2015-02-04 06:00:00 CET

2015-02-04 06:00:51 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
Incap - Julkinen ostotarjous

Inission AB:n kaikkia Incap Oyj:n osakkeita koskevan ostotarjouksen lopullinen tulos


Incap Oyj
Pörssitiedote     4.2.2015 klo 7.00 (EET)

INISSION AB:N KAIKKIA INCAP OYJ:N OSAKKEITA KOSKEVAN OSTOTARJOUKSEN LOPULLINEN
TULOS

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi, suoraan tai epäsuorasti, Yhdysvalloissa,
Kanadassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa, Kiinassa,
Hongkongissa, Singaporessa tai Japanissa tai missään muussa maassa, missä
levittäminen tai julkistaminen olisi lainvastaista.


Inission AB:n kaikista Incap Oyj:n osakkeista tekemän palkollisen julkisen
ostotarjouksen tarjousaika päättyi 30.1.2015. Inission julkaisi ostotarjouksen
alustavan tuloksen tiedotteessaan 2.2.2015, jonka jälkeen Incap julkaisi oman
tiedotteensa alustavasta tuloksesta.

Inission AB on ollut Incapin suurin osakkeenomistaja vuodesta 2013 lähtien,
jolloin se hankki noin 26,12 prosenttia Incapin kaikista osakkeista. 11.12.2014
Inission kasvatti omistustaan Incapissa 30,27 prosenttiin kaikista osakkeista ja
äänistä. 22.12.2014 Inission hankki Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varmalta
tämän omistamat 7 684 615 Incapin osaketta, jonka jälkeen Inission omistaa
yhteensä 40 707 563 Incapin osaketta eli noin 37,31 prosentin osuutta kaikista
yhtiön osakkeista ja äänistä.

Inission AB:n ostotarjouksen lopullisen tuloksen mukaan ostotarjouksen
tarjousaikana tarjottujen osakkeiden määrä on yhteensä 3 865 447 Incapin
osaketta, jotka edustavat noin 3,54 prosenttia kaikista Incap Oyj:n osakkeista
ja osakkeiden tuottamista äänistä. Inissionin omistusosuus Incap Oyj:n
osakkeista ja äänistä on ostotarjouksessa hyväksyttyjen osakkeiden
toteuttamiskauppojen jälkeen näin ollen yhteensä noin 40,85 prosenttia.

Niiden Incapin osakkeiden myynti, joiden osalta Inissionin ostotarjous on
ostotarjouksen ehtojen mukaisesti pätevästi hyväksytty, toteutetaan arviolta
4.2.2015 NASDAQ OMX Helsingissä. Kaupat selvitetään arviolta toteutuskauppojen
jälkeisenä toisena pankkipäivänä, joka on kauppojen selvityspäivä. Tarjoushinta
maksetaan selvityspäivänä osakkeenomistajan arvo-osuustilin hoitotilille tai
niiden osakkeenomistajien osalta, joiden omistus on hallintarekisteröity,
hyväksymislomakkeessa määritellylle pankkitilille. Mikäli osakkeenomistajan
pankkitili on eri rahalaitoksessa kuin hänen arvo-osuustilinsä, tarjoushinta
maksetaan osakkeenomistajan pankkitilille rahalaitosten välisen maksuliikenteen
aikataulun mukaisesti siten, että se on osakkeenomistajien pankkitilillä
arviolta kahden pankkipäivän kuluttua selvityspäivästä.

INCAP OYJ



Lisätietoja:
Lassi Noponen, hallituksen puheenjohtaja, puh. 040 501 5127


Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet

INCAP LYHYESTI
Incap on kansainvälisesti toimiva sopimusvalmistaja, jonka palvelut kattavat
elektromekaanisten tuotteiden koko elinkaaren suunnittelusta ja
materiaalihankinnasta varsinaiseen valmistukseen ja edelleen huolto- ja
ylläpitopalveluihin. Incapin asiakkaat ovat oman alansa johtavia korkean
teknologian laitetoimittajia, joille yhtiö tuottaa kilpailukykyä strategisena
kumppanina. Incapilla on toimintaa Suomessa, Virossa, Intiassa ja Kiinassa.
Konsernin liikevaihto vuonna 2013 oli noin 36,8 miljoonaa. euroa ja yhtiön
palveluksessa on tällä hetkellä noin 500 henkilöä. Incapin osake on listattu
NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä vuodesta 1997. Lisätietoja: www.incap.fi


[HUG#1891542]