2010-01-18 12:30:58 CET

2010-01-18 12:32:12 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
Metsäliitto Osuuskunta - Pörssitiedote

Metsäliitto käynnistää oman pääoman vahvistamiseen tähtäävän pääomaohjelman


Metsäliitto-konserni pörssitiedote 18.1.2010 klo 13.30

Metsäliitto käynnistää oman pääoman vahvistamiseen tähtäävän pääomaohjelman

Metsäliitto Osuuskunta on tänään alustavasti päättänyt käynnistää
pääomaohjelman, jonka tarkoituksena on oman pääoman vahvistaminen vastaamaan
nykyistä ja tulevaa liiketoimintarakennetta. Kerättävät varat on tarkoitus
käyttää pääosin uusien liiketoimintojen rahoittamiseen.

Omistajajäsenille suunnatussa pääomaohjelmassa jäsenillä on mahdollisuus merkitä
A- ja B-lisäosuuksia. Myös velvoiteosuuksien nykyisen ylärajan poistaminen
kuuluu ohjelmaan. Tämän ohella Metsäliiton tarkoituksena on laskea liikkeeseen
uusi C-lisäosuus, jonka perusteella omistajille tulee mahdollisuus osuuskoron
lisäksi saada käteissuorituksena lisätuottoa, jonka määrä riippuu M-real Oyj:n
B-osakkeen kurssikehityksestä Helsingin pörssissä. C-lisäosuuden merkintään ovat
oikeutettuja ne Metsäliiton jäsenet, jotka omistavat tai ohjelman aikana
merkitsevät A- tai B-lisäosuuksia. C-lisäosuudet vastaavat ehdoiltaan muutoin
nykyisiä B-lisäosuuksia, ja niille maksetaan vuotuisesti samaa korkoa kuin
B-lisäosuuksille."Uskon pääomaohjelmamme palvelevan sekä jäsenistömme etua että liiketoimintamme
strategisia tavoitteita. Metsäliitto-konsernin liiketoimintarakenne on nyt lähes
vuonna 2005 tavoitteeksi asetetun mukainen, ja kokonaisuuden kannalta
merkittävimmät rakennemuutosaskeleet on otettu. M-real Oyj:n osalta strateginen
tarkastelu jatkuu paperiliiketoimintoja koskien, mutta myös muut, omistaja-arvoa
kasvattavat, teolliset järjestelyt ovat luonnollisesti mahdollisia
liiketoiminnan tarpeiden muuttuessa", sanoo Metsäliitto-konsernin pääjohtaja
Kari Jordan.

Hallintoneuvosto on hyväksynyt pääomaohjelman toteuttamisen edellyttämät
sääntömuutokset kokouksessaan tänään ja esittänyt ne edustajiston
hyväksyttäviksi. Hallitus päättää pääomaohjelman aloittamisesta, tarkasta
aloitusajankohdasta sekä merkintäajoista ja -ehdoista vuoden 2010 ensimmäisen
neljänneksen aikana edustajiston käsittelyn jälkeen.

Pääomaohjelman pääjärjestäjänä toimii Pohjola Corporate Finance Oy.

Lisätiedot:
Lakiasiainjohtaja Esa Kaikkonen, Metsäliitto-konserni, puh. 010 465 4749
Viestintäjohtaja Anne-Mari Achrén, Metsäliitto-konserni, puh. 010 465 4541



[HUG#1374287]