiden nettovarallisuus | oikaisut | -------------------------------------------------------------------------------- | 1.000 EUR | Mogale | PGR 17 | Dezzo | PGR3 (63 | käyvän arvon | | | (80 %) | (100 %) | (100 %) | %) | oikaisut | -------------------------------------------------------------------------------- | Varat | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset | | | | | | | varat | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineelliset | 13 655 | 5 | | | 8 299 | | hyödykkeet | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineettomat | | | | | | | hyödykkeet | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | - teknologia | | | | | 31 964 | -------------------------------------------------------------------------------- | - asiakassuhteet | | | | | 12 699 | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitukset | 259 | 2 201 | 628 | 61 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset | 13 914 | 2 206 | 628 | 61 | 52 962 | | varat yhteensä | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset | | | | | | | varat | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vaihto-omaisuus | 9 528 | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Myynti- ja muut | 5 990 | 156 | | 7 | | | saamiset | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Verosaamiset | 314 | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Käteisvarat | 3 709 | 522 | 2 | 11 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset | 19 540 | 679 | 2 | 18 | | | varat yhteensä | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Varat yhteensä | 33 455 | 2 884 | 630 | 79 | 52 962 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Velat | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset | | | | | | | velat | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lainat | | | 2 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Leasingvelat | 658 | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennalliset | 3 817 | | | | 14 829 | | verovelat | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset | 4 475 | | 2 | | 14 829 | | velat yhteensä | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset | | | | | | | velat | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osto- ja muut | 4 595 | | 2 | 3 | | | velat | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Siirtovelat ja | 9 106 | | | | -2 057 | | varaukset | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tuloverovelat | | 260 | | 12 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset | 13 701 | 260 | 2 | 15 | -2 057 | | velat yhteensä | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Velat yhteensä | 18 176 | 260 | 4 | 15 | 12 772 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Nettovarallisuus | 15 279 | 2 625 | 625 | 64 | 40 190 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Liikearvolaskelma | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ruukin enemmistöosuus hankituista nettovaroista | 44 838 | -------------------------------------------------------------------------------- | Ruukin vähemmistöosuus hankituista nettovaroista | 2 718 | -------------------------------------------------------------------------------- | Hankintameno | 163 976 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikearvo | 116 420 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavirtavaikutus | | -------------------------------------------------------------------------------- | Käteisellä maksettu kauppahinta | -99 272 | -------------------------------------------------------------------------------- | Johdon kannustinjärjestelyt | -6 479 | -------------------------------------------------------------------------------- | Ruukin osuus käteisvaroista | 3 498 | -------------------------------------------------------------------------------- | Nettorahavirtavaikutus | -102 252 | -------------------------------------------------------------------------------- Jos Mogale Alloys olisi hankittu vuoden 2009 alussa, jolloin yhtiö olisi yhdistelty konserniin viisi kuukautta pitempään, niin keskimääräisellä EUR/ZAR kurssilla 1-5/2009 konsernin liikevaihto olisi kasvanut noin 10,5 miljoonalla eurolla ja käyttökate pienentynyt noin 1,5 miljoonalla eurolla. Lappipanelin liiketoiminnan myynti Sahaliiketoiminnan tytäryhtiön Lappipaneli Oy:n liiketoiminnan myynti pantiin täytäntöön marraskuun 2009 alussa. Vaihto-omaisuus siirtyi ostajille marraskuussa ja aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet tulevat siirtymään maaliskuussa 2010. Myytyjen omaisuuserien kauppahinta oli 14,6 miljoonaa euroa. Konsernitaseessa 31.12.2009 Lappipanelin liiketoimintaan liittyvät tase-erät on luokiteltu myytäväksi tarkoitetuiksi varoiksi ja veloiksi. Kaupan perusteella konserni teki noin 2,1 miljoonan euron arvonalentumisten palauttamisen, joka vaikutti positiivisesti tilikauden 2009 tulokseen. Lappipaneli Oy säilyy kaupan jälkeen osana Ruukki Group -konsernia, ja Sampo Pankkia kohtaan käynnistetyt juridiset prosessit ovat edelleen keskeneräisiä. Tervolan Saha ja Höyläämö Oy:n osakeomistuksen myynti Konserni myi omistamansa Tervolan Saha ja Höyläämö Oy:n osakkeet 31.12.2009. Kauppahinta oli 4,1 miljoonaa euroa ja lisäksi konserni sai 3,7 miljoonan euron osingot. Kaupalla ei ollut vaikutusta tilikauden 2009 tulokseen. Luopuminen Junnikkalan myyntioptiosta Konserni irtaantui osasta Junnikkala Oy:n yrityshankintaan, joka toteutettiin tammikuussa 2008, liittyvistä optioista siten, että Ruukki Groupilla on edelleen osto-optio ostaa 48,98 % vähemmistön osakkeet mutta Ruukki Groupin asettamasta myyntioptiosta luovuttiin. Tästä seurasi 5,3 miljoonan euron kertaluonteinen luovutusvoitto, koska konserni oli aiemmalla tilikaudella kirjannut arvonalentumisia Junnikkalan hankinnan perusteella aktivoituihin omaisuuseriin. Konsernitaseessa noin 10,2 miljoonan euron kauppahintavelka poistettiin ja vastaavasti vähemmistöosuus erotettiin omasta pääomasta. Intermetal -yhtiön hankinta Ruukki Groupin turkkilainen tytäryhtiö osti 99% osuuden Intermetal -nimisessä turkkilaisessa yhtiössä helmikuussa 2010. Intermetalilla on Turkissa kromimalmin kaivoslisenssejä ja sekä uusien kaivoshankkeiden valmistelutoimia että myös kromimalmin tuotantoa. Intermetal myy tuotteitaan kansainvälisille asiakkaille, ja sen liikevaihto vuonna 2008 oli noin 7,2 miljoonaa dollaria. Alla on esitetty alustava hankintamenolaskelma Intermetal -hankinnasta kohdeyhtiön tilintarkastamattomiin 31.12.2009 tasetietoihin perustuen. Hankinnasta kirjattiin alustavassa hankintamenolaskelmassa seuraavat varat ja velat, mikä kuvaa myös yrityshankinnan tasevaikutuksen suuruusluokkaa hankintahetkellä. -------------------------------------------------------------------------------- | 1.000 EUR | Yhdistämisessä | Kirjanpitoarvot | | | kirjatut käyvät | ennen yhdistämistä | | | arvot | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Aineettomat hyödykkeet | 7 | 7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineelliset hyödykkeet | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Koneet ja kalusto | 119 | 119 | -------------------------------------------------------------------------------- | Malmivarannot | 61 | 0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut aineelliset hyödykkeet | 193 | 193 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset varat | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vaihto-omaisuus | 14 | 14 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myyntisaamiset | 87 | 87 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarat | 27 | 27 | -------------------------------------------------------------------------------- | Varat yhteensä | 508 | 447 | -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennallinen verovelka | 12 | 0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Korolliset velat | 130 | 130 | -------------------------------------------------------------------------------- | Ostovelat | 29 | 29 | -------------------------------------------------------------------------------- | Velat yhteensä | 172 | 159 | -------------------------------------------------------------------------------- | Nettovarat | 336 | 287 | -------------------------------------------------------------------------------- | Hankintameno | 336 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Nettovarat | 336 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikearvo | 0 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavirtavaikutus: | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kaupantekohetkellä rahana maksettu | 336 | | | kauppahinta | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Hankitun tytäryrityksen rahavarat, | -27 | | | konsernin osuus (99%) | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavirtavaikutus | 309 | | -------------------------------------------------------------------------------- LAADINTAPERIAATTEET Tämä tilinpäätöstiedote on laadittu IAS 34 -standardin mukaisesti. Ruukki Group Oyj soveltaa samoja laskentaperiaatteita sekä IFRS:n kirjaamis- ja arvostamisperiaatteita kuin vuoden 2008 tilinpäätöksessä sillä poikkeuksella, että konserni on muuttanut toiminnallisten segmenttien esittämisen uudistetun IFRS 8 -standardin mukaiseksi. 1.1.2009 alkaen konsernilla on ollut kaksi raportoitavaa segmenttiä: puunjalostus- ja mineraaliliiketoiminta. Lisäksi osavuosikatsauksen taulukoiden esitystapa ja terminologia on muuttunut jonkin verran IAS 1 -standardin muutoksen vuoksi. Lisäksi konserni soveltaa uudistettua IFRS 3 -standardia tuleviin yrityshankintoihin, mikä voi jatkossa vaikuttaa merkittävästi konsernin taseasemaan tai tulokseen. Tilinpäätöksen laatiminen IFRS:n mukaan edellyttää johdon arvioiden ja oletusten käyttämistä, mikä vaikuttaa taseen varojen ja velkojen määriin, ehdollisten varojen ja velkojen raportointiin sekä tuottojen ja kulujen määriin. Vaikka arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen parhaaseen näkemykseen, on mahdollista, että toteumat poikkeavat tilinpäätöksessä käytetyistä arvoista. Tilinpäätöksen vertailuluvut tilikaudelta 2008 ovat jatkuvien toimintojen lukuja, joissa ei ole mukana tilikauden 2008 aikana myytyjä toimintoja, minkä vuoksi vertailuluvut eivät vastaa aikaisemmin raportoituja lukuja. Tulos ennen rahoituseriä, poistoja ja arvonalentumisia (käyttökate) on määritetty seuraavalla kaavalla: Käyttökate = Liikevoitto + poistot + arvonalentumiset Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta sisältyy sekä käyttökatteeseen että liikevoittoon. Hankitut omat osakkeet on esitetty vähennyksenä konsernin sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta. Taulukoiden luvut on pyöristetty yhteen desimaaliin, mikä tulee ottaa huomioon yhteissummia laskettaessa. Tuloslaskelman muuntokurssina on käytetty kunkin katsauskauden keskikurssia ja taseen muuntokurssina katsauskauden päätöshetken kurssia. Tunnusluvut on laskettu tilikauden 2008 tilinpäätöksen mukaisilla kaavoilla. Tilinpäätöstiedotteen tiedot ovat tilintarkastamattomia. Espoossa, 26.2.2010 RUUKKI GROUP OYJ HALLITUS MUITA TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEEN LIITETIETOJA TIETOA OSAKKEENOMISTAJISTA Yhtiöllä oli 31.12.2009 yhteensä 3.874 osakkeenomistajaa, joista hallintarekisteröityjä oli 9 kappaletta. Liikkeeseen laskettujen osakkeiden lukumäärä 31.12.2009 oli 261.034.022 osaketta. Suurimmat osakkeenomistajat 31.12.2009: -------------------------------------------------------------------------------- | | Osakkeenomistaja | Osakkeita | % | -------------------------------------------------------------------------------- | 1 | Kermas Limited | 70 766 500 | 27,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | 2 | Atkey Limited | 50 281 401 | 19,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | 3 | Nordea Pankki Suomi Oyj hallintarekisteröity | 33 459 371 | 12,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | 4 | Hanwa Company Limited | 30 000 000 | 11,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | 5 | Ruukki Group Oyj | 21 787 917 | 8,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | 6 | Hino Resources Co. Ltd | 10 610 405 | 4,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | 7 | Djakov Aida hallintarekisteröity | 9 952 500 | 3,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | 8 | Kankaala Markku | 8 525 728 | 3,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | 9 | Skandinaviska Enskilda Banken | 6 960 503 | 2,7 | | | hallintarekisteröity | | | -------------------------------------------------------------------------------- | 10 | Hukkanen Esa | 5 010 100 | 1,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | | Yhteensä | 247 354 425 | 94,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | | Muut osakkeenomistajat | 13 679 597 | 5,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | | Osakkeita yhteensä | 261 034 022 | 100,0 | -------------------------------------------------------------------------------- MUUTOKSET OSAKKEIDEN MÄÄRÄSSÄ JA OSAKEPÄÄOMASSA KATSAUSKAUDELLA JA SEN JÄLKEEN Ylimääräisen yhtiökokouksen 24.2.2009 tekemän päätöksen mukaisesti hallituksella on ylimääräinen valtuutus hankkia enintään 26.000.000 omaa osaketta. Tämä valtuutus oli voimassa 24.2.2010 saakka. Yhtiö oli hankkinut valtuutuksen perusteella 21.840.000 omaa osakettaan joulukuun loppuun mennessä. Helmikuussa 2010 yhteensä 13.052.022 yhtiön hallussa olevaa omaa osaketta mitätöitiin ja yhtiön rekisteröity osakkeiden lukumäärä on tämän jälkeen ollut 247.982.000. Helmikuun 25. päivänä 2010 yhtiöllä oli hallussaan 8.740.895 omaa osakettaan, mikä vastasi noin 3,52 % kaikista osakkeista. Ylimääräisen yhtiökokouksen 24.2.2009 valtuutukseen perustuen Ruukki Group Oyj:n hallitus päätti lokakuussa luovuttaa 52.083 yhtiön hallussa olevaa omaa osaketta Ruukki Yhtiöt Oy:n toimitusjohtaja Thomas Hoyerille osana hänen kannustinjärjestelyään. Optio-oikeuksien aiheuttama mahdollinen laimennusvaikutus on muuttunut 2008 vuosikertomuksessa esitettyyn tietoon Kermas Limited:n hallussa olevien optio-oikeuksien arvioidun toteutusmäärän muutoksen perusteella. YHTIÖN OSAKE Ruukki Group Oyj:n osake (RUG1V) on listattu NASDAQ OMX Helsingin keskisuurten yhtiöiden kategoriassa, teollisuustuotteet ja -palvelut toimialaryhmässä. Yhtiön osakkeen kurssi vaihteli katsauskauden aikana 1,04 (1-12/2008: 1,02) ja 2,68 (2,99) euron välillä. Osakkeiden kokonaisvaihto katsauskaudella oli 328.119.128 (434.714.427) osaketta, mikä edustaa 125,7 % (149,9 %) katsauskauden päättymishetken rekisteröidystä osakekannasta. Yhtiön osakkeen päätöskurssi katsauskauden päättyessä 31.12. oli 2,14 (1,15) euroa. Yhtiön koko rekisteröidyn osakekannan 261.034.022 (290.034.022) osaketta markkina-arvo 31.12. päätöskurssilla oli 558,6 (333,5) miljoonaa euroa. LIPUTUSILMOITUKSET KATSAUSKAUDELLA TAI SEN JÄLKEEN Yhtiö on saanut katsauskaudella 1.1. - 31.12.2009 tai sen jälkeen seuraavat liputusilmoitukset. Liputusilmoitukset ovat kokonaisuudessaan saatavilla yhtiön internet-sivuilta osoitteesta: http://www.ruukkigroup.fi/Suomeksi/Uutiset/Liputukset.iw3 - 16.1.2009: RCS Trading Corporation Ltd => alittaa 5 % - 19.1.2009: Kermas Limited => ylittää 25 % - 19.1.2009: Danske Bank A/S Helsingin Sivukonttori => ylittää 5 % (alittaa myöhemmin 5 %, jos johdannaiskauppasopimukset toteutuvat) - 19.1.2009: Nordea Pankki Suomi Oyj => alittaa 15 % (alittaa kesäkuussa 2009 5 %, kun termiinisopimukset erääntyvät) - 27.1.2009: Kai Mäkelän, Oy Herttakakkonen Ab:n ja Oy Herttaässä Ab:n yhteenlaskettu omistusosuus => alittaa 5 % - 5.2.2009: perustuen Ruukki Groupin tiedotteeseen hallituksen päätöksestä mitätöidä omia osakkeita: Atkey Limited:n omistus ylittää mahdollisesti 10 % - 20.2.2009: Danske Bank A/S Helsingin Sivukonttori => yhä yli 5 % (alittaa myöhemmin 5 %, jos johdannaiskauppasopimukset toteutuvat) - 24.3.2009: Danske Bank A/S Helsingin Sivukonttori => alittaa 5 % - 18.5.2009: Kermas Limited => olemassa oleva omistus ylittää 15 % - 28.5.2009: Bassanio Services Limited ja Alwyn Smit => yhteenlaskettu mahdollinen tuleva omistus alittaa 5 % - 28.5.2009: Atkey Limited ja Aida Djakov => yhteenlaskettu omistusosuus ylittää 20 % - 9.6.2009: Ruukki Group Oyj => omien osakkeiden omistus ylittää 5 % - 30.6.2009: perustuen Ruukki Groupin tiedotteeseen hallituksen päätöksestä hankkia 100 % Sylvania Resources Limitedin osakekannasta => Kermas Limitedin kokonaisomistus (osakkeet ja johdannaiset) alittaa mahdollisesti 50 %, Atkey Limitedin omistus alittaa mahdollisesti 10 %, Nordea Pankki Suomi Oyj:n omistus alittaa mahdollisesti 10 %, Hanwa Company Limitedin omistus alittaa mahdollisesti 10 %, Ruukki Group Oyj:n omien osakkeiden omistus alittaa mahdollisesti 5 % ja Sylvanian osakkeenomistajan Dresdner Bank AG London Branchin omistus ylittää mahdollisesti 5 % - 21.9.2009: Nordea Pankki Suomi Oyj => alittaa 10 % (alittaa marraskuussa 2009 5 %, kun termiinisopimukset erääntyvät) - 21.9.2009: Kermas Limited => olemassa oleva omistus ylittää 20 % - 23.10.2009: Kermas Limited => olemassa oleva omistus ylittää 25 % - 9.11.2009: JPMorgan Chase & Co. => JPMorgan Asset Management (UK) Limitedin omistus alittaa 5 % - 12.11.2009: Nordea Pankki Suomi Oyj => alittaa 5 % - 13.11.2009: Kermas Limited => olemassa oleva omistus ylittää 30 %, Kermas Ltd tulee hakemaan Finanssivalvonnalta poikkeuslupaa tarjousvelvollisuudesta ja sen tarkoituksena on pienentää omistustaan alle tarjousvelvollisuusrajan (30 %) - 11.12.2009: Kermas Limited => olemassa oleva omistus alittaa 30 % - 14.12.2009: Atkey Limited ja Aida Djakov => Atkey Limited ylittää 15 %, yhteenlaskettu omistusosuus ylittää 25 % - 20.1.2010: Atkey Limited => perustuen 19.1.2010 tiedotettuun Ruukki Group Oyj:n hallituksen päätökseen mitätöidä 13.052.022 Ruukki Group Oyj:n hallussa olevaa omaa osaketta, Atkey Limitedin omistusosuus tulee ylittämään 20 % Ruukki Group Oyj:n rekisteröidystä osakepääomasta ja äänimäärästä, kun mitätöinti on merkitty kaupparekisteriin |
|||
|