|
|||
2009-12-03 15:08:54 CET 2009-12-03 15:10:01 CET REGULATED INFORMATION Metsäliitto Osuuskunta - PörssitiedoteMarkkinaoikeus vahvisti Kilpailuviraston seuraamusmaksuesityksenMetsäliitto-konserni pörssitiedote 3.12.2009 klo 16.07 Markkinaoikeus vahvisti Kilpailuviraston seuraamusmaksuesityksen Kilpailuviraston tutkimukset alkoivat keväällä 2004, kun se teki yllätystarkastukset Stora Enso Oyj:n ja Metsäliitto Osuuskunnan tiloihin UPM-Kymmene Oyj:n kantelun perusteella. Joulukuussa 2006 Kilpailuvirasto antoi markkinaoikeudelle seuraamusmaksuesityksen, jossa se esitti 30 miljoonan euron seuraamusmaksua Stora Ensolle ja 21 miljoonan euron seuraamusmaksua Metsäliitto Osuuskunnalle. Viraston mukaan metsäyhtiöt olivat vuosina 1997-2004 syyllistyneet vakavaan kilpailunrajoitukseen sopiessaan raakapuun hinnoista ja vaihtaessaan puukauppaan liittyviä luottamuksellisia tietoja. Markkinaoikeus on tänään määrännyt Metsäliitto Osuuskunnalle 21 miljoonan euron seuraamusmaksun kilpailunrajoituslain vastaisesta menettelystä. Stora Ensolle määrätty seuraamusmaksu on 30 miljoonaa euroa. Markkinaoikeuden mukaan kyseessä on ollut kielletty yhteistyö metsäyhtiöiden välillä, jolla pyrittiin vaikuttamaan raakapuun hintakehityksen pitämiseen vakaana. Markkinaoikeuden päätös ei vastaa Metsäliiton esittämää käsitystä siitä, että kyseessä on ollut ainoastaan lieväksi kilpailurikkomukseksi katsottava tietojenvaihto ja ei-sitovista hintaodotuksista keskustelu. Metsäliitto Osuuskunta perehtyy Markkinaoikeuden päätökseen ja arvioi sen myötä valittaako se päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Lisätietoja: Lakiasiainjohtaja Esa Kaikkonen, Metsäliitto-konserni, puh. 010 465 4749 Viestintäjohtaja Anne-Mari Achrén, Metsäliitto-konserni, puh. 010 465 4541 |
|||
|