2008-02-12 07:42:46 CET

2008-02-12 07:43:38 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish English
SRV Yhtiöt Oyj - Pörssitiedote

SRV YHTIÖT OYJ:N HALLITUS PÄÄTTI AVAINHENKILÖIDEN KANNUSTUSJÄRJESTELMÄSTÄ


SRV YHTIÖT OYJ   PÖRSSITIEDOTE    12.2.2008		                           


SRV YHTIÖT OYJ:N HALLITUS PÄÄTTI AVAINHENKILÖIDEN KANNUSTUSJÄRJESTELMÄSTÄ       


SRV Yhtiöt Oyj:n hallitus on päättänyt uudesta SRV Yhtiöt -konsernin            
avainhenkilöiden osakepohjaisesta kannustusjärjestelmästä.                      

Järjestelmässä on kolme ansaintajaksoa, jotka ovat kalenterivuodet 2008, 2009 ja
2010. Järjestelmän mahdollinen palkkio ansaintajaksolta 2008 perustuu konsernin 
tulokseen ennen veroja.                                                         

Mahdollinen palkkio ansaintajaksolta 2008 maksetaan vuonna 2009 osittain yhtiön 
osakkeina ja osittain rahana. Rahana maksettava osuus kattaa palkkiosta         
aiheutuvat verot ja veronluonteiset maksut. Osakkeita ei saa luovuttaa kahden   
vuoden sitouttamisjakson aikana. Mikäli avainhenkilön työ- tai toimisuhde       
päättyy sitouttamisjakson aikana, on hänen palautettava palkkiona annetut       
osakkeet yhtiölle vastikkeetta.                                                 

Järjestelmän kohderyhmään kuuluu ansaintajaksolla 2008 noin 60 henkilöä.        
Ansaintajaksolta 2008 maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään noin     
450.000 SRV Yhtiöt Oyj:n osakkeen arvoa (sisältäen myös rahana maksettavan      
osuuden).                                                                       


SRV YHTIÖT OYJ                                    

Eero Heliövaara                                                                 
toimitusjohtaja                                                                 


LISÄTIETOJA                                                                     
Eero Heliövaara, toimitusjohtaja, puh. 020 1455 202                             


JAKELU                                                                          
Helsingin Pörssi                                                                
Keskeiset tiedotusvälineet                                                      
www.srv.fi