|
|||
2007-04-16 15:45:00 CEST 2007-04-16 15:45:00 CEST REGULATED INFORMATION Perlos - PörssitiedotePERLOS OYJ:N HALLITUS PÄÄTTI AVAINHENKILÖIDEN KANNUSTUSJÄRJESTELMÄSTÄPERLOS OYJ PÖRSSITIEDOTE 16.4.2007 KLO 16.45 PERLOS OYJ:N HALLITUS PÄÄTTI AVAINHENKILÖIDEN KANNUSTUSJÄRJESTELMÄSTÄ Perlos Oyj:n hallitus on tänään päättänyt uudesta konsernin avainhenkilöiden osakepohjaisesta kannustusjärjestelmästä. Järjestelmässä on kolme yhden vuoden ansaintajaksoa (kalenterivuodet 2007, 2008 ja 2009) ja yksi kolmen vuoden ansaintajakso (kalenterivuodet 2007—2009). Palkkiot maksetaan vuosina 2008, 2009 ja 2010 yhtiön osakkeina ja rahana. Rahana maksettava osuus kattaa palkkiosta aiheutuvat verot ja veronluontoiset maksut. Palkkiona maksettuja osakkeita ei saa luovuttaa kahden vuoden kuluessa kunkin kalenterivuoden päättymisestä. Järjestelmän mahdollinen tuotto perustuu yhtiön osinkokorjattuun osakekurssiin ja konsernin käyttökatteeseen (EBITDA). Järjestelmän kohderyhmään kuuluu vuonna 2007 noin 10 avainhenkilöä. Järjestelmässä maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään noin 1.620.000 Perlos Oyj:n osaketta (sisältäen myös rahana maksettavan osuuden). PERLOS OYJ Matti Virtanen Toimitusjohtaja Lisätiedot: - talousjohtaja, Juha Torniainen puh (09) 2500 7218 PERLOS LYHYESTI Perlos on globaali tuotesuunnittelu- ja valmistuskumppani telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuudelle. Palvelumme kattaa tuotteen koko elinkaaren suunnittelusta valmistukseen, kokoonpanoon, logistiikkaan ja uusiin tuoteversioihin asti. Perloksen tuotantoyksiköt sijaitsevat Aasiassa, Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa ja yhtiön pääkonttori on Suomessa. Vuonna 2006 Perloksen liikevaihto oli 673,6 miljoonaa euroa ja yhtiö työllisti noin 13 000 henkilöä. Perloksen osake (POS1V) on listattu Helsingin pörssissä. JAKELU Helsingin Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet www.perlos.fi |
|||
|