2015-04-08 12:00:00 CEST

2015-04-08 12:00:01 CEST


REGULATED INFORMATION

Finnish English
Martela Oyj - Pörssitiedote

MARTELA KÄYNNISTÄÄ SÄÄSTÖOHJELMAN JA YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT



MARTELA OYJ              PÖRSSITIEDOTE          8.4.2015 klo 13.00


MARTELA KÄYNNISTÄÄ SÄÄSTÖOHJELMAN JA YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT

Martela-konsernin tuloskehitys ei ole ollut tyydyttävää ja taloudellisen
ympäristön epävarmuus näyttää jatkuvan myös lähitulevaisuudessa. Tämän
seurauksena Martela jatkaa toimintansa sopeuttamista vastaamaan paremmin
nykyisiä olosuhteita. Konserni on käynnistänyt toimenpiteiden suunnittelun
kulutasonsa alentamiseksi. Suunniteltavat toimenpiteet koskevat konsernin
kaikkia yksiköitä, maita ja toimintoja. Tavoitteena on saavuttaa vuositasolla 4
miljoonan euron kustannussäästöt vuoden 2016 loppuun mennessä siten, että ne
toteutuvat täysimääräisenä vuonna 2017. Kiinteiden kustannusten vähentämisen
lisäksi valmistellaan toimenpiteitä toimitus- ja hankintaketjun edelleen
kehittämiseksi ja sitä kautta muuttuvien kustannuksien laskemiseksi. Säästöjä
tavoitellaan eri kuluryhmissä. Samanaikaisesti konserni kuitenkin panostaa
voimavaroja parantaakseen kykyänsä tarjota entistäkin laadukkaampia
kokonaisratkaisuja Martela Lifecycle -mallilla. 

Osana säästöohjelmaa Martela on tänään antanut Martela Oyj:n henkilöstön
edustajille kutsun yhteistoimintalain mukaisiin neuvotteluihin. 

Neuvotteluiden piiriin kuuluvat Martela Oyj:n kaikki toimihenkilöt. Yhtiössä
työskentelee tällä hetkellä yhteensä 198 toimihenkilöä. Neuvottelut saattavat
johtaa enintään 20 henkilön vähentämiseen ja enintään 90 päivän määräaikaisiin
lomautuksiin. 



Martela Oyj
Heikki Martela
Toimitusjohtaja


Lisätiedot
Martela Oyj
Toimitusjohtaja Heikki Martela, puh 050 502 4711
Talousjohtaja Markku Pirskanen, puh 040 517 4606


Jakelu
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.martela.fi