|
|||
2007-07-17 10:01:58 CEST 2007-07-17 10:01:58 CEST REGULATED INFORMATION Rocla Oyj - NeljännesvuosikatsausROCLA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2007MYYNNIN VAHVA KASVU JATKUU - Alkuvuoden vahva myynnin kasvu jatkui toisella vuosineljänneksellä. - Tammi-kesäkuun liikevaihto oli 61,2 Meur, kasvua oli 19,9 % edellisvuoden vastaavaan jaksoon nähden. Katsauskauden liiketulos oli 2,0 Meur (1,7 Meur) - Kesäkuun 2007 lopun tilauskanta oli 27,4 Meur, kasvua edellisvuodesta oli 43,8 %. LIIKETOIMINTAORGANISAATIO JA RAPORTOINTI Roclan varastotrukki- ja automaattitrukkitoimintojen integrointiprosessi saadaan päätökseen vuoden 2007 kuluessa. Automaattitrukkien räätälöinnistä siirrytään standardoitujen automaattitrukkien toimituksiin ja toimintakonsepti yhtenäistyy varastotrukkien tilaus-toimitusprosessin kanssa. Yhtiötä johdetaan yhtenä toimialana ja konserni raportoi vuoden 2007 alusta liiketoiminnastaan yhdellä segmentillä. YLEISKEHITYS Rocla-konsernin liikevaihdon vahva noin viidenneksen kasvu jatkui toisella vuosineljänneksellä 2007. Toinen vuosineljännes oli liikevaihdoltaan Roclan historian tähän asti vahvin ja liiketulos oli yli kaksinkertainen edellisen vuoden toiseen neljännekseen nähden. Vahvasta myynnin kehityksestä ja hyvästä tilauskannasta huolimatta erityisesti materiaalikustannuskehitys muodostaa jatkuvan haasteen. Uuden automaattitrukkikonseptin kehitystyössä on edetty suunnitelman mukaisesti. Ensimmäiset asiakastoimitukset käynnistyvät loppuvuonna 2007. LIIKEVAIHTO, LIIKETULOS JA TILAUSKANTA Roclan liiketoiminnan avainluvut kehittyivät seuraavasti: Meur 1-6 1-6 Muutos 1-12 2007 2006 2006 Liikevaihto 61,2 51,1 19,9% 104,4 Liiketulos 2,0 1,7 16,6% 1,5 Saadut tilaukset 50,8 41,9 21,3% 87,6 Tilauskanta kauden päättyessä 27,4 19,1 43,8% 26,8 MARKKINAT Varastotrukkien globaali markkinakysyntä jatkui vahvana koko ensimmäisen vuosipuoliskon ajan. Roclan päämarkkinoilla Euroopassa päästiin noin 20 %:n kysynnän kasvuvauhtiin, minkä Roclan trukkitilausten kasvu selvästi ylitti. Yhdysvalloissa markkinakysyntä on laskusuunnassa, mutta Roclan tilausmäärä osoittaa sielläkin kasvua edellisvuodesta. Rocla-konserni on alkuvuoden aikana jatkanut jakeluverkostonsa vahvistamista. Tanskassa solmittiin merkittävä jälleenmyyntisopimus vahvan paikallisen trukkitalon VB Trucks A/S:n kanssa. Kansainvälisen toiminnan osuus Rocla-konsernin liikevaihdosta kasvaa jatkuvasti. Yhtiön valmistamien trukkien liikevaihdosta noin 90 % kertyy Suomen ulkopuolelta. Trukkitalona Rocla toimii täysin globaalissa kilpailuympäristössä, erikoisvahvuutenaan suomalaisen tuotekehityksen innovatiivisuus. Tästä on osoituksena erityisesti uudistettu Humanic-trukkiperhe, joka on saanut erittäin hyvän vastaanoton markkinoilla, mikä on johtanut tilauskertymän kasvuun ja markkinaosuuden vahvistumiseen. TULOS Ensimmäisen puolen vuoden liikevaihto, 61,2 Meur, oli viidenneksen edellisvuoden vastaava jaksoa suurempi (51,1 Meur). Liiketulos oli 2,0 Meur (1,7 Meur). Liiketulos parani edellisvuodesta mutta tulostason nostaminen on edelleen konsernin keskeisin haaste. Strategiansa mukaisesti Rocla pyrkii kannattavuuden parantamiseen erityisesti globalisoimalla hankintaprosessiaan, automatisoimalla tuotantoaan edelleen ja toteuttamalla toimitusaikoja lyhentävän ja tuottavuutta parantavan kehitysohjelman. Konsernin tulos ennen veroja oli ensimmäisellä vuosipuoliskolla 1,2 Meur (1,4 Meur) ja kauden nettotulos 0,9 Meur (1,0 Meur). KANNATTAVUUS Rocla-konsernin sijoitetun pääoman tuotto, ROI, oli vuoden 2007 ensimmäisellä puoliskolla 7,4 % p.a. (7,5 %). Oman pääoman tuotto, ROE, oli 7,6 % p.a. (8,4 %). Ensimmäisen puolen vuoden tulos osaketta kohden, EPS, oli 0,23 euroa (0,25 euroa). TASE JA RAHOITUS Kesäkuun 2007 lopun konsernitaseen loppusumma oli 83,4 Meur (73,2 Meur). Vuodenvaihteessa taseen loppusumma oli 82,3 Meur. Vuoden aikana tapahtuneen taseen kasvun päätekijä on liikevaihdon kasvun myötä noussut käyttöpääoman ja erityisesti myyntisaamisten määrä. Käyttöpääoman tarve on rahoitettu vieraalla pääomalla, mikä näkyy velkaantumisen kasvuna. Kesäkuun 2007 lopussa Rocla-konsernin korolliset nettovelat olivat 36,2 Meur (kesäkuun 2006 lopussa 31,0 Meur), nettovelkaantumisaste 141,5 % (132,4 %) ja omavaraisuusaste 31,1 % (32,2 %). TUOTANTO, INVESTOINNIT JA KEHITYSTOIMINTA Trukkien kokoonpanon tehokkuutta kehitetään nopeutetulla aikataululla. MP-10000 -suunnitelman mukaiseen 10 000 trukin vuosikapasiteetin tasolle päästään näillä näkymin kuluvan vuoden loppupuolella. Tähän vaikuttavat sekä jo toteutettu mastojen hitsauslinjan automatisointi että työntömastotrukkien kokoonpanon muuttaminen linjatuotannoksi tähänastisesta trukkien yksittäiskokoonpanosta. Siirtymisen on tehnyt mahdolliseksi erityisesti Humanic-trukkiperheen kasvava volyymi. Roclan innovatiivista tuotekehitystä edustaa kesäkuussa lanseerattu ohjausaisa h2. Aisan suunnittelussa on erityisesti kiinnitetty huomiota ergonomiaan ja iskunkestävyyteen. Uusi aisa tuo Roclan aisaohjattaviin varastotrukkeihin huomattavaa uutuusarvoa, samalla kun aisan modulaarinen tuoterakenne nopeuttaa tuotantoa. Aisaohjattujen varastotrukkien osuus alan kappalemääräisestä kysynnästä Euroopassa on noin neljä viidesosaa. Bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen olivat vuoden 2007 ensimmäisellä puoliskolla 2,8 Meur (3,1 Meur), josta IFRS-käytännön mukaisesti aktivoidut tuotekehitysmenot olivat 1,0 Meur (0,7 Meur). HENKILÖSTÖ Konsernin palveluksessa oli ensimmäisellä vuosipuoliskolla keskimäärin 499 henkilöä (454). Kauden päättyessä henkilöstövahvuus oli 507 henkilöä (460 henkilöä), josta 103 (81) Suomen ulkopuolella. YHTIÖKOKOUS Tilinpäätös Huhtikuun 3. päivänä pidetty varsinainen yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti jakaa osinkoa 0,20 euroa osakkeelta (0,20 euroa). Osingonmaksun täsmäytyspäivä oli 10.4.2007 ja maksupäivä 17.4.2007. Valtuutukset Yhtiökokous valtuutti hallituksen esityksen mukaisesti hallituksen päättämään 194 535 oman osakkeen hankkimisesta ja uusien osakkeiden antamisesta, yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta ja/tai osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen erityisten oikeuksien antamisesta. Valtuutuksen nojalla hallitus voi yhdellä tai useammalla päätöksellä antaa osakkeita korkeintaan 565 000 kappaletta. Osakeannin sekä erityisten oikeuksien nojalla annettavat osakkeet sisältyvät edellä määriteltyyn enimmäismäärään. Valtuutus koskee maksullista osakeantia ja on voimassa vuoden 2008 varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka. OSAKKEET, OPTIOT JA OSAKEPÄÄOMA Osakkeet Vuoden 2007 ensimmäisellä puoliskolla Helsingin Pörssissä vaihdettiin 243 255 Rocla Oyj:n osaketta, eli noin 5,7 % osakkeiden kokonaismäärästä. Osakkeen ylin noteeraus ensimmäisen vuosipuoliskon aikana oli 12,50 euroa ja alin 10,70 euroa. Keskikurssi oli 11,41 euroa ja päätöskurssi kesäkuun 2007 lopussa 11,41 euroa. Rocla Oyj:n koko osakekannan markkina-arvo kesäkuun lopun pörssikurssin mukaan ilman yhtiön omistamia omia osakkeita oli 48,3 Meur (45,5 Meur). Rocla Oyj omistaa 30 789 omaa osakettaan, mikä vastaa 0,7 % koko osake- ja äänimäärästä. Kappalemäärä on sama kuin vuoden vaihteessa. Optiojärjestelmä Rocla Oyj:n vuoden 1998 optiolainaan liittyvillä optio- oikeuksilla tehtiin osakemerkintöjä yhteensä 325 310 kappaletta ajalla 10.4.- 24.4.2007. Merkintöjen seurauksena osakepääoma kasvoi 325 310,00 eurolla ja ylikurssirahasto 2 147 046,00 euroa. Osakepääoman korotus merkittiin kaupparekisteriin 9.5.2007. Merkityillä uusilla osakkeilla on samat oikeudet kuin vanhoilla ja ne otettiin kaupankäynnin kohteeksi yhdessä vanhojen osakkeiden kanssa Helsingin Pörssissä 10.5.2007. Roclan osakepääoma on korotuksen jälkeen 4 264 788 euroa ja osakkeiden lukumäärä on 4 264 788 kappaletta. Vuoden 1998 järjestelmän merkintäajan päätyttyä Roclalla ei ole voimassaolevia optio-ohjelmia. OMISTUSSUHTEET Optio-oikeuksien perusteella tehdyt osakemerkinnät vaikuttivat omalla painollaan myös omistussuhteisiin. Uusien osakkeiden rekisteröinnin jälkeen yhtiön suurimpien omistajien omistusosuudet pienenivät siten, että Etra-Invest Oy Ab:n omistusosuus putosi 25,4 %:sta 23,4 %:iin ja Mitsubishi Caterpillar Forklift Europe B.V:n sekä Mitsubishi Caterpillar Forklift America, Inc:in osuudet aiemmasta 15,2 %:sta 14,1 %:iin. Osakkeiden määrissä ei näiden omistajien kohdalla tapahtunut muutoksia. Rocla Oyj:n kymmenen suurinta osakkeenomistajaa olivat 30.06.2007: Omistaja Osakkeiden määrä % % osakkeista äänistä 1. Etra-Invest Oy Ab 1 000 000 23,4 23,4 2. Mitsubishi Caterpillar 600 000 14,1 14,1 Forklift Europe B.V. 3. Mitsubishi Caterpillar 600 000 14,1 14,1 Forklift America Inc. 4. Sijoitusrahasto Aktia Capital 190 000 4,5 4,5 5. Vakuutusosakeyhtiö Henki-Sampo 171 200 4,0 4,0 6. EVK-Capital Oy 130 000 3,0 3,0 7. Turun kaupungin Vahinkorahasto 64 889 1,5 1,5 8. Sr Arvo Finland Value 58 476 1,4 1,4 9. Keskinäinen vakuutusyhtiö Fennia 47 000 1,1 1,1 10. Keskinäinen vakuutusyhtiö Eläke-Fennia 45 900 1,1 1,1 Yhteensä 10 suurinta 2 907 465 68,2 68,2 Hallintarekisteröidyt 536 100 12,6 12,6 Kaikki yhteensä 4 264 788 100,0 100,0 TILAUSKANTA Vuoden 2007 alkaessa Rocla Oyj:n tilauskanta oli ennätyksellisen suuri, 26,8 Meur. Se oli tuolloin noin kaksinkertainen edellisen vuoden vastaavan ajankohdan tilauskantaan nähden. Tilauskanta on vuoden 2007 edetessä edelleen vahvistunut. Kesäkuun lopussa tilauskanta oli 27,4 Meur. Vastaava luku vuotta aiemmin oli 19,1 Meur. Lisäys on 43,8 %. LÄHIAJAN RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT Konsernin liiketoiminnan suurimmat strategiset ja operatiiviset riskit liittyvät kumppanuuksien johtamiseen, uusien tuotteiden lanseeraukseen ja kilpailukyvyn arviointiin, tuotannontekijöiden hintakehitykseen sekä pitkäaikaisiin sopimuksiin liittyviin velvoitteisiin ja arvioihin. Operatiivisten riskien osalta erityisesti materiaalikustannusten nousun vaikutus jatkuu merkittävänä ja komponenttien saatavuudessa on noususuhdanteessa edelleen riskejä. Onnistunut siirtyminen uuteen automaattitrukkikonseptiin on tärkeä menestystekijä koko konsernin tuloksentekokyvyssä. NÄKYMÄT Trukkimarkkinoiden hyvä kysyntä näyttää jatkuvan edelleen. Rocla-konsernin liikevaihdon kasvunäkymät ovat vuoden edetessä vahvistuneet. Liikevaihdon kasvun arvioidaan tilikaudella 2007 nousevan 20 %:n tuntumaan. Noususuhdanteesta johtuva materiaalikustannusten ja muiden kustannusten nousu merkitsee lisähaastetta kannattavuudelle. Konsernin tuloksen arvioidaan tilikaudella 2007 paranevan edellisvuodesta, kuten edellisessä osavuosikatsauksessa todettiin. TALOUSTIEDOT LASKENTAKÄYTÄNTÖ Osavuosikatsaus katsauskaudelta tammi-kesäkuu 2007 on laadittu IAS 34 -osavuosikatsaukset standardin mukaisesti. Rocla Oyj on noudattanut samoja laadintaperiaatteita ja laskentamenetelmiä kuin vuoden 2006 tilinpäätöksessä. Osavuosikatsauksessa esitetyt tunnusluvut on laskettu samoilla periaatteilla kuin viimeisimmässä tilinpäätöksessä esitetyt vastaavat tunnusluvut. Tunnuslukujen laskentakaavat löytyvät vuosikertomuksen tilinpäätösosan sivulta 22. Osavuosikatsausta ei ole tilintarkastettu. KONSERNIN TULOSLASKELMA (Meur) 1-6/2007 1-6/2006 Muutos % 1-12/2006 LIIKEVAIHTO 61,2 51,1 19,9 104,4 Valmiiden ja keskeneräisten varastojen muutos -0,6 1,2 2,3 Liiketoiminnan muut tuotot 0,1 0,2 0,3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö -37,5 -31,4 19,5 -65,9 Henkilöstökulut -11,8 -10,5 12,9 -21,2 Poistot ja arvon- alentumiset -3,6 -3,1 16,8 -6,6 Liiketoiminnan muut kulut -5,8 -5,9 -1,8 -12,0 LIIKETULOS 2,0 1,7 16,6 1,5 Rahoituskulut (netto) -0,8 -0,3 132,7 -1,1 VOITTO/TAPPIO ENNEN VEROJA 1,2 1,4 -10,7 0,4 Tuloverot -0,3 -0,4 -22,4 -0,1 TILIKAUDEN VOITTO/ TAPPIO 0,9 1,0 -5,7 0,3 Tulos osaketta kohden, euroa 0,23 0,25 0,07 Tulos osaketta kohden, euroa (laimennettu) - 0,24 0,07 KONSERNIN TASE (Meur) 6/2007 6/2006 12/2006 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyö- dykkeet 7,2 7,0 7,2 Liikearvo 2,1 2,1 2,1 Aineelliset hyö- dykkeet 28,4 25,4 26,7 Saamiset 0,1 0,3 0,1 PITKÄAIKAISET VARAT YHTEENSÄ 37,9 35,0 36,2 LYHYTAIKAISET VARAT Vaihto-omaisuus 22,2 19,5 21,4 Myyntisaamiset ja muut saamiset 22,6 16,7 22,0 Rahavarat 0,6 1,8 2,7 LYHYTAIKAISET VARAT YHTEENSÄ 45,5 38,1 46,2 VARAT YHTEENSÄ 83,4 73,2 82,3 OMA PÄÄOMA JA VELAT Osakepääoma 4,3 3,9 3,9 Ylikurssirahasto 6,8 4,3 4,6 Kertyneet voitto- varat 13,6 14,1 14,1 Tilikauden tulos 0,9 1,0 0,3 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ 25,5 23,4 23,0 PITKÄAIKAISET VELAT Korolliset velat 20,3 12,7 19,2 Laskennalliset verovelat 1,4 1,3 1,1 PITKÄAIKAISET VELAT YHTEENSÄ 21,7 14,0 20,3 LYHYTAIKAISET VELAT Korolliset velat 16,5 20,0 17,1 Varaukset 0,4 0,5 0,4 Korottomat velat 19,1 15,2 21,5 LYHYTAIKAISET VELAT YHTEENSÄ 36,1 35,7 39,0 VELAT YHTEENSÄ 57,8 49,7 59,3 OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 83,4 73,2 82,3 OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSET A=Osakepääoma, B=ylikurssirahasto, C=Muuntoerot D=käyvän arvon rahasto, E=kertyneet voittovarat, F=kauden tulos, G=yhteensä 1-6/2007 A B C D E F G Alussa 3,9 4,6 0,0 0,0 14,4 - 22,9 Osakemerkinnät optioilla 0,3 2,1 2,4 Osingonmaksu -0,8 -0,8 Kauden tulos 0,9 0,9 Muut muutokset -0,0 0,0 0,0 Lopussa 4,2 6,7 0,0 0,1 13,6 0,9 25,5 1-6/2006 A B C D E F G Alussa 3,9 4,2 0,1 0,1 14,9 - 23,1 Osingonmaksu -0,8 -0,8 Kauden tulos 1,0 1,0 Muut muutokset 0,0 -0,0 0,0 0,0 Lopussa 3,9 4,3 0,0 0,1 14,1 1,0 23,4 1-12/2006 A B C D E F G Alussa 3,9 4,2 0,1 0,1 14,9 - 23,1 Osakemerkinnät optioilla 0,0 0,3 0,4 Osingonmaksu -0,8 -0,8 Kauden tulos 0,3 0,3 Omien osakkeiden luovutus 0,0 0,0 0,0 Muut muutokset -0,1 -0,0 0,0 Lopussa 3,9 4,6 0,0 0,0 14,1 0,3 23,0 KONSERNIN RAHOITUSLASKELMA 1-6/07 1-6/06 1-12/06 Liiketoiminnan rahavirrat Tilikauden voitto 0,9 1,0 0,3 Oikaisut: -Poistot 3,6 3,1 6,6 -Rahoitustuotot ja -kulut 0,8 0,3 1,1 -Verot 0,3 0,4 0,1 -Muut oikaisut -0,0 -0,0 -0,0 Käyttöpääoman muutokset -3,9 0,7 0,2 Maksetut korot -0,9 -0,7 -1,5 Saadut korot 0,2 0,0 0,0 Maksetut verot -0,1 -0,0 -0,3 LIIKETOIMINNAN NETTO- RAHAVIRTA 1,0 4,8 6,5 INVESTOINTIEN NETTO- RAHAVIRTA -2,8 -2,8 -9,8 Rahoituksen rahavirrat Lainojen nostot 2,6 4,0 11,6 Lainojen takaisinmaksut -3,8 -2,5 -2,8 Oman pääoman lisäys 2,5 0,0 0,4 Omien osakkeiden myynti 0,0 0,0 0,0 Rahoitusleasingvelkojen maksut -0,8 -1,5 -3,0 Maksetut osingot -0,8 -0,8 -0,8 RAHOITUKSEN NETTORAHA- VIRTA -0,3 -0,7 5,5 RAHAVAROJEN MUUTOS -2,1 1,2 2,2 Rahavarat kauden alussa 2,7 0,6 0,6 Rahavarat kauden lopussa 0,7 1,8 2,7 LÄHIPIIRI-INFORMAATIO Liiketoimet huomattavaa vaikutusvaltaa käyttävien omistajayhtiöiden kanssa (Meur) 1-6/2007 1-6/2006 1-12/2006 Myynti lähipiirille 29,1 20,2 38,6 Ostot lähipiiriltä 4,1 3,1 9,0 Hallitus päätti jatkaa vuonna 2006 voimassa olleen osakepalkkioperusteisen johdon palkitsemisjärjestelmän voimassaoloa vuodelle 2007. KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET (Meur) 06/07 06/06 12/06 Omasta velasta: Kiinteistö- kiinnitykset 0,5 0,5 0,5 Yrityskiinnitykset 9,4 9,4 9,4 Muut omat vastuut: Leasingvastuut 0,9 1,1 0,8 Vuokravastuu 0,0 0,2 0,0 Takaisinostovastuu 0,7 0,3 0,7 Johdon, osakkaiden tai omistusyhteysyritysten puolesta ei ole annettu pantteja tai muita vastuusitoumuksia. TULOSLASKELMA VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN 4-6 1-3 10-12 7-9 4-6 1-3 2007 2007 2006 2006 2006 2006 LIIKEVAIHTO 30,9 30,3 30,8 22,5 26,0 25,1 Valmiiden ja keskeneräisten varastojen muutos -0,3 -0,3 0,6 0,5 0,8 0,4 Liiketoiminnan muut tuotot 0,1 0,0 0,0 0,1 0,1 0,1 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö -18,8 -18,7 -20,0 -14,5 -16,4 -15,0 Henkilöstökulut -6,1 -5,8 -5,9 -4,8 -5,4 -5,1 Poistot ja arvon- alentumiset -1,8 -1,8 -1,7 -1,8 -1,6 -1,5 Liiketoiminnan muut kulut -2,9 -2,9 -3,4 -2,7 -3,2 -2,7 LIIKETULOS 1,1 0,9 0,4 -0,6 0,5 1,3 Rahoituskulut (netto) -0,4 -0,4 -0,2 -0,6 -0,2 -0,1 VOITTO/TAPPIO ENNEN VEROJA 0,8 0,5 0,2 -1,2 0,2 1,2 Tuloverot -0,2 -0,1 0,0 0,3 -0,1 -0,3 TILIKAUDEN VOITTO/ TAPPIO 0,6 0,3 0,2 -0,9 0,1 0,8 TULOS OSAKETTA KOHDEN, euroa 0,14 0,09 0,06 -0,24 0,03 0,22 TULOS OSAKETTA KOHDEN, laimenn. - 0,09 0,06 -0,23 0,03 0,21 TUNNUSLUKUJA 6/2007 6/2006 12/2006 Liikevaihto, Meur 61,2 51,1 104,4 Liiketulos, Meur 2,0 1,7 1,5 % liikevaihdosta 3,3 3,4 1,4 Tulos ennen veroja, Meur 1,2 1,4 0,4 % liikevaihdosta 2,0 2,7 0,4 Oma pääoma/osake, eur 6,04 6,06 5,88 Omavaraisuusaste, % 31,1 32,2 28,4 Oman pääoman tuotto, % p.a. 7,6 8,4 1,2 Sijoitetun pääoman tuotto, % p.a. 7,4 7,5 3,3 Bruttoinvestoinnit, Meur 2,8 3,1 5,9 Henkilöstö, keskimäärin 499 454 467 Henkilöstö, kauden lopussa 507 460 489 MUITA TIETOJA Tilauskanta, Meur 27,4 19,1 26,8 Osakkeet, 1000 kpl, keskimäärin 4002 3858 3860 Osakkeet, 1000 kpl, laimennettu, km. - 4016 4014 Osakkeet, 1000 kpl, kauden lopussa 4230 3860 3909 Yhtiön omistamat omat osakkeet on eliminoitu osakemääristä. TALOUDELLINEN TIEDOTTAMINEN Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta julkaistaan 25.10.2007. Järvenpäässä 17.7.2007 ROCLA OYJ Hallitus Jussi Muikku toimitusjohtaja Lisätietoja antavat: Toimitusjohtaja Jussi Muikku, puh. 020 778 1370 Talousjohtaja Hilkka Webb, puh. 020 778 1316 Jakelu: Helsingin Pörssi, Keskeiset mediat |
|||
|