|
|||
2007-02-19 11:02:20 CET 2007-02-19 11:02:20 CET REGULATED INFORMATION Ilkka-Yhtymä Oyj - TilinpäätöstiedoteILKKA-YHTYMÄ -KONSERNIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2006ILKKA-YHTYMÄ -KONSERNIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2006 Ilkka-Yhtymä -konsernin liikevaihto oli 52 670 tuhatta euroa (53 932 teur vuonna 2005). Liikevoitto nousi 9 703 tuhanteen euroon (9 521 teur) ja liikevoittoprosentti 18,4 %:iin (17,7%). Voitto ennen veroja oli 19 535 tuhatta euroa (12 477 teur). Sijoitetun pääoman tuotto (ROI) oli 36,0 % (28,9%) ja oman pääoman tuotto (ROE) 31,7% (21,3%). Tulos/osake oli 1,17 euroa ja oma pääoma/osake 4,14 euroa. Hallitus esittää varsinaiseksi osingoksi 0,60 euroa/ osake, jonka lisäksi maksetaan 0,30 euroa/ osake Savon Mediat Oy:n osakkeista saadun myyntivoiton johdosta, jolloin konsernin tuloksesta jaetaan 77,2 % osinkona. Toimitusjohtaja Matti Korkiatupa: ”Olemme tyytyväisiä 100-vuotisjuhlavuotemme saavutuksiin. Työntäyteinen vuosi toi yhtymälle ja sen lehdille runsaasti positiivista julkisuutta ja taloudellinen tulos muodostui kaikkien aikojen parhaaksi. Juhlavuotemme kymmenet eri asiakastilaisuudet, mukaan luettuna Ilkan entisen päätoimittajan Artturi Leinosen romaaniin perustuva Lakeuksien Lukko-oopperan kantaesitys, saavuttivat hyvän yleisömenestyksen. Tuotekehityspanoksemme kohdistimme lehtiemme monikanavaisten tuotteiden ja palvelujen vahvistamiseen. Uudistimme maakunta-, kaupunki- ja paikallislehtiemme verkko- ja mobiilipalvelut sekä paikallis- ja kaupunkilehtiemme ulkoasun. Vuoden 2007 alusta toimme markkinoille kaupunkilehtiemme välissä yli 94 000 talouteen jaettavan Periskooppi-lehden. Teimme sopimuksen maakuntalehtiemme haja-asutusalueiden jakelujen aikaistamisesta, jotka otetaan asteittain käyttöön vuoden 2007 aikana. Konsernin liikevaihto laski 2 % luopuessamme kannattamattomaksi käyneestä painotuotteiden viennistä. Painotoiminnan kannattavuus säilyi kuitenkin edelleen hyvällä tasolla tuotannon tehostamistoimenpiteiden ansiosta. Kustannustoiminnan liikevaihto kasvoi 2 % mediamyynnin kasvaessa 2,3 % ja levikkimyynnin 1,3 %. Kannattavuus kehittyi myönteisesti viimeisellä neljänneksellä mediamyynnin kasvaessa 4 % ja juhlavuoden kertaluonteisten kulujen vähentyessä. Koko vuoden varsinaisen toiminnan kannattavuus parani ja liikevoittoprosentti nousi 18,4 %:iin. Sijoitustoiminnan kannalta vuosi oli suotuisa. Korkojen noususta huolimatta osakekurssit kehittyivät myönteisesti. Lisäsimme vuoden aikana Alma Media Oyj:n omistusta ja luovuimme vuoden vaihteessa Savon Mediat Oy:n omistuksesta. Alkuvuoden näkymät ovat positiiviset. Kuluttajien ostovoiman kasvaa ja kulukehitys säilyy maltillisena. Myös alueemme kaupan ja palveluiden uusperustanta vahvistavat mediamyyntimme mahdollisuuksia. Painotoiminnan asiakassuhteet perustuvat vuosisopimuksiin ja niiden perusteella volyymeissa ei tapahtune olennaisia muutoksia. Alkuvuoden rahoitustuotot tulevat kasvamaan osinkotuottojen nousun johdosta.” TOIMINTAYMPÄRISTö Suomen bruttokansantuote kasvoi arvioiden mukaan runsaat viisi prosenttia vuonna 2006. Kasvu oli selvästi nopeampaa kuin euroalueella keskimäärin. Osa BKT:n kasvusta selittyy edellisen vuoden alhaisella tasolla, mihin vaikutti merkittävästi metsäteollisuuden tuotantoseisokki. Kasvu oli suurelta osin viennin ja kotimaisen kysynnän varassa. Vienti kasvoi runsaat kymmenen prosenttia ja yksityinen kulutus neljä prosenttia. Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa talous ja työllisyys kehittyivät myönteisesti vaikuttaen positiivisesti Ilkka-Yhtymän liiketoimintoihin. Mediamainonta kasvoi TNS Gallup Adexin mukaan noin 3 % vuonna 2006. Mainonta sanomalehdissä kasvoi 2,5% ja kaupunkilehdissä 2%. Työpaikkailmoittelu kasvoi noin 18 %. Sanomalehtien osuus mediamainonnan määrästä oli 47,8% ja kaupunkilehtien 5,6%. KONSERNIRAKENNE Ilkka-Yhtymä -konserni muodostuu emoyhtiö Ilkka-Yhtymä Oyj:stä, kustannustoimintaa harjoittavista Sanomalehti Ilkka Oy:stä, Vaasa Oy:stä ja Pohjanmaan Lähisanomat Oy:stä. Konserniin kuuluvat lisäksi lehti- ja arkkipainoyhtiö I-print Oy, kiinteistöyhtiöt Kiinteistö Oy Seinäjoen Koulukatu 10 ja Seinäjoen Kassatalo Osakeyhtiö sekä I-Mediat Oy. Konsernin kustannustoimintaa harjoittavien yhtiöiden päätuotteet ovat maakuntalehdet Ilkka ja Pohjalainen. Muita julkaisuja ovat paikallislehdet Härmät, Jurvan Sanomat, Järviseutu, Suupohjan Sanomat ja Viiskunta sekä kaupunkilehdet Etelä-Pohjanmaa ja Vaasan Ikkuna. Konsernitilinpäätöksessä mukana olevat osakkuusyhtiöt ovat Savon Mediat Oy, Arena Partners Oy, Väli-Suomen Media Oy sekä Yrittävä Suupohja Oy. Ilkka-Yhtymä Oyj myi omistamansa 25,6%:n osuuden Savon Mediat Oy:stä Keskisuomalainen Oyj:lle 29.12.2006. KONSERNIN KEHITYS TILIKAUDELLA Konsernin liikevaihto oli 52 670 tuhatta euroa (53 932 teur vuonna 2005). Kustannustoiminnan ulkoinen liikevaihto kasvoi 971 tuhatta euroa (2,3 %). Painotoiminnan ulkoinen liikevaihto laski 2 228 tuhatta euroa (18,0 %). Lasku johtuu kiristyneestä kilpailusta vientimarkkinoilla. Liiketoiminnan muut tuotot olivat 488 tuhatta euroa (377 teur), johon sisältyy 60 tuhatta euroa käyttöomaisuuden myyntivoittoa. Konsernin tilikauden kulut olivat 43 415 tuhatta euroa (44 788 teur). Kulut laskivat 3,1 %. Painotoiminnan kulut vähenivät volyymien pienentyessä. Kustannustoiminnan kulut kasvoivat liikevaihdon hienoisesta kasvusta ja 100-vuotisjuhlavuoden aiheuttamien kertaluonteisten kulujen johdosta sekä kustannustason noususta johtuen. Konsernin henkilöstökulut laskivat 0,4 %. Henkilöstökuluihin sisältyy henkilöstön voittopalkkio. Liiketoiminnan muut kulut kasvoivat 4,9 % edellisvuodesta lähinnä em. 100-vuotisjuhlavuoden kulujen johdosta. Tilikauden kuluihin sisältyvät poistot olivat 3 265 tuhatta euroa (3 361 teur vuonna 2005). Tilikauden liikevoitto oli 9 703 tuhatta euroa (9 521 teur), jossa on kasvua edellisvuodesta 1,9 %. Konsernin liikevoittoprosentti oli 18,4 (17,7). Nettorahoitustuotot olivat 8 002 tuhatta euroa (1 909 teur), johon sisältyy konsernin luovutusvoitto (7 412 teur) myydystä osakkuusyhtiöosuudesta. Osuus osakkuusyritysten tuloksesta oli 1 831 tuhatta euroa (1 047 teur). Voitto ennen veroja oli 19 535 tuhatta euroa (12 477 teur). Välittömät verot olivat 2 431 tuhatta euroa (2 738 teur). Konsernin tilikauden voitto oli 17 104 tuhatta euroa, jossa on kasvua edellisvuodesta 75,6 %. Konsernitaseen loppusumma kasvoi 58 438 tuhannesta eurosta 78 463 tuhanteen euroon. Oma pääoma oli 60 768 tuhatta euroa (47 003 teur). Käyvän arvon rahasto on kasvanut vuoden aikana 4 483 tuhatta euroa. Korollisten velkojen määrä oli 6 063 tuhatta euroa (189 teur). Osakekohtainen tulos oli 1,17 euroa (0,66) ja oma pääoma 4,14 euroa (3,20). KUSTANNUSTOIMINTA Konsernin kustannustoiminnan segmentti muodostuu kustannusyhtiöistä Sanomalehti Ilkka Oy, Vaasa Oy ja Pohjanmaan Lähisanomat Oy. Kustannustoiminnan tilikauden liikevaihto nousi 42 614 tuhanteen euroon (41 664 teur), kun sekä tilaus- että ilmoitusliikevaihto kasvoivat. Molempien maakuntalehtiyhtiöiden Sanomalehti Ilkka Oy:n ja Vaasa Oy:n liikevaihto kasvoi. Paikallislehtiyhtiön Pohjanmaan Lähisanomat Oy:n liikevaihto laski hieman. Kustannustoiminnan liikevoitto säilyi hyvällä edellisvuoden tasolla ja oli 8 100 tuhatta euroa (8 089 teur). PAINOTOIMINTA Painotoimintasegmentti muodostuu painoyhtiöstä I-print Oy. Painotoiminnan tilikauden liikevaihto oli 20 569 tuhatta euroa (22 725 teur). Painotoiminnan liikevaihdon lasku johtui kiristyneestä kilpailusta vientitoiminnassa. Painotoiminnan liikevoitto kasvoi 13,1 % edelliseen vuoteen verrattuna ja oli 2 819 tuhatta euroa (2 492 teur). NELJÄNNEN VUOSINELJÄNNEKSEN LIIKEVAIHTO JA TULOS Loka- joulukuussa 2006 konsernin liikevaihto oli 13 933 tuhatta euroa (13 733 teur). Kasvua oli lähinnä kustannustoiminnan liikevaihdossa. Kulut olivat neljännellä vuosineljänneksellä 11 522 tuhatta euroa (11 602 teur). Neljännen vuosineljänneksen liikevoitto oli 2 586 tuhatta euroa (2 238 teur). Nettorahoitustuotot olivat 7 531 tuhatta euroa (90 teur), johon sisältyy konsernin luovutusvoitto (7 412 teur) myydystä osakkuusyhtiöosuudesta. Osakkuusyritysten tulosvaikutus oli 384 tuhatta euroa. Neljännen vuosineljänneksen voitto ennen veroja oli 10 501 tuhatta euroa (2 639 teur). INVESTOINNIT JA RAHOITUS Tilikauden investoinnit olivat yhteensä 22 529 tuhatta euroa. Painotoiminnan investoinnit olivat 1 601 tuhatta euroa. Kustannustoiminnan investoinnit olivat 333 tuhatta euroa. Vuonna 2006 investoitiin myytävissä oleviin sijoituksiin 20 409 tuhatta euroa. Konsernin maksuvalmius säilyi vuoden aikana hyvänä. Maksuvalmiuden tunnusluvuista current ratio oli tilikauden päättyessä 2,80 (1,81). Konsernitaseen mukainen omavaraisuusaste oli tilikauden päättyessä 79,0 prosenttia (82,6). Rahavarat olivat 14 626 tuhatta euroa (7 331 teur). Liiketoiminnan rahavirta oli tilikaudella 10 797 tuhatta euroa (15 529 teur). Investointien rahavirta oli -1 612 tuhatta euroa (-2 246 teur), joka muodostuu pääosin sijoituksesta Alma-Median osakkeisiin sekä osakkuusyhtiöosuuden myynnistä. YHTIÖKOKOUS, HALLINTONEUVOSTO JA HALLITUS Varsinainen yhtiökokous 20.4.2006 vahvisti tilinpäätöksen, myönsi vastuuvapauden hallintoneuvoston ja hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle ja päätti, että osinkoa jaetaan 0,53 euroa/osake (rahastoantioikaistu). Yhtiökokous valtuutti hallituksen yhden vuoden aikana yhtiökokouksen päivämäärästä lukien, tarvittaessa osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen, päättämään osakepääoman korottamisesta enintään 651.793 eurolla ja/tai vaihtovelkakirjalainojen ottamisesta ja/tai optio-oikeuksien antamisesta. Yhtiökokous päätti yhtiön osakepääoman korottamisesta rahastoannilla 3 259 074 eurosta 3 666 458,25 euroon siirtämällä ylikurssirahastosta 165 583,05 euroa ja vararahastosta 241 801,20 euroa osakepääomaan. Rahastoannissa annettiin kahdeksaa (8) vanhaa I-sarjan osaketta kohti yksi (1) uusi I-sarjan osake ja kahdeksaa (8) vanhaa II-sarjan osaketta kohti yksi (1) uusi II-sarjan osake eli yhteensä 478 229 uutta 0,25 euron nimellisarvoista I-sarjan osaketta ja 1 151 308 uutta 0,25 euron nimellisarvoista II-sarjan osaketta. Rahastoannin jälkeen yhtiön osakkeiden uusi kokonaismäärä on 14 665 833 kpl (I-sarja 4 304 061 ja II-sarja 10 361 772). Osakepääoman korotus on merkitty kaupparekisteriin 25.4.2006. Uudet osakkeet ovat olleet kaupankäynnin kohteena Helsingin Pörssissä yhdessä vanhojen osakkeiden kanssa 26.4.2006 alkaen. Hallintoneuvoston erovuoroisista jäsenistä yhtiökokouksessa valittiin uudelleen Jari Eklund Helsinki, Ossi Jäkärä Vaasa, Yrjö Kopra Helsinki, Juha Mikkilä Kurikka ja Sari Mutka Helsinki. Uusiksi hallintoneuvoston jäseniksi valittiin Kari Aukia Vaasa, Mari Kiviniemi Helsinki ja Sakari Kivisaari Helsinki. Varsinaisiksi tilintarkastajiksi valittiin Ernst & Young Oy, KHT-yhteisö, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Tomi Englund ja KHT Pekka Kiljunen. Varatilintarkastajiksi valittiin KHT Päivi Virtanen ja KHT Johanna Winqvist-Ilkka. Hallintoneuvosto valitsi 22.5.2006 pitämässään kokouksessa Ilkka-Yhtymä Oyj:n hallitukseen uudelleen erovuorossa olleen Lasse Hautalan. Hallituksen järjestäytymiskokouksessa valittiin hallituksen puheenjohtajaksi edelleen Veikko Heikkilä. Muut hallituksen jäsenet vuonna 2006 olivat: Jaakko Aukia, varapuheenjohtaja, Seppo Paatelainen ja Tapio Savola. Jaakko Rintala jatkaa hallintoneuvoston puheenjohtajana. OSAKE JA KURSSIKEHITYS Vuoden 2006 lopussa yhtiön osakepääoma oli 3.666.458 euroa ja osakkeiden lukumäärä 14.665.833 kappaletta, joista I-sarjan osakkeita (20 ääntä/ osake) oli 4.304.061 ja II-sarjan osakkeita (1 ääni/ osake) 10.361.772. Kummankin sarjan osakkeet oikeuttavat yhtä suureen osinkoon. Osakkeen nimellisarvo on 0,25 euroa. Yhtiöjärjestyksen mukaisesti yhtiökokouksessa ei kukaan voi äänestää omasta puolestaan tai toisen valtuuttamana yhteensä suuremmalla äänimäärällä kuin yhdellä kahdeskymmenesosalla (1/20) kokouksessa edustetusta koko äänimäärästä. Yhtiön I-sarjan osakkeita koskee suostumuslauseke, jonka mukaan osaketta ei ilman hallituksen suostumusta saa siirtää toiselle henkilölle. Ilkka-Yhtymä Oyj:n osake (I-sarja) on noteerattu Helsingin Pörssissä vuodesta 1981 alkaen. II-sarjan osaketta on noteerattu osakkeen liikkeeseen laskusta vuodesta 1988 lähtien. Helsingin Pörssin päälistalla II-sarjan osaketta on noteerattu 10.6.2002 alkaen. Yhtiön II-sarjan osake on noteerattu 2.10.2006 alkaen OMX:n Pohjoismaisella listalla Nordic Mid Cap -ryhmässä Kulutustavarat ja -palvelut -toimialaluokassa ja I-sarjan osake Prelistalla. Vuonna 2006 Ilkka-Yhtymä Oyj:n I-sarjan osakkeita vaihdettiin 68.841 (rahastoanti-korjaamaton 66.205) kappaletta, joka on 2 % sarjan osakemäärästä. Vaihdettujen osakkeiden arvo oli 0,8 MEUR. Yhtiön II-sarjan osakkeita vaihdettiin 3.037.245 (rahastoanti-korjaamaton 2.848.292) kappaletta, joka vastaa 29 % sarjan osakemäärästä. Vaihdettujen osakkeiden arvo oli 32,0 MEUR. Ilkka-Yhtymä Oyj:n I-sarjan osakkeen alin kaupantekokurssi oli katsauskaudella 9,78 euroa ja ylin kaupantekokurssi 14,13 euroa. II-sarjan osakkeen alin kaupantekokurssi oli 8,70 euroa ja ylin 12,17 euroa. Osakekannan markkina-arvo katsauskauden päätöskurssilla oli 168,3 MEUR. Yhtiö ei ole laskenut liikkeeseen optio-oikeuksia tai vaihtovelkakirjalainoja. Yhtiön hallituksella on voimassaoleva valtuutus osakepääoman korottamiseen enintään 651.793 eurolla ja/tai vaihtovelkakirjalainojen ottamiseen ja/tai optio-oikeuksien antamiseen. Yhtiön hallituksella ei ole valtuutusta omien osakkeiden hankkimiseen tai luovuttamiseen. OSINKO Ilkka-Yhtymä Oyj jakoi yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti vuodelta 2005 osinkoa 0,53 euroa/ osake (rahastoantioikaistu). Lisäksi yhtiökokous päätti yhtiön osakepääoman korottamisesta rahastoannilla. Rahastoannissa annettiin kahdeksaa vanhaa osaketta kohti yksi uusi osake. Hallitus esittää 16.4.2007 pidettävälle yhtiökokoukselle, että vuodelta 2006 jaetaan varsinaista osinkoa 0,60 euroa/ osake, jonka lisäksi jaetaan 0,30 euroa/ osake Savon Mediat Oy:n osakkeista saadun myyntivoiton johdosta eli osinkoa maksetaan yhteensä 13.199.249,70 euroa. Konsernin tuloksesta jaetaan 77,2 % osinkona. Ilkka-Yhtymä Oyj noudattaa aktiivista osinkopolitiikkaa ja pyrkii jakamaan konsernin vuosituloksesta vähintään puolet osinkoina. Osingon jaossa otetaan kuitenkin huomioon kannattavan kasvun vaatima rahoitus ja yhtiön tulevaisuuden näkymät. TILIKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT Väli-Suomen Median ja TS-Yhtymän Helsingin yhteinen uutis- ja taloustoimitus aloittaa 1.4.2007. NÄKYMÄT VUODELLE 2007 Mediamainonnan ennakoidaan kasvavan Suomessa maltillisesti yksityisen kulutuksen kasvun seurauksena. Painotoiminnan volyymit säilynevät lähes ennallaan ja kilpailutilanne säilyy kireänä. Ilkka-Yhtymä -konsernin liikevaihdon arvioidaan hieman kasvavan kustannustoiminnan liikevaihdon kasvaessa. Liikevoiton ja suhteellisen liikevoiton arvioidaan pysyvän hyvällä vuoden 2006 tasolla. Koko vuoden tulos todennäköisesti laskee, koska vertailuvuoden 2006 tuloksessa on rahoitustuottoihin sisältyvä kertaluonteinen, merkittävä osakkuusyhtiön myyntivoitto ja myydyn osakkuusyhtiön osuus tuloksesta. Tulokseen vaikuttavat arvopaperikaupan volyymi ja osakesijoitusten kurssikehitys sekä myytävissä olevien sijoitusten osingot ja niiden mahdolliset myyntivoitot tai -tappiot. SEGMENTTI-INFORMAATIO -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto | 10-12/ | 10-12/ | Muutos | 1-12/ | 1-12/ | Muutos | | (1000 eur) | 2006 | 2005 | | 2006 | 2005 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kustannustoimint | 11 264 | 10 942 | 3 % | 42 614 | 41 664 | 2 % | | a | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Painotoiminta | 5 311 | 5 514 | -4 % | 20 569 | 22 725 | -9 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Kohdistamattomat | 516 | 508 | 2 % | 2 072 | 2 002 | 3 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Segm. välinen | -3 157 | -3 231 | -2 % | -12 586 | -12 459 | 1 % | | liikevaihto | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 13 933 | 13 733 | 1 % | 52 670 | 53 932 | -2 % | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto | 10-12/ | 10-12/ | Muutos | 1-12/ | 1-12/ | Muutos | | (1000 eur) | 2006 | 2005 | | 2006 | 2005 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kustannustoimint | 2 359 | 1 990 | 19 % | 8 100 | 8 089 | 0 % | | a | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Painotoiminta | 547 | 576 | -5 % | 2 819 | 2 492 | 13 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Kohdistamattomat | -320 | -327 | -2 % | -1 215 | -1 058 | 15 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Segm. välinen liikevoitto | | | -1 | -1 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 2 586 | 2 238 | 16 % | 9 703 | 9 521 | 2 % | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | KONSERNIN LIIKEVAIHTO MARKKINA-ALUEITTAIN (1000 eur) | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | | 1-12/2006 | 1-12/2005 | Muutos | | -------------------------------------------------------------------------------- | Suomi | 52 449 | 50 222 | 4,4 % | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut pohjoismaat | 220 | 3 711 | -94,1 % | | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 52 670 | 53 932 | -2,3 % | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | KONSERNIN TULOSLASKELMA (1000 eur) | 1-12/2006 | 1-12/2005 | Muutos | -------------------------------------------------------------------------------- | LIIKEVAIHTO | 52 670 | 53 932 | -2,3 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden | 2 | -43 | -104,0 % | | varastojen muutos | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut tuotot | 448 | 377 | 18,9 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Materiaalit ja palvelut | -15 834 | -17 317 | -8,6 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut | -17 494 | -17 558 | -0,4 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Poistot | -3 265 | -3 361 | -2,9 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut kulut | -6 825 | -6 509 | 4,9 % | -------------------------------------------------------------------------------- | LIIKEVOITTO | 9 703 | 9 521 | 1,9 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitustuotot ja -kulut | 8 002 | 1 909 | 319,2 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista | 1 831 | 1 047 | 74,9 % | -------------------------------------------------------------------------------- | VOITTO ENNEN VEROJA | 19 535 | 12 477 | 56,6 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Tuloverot | -2 431 | -2 738 | -11,2 % | -------------------------------------------------------------------------------- | TILIKAUDEN VOITTO | 17 104 | 9 739 | 75,6 % | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | KONSERNITASE (1000 eur) | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | VARAT | 12/2006 | 12/2005 | Muutos | -------------------------------------------------------------------------------- | PITKÄAIKAISET VARAT | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineettomat hyödykkeet | 500 | 346 | 44,5 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoituskiinteistöt | 749 | 852 | -12,0 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineelliset hyödykkeet | 19 706 | 21 171 | -6,9 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Osuudet osakkuusyhtiöissä | 458 | 10 046 | -95,4 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävissä olevat sijoitukset | 35 558 | 10 521 | 238,0 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset myynti- ja muut saamiset | 39 | 39 | 0,0 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut aineelliset hyödykkeet | 214 | 227 | -5,9 % | -------------------------------------------------------------------------------- | PITKÄAIKAISET VARAT | 57 224 | 43 202 | 32,5 % | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | LYHYTAIKAISET VARAT | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vaihto-omaisuus | 890 | 827 | 7,6 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Myyntisaamiset ja muut saamiset | 3 602 | 3 856 | -6,6 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Tuloverosaaminen | 435 | 571 | -23,9 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Käypään arvoon tulosvaikutteisesti | 1 687 | 2 650 | -36,4 % | | kirjattavat rahoitusvarat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahat ja pankkisaamiset | 14 626 | 7 331 | 99,5 % | -------------------------------------------------------------------------------- | LYHYTAIKAISET VARAT | 21 240 | 15 236 | 39,4 % | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | VARAT YHTEENSÄ | 78 463 | 58 438 | 34,3 % | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | OMA JA VIERAS PÄÄOMA | 12/2006 | 12/2005 | Muutos | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakepääoma | 3 666 | 3 259 | 12,5 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Ylikurssirahasto | | 166 | -100,0 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyvän arvon rahasto ja muut rahastot | 18 402 | 14 161 | 30,0 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Kertyneet voittovarat | 38 700 | 29 418 | 31,6 % | -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA | 60 768 | 47 003 | 29,3 % | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | PITKÄAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennallinen verovelka | 4 101 | 2 971 | 38,0 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikainen korollinen vieras pääoma | 6 000 | 63 | 9413,2 % | -------------------------------------------------------------------------------- | PITKÄAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA | 10 101 | 3 034 | 232,9 % | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | LYHYTAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikainen korollinen vieras pääoma | 63 | 126 | -50,0 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Ostovelat ja muut velat | 7 528 | 7 484 | 0,6 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Tuloverovelka | 2 | 791 | -99,7 % | -------------------------------------------------------------------------------- | LYHYTAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA | 7 594 | 8 401 | -9,6 % | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | OMA JA VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ | 78 463 | 58 438 | 34,3 % | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA (1000 eur) | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | 2006 | 2005 | -------------------------------------------------------------------------------- | LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden voitto | 17 104 | 9 739 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oikaisut | -4 174 | 3 104 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttöpääoman muutos | 132 | 770 | -------------------------------------------------------------------------------- | LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA | | | -------------------------------------------------------------------------------- | ENNEN RAHOITUSERIÄ JA VEROJA | 13 062 | 13 613 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitustuotot ja -kulut | 1 263 | 3 980 | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksetut välittömät verot | -3 528 | -2 064 | -------------------------------------------------------------------------------- | LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA | 10 797 | 15 529 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | INVESTOINTIEN RAHAVIRTA | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin | | | -------------------------------------------------------------------------------- | hyödykkeisiin, netto | -1 795 | -1 144 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myydyt ja ostetut osakkuusyhtiöt | 18 198 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Investoinnit muihin sijoituksiin, netto | -18 983 | -3 136 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lainasaamisten takaisinmaksut | | 1 277 | -------------------------------------------------------------------------------- | Saadut osingot investoinneista | 968 | 757 | -------------------------------------------------------------------------------- | INVESTOINTIEN RAHAVIRTA | -1 612 | -2 246 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | RAHAVIRTA ENNEN RAHOITUSTA | 9 185 | 13 283 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | RAHOITUKSEN RAHAVIRTA | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaisten lainojen muutos | | -2 000 | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaisten lainojen muutos | 5 874 | -126 | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksetut osingot ja muu voitonjako | -7 764 | -7 734 | -------------------------------------------------------------------------------- | RAHOITUKSEN RAHAVIRTA | -1 890 | -9 860 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | RAHAVAROJEN MUUTOS LISÄYS(+)/ | | | -------------------------------------------------------------------------------- | VÄHENNYS(-) | 7 295 | 3 423 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarat tilikauden alussa | 7 331 | 3 908 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarat tilikauden lopussa | 14 626 | 7 331 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | ILKKA-YHTYMÄ -KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2005-2006 | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | | 2006 | 2005 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto, Meur | 52,7 | 53,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | - muutos % | -2,3 | 0,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto, Meur | 9,7 | 9,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | - % liikevaihdosta | 18,4 | 17,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Voitto ennen veroja, Meur | 19,5 | 12,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | - % liikevaihdosta | 37,1 | 23,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden voitto, Meur | 17,1 | 9,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | - % liikevaihdosta | 32,5 | 18,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oman pääoman tuotto (ROE), % | 31,7 | 21,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % | 36,0 | 28,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Omavaraisuusaste, % | 79,0 | 82,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Gearing, % | -16,9 | -20,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Bruttoinvestoinnit, Meur *) | 22,5 | 6,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | - % liikevaihdosta | 42,8 | 12,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Taseen loppusumma, Meur | 78,5 | 58,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksuvalmius (current ratio) | 2,80 | 1,81 | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstö keskimäärin | 399 | 410 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | *) Sisältää investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin | | | sekä myytävissä oleviin sijoituksiin (osakkeet) | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtaiset tunnusluvut | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | | 2006 | 2005 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos/osake (EPS), eur | 1,17 | 0,66 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma/osake, eur | 4,14 | 3,20 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osinko/osake (I-sarja), eur | 0,90 | 0,53 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osinko/osake (II-sarja), eur | 0,90 | 0,53 | -------------------------------------------------------------------------------- | Nimellisosinko eur/osake (I-sarja ja | 0,90 *) | 0,53 | | II-sarja) | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osinko/tulos, (I-sarja), % | 77,2 | 80,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osinko/tulos, (II-sarja), % | 77,2 | 80,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Efektiivinen osinkotuotto (I-sarja), % | 7,5 | 4,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Efektiivinen osinkotuotto (II-sarja), % | 8,0 | 5,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Hinta/voitto -suhde (P/E) (I-sarja) | 10,3 | 16,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Hinta/voitto -suhde (P/E) (II-sarja) | 9,7 | 14,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeiden osakeantioikaistu kurssikehitys | | | -------------------------------------------------------------------------------- | keskikurssi (I-sarja), eur | 11,83 | 9,55 | -------------------------------------------------------------------------------- | keskikurssi (II-sarja), eur | 10,54 | 8,48 | -------------------------------------------------------------------------------- | alin kurssi (I-sarja), eur | 9,78 | 7,24 | -------------------------------------------------------------------------------- | alin kurssi (II-sarja), eur | 8,70 | 6,67 | -------------------------------------------------------------------------------- | ylin kurssi (I-sarja), eur | 14,13 | 12,18 | -------------------------------------------------------------------------------- | ylin kurssi (II-sarja), eur | 12,17 | 10,04 | -------------------------------------------------------------------------------- | kauden lopun kurssi (I-sarja), eur | 12,00 | 11,18 | -------------------------------------------------------------------------------- | kauden lopun kurssi (II-sarja), eur | 11,26 | 9,73 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekannan markkina-arvo, Meur | 168,3 | 148,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeiden vaihto (I-sarja), kpl | 68 841 | 84 797 | -------------------------------------------------------------------------------- | - % osakkeiden kokonaismäärästä | 1,6 | 2,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeiden vaihto (II-sarja), kpl | 3 037 245 | 1 999 686 | -------------------------------------------------------------------------------- | - % osakkeiden kokonaismäärästä | 29,3 | 19,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeiden osakeantioikaistun lukumäärän | | | -------------------------------------------------------------------------------- | painotettu k-a tilikauden aikana, kpl | 14 665 833 | 14 665 833 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä | | | -------------------------------------------------------------------------------- | tilikauden lopussa, kpl | 14 665 833 | 14 665 833 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | *) Hallituksen esitys | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Luvut ovat rahastoantikorjattuja. | | | -------------------------------------------------------------------------------- KONSERNIN LIIKEVAIHTO JA TULOS VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN (1000 eur) -------------------------------------------------------------------------------- | | Q1/ 2006 | Q2/ 2006 | Q3/ 2006 | Q4/ 2006 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | LIIKEVAIHTO | 12 894 | 13 407 | 12 434 | 13 933 | -------------------------------------------------------------------------------- | LIIKEVOITTO | 2 060 | 2 447 | 2 610 | 2 586 | -------------------------------------------------------------------------------- | TILIKAUDEN VOITTO | 2 480 | 1 868 | 2 964 | 9 792 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | | Q1/ 2005 | Q2/ 2005 | Q3/ 2005 | Q4/ 2005 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | LIIKEVAIHTO | 13 323 | 14 294 | 12 582 | 13 733 | -------------------------------------------------------------------------------- | LIIKEVOITTO | 2 226 | 2 728 | 2 329 | 2 238 | -------------------------------------------------------------------------------- | TILIKAUDEN VOITTO | 2 868 | 2 580 | 2 264 | 2 026 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET (1000 eur) | | -------------------------------------------------------------------------------- | | 12/2006 | 12/2005 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Omasta puolesta annetut vakuudet | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Velat, joiden vakuudeksi annettu | | | -------------------------------------------------------------------------------- | kiinnityksiä | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahalaitoslainat | 6 063 | 189 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuudeksi annetut kiinteistökiinnitykset | 4 017 | 2 017 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuudeksi annetut yrityskiinnitykset | 168 | 168 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kiinnitykset yhteensä | 4 185 | 2 185 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Muiden puolesta annetut vakuudet | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Takaukset | 16 | 16 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Ei-purettavissa olevien muiden | | | | vuokrasopimusten perusteella maksettavat | | | | vähimmäisvuokrat | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhden vuoden kuluessa | 107 | 117 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yli vuoden kuluessa ja enintään viiden vuoden | 214 | 321 | | kuluttua | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 321 | 438 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA | | | (1000 eur) | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oman pääoman | Osake- | Yli- | Käyvän | Muut | Voitto- | Yhteensä | | muutos 1-12/ | pääoma | kurss | arvon | rahas- | varat | | | 2005 | | i- | rahasto | tot | | | | | | rahas | | | | | | | | to | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA | 3 259 | 166 | 385 | 13 103 | 27 500 | 44 413 | | 1.1.2005 | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävissä olevat | | | | | | | sijoitukset | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Voitto/tappio | | | 1 328 | | | 1 328 | | käypään | | | | | | | | arvoon | | | | | | | | arvostamisest | | | | | | | | a | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tuloslaskelma | | | -419 | | | -419 | | an siirretty | | | | | | | | määrä | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennallise | | | -236 | | | -236 | | n veron osuus | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Omaan | | | 672 | | | 672 | | pääomaan | | | | | | | | suoraan | | | | | | | | kirjatut | | | | | | | | nettovoitot | | | | | | | | ja -tappiot | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden | | | | | 9 739 | 9 739 | | voitto | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kokonaisvoito | | | 672 | | 9 739 | 10 411 | | t ja -tappiot | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osingonjako | | | | | -7 822 | -7 822 | -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA | 3 259 | 166 | 1 057 | 13 103 | 29 418 | 47 003 | | YHTEENSÄ | | | | | | | | 31.12.2005 | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oman pääoman | Osake- | Yli- | Käyvän | Muut | Voitto- | Yhteensä | | muutos 1-12/ | pääoma | kurssi | arvon | rahastot | varat | | | 2006 | | - | rahasto | | | | | | | rahast | | | | | | | | o | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA | 3 259 | 166 | 1 057 | 13 103 | 29 418 | 47 003 | | 1.1.2006 | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävissä | | | | | | | | olevat | | | | | | | | sijoitukset | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Voitto/tappio | | | 6 058 | | | 6 058 | | käypään arvoon | | | | | | | | arvostamisesta | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennallisen | | | -1 575 | | | -1 575 | | veron osuus | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Siirrot erien | 407 | -166 | | -242 | | | | välillä | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Omaan pääomaan | 407 | -166 | 4 483 | -242 | | 4 483 | | suoraan | | | | | | | | kirjatut | | | | | | | | nettovoitot ja | | | | | | | | -tappiot | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden | | | | | 17 104 | 17 104 | | voitto | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kokonaisvoitot | 407 | -166 | 4 483 | -242 | 17 104 | 21 587 | | ja -tappiot | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osingonjako | | | | | -7 822 | -7 822 | -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA | 3 666 | | 5 540 | 12 862 | 38 700 | 60 768 | | YHTEENSÄ | | | | | | | | 31.12.2006 | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | LEHTIEN VIRALLISET LEVIKIT | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Ilkka | 55 277 | -------------------------------------------------------------------------------- | Pohjalainen | 29 565 | -------------------------------------------------------------------------------- | Härmät | 3 920 | -------------------------------------------------------------------------------- | Jurvan Sanomat | 2 372 | -------------------------------------------------------------------------------- | Järviseutu | 6 046 | -------------------------------------------------------------------------------- | Suupohjan Sanomat | 4 465 | -------------------------------------------------------------------------------- | Viiskunta | 6 667 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vaasan Ikkuna (jakelu) | 53 800 | -------------------------------------------------------------------------------- | Etelä-Pohjanmaa (jakelu) | 41 500 | -------------------------------------------------------------------------------- Tilinpäätös on laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) kirjaamis- ja arvostamisperiaatteiden mukaisesti. Sitä laadittaessa on noudatettu 31.12.2006 voimassaolevia IAS- ja IFRS-standardeja sekä SIC- ja IFRIC-tulkintoja. Tilinpäätöstiedotteen luvut ovat tilintarkastamattomia. YHTIÖKOKOUKSELLE ESITETTÄVÄT ASIAT Hallitus esittää 16.4.2007 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että vuodelta 2006 jaetaan varsinaista osinkoa 0,60 euroa/ osake, jonka lisäksi jaetaan 0,30 euroa/ osake Savon Mediat Oy:n osakkeista saadun myyntivoiton johdosta. EHDOTUS HALLITUKSELLE MYÖNNETTÄVÄSTÄ VALTUUTUKSESTA Ilkka-Yhtymä Oyj:n hallitus ehdottaa 16.4.2007 pidettävälle varsinaiselle yhtiö-kokoukselle, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään osakeannista ja/tai optio-oikeuksien antamisesta ja/tai muiden erityisten oikeuksien antamisesta ja niiden ehdoista. Annettavien II-sarjan osakkeiden yhteenlaskettu lukumäärä voi olla enintään 4 300 000 osaketta. Ehdotettu valtuutuksen enimmäismäärä vastaa noin 29,32 % yhtiön osakkeista tällä hetkellä. Valtuutus sisältää oikeuden antaa osakkeita ja/tai optio-oikeuksia ja/tai muita erityisiä oikeuksia osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen laissa määritellyin edellytyksin sekä oikeuden päättää maksuttomasta osakeannista yhtiölle itselleen. Valtuutus on voimassa kolme vuotta yhtiökokouksen päätöksestä. Seinäjoella 19.2.2007 ILKKA-YHTYMÄ OYJ Hallitus Matti Korkiatupa toimitusjohtaja Lisätietoja: Toimitusjohtaja Matti Korkiatupa, Ilkka-Yhtymä Oyj puh. 0500-162 015 JAKELU Helsingin Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet www.ilkka-yhtyma.fi |
|||
|