|
|||
2008-09-03 11:05:05 CEST 2008-09-03 11:06:03 CEST REGULATED INFORMATION Metsäliitto Osuuskunta - PörssitiedoteMetsäliitto suunnittelee Soinlahden sahan toiminnan mahdollista lopettamistaMetsäliitto-konserni pörssitiedote 3.9.2008 Metsäliitto Osuuskunta käynnistää Soinlahden sahalla yhteistoimintalain edellyttämät neuvottelut, jotka koskevat suunnitelmaa Soinlahden sahan mahdollisesta sulkemisesta pitkään jatkuneen tappiollisen toiminnan vuoksi. Neuvottelut koskevat sahan koko henkilöstöä, eli 69 henkilöä. Soinlahden sahan toiminta on ollut raskaasti tappiollista jo pidemmän aikaa huolimatta sen kehittämiseksi tehdyistä toimenpiteistä. Metsäliitto ei pidä mahdollisena sahan toiminnan saamista kannattavaksi sahateollisuuden voimakkaasti heikentyneen markkinatilanteen, puuraaka-aineen korkean hinnan ja vallitsevan talouden laskusuhdanteen vuoksi."Olemme sahateollisuutemme osalta vastanneet toimintaympäristön muutoksiin sopeuttamalla tuotantoa Soinlahden lisäksi muillakin tuotantolaitoksillamme viime vuoden lopulta lähtien", sanoo Metsäliiton Puutuoteteollisuuden toimialajohtaja Ole Salvén. "Näistä toimenpiteistä huolimatta Saha- ja jalostusteollisuus -liiketoiminta-linjan tämän vuoden tulos muodostuu tappiolliseksi." Esitys yt-neuvottelujen aloittamiseksi on annettu Soinlahden sahan henkilöstölle 3.9.2008. Iisalmen kaupungissa sijaitsevan Soinlahden sahan kuusisahatavaran tuotantokapasiteetti on 150 000 kuutiometriä. Tuotanto on suuntautunut pääosin kotimaahan ja Metsäliiton Puutuoteteollisuuden omaan jalostukseen. Saha on ollut toiminnassa vuodesta 1952. Metsäliiton Puutuoteteollisuuden Saha- ja jalostusteollisuuden vuosikapasiteetti on noin 2,2 miljoonaa kuutiometriä kuusi- ja mäntysahatavaraa sekä -jalosteita. Suomessa toimivat kuusisahat sijaitsevat Kyröskoskella, Rengossa, Soinlahdessa ja Vilppulassa sekä mäntysahat Kemissä (Karihaara), Kyrössä, Lappeenrannassa ja Merikarvialla. Erikoissahoja ovat Eskola ja Teuva-Kaskinen. Liiketoimintalinja työllistää Suomessa noin 800 henkilöä. Lisätietoja: Puutuoteteollisuuden toimialajohtaja Ole Salvén, puh. 010 469 4870 Saha- ja jalostusteollisuuden johtaja Timo Pekkola, puh. 010 469 4743 Metsäliiton Puutuoteteollisuuden markkinointi- ja viestintäjohtaja Johanna Kankkunen, puh. 050 350 4005 |
|||
|