2013-11-28 12:30:00 CET

2013-11-28 12:31:04 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
Revenio Group Oyj - Pörssitiedote

Revenio Group Oyj: REVENIO MYY INFORMAATIONÄYTÖT-LIIKETOIMINTANSA


Revenio Group Oyj Pörssitiedote 28.11.2013 klo 13.30

REVENIO MYY INFORMAATIONÄYTÖT- LIIKETOIMINTANSA

Revenio Group Oyj on myynyt tänään allekirjoitetulla sopimuksella
konserniyhtiönsä FLS Finland Oy:n koko osakekannan kaarinalaiselle Teknopower
Oy:lle. Toteutettu yrityskauppa on osa Revenion terveysteknologiaan keskittyvää
strategiamuutosta.

Osakekannan kauppahinta muodostuu 1,7 miljoonan euron suuruisesta
peruskauppahinnasta ja vuoden 2013 loppuun mennessä täsmentyvästä mahdollisesta
lisäkauppahinnasta. Tämänhetkisen arvion perusteella kokonaiskauppahinnaksi
muodostuu noin 1,9 - 2,0 miljoonaa euroa. Osakekannan myynnillä ei ole
merkittävää vaikutusta konsernin taloudelliseen tulokseen."FLS Finland Oy on taloudellisesti hyvässä kunnossa ja sen liiketoiminta on
vakaalla pohjalla.  Yhtiössä on merkittävä määrä oman toimialansa osaamista ja
osaajia. Olemme erittäin tyytyväisiä, että FLS Finlandille löytyi hyvä omistaja,
jonka osana yhtiöllä on mahdollisuus kasvattaa liiketoimintaansa edelleen.
Myynti on osa strategiaamme, jonka mukaisesti keskitymme Terveysteknologia-
segmenttimme kasvuedellytysten luomiseen," toteaa Revenio-konsernin
toimitusjohtaja Olli-Pekka Salovaara."FLS Finland on kotimarkkinoillaan johtava informaationäyttöjen toimittaja ja
kasvattanut vientiään merkittävästi viime vuosina. Haluamme panostaa jatkossakin
kansainväliseen kasvuun, jonka mahdollistaa FLS:n vahva teknologia- ja
myyntiosaaminen sekä kyky vastata asiakkaiden tarpeisiin nopeasti jaluotettavasti. Teknopowerin periaatteena on tarjoa asiakastarpeisiin räätälöityä
huippulaatua. Löysimme paljon yhteistä yhtiöiden filosofioissa, ja totesimme FLS
Finlandin luontevaksi osaksi teollista toimintaamme" toteaa Teknopower Oy:n
toimitusjohtaja Nina Arvonen.

Tehdyllä osakekaupalla ei ole vaikutusta Revenio Group - konsenin vuoden 2013
tulosohjeistukseen.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Olli-Pekka Salovaara
gsm 040 567 5520
olli-pekka.salovaara@revenio.fi
www.revenio.fi

JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki
Finanssivalvonta
Keskeiset tiedotusvälineet
www.revenio.fi

Revenio-konserni lyhyesti

Revenio on suomalainen terveysteknologiakonserni, jonka liiketoiminnan ytimen
muodostavat silmänpainemittarit. Revenio-konsernin Terveysteknologia-segmentin
muodostaa Icare Finland Oy:n harjoittama liiketoiminta. Nykytuotteista laajalti
patentoitu Icare-tuoteperhe on konsernin menestyksen kulmakivi. Revenio
tavoittelee terveysteknologiassa voimakasta kasvua orgaanisesti ja
yritysjärjestelyiden kautta.

Revenio-konserniin kuuluu myös muita liiketoimintoja, jotka on ryhmitelty
Teknologia ja Palvelut -segmentiksi. Segmentin liiketoiminnoille on yhteistä
globaalit markkinat ja oman alansa kärkeä edustavat teknologiatuotteet ja
-palvelut. Tämän segmentin liiketoiminnat ovat omalla alallaan erittäin
kannattavia ja ne tuottavat konsernille positiivista kassavirtaa.

Revenio-konsernin liikevaihto vuonna 2012 oli 25,4 miljoonaa euroa, liikevoiton
ollessa 19,4 %. Revenio Group Oyj on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oyj:ssä.


[HUG#1746371]