2015-03-25 10:30:00 CET

2015-03-25 10:30:01 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish English
Metsä Board Oyj - Pörssitiedote

Metsä Boardin 100 miljoonan euron osakeannin alustava tulos


  ** EI LEVITETTÄVÄKSI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA,
JAPANISSA, SINGAPORESSA TAI ETELÄ-AFRIKASSA TAI MILLÄÄN MUULLA SELLAISELLA
LAINKÄYTTÖALUEELLA, JOSSA LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA ** 

Metsä Board Oyj Pörssitiedote 25.3.2015 klo 11.30

Metsä Board Oyj:n (“Yhtiö”) 100 miljoonan euron osakeanti (”Osakeanti”) päättyi
onnistuneesti 23.3.2015. Alustavan tuloksen mukaan Osakeannissa merkittiin noin
38 227 824 B-sarjan osaketta (”Tarjotut Osakkeet”), mikä vastaa noin 139,8
prosenttia kaikista tarjotuista 27 347 134 B-sarjan osakkeesta. Ensisijaisten
merkintäoikeuksien perusteella merkittiin noin 26 973 713 B-sarjan osaketta,
mikä vastaa noin 98,6 prosenttia kaikista tarjotuista uusista osakkeista.
Toissijaisessa merkinnässä merkittiin noin 11 254 111 osaketta, mikä vastaa
noin 41,2 prosenttia kaikista tarjotuista osakkeista. 

”Olemme erittäin tyytyväisiä osakeannin tulokseen. Haluaisin kiittää
osakkeenomistajiamme luottamuksesta ja kiinnostuksesta Yhtiötä kohtaan. Tämä
osakeanti on yksi tärkeä osatekijä Yhtiön rakennemuutoksen johtavaksi
ensikuitukartonkiyhtiöksi loppuun saattamisessa”, kommentoi toimitusjohtaja
Mika Joukio. 

Osakeannin merkintäaika päättyi 23.3.2015, ja kaupankäynti ensisijaisten
merkintäoikeuksien perusteella merkittyjä osakkeita vastaavilla väliaikaisilla
osakkeilla (ISIN-koodi: FI4000148457) alkoi 24.3.2015. Väliaikaiset osakkeet
yhdistetään Yhtiön varsinaisiin B-sarjan osakkeisiin (ISIN-koodi:
FI0009000665), kun Tarjotut Osakkeet on rekisteröity kaupparekisteriin,
arviolta 31.3.2015. Tarjottujen Osakkeiden kaupankäynnin varsinaisina B-sarjan
osakkeina odotetaan alkavan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n pörssilistalla arviolta
1.4.2015. Tarjotut Osakkeet oikeuttavat mahdolliseen osinkoon ja muuhun
varojenjakoon sekä tuottavat muut osakkeenomistajan oikeudet Yhtiössä siitä
alkaen, kun Tarjotut Osakkeet on rekisteröity kaupparekisteriin. Tilikaudelta
2014 jaettavien osinkojen täsmäytyspäivä on 27.3.2015, ja osinko maksetaan
odotettavasti arviolta 8.4.2015. Näin ollen Tarjotut Osakkeet eivät oikeuta
osinkoon tilikaudelta 2014. 

Osakeannin ehtojen mukaisesti Yhtiön hallitus tekee päätöksen sellaisten
B-sarjan osakkeiden jakamisesta, joita ei ole merkitty ensisijaisten
merkintäoikeuksien perusteella, niiden merkitsijöiden kesken, jotka ovat
tehneet toissijaisen merkinnän. Toissijaisen merkinnän perusteella tehtyjen
merkintöjen allokaatio merkitsijöille määräytyy arvo-osuustilikohtaisesti
heidän ensisijaisen merkintäoikeuden nojalla käyttämien merkintäoikeuksien
lukumäärän mukaisessa suhteessa, ja mikäli tämä ei ole mahdollista, arpomalla.
Toissijaisten merkintäoikeuksien perusteella merkittyjen B-sarjan osakkeiden
rekisteröinnin ja kaupankäynnin käynnistymisen Nasdaq OMX Helsinki Oy:n
päälistalla varsinaisina B-sarjan osakkeina odotetaan tapahtuvan 31.3.2015 ja
1.4.2015. 

Metsä Boardin Osakeannin lopullinen tulos julkistetaan Yhtiön hallituksen
hyväksyttyä osakemerkinnät, arviolta 30.3.2015. 



METSÄ BOARD OYJ



Lisätietoja:

Markus Holm, talousjohtaja, puh. 010 465 4913

Juha Laine, viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja, puh. 010 465 4335



Huomautus

Metsä Board Oyj:n tarjoamia Merkintäoikeuksia ja Uusia Osakkeita ei tulla
rekisteröimään eikä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933
arvopaperimarkkinalain (U.S. Securities Act of 1933) (”arvopaperimarkkinalaki”)
mukaisesti eikä minkään Yhdysvaltain osavaltioiden tai muun lainkäyttöalueen
arvopaperimarkkinalakien mukaisesti, eikä niitä siis saa tarjota, myydä tai
toimittaa Yhdysvalloissa tai Yhdysvaltoihin, lukuun ottamatta tilanteita ja
transaktioita, joissa Yhdysvaltain arvopaperimarkkinalaki sisältää soveltuvan
poikkeuksen rekisteröintivaatimuksista, ja edellyttäen että kaikkia soveltuvia
arvopaperimarkkinalakeja missä tahansa osavaltiossa tai muulla
lainkäyttöalueella Yhdysvalloissa noudatetaan. Metsä Board Oyj:n tarjoamia
Merkintäoikeuksia ja Uusia Osakkeita ei tulla tarjoamaan Yhdysvalloissa,
Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa, Singaporessa tai
Etelä-Afrikassa tai millään muulla sellaisella lainkäyttöalueella, jossa
olevalle henkilölle Merkintäoikeuksien toimittaminen tai tarjouksen tekeminen
Merkintäoikeuksista tai Uusista Osakkeista ei olisi sallittua. Tämä tiedote ei
ole tarjous tai kehotus arvopapereiden merkitsemiseksi tai ostamiseksi. 

Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, käyttämiselle ja/tai myymiselle on
asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä
valtioissa. Yhtiö ja Nordea Pankki Suomi Oyj eivät ole vastuussa, jos tällaisia
rajoituksia rikotaan. Nordea Pankki Suomi Oyj toimii yksinomaan Yhtiön eikä
kenenkään muun tahon puolesta osakeannin yhteydessä eikä pidä ketään muuta
henkilöä (riippumatta siitä onko hän tämän tiedotteen vastaanottaja vai ei)
asiakkaanaan siihen liittyen, eikä se ole vastuussa asiakassuojan
järjestämisestä tai osakeantiin tai muuhun tässä tiedotteessa mainittuun
järjestelyyn liittyvästä neuvonnasta kenellekään muulle kuin Yhtiölle. 

Tämä tiedote ei muodosta tarjousta myydä tai tarjouspyyntöä ostaa tässä
mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla kyseisten
arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen
niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen
hankkimista tai muiden kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisten ehtojen
täyttämistä. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai
hankkia arvopapereita, joihin tämä tiedote viittaa, elleivät he tee sitä Yhtiön
julkaisemaan tai lähettämään soveltuvaan esitteeseen sisältyviin tietoihin
perustuen. 

Yhtiö ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle missään
muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa ja Ruotsissa. Lukuun
ottamatta Suomea ja Ruotsia, missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joka
on pannut täytäntöön Esitedirektiivin (kukin "Relevantti jäsenvaltio"), ei ole
tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi
yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkistamista Relevantissa
jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa
jäsenvaltioissa ainoastaan (a) Esitedirektiivissä määritellyille kokeneiksi
sijoittajiksi lukeutuville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa
Esitedirektiivin 3(2) artiklan mukaisessa tilanteessa. Tässä kappaleessa
ilmaisu "tarjota arvopapereita yleisölle" tarkoittaa viestimistä millä tahansa
tavalla ja antamalla riittävästi tietoa tarjouksen ehdoista ja tarjottavista
arvopapereista, jotta sijoittaja pystyy päättämään arvopapereiden
käyttämisestä, ostamisesta tai merkitsemisestä, kuten ilmaisu voi vaihdella
jäsenvaltiossa tehtyjen täytäntöönpanotoimenpiteiden seurauksena. Ilmaisu"Esitedirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2003/71/EY (muutoksineen, mukaan
lukien 2010 Muutosdirektiivi, siltä osin kuin se on implementoitu Relevantissa
jäsenvaltiossa), ja se sisältää kaikki relevantit täytäntöönpanotoimenpiteet
Relevantissa jäsenvaltiossa, ja ilmaisu "2010 Muutosdirektiivi" tarkoittaa
direktiiviä 2010/73/EU. 

Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat
Ison-Britannian ulkopuolella tai (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista
kokemusta sijoittamisesta Ison-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja
markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden
2005 määräyksen ("Määräys") 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla tai (iii)
Määräyksen 49(2) mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille (high
net worth entities) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan
laillisesti tiedottaa (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, "relevantit
henkilöt"). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan
relevanttien henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan relevanttien
henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia
tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.