2009-04-28 08:00:00 CEST

2009-04-28 08:00:21 CEST

REGULATED INFORMATION

Finnish English
Fortum - Osavuosikatsaus (Q1 and Q3)

Vuosi alkoi vahvasti

Fortum Oyj                                                                      
Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2009                                            
28.4.2009, klo 9.00 EET                                                         

Vuosi alkoi vahvasti                                                            

- Vertailukelpoinen liikevoitto 602 (581) miljoonaa euroa, +4 %.                
Vertailukelpoiseen liikevoittoon sisältyy 50 miljoonan euron negatiivinen       
muuntovaikutus Ruotsin kruunun heikkenemisestä                                  
- Osakekohtainen tulos 0,46 (0,51) euroa. Aiempaa pienempi osuus                
osakkuusyhtiöiden tuloksesta pienensi osakekohtaista tulosta noin 0,08 euroa    
- Nettovelka väheni 545 miljoonaa euroa 5 634 miljoonaan euroon neljänneksen    
aikana                                                                          
- Fortumin sähköntuotannosta EU-maissa 90 % (90 %) oli hiilidioksiditonta 
- Loppuvuodeksi 2009 sähkön tukkumyynnistä Pohjoismaissa suojattu 75 % hintaan  
51 euroa megawattitunnilta                                                      
- TGC-10:n integraatio etenee suunnitelmien mukaisesti                          

--------------------------------------------------------------------------------
| Tunnuslukuja                   | I/09     | I/08     | 2008      | Edelliset |
|                                |          |          |           | 12 kk     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto, milj. euroa       | 1 632    | 1 440    | 5 636     | 5 828     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto, milj. euroa       | 599      | 609      | 1 963     | 1 953     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vertailukelpoinen liikevoitto, | 602      | 581      | 1 845     | 1 866     |
| milj. euroa                    |          |          |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos ennen veroja, milj.      | 534      | 598      | 1 850     | 1 786     |
| euroa                          |          |          |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake, euroa             | 0,46     | 0,51     | 1,74      | 1,69      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan kassavirta,     | 822      | 542      | 2 002     | 2 282     |
| milj. euroa                    |          |          |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma/osake, euroa        | 9,34     | 9,53     | 8,96      |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korollinen nettovelka (kauden  | 5 634    | 5 228    | 6 179     |           |
| lopussa), milj. euroa          |          |          |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeiden määrä keskimäärin,  | 888 095  | 887 085  | 887 256   | 887 433   |
| tuhatta                        |          |          |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Tunnuslukuja                                   | 2008        | Edell. 12 kk  |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitetun pääoman tuotto, %                   | 15,0        | 12,6          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto, %                         | 18,7        | 17,0          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Nettovelka/käyttökate                          | 2,5         | 2,3           |
--------------------------------------------------------------------------------

Vuoden 2009 ensimmäisen neljänneksen tulos oli hyvä saavutus haastavissa        
markkinaolosuhteissa. Suurin segmentti, Sähköntuotanto, saavutti kaikkien       
aikojen suurimman neljännesvuosituloksensa ja korkeimman toteutuneen sähkön     
pohjoismaisen tukkumyyntihinnan. Tammi-maaliskuussa markkinaolosuhteet olivat   
tavallista vaikeammat. Pohjoismaissa sähkönkulutus supistui 3 %                 
edellisvuotisesta. Lämpötilakorjattu sähkönkulutus supistui noin 6 %            
edellisvuotisesta. Lisäksi keskeiset tulokseen vaikuttavat valuuttakurssit,     
erityisesti Ruotsin kruunu, heikkenivät.                                        

Tammi-maaliskuun vertailukelpoinen liikevoitto oli 602 miljoonaa euroa. Parannus
edellisvuotisesta johtui pääasiassa Sähköntuotanto- ja Markets-segmenttien      
tulosten paranemisesta.                                                         

Ruotsin kruunun heikkeneminen pienensi liikevoittoa. Ruotsin kruunun keskikurssi
vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä heikkeni noin 16 % edellisvuoden       
vastaavaan jaksoon verrattuna. Ruotsin kruunun keskikurssin heikkenemisestä     
aiheutunut negatiivinen muuntovaikutus oli noin 50 miljoonaa euroa vuoden 2009  
ensimmäisen neljänneksen vertailukelpoisessa liikevoitossa edellisvuoden        
vastaavaan jaksoon verrattuna. Puolan, Norjan ja Venäjän valuuttojen            
heikkeneminen aiheutti 7 miljoonan euron negatiivisen muuntovaikutuksen.        
Yhteensä valuuttojen heikentymisen vaikutus vertailukelpoiseen liikevoittoon    
vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä oli -57 miljoonaa euroa.               

Osuus osakkuus- ja yhteisyritysten tuloksesta oli -33 (+34) miljoonaa euroa, ja 
se liittyi pääasiassa norjalaiseen Hafslund ASA:han.                            

Fortumin liiketoiminnan kassavirta kasvoi ja oli 822 (542) miljoonaa euroa.     
Nettovelka väheni 545 miljoonaa euroa 5 634 miljoonaan euroon ensimmäisen       
neljänneksen aikana                                                             

Fortumin maksuvalmius on vahva, ja likvidit varat neljänneksen lopussa yhteensä 
3 041 miljoonaa euroa. Nostamattomia valmiusluottoja oli noin 2,6 miljardia     
euroa maaliskuun lopussa. Maaliskuussa 2009 Fortum laski liikkeelle 750         
miljoonan euron 5 vuoden Eurobondin ja 750 miljoonan euron 10 vuoden Eurobondin 
osana EMTN (Euro Medium Term Note) -ohjelmaansa. Viiden vuoden joukkolainan     
kuponkikorko on 4,625 % ja kymmenen vuoden joukkolainan 6 %.                    

TGC-10:n integraatio etenee suunnitelmien mukaisesti. Fortumin Venäjä-segmentti 
saavutti positiivisen liikevoiton, joka oli verrattavissa sen tulokseen viime   
vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Tämä oli hyvä saavutus vaikeassa           
ympäristössä - sähkön hinta Venäjällä, volyymit ja valuutta heikkenivät selvästi
viime vuoden ensimmäisestä neljänneksestä.                                      

Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Sähköntuotanto-segmentin toteutunut sähkön  
tukkumyyntihinta oli Pohjoismaissa 49,6 (44,6) euroa megawattitunnilta eli 11 % 
korkeampi kuin vuosi sitten. Sähkön keskimääräinen systeemihinta Nord Poolissa  
oli 38,2 (38,0) euroa megawattitunnilta.                                        

Taloudelliset tulokset                                                          

Tammi - maaliskuu                                                               

Konsernin liikevaihto oli 1 632 (1 440) miljoonaa euroa. Konsernin liikevoitto  
oli 599 (609) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevoitto oli 602 (581)      
miljoonaa euroa.                                                                

Liikevaihto segmenteittäin                                                      

--------------------------------------------------------------------------------
| milj. euroa                     | I/09     | I/08     | 2008     | Edell. 12 |
|                                 |          |          |          | kk        |

| Sähköntuotanto                  | 705      | 717      | 2 892    | 2 880     |

| Lämpö                           | 513      | 493      | 1 466    | 1 486     |

| Sähkönsiirto                    | 229      | 232      | 789      | 786       |

| Markets                         | 469      | 519      | 1 922    | 1 872     |

| Venäjä                          | 184      | -        | 489      | 673       |

| Muut                            | 18       | 20       | 83       | 81        |

| Nord Poolissa tehtyjen ostojen  | -358     | -426     | -1 736   | -1 668    |
| ja myyntien netotus             |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eliminoinnit                    | -128     | -115     | -269     | -282      |

| Yhteensä                        | 1 632    | 1 440    | 5 636    | 5 828     |

Vertailukelpoinen liikevoitto segmenteittäin                                    

--------------------------------------------------------------------------------
| milj. euroa                    | I/09     | I/08     | 2008      | Edell. 12 |
|                                |          |          |           | kk        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähköntuotanto                 | 419      | 395      | 1 528     | 1 552     |

| Lämpö                          | 112      | 121      | 250       | 241       |

| Sähkönsiirto                   | 81       | 87       | 248       | 242       |

| Markets                        | -2       | -10      | -33       | -25       |

| Venäjä                         | 5        | -        | -92       | -87       |

| Muut                           | -13      | -12      | -56       | -57       |

| Yhteensä                       | 602      | 581      | 1 845     | 1 866     |
--------------------------------------------------------------------------------

Liikevoitto segmenteittäin                                                      

--------------------------------------------------------------------------------
| milj. euroa                    | I/09     | I/08     | 2008      | Edell. 12 |
|                                |          |          |           | kk        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähköntuotanto                 | 423      | 431      | 1 599     | 1 591     |

| Lämpö                          | 113      | 130      | 307       | 290       |

| Sähkönsiirto                   | 81       | 86       | 248       | 243       |

| Markets                        | -11      | -20      | -35       | -26       |

| Venäjä                         | 5        | -        | -91       | -86       |

| Muut                           | -12      | -18      | -65       | -59       |

| Yhteensä                       | 599      | 609      | 1 963     | 1 953     |

Osuus osakkuus- ja yhteisyritysten voitosta/tappiosta oli -33 miljoonaa euroa   
eli 67 miljoonaa euroa vähemmän kuin edellisvuonna. Tämä johtui lähinnä Hafslund
ASA:n vuoden 2008 viimeisen neljänneksen tuloksen heikkenemisestä. Hafslundin   
vaikutus tuloksen pienenemiseen oli 61 miljoonaa euroa.                         

Konsernin nettorahoituskulut supistuivat 32 (45) miljoonaan euroon. Supistuminen
johtui pääasiassa korkotuottojen kasvusta ja käyvän arvon muutoksista.          
Johdannaisten käyvän arvon muutos oli 11 (-2) miljoonaa euroa.                  

Tulos ennen veroja oli 534 (598) miljoonaa euroa.                               

Kauden verot olivat 111 (122) miljoonaa euroa. Tuloslaskelman mukainen          
veroprosentti oli 20,8 % (20,4).                                                

Kauden tulos oli 406 (452) miljoonaa euroa. Fortumin osakekohtainen tulos oli   
0,46 euroa (0,51).                                                              

Vähemmistöosuus oli 17 (24) miljoonaa euroa. Se liittyy pääasiassa Fortum Värme 
Holding AB:hen, jossa Tukholman kaupungilla on 50 %:n taloudellinen             
omistusosuus.                                                                   

Sijoitetun pääoman tuotto edellisiltä 12 kuukaudelta oli 12,6 % (15,0 % vuoden  
2008 lopussa), ja oman pääoman tuotto edellisiltä 12 kuukaudelta oli 17,0 %     
(18,7 % vuoden 2008 lopussa).                                                   

Markkinatilanne                                                                 

POHJOISMAAT                                                                     

Alustavien tilastotietojen mukaan Pohjoismaissa kulutettiin vuoden 2009         
ensimmäisellä neljänneksellä sähköä 112 (115) terawattituntia (TWh), mikä on    
noin 3 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Lämpötilakorjattu sähkönkulutus oli noin 
6 % pienempi kuin vuotta aiemmin - sää oli vuoden 2009 ensimmäisellä            
neljänneksellä kylmempi kuin edellisen vuoden vastaavana aikana. Supistumisen   
suurin syy oli taantuman aiheuttama teollisen kulutuksen väheneminen.           
Pohjoismaisen teollisuuden sähkönkulutus supistui noin 17 % edellisvuoden       
ensimmäiseen neljännekseen verrattuna.                                          

Hiilen hinta laski vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä ja oli selvästi     
alempi kuin vuotta aiemmin. Hiilen keskimääräinen markkinahinta (ICE API2)      
ensimmäisellä neljänneksellä oli 55 (92) euroa tonnilta. Öljyn hinta pysyi      
vakaana vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä, mutta oli selvästi alempi kuin
vuoden 2008 ensimmäisellä neljänneksellä. Ensimmäisellä neljänneksellä vuoden   
2009 päästöoikeuksien keskimääräinen markkinahinta oli 11,5 euroa               
hiilidioksiditonnia kohti. Vastaava vuoden 2008 päästöoikeuksien hinta oli 21,4 
euroa hiilidioksiditonnia kohti.                                                

Vuoden 2009 alussa Pohjoismaiden vesivarastot olivat 5 TWh pitkän ajan          
keskiarvoa pienemmät. Ensimmäisen neljänneksen lopussa pohjoismaiset            
vesivarastot olivat 8 TWh pitkän ajan keskiarvoa pienemmät ja 17 TWh pienemmät  
kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin.                                     

Ensimmäisellä neljänneksellä sähkön keskimääräinen systeemihinta Nord Poolissa  
oli 38,2 (38,0) euroa megawattitunnilta. Suomen ja Ruotsin aluehinnat olivat    
lähellä systeemihintaa: 38,1 (39,3) euroa megawattitunnilta Suomessa ja 38,3    
(39,2) euroa megawattitunnilta Ruotsissa.                                       

Keskimääräinen spot-hinta Saksassa ensimmäisellä neljänneksellä oli 47,4 (56,2) 
euroa megawattitunnilta eli korkeampi kuin Pohjoismaissa. Tämä johti sähkön     
nettovientiin Pohjoismaista Saksaan.                                            

VENÄJÄ                                                                          

Alustavien tilastotietojen mukaan sähkön kysyntä vuoden 2009 ensimmäisellä      
neljänneksellä väheni 6-7 % verrattuna vastaavaan jaksoon vuotta aiemmin. Uralin
alueella sähkön kulutus väheni noin 8 % edellisvuotisesta. Tjumenin alueella,   
jossa teollisuustuotanto painottuu öljy- ja kaasuteollisuuteen, sähkön kysyntä  
kasvoi edelleen 1-2 %. Metalliteollisuuteen painottuvalla Tseljabinskin alueella
sähkön kysyntä väheni yli 15 %.                                                 

Keskimääräinen sähkön spot-hinta ilman kapasiteettitariffia Venäjän Euroopan ja 
Uralin alueille laski 585 (761)ruplaan megawattitunnilta vuoden 2009            
ensimmäisellä neljänneksellä. Säännellyt sähkön hinnat nousivat vuotta          
aiemmasta. Kapasiteettitariffit ovat edelleen pääosin säänneltyjä, ja ne olivat 
keskimäärin korkeammat kuin vuotta aiemmin.                                     

Sähkömarkkinoiden vapauttamisaste nousi 25 prosentista 30 prosenttiin vuoden    
2009 alussa. Pitkän aikavälin kapasiteettimarkkinoiden säännöt ovat parhaillaan 
Venäjän hallituksen käsiteltävinä.                                              

Sähkön- ja lämmöntuotannon kokonaisluvut                                        

Fortumin koko sähköntuotanto oli vuoden 2009 tammi-maaliskuussa 19,2 (15,2) TWh,
mistä 13,7 (14,9) TWh tuotettiin Pohjoismaissa. Tämä oli 12 % (13 %)            
Pohjoismaiden koko sähkönkulutuksesta. Fortumin koko lämmöntuotanto vuoden 2009 
tammi-maaliskuussa oli 19,1 (9,0) TWh, josta 7,7 (7,6) TWh tuotettiin           
Pohjoismaissa.                                                                  

Sähkön- ja lämmöntuotantovolyymien kasvu johtuu pääasiassa siitä, että TGC-10 on
yhdistelty Fortumiin huhtikuun 2008 alusta lähtien.                             

Pohjoismaisen vesivoimatuotannon supistuminen johtuu pääasiassa sademäärän ja   
virtaamien pienenemisestä. Vuosi 2008 oli poikkeuksellisen hyvä vesivuosi.      
Ydinvoimatuotannon väheneminen Pohjoismaissa johtui pääasiassa suunniteltujen   
huoltoseisokkien erilaisesta ajoituksesta Ruotsissa.                            

Seuraavassa esitetään Fortumin koko sähkön- ja lämmöntuotannon luvut. Tämän     
lisäksi segmenttikatsauksissa esitetään vastaavat segmenttikohtaiset luvut.     

--------------------------------------------------------------------------------
| Fortumin koko sähkön- ja        | I/09     | I/08     | 2008     | Edell. 12 |
| lämmöntuotanto EU:ssa ja        |          |          |          | kk        |
| Norjassa, TWh                   |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähköntuotanto                  | 14,0     | 15,2     | 52,6     | 51,4      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lämmöntuotanto                  | 9,1      | 9,0      | 25,0     | 25,1      |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Fortumin koko sähkön- ja        | I/09     | I/08     | 2008     | Edell. 12 |
| lämmöntuotanto Venäjällä, TWh   |          |          |          | kk        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähköntuotanto                  | 5,2      | -        | 11,6     | 16,8      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lämmöntuotanto                  | 10,0     | -        | 15,3     | 25,3      |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Fortumin sähköntuotanto         | I/09     | I/08     | 2008     | Edell. 12 |
| Pohjoismaissa lähteittäin, TWh  |          |          |          | kk        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vesivoima                       | 5,7      | 6,3      | 22,9     | 22,3      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ydinvoima                       | 6,4      | 6,9      | 23,7     | 23,2      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lämpövoima                      | 1,6      | 1,7      | 5,0      | 4,9       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                        | 13,7     | 14,9     | 51,6     | 50,4      |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Fortumin sähköntuotanto         | I/09     | I/08     | 2008     | Edell. 12 |
| Pohjoismaissa lähteittäin, %    |          |          |          | kk        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vesivoima                       | 41       | 42       | 44       | 44        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ydinvoima                       | 47       | 46       | 46       | 46        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lämpövoima                      | 12       | 12       | 10       | 10        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                        | 100      | 100      | 100      | 100       |
--------------------------------------------------------------------------------

Sähkön- ja lämmönmyynnin kokonaisluvut                                          

Fortumin koko sähkönmyynti tammi-maaliskuussa 2009 oli 21,4 (17,1) TWh, josta   
15,5 (16,8) TWh myytiin Pohjoismaissa. Tämä on noin 14 % (15 %) Pohjoismaiden   
koko tammi-maaliskuun 2009 arvioidusta sähkönkulutuksesta. Fortumin koko        
lämmönmyynti tammi-maaliskuussa 2009 oli 20,2 (9,7) TWh, josta 7,2 (7,2) TWh    
tuotettiin Pohjoismaissa.                                                       

--------------------------------------------------------------------------------
| Fortumin koko sähkön-*) ja       | I/09    | I/08    | 2008      | Edell. 12 |
| lämmönmyynti EU:ssa ja Norjassa, |         |         |           | kk        |
| milj. euroa                      |         |         |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkönmyynti                     | 784     | 759     | 2 959     | 2 984     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lämmönmyynti                     | 407     | 395     | 1 157     | 1 169     |
--------------------------------------------------------------------------------
*) Nord Poolissa tehdyt ostot ja myynnit on netotettu tunneittain               
konsernitasolla.                 

--------------------------------------------------------------------------------
| Fortumin koko sähkön- ja         | I/09    | I/08    | 2008      | Edell. 12 |
| lämmönmyynti Venäjällä, milj.    |         |         |           | kk        |
| euroa                            |         |         |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkönmyynti                     | 103     | -       | 332       | 435       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lämmönmyynti                     | 81      | -       | 141       | 222       |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Fortumin koko sähkönmyynti     | I/09     | I/08     | 2008      | Edell. 12 |
| *) alueittain, TWh             |          |          |           | kk        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Suomi                          | 7,4      | 7,8      | 28,7      | 28,3      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruotsi                         | 7,5      | 8,4      | 28,5      | 27,6      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Venäjä                         | 5,6      | -        | 14,8      | 20,4      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut maat                      | 0,9      | 0,9      | 3,0       | 3,0       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                       | 21,4     | 17,1     | 75,0      | 79,3      |
--------------------------------------------------------------------------------
*) Nord Poolissa tehdyt ostot ja myynnit on netotettu tunneittain               
konsernitasolla.                      

--------------------------------------------------------------------------------
| Fortumin koko lämmönmyynti     | I/09     | I/08     | 2008      | Edell. 12 |
| alueittain, TWh                |          |          |           | kk        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Venäjä                         | 10,2     | -        | 15,3      | 25,5      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Suomi                          | 3,1      | 3,7      | 10,8      | 10,2      |

| Ruotsi                         | 4,0      | 3,4      | 9,1       | 9,7       |

| Puola                          | 1,8      | 1,5      | 3,6       | 3,9       |

| Muut maat**                    | 1,1      | 1,1      | 3,4       | 3,4       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                       | 20,2     | 9,7      | 42,2      | 52,7      |
--------------------------------------------------------------------------------
**) Sisältää Iso-Britannian, joka raportoidaan Sähköntuotanto-segmentin muu     
myynti -rivillä.                                                                

EU:n päästökauppajärjestelmään kuuluvat Fortumin päästöt                        

Vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä noin 90 prosenttia (90 %) Fortumin     
EU-maissa tuottamasta sähköstä ei aiheuttanut hiilidioksidipäästöjä.            

Fortumin Euroopan päästökauppajärjestelmän (ETS) alaiset hiilidioksidipäästöt   
ensimmäisellä neljänneksellä olivat noin 2,6 miljoonaa tonnia.                  

Fortumin sähkön- ja lämmöntuotantolaitoksille on myönnetty yhteensä noin 5,9    
miljoonaa tonnia hiilidioksidipäästöoikeuksia vuosille 2008-2012. Suomessa      
Fortumille on myönnetty noin 4,1 miljoonaa tonnia päästöoikeuksia vuodessa, mikä
on 11 % Suomen kansallisesta kiintiöstä. Ruotsissa Fortumille on myönnetty      
päästöoikeuksia noin 0,2 miljoonaa tonnia vuodessa eli 0,7 % Ruotsin            
kansallisesta kiintiöstä.                                                       

--------------------------------------------------------------------------------
| CO2-päästöt yhteensä           | I/09     | I/08     | 2008      | Edell. 12 |
| (miljoonaa tonnia)             |          |          |           | kk        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kokonaispäästöt                | 7,0      | 2,4      | 17,6      | 22,2      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Päästökauppajärjestelmän       | 2,6      | 2,2      | 7,2       | 7,6       |
| alaiset päästöt                |          |          |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myönnetyt päästöoikeudet       |          |          | 5,9       |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Päästöt Venäjällä              | 4,1      | -        | 9,8       | 13,9      |
--------------------------------------------------------------------------------

SEGMENTTIKATSAUKSET                                                             

Sähköntuotanto                                                                  

Segmentin toimintaan kuuluu sähköntuotanto ja -myynti Pohjoismaissa sekä käyttö-
ja kunnossapitopalvelut Pohjoismaissa ja valituilla kansainvälisillä            
markkinoilla. Segmentti myy tuottamansa sähkön Nord Pooliin. Segmenttiin        
kuuluvat liiketoimintayksiköt Generation, Portfolio Management and Trading (PMT)
sekä Service.                                    

--------------------------------------------------------------------------------
| milj. euroa                       | I/09    | I/08     | 2008     | Edell.   |
|                                   |         |          |          | 12 kk    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myynti                            | 705     | 717      | 2 892    | 2 880    |
--------------------------------------------------------------------------------
| - sähkönmyynti                    | 658     | 646      | 2 566    | 2 578    |
--------------------------------------------------------------------------------
| - muu myynti                      | 47      | 71       | 326      | 302      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto                       | 423     | 431      | 1 599    | 1 591    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vertailukelpoinen liikevoitto     | 419     | 395      | 1 528    | 1 552    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sidottu pääoma (kauden lopussa)   | 5 392   | 5 633    | 5 331    |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sidotun pääoman tuotto, %         |         |          | 29,6     | 29,7     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vertailukelpoinen sidotun pääoman |         |          | 28,0     | 28,7     |
| tuotto, %                         |         |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Bruttoinvestoinnit                | 52      | 18       | 134      | 168      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstö                        | 3 511   | 3 544    | 3 520    |          |
--------------------------------------------------------------------------------

Tammi-maaliskuussa segmentin sähköntuotanto Pohjoismaissa oli 12,1 (13,2) TWh.  
Noin 98 % (97 %) segmentin sähköntuotannosta ei aiheuttanut                     
hiilidioksidipäästöjä.                                                          

--------------------------------------------------------------------------------
| Sähköntuotanto lähteittäin,    | I/09     | I/08     | 2008      | Edell. 12 |
| TWh                            |          |          |           | kk        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vesivoima Pohjoismaissa        | 5,7      | 6,3      | 22,9      | 22,3      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ydinvoima Pohjoismaissa        | 6,4      | 6,9      | 23,7      | 23,2      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lämpövoima Pohjoismaissa       | 0,0      | 0,0      | 0,3       | 0,3       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä Pohjoismaissa         | 12,1     | 13,2     | 46,9      | 45,8      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lämpövoima muissa maissa.      | 0,3      | 0,4      | 1,0       | 0,9       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                       | 12,4     | 13,6     | 47,9      | 46,7      |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkönmyynti Pohjoismaissa,    | 13,4     | 14,6     | 52,1      | 50,9      |
| TWh                            |          |          |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|  josta läpikulkueriä           | 0,9      | 1,1      | 3,7       | 3,5       |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Hinta, €/MWh                   | I/09     | I/08     | 2008      | Edell. 12 |
|                                |          |          |           | kk        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkön tukkumyyntihinta        | 49,6     | 44,6     | 49,3      | 50,7      |
| Pohjoismaissa*                 |          |          |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
*) Sähköntuotanto-segmentti Pohjoismaissa, ilman läpikulkueriä.                 

Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä sähkön keskimääräinen systeemihinta Nord    
Poolissa oli 38,2 euroa megawattitunnilta, kun aluehinta Suomessa oli 38,1 euroa
ja Ruotsissa 38,3 euroa megawattitunnilta. Ensimmäisellä neljänneksellä         
Sähköntuotanto-segmentin toteutunut sähkön tukkumyyntihinta oli Pohjoismaissa   
49,6 euroa megawattitunnilta eli 11 % korkeampi kuin vuotta aiemmin.            
Sähköntuotannon myyntivolyymi Pohjoismaissa ilman läpikulkueriä oli jakson      
aikana 12,5 (13,5) TWh.                                                         

Ensimmäisellä neljänneksellä Sähköntuotanto-segmentin vertailukelpoinen         
liikevoitto oli hieman suurempi kuin viime vuoden vastaavalla jaksolla. Parannus
johtui pääasiassa toteutuneen sähkön pohjoismaisen tukkumyyntihinnan kasvusta,  
mikä johtui paremmista suojaushinnoista. Sähkön pohjoismaisen tukkumyyntihinnan 
nousun positiivista vaikutusta pienensi osittain vesi- ja                       
ydinvoimatuotantovolyymien supistuminen.                                        

Ruotsin kruunun keskikurssin heikkenemisestä aiheutunut negatiivinen            
muuntovaikutus oli noin -35 miljoonaa euroa segmentin ensimmäisen neljänneksen  
vertailukelpoisessa liikevoitossa viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna.   

Helmikuussa Fortum toimitti Suomen hallitukselle periaatepäätöshakemuksen uuden 
ydinvoimalaitosyksikön rakentamiseksi Hästholmenin saareen Loviisan.            
Suunnitelman mukaan uusi yksikkö on käytössä vuonna 2020, ja sen suunniteltu    
käyttöaika on vähintään 60 vuotta. Hakemuksessa esitellään viisi erilaista      
voimalavaihtoehtoa.                                                             

Helmikuussa Ruotsin hallitus julkisti uuden ilmasto- ja energiastrategiansa,    
joka mahdollistaa käytöstä poistettavien ydinvoimalaitosyksiköiden korvaamisen  
uusilla. Päätös tarjoaa uusia mahdollisuuksia suunnitella Fortumin osittain     
omistamien Oskarshamnin ja Forsmarkin ydinvoimalaitosten tulevaisuutta.         

Lämpö                                                                           

Segmentin toimintaan kuuluu lämmöntuotanto ja -myynti Pohjoismaissa ja muualla  
Itämeren alueella. Fortum on Pohjoismaiden johtava lämmöntuottaja. Segmentti    
tuottaa sähköä myös sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksissaan (CHP) ja myy   
sitä loppuasiakkaille pääasiassa pitkäaikaisin sopimuksin sekä Nord Pooliin.    
Segmenttiin kuuluvat liiketoimintayksiköt Värme, joka toimii Ruotsissa, sekä    
Heat, joka toimii pääasiassa muilla markkinoilla.                               

--------------------------------------------------------------------------------
| milj. euroa                      | I/09    | I/08     | 2008     | Edell.    |
|                                  |         |          |          | 12 kk     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myynti                           | 513     | 493      | 1 466    | 1 486     |
--------------------------------------------------------------------------------
| - lämmönmyynti                   | 397     | 386      | 1 120    | 1 131     |
--------------------------------------------------------------------------------
| - sähkönmyynti                   | 84      | 77       | 228      | 235       |
--------------------------------------------------------------------------------
| - muu myynti                     | 32      | 30       | 118      | 120       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto                      | 113     | 130      | 307      | 290       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vertailukelpoinen liikevoitto    | 112     | 121      | 250      | 241       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sidottu pääoma (kauden lopussa)  | 3 484   | 3 617    | 3 468    |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sidotun pääoman tuotto, %        |         |          | 8,9      | 8,4       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vertailukelpoinen sidotun        |         |          | 7,3      | 7,0       |
| pääoman tuotto, %                |         |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Bruttoinvestoinnit               | 70      | 112      | 431      | 389       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstö                       | 2 223   | 2 445    | 2 318    |           |
--------------------------------------------------------------------------------

Segmentin lämmönmyynti tammi-maaliskuussa 2009 oli 9,4 (9,2) TWh, josta suurin  
osa tuotettiin Pohjoismaissa. Samana aikana sähkön ja lämmön                    
yhteistuotantolaitosten sähkönmyynti oli yhteensä 1,6 (1,7) TWh.                

Lämpö-segmentin ensimmäisen neljänneksen vertailukelpoinen liikevoitto oli 9    
miljoonaa euroa vähemmän kuin vuotta aiemmin. Väheneminen johtui 12 miljoonan   
euron negatiivisesta muuntovaikutuksesta, joka johtui valuuttojen, lähinnä      
Ruotsin kruunun ja Puolan zlotyn, heikkenemisestä. Tilapäiset häiriöt
käytettävyydessä heikensivät tulosta Ruotsissa. Useimmilla muilla markkinoilla  
vertailukelpoinen liikevoitto parani.                                           

Virossa otettiin kaupalliseen käyttöön uusi CHP-laitos maaliskuun 2009          
loppupuolella. Kolmen uuden CHP-laitoksen rakentaminen jatkui edelleen Suomessa,
Puolassa ja Virossa.                                                            

Myynnin volyymin lasku Suomessa on pääosin seurausta Jyväskylä Energiantuotanto 
Oy:n myynnistä vuoden 2008 lopussa.                                             

--------------------------------------------------------------------------------
| Lämmönmyynti alueittain, TWh   | I/09     | I/08     | 2008      | Edell.12  |
|                                |          |          |           | kk        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Suomi                          | 3,1      | 3,7      | 10,8      | 10,2      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruotsi                         | 4,0      | 3,4      | 9,1       | 9,7       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Puola                          | 1,8      | 1,5      | 3,6       | 3,9       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut maat                      | 0,5      | 0,6      | 1,4       | 1,3       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                       | 9,4      | 9,2      | 24,9      | 25,1      |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkönmyynti, TWh              | I/09     | I/08     | 2008      | Edell.12  |
|                                |          |          |           | kk        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                       | 1,6      | 1,7      | 4,7       | 4,6       |
--------------------------------------------------------------------------------

Sähkönsiirto                                                                    

Fortum omistaa ja käyttää jakelu- ja alueverkkoja sekä jakaa sähköä kaikkiaan   
noin 1,6 miljoonalle asiakkaalle Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Virossa.      

--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. euroa                       | I/09    | I/08     | 2008     | Edell.12 |
|                                   |         |          |          | kk       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myynti                            |     229 |      232 |      789 |      786 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - jakeluverkot                    |     199 |      199 |      669 |      669 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - alueverkot                      |      21 |       23 |       77 |       75 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - muu myynti                      |       9 |       10 |       43 |       42 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto                       |      81 |       86 |      248 |      243 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vertailukelpoinen liikevoitto     |      81 |       87 |      248 |      242 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sidottu pääoma (kauden lopussa)   |   3 090 |    3 332 |    3 032 |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sidotun pääoman tuotto, %         |         |          |      8,1 |      7,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vertailukelpoinen sidotun pääoman |         |          |      8,2 |      7,9 |
| tuotto, %                         |         |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Bruttoinvestoinnit                |      36 |       61 |      296 |      271 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstö                        |   1 184 |    1 175 |    1 336 |          |
--------------------------------------------------------------------------------

Vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä jakelu- ja alueverkkosiirron           
kokonaismäärät olivat 8,2 (7,9) TWh ja 4,8 (5,0) TWh.                           

Alueverkkosiirron määrä oli yhteensä 4,0 (4,1) TWh Ruotsissa ja 0,8 (0,9) TWh   
Suomessa.                                                                       

Sähkönsiirto-segmentin vertailukelpoinen liikevoitto oli ensimmäisellä          
neljänneksellä 81 miljoonaa euroa eli 6 miljoonaa euroa pienempi kuin vuotta    
aiemmin. Suurin syy sen supistumiseen oli Ruotsin kruunun keskikurssin          
heikkenemisestä aiheutunut noin 7 miljoonan euron negatiivinen muuntovaikutus.  

Uusien etäluettavien mittarien (AMM) käyttöönoton päävaihe Ruotsissa saatiin    
valmiiksi joulukuussa 2008. Vuoden 2009 ensimmäisen neljänneksen loppuun        
mennessä noin 820 000 yhteensä 844 000 mittarista oli asennettu. Loput mittarit 
asennetaan lähikuukausina. Kuukausittaista mittarinluentaa koskeva lainsäädäntö 
tulee voimaan 1.7.2009. Fortum on Ruotsissa etäluettavien mittarien             
käyttöönottoprojektin loppuvaiheessa ja neuvottelee parhaillaan                 
palveluntuottajan kanssa loppujen mittareiden asennuksesta ja käytöstä.         

Maaliskuussa Fortum ja ruotsalainen Karlstadin kunta allekirjoittivat           
yhteistyösopimuksen sähköautojen latausinfrastruktuurista. Fortum on tehnyt     
sopimukset latausinfrastruktuurista kolmen kunnan kanssa (Espoo, Tukholma ja    
Karlstad). Yhteistyön tavoitteena on analysoida ladattavien hybridiautojen ja   
sähköautojen latausinfrastruktuurille asettamia vaatimuksia ja koekäyttää       
latauspisteitä kyseisissä kaupungeissa.                                         

--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkönsiirto jakeluverkoissa,   | I/09    | I/08       | 2008     | Edell.   |
| TWh                             |         |            |          | 12 kk    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruotsi                          |     4,4 |        4,3 |     14,0 |     14,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Suomi                           |     2,9 |        2,8 |      9,3 |      9,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Norja                           |     0,8 |        0,7 |      2,3 |      2,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Viro                            |     0,1 |        0,1 |      0,2 |      0,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                        |     8,2 |        7,9 |     25,8 |     26,1 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkönjakeluasiakkaitten lukumäärä  | 31.3.2009        | 31.3.2008           |
| alueittain, tuhansia                |                  |                     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruotsi                              |              880 |                 873 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Suomi                               |              606 |                 599 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut maat                           |              123 |                 123 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                            |            1 609 |               1 595 |
--------------------------------------------------------------------------------

Markets                                                                         

Markets vastaa sähkön vähittäismyynnistä 1,3 miljoonalle kotitalous- ja         
yritysasiakkaalle sekä muille sähkön vähittäismyyjille Ruotsissa, Suomessa ja   
Norjassa. Markets ostaa sähkönsä Nord Poolista. Markets myy noin 70 %           
volyymistaan yritysasiakkaille ja 30 % vähittäisasiakkaille.                    

--------------------------------------------------------------------------------
| milj. euroa                      | I/09   | I/08    | 2008      | Edell.     |
|                                  |        |         |           | 12 kk      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myynti                           |    469 |     519 |     1 922 |      1 872 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - sähkönmyynti                   |    462 |     501 |     1 865 |      1 826 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - muu myynti                     |      7 |      18 |        57 |         46 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto                      |    -11 |     -20 |       -35 |        -26 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vertailukelpoinen liikevoitto    |     -2 |     -10 |       -33 |        -25 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sidottu pääoma (kauden lopussa)  |    128 |     169 |       188 |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sidotun pääoman tuotto, %        |        |         |     -14,0 |      -11,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vertailukelpoinen sidotun        |        |         |     -15,3 |      -12,4 |
| pääoman tuotto, %                |        |         |           |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Bruttoinvestoinnit               |      1 |       1 |         3 |          3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstö                       |    626 |     814 |       635 |            |
--------------------------------------------------------------------------------

Ensimmäisellä neljänneksellä Markets-segmentin sähkönmyynti oli 9,7 (11,2) TWh. 
Myyntivolyymin pieneneminen johtui pääasiassa kannattamattomien                 
yritysasiakassopimusten uudelleenjärjestelyistä sekä kulutuksen supistumisesta  
yritysasiakassegmentissä talouden taantuman takia.                              

Marketsin vertailukelpoinen liikevoitto ensimmäiseltä neljännekseltä oli        
lievästi negatiivinen mutta selvästi parempi kuin vuotta aiemmin. Aiempaa       
alemmat tukkumyyntihinnat ja hintavaihtelun väheneminen, uudelleenneuvotellut   
myyntisopimukset ja suojaustoimintojen uudistaminen yhdessä parantuneen         
kustannustehokkuuden kanssa johtivat tulosparannukseen.                         

Ensimmäisellä neljänneksellä Markets julkisti uuden hinnoittelumekanismin       
toistaiseksi voimassa olevaan hintaan perustuvaan Kesto-tuotteeseensa Suomessa. 
Hintauudistus tuo säännöllisyyttä ja avoimuutta kuluttajahinnoitteluun Suomessa.
Hinnat päivittyvät vastaisuudessa automaattisesti toteutuneiden futuurihintojen 
perusteella neljästi vuodessa.                                                  

Venäjä                                                                          

Segmentin toimintaan kuuluu sähkön- ja lämmöntuotanto ja myynti Venäjällä.      
Segmentti sisältää TGC-10-yhtiön ja Fortumin omistusosuuden TGC-1:ssä. TGC-10   
raportoidaan tytäryhtiönä, joka on yhdistelty konsernituloslaskelmaan 1.4.2008  
alkaen. TGC-1 on osakkuusyhtiö, joka raportoidaan pääomaosuusmenetelmän         
mukaisesti.                                                                     

--------------------------------------------------------------------------------
| milj. euroa                      | I/09    | I/08    | 2008     | Edell. 12  |
|                                  |         |         |          | kk         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myynti                           |     184 |       - |      489 |        673 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - sähkönmyynti                   |     103 |       - |      332 |        435 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - lämmönmyynti                   |      81 |       - |      141 |        222 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - muu myynti                     |       0 |       - |       16 |         16 |
--------------------------------------------------------------------------------
| EBITDA                           |      24 |       - |      -24 |          0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto                      |       5 |       - |      -91 |        -86 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vertailukelpoinen liikevoitto    |       5 |       - |      -92 |        -87 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sidottu pääoma (kauden lopussa)  |   2 000 |   2 264 |    2 205 |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sidotun pääoman tuotto, %        |         |         |     -3,7 |       -3,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vertailukelpoinen sidotun        |         |         |     -3,8 |       -3,0 |
| pääoman tuotto, %                |         |         |          |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Bruttoinvestoinnit               |      21 |   1 031 |    1 748 |        738 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstö                       |   6 192 |   7 187 |   7 262  |            |
--------------------------------------------------------------------------------

TGC-10 toimii Uralin ja Länsi-Siperian kehittyneillä teollisuusalueilla.        
Segmentin sähkönmyynti ensimmäisellä neljänneksellä oli 5,6 TWh. Samana aikana  
segmentin lämmönmyynti oli yhteensä 10,2 TWh. Segmentti myi noin 2/3            
volyymeistään Tjumenissa ja muilla TGC-10:n öljyn- ja kaasuntuotantoalueilla.   
Loput 1/3 volyymeistä myytiin Tseljabinskin alueella, jossa sähkönkysyntä       
painottuu metalliteollisuuteen.                                                 

Vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä keskimääräinen sähkön spot-hinta       
Venäjän Uralin alueella oli 24 % alempi kuin vuotta aiemmin, 535 (705) ruplaa   
megawattitunnilta. Vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä TGC-10 myi 31 %     
sähköntuotannostaan vapaasti kilpaillulla sähkönhinnalla.                       

TGC-10:n keskimääräinen säännelty sähkön hinta oli 541 (479) ruplaa             
megawattitunnilta eli 13 % korkeampi kuin edellisvuoden vastaavana aikana.      
Keskimääräinen säännelty kapasiteettihinta vuoden 2009 ensimmäisellä            
neljänneksellä oli 20 % korkeampi kuin vuotta aiemmin eli 189 500 ruplaa        
megawatilta kuukaudessa. Vastaavalla jaksolla vuonna 2008 hinta oli 157 900     
ruplaa megawatilta kuukaudessa.                                 

Vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä keskimääräinen kaasun hinta Uralin     
alueella oli 1 750 ruplaa tuhatta kuutiota kohden, eli 5 % korkeampi kuin       
edellisvuoden vastaavana aikana.                                                

--------------------------------------------------------------------------------
| TGC-10:n keskeiset sähkön,           | I/09      | I/08      | muutos, %.    |
| kapasiteetin ja kaasun hinnat        |           |           |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkön spot-hinta (markkinahinta),   |       535 |       705 |           -32 |
| Uralin alue, RUB/MWh                 |           |           |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| TGC-10:n keskimääräinen säännelty    |       541 |       479 |           +13 |
| sähkön hinta, RUB/MWh                |           |           |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| TGC-10:n keskimääräinen säännelty    |   189 500 |   157 900 |           +20 |
| kapasiteettihinta, RUB/MW/kk         |           |           |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Keskimääräinen kaasun säännelty      |     1 750 |     1 660 |            +5 |
| hinta Uralin alueella, RUB/1000 m3   |           |           |               |
--------------------------------------------------------------------------------

Segmentin käyttökate oli samalla tasolla kuin pro forma käyttökate vastaavalla  
ajanjaksolla edellisvuonna.                                                     

Segmentin vertailukelpoinen liikevoitto oli 5 miljoonaa euroa vuoden 2009       
ensimmäisellä neljänneksellä. Voitto muodostuu TGC-10:n 18 miljoonan euron      
voitosta, 11 miljoonan euron poistosta käypiin arvoihin kohdistamisesta sekä 2  
miljoonan euron integraatiokustannuksista   

TGC-10:n liiketoiminta on tyypillisesti hyvin kausiluonteista: sen tulos on     
yleensä vahvin vuoden ensimmäisellä ja viimeisellä neljänneksellä. TGC-10:n     
luvut on yhdistelty huhtikuusta 2008 lähtien.                                   

Venäjän sähköreformi jatkuu. Tammikuun 2009 alusta lähtien 30 % Venäjän kaikesta
sähköntuotannosta myydään kilpailluilla markkinoilla. Sähkön tukkumarkkinoiden  
odotetaan vapautuvan kokonaan vuoteen 2011 mennessä.                            

Fortum panostaa huomattavasti TGC-10:n integroimiseen osaksi Fortumia.          
Integraatioprosessi aloitettiin huhtikuussa 2008. Uusi organisaatiorakenne ja   
Fortumin johtamismalli ovat olleet käytössä syyskuun 2008 alusta lähtien.       
Integraatio on sujunut hyvin, ja useita tehokkuutta parantavia tavoitteita on   
yksilöity. Näin ollen tehokkuusparannusten odotetaan kasvavan noin 100          
miljoonaan euroon vuoteen 2011 mennessä.                                        

Konsernin sisäisesti noin 1 100 TGC-10:n työntekijää siirrettiin                
Sähköntuotanto-segmentin Service-liiketoimintayksikköön.                        

Investoinnit käyttöomaisuuteen ja osakkeisiin sekä osakkeiden myynnit           

Investoinnit käyttöomaisuuteen ja osakkeisiin tammi-maaliskuussa olivat 181     
(1 227) miljoonaa euroa. Investoinnit ilman yrityskauppoja olivat 150 (175)     
miljoonaa euroa.                                                                

LÄMPÖ                                                                           

Uusi sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitos Tartossa Virossa otettiin            
kaupalliseen käyttöön maaliskuun 2009 loppupuolella. Uusi kaasulla toimiva      
CHP-laitos Jelgavassa Latviassa vihittiin käyttöön tammikuussa 2009. Uusien     
CHP-laitosten rakentaminen Espoossa sekä Puolan Czestochovassa ja Viron Pärnussa
eteni.                                                                          VENÄJÄ                                                                          

TGC-10:llä on laaja investointiohjelma, jolla se pyrkii kasvattamaan            
sähköntuotantokapasiteettiaan 5 300 megawattiin. Ohjelman loppuosan arvo        
tammikuusta 2009 eteenpäin vuodenvaihteen valuuttakursseilla laskettuna on      
arviolta 2,0 miljardia euroa.                                                   

Venäjän hallitus arvioi parhaillaan sähköntuotantoyhtiöiden investointiohjelmia 
sähkön vähentynyttä kysyntää silmällä pitäen. Fortum on vahvistanut             
sitoutuneensa TGC-10:n investointiohjelman toteuttamiseen. Tällä hetkellä       
kuitenkin arvioidaan mahdollisuutta lykätä eräitä hankkeita 1-3 vuodella.       

Rahoitus                                                                        

Nettovelka supistui ensimmäisen neljänneksen aikana 545 miljoonalla eurolla 5   
634 miljoonaan euroon (vuoden 2008 lopussa: 6 179 miljoonaa euroa). Nettovelan  
supistuminen johtuu pääasiassa vahvasta liiketoiminnan kassavirrasta ja         
realisoituneista valuuttakurssivoitoista.                                       

Maksuvalmius parani edelleen, ja konsernin likvidit varat olivat neljänneksen   
lopussa yhteensä 3 041 miljoonaa euroa (vuoden 2008 lopussa 1 321 miljoonaa     
euroa). Likvideihin varoihin kuuluvat TGC-10:n käteisvarat ja pankkitalletukset,
noin 841 miljoonaa euroa (vuoden 2008 lopussa 1 020 miljoonaa euroa), joista    
noin 572 miljoonaa euroa oli euromääräisiä ja 269 miljoonaa euroa Venäjän ruplan
määräisiä. TGC-10:n käteisvarat pienenivät neljänneksen aikana 112 miljoonan    
joukkolainojen takaisinmaksun, investointiohjelmaan kuuluvien maksujen ja 40    
miljoonan euron muuntoeron vuoksi, joka aiheutui TGC-10:n ruplatalletusten      
yhdistelystä takaisin Fortumin raportointivaluuttaan euroon.                    

Maaliskuussa Fortum toteutti menestyksekkäästi suuren rahoitusjärjestelyn.      
Fortumin EMTN (Euro Medium Term Note) -lainaohjelman puitteissa liikkeelle      
laskettiin kaksiosainen Eurobond-joukkolaina, josta erääntyy 750 miljoonaa euroa
vuonna 2014 ja 750 miljoonaa euroa vuonna 2019.                                 

Neljänneksen lopun käteisvarat pienenivät huhtikuussa, jolloin Fortum maksoi 888
miljoonaa euroa osinkoja ja 229 miljoonaa euroa erääntyviä lainoja. Lisäksi     
Fortum maksoi 500 miljoonaa euroa 3-vuotisesta 2,0 miljardin euron lainasta.    
Fortum maksoi myös kaikki lainasummat, jotka se oli nostanut (300 miljoonaa     
euroa) 5-vuotisesta 1,5 miljardin euron valmiusluotosta, joka otettiin          
maaliskuussa 2008 TGC-10:n ostamista varten.                                    

Huhtikuun maksujen jälkeen Fortumin likvidit varat olivat noin 1,1 miljardia    
euroa. Lisäksi Fortumilla oli käytettävissään noin 2,9 miljardia euroa          
nostamattomia valmiusluottoja.                                                  

Konsernin nettorahoituskulut ensimmäisellä neljänneksellä olivat 32 (45)        
miljoonaa euroa. Nettorahoituskuluihin on kirjattu johdannaisten käyvän arvon   
muutoksia 11 (-2) miljoonaa euroa. Ilman johdannaisten käyvän arvon muutoksia   
rahoituskulut olivat samalla tasolla kuin vastaavalla jaksolla viime vuonna     
siitä huolimatta, että vuonna 2009 nettovelka oli noin 1,3 miljardia euroa      
suurempi kuin edellisvuonna.                                                    

Nettovelan suhde käyttökatteeseen (EBITDA) edellisiltä 12 kuukaudelta oli 2,3   
(2,5 vuoden 2008 lopussa).                                                      

Moody'sin ja Standard & Poor'sin Fortumille antamat pitkän aikavälin            
luottoluokitukset olivat A2 (vakaat näkymät) ja A- (vakaat näkymät).            

Osakkeet ja osakepääoma                                                         

Fortum Oyj:n osakkeen vaihto vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä oli 155,1 
(159,4) miljoonaa osaketta arvoltaan 2 295 miljoonaa euroa. Fortumin            
markkina-arvo neljänneksen viimeisen pörssipäivän päätöskurssin mukaan          
laskettuna oli 12 745 miljoonaa euroa. Neljänneksen korkein noteeraus Fortum    
Oyj:n osakkeille NASDAQ OMX Helsinki -pörssissä oli 17,73 euroa ja alin 12,60   
euroa. Osakkeen vaihdolla painotettu keskikurssi oli 14,80 euroa. Neljänneksen  
viimeisen pörssipäivän päätöskurssi oli 14,35 (25,81) euroa.                    

Yhteensä 528 087 optiojärjestelyjen perusteella merkittyä osaketta vietiin      
kaupparekisteriin vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä. Neljänneksen lopussa
Fortum Oyj ei omistanut omia osakkeitaan.                                       

Merkintöjen jälkeen neljänneksen lopussa Fortum Oyj:n osakepääoma on            
3 045 502 967,80 euroa ja rekisteriin merkittyjen osakkeiden kokonaismäärä      
888 166 167. Fortumin osakepääoma kasvoi yhteensä 1 795 495,80 eurolla.         

Optio-ohjelmien mukaisesti merkittäviksi tarjotut ja neljänneksen lopussa       
merkitsemättömät osakkeet oikeuttavat enintään 0,02 % osuuteen (200 878         
osaketta) Fortumin neljänneksen lopun osakepääomasta ja äänioikeudesta.         

Vuoden 2009 ensimmäisen vuosineljänneksen lopussa Suomen valtio omisti 50,8 %   
Fortumista. Hallintarekisteröityjen ja suorien ulkomaisten osakkeenomistajien   
osuus oli 34,9 %.                                                               

Hallituksella ei ole tällä hetkellä yhtiökokouksen myöntämiä käyttämättömiä     
valtuuksia vaihtovelkakirjojen tai optiolainojen liikkeelle laskemiseksi tai    
uusien osakkeiden liikkeelle laskemiseksi.                                      

Konsernin henkilöstö                                                            

Konsernin henkilöstön lukumäärä tammi-maaliskuussa oli keskimäärin 14 644       
(8 356). Henkilöstömäärän kasvu johtui TGC-10:n hankinnasta. Neljänneksen       
lopussa henkilöstömäärä oli 14 267 (15 689).                                    

Eräiden infrastruktuuripalvelutoimintojen ulkoistaminen Infratek ASA:lle vähensi
Sähköntuotanto- ja Sähkönsiirto-segmenttien henkilöstömäärää.                   

Katsauskauden jälkeisiä tapahtumia                                              

TGC-10:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 15.4.2009. Muiden tehtyjen päätösten 
ohella osakkeenomistajat hyväksyivät yhtiön nimenvaihdoksen. Yhtiöjärjestyksen  
virallisen rekisteröinnin jälkeen (arviolta huhtikuun loppuun mennessä) yhtiön  
uusi nimi on OAO Fortum.                                                        

Huhtikuussa EU:n parlamentti äänesti kolmannen energiamarkkinapaketin puolesta. 
Mikäli paketti saatetaan voimaan nykyisessä muodossaan, voi Fortum joutua       
myymään 25 prosentin omistusosuutensa kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj:ssä          
viimeistään vuonna 2012. Tästä johtuen Fortum on aloittanut valmistelut         
osakkeiden myymiseksi.                                                          

Muutoksia Fortumin johdossa                                                     

7.4.2009 Fortumin johtoryhmän jäsen Tapio Kuula nimitettiin Fortum Oyj:n        
toimitusjohtajaksi 1.5.2009 alkaen. Tapio Kuula on työskennellyt Fortumissa     
vuodesta 1996 alkaen ja on ollut johtoryhmän jäsen vuodesta 1997.               

Nykyinen toimitusjohtaja Mikael Lilius jää eläkkeelle joulukuussa 2009          
saavuttaessaan 60 vuoden iän. Eläkkeelle jäämiseensä saakka Lilius jatkaa       
työtään hallituksen ja Fortumin johtoryhmän toimeksiantojen perusteella         
keskittyen erityisesti Venäjän toimintoihin.                                    

Varsinainen yhtiökokous                                                         

Fortumin 7.4.2009 Helsingissä pidetty varsinainen yhtiökokous hyväksyi emoyhtiön
ja konsernin tilinpäätöksen tilivuodelta 2008, myönsi Fortumin                  
hallintoneuvostolle, hallitukselle ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden         
tilivuodelta 2008 sekä päätti maksaa osinkoa 1,00 euroa osakkeelta tilivuodelta 
2008. Osingonmaksupäivä oli 21.4.2009.                                          

Yhtiökokous valitsi hallituksen jäseniksi uudelleen seuraavat henkilöt: Matti   
Lehti, Esko Aho, Ilona Ervasti-Vaintola, Birgitta Johansson-Hedberg ja Christian
Ramm-Schmidt. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Sari Baldauf. Matti Lehti  
valittiin hallituksen puheenjohtajaksi ja Sari Baldauf varapuheenjohtajaksi. Nyt
valitun hallituksen toimikausi kestää seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen      
päättymiseen asti.                                                              

Näkymät                                                                         

AVAINTEKIJÄT JA RISKIT                                                          

Fortumin tuloksen kannalta tärkein tekijä on sähkön tukkuhinta. Tukkuhinnan     
kehityksen avaintekijöitä ovat tarjonnan ja kysynnän tasapaino, polttoaineiden  
ja hiilidioksidin päästöoikeuksien hinnat sekä vesitilanne. Lisäksi Ruotsin     
kruunun ja Venäjän ruplan vaihtokurssit vaikuttavat Fortumin tulokseen.         
Valuuttakurssien mahdollisesta vaihtelusta aiheutuvat muuntovaikutukset taseessa
kirjataan Fortumin omaan pääomaan.                                              

Fortumin taloudellinen tulos on alttiina useille strategisille, taloudellisille 
ja operatiivisille riskeille. Lisätietoja Fortumin riskeistä ja                 
riskienhallinnasta on esitetty Fortumin vuoden 2008 toimintakertomuksessa sekä  
konsernin tilinpäätöksessä.                                                     

MARKKINAKYSYNTÄ                                                                 

Tämänhetkinen talouden ja rahoitusmarkkinoiden vaimeneminen vaikuttaa Fortumin  
toiminta-alueen markkinoihin. Tämä saattaa kasvattaa Fortumin vastapuoliriskiä. 
Talouden taantuma saattaa vähentää sähkönkulutusta edelleen Pohjoismaissa.      
Fortum odottaa sähkönkulutuksen palautuvan kasvu-uralle taantuman jälkeen.      

Venäjän virallisten ennusteiden mukaan sähkön kysyntä Venäjällä vuonna 2009 on  
arviolta 4-8 % pienempi kuin vuonna 2008.                                       

VENÄJÄ                                                                          

Venäjällä yksi tärkeimmistä TGC-10:n hankintaan liittyvistä oletuksista on      
Venäjän sähkösektorin uudistuksen jatkuminen. Suunnitelman mukaisesti           
kilpailuilla markkinoilla myydyn sähkön osuutta nostettiin 25 prosentista 30    
prosenttiin 1.1.2009. Se on tarkoitus nostaa 50 prosenttiin heinäkuun 2009      
alussa. Vuonna 2011 käynnistyvien pitkän aikavälin kapasiteettimarkkinoiden     
säännöt ovat valmisteilla. Sähkön tukkumarkkinoiden odotetaan vapautuvan        
kokonaan vuonna 2011.                                                           

Kaasun keskimääräinen säännelty hinta nousee 7 % vuoden 2009 toisella           
neljänneksellä, 7 % kolmannella neljänneksellä ja 6,2 % neljännellä             
neljänneksellä.                                                                 

Sopimukset velvoittavat TGC-10:n toteuttamaan merkittävän investointiohjelman,  
jonka jäljellä oleva arvo on noin 2,0 miljardia euroa vuodesta 2009 eteenpäin.  
Talouden taantuma kuitenkin luultavasti vaikuttaa edelleen sähkön kysynnän ja   
tarjonnan tasapainoon Venäjällä. Venäjän hallitus arvioi parhaillaan            
sähköntuotantoyhtiöiden investointiohjelmia sähkön vähentynyttä kysyntää        
silmällä pitäen. Fortum on vahvistanut sitoutuneensa TGC-10:n                   
investointiohjelman toteuttamiseen. Tällä hetkellä kuitenkin arvioidaan         
mahdollisuutta lykätä eräitä hankkeita 1-3 vuodella.                            

TGC-10:n hankinnan odotetaan laimentavan hieman Fortumin osakekohtaista tulosta 
vuonna 2009. Vuotuisten tehokkuusparannusten odotetaan kasvavan yli 100         
miljoonaan euroon vuonna 2011.                                                  

VEROT JA SÄÄNTELY     

Maaliskuun lopussa Suomen hallitus alkoi valmistella veroa ennen vuotta 1997    
rakennetulle vesi- ja ydinvoimatuotantokapasiteetille. Veron on tarkoitus tulla 
voimaan viimeistään vuoden 2011 alussa. Hallitus tavoittelee uudella verolla    
33-330 miljoonan euron verotuloja. Veroa valmistellessaan hallituksen on        
arvioitava sen yhteensopivuutta niin eurooppalaisen kuin kansallisenkin         
lainsäädännön kanssa.                                                           

KÄYTTÖOMAISUUSINVESTOINNIT                                                      

Fortum arvioi vuotuisten käyttöomaisuusinvestointiensa seuraavien 4-5 vuoden    
aikana olevan noin 0,8-1,2 miljardia euroa.                                     

SUOJAUS                                                                         

Huhtikuun loppupuolella sähkön hinta futuurimarkkinoilla loppuvuodelle 2009 oli 
noin 36-37 euroa megawattitunnilta ja vuodelle 2010 noin 37-39 euroa            
megawattitunnilta. Sähkön futuurihinta vuodelle 2011 oli noin 38-40 euroa       
megawattitunnilta. Samaan aikaan hiilen (ICE API2) futuurihinta loppuvuodelle   
2009 oli noin 50 euroa tonnilta ja päästöoikeuksien (EUA) markkinahinta         
loppuvuodelle 2009 noin 13-14 euroa hiilidioksiditonnia kohti.                  

Huhtikuun loppupuolella Pohjoismaiden vesivarastot olivat noin 4 TWh            
keskimääräistä pienemmät ja 11 TWh alle vuoden 2008 vastaavan tason.            

Sähkö- ja lämpöliiketoiminnan tulos on yleensä paras vuoden ensimmäisellä ja    
viimeisellä neljänneksellä.                                                     

Fortumin Sähköntuotanto-segmentin toteutuneeseen sähkön tukkumyyntihintaan      
Pohjoismaissa vaikuttavat muun muassa suojaustasot, suojaushinta, spot-hinta,   
Fortumin joustavan tuotantorakenteen käytettävyys ja käyttö sekä valuuttojen    
kurssivaihtelut. Jos sähköntuotantolähteiden suhteellisissa osuuksissa    
tapahtuvien muutosten potentiaalisia vaikutuksia ei oteta huomioon, 1 euron     
muutos megawattituntia kohti Sähköntuotanto-segmentin toteutuneessa             
sähköntukkumyyntihinnassa Pohjoismaissa johtaa noin 50 miljoonan euron          
muutokseen Fortumin vuotuisessa liikevoitossa.                                  

Huhtikuun puolivälissä 2009 Sähköntuotanto-segmentin arvioidusta sähkön         
tukkumyynnistä Pohjoismaissa oli suojattu noin 75 % noin 51 euroon              
megawattitunnilta loppuvuodeksi 2009. Kalenterivuodeksi 2010                    
Sähköntuotanto-segmentin arvioidusta sähkön tukkumyynnistä Pohjoismaissa oli    
suojattu noin 65 % noin 43 euroon megawattitunnilta. Kalenterivuodeksi 2011     
Sähköntuotanto-segmentin arvioidusta sähkön tukkumyynnistä Pohjoismaissa oli    
suojattu noin 30 % noin 42 euroon megawattitunnilta.                            

Raportoidut suojaukset voivat vaihdella huomattavasti Fortumin                  
sähköjohdannaismarkkinoilla tekemien toimien mukaan. Suojaukset tehdään         
pääasiassa rahoitussopimuksilla, joista useimmat ovat Nord Poolissa             
kaupankäynnin kohteena olevia forward-sopimuksia tai vakioituja futuureja, jotka
koostuvat useista erilaisista tuotteista ja maturiteeteista.                    

Fortumin ensimmäisen neljänneksen tulos oli hyvä haastavasta ympäristöstä       
huolimatta. Joustavan ja ilmastomyötäisen tuotantorakenteensa sekä vahvan       
taloudellisen asemansa ja maksuvalmiutensa ansiosta Fortum kykenee kohtaamaan   
taantuman asettamat haasteet. Fortum on vahvassa asemassa tässä epävakaassa     
tilanteessa.                                                                    

Espoo, 27.4.2009                                                                
Fortum Oyj                                                                      
Hallitus                                                                        

Lisätietoja:                                       
Mikael Lilius, toimitusjohtaja, puhelin: +358 10 452 9100                       
Juha Laaksonen,                                                                 
talousjohtaja, puhelin: +358 10 452 4519                                        

Fortumin sijoittajasuhteet, puh. +358 10 452 4138 / investors@fortum.com        

Tiivistetty osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa hyväksytyn IAS 34,               
osavuosikatsaukset ‑standardin mukaisesti. Osavuosikatsaus ei ole               
tilintarkastettu.                                                               

Tulostiedotus vuonna 2009:                                                      
Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta julkaistaan 17.7.2009 noin klo 9.00.           
Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta julkaistaan 22.10.2009 noin klo 9.00           

Jakelu:                                                                         
NASDAQ OMX Helsinki                                                             
Keskeiset tiedotusvälineet                                                      
www.fortum.fi                                                                   

Tilinpäätökseen liittyvää lisätietoa, mukaan lukien vuosineljännestaulukot, on  
Fortumin verkkosivuilla osoitteessa www.fortum.fi/sijoittajat.                  

--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| TAMMIKUU-MAALISKUU 2009                                                      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilintarkastamaton                                                           |

| KONSERNIN TULOSLASKELMA                   |          |          |            |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| MEUR                     |      | Liit | I/2009 | I/2008  | 2008    | Edelli |
|                          |      | e    |        |         |         | set    |
|                          |      |      |        |         |         | 12 kk  |

| Liikevaihto              |      | 4    | 1 632  | 1 440   | 5 636   | 5 828  |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut tuotot              |      |      | 27     | 61      | 230     | 196    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Materiaalit ja palvelut  |      |      | -656   | -521    | -2 117  | -2 252 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstökulut          |      |      | -128   | -136    | -587    | -579   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot ja               |      | 4,   | -122   | -111    | -515    | -526   |
| arvonalentumiset         |      | 12   |        |         |         |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut kulut               |      |      | -154   | -124    | -684    | -714   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto              |      |      | 599    | 609     | 1 963   | 1 953  |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkuus- ja              | 4,   | -33    | 34      | 126     | 59     |
| yhteisyritysten tuloksesta      | 13   |        |         |         |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korkokulut               |      |      | -68    | -60     | -351    | -359   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korkotuotot              |      |      | 31     | 17      | 143     | 157    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaisten käyvän     |      |      | 11     | -2      | -11     | 2      |
| arvon muutokset          |      |      |        |         |         |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut rahoituserät -      |      |      | -6     | 0       | -20     | -26    |
| netto                    |      |      |        |         |         |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitustuotot ja -kulut |      |      | -32    | -45     | -239    | -226   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja      |      |      | 534    | 598     | 1 850   | 1 786  |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverot                |      | 9    | -111   | -122    | -254    | -243   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto            |      |      | 423    | 476     | 1 596   | 1 543  |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Jakautuminen:            |      |      |        |         |         |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajille    |      |      | 406    | 452     | 1 542   | 1 496  |
--------------------------------------------------------------------------------
| Määräysvallattomille     |      |      | 17     | 24      | 54      | 47     |
| omistajille              |      |      |        |         |         |        |
--------------------------------------------------------------------------------
|                          |      |      | 423    | 476     | 1 596   | 1 543  |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen tulos (euroa per | 10   |        |         |         |        |
| osake)                          |      |        |         |         |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laimentamaton            |      |      | 0,46   | 0,51    | 1,74    | 1,69   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laimennettu              |      |      | 0,46   | 0,51    | 1,74    | 1,69   |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernin laskelma kirjatuista tuotoista ja kuluista                         |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
|                       |      |     |      | I/2009 | I/2008 | 2008   | 2007  |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden voitto     |      |     |      | 423    | 476    | 1 596  | 1 608 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut kirjatut tuotot  |      |     |      |        |        |        |       |
| ja kulut:             |      |     |      |        |        |        |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kassavirran           |      |     |      |        |        |        |       |
| suojaukset            |      |     |      |        |        |        |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyvän arvon          |      |     |      | 192    | 92     | 453    | -167  |
| muutokset             |      |     |      |        |        |        |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Siirrot               |      |     |      | -23    | 46     | 160    | -69   |
| tuloslaskelmaan       |      |     |      |        |        |        |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Siirrot                      |     |      | 5      | -      | -4     | -     |
| vaihto-omaisuuteen/aineellis |     |      |        |        |        |       |
| iin hyödykkeisiin            |     |      |        |        |        |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Verot                 |      |     |      | -43    | -38    | -168   | 64    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Nettosijoitusten      |      |     |      |        |        |        |       |
| suojaus               |      |     |      |        |        |        |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyvän arvon          |      |     |      | -1     | -      | -      | 2     |
| muutokset             |      |     |      |        |        |        |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevat     |      |     |      |        |        |        |       |
| rahoitusvarat         |      |     |      |        |        |        |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyvän arvon          |      |     |      | -      | -      | -1     | -     |
| muutokset             |      |     |      |        |        |        |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot            |      |     |      | -214   | -62    | -621   | -36   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkuusyritysten muista            | -3     | -411   | -628   | 366   |
| kirjatuista tuotoista ja kuluista 1)      |        |        |        |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut muutokset        |      |     |      | -4     | -      | 1      | 6     |
| (verojen jälkeen)     |      |     |      |        |        |        |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut kirjatut tuotot  |      |     |      | -91    | -373   | -808   | 166   |
| ja kulut, verojen     |      |     |      |        |        |        |       |
| jälkeen               |      |     |      |        |        |        |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kirjatut tuotot ja    |      |     |      | 332    | 103    | 788    | 1 774 |
| kulut yhteensä        |      |     |      |        |        |        |       |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Kirjattujen          |      |     |       |        |        |       |        |
| tuottojen ja kulujen |      |     |       |        |        |       |        |
| jakautuminen:        |      |     |       |        |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön            |      |     |       | 342    | 90     | 797   | 1 731  |
| omistajille          |      |     |       |        |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Määräysvallattomille |      |     |       | -10    | 13     | -9    | 43     |
| omistajille          |      |     |       |        |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
|                      |      |     |       | 332    | 103    | 788   | 1 774  |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| 1) Josta Hafslund ASA:n omistamien      | -4      | -409   | -667   | 353    |
| REC:n osakkeiden käyvän arvon muutosta  |         |        |        |        |
| ml. Muuntoerot                          |         |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNIN TASE            |     |      |    |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| MEUR                      |     | Liit |    | 31.3.    | 31.3.    | 31.12.   |
|                           |     | e    |    | 2009     | 2008     | 2008     |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| VARAT                     |     |      |    |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset varat       |     |      |    |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineettomat hyödykkeet    |     | 12   |    | 370      | 416      | 395      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rakennukset, koneet ja    |     | 12   |    | 11 954   | 12 970   | 12 138   |
| kalusto                   |     |      |    |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuudet osakkuus- ja      |     | 4,   |    | 2 100    | 2 511    | 2 112    |
| yhteisyrityksissä         |     | 13   |    |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus Valtion             |     | 16   |    | 571      | 522      | 566      |
| ydinjätehuoltorahastosta  |     |      |    |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut pitkäaikaiset        |     |      |    | 119      | 73       | 117      |
| sijoitukset               |     |      |    |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset            |     |      |    | 3        | 1        | 2        |
| verosaamiset              |     |      |    |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaisinstrumentit    |     | 6    |    | 516      | 172      | 445      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset korolliset  |     |      |    | 753      | 767      | 742      |
| saamiset                  |     |      |    |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset varat       |     |      |    | 16 386   | 17 432   | 16 517   |
| yhteensä                  |     |      |    |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset varat       |     |      |    |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vaihto-omaisuus           |     |      |    | 388      | 297      | 444      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaisinstrumentit    |     | 6    |    | 718      | 185      | 761      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myyntisaamiset ja muut    |     |      |    | 1 176    | 1 340    | 1 235    |
| saamiset                  |     |      |    |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Pankkitalletukset      |     |      |    | 835      | -        | 588      |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Rahat ja pankkisaamiset |     |      |    | 2 206    | 2 237    | 733      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Likvidit varat            |     | 15   |    | 3 041    | 2 237    | 1 321    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset varat       |     |      |    | 5 323    | 4 059    | 3 761    |
| yhteensä                  |     |      |    |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat yhteensä            |     |      |    | 21 709   | 21 491   | 20 278   |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA                |     |      |    |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajille kuuluva   |      |    |          |          |          |
| oma pääoma                      |      |    |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoma               |     | 14   |    | 3 045    | 3 042    | 3 044    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muu sidottu pääoma        |     |      |    | 81       | 83       | 90       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyvän arvon rahasto ja   |     |      |    | 661      | 407      | 525      |
| muut rahastot             |     |      |    |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertyneet voittovarat     |     |      |    | 4 504    | 4 923    | 4 295    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                  |     |      |    | 8 291    | 8 455    | 7 954    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Määräysvallattomat        |     |      |    | 438      | 948      | 457      |
| omistajat                 |     |      |    |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma yhteensä       |     |      |    | 8 729    | 9 403    | 8 411    |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| VIERAS PÄÄOMA             |     |      |    |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikainen vieras      |     |      |    |          |          |          |
| pääoma                    |     |      |    |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korollinen pitkäaikainen  |     | 15   |    | 6 978    | 6 633    | 6 520    |
| vieras pääoma             |     |      |    |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaisinstrumentit    |     | 6    |    | 128      | 119      | 120      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset verovelat  |     |      |    | 1 830    | 1 899    | 1 851    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ydinvoimaan liittyvät     |     | 16   |    | 571      | 522      | 566      |
| varaukset                 |     |      |    |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eläkevaraukset ja muut    |     |      |    | 240      | 343      | 250      |
| varaukset                 |     |      |    |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muu pitkäaikainen vieras  |     |      |    | 459      | 459      | 470      |
| pääoma                    |     |      |    |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikainen vieras      |     |      |    | 10 206   | 9 975    | 9 777    |
| pääoma yhteensä           |     |      |    |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikainen vieras      |     |      |    |          |          |          |
| pääoma                    |     |      |    |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korollinen lyhytaikainen  |     | 15   |    | 1 697    | 832      | 980      |
| vieras pääoma             |     |      |    |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaisinstrumentit    |     | 6    |    | 115      | 165      | 126      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostovelat ja muu lyhytaikainen  |      |    | 962      | 1 116    | 984      |
| vieras pääoma                   |      |    |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikainen vieras      |     |      |    | 2 774    | 2 113    | 2 090    |
| pääoma yhteensä           |     |      |    |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vieras pääoma yhteensä    |     |      |    | 12 980   | 12 088   | 11 867   |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma ja vieras      |     |      |    | 21 709   | 21 491   | 20 278   |
| pääoma yhteensä           |     |      |    |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| MEUR     | Osake | Muu   | Kert | Muu | Kas | Muu | Suor | Emoy | Määr | Oma |
|          | -     | sidot | ynee | nto | sav | t   | aan  | htiö | äysv | pää |
|          | pääom | tu    | t    | ero | irt | suo | omaa | n    | alla | oma |
|          | a     | pääom | voit | t   | a-s | raa | n    | omis | ttom | yht |
|          |       | a     | tova |     | uoj | n   | pääo | taja | at   | een |
|          |       |       | rat  |     | auk | oma | maan | t    | omis | sä  |
|          |       |       |      |     | set | an  | kirj |      | taja |     |
|          |       |       |      |     |     | pää | atut |      | t    |     |
|          |       |       |      |     |     | oma | nett |      |      |     |
|          |       |       |      |     |     | an  | otuo |      |      |     |
|          |       |       |      |     |     | kir | tot  |      |      |     |
|          |       |       |      |     |     | jat | osak |      |      |     |
|          |       |       |      |     |     | ut  | kuus |      |      |     |
|          |       |       |      |     |     | net | -yht |      |      |     |
|          |       |       |      |     |     | tot | iöis |      |      |     |
|          |       |       |      |     |     | uot | sä   |      |      |     |
|          |       |       |      |     |     | ot  |      |      |      |     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma      | 3 044 | 73    | 4    | -57 | 321 | 36  | 168  | 7    | 457  | 8   |
| pääoma   |       |       | 888  | 6   |     |     |      | 954  |      | 411 |
| 31.12.20 |       |       |      |     |     |     |      |      |      |     |
| 08       |       |       |      |     |     |     |      |      |      |     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden   |       |       | 406  |     |     |     |      | 406  | 17   | 423 |
| tulos    |       |       |      |     |     |     |      |      |      |     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoer |       |       |      | -20 | 0   |     | 13   | -187 | -14  | -20 |
| ot       |       |       |      | 0   |     |     |      |      |      | 1   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Suoraan omaan pääomaan   |      |     | 140 | -1  | -16  | 123  | -13  | 110 |
| kirjatut nettotuotot     |      |     |     |     |      |      |      |     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kirjatut |       |       | 406  | -20 | 140 | -1  | -3   | 342  | -10  | 332 |
| tuotot   |       |       |      | 0   |     |     |      |      |      |     |
| ja kulut |       |       |      |     |     |     |      |      |      |     |
| yhteensä |       |       |      |     |     |     |      |      |      |     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muutokset        |       | -6   |     |     |     |      | -6   | -9   | -15 |
| yrityshankintoje |       |      |     |     |     |      |      |      |     |
| n yhteydessä     |       |      |     |     |     |      |      |      |     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käytetyt | 1     |       |      |     |     |     |      | 1    |      | 1   |
| optio-oi |       |       |      |     |     |     |      |      |      |     |
| keudet   |       |       |      |     |     |     |      |      |      |     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma      | 3 045 | 73    | 5    | -77 | 461 | 35  | 165  | 8    | 438  | 8   |
| pääoma   |       |       | 288  | 6   |     |     |      | 291  |      | 729 |
| 31.3.200 |       |       |      |     |     |     |      |      |      |     |
| 9        |       |       |      |     |     |     |      |      |      |     |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma      | 3 040 | 73    | 4    | -21 | -12 | 35  | 800  | 8    | 292  | 8   |
| pääoma   |       |       | 552  |     | 0   |     |      | 359  |      | 651 |
| 31.12.20 |       |       |      |     |     |     |      |      |      |     |
| 07       |       |       |      |     |     |     |      |      |      |     |

| Kauden   |       |       | 452  |     |     |     |      | 452  | 24   | 476 |
| tulos    |       |       |      |     |     |     |      |      |      |     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoer |       |       |      | -50 |     |     | -11  | -61  | -12  | -73 |
| ot       |       |       |      |     |     |     |      |      |      |     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Suoraan omaan pääomaan   |      |     | 99  |     | -400 | -301 | 1    | -30 |
| kirjatut nettotuotot     |      |     |     |     |      |      |      | 0   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kirjatut |       |       | 452  | -50 | 99  | 0   | -411 | 90   | 13   | 103 |
| tuotot   |       |       |      |     |     |     |      |      |      |     |
| ja kulut |       |       |      |     |     |     |      |      |      |     |
| yhteensä |       |       |      |     |     |     |      |      |      |     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muutokset        |       |      |     |     | 4   |      | 4    | 643  | 647 |
| yrityshankintoje |       |      |     |     |     |      |      |      |     |
| n yhteydessä     |       |      |     |     |     |      |      |      |     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käytetyt | 2     |       |      |     |     |     |      | 2    |      | 2   |
| optio-oi |       |       |      |     |     |     |      |      |      |     |
| keudet   |       |       |      |     |     |     |      |      |      |     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma      | 3 042 | 73    | 5    | -71 | -21 | 39  | 389  | 8    | 948  | 9   |
| pääoma   |       |       | 004  |     |     |     |      | 455  |      | 403 |
| 31.3.200 |       |       |      |     |     |     |      |      |      |     |
| 8        |       |       |      |     |     |     |      |      |      |     |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma      | 3 040 | 73    | 4    | -21 | -12 | 35  | 800  | 8    | 292  | 8   |
| pääoma   |       |       | 552  |     | 0   |     |      | 359  |      | 651 |
| 31.12.20 |       |       |      |     |     |     |      |      |      |     |
| 07       |       |       |      |     |     |     |      |      |      |     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikaud |       |       | 1    |     |     |     |      | 1    | 54   | 1   |
| en tulos |       |       | 542  |     |     |     |      | 542  |      | 596 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoer |       |       |      | -55 |     |     | -148 | -703 | -66  | -76 |
| ot       |       |       |      | 5   |     |     |      |      |      | 9   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Suoraan omaan pääomaan   |      |     | 441 | 1   | -484 | -42  | 3    | -39 |
| kirjatut nettotuotot     |      |     |     |     |      |      |      |     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kirjatut |       |       | 1    | -55 | 441 | 1   | -632 | 797  | -9   | 788 |
| tuotot   |       |       | 542  | 5   |     |     |      |      |      |     |
| ja kulut |       |       |      |     |     |     |      |      |      |     |
| yhteensä |       |       |      |     |     |     |      |      |      |     |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Osingonjako 1)  |    |    | -1  |     |     |     |      | -1   |      | -1  |
|                 |    |    | 198 |     |     |     |      | 198  |      | 198 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingonjako     |    |    |     |     |     |     |      | 0    | -18  | -18 |
| vähemmistölle   |    |    |     |     |     |     |      |      |      |     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muutokset            |    | -8  |     |     |     |      | -8   | 192  | 184 |
| yrityshankintojen    |    |     |     |     |     |      |      |      |     |
| yhteydessä           |    |     |     |     |     |      |      |      |     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käytetyt        | 4  |    |     |     |     |     |      | 4    |      | 4   |
| optio-oikeudet  |    |    |     |     |     |     |      |      |      |     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma      | 3  | 73 | 4   | -57 | 321 | 36  | 168  | 7    | 457  | 8   |
| 31.12.2008      | 04 |    | 888 | 6   |     |     |      | 954  |      | 411 |
|                 | 4  |    |     |     |     |     |      |      |      |     |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| 1) Katso liite 11 Osakekohtainen osinko.                                     |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| LYHENNETTY KONSERNIN              |      |        |        |        |        |
| KASSAVIRTALASKELMA                |      |        |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| MEUR                       |      | Liit | I/2009 | I/2008 | 2008   | Edelli |
|                            |      | e    |        |        |        | set    |
|                            |      |      |        |        |        | 12 kk  |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan kassavirta  |      |      |        |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto ennen poistoja |      |      | 721    | 720    | 2 478  | 2 479  |
| (Käyttökate)               |      |      |        |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut tuotot ja kulut,      |      |      | 1      | -37    | -275   | -237   |
| joihin ei liity maksua     |      |      |        |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituserät ja            |      |      | 139    | -45    | 233    | 417    |
| toteutuneet kurssierot     |      |      |        |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut välittömät verot  |      |      | -14    | -77    | -332   | -269   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kassavirta ennen           |      |      | 847    | 561    | 2 104  | 2 390  |
| käyttöpääoman muutosta     |      |      |        |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttöpääoman muutos       |      |      | -25    | -19    | -102   | -108   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan kassavirta  |      |      | 822    | 542    | 2 002  | 2 282  |
| yhteensä                   |      |      |        |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Investointien kassavirta   |      |      |        |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttöomaisuusinvestoinnit |      | 4,   | -180   | -164   | -1 018 | -1 034 |
| 1)                         |      | 12   |        |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostetut tytäryhtiöosakkeet pl.    | 7    | -19    | -764   | -1 210 | -465   |
| ostettujen yhtiöiden rahavarat    |      |        |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostetut                    |      | 13   | -31    | -8     | -32    | -55    |
| osakkuusyritysosakkeet 2)  |      |      |        |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muiden osakkeiden ostot    |      |      | 0      | 0      | -1     | -1     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttöomaisuuden myynnit   |      |      | 1      | 4      | 37     | 34     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myydyt tytäryhtiöosakkeet pl.     | 7    | 11     | 0      | 44     | 55     |
| myytyjen yhtiöiden rahavarat      |      |        |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myydyt                     |      | 13   | 0      | -      | 34     | 34     |
| osakkuusyritysosakkeet     |      |      |        |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muiden sijoitusten muutos  |      |      | -19    | -30    | -136   | -125   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investointien kassavirta   |      |      | -237   | -962   | -2 282 | -1 557 |
| yhteensä                   |      |      |        |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Kassavirta ennen         |      |      | 585    | -420    | -280    | 725    |
| rahoitusta               |      |      |        |         |         |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituksen kassavirta   |      |      |        |         |         |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velkojen muutos          |      |      | 1 207  | 2 257   | 2 621   | 1 571  |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingonjako yhtiön       |      |      | -      | -       | -1 198  | -1 198 |
| osakkeenomistajille      |      |      |        |         |         |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut rahoituserät        |      |      | 13     | 1       | -103    | -91    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituksen kassavirta   |      |      | 1 220  | 2 258   | 1 320   | 282    |
| yhteensä                 |      |      |        |         |         |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskelman mukainen       |      |      |        |         |         |        |
| likvidien                |      |      |        |         |         |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| varojen muutos           |      |      | 1 805  | 1 838   | 1 040   | 1 007  |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| 1) Maksamattomat investoinnit eivät sisälly                  |          |    |
| käyttöomaisuusinvestointeihin.                               |          |    |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
|    Aktivoidut vieraan pääoman kulut sisältyvät maksettuihin korkokuluihin.   |
--------------------------------------------------------------------------------
| 2) Ostetut osakkuusyhtiöosakkeet sisältävät osakeannin.         |            |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Nettovelan muutokset     |      |      | I/2009 | I/2008  | 2008    | Edelli |
|                          |      |      |        |         |         | set    |
|                          |      |      |        |         |         | 12 kk  |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Nettovelka 1.1.          |      |      | 6 179  | 4 466   | 4 466   | 5 228  |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot               |      |      | 37     | 38      | -203    | -204   |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Käyttökate            |      |      | 721    | 720     | 2 478   | 2 479  |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut rahoituskulut, verot ja muut | 126    | -159    | -374    | -89     |
| tuotot ja kulut, joihin ei liity      |        |         |         |         |
| maksua                                |        |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
|  Käyttöpääoman muutokset |      |      | -25    | -19     | -102    | -108   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttöomaisuusinvestoinn |      |      | -180   | -164    | -1 018  | -1 034 |
| it                       |      |      |        |         |         |        |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Yrityshankinnat       |      |      | -50    | -772    | -1 243  | -521   |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Yritysmyynnit         |      |      | 12     | 4       | 115     | 123    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muutos korollisissa      |      |      | -19    | -30     | -136    | -125   |
| saamisissa               |      |      |        |         |         |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingot ja omien         |      |      | -      | 0       | -1 198  | -1 198 |
| osakkeiden hankinta      |      |      |        |         |         |        |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Muut rahoitustoiminnot |      |      | 13     | 1       | -103    | -91    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Nettokassavirta (-       |      |      | 598    | -419    | -1 581  | -564   |
| nettovelan kasvu)        |      |      |        |         |         |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainat hankituissa       |      |      | -      | 276     | 272     | -4     |
| yhtiöissä                |      |      |        |         |         |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Joukkovelkakirjojen käypien     |      |        |         |         |        |
| arvojen muutos ja               |      |        |         |         |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| arvostukset jaksotettuun |      |      | 16     | 29      | 63      | 50     |
| hankintamenoon           |      |      |        |         |         |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Nettovelka kauden        |      |      | 5 634  | 5 228   | 6 179   | 5 634  |
| lopussa                  |      |      |        |         |         |        |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| TUNNUSLUVUT          |        |         |         |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| MEUR                 | 31.3.  | 31.12.  | 30.9.   | 30.6.  | 31.3.  | Edelli |
|                      | 2009   | 2008    | 2008    | 2008   | 2008   | set    |
|                      |        |         |         |        |        | 12 kk  |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttökate, MEUR     | 721    | 2 478   | 1 735   | 1 203  | 720    | 2 479  |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake          | 0,46   | 1,74    | 1,10    | 0,78   | 0,51   | 1,69   |
| (laimentamaton), EUR |        |         |         |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitettu pääoma,   | 17 404 | 15 911  | 15 756  | 15 593 | 16 868 | 17 404 |
| MEUR                 |        |         |         |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korollinen           | 5 634  | 6 179   | 6 520   | 6 254  | 5 228  | N/A    |
| nettovelka, MEUR     |        |         |         |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttöomaisuusinvest | 181    | 2 624   | 2 210  | 1 459   | 1 227  | 1 578  |
| oinnit ja            |        |         |        |         |        |        |
| bruttoinvestoinnit   |        |         |        |         |        |        |
| osakkeisiin, MEUR    |        |         |        |         |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttöomaisuusinvestoin | 150   | 1 108 | 716     | 408    | 175    | 1 083  |
| nit, MEUR               |       |       |         |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitetun pääoman      | 14,5  | 15,0  | 13,7    | 14,6   | 17,3   | 12,6   |
| tuotto, % 1)            |       |       |         |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto, %  | 19,6  | 18,7  | 15,7    | 17,2   | 21,0   | 17,0   |
| 1)                      |       |       |         |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Nettovelka/käyttökate   | 2,0   | 2,5   | 2,8     | 2,6    | 1,8    | 2,3    |
| 1)                      |       |       |         |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Korkokate               | 16,0  | 9,4   | 7,6     | 8,6    | 14,1   | 9,6    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kassavirta ennen        |       |       |         |        |        |        |
| käyttöpääoman           |       |       |         |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| muutosta/korollinen     | 45,1  | 34,1  | 27,1    | 30,1   | 42,9   | 42,4   |
| nettovelka, % 1)        |       |       |         |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Velkaantumisaste, %     | 65    | 73    | 81      | 77     | 56     | N/A    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma/osake, EUR   | 9,34  | 8,96  | 8,49    | 8,08   | 9,53   | N/A    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omavaraisuusaste, %     | 40    | 41    | 39      | 39     | 44     | N/A    |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstö keskimäärin  | 14    | 14    | 13 585  | 12 603 | 8 356  | N/A    |
|                         | 644   | 077   |         |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstön lukumäärä   | 14    | 15    | 15 785  | 16 069 | 15 689 | N/A    |
|                         | 267   | 579   |         |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeiden lukumäärä    | 888   | 887   | 887 241 | 887    | 887    | 887    |
| keskimäärin, 1 000      | 095   | 256   |         | 131    | 085    | 433    |
| osaketta                |       |       |         |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laimennettu osakkeiden  |       |       |         |        |        |        |
| keskimääräinen          |       |       |         |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| lukumäärä, 1 000        | 888   | 887   | 887 986 | 888    | 888    | 887    |
| osaketta                | 250   | 839   |         | 165    | 177    | 603    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rekisteröityjen         | 888   | 887   | 887 517 | 887    | 887    | N/A    |
| osakkeiden määrä, 1 000 | 166   | 638   |         | 191    | 123    |        |
| osaketta                |       |       |         |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
|    Tunnuslukujen laskentakaavat ovat liitteessä 24.                          |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUKSEN LIITETIEDOT                                     |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| 1. LAADINTAPERUSTA                                                           |
--------------------------------------------------------------------------------
Konsernin lyhennetty osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa käyttöönotettua         
kansainvälistä (IAS) 34 Osavuosikatsaukset -standardia noudattaen.              
Osavuosikatsausta tulee lukea yhdessä vuoden 2008 tilinpäätöksen kanssa.        

--------------------------------------------------------------------------------
| 2. LAADINTAPERIAATTEET                                                       |
--------------------------------------------------------------------------------
Noudatetut laadintaperiaatteet ovat yhtenevät konsernin tilinpäätöksessä 2008   
noudattamien periaatteiden kanssa lukuunottamatta alla listattuja muutoksia:    

• IAS 23 (uudistettu) Vieraan pääoman menot                                     
Uudistettu standardi edellyttää, että ehdot täyttävän hyödykkeen hankintamenoon 
sisällytetään välittömästi kyseisen hyödykkeen hankkimisesta, rakentamisesta tai
valmistamisesta johtuvat vieraan pääoman menot. Standardiin aiemmin sisältynyt  
vaihtoehto kirjata vieraan pääoman menot kuluksi on poistettu. Uudistetun       
standardin käyttöönotto on aiheuttanut Fortum -konsernissa                      
konsernitilinpäätöksen laatimisperiaatteiden tarkennuksia vieraan pääoman       
menojen aktivoinnin osalta. Fortum on soveltanut uudistettua standardia niihin  
ehdot täyttäviin hyödykkeisiin, joihin liittyvien vieraan pääoman menojen       
aktivointi alkaa standardin voimaantulopäivänä 1.1.2009 tai sen jälkeen.        
Muutoksella ei ollut olennaista vaikutusta ensimmäisen vuosineljänneksen        
tulokseen tai taloudelliseen asemaan.                                           

• IAS 1 (uudistettu) Tilinpäätöksen esittäminen                                 
Uudistettu standardi muuttaa lähinnä tuloslaskelman ja oman pääoman muutoksia   
kuvaavan laskelman esittämistapaa. Standardi edellyttää omistajien kanssa       
tehdyistä liiketoimista syntyneiden yhteisön oman pääoman muutosten esittämistä 
erillään muista oman pääoman muutoksista. Standardin käyttöönotolla ei ole      
vaikutusta Fortumin tulokseen tai taloudelliseen asemaan.                       

--------------------------------------------------------------------------------
| 3. KRIITTISET TILINPÄÄTÖSARVIOT JA HARKINNAT                                 |
--------------------------------------------------------------------------------
Osavuosikatsauksen laatiminen edellyttää, että yhtiön johto tekee arvioita ja   
oletuksia, jotka vaikuttavat raportoitujen varojen ja velkojen sekä tuottojen ja
kulujen määriin. Toteutuneet tulokset saattavat olla erilaisia näihin arvioihin 
verrattuna.                                                                     

Tämän osavuosikatsauksen laatimisen yhteydessä johdon tekemät merkittävät       
konsernin laadintaperiaatteisiin ja keskeisimpiin epävarmuustekijöihin          
liittyneet arviot ovat samoja, joita sovellettiin vuositilinpäätöksessä 2008.   

--------------------------------------------------------------------------------
| 4. TIEDOT LIIKETOIMINTASEGMENTEITTÄIN                                        |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVAIHTO                      | I/2009   | I/2008   | 2008     | Edellise |
| MEUR                             |          |          |          | t        |
|                                  |          |          |          | 12 kk    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkönmyynti ilman välillisiä    | 887      | 759      | 3 291    | 3 419    |
| veroja                           |          |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lämmön myynti                    | 488      | 395      | 1 298    | 1 391    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkönsiirto                     | 220      | 222      | 746      | 744      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut myynnit                     | 37       | 64       | 301      | 274      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                         | 1 632    | 1 440    | 5 636    | 5 828    |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVAIHTO SEGMENTEITTÄIN       | I/2009   | I/2008   | 2008     | Edellise |
| MEUR                             |          |          |          | t        |
|                                  |          |          |          | 12 kk    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähköntuotanto                   | 705      | 717      | 2 892    | 2 880    |
--------------------------------------------------------------------------------
| - josta sisäistä                 | 79       | 53       | 0        | 26       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lämpö                            | 513      | 493      | 1 466    | 1 486    |
--------------------------------------------------------------------------------
| - josta sisäistä                 | 9        | 7        | 0        | 2        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkönsiirto                     | 229      | 232      | 789      | 786      |
--------------------------------------------------------------------------------
| - josta sisäistä                 | 1        | 3        | 10       | 8        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Markets                          | 469      | 519      | 1 922    | 1 872    |
--------------------------------------------------------------------------------
| - josta sisäistä                 | 22       | 32       | 177      | 167      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Venäjä                           | 184      | -        | 489      | 673      |
--------------------------------------------------------------------------------
| - josta sisäistä                 | 0        | -        | 0        | 0        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut                             | 18       | 20       | 83       | 81       |
--------------------------------------------------------------------------------
| - josta sisäistä                 | 17       | 20       | 82       | 79       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Nord Pool netotus 1)             | -358     | -426     | -1 736   | -1 668   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eliminoinnit                     | -128     | -115     | -269     | -282     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                         | 1 632    | 1 440    | 5 636    | 5 828    |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 1) Tuntiperusteiset myynnit ja ostot Nord Poolilta netotetaan                |
| konsernitasolla ja esitetään joko tuottona tai kuluna sen mukaan, onko       |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Fortum tiettynä hetkenä nettomyyjä vai netto-ostaja.                      |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVOITTO SEGMENTEITTÄIN       | I/2009   | I/2008   | 2008     | Edellise |
| MEUR                             |          |          |          | t        |
|                                  |          |          |          | 12 kk    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähköntuotanto                   | 423      | 431      | 1 599    | 1 591    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lämpö                            | 113      | 130      | 307      | 290      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkönsiirto                     | 81       | 86       | 248      | 243      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Markets                          | -11      | -20      | -35      | -26      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Venäjä                           | 5        | -        | -91      | -86      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut                             | -12      | -18      | -65      | -59      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                         | 599      | 609      | 1 963    | 1 953    |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| VERTAILUKELPOINEN LIIKEVOITTO    | I/2009   | I/2008   | 2008     | Edellise |
| SEGMENTEITTÄIN                   |          |          |          | t        |
| MEUR                             |          |          |          | 12 kk    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähköntuotanto                   | 419      | 395      | 1 528    | 1 552    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lämpö                            | 112      | 121      | 250      | 241      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkönsiirto                     | 81       | 87       | 248      | 242      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Markets                          | -2       | -10      | -33      | -25      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Venäjä                           | 5        | -        | -92      | -87      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut                             | -13      | -12      | -56      | -57      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vertailukelpoinen liikevoitto    | 602      | 581      | 1 845    | 1 866    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertaluonteiset erät             | 4        | 2        | 85       | 87       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut vertailukelpoisuuteen       | -7       | 26       | 33       | 0        |
| vaikuttavat erät                 |          |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto                      | 599      | 609      | 1 963    | 1 953    |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| KERTALUONTEISET ERÄT             | I/2009   | I/2008   | 2008     | Edellise |
| SEGMENTEITTÄIN                   |          |          |          | t        |
| MEUR                             |          |          |          | 12 kk    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähköntuotanto                   | 4        | 0        | 18       | 22       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lämpö                            | 0        | 2        | 64       | 62       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkönsiirto                     | 0        | 0        | 2        | 2        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Markets                          | 0        | -        | -        | 0        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Venäjä                           | 0        | -        | 1        | 1        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut                             | 0        | 0        | 0        | 0        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                         | 4        | 2        | 85       | 87       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertaluonteiset erät sisältävät  |          |          |          |          |
| pääasiassa myyntivoittoja ja     |          |          |          |          |
| -tappioita.                      |          |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| MUUT VERTAILUKELPOISUUTEEN       | I/2009   | I/2008   | 2008     | Edellise |
| VAIKUTTAVAT ERÄT SEGMENTEITTÄIN  |          |          |          | t        |
| MEUR                             |          |          |          | 12 kk    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähköntuotanto 1)                | 0        | 36       | 53       | 17       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lämpö                            | 1        | 7        | -7       | -13      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkönsiirto                     | 0        | -1       | -2       | -1       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Markets                          | -9       | -10      | -2       | -1       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Venäjä                           | -        | -        | -        | -        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut                             | 1        | -6       | -9       | -2       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                         | -7       | 26       | 33       | 0        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 1) Sisältää kirjanpitokäsittelyn |          |          |          |          |
| vaikutukset, jotka johtuvat      |          |          |          |          |
| Fortumin osuudesta               |          |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valtion ydinjätehuoltorahastoon, | -11      | -9       | -19      | -21      |
| yhteensä milj. euroa:            |          |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------

Muut vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät sisältävät pääasiassa niiden        
tulevaisuuden rahavirtoja suojaavien johdannaisintrumenttien vaikutuksen, joihin
ei sovelleta suojauslaskentaa IAS 39 mukaisesti. Sähköntuotanto -segmentti      
sisältää vaikutukset, jotka johtuvat Fortumin osuudesta Valtion                 
ydinjätehuoltorahastoon, jossa IFRIC 5 tulkinnan mukaisesti taseen varat eivät  
voi ylittää niihin liittyviä taseeseen kirjattuja velkoja.                      

--------------------------------------------------------------------------------
| POISTOT JA ARVONALENTUMISET      | I/2009   | I/2008   | 2008     | Edellise |
| SEGMENTEITTÄIN                   |          |          |          | t        |
| MEUR                             |          |          |          | 12 kk    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähköntuotanto                   | 23       | 24       | 97       | 96       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lämpö                            | 38       | 42       | 169      | 165      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkönsiirto                     | 39       | 41       | 165      | 163      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Markets                          | 1        | 2        | 7        | 6        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Venäjä                           | 19       | -        | 67       | 86       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut                             | 2        | 2        | 10       | 10       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                         | 122      | 111      | 515      | 526      |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| OSUUS OSAKKUUS- JA               | I/2009   | I/2008   | 2008     | Edellise |
| YHTEISYRITYSTEN TULOKSESTA       |          |          |          | t        |
| SEGMENTEITTÄIN                   |          |          |          | 12 kk    |
| MEUR                             |          |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähköntuotanto 1), 2)            | -6       | -8       | 26       | 28       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lämpö                            | 5        | 7        | 12       | 10       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkönsiirto                     | 4        | 10       | 16       | 10       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Markets                          | 0        | 0        | 5        | 5        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Venäjä                           | -        | -        | 19       | 19       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut                             | -36      | 25       | 48       | -13      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                         | -33      | 34       | 126      | 59       |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 1) Sisältää kirjanpitokäsittelyn |          |          |          |          |
| vaikutukset, jotka johtuvat      |          |          |          |          |
| Fortumin osakkuusyhtiöiden       |          |          |          |          |
| osuuksista                       |          |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| suomalaisissa ja ruotsalaisissa  | -3       | -3       | 9        | 9        |
| ydinjätehuoltorahastoissa,       |          |          |          |          |
| yhteensä milj. euroa:            |          |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 2) Suurin osa Sähköntuotanto     |          |          |          |          |
| -segmentin osakkuusyhtiöistä on  |          |          |          |          |
| tuotantoyhtiöitä, joilta Fortum  |          |          |          |          |
| ostaa sähköä                     |          |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| omakustannushintaan, johon       |          |          |          |          |
| sisältyvät korot ja välittömät   |          |          |          |          |
| verot.                           |          |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| OSUUDET OSAKKUUS- JA             |          | 31.3.    | 31.3.    | 31.12.20 |
| YHTEISYRITYKSISSÄ SEGMENTEITTÄIN |          | 2009     | 2008     | 08       |
| MEUR                             |          |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähköntuotanto                   |          | 840      | 800      | 818      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lämpö                            |          | 162      | 172      | 160      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkönsiirto                     |          | 217      | 233      | 210      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Markets                          |          | 12       | 8        | 12       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Venäjä                           |          | 390      | 490      | 429      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut                             |          | 479      | 808      | 483      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                         |          | 2 100    | 2 511    | 2 112    |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| INVESTOINNIT KÄYTTÖOMAISUUTEEN   | I/2009   | I/2008   | 2008     | Edellise |
| SEGMENTEITTÄIN                   |          |          |          | t        |
| MEUR                             |          |          |          | 12 kk    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähköntuotanto                   | 21       | 18       | 134      | 137      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lämpö 1)                         | 70       | 91       | 408      | 387      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkönsiirto 2)                  | 36       | 61       | 296      | 271      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Markets                          | 1        | 1        | 3        | 3        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Venäjä                           | 21       | -        | 256      | 277      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut                             | 1        | 4        | 11       | 8        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                         | 150      | 175      | 1 108    | 1 083    |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Josta aktivoituja vieraan        | 9        | 1        | 21       | 29       |
| pääoman menoja                   |          |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------

1)  Vähennys johtuu pääasiassa siitä, että osa CHP-voimalaitosten               
rakentamisprojekteista on valmistumassa.                                        
2)  Vähennys johtuu pääasiassa uusien automaattisesti luettavien mittareiden    
asennnustöiden valmistumisesta Ruotsin jakelualueella.                          

--------------------------------------------------------------------------------
| BRUTTOINVESTOINNIT OSAKKEISIIN   | I/2009   | I/2008   | 2008     | Edellise |
| SEGMENTEITTÄIN                   |          |          |          | t        |
| MEUR                             |          |          |          | 12 kk    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähköntuotanto                   | 31       | -        | 0        | 31       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lämpö                            | -        | 21       | 23       | 2        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkönsiirto                     | -        | -        | 0        | 0        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Markets                          | -        | 0        | 0        | 0        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Venäjä                           | 0        | 1 031    | 1 492    | 461      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut                             | -        | 0        | 1        | 1        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                         | 31       | 1 052    | 1 516    | 495      |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Bruttoinvestoinnit osakkeisiin ensimmäisellä neljänneksellä sisältää         |
| tammikuussa 2009 hankitut Hafslund Infratek ASA:n osakkeet. Katso liite 13.  |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| SIDOTTU PÄÄOMA SEGMENTEITTÄIN   |          | 31.3.    | 31.3.    | 31.12.    |
| MEUR                            |          | 2009     | 2008     | 2008      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähköntuotanto                  |          | 5 392    | 5 633    | 5 331     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lämpö                           |          | 3 484    | 3 617    | 3 468     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkönsiirto                    |          | 3 090    | 3 332    | 3 032     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Markets                         |          | 128      | 169      | 188       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Venäjä                          |          | 2 000    | 2 264    | 2 205     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut                            |          | 659      | 822      | 796       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                        |          | 14 753   | 15 837   | 15 020    |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| SIDOTUN PÄÄOMAN TUOTTO           |          |          | Edellise | 31.12.20 |
| SEGMENTEITTÄIN                   |          |          | t        | 08       |
| %                                |          |          | 12 kk    |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähköntuotanto                   |          |          | 29,7     | 29,6     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lämpö                            |          |          | 8,4      | 8,9      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkönsiirto                     |          |          | 7,9      | 8,1      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Markets                          |          |          | -11,1    | -14,0    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Venäjä                           |          |          | -3,0     | -3,7     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut                             |          |          | -9,0     | -1,8     |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| VERTAILUKELPOINEN SIDOTUN        |          |          | Edellise | 31.12.20 |
| PÄÄOMAN TUOTTO SEGMENTEITTÄIN    |          |          | t        | 08       |
| %                                |          |          | 12 kk    |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähköntuotanto                   |          |          | 28,7     | 28,0     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lämpö                            |          |          | 7,0      | 7,3      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkönsiirto                     |          |          | 7,9      | 8,2      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Markets                          |          |          | -12,4    | -15,3    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Venäjä                           |          |          | -3,0     | -3,8     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut                             |          |          | -16,9    | -1,7     |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Sidotun pääoman tuotto on laskettu jakamalla vuotuisen liikevoiton ja 'Osuus |
| osakkuus- ja yhteisyritysten tuloksesta' -erän summa keskimääräisellä        |
| sidotulla                                                                    |
--------------------------------------------------------------------------------
| pääomalla. Keskimääräinen sidottu pääoma on laskettu käyttämällä avaavan     |
| taseen ja kunkin neljänneksen lopun arvoja.                                  |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| VARAT SEGMENTEITTÄIN        |        |         | 31.3.   | 31.3.   | 31.12.2 |
| MEUR                        |        |         | 2009    | 2008    | 008     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähköntuotanto              |        |         | 5 631   | 6 155   | 5 732   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lämpö                       |        |         | 3 885   | 4 033   | 3 923   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkönsiirto                |        |         | 3 595   | 3 874   | 3 546   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Markets                     |        |         | 766     | 612     | 663     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Venäjä                      |        |         | 2 257   | 2 541   | 2 476   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut                        |        |         | 820     | 934     | 997     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sidottuun pääomaan          |        |         | 16 954  | 18 149  | 17 337  |
| sisältyvät varat            |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korolliset saamiset         |        |         | 815     | 792     | 799     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset verosaamiset |        |         | 3       | 1       | 2       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut varat                  |        |         | 896     | 312     | 819     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Likvidit varat              |        |         | 3 041   | 2 237   | 1 321   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat yhteensä              |        |         | 21 709  | 21 491  | 20 278  |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| VIERAS PÄÄOMA SEGMENTEITTÄIN        | 31.3.      | 31.3.     | 31.12.        |
| MEUR                                | 2009       | 2008      | 2008          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähköntuotanto                      | 239        | 522       | 401           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lämpö                               | 401        | 416       | 455           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkönsiirto                        | 505        | 542       | 514           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Markets                             | 638        | 443       | 475           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Venäjä                              | 257        | 277       | 271           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut                                | 161        | 112       | 201           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sidottuun pääomaan sisältyvä vieras | 2 201      | 2 312     | 2 317         |
| pääoma                              |            |           |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset verovelat            | 1 830      | 1 899     | 1 851         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muu vieras pääoma                   | 274        | 412       | 199           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitettuun pääomaan sisältyvä     | 4 305      | 4 623     | 4 367         |
| vieras pääoma                       |            |           |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korollinen vieras pääoma            | 8 675      | 7 465     | 7 500         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma                          | 8 729      | 9 403     | 8 411         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma ja vieras pääoma         | 21 709     | 21 491    | 20 278        |
| yhteensä                            |            |           |               |
--------------------------------------------------------------------------------

Muut varat ja muu vieras pääoma, jotka eivät sisälly sidottuun pääomaan         
segmentteittäin sisältävät pääasiassa tuloverosaamiset ja -velat, jaksotetut    
korkokulut sekä suojauksista ja korkojohdannaisista, joihin sovelletaan         
suojauslaskentaa, johtuvat saamiset ja velat.                                   

--------------------------------------------------------------------------------
| HENKILÖSTÖN LUKUMÄÄRÄ                  | 31.3.2009  | 31.3.2008  | 31.12.200 |
|                                        |            |            | 8         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähköntuotanto                         | 3 511      | 3 544      | 3 520     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lämpö                                  | 2 223      | 2 445      | 2 318     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkönsiirto                           | 1 184      | 1 175      | 1 336     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Markets                                | 626        | 814        | 635       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Venäjä                                 | 6 192      | 7 187      | 7 262     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut                                   | 531        | 524        | 508       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                               | 14 267     | 15 689     | 15 579    |
--------------------------------------------------------------------------------

Henkilöstön väheneminen vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä johtuu         
pääasiassa joidenkin infrastruktuuritoimintojen ulkoistamisesta Sähköntuotanto  
-segmentin palveluliiketoimintayksikössä sekä Sähkönsiirto -segmentissä Hafslund
Infratek ASA:lle. Konsernin sisällä osa TGC-10:n henkilöstöstä siirrettiin      
Sähköntuotanto -segmentin palveluliiketoimintayksikköön.                        

--------------------------------------------------------------------------------
| HENKILÖSTÖ KESKIMÄÄRIN               | I/2009    | I/2008     | 2008         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähköntuotanto                       | 3 519     | 3 523      | 3 591        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lämpö                                | 2 255     | 2 324      | 2 422        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkönsiirto                         | 1 227     | 1 144      | 1 222        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Markets                              | 631       | 846        | 766          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Venäjä                               | 6 494     | -          | 5 566        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut                                 | 518       | 519        | 510          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                             | 14 644    | 8 356      | 14 077       |
--------------------------------------------------------------------------------

Henkilöstö keskimäärin lasketaan käyttäen koko raportointikauden kuukausittaisia
keskiarvoja.                                                                    

--------------------------------------------------------------------------------
| 5. LIIKETOIMINTASEGMENTTITIEDOT NELJÄNNEKSITTÄIN                             |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Lisätietoja vuosineljänneksittäin on saatavissa Fortumin www-sivuilta        |
| www.fortum.fi/sijoittajat/taloudellista tietoa.                              |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVAIHTO                 | I/2009 | IV/2008 | III/200 | II/2008 | I/2008  |
| NELJÄNNEKSITTÄIN            |        |         | 8       |         |         |
| MEUR                        |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähköntuotanto              | 705    | 736     | 718     | 721     | 717     |
--------------------------------------------------------------------------------
| - josta sisäistä            | 79     | 5       | -79     | 21      | 53      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lämpö                       | 513    | 463     | 226     | 284     | 493     |
--------------------------------------------------------------------------------
| - josta sisäistä            | 9      | -3      | -4      | -       | 7       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkönsiirto                | 229    | 206     | 171     | 180     | 232     |
--------------------------------------------------------------------------------
| - josta sisäistä            | 1      | 3       | 2       | 2       | 3       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Markets                     | 469    | 531     | 461     | 411     | 519     |
--------------------------------------------------------------------------------
| - josta sisäistä            | 22     | 50      | 61      | 34      | 32      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Venäjä                      | 184    | 197     | 140     | 152     | -       |
--------------------------------------------------------------------------------
| - josta sisäistä            | 0      |  -      | -       | -       | -       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut                        | 18     | 21      | 21      | 21      | 20      |
--------------------------------------------------------------------------------
| - josta sisäistä            | 17     | 21      | 20      | 21      | 20      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Nord Pool netotus           | -358   | -476    | -465    | -369    | -426    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eliminoinnit                | -128   | -76     | 0       | -78     | -115    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                    | 1 632  | 1 602   | 1 272   | 1 322   | 1 440   |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVOITTO                 | I/2009 | IV/2008 | III/200 | II/2008 | I/2008  |
| NELJÄNNEKSITTÄIN            |        |         | 8       |         |         |
| MEUR                        |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähköntuotanto              | 423    | 470     | 438     | 260     | 431     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lämpö                       | 113    | 155     | -15     | 37      | 130     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkönsiirto                | 81     | 61      | 50      | 51      | 86      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Markets                     | -11    | -29     | -17     | 31      | -20     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Venäjä                      | 5      | -19     | -39     | -33     | 0       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut                        | -12    | -27     | -22     | 2       | -18     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Total                       | 599    | 611     | 395     | 348     | 609     |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| VERTAILUKELPOINEN           | I/2009 | IV/2008 | III/200 | II/2008 | I/2008  |
| LIIKEVOITTO                 |        |         | 8       |         |         |
| NELJÄNNEKSITTÄIN            |        |         |         |         |         |
| MEUR                        |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähköntuotanto              | 419    | 378     | 371     | 384     | 395     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lämpö                       | 112    | 109     | -7      | 27      | 121     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkönsiirto                | 81     | 63      | 49      | 49      | 87      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Markets                     | -2     | 0       | -8      | -15     | -10     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Venäjä                      | 5      | -20     | -39     | -33     | -       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut                        | -13    | -22     | -13     | -9      | -12     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Total                       | 602    | 508     | 353     | 403     | 581     |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| KERTALUONTEISET ERÄT        | I/2009 | IV/2008 | III/200 | II/2008 | I/2008  |
| NELJÄNNEKSITTÄIN            |        |         | 8       |         |         |
| MEUR                        |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähköntuotanto              | 4      | 7       | 11      | 0       | 0       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lämpö                       | 0      | 60      | 2       | 0       | 2       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkönsiirto                | 0      | 0       | 2       | 0       | 0       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Markets                     | 0      | -       | 0       | 0       | -       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Venäjä                      | 0      | 1       | 0       | -       | -       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut                        | 0      | 0       | 0       | 0       | 0       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                    | 4      | 68      | 15      | 0       | 2       |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| MUUT VERTAILUKELPOISUUTEEN  | I/2009 | IV/     | III/    | II/     | I/      |
| VAIKUTTAVAT ERÄT            |        | 2008    | 2008    | 2008    | 2008    |
| NELJÄNNEKSITTÄIN            |        |         |         |         |         |
| MEUR                        |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähköntuontanto 1)          | 0      | 85      | 56      | -124    | 36      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lämpö                       | 1      | -14     | -10     | 10      | 7       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkönsiirto                | 0      | -2      | -1      | 2       | -1      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Markets                     | -9     | -29     | -9      | 46      | -10     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Venäjä                      | -      | -       | -       | -       | -       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut                        | 1      | -5      | -9      | 11      | -6      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                    | -7     | 35      | 27      | -55     | 26      |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 1) Sisältää                 |        |         |         |         |         |
| kirjanpitokäsittelyn        |        |         |         |         |         |
| vaikutukset, jotka johtuvat |        |         |         |         |         |
| Fortumin osuudesta          |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valtion                     | -11    | -12     | 10      | -8      | -9      |
| ydinjätehuoltorahastoon,    |        |         |         |         |         |
| yhteensä miljoonaa euroa:   |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| 6. RAHOITUSRISKIEN HALLINTA                                                  |
--------------------------------------------------------------------------------

Konsernin riskienhallinnan periaatteisiin ei ole tehty merkittäviä muutoksia    
raportointikaudella. Riskienhallinnan tavoitteet ja periaatteet ovat            
yhdenmukaisia vuoden 2008 konsernin vuosikertomuksessa esitettyjen tietojen     
kanssa.                                                                         

Alla olevat taulukot esittävät konsernin suojauslaskennassa käytettävien        
johdannaissopimusten nimellisarvon tai määrän ja käyvän nettoarvon.             

--------------------------------------------------------------------------------
| JOHDANNAISET            |       |       |         |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| MEUR                    |       | 31.3. |         | 31.3.2 |        | 31.12. |
|                         |       | 2009  |         | 008    |        | 2008   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korko- ja               | Nimel | Käypä | Nimelli | Käypä  | Nimell | Käypä  |
| valuuttajohdannaiset    | lis-  | netto | s-      | nettoa | is-    | nettoa |
|                         |  arvo | arvo  |  arvo   | rvo    |   arvo | rvo    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Koronvaihtosopimukset   | 4 080 | 3     | 2 856   | 20     | 2 993  | -12    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valuuttatermiinit       | 5 440 | 226   | 5 020   | -5     | 4 521  | 370    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korkotermiinit          | 137   | -     | 745     | -      | 230    | 0      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Koron- ja               | 2 241 | 230   | 3 131   | 49     | 2 240  | 218    |
| valuutanvaihtosopimukse |       |       |         |        |        |        |
| t                       |       |       |         |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähköjohdannaiset       | Määrä | Käypä | Määrä   | Käypä  | Määrä  | Käypä  |
|                         |       | netto |         | nettoa |        | nettoa |
|                         |       | arvo  |         | rvo    |        | rvo    |
--------------------------------------------------------------------------------
|                         | TWh   | MEUR  | TWh     | MEUR   | TWh    | MEUR   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myyntisopimukset        | 175   | 2 400 | 121     | 61     | 165    | 2 102  |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostosopimukset          | 115   | -1    | 96      | -61    | 123    | -1 692 |
|                         |       | 842   |         |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostetut optiot          | 6     | 6     | 0       | 0      | 2      | 0      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Asetetut optiot         | 6     | -19   | 4       | 2      | 4      | -14    |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Öljyjohdannaiset        | Määrä | Käypä | Määrä   | Käypä  | Määrä  | Käypä  |
|                         |       | netto |         | nettoa |        | nettoa |
|                         |       | arvo  |         | rvo    |        | rvo    |
--------------------------------------------------------------------------------
|                         | 1000  | MEUR  | 1000    | MEUR   | 1000   | MEUR   |
|                         | bbl   |       | bbl     |        | bbl    |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myyntisopimukset ja     | 1 112 | 12    | 464     | -4     | 1 047  | -14    |
| -termiinit              |       |       |         |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostosopimukset ja       | 1 140 | -13   | 692     | 9      | 1 230  | 11     |
| -termiinit              |       |       |         |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Hiilijohdannaiset       | Määrä | Käypä | Määrä   | Käypä  | Määrä  | Käypä  |
|                         |       | netto |         | nettoa |        | nettoa |
|                         |       | arvo  |         | rvo    |        | rvo    |
--------------------------------------------------------------------------------
|                         | kt    | MEUR  | kt      | MEUR   | kt     | MEUR   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myyntisopimukset        | 399   | 4     | 105     | -1     | 276    | 7      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostosopimukset          | 713   | -16   | 330     | 4      | 641    | -16    |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| CO2                     | Määrä | Käypä | Määrä   | Käypä  | Määrä  | Käypä  |
| päästöoikeusjohdannaise |       | netto |         | nettoa |        | nettoa |
| t                       |       | arvo  |         | rvo    |        | rvo    |
--------------------------------------------------------------------------------
|                         | ktCO2 | MEUR  | ktCO2   | MEUR   | ktCO2  | MEUR   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myyntisopimukset        | 1 016 | 6     | 3 951   | -13    | 592    | 4      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostosopimukset          | 1 011 | -6    | 3 896   | 14     | 592    | -4     |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Osakejohdannaiset       | Nimel | Käypä | Nimelli | Käypä  | Nimell | Käypä  |
|                         | lis-  | netto | s-      | nettoa | is-    | nettoa |
|                         |  arvo | arvo  |  arvo   | rvo    |   arvo | rvo    |
--------------------------------------------------------------------------------
|                         | MEUR  | MEUR  | MEUR    | MEUR   | MEUR   | MEUR   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osaketermiinit 1)       | 24    | 15    | 35      | 40     | 37     | 24     |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| 1) Käteisvaroina toteutettavia osaketermiinejä käytetään Fortum -konsernin   |
| osakekannustinjärjestelmän suojaukseen.                                      |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| 7. YRITYSHANKINNAT JA -MYYNNIT                                               |
--------------------------------------------------------------------------------

Ensimmäisen neljänneksen aikana ei tapahtunut sijoituksia tytäryhtiöosakkeisiin.
Vuoden 2008 ensimmäisellä neljänneksellä sijoitukset tytäryhtiöosakkeisiin      
olivat 1 045 miljoonaa euroa.                                                   

TGC-10:n hankinta                                                               
Alkuperäinen 31.3.2008 tehty hankintamenolaskelma on saatettu loppuun.          
Olennaisia muutoksia ei ole tehty vuoden 2008 tilinpäätöksessä julkaistuihin    
tietoihin verrattuna. Alkuperäinen ruplissa tehty hankintamenolaskelma on       
käännetty euroiksi käyttäen hankintapäivän valuuttakurssia.           

--------------------------------------------------------------------------------
| MEUR                        |        |         |         |         | TGC-10  |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vastikkeen muodostuminen    |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
|      Maksettu rahana        |        |         |         |         | 2 533   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hankinnalle kohdistettavat  |        |         |         |         | 8       |
| välittömät kulut            |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kokonaisvastike             |        |         |         |         | 2 541   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hankittujen nettovarojen    |        |         |         |         | 2 211   |
| käypä arvo                  |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot                  |        |         |         |         | -9      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikearvo                   |        |         |         |         | 339     |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
|                             |        |         | Hankitu | Käypien |         |
|                             |        |         | n       |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
|                             |        |         | omaisuu | arvojen |         |
|                             |        |         | den     |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hankittujen nettovarojen    |        |         | kirjanp | kohdist | Yhteens |
| käypä arvo                  |        |         | itoarvo | ukset   | ä       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat                   |        |         | 1 321   |         | 1 321   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rakennukset, koneet ja      |        |         | 625     | 1 005   | 1 630   |
| kalusto                     |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut varat                  |        |         | 182     |         | 182     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Koroton vieras pääoma       |        |         | -107    | -388    | -495    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korollinen vieras pääoma    |        |         | -272    |         | -272    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hankitut nettovarat         |        |         | 1 749   | 617     | 2 366   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hankittu vähemmistöosuus    |        |         | -117    | -38     | -155    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                    |        |         | 1 632   | 579     | 2 211   |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Bruttoinvestointi TGC-10    |        |         |         |         |         |
| -yhtiöön                    |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahana suoritettu vastike   |        |         |         |         | 2 541   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat hankituissa       |        |         |         |         | 1 321   |
| tytäryrityksissä            |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hankinnan rahavirta         |        |         |         |         | 1 220   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korollinen velka            |        |         |         |         | 272     |
| hankituissa                 |        |         |         |         |         |
| tytäryrityksissä            |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                    |        |         |         |         | 1 492   |
--------------------------------------------------------------------------------

Myynnit                                                                         
Tammikuussa 2009 Fortum ja (norjalainen) Hafslund Infratek ASA yhdistivät       
infrastruktuurin rakentamis- ja kunnossapitoliiketoimintansa Ruotsissa, Suomessa
ja Norjassa. Transaktiossa Fortum sai 33 % omistusosuuden uudesta yhdistetystä  
yhtiöstä. Lisätietoa liitteessä 13.                                             

--------------------------------------------------------------------------------
| 8. VALUUTTAKURSSIT                                                           |
--------------------------------------------------------------------------------

Kauden lopun valuuttakurssit perustuvat Euroopan keskuspankin julkaisemiin      
tilinpäätöshetken kursseihin. Keskimääräinen valuuttakurssi on laskettu kunkin  
kuukauden lopun Euroopan keskuspankin kurssien ja edellisen vuoden viimeisen    
päivän kurssien keskiarvona.                                                    

Keskeisimmät Fortum -konsernissa käytetyt kurssit ovat:                         

--------------------------------------------------------------------------------
| Keskimääräinen        | 1-3/     | 1-12/   | 1-9/     | 1-6/     | 1-3/      |
| valuuttakurssi        | 2009     | 2008    | 2008     | 2008     | 2008      |
|                       |          |         |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruotsi (SEK)          | 10,9679  | 9,6647  | 9,4559   | 9,4088   | 9,4265    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Norja (NOK)           | 9,1034   | 8,2605  | 8,0187   | 7,9843   | 7,9998    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Puola (PLN)           | 4,5018   | 3,5328  | 3,4402   | 3,4926   | 3,5676    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Venäjä (RUB)          | 44,3928  | 36,6905 | 36,5670  | 36,6348  | 36,4660   |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden lopun          | 31.3.    | 31.12.2 | 30.9.    | 30.6.    | 31.3.     |
| valuuttakurssi        | 2009     | 008     | 2008     | 2008     | 2008      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruotsi (SEK)          | 10,9400  | 10,8700 | 9,7943   | 9,4703   | 9,3970    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Norja (NOK)           | 8,8900   | 9,7500  | 8,3330   | 8,0090   | 8,0510    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Puola (PLN)           | 4,6885   | 4,1535  | 3,3967   | 3,3513   | 3,5220    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Venäjä (RUB)          | 45,0320  | 41,2830 | 36,4095  | 36,9477  | 37,1130   |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| 9. TULOVEROT                                                                 |
--------------------------------------------------------------------------------

Tuloslaskelman mukainen verokanta raportointikaudella oli 20,8 % (20,4 %).      
Kauden verokanta on korkeampi vuoden 2008 ensimmäiseen neljännekseen verrattuna 
johtuen pääasiassa pienemmästä osuudesta osakkuusyhtiöiden tuloksista.          

Tuloslaskelman verokantaan vaikuttaa aina se, että osuus osakkuus- ja           
yhteisyritysten voitosta lasketaan verojen jälkeen. Laskennallinen verokanta,   
josta on vähennetty osakkuus- ja yhteisyritysten osuudet tuloksesta, oli 19,6 % 
(21,6 %). Verokantaan vaikuttaa alennetut yhtiöverokannat Ruotsissa ja          
Venäjällä.                                                                      

Vuoden 2008 verokanta, lukuun ottamatta verokantojen muutosten vaikutusta,      
verovapaita myyntivoittoja sekä osuuksia osakkuusyritysten voitosta, oli 22,1 %.

--------------------------------------------------------------------------------
| 10. OSAKEKOHTAINEN TULOS                                                     |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Laskelma laimentamattomasta ja laimennetusta osakekohtaisesta tuloksesta     |
| perustuu alla oleviin lukuihin:                                              |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
|                                        | I/2009     | I/2008     | 2008      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuotot (MEUR):                         |            |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajille kuuluva voitto   | 406        | 452        | 1 542     |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeiden lukumäärä (1000 kpl):       |            |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeiden painotettu keskimääräinen   |            |            |           |
| lukumäärä                              |            |            |           |

| osakekohtaista tulosta laskettaessa    | 888 095    | 887 085    | 887 256   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Optioiden laimennusvaikutus            | 155        | 1 092      | 583       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeiden painotettu keskimääräinen   |            |            |           |
| lukumäärä                              |            |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| laimennettua osakekohtaista tulosta    | 888 250    | 888 177    | 887 839   |
| laskettaessa                           |            |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| 11. OSAKEKOHTAINEN OSINKO                                                    |
--------------------------------------------------------------------------------

Yhtiökokous päätti 7.4.2009 jakaa osinkoa tilikaudelta 2008 1,00 euroa osaketta 
kohti, yhteensä 888 miljoonaa euroa perustuen rekisteröityjen osakkeiden määrään
14.4.2009. Ehdotettua osinkoa ei ole kirjattu osinkovelaksi tässä               
tilinpäätöksessä. Osingot maksettiin 21.4.2009.                                 

Yhtiökokous päätti 1.4.2008 jakaa osinkoa 1,35 euroa osaketta kohti. Tästä      
osingosta 0,77 euroa osakkeelta maksettiin konsernin tuloksesta ilman           
kertaluonteisia eriä. Lisäksi yhtiökokous päätti jakaa 0,58 euron suuruisen     
lisäosingon osakkeelta yhtiön pääomarakenteen ohjaamiseksi kohti sovittua       
tavoitetasoa. Kokonaisosingon määrä, 1 198 miljoonaa euroa, perustui            
rekisteröityjen osakkeiden määrään 4.4.2008. Osingot maksettiin 11.4.2008.      

--------------------------------------------------------------------------------
| 12. AINEETTOMIEN JA AINEELLISTEN     |           |            |              |
| HYÖDYKKEIDEN MUUTOS                  |           |            |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| MEUR                                 | 31.3.     | 31.3.      | 31.12.2008   |
|                                      | 2009      | 2008       |              |

| Kirjanpitoarvo kauden alussa         | 12 533    | 11 428     | 11 428       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lisäykset tytäryritysten hankintojen | -         | 1 857      | 1 980        |
| kautta                               |           |            |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttöomaisuusinvestoinnit           | 141       | 174        | 1 087        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aktivoidut vieraan pääoman menot     | 9         | 1          | 21           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ydinvoiman käytöstäpoistamiskulut    | 0         | -          | 22           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Päästöoikeuksien muutokset           | 0         | 0          | 14           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähennykset                          | -1        | -2         | -14          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot ja arvonalentumiset          | -122      | -111       | -515         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähennykset tytäryritysten myyntien  | -5        | -          | -31          |
| kautta                               |           |            |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot ja muut muutokset         | -231      | 39         | -1 459       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kirjanpitoarvo kauden lopussa        | 12 324    | 13 386     | 12 533       |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| 13. MUUTOKSET OSUUKSISSA OSAKKUUS-   |           |            |              |
| JA YHTEISYRITYKSISSÄ                 |           |            |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| MEUR                                 | 31.3.     | 31.3.      | 31.12.2008   |
|                                      | 2009      | 2008       |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kirjanpitoarvo kauden alussa         | 2 112     | 2 853      | 2 853        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkuus-ja yhteisyritysten    | -33       | 34         | 126          |
| tuloksesta                           |           |            |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hankinnat                            | 31        | 7          | 7            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakeannit ja muut sijoitukset       | -         | 1          | 1            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lisäykset tytäryritysten hankintojen | -         | 35         | 36           |
| kautta                               |           |            |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Uudelleenluokittelut                 | -4        | -1         | -3           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myynnit                              | -         | -          | -13          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saadut osingot                       | -2        | -2         | -51          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyvän arvon ja muut oman pääoman    | -3        | -411       | -628         |
| muutokset                            |           |            |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot                           | -1        | -5         | -216         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kirjanpitoarvo kauden lopussa        | 2 100     | 2 511      | 2 112        |
--------------------------------------------------------------------------------

Osuus osakkuus- ja yhteisyritysten tuloksesta                                   
Vuoden ensimmäisen neljänneksen osuus osakkuusyritysten tuloksesta, -33 (34)    
miljoonaa euroa, sisältää pääasiassa Fortumin osuuden osakkuusyrityksen Hafslund
ASA:n tuloksesta -36 (25) miljoonaa euroa. Fortumin osuus osakkuusyritysten     
tuloksesta vuonna 2008 oli 126 miljoonaa euroa, josta Hafslundin osuus oli 48   
miljoonaa euroa. Fortumin laadintaperiaatteiden mukaisesti Hafslundin           
osakkuusyritystulos on sisällytetty konsernin lukuihin Hafslundin edellisen     
neljänneksen tietoihin perustuen, sillä Hafslund raportoi osavuosikatsauksensa  
Fortumia myöhemmin. Hafslund julkaisee tammi-maaliskuun tuloksensa 6.5.2009.    

Hankinnat                                                                       
Fortum ja (norjalainen) Hafslund Infratek ASA yhdistivät infrastruktuurin       
rakentamis- ja kunnossapitoliiketoimintansa Ruotsissa, Suomessa ja Norjassa     
vuoden 2009 alussa. Transaktiossa Fortum sai uusia osakkeita Hafslund ASA:ssa ja
33 % omistusosuuden uudesta yhdistetystä yhtiöstä.                              

Käyvän arvon ja muut oman pääoman muutokset                                     
Käyvän arvon ja muut oman pääoman muutokset sisältävät pääasiassa Hafslundin    
omistamien REC -yhtiön osakkeiden käyvän arvon muutoksen. Ensimmäisen           
neljänneksen aikana REC -osakkeiden käyvän arvon muutos oli -4 (-409) miljoonaa 
euroa. Kumulatiivinen käyvän arvon muutos Fortumin omassa pääomassa, perustuen  
Hafslundin raportoimiin jäljellä olevien osakkeiden lukumäärään, oli 122        
miljoonaa euroa maaliskuun 2009 lopussa. Tämä sisältää 4 miljoonan euron        
vähennyksen ensimmäisen neljänneksen aikana.                                    

--------------------------------------------------------------------------------
| 14. OSAKEPÄÄOMA    |                |        |                |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| MEUR               | Osakkeiden     | Osakep | Osakkeiden     | Osakepääoma  |
|                    | määrä          | ääoma  | määrä          | 31.12.2008   |
|                    | 31.3.2009      | 31.3.2 | 31.12.2008     |              |
|                    |                | 009    |                |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rekisteröidyt      | 887 638 080    | 3 044  | 886 683 058    | 3 040        |
| osakkeet 1.1.      |                |        |                |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Optioilla merkityt | 528 087        | 1      | 955 022        | 4            |
| ja rekisteröidyt   |                |        |                |              |
| osakkeet           |                |        |                |              |
| raportointikauden  |                |        |                |              |
| lopussa            |                |        |                |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rekisteröidyt      | 888 166 167    | 3 045  | 887 638 080    | 3 044        |
| osakkeet           |                |        |                |              |
| raportointikauden  |                |        |                |              |
| lopussa            |                |        |                |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rekisteröimättömät | -              |        | 56 000         |              |
| osakkeet           |                |        |                |              |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| 15. KOROLLINEN VIERAS PÄÄOMA                                                 |
--------------------------------------------------------------------------------

Ensimmäisen neljänneksen aikana Fortum laski liikkeelle kaksi 750 miljoonan     
euron joukkovelkakirjalainaa Fortumin EMTN (Euro Medium Term Note) -ohjelman    
puitteissa. Lainat erääntyvät vuosina 2014 ja 2019. Tämä uusi rahoitus          
käytettiin osittain huhtikuussa kun lyhennettiin 500 miljoonaa euroa 2 miljardin
kolmen vuoden pankkilainaa ja maksettiin takaisin kaikki nostetut erät (300     
miljoonaa euroa) 1,5 miljardin euron viiden vuoden luottolimiitistä. Molemmat   
lyhennetyt lainat otettiin maaliskuussa 2008, TGC-10 hankinnan yhteydessä. Tästä
syystä 800 miljoonaa euroa on siirretty pitkäaikaisten lainojen lyhytaikaiseen  
osuuteen.                                                                       

Valtion ydinjätehuoltorahaston jälleenlainausta nostettiin 66 miljoonalla       
eurolla 774 miljoonaan euroon. Fortum käyttää myös lyhytaikaista velkaa         
laskemalla liikkeelle yritystodistuksia Suomen ja Ruotsin markkinoilla.         
Liikkeelle laskettujen yritystodistusten määrä oli ensimmäisen neljänneksen     
lopussa 485 miljoonaa euroa. Ensimmäisen neljänneksen aikana maksettiin takaisin
300 miljoonaa euroa 1,5 miljardin euron viiden vuoden luottolimiitistä ja       
TGC-10:n 5 miljardin ruplan joukkovelkakirjalaina (112 miljoona euroa).         
Neljänneksen aikana korollinen velka kasvoi 1 175 miljoonaa euroa 7 500         
miljoonasta eurosta 8 675 miljoonaan euroon. Likvidit varat kasvoivat 1 720     
miljoonaa euroa 1 321 miljoonasta eurosta 3 041 miljoonaan euroon sisältäen 841 
miljoonaa euroa rahaa ja pankkisaamisia TGC-10:ssä. Osingot maksettiin vuosina  
2008 ja 2009 maaliskuun lopun jälkeen.                                          

--------------------------------------------------------------------------------
| 16. YDINVOIMAAN LIITTYVÄT VARAT JA     |            |            |           |
| VELAT                                  |            |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| MEUR                                   | 31.3.2009  | 31.3.2008  | 31.12.200 |
|                                        |            |            | 8         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Taseeseen sisältyvät erät:             |            |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ydinvoimaan liittyvät varaukset        | 571        | 522        | 566       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus Valtion ydinjätehuoltorahastosta | 571        | 522        | 566       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainmukainen vastuu ja osuus Valtion   |            |            |           |
| ydinjätehuoltorahastosta:              |            |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ydinjätehuoltovastuu Suomen            | 895        | 816        | 895       |
| ydinenergialain mukaan                 |            |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahastotavoite                         | 767        | 698        | 767       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Fortumin osuus Valtion                 | 767        | 698        | 728       |
| ydinjätehuoltorahastosta               |            |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------

Ydinvoimaan liittyvät varaukset                                                 
Loviisan ydinvoimalaitoksen ydinjätehuoltovastuu on laskettu Suomen             
ydinenergialain mukaisesti ja vastuun määrän on päättänyt Työ- ja               
elinkeinoministeriö tammikuussa 2009. Vastuu perustuu vuosittain päivitettävään 
kustannusennusteeseen, sekä joka kolmas vuosi tehtävään uuteen tekniseen        
suunnitelmaan. Tekninen suunnitelma päivitettiin edellisen kerran vuonna 2007.  
Lain mukainen vastuu 31.3.2009, joka perustuu Työ- ja elinkeinoministeriön      
päätökseen ja on laskettu ydinenergialain mukaisesti, oli 895 miljoonaa euroa.  

Taseeseen kirjattu ydinjätehuoltovaraus perustuu kassavirtaan tulevaisuuden     
kustannuksista, jotka pohjautuvat samoihin selvityksiin kuin lainmukainen       
vastuu. Ydinvoimavarauksen käypä arvo, joka on laskettu IAS37:n mukaisesti, on  
kasvanut 5 miljoonalla eurolla edellisen vuoden lopun arvosta, ja se oli        
yhteensä 571 miljoonaa euroa 31.3.2009. Suurin syy lainmukaisen vastuun ja      
taseeseen kirjatun varauksen välillä on se, että lainmukaista vastuuta ei       
diskontata nykyarvoon.                                                          

Fortumin osuus Valtion ydinjätehuoltorahastosta                                 
Viranomaiset päättävät vuotuisen rahastotavoitteen ja lainmukaisen vastuun      
määrän vuosittain tammikuussa. Fortum suorittaa ydinjätehuoltomaksuja Valtion   
ydinjätehuoltorahastoon kyseessä olevien päätösten mukaisesti. Rahastotavoite,  
joka vastaa uutta lainmukaista vastuuta ja päätettyä ydinjätehuoltorahaston     
maksujen jaksottamista, on yhteensä 767 miljoonaa euroa. Rahastossa on IFRS:n   
näkökulmasta 196 miljoonan euron yliljäämä, koska Fortumin osuus Valtion        
ydinjätehuoltorahastosta oli 767 miljoonaa euroa 31.3.2009, kun taas            
rahasto-osuuden tasearvo oli 571 miljoonaa euroa.                               

Vaikutukset vertailukelpoiseen liikevoittoon sekä liikevoittoon                 
Sähköntuotanto -segmentin liikevoittoon vaikuttaa Fortumin laskentaperiaatteiden
mukaisesti Valtion ydinjätehuoltorahaston käsittelystä syntyvät erät, sillä     
Valtion ydinjätehuoltorahasto-osuuden tasearvo ei saa ylittää IFRS:n mukaisesti 
laskettua varauksen määrää taseessa. Niin kauan kuin ydinjätehuoltorahasto pysyy
ylirahoitettuna IFRS:n näkökulmasta, kirjataan positiivinen vaikutus            
liikevoittoon, kun varaus kasvaa enemmän kuin nettomaksut                       
ydinjätehuoltorahastoon. Negatiivinen kirjaus kirjataan liikevoittoon aina, kun 
nettomaksut ydinjätehuoltorahastoon ovat suuremmat kuin varauksen kasvu.        
Edellämainittua kirjausta ei sisällytetä Fortumin vertailukelpoiseen            
liikevoittoon, katso 'muut vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät', liite 4.    
Fortum kirjasi tästä johtuen ensimmäisen neljänneksen tulokseen -11 miljoonan   
euron vaikutuksen. Viime vuonna vastaava luku ensimmäisellä neljänneksellä oli  
-9 miljoonaa euroa ja koko vuoden osalta -19 miljoonaa euroa.                   

Osakkuusyhtiöt                                                                  
Fortumilla on vähemmistöosuuksia suomalaisissa ja ruotsalaisissa ydinvoimaa     
tuottavissa osakkuusyhtiöissä. Fortum on näiden yhtiöiden osalta käsitellyt     
osuutensa ydinvoimaan liittyvien varojen ja velkojen vaikutuksista              
laatimisperiaatteidensa mukaisesti.                                             

--------------------------------------------------------------------------------
| 17. PANTATUT VARAT                     |            |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| MEUR                                   | 31.3.      | 31.3.      | 31.12.200 |
|                                        | 2009       | 2008       | 8         |

| Omasta puolesta annetut                |            |            |           |

| Lainat                                 |            |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pantit                                 | 291        | 230        | 229       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kiinteistökiinnitykset                 | 137        | 138        | 137       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut sitoumukset                       |            |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kiinteistökiinnitykset                 | 206        | 102        | 206       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkuus- ja yhteisyritysten puolesta  |            |            |           |
| annetut                                |            |            |           |

| Pantit ja kiinteistökiinnitykset       | 2          | 3          | 2         |
--------------------------------------------------------------------------------

Lainojen vakuudeksi pantatut varat                                              
Suomalaisilla Valtion ydinjätehuoltorahaston osapuolilla on mahdollisuus ottaa  
lainaa rahastolta. Ensimmäisellä neljänneksellä Fortum on nostanut lisää lainaa 
rahastolta (katso liite 15) ja pantannut vastaavasti lisää Kemijoki Oy:n        
osakkeita. Pantattujen osakkeiden tasearvo oli 263 miljoonaa euroa (208)        
31.3.2009 (ja vastaavasti 31.12.2008).                                          

Muiden sitoumusten vakuudeksi pantatut varat                                    
Fortum on antanut Valtion ydinjätehuoltorahastolle vakuudeksi Naantalin ja      
Inkoon voimalaitoksiin liittyviä kiinteistökiinnityksiä arvoltaan 206 miljoonaa 
euroa, turvaamaan kattamattomat lainmukaiset vastuut ja mahdolliset             
odottamattomat tapahtumat. Kiinnitysten arvo päivitetään vuosittain toisen      
neljänneksen aikana perustuen lainmukaiseen vastuuseen ja rahastotavoitteeseen, 
jotka päätetään vuoden vaihteessa. Fortum arvioi kiinteistökiinnitysten kasvavan
toisella neljänneksellä noin 14 miljoonaa euroa.                                

--------------------------------------------------------------------------------
| 18. VUOKRASOPIMUKSIIN LIITTYVÄT        |            |            |           |
| SITOUMUKSET                            |            |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| MEUR                                   | 31.3.      | 31.3.      | 31.12.200 |
|                                        | 2009       | 2008       | 8         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vuoden sisällä erääntyvät              | 22         | 24         | 28        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yli vuoden, mutta viiden vuoden        | 38         | 44         | 47        |
| sisällä erääntyvät                     |            |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yli viiden vuoden kuluttua erääntyvät  | 83         | 92         | 86        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                               | 143        | 160        | 161       |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Vuokrasopimuksiin liittyvien sitoumusten pieneneminen vuoden 2008 lopusta    |
| johtuu pääasiassa infrastruktuuriyhtiöiden myynnistä sekä                    |
| valuuttakurssimuutoksista.                                                   |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| 19. INVESTOINTISITOUMUKSET             |            |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| MEUR                                   | 31.3.      | 31.3.      | 31.12.200 |
|                                        | 2009       | 2008       | 8         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet   | 1 130      | 458        | 1 321     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineettomat hyödykkeet                 | 7          | 9          | 7         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                               | 1 137      | 467        | 1 328     |
--------------------------------------------------------------------------------

Investointisitoumusten pieneneminen vuoden 2008 lopusta johtuu pääasiassa       
automaattisen mittarinluentaprojektin loppuunsaattamisesta Sähkönsiirto         
-segmentissä Ruotsissa, Venäjän ruplan heikkenemisestä sekä CHP-voimalaitosten  
rakentamisen etenemisestä Suomessa, Virossa ja Puolassa.                        

--------------------------------------------------------------------------------
| 20. VASTUUT                            |            |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| MEUR                                   | 31.3.2009  | 31.3.2008  | 31.12.200 |
|                                        |            |            | 8         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omasta puolesta annetut                |            |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut vastuut                           | 356        | 213        | 362       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkuus- ja yhteisyritysten puolesta  |            |            |           |
| annetut                                |            |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Takaukset                              | 562        | 235        | 565       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut vastuut                           | 125        | 125        | 125       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muiden puolesta annetut                |            |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Takaukset                              | 14         | 10         | 10        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut vastuut                           | 1          | 1          | 1         |
--------------------------------------------------------------------------------

Omasta puolesta annetut vastuut                                                 
Omasta puolesta annetut muut vastuut, 356 miljoonaa euroa, ovat pienentyneet    
vuoden 2008 lopusta 6 miljoonalla eurolla. Vastuiden määrän pieneneminen johtuu 
pääasiassa niiden vastuiden valuuttakurssieroista, jotka on otettu kattamaan    
useita sopimusvelvoitteita.                                                     

Vastuut osakkuusyritysten puolesta                                              
Lainsäädäntö edellyttää, että Suomessa ja Ruotsissa toimivien ydinvoimayhtiöiden
on annettava vakuuksia Suomen ja Ruotsin ydinjätehuoltorahastoille, joilla      
taataan, että voimalaitosten käytöstäpoistoon ja käytetyn ydinpolttoaineen      
loppusijoittamiseen on riittävät varat.                                         

Fortum arvioi, että Teollisuuden Voima Oy:n (TVO) puolesta antamansa takauksen  
määrä tulee vähenemään nykyisestä 70 miljoonasta eurosta 67 miljoonaan euroon   
vuoden 2009 toisen neljänneksen aikana. Takauksen arvo päivitetään vuosittain   
toisen neljänneksen aikana perustuen lainmukaiseen vastuuseen ja                
rahastotavoitteeseen, jotka on päätetty vuoden vaihteessa.                      

--------------------------------------------------------------------------------
| 21. OIKEUDENKÄYNNIT JA VIRANOMAISMENETTELYT                                  |
--------------------------------------------------------------------------------

Ensimmäisen neljänneksen aikana ei tapahtunut merkittäviä muutoksia             
oikeudenkäynneissä ja viranomaismenettelyissä.                                  

--------------------------------------------------------------------------------
| 22. LÄHIPIIRITAPAHTUMAT                                                      |
--------------------------------------------------------------------------------

Lähipiiritapahtumat on esitetty Fortumin vuoden 2008 vuosikertomuksessa.        
Tilinpäätöshetken 31.12.2008 jälkeen ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia.    
Suomen valtion omistusosuus Fortumin osakkeista vuoden 2008 lopussa oli 50,80%. 
Vuoden 2009 aikana osakkeiden määrä muuttui optiomerkintöjen johdosta,          
31.3.2009 Suomen valtion omistusosuus oli 50,77%.                               

--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKETOIMET OSAKKUUSYRITYSTEN KANSSA   |            |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| MEUR                                   | I/2009     | I/2008     | 2008      |

| Myynnit osakkuusyrityksille            | 27         | 35         | 113       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korot osakkuusyritysten                | 8          | 8          | 34        |
| lainasaamisista                        |            |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostot osakkuusyrityksiltä              | 141        | 134        | 563       |
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
| AVOIMET SALDOT OSAKKUUSYRITYSTEN       |            |            |           |
| KANSSA                                 |            |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| MEUR                                   | I/2009     | I/2008     | 2008      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset korolliset lainasaamiset | 681        | 671        | 659       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myyntisaamiset                         | 11         | 14         | 24        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut saamiset                          | 6          | 7          | 5         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset velat                    | 199        | 184        | 184       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostovelat                              | 25         | 22         | 26        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut velat                             | 8          | 34         | 18        |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKETAPAHTUMAT JA SALDOT YHTEISYRITYSTEN KANSSA                             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketapahtumat ja avoimet saldot yhteisyritysten kanssa olivat              |
| raportointikaudella merkitykseltään vähäisiä.                                |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| 23.KATSAUSKAUDEN JÄLKEISIÄ TAPAHTUMIA                                        |
--------------------------------------------------------------------------------

Fortum Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 7.4.2009. Osingonjakoon liittyen 
katso liite 11.                                                                 

TGC-10:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 15.4.2009. Muiden päätösten lisäksi  
osakkeenomistajat hyväksyivät yhtiön uudelleennimeämisen. Yhtiöjärjestyksen     
muutosten virallisen rekisteröimisen jälkeen (arvioitu huhtikuun loppuun        
mennessä) yhtiön uusi nimi tulee olemaan OAO Fortum.                            

--------------------------------------------------------------------------------
| 24. TUNNUSLUKUJEN        |     |      |      |       |       |       |       |
| LASKENTAKAAVAT           |     |      |      |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttökate (EBITDA | =   | Liikevoitto + poistot ja          |       |       |
| =Tulos ennen       |     | arvonalentumiset                  |       |       |
| korkoja,           |     |                                   |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| veroja sekä poistoja ja  |     |      |      |       |       |       |       |
| arvonalentumisia)        |     |      |      |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vertailukelpoinen  | =   | Liikevoitto - kertaluonteiset erät - muut         |
| liikevoitto        |     | vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät            |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertaluonteiset    | =   | Käyttöomaisuuden myyntivoitot ja  |       |       |
| erät               |     | tappiot mm.                       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut               | =   | Sisältää ne tulevaisuuden kassavirtoja suojaavat  |
| vertailukelpoisuut |     | rahoitusinstrumentit,                             |
| een vaikuttavat    |     |                                                   |
| erät               |     |                                                   |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |     | joihin ei voida soveltaa IAS 39:n mukaisesti      |
|                    |     | suojauslaskentaa sekä                             |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |     | IFRIC tulkinnan nro 5 mukaisen vaikutuksen, joka  |
|                    |     | aiheutuu siitä, että                              |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |     | taseen saamisiin kirjattu Fortumin osuus Valtion  |
|                    |     | ydinjätehuoltorahastosta                          |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |     | ei voi ylittää vastaavaa  |       |       |       |
|                    |     | velkaa.                   |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kassavirta ennen   | =   | Liiketoiminan kassavirta ennen käyttöpääoman      |
| käyttöpääoman      |     | muutosta                                          |
| muutosta (FFO)     |     |                                                   |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Investoinnit       | =   | Aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin tehdyt |
| käyttöomaisuuteen  |     | investoinnit mukaan lukien                        |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |     | kunnossapito-, tuottavuus- ja             |       |
|                    |     | kasvuinvestoinnit sekä lainsäädännön      |       |
|                    |     | edellyttämät                              |       |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |     | investoinnit. Investointeihin kuuluvat    |       |
|                    |     | myös investointien rakennusaikana         |       |
|                    |     | taseeseen                                 |       |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |     | aktivoidut korkokulut.                    |       |
|                    |     | Kunnossapitoinvestoinnit pidentävät       |       |
|                    |     | olemassaolevan                            |       |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |     | omaisuuserän vaikutusaikaa, ylläpitävät   |       |
|                    |     | käytettävyyttä sekä/tai ylläpitävät       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |     | luotettavuutta. Tuottavuusinvestoinnit    |       |
|                    |     | parantavat olemassaolevan hyödykkeen      |       |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |     | tuottavuutta. Kasvuinvestointien          |       |
|                    |     | tarkoitus on rakentaa uutta kapasiteettia |       |
|                    |     | ja/tai lisätä                             |       |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |     | olemassaolevien liiketoimintojen          |       |
|                    |     | asiakaskantaa. Lainsäädännön edellyttämät |       |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |     | investoinnit tehdään tiettyinä    |       |       |
|                    |     | ajankohtina lakien vaatimusten    |       |       |
|                    |     | mukaan.                           |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Bruttoinvestoinnit | =   | Investoinnit tytäryhtiöosakkeisiin,               |
| osakkeisiin        |     | osakkuusyritysosakkeisiin ja muihin myytävissä    |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |     | oleviin sijoituksiin. Investoitujen               |
|                    |     | tytäryhtiöosakkeiden hankintahintaan on lisätty   |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |     | hankittavan yhtiön        |       |       |       |
|                    |     | nettovelka.               |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman       | =   | Kauden     |      |       |       |       | x 100 |
| tuotto, %          |     | voitto     |      |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |     | Oma pääoma        |       |       |       |       |
|                    |     | keskimäärin       |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitetun pääoman | =   | Voitto ennen veroja + korko- ja muut      | x 100 |
| tuotto, %          |     | rahoituskulut                             |       |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |     | Sijoitettu pääoma         |       |       |       |
|                    |     | keskimäärin               |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Sidotun pääoman    | =   | Liikevoitto + osuus osakkuus- ja          | x 100 |
| tuotto, %          |     | yhteisyritysten voitosta                  |       |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |     | Sidottu pääoma            |       |       |       |
|                    |     | keskimäärin               |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vertailukelpoinen  | =   | Vertailukelpoinen liikevoitto + osuus osakkuus-   |
| sidotun pääoman    |     | ja yhteisyritysten voitosta                       |
| tuotto, %          |     |                                                   |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |     | (IAS 39 oikaistu sekä pois lukien         | x 100 |
|                    |     | merkittävimmät myyntivoitot ja -tappiot)  |       |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |     | Vertailukelpoinen sidottu pääoma  |       |       |
|                    |     | keskimäärin                       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitettu pääoma  | =   | Taseen loppusumma - korottomat velat -            |
|                    |     | laskennallinen verovelka -                        |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |     | varaukset  |      |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Sidottu pääoma     | =   | Korottomat varat + Valtion                        |
|                    |     | ydinjätehuoltorahastoon liittyvät korolliset      |
|                    |     | varat -                                           |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |     | korottomat velat -        |       |       |       |
|                    |     | varaukset                 |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |     | (korottomat varat ja velat eivät sisällä          |
|                    |     | rahoitukseen, veroihin ja                         |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |     | laskennallisiin veroihin liittyviä eriä sekä      |
|                    |     | varoja ja velkoja, jotka                          |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |     | syntyvät suojauslaskennan soveltamisedellytykset  |
|                    |     | täyttävien                                        |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |     | johdannaissopimusten käypien arvojen      |       |
|                    |     | muutoksista)                              |       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vertailukelpoinen  | =   | Sidottu pääoma oikaistuna niillä korottomilla     |
| sidottu pääoma     |     | varoilla ja veloilla, jotka                       |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |     | aiheutuvat niistä tulevaisuuden kassavirtaa       |
|                    |     | suojaavista johdannais-                           |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |     | sopimuksista, joihin ei voida soveltaa IAS 39:n   |
|                    |     | mukaista suojauslaskentaa                         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Korolliset         | =   | Korolliset velat -        |       |       |       |
| nettovelat         |     | likvidit varat            |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Velkaantumisaste,  | =   | Korolliset        |       |       |       | x 100 |
| %                  |     | nettovelat        |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |     | Oma pääoma |      |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omavaraisuusaste,  | =   | Oma pääoma sisältäen              |       | x 100 |
| %                  |     | vähemmistöosuuden                 |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |     | Taseen loppusumma |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Nettovelka/käyttök | =   | Korollinen        |       |       |       |       |
| ate                |     | nettovelka        |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |     | Liikevoitto + poistot ja          |       |       |
|                    |     | arvonalentumiset                  |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Korkokate          | =   | Liikevoitt |      |       |       |       |       |
|                    |     | o          |      |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |     | Nettokorko |      |       |       |       |       |
|                    |     | kulut      |      |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake (EPS)  | =   | Kauden voitto -           |       |       |       |
|                    |     | vähemmistöosuus           |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |     | Osakkeiden keskimääräinen osakeantioikaistu       |
|                    |     | lukumäärä tilikauden aikana                       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma/osake,  | =   | Oma pääoma |      |       |       |       |       |
| EUR                |     |            |      |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |     | Osakkeiden lukumäärä ilman omia osakkeita kauden  |
|                    |     | lopussa                                           |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Edelliset 12 kk    | =   | Raportointihetkeä edeltävät 12    |       |       |
|                    |     | kuukautta                         |       |       |