2013-11-27 07:30:00 CET

2013-11-27 07:30:44 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
Aspo - Pörssitiedote

Aspo selvittää edellytyksiä listata Leipurin Oy Helsingin pörssiin


ASPO Oyj                 PÖRSSITIEDOTE        27.11.2013 klo 8.30

Aspon hallitus on päättänyt selvittää edellytyksiä Aspon kokonaan omistaman
Leipurin Oy:n listaamiseksi Helsingin pörssiin. Aspon tavoitteena olisi säilyä
Leipurin Oy:n vähemmistöomistajana.

Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää alojensa vahvimpia yrityksiä.
Aspon konsernirakenteen kehittäminen ja siihen liittyvät rakennemuutokset ovat
olennainen osa yrityksen strategiaa. Kaikilla rakennemuutoksilla pyritään aina
luomaan arvoa Aspon osakkeenomistajille."Aspolla on paljon hyviä kokemuksia strategian mukaisista rakennemuutoksista.
Olemme ostaneet suuria liiketoimintoja ja kehittäneet niitä entistä
arvokkaammiksi sekä myös vapauttaneet pääomia myymällä liiketoimintoja.
Mielestämme Leipurin on nyt siinä vaiheessa, että listaaminen olisi sille
strategisesti paras vaihtoehto. Samalla näemme sen parhaaksi vaihtoehdoksi
kasvattaa Aspon omistaja-arvoa", Aspon toimitusjohtaja Aki Ojanen sanoo.

Leipurin on kasvanut kannattavasti viimeisen viiden vuoden ajan. Aspon
omistuksessa Leipurin on myös laajentunut voimakkaasti itämarkkinoilla.
Pelkästään Venäjällä yrityksellä on toimipisteet ja varastot jo 13 kaupungissa
maan kaikilla talousalueilla."Arviomme mukaan Leipurin on nyt kooltaan, kannattavuudeltaan ja rakenteeltaan
sellainen, että se voisi toimia omana yksikkönään ja rahoittaa itse omaa tulevaa
kasvuaan. Uskomme lisäksi itsenäisen Leipurin Oy:n kiinnostavan sijoittajia.
Listautumisen myötä Leipurin-konsernin vahva asema itämarkkinoilla tulisi
entistä läpinäkyvämmäksi. Mielestämme yrityksellä on edelleen paljon
mahdollisuuksia kasvuun, ja siksi Aspon tavoitteena olisi säilyä yrityksen
vähemmistöomistajana", Ojanen sanoo."Mikäli listautuminen toteutuisi, Aspo voisi ottaa seuraavan askeleen eteenpäin.
Leipurin Oy:n mahdollisesta listautumisesta saaduilla pääomilla voisimme
kehittää voimallisemmin nykyisiä brändejämme sekä tarvittaessa investoida myös
uusiin liiketoimintoihin. Kaikkien rakennemuutosten tavoitteena on luoda entistä
enemmän arvoa osakkeenomistajillemme", Aspon hallituksen puheenjohtaja Gustav
Nyberg sanoo.

Kun selvitystyön tulokset valmistuvat, Aspo kertoo niistä erillisellä
pörssitiedotteella. Mahdollinen listautuminen voisi tapahtua markkinatilanteesta
riippuen lähivuosien aikana.

ASPO Oyj

Aki Ojanen
toimitusjohtaja


Lisätiedot:

Aki Ojanen, toimitusjohtaja, Aspo Oyj
Gustav Nyberg, hallituksen puheenjohtaja, Aspo Oyj
Haastatteluvaraukset ja soittopyynnöt Hilkka Jokiniemi, puh. 040 7595925


Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää liiketoimintoja Pohjois-Euroopan
lisäksi kasvumarkkinoilla keskittyen vaativiin B-to-B -asiakkaisiin. Vahvojen
yritysbrändiemme, ESL Shipping, Leipurin, Telko ja Kaukomarkkinat, tavoitteena
on olla toimialojensa markkinajohtajia. Ne vastaavat omasta toiminnastaan,
asiakassuhteistaan ja niiden kehittämisestä. Kokonaisuutena ne tuottavat Aspon
liikearvon. Aspon konsernirakennetta ja liiketoimintoja kehitetään
pitkäjänteisesti ilman ennalta määriteltyä aikataulua.

Leipurin palvelee leipomoteollisuutta sekä muuta elintarviketeollisuutta
tarjoamalla tuotekehityspalveluita, leivonnassa tarvittavia raaka-aineita sekä
laitteita yksittäiskoneista täysimittaisiin leivontalinjoihin. Leipurin toimii
Suomessa, Venäjällä, Baltiassa, Puolassa, Ukrainassa, Valko-Venäjällä sekä
Kazakstanissa. Leipurin-liiketoiminnan liikevaihto vuonna 2012 oli 131,1
miljoonaa euroa ja liikevoitto 4,0 miljoonaa euroa.


[HUG#1745986]