2014-02-20 08:45:00 CET

2014-02-20 08:45:43 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
Vacon - Pörssitiedote

Vacon Oyj:n hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle osakkeenomistajien nimitystoimikunnan perustamista


Vacon Oyj, Pörssitiedote, 20.2.2014 klo 9.45

Vacon Oyj:n hallitus ehdottaa 27.3.2014 pidettävälle varsinaiselle
yhtiökokoukselle, että yhtiökokous päättäisi perustaa pysyvän osakkeenomistajien
nimitystoimikunnan, jonka tehtävänä on jatkossa valmistella hallituksen jäsenten
valintaa ja palkitsemista sekä nimitystoimikunnan jäsenten palkitsemista
koskevat ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle. Lisäksi hallitus ehdottaa,
että yhtiökokous hyväksyy osakkeenomistajien nimitystoimikunnan
työjärjestyksen.

Ehdotuksen mukaan nimitystoimikunta koostuu yhtiön neljän suurimman
osakkeenomistajan edustajasta sekä lisäksi yhtiön hallituksen puheenjohtajasta.
Osakkeenomistajia edustavien jäsenten nimeämisoikeus on niillä neljällä
osakkeenomistajalla, joiden osuus yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä
on Euroclear Finland Oy:n pitämän yhtiön osakasluettelon perusteella suurin
seuraavaa varsinaista yhtiökokousta edeltävän vuoden elokuun 31. päivänä.

Mikäli osakkeenomistaja, joka on hajauttanut omistustaan esimerkiksi useisiin
rahastoihin ja jolla on arvopaperimarkkinalain mukainen velvollisuus ottaa nämä
omistukset huomioon ilmoittaessaan omistusosuutensa muutoksista, esittää
viimeistään varsinaista yhtiökokousta edeltävän vuoden elokuun 30. päivänä
yhtiön hallituksen puheenjohtajalle asiaa koskevan kirjallisen pyynnön,
lasketaan tällaisen osakkeenomistajan useisiin rahastoihin tai rekistereihin
merkityt omistukset yhteen ääniosuutta laskettaessa.

Lisäksi osakkeenomistajien ryhmän, joka on sopinut yhteisen edustajan
nimittämisestä nimitystoimikuntaan, omistukset lasketaan yhteen ääniosuutta
laskettaessa. Edellytyksenä tällöin kuitenkin on, että kyseiset
osakkeenomistajat esittävät yhteisen kirjallisen pyynnön asiasta ja kopion
sopimuksesta yhtiön hallituksen puheenjohtajalle viimeistään varsinaista
yhtiökokousta edeltävän vuoden elokuun 30. päivänä. Mikäli osakkeenomistaja ei
halua käyttää nimeämisoikeuttaan, oikeus siirtyy seuraavaksi suurimmalle
omistajalle, jolla muutoin ei olisi nimeämisoikeutta.

Nimitystoimikunnan ensimmäisen kokouksen koollekutsujana toimii yhtiön
hallituksen puheenjohtaja. Hallituksen puheenjohtaja toimii nimitystoimikunnan
puheenjohtajana, kunnes nimitystoimikunta on valinnut keskuudestaan
puheenjohtajan. Nimitystoimikunnan on annettava ehdotuksensa yhtiön
hallitukselle vuosittain, viimeistään seuraavaa varsinaista yhtiökokousta
edeltävän tammikuun 31. päivänä.

Kutsu yhtiökokoukseen julkistetaan myöhemmin erillisellä pörssitiedotteella ja
Vaconin internet-sivuilla.

VACON OYJ

Hallitus

Lisätietoja antavat

  * Toimitusjohtaja Vesa Laisi, Vacon Oyj, puh. 040 8371 510,
    vesa.laisi(at)vacon.com
  * Viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja Sebastian Linko, Vacon Oyj, puh.
    040 8371 634, sebastian.linko(at)vacon.com

Vacon lyhyesti

Vaconin toimintaa ohjaa intohimo kehittää, valmistaa ja myydä maailman parhaita
taajuusmuuttajia ja inverttereitä - ja tarjota asiakkailleen koko tuotteen
elinkaaren kattavia palveluita. Taajuusmuuttajamme mahdollistavat optimaalisen
prosessinohjauksen ja sähkömoottorikäyttöjen energiataloudellisuuden. Vaconin
invertterit ovat avainasemassa, kun energiaa tuotetaan uusiutuvista
energianlähteistä. Vaconilla on tuotantoa ja tuotekehitystä Euroopassa, Aasiassa
ja Pohjois-Amerikassa sekä myyntiyhtiöt 30 maassa. Lisäksi Vaconilla on myynti-
ja huoltoedustusta lähes 90 maassa. Vuonna 2013 Vaconin liikevaihto oli 403,0
milj. euroa, ja yhtiön palveluksessa oli maailmanlaajuisesti noin 1600 henkilöä.
Vacon Oyj:n osakkeet (VAC1V) noteerataan Helsingin pörssin (NASDAQ OMX Helsinki)
päälistalla.

Driven by Drives, www.vacon.fi

Jakelu:

NASDAQ OMX Helsinki
Finanssivalvonta
Keskeiset tiedotusvälineet

LIITE    

[HUG#1763379]