|
|||
2013-01-11 14:30:00 CET 2013-01-11 14:30:24 CET REGULATED INFORMATION Vaisala - PörssitiedoteVaisala ylittää aiemman ennusteensa vuoden 2012 liikevaihdosta ja liiketuloksestaVaisala Oyj Pörssitiedote 11.1.2013 klo 15:30 Vaisala ylittää aiemman ennusteensa vuoden 2012 liikevaihdosta ja liiketuloksesta Vaisalan vuoden 2012 tilinpäätöstä koskevan alustavan tiedon mukaan konsernin tulos ylittää aiemmin julkistetun ennusteen ja Vaisala arvioi nyt koko vuoden 2012 liikevaihdon olevan 290-293 miljoonaa euroa ja liikevoiton olevan 29-30 miljoonaa euroa. Vuoden 2012 viimeisen neljänneksen aikana erityisesti Weather-liiketoiminta- alueen liikevaihto kasvoi aiempaa arviota enemmän lisääntyneen tuotemyynnin johdosta ja liiketulos parani lisääntyneen myynnin ja toimitusprojektien parempien katteiden johdosta. Vaisala arvioi aiemmin vuoden 2012 liikevaihtonsa pysyvän samalla tasolla kuin edellisenä vuonna ja liiketuloksensa paranevan. Liikevaihto vuonna 2011 oli 273,6 miljoonaa euroa ja liiketulos 16,1 miljoonaa euroa. Vaisala julkaisee tilikauden 1.1.-31.12.2012 tilinpäätöstiedotteen aikaisemmin ilmoitetun mukaisesti 6.2.2013. Vaisala Oyj Lisätietoja Kaarina Muurinen, talousjohtaja Puh. 040 577 5066 Vaisala on maailman johtava ympäristön ja teollisuuden mittausratkaisuja tarjoava yritys. 75-vuotisen kokemuksensa avulla Vaisala mahdollistaa paremman elämänlaadun tarjoamalla kattavan valikoiman innovatiivisia havainto- ja mittaustuotteita ja palveluja meteorologian ja valittujen säästä riippuvaisten toimialojen sekä teollisuuden mittaustarpeisiin. Vaisalan pääkonttori sijaitsee Suomessa, ja yhtiön palveluksessa on noin 1400 ammattilaista ympäri maailmaa. A- sarjan osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsinki arvopaperipörssissä. www.vaisala.fi Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.vaisala.com [HUG#1669842] |
|||
|