|
|||
2014-11-20 09:30:08 CET 2014-11-20 09:30:54 CET REGLAMENTUOJAMA INFORMACIJA Leipurin Oyj - PörssitiedoteLeipurin Oyj: Leipurin Oyj:n carve-out taloudellisia tietojaLEIPURIN OYJ PÖRSSITIEDOTE 20.11.2014 klo 10.30 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi, suoraan tai epäsuorasti, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Hongkongissa, Etelä-Afrikassa, Singaporessa tai Japanissa tai missään muussa maassa, missä levittäminen tai julkistaminen olisi lainvastaista. LEIPURIN OYJ:N CARVE-OUT TALOUDELLISIA TIETOJA Leipurin Oyj:n ("Leipurin" tai "Yhtiö") hallitus ja Yhtiön ainoan osakkeenomistajan Aspo Oyj:n ("Aspo") hallitus ovat 19.11.2014 päättäneet järjestää osakeannin ("Osakeanti") ja osakemyynnin ("Osakemyynti"), yhdessä ("Listautumisanti") sekä hakea Leipurin osakkeiden listausta NASDAQ OMX Helsinki Oy:n ("Helsingin Pörssi") pörssilistalle. Osana Listautumisantia Yhtiöstä on laadittu carve-out taloudellisia tietoja. Leipurin carve-out -tilinpäätöksillä ja taloudellisilla tiedoilla tarkoitetaan Aspo-konsernista eriytettyjen Leipurin liiketoimintaan liittyvien varojen, velkojen, tuottojen, kulujen ja rahavirtojen esittämistä. Carve-out -tilinpäätökset on laadittu yhdistelemällä niiden yhtiöiden ja liiketoimintayksiköiden laajat tuloslaskelmat, taseet ja rahavirtalaskelmat, jotka ovat kuuluneet tai muutoin kohdistuneet Leipurin-liiketoimintaan Aspon historiallisissa konsernitilinpäätöksissä. Luvut poikkeavat Aspo-konsernin aiemmin esittämistä Leipurin-segmenttitiedoista carve-out -tilinpäätöksissä tarkemmin kerrotulla tavalla. Leipurin-konsernin carve-out -tilinpäätökset 31.12.2013, 31.12.2012 ja 31.12.2011 päättyneiltä tilikausilta sekä tiedot 30.9.2014 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta sisältyvät kokonaisuudessaan Yhtiön Listautumisantiin sekä suunniteltuun Leipurin osakkeina tapahtuvaan osingonjakoon liittyvään esitteeseen. Finanssivalvonta hyväksyy esitteen arviolta 20.11.2014 ja se on saatavilla sähköisessä muodossa Yhtiön internet-osoitteesta www.leipurin.com/listautumisanti sekä osoitteesta www.op.fi/merkinta 21.11.2014 alkaen ja painettuna versiona 24.11.2014 alkaen normaalina toimistoaikana Yhtiön pääkonttorista, osoitteesta Tahkotie 1 E 2, 01530 Vantaa, Aspon pääkonttorista osoitteesta Lintulahdenkuja 10, 00500 Helsinki, pääjärjestäjältä Pohjola Pankki Oyj:ltä osoitteesta Vääksyntie 4, 00510 Helsinki sekä Helsingin Pörssin vastaanotosta, osoitteesta Fabianinkatu 14, 00130 Helsinki. Carve-out -tilinpäätökset 31.12.2013, 31.12.2012 ja 31.12.2011 päättyneiltä tilikausilta (Liite A) ja Carve-out taloudelliset tiedot 30.9.2014 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Liite B) on liitetty tähän tiedotteeseen. LEIPURIN OYJ Hallitus Lisätiedot: Paul Taimitarha, Leipurin Oyj:n toimitusjohtaja, puh. 09 52170, 0400 699 788, paul.taimitarha(a)leipurin.com Leipurin palvelee leipomoteollisuutta sekä muuta elintarviketeollisuutta tarjoamalla tuotekehityspalveluita, leivonnassa tarvittavia raaka-aineita sekä laitteita yksittäiskoneista täysimittaisiin leivontalinjoihin. Leipurin toimii Suomessa, Venäjällä, Baltian maissa, Puolassa, Ukrainassa, Valko-Venäjällä sekä Kazakstanissa. Venäjällä toiminta kattaa maantieteellisesti merkittävät alueet. Hankintatoiminnassaan Leipurin toimii niin kansainvälisesti kuin paikallista hankintaa kehittäen. Yhtiön liikevaihto vuonna 2013 oli 136 miljoonaa euroa. www.leipurin.com JAKELU: Nasdaq Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.leipurin.com HUOMAUTUS: Tätä tiedotetta ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tässä mainittuja arvopapereita. Sijoittajan tulee perustaa mahdollinen päätöksensä tässä mainittujen arvopapereiden merkintään tai hankintaan kokonaisuudessaan tätä koskevan tarjouksen yhteydessä julkaistavaan esitteeseen eikä tämän tiedotteen sisältöön. Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa, Hongkongissa, Singaporessa tai Japanissa tai missään muussa sellaisessa maassa, jossa se olisi laitonta sovellettavien lakien nojalla. Tämä tiedote ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Mitään osaa arvopapereita koskevasta mahdollisesta annista ei ole tarkoitus rekisteröidä Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita tarjota yleisölle Yhdysvalloissa. LIITTEET: A: Carve-out -tilinpäätökset 31.12.2013, 31.12.2012 ja 31.12.2011 päättyneiltä tilikausilta B: Carve-out taloudelliset tiedot 30.9.2014 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta Liitteissä olevia tietoja tulee lukea yhdessä Listautumisannin yhteydessä julkistettavan esitteen kanssa kokonaisvaltaisen kuvan saamiseksi Yhtiöstä. [HUG#1872947] |
|||
|