|
|||
2009-04-30 13:00:00 CEST 2009-04-30 13:00:01 CEST REGULATED INFORMATION Pohjola Pankki Oyj - Osakkeiden kokonaismäärä ja kokonaisäänimääräPohjolan merkintäoikeusannin lopullinen tulosEi levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Australiaan, Kanadaan tai Japaniin. Pohjola Pankki Oyj YHTIÖTIEDOTE, Tiedoteluokka: Muutokset osakepääomassa ja äänimäärässä 30.4.2009, klo 14.00 Pohjolan merkintäoikeusannin lopullinen tulos Pohjola Pankki Oyj:n merkintäoikeusannissa tarjottiin merkittäväksi yhteensä 116 200 515 osaketta, jakautuen 91 179 502 A-sarjan osakkeeseen ja 25 021 013 K-sarjan osakkeeseen. Osakeannissa merkittiin lopullisen tuloksen mukaan yhteensä 116,2 miljoonaa A-sarjan osaketta ja yhteensä 27,7 miljoonaa K-sarjan osaketta. Ensisijaisessa merkinnässä merkittiin noin 99,6 prosenttia kaikista tarjotuista A-sarjan osakkeista ja noin 100,0 prosenttia K-sarjan osakkeista. Merkintöjen yhteismäärä oli noin 127,4 prosenttia kaikista tarjotuista A-sarjan osakkeista ja noin 110,6 prosenttia kaikista tarjotuista K-sarjan osakkeista. Pohjolan hallitus on tänään hyväksynyt kaikki osakeannissa tehdyt ensisijaiset merkinnät ja päättänyt toissijaisen merkintäoikeuden perusteella tehtyjen merkintöjen hyväksymisestä merkintöjä tehneiden osakkeenomistajien täsmäytyspäivän 2.4.2009 mukaisten osakeomistustensa suhteessa osakeannin ehtojen mukaisesti. Toissijaiseen osakkeiden merkintään osallistunut A-sarjan osakkeenomistaja saa uusia osakkeita noin 0,96 prosenttia täsmäytyspäivän mukaisesta A-sarjan omistuksestaan pyöristettynä lähimpään kokonaiseen osakkeeseen. Koska liikkeeseen voidaan laskea vain kokonaisia osakkeita, osakeannin täsmäytyspäivänä 52 A-sarjan osaketta tai vähemmän omistaneille osakkeenomistajille ei voitu jakaa osakkeita toissijaisen merkinnän perusteella. Niille osakkeenomistajille, jotka eivät saaneet toissijaisen merkintäoikeuden perusteella merkitsemiään osakkeita tai kaikkia niistä, palautetaan saamatta jääneiden osakkeiden merkintähinta osakkeenomistajan merkinnän yhteydessä ilmoittamalle pankkitilille arviolta 4.5.2009. Toissijaiseen merkintään osallistuneille osakkeenomistajille lähetetään merkintävahvistuskirje arviolta 5.5.2009. Osakeannin ehtojen mukaan Pohjolan osakkeenomistajilla oli oikeus merkitä neljä (4) uutta osaketta jokaista omistamaansa seitsemää (7) osaketta kohden. Osakkeiden merkintähinta oli 2,65 euroa osakkeelta ja Pohjola keräsi osakeannilla bruttomäärältään 307,9 miljoonaa euroa. Uusien osakkeiden kaupparekisteriin merkitsemisen seurauksena Pohjolan osakkeiden kokonaismäärä nousee 319 551 415 osakkeeseen, jakautuen 250 743 630 A-sarjan osakkeeseen ja 68 807 785 K-sarjan osakkeeseen. Kaikki osakeannissa merkityt osakkeet on maksettu kokonaisuudessaan. Osakeannissa merkityt osakkeet oikeuttavat täyteen osinkoon ja tuottavat muut osakkeenomistajan oikeudet Pohjolassa kun niitä vastaava osakepääoman korotus on merkitty kaupparekisteriin. Osakeannilla kerätyt varat merkittiin kokonaisuudessaan sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Väliaikaiset osakkeet, jotka vastaavat osakeannissa merkittyjä uusia A-sarjan osakkeita, otettiin kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssissä 27.4.2009. Osakeannissa merkityt osakkeet merkitään kaupparekisteriin, toissijaisen merkintäoikeuden nojalla merkityt osakkeet kirjataan merkitsijöiden arvo-osuustileille ja väliaikaiset osakkeet yhdistellään Pohjolan nykyisiin osakelajeihin arviolta 4.5.2009. Uudet A-sarjan osakkeet ovat kaupankäynnin kohteena yhdessä Pohjolan vanhojen A-sarjan osakkeiden kanssa arviolta 5.5.2009. Osakeannin pääjärjestäjinä toimivat Pohjola Corporate Finance Oy ja J. P. Morgan Securities Ltd. Pohjola Pankki Oyj Carina Geber-Teir Viestintäjohtaja Lisätietoja: Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen, puh. +358 (0)10 252 2549 Talous- ja rahoitusjohtaja Jouko Pölönen, puh. +358 (0)10 252 3405 Pankinjohtaja Markku Koponen, puh. +358 (0)10 252 2648 Jakelu NASDAQ OMX Helsinki London Stock Exchange SWX Swiss Exchange Keskeiset tiedotusvälineet pohjola.fi, op.fi Rajoitusteksti: Tätä asiakirjaa ei saa levittää tai lähettää Yhdysvaltoihin, Australiaan, Kanadaan tai Japaniin. Tässä asiakirjassa esitetyt tiedot eivät ole arvopapereita koskeva tarjous, eikä tarjousta tehdä missään sellaisessa maassa, missä joko tarjous tai siihen osallistuminen olisi kiellettyä tai edellyttäisi ao. maassa esitteen laatimista, rekisteröintiä tai muita toimenpiteitä. Tämä tiedote ei ole arvopapereiden myyntitarjous Yhdysvalloissa. Osakkeita ei saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa ilman rekisteröintiä tai rekisteröintiä koskevaa poikkeuslupaa Yhdysvaltojen vuoden 1933 arvopaperilain (the U.S. Securities Act of 1933, muutoksineen) mukaisesti. Yhtiö ei ole rekisteröinyt, eikä sen tarkoituksena ole rekisteröidä, mitään osaa mahdollisesta tarjouksesta Yhdysvalloissa, eikä sen tarkoituksena ole tarjota arvo-papereita yleisölle Yhdysvalloissa. Tämä asiakirja on jaettu ja suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Ison-Britannian ulkopuolella tai (ii) Ison-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act), vuoden 2005 määräyksen ("Määräys") 19 (5) artiklan (Financial Promotion) mukaisille sijoitusalan ammattilaisille tai (iii) korkean varallisuusaseman yhtiöille (high net worth entity) ja muille Määräyksen 49 (2)(a) - (d) artiklan mukaisille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa tai (iv) henkilöille, jotka ovat sen yhtiön jäseniä tai velkojia, johon tämä tiedote liittyy Määräyksen artiklan 43(2) mukaisesti (kaikki tällaiset alakohdissa (i) - (iv) tarkoitetut henkilöt jäljempänä"asiaankuuluvat tahot"). Kaikki tarjottavat arvopaperit tai tällaisten arvopapereiden merkintään, ostamiseen tai muulla tavoin hankkimiseen liittyvät pyynnöt, tarjoukset tai sopimukset on tarkoitettu ainoastaan asiankuuluvien tahojen saataville. Kenenkään, joka ei ole asiaankuuluva taho, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön. Tämä asiakirja on mainos Direktiivin 2003/71/EY implementointitoimenpiteiden mukaisesti (Direktiivi mukaan lukien kaikki siihen liittyvät implementointitoimenpiteet kyseisessä jäsenvaltiossa, "Esitedirektiivi"). Mahdollisen Osakeannin yhteydessä esitedirektiivin mukaisesti laadittu esite on sen julkaisemisen jälkeen saatavilla merkintäpaikoista Suomessa. Mikäli tämän tiedotteen perusteella katsottaisiin tarjottavan arvopapereita missään Euroopan Talousalueen jäsenvaltiossa, joka on implementoinut Esitedirektiivin, tarjous osoitetaan ainoastaan tällaisessa maassa oleville Esitedirektiivin mukaisille kokeneille sijoittajille tai muutoin Esitedirektiivin esitevelvollisuutta koskevien poikkeusten puitteissa. Tämä asiakirja sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä tulevaisuutta koskevat lausumat sisältävät seikkoja, jotka eivät ole historiallisia tosiseikkoja, lausuntoja koskien muun muassa yhtiön tulosta, taloudellista asemaa, maksukykyä, mahdollisuuksia, kasvua, strategioita ja sen toimialaa koskevia yhtiön aikomuksia, uskomuksia tai tämän hetkisiä odotuksia. Luonteeltaan tulevaisuutta koskevat lausumat sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä, koska ne liittyvät tapahtumiin ja johtuvat olosuhteista, jotka joko tapahtuvat taikka eivät tapahdu tulevaisuudessa ja ilmaisevat siksi vain niiden antamishetken olosuhteita. Yhtiö varoittaa Teitä siitä, että tulevaisuutta koskevat lausumat eivät ole takeita suorituskyvystä tulevaisuudessa ja että sen todellinen tulos, taloudellinen asema ja maksukyky ja sen toimialan kehitys voi merkittävästi erota siitä, mitä on mainittu tai ehdotettu tämän esityksen sisältämissä tulevaisuutta koskevissa lausumissa. Lisäksi vaikka yhtiön toiminnan toteutunut tulos, taloudellinen asema ja maksukyky ja yhtiön toimialan kehitys vastaisivat tämän asiakirjan sisältämiä tulevaisuutta koskevia lausumia, kyseinen seikka ei ole osoitus tulevaisuuden tuloksesta tai kehityksestä. Yhtiö ei sitoudu tarkastamaan tai vahvistamaan odotuksia tai arvioita tai julkisesti tiedottamaan tulevaisuutta koskeviin lausumiin tehtävistä korjauksista, jotka heijastavat tämän asiakirjan julkaisemisen jälkeisiä tapahtumia tai olosuhteita. J.P.Morgan Securities Ltd. ja Pohjola Corporate Finance Oy toimivat osakeannissa ainoastaan yhtiön eivätkä kenenkään muun lukuun, eivätkä pidä ketään muuta tahoa asiakkaanaan osakeannin yhteydessä (riippumatta siitä, onko kyseinen taho vastaanottanut tämän asiakirjan). J.P.Morgan Securities Ltd ja Pohjola Corporate Finance Oy eivät ole vastuussa kenellekään muulle kuin Yhtiölle asiakassuhteen nojalla, eivätkä ne anna osakeantiin tai mihinkään tässä asiakirjassa viitattuun järjestelyyn liittyviä neuvoja. |
|||
|