|
|||
2013-10-29 14:00:00 CET 2013-10-29 14:00:41 CET REGULATED INFORMATION Vacon - PörssitiedoteVaconin Kiinan-tytäryhtiön tullausmenettelyjä koskeva oikeusprosessi päätökseenVacon Oyj, Pörssitiedote, 29.10.2013 klo 15.00 Vacon on saanut lopullisen päätöksen Kiinassa käydyssä oikeudenkäynnissä, joka koski osavalmisteiden tuontia maahan virheellisellä tullinimikkeellä. Ylempi oikeusaste on määrännyt Vaconin maksamaan korvauksia yhteensä noin 6,3 miljoonaa euroa. Korvaus koostuu maksamattomista tullimaksuista ja jo aiemmin määrätystä sakkorangaistuksesta. Ylempi oikeusaste vahvisti samalla kyseisille osavalmisteille 10 prosentin tullimaksun. Vacon on vuosien 2010 ja 2011 tilinpäätöksissä jo tehnyt Kiinan oikeudenkäyntiin liittyvät varaukset, joten oikeuden nyt määräämillä korvauksilla ei ole olennaista vaikutusta Vaconin tulokseen. Vacon on jo valitusprosessin aikana noudattanut toiminnassaan 10 prosentin tullimaksua, vaikka alemman oikeusasteen päätöksessä joulukuussa 2011 tullimaksuksi määrättiin 8 prosenttia. Muutoin nyt saatu oikeuden päätös on Vaconin osalta olennaisilta osin alemman oikeusasteen päätöksen mukainen."Vaconin yksiselitteisenä politiikkana on aina ollut ja tulee aina olemaan noudattaa maailmanlaajuisessa toiminnassaan niin paikallisia kuin kansainvälisiä lakeja, sääntöjä ja määräyksiä. Tyydymme tähän päätökseen, ja asia on nyt osaltamme loppuun käsitelty", Vaconin toimitusjohtaja Vesa Laisi sanoo. VACON OYJ Lisätietoja antavat * Toimitusjohtaja Vesa Laisi, puh: +358 (0)40 8371 510, sähköposti vesa.laisi(at)vacon.com * Talous- ja rahoitusjohtaja Pia Aaltonen-Forsell, puh: +358 (0)40 8371 910, sähköposti pia.aaltonen-forsell(at)vacon.com Vacon lyhyesti Vaconin toimintaa ohjaa intohimo kehittää, valmistaa ja myydä maailman parhaita taajuusmuuttajia ja inverttereitä - ja tarjota asiakkailleen koko tuotteen elinkaaren kattavia palveluita. Taajuusmuuttajamme mahdollistavat optimaalisen prosessinohjauksen ja sähkömoottorikäyttöjen energiataloudellisuuden. Vaconin invertterit ovat avainasemassa, kun energiaa tuotetaan uusiutuvista energianlähteistä. Vaconilla on tuotantoa ja tuotekehitystä Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa sekä myyntiyhtiöt 29 maassa. Lisäksi Vaconilla on myynti- ja huoltoedustusta lähes 90 maassa. Vuonna 2012 Vaconin liikevaihto oli 388,4 milj. euroa, ja yhtiön palveluksessa oli maailmanlaajuisesti noin 1500 henkilöä. Vacon Oyj:n osakkeet (VAC1V) noteerataan Helsingin pörssin (NASDAQ OMX Helsinki) päälistalla. Driven by Drives, www.vacon.fi Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki Finanssivalvonta Keskeiset tiedotusvälineet [HUG#1738884] |
|||
|