2013-01-10 14:02:00 CET

2013-01-10 14:03:02 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish English
Nokia - Pörssitiedote

Nokia ylittää aiemman arvionsa vuoden 2012 viimeisen neljänneksen näkymistä Devices & Services –liiketoiminnan ja Nokia Siemens Networksin osalta


Nokia antaa alustavaa taloudellista tietoa vuoden 2012 viimeisestä
neljänneksestä ja alustavia näkymiä vuoden 2013 ensimmäiselle neljännekselle 

Nokia Oyj
Pörssitiedote
10.1.2013 klo 15.00

Nokia julkisti tänään alustavaa tietoa sen vuoden 2012 viimeisen neljänneksen
taloudellisen tuloksen tietyistä osa-alueista ja antoi lisäksi alustavaa tietoa
Nokian vuoden 2013 ensimmäisen neljänneksen näkymistä. 

Nokian tämänhetkisen arvion mukaan Devices & Services -liiketoiminta on
ylittänyt odotukset ja saavuttanut kannattavuuden ilman kertaluonteisia eriä
vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä. 
- Mobile Phones -yksikkö ja Lumia-tuotevalikoima saavuttivat aikaisemmin
arvioitua paremman tuloksen: ja 
- Toimintakulut olivat aikaisemmin arvioitua alemmat;
- Arvioimme nyt, että Devices &  Services -liiketoiminnan
ei-IFRS-liikevoittoprosentti on kannattavuusrajan ja 2:n välillä vuoden 2012
viimeisellä neljänneksellä. 

Kausiluonteisen vaihtelun ja kilpailuympäristön odotetaan vaikuttavan
kielteisesti Devices & Services -liiketoiminnan kannattavuuteen ilman
kertaluonteisia eriä vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä verrattuna vuoden
2012 viimeiseen neljännekseen. 

Nokia arvioi myös, että vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä Nokia Siemens
Networks on ylittänyt odotukset saavuttaen ennätystuloksen ilman
kertaluonteisia eriä. Lisäksi sen liiketoiminta on ollut kannattavaa ilman
kertaluonteisia eriä viimeiset kolme peräkkäistä vuosineljännestä. 
- Vahva suoriutuminen katteiltaan korkeammissa tuoteryhmissä  ja katteiltaan
korkeammilla maantieteellisillä alueilla; ja 
- Arvioitua parempi kulujen hallinta.
- Arvioimme nyt, että Nokia Siemens Networksin ei-IFRS-liiketoimintaprosentti
on 13:n ja 15:n välillä vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä. 

Kausiluonteisen vaihtelun odotetaan vaikuttavan kielteisesti Nokia Siemens
Networksin kannattavuuteen ilman kertaluonteisia eriä vuoden 2013 ensimmäisellä
neljänneksellä verrattuna vuoden 2012 viimeiseen neljännekseen. 

Toimitusjohtaja Stephen Elop sanoi vuoden 2012 viimeisen neljänneksen
alustavista taloudellisista tiedoista: "Olemme tyytyväisiä, että vuoden 2012 viimeinen neljännes oli vahva ja ylitimme
odotukset. Saavutimme kannattavuuden Devices &  Services -liiketoiminnassa
ilman kertaluonteisia eriä ja ennätyksellisen kannattavuuden Nokia Siemens
Networksissä ilman kertaluonteisia eriä.  Keskityimme tärkeimpiin
tavoitteisiimme, minkä seurauksena myimme yhteensä 14 miljoonaa
Asha-älypuhelinta ja Lumia-älypuhelinta samalla kun keskityimme kustannustemme
tehokkaaseen hallintaan. Myös Nokia Siemens Networksin vuosineljännes oli
jälleen erittäin hyvä."

Alustavaa taloudellista tietoa vuoden 2012 viimeisestä neljänneksestä:

Nokian arvioi nyt, että Devices &  Services -liiketoiminnan liikevaihto vuoden
2012 viimeisellä neljänneksellä oli noin 3,9 miljardia euroa ja matkaviestinten
yhteenlaskettu kappalemääräinen myynti oli 86,3 miljoonaa laitetta. 
- Mobile Phones -yksikön liikevaihto oli noin 2,5 miljardia euroa ja
kappalemääräinen myynti oli 79,6 miljoonaa laitetta sisältäen 9,3 miljoonaa
täysin kosketusnäytöllistä Asha-älypuhelinta. 
- Smart Devices - yksikön liikevaihto oli noin 1,2 miljardia euroa ja
kappalemääräinen myynti 6,6 miljoonaa laitetta sisältäen 4,4 miljoonaa Nokia
Lumia -älypuhelinta. 
- Nokian älypuhelinten yhteenlaskettu kappalemääräinen myynti oli 15,9
miljoonaa laitetta sisältäen 9,3 miljoonaa täysin kosketusnäytöllistä
Asha-älypuhelinta, 4,4 miljoonaa Lumia-älypuhelinta ja 2,2 miljoonaa
Symbian-älypuhelinta. 
- Devices & Services Muu - osion liikevaihto oli noin 0,2 miljardia euroa
sisältäen noin 50 miljoonan euron kertaluonteisen patentteihin liittyvän tulon
myönteisen vaikutuksen. 

Nokian tämänhetkisen arvion mukaan Devices &  Services -liiketoiminnan
ei-IFRS-liikevoittoprosentti vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä oli
kannattavuusrajan ja 2:n välillä. Nokia arvioi aiemmin vuoden 2012 viimeisen
neljänneksen ei-IFRS-liikevoittoprosentin olevan noin -6, vaihteluvälin ollessa
4 prosenttiyksikköä tämän ylä- tai alapuolella. Devices & Services
-liiketoiminnan ei-IFRS-liikevoittoprosenttiin vaikutti myönteisesti noin 50
miljoonan euron kertaluonteinen patentteihin liittyvä tulo. 

Vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä useat eri tekijät vaikuttivat
aikaisemmin arvioitua myönteisemmin Nokian Devices & Services -liiketoimintaan.
Alustavaan tietoon perustuvan näkemyksemme mukaan näihin päätekijöihin
kuuluivat: 
- Devices & Services -liiketoiminnan aikaisemmin arvioitua myönteisempi
taloudellinen suoriutuminen liittyen erityisesti Mobile Phones -yksikköön ja
Lumia-älypuhelimiin. Lisäksi Devices & Services -liiketoimintaan kirjattiin
noin 50 miljoonan euron kertaluonteinen patentteihin liittyvä tulo; ja 
- Aikaisemmin arvioitua alemmat Devices & Services -liiketoiminnan
toimintakulut, jotka johtuivat osittain uudelleenjärjestelyohjelmaan
liittyvistä,  aikaisemmin arvioitua suuremmista kuluvähennyksistä. 

Nokian tämänhetkisen arvion mukaan Location & Commerce -liiketoiminnan
liikevaihto vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä oli noin 0,3 miljardia euroa
ja ei-IFRS-liikevoittoprosentti oli 13:n ja 15:n välillä. 

Nokian ja Nokia Siemens Networksin tämänhetkisen arvion mukaan Nokia Siemens
Networksin liikevaihto vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä oli noin 4,0
miljardia euroa ja ei-IFRS-liikevoittoprosentti 13:n ja 15:n välillä. Nokia ja
Nokia Siemens Networks arvioivat aiemmin, että Nokia Siemens Networksin
ei-IFRS-liikevoittoprosentti vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä olisi noin
8, vaihteluvälin ollessa 4 prosenttiyksikköä tämän ylä- tai alapuolella. Nokia
Siemens Networksin ei-IFRS-liikevoittoprosenttiin vaikutti myönteisesti noin 30
miljoonan euron kertaluonteinen patentteihin liittyvän tulo. 

Vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä useat eri tekijät vaikuttivat
aikaisemmin arvioitua myönteisemmin Nokia Siemens Networksin liiketoimintaan.
Alustavaan tietoon perustuvan näkemyksemme mukaan näihin päätekijöihin
kuuluivat: 
- Nokia Siemens Networksin aikaisemmin arvioitua suotuisampi tuotevalikoiman
painotus ja alueellinen jakauma. Lisäksi Nokia Siemens Networks kirjasi noin 30
miljoonan euron kertaluonteisen patentteihin liittyvän tulon;  ja 
- Aikaisemmin arvioitua myönteisempi kehitys Nokia Siemens Networksin
uudelleenjärjestelyohjelmassa, jonka tavoitteena on alentaa toimintakuluja ja
välillisiä tuotantokustannuksia. 

Vuoden 2013 ensimmäisen neljänneksen alustavat näkymät:

Nokia arvioi, että Devices & Services -liiketoiminnan
ei-IFRS-liikevoittoprosentti on vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä noin
-2, vaihteluvälin ollessa  4 prosenttiyksikköä tämän ylä- tai alapuolella. Tämä
näkymä perustuu Nokian arvioihin useista eri tekijöistä, joihin kuuluvat: 
- teollisuudenalan kilpailudynamiikka, jonka arvioidaan edelleen vaikuttavan
kielteisesti Smart Devices- ja Mobile Phones -yksiköihin; 
- se, että vuoden ensimmäinen neljännes on yleisesti kausiluonteisesta
vaihtelusta johtuen heikko; 
- kuluttajakysyntä liittyen erityisesti Lumia- ja Asha-älypuhelimiimme;
- uusien Lumia-älypuhelintemme myynnin ylösajon jatkuminen;
- arvioidut kuluvähennykset liittyen Devices & Services -liiketoiminnan
uudelleenjärjestelyohjelmaan; ja 
- makroekonominen ympäristö.

Nokia arvioi Location & Commerce -liiketoiminnan ei-IFRS-liikevoittoprosentin
olevan negatiivinen vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä johtuen alemmista
myynnin tuloutuksista liittyen katteeltaan korkeampaan sisäiseen myyntiin, ja
vähemmässä määrin ulkoisen myynnin tuotejakauman negatiivisesta painotuksesta. 

Nokia ja Nokia Siemens Networks arvioivat Nokia Siemens Networksin
ei-IFRS-liikevoittoprosentin olevan vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä
noin 3,  vaihteluvälin ollessa 4 prosenttiyksikköä tämän ylä- tai alapuolella.
Tämä näkymä perustuu Nokia Siemens Networksin arvioihin useista eri tekijöistä,
joihin kuuluvat: 
- teollisuudenalan kilpailudynamiikka;
- se, että vuoden ensimmäinen neljännes on yleisesti kausiluonteisesta
vaihtelusta johtuen heikko; 
- tuotevalikoiman painotus ja alueellinen jakauma;
- arvioitu Nokia Siemens Networksin uudelleenjärjestelyohjelman myönteisen
kehityksen jatkuminen; ja 
- makroekonominen ympäristö.

Nokia antaa lisätietoja 24.1.2013 julkistaessaan vuoden 2012 viimeisen
neljänneksen ja koko vuoden 2012 katsauksensa. 

Nokia järjestää konferenssipuhelun tänään klo 15.30 alkaen. Lehdistön edustajat
voivat kuunnella puhelua numerossa +1 706 634 5012, konferenssitunnus 86914019
(kysymyksiä voivat esittää pelkästään talousanalyytikot). 

Talousanalyytikot ja sijoittajat voivat soittaa seuraaviin numeroihin:
Yhdysvallat puh. +1 888 636 1561, konferenssitunnus 86914019;
Eurooppa puh. +44 1452 560 299, konferenssitunnus 87088764;

Nauhoitus puhelusta on saatavilla pian puhelun jälkeen seuraavissa numeroissa:
Yhdysvallat puh. +1 800 585 8367, konferenssitunnus 86914019;
Eurooppa puh. +44 1452 55 0000, konferenssitunnus 87088764;

On otettava huomioon, että tähän tiedotteeseen sisältyvät, muut kuin jo
toteutuneita seikkoja koskevat lausumat ovat tulevaisuudennäkymiin liittyviä
kannanottoja. Näitä ovat esimerkiksi: A) odotetut suunnitelmat ja hyödyt
liittyen kumppanuuteen Microsoftin kanssa, jossa pyritään tuomaan yhteen
yhtiöiden toisiaan täydentävät vahvuudet ja osaaminen uuden maailmanlaajuisen
mobiiliekosysteemin luomiseksi älypuhelimille; B) uusien strategioidemme
toteuttamisen aikataulut ja odotetut hyödyt, mukaan lukien toiminnalliset ja
taloudelliset hyödyt ja tavoitteet, sekä muutokset yhtiön johdossa ja
toiminnallisessa rakenteessa; C) tuotteidemme ja palveluidemme toimituksiin
liittyvät ajankohdat; D) kykymme innovoida, kehittää, toteuttaa ja kaupallistaa
uusia teknologioita, tuotteita ja palveluita; E) arviot markkinoiden
kehittymisestä ja rakenteellisista muutoksista; F) arviot ja tavoitteet koskien
teollisuudenalamme volyymien kehitystä, markkinaosuutta, hintoja, liikevaihtoa
ja katteita liittyen tuotteisiimme ja palveluihimme; G) toiminnallisia
tavoitteitamme ja liiketoimintamme tulosta koskevat arviot ja tavoitteet; H)
arviot ja tavoitteet koskien yhteistyö- ja kumppanuusjärjestelyitä; I) vireillä
olevien ja uhkaavien oikeudenkäyntien lopputulos; J) arviot koskien
uudelleenjärjestelyiden, investointien, yrityskauppojen ja divestointien
menestyksekästä toteuttamista oikea-aikaisesti ja kykyämme saavuttaa
uudelleenjärjestelyihin, investointeihin, yrityskauppoihin tai divestointeihin
liittyvät taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet; ja K) lausumat, joissa
esiintyy sana "uskoa", "odottaa", "ennakoida", "tavoite", "arvioida", "on
tarkoitettu", "tähdätä", "suunniteltu", "aikoa", "tekee" tai muu vastaava
ilmaisu. Tällaiset lausumat perustuvat johdon parhaaseen arvioon ja uskoon sen
tiedon valossa, joka sillä on kyseisellä hetkellä saatavilla. Koska tällaisiin
lausumiin sisältyy riskejä ja epävarmuuksia, todelliset tulokset voivat poiketa
huomattavasti niistä tuloksista, joita tällä hetkellä odotamme. Tekijöitä,
jotka saattaisivat aiheuttaa tällaisia poikkeamia voivat olla esimerkiksi: 1)
menestyksemme älypuhelinmarkkinoilla, mukaan lukien kykymme esitellä ja tuoda
markkinoille merkittäviä määriä houkuttelevia, kilpailukykyisesti hinnoiteltuja
Nokia-tuotteita, joissa on Windows Phone -ohjelmistoalusta, jotka erottuvat
positiivisesti kilpailijoidemme tuotteista sekä Windows Phone -ekosysteemin
ulkopuolella että sisällä; 2) kykymme tehdä niistä Nokia-tuotteista, joissa on
Windows Phone -ohjelmistoalusta, kilpailukykyinen valinta kuluttajille sekä
menestyksemme Microsoftin kanssa kannustaa ja tukea sitä, että saavutetaan
Windows Phone -ohjelmistoalustaan perustuville tuotteille kilpailukykyinen ja
kannattava maailmanlaajuinen ekosysteemi, joka saavuttaa riittävän laajuuden,
arvon ja houkuttelevuuden kaikille markkinaosapuolille; 3) Nokian Windows Phone
7 -ohjelmistoalustaan perustuvien tuotteiden vähentynyt kysyntä ja liikevaihto
johtuen uusien Nokian Windows Phone 8 -ohjelmistoalustaan perustuvien
tuotteiden ennakoinnista ja saatavuudesta; 4) haasteet joita meillä on liittyen
kykyymme ylläpitää Symbian-alustaan perustuvan puhelinvalikoimamme
kilpailukykyisyyttä ja Symbian-alustan taloudellista elinkelpoisuutta kun
siirrymme Windows Phone -ohjelmistoalustaan ensisijaisena
älypuhelinohjelmistoalustanamme; 5) kykymme tehokkaasti ja oikea-aikaisesti
toimeenpanna suunnitellut muutokset toimintamalliimme, mukaan lukien
suunnitellut uudelleenjärjestelytoimenpiteet ja kykymme menestyksekkäästi
toteuttaa suunnitellut investoinnit, yrityskaupat ja divestoinnit
parantaaksemme toimintamalliamme ja saavuttaa tavoiteltuja tehokkuusetuja ja
liiketoimintakulujen alennuksia sekä meidän kykymme  arvioida oikein niihin
liittyviä uudelleenjärjestelykuluja ja uudelleenjärjestelykuluihin liittyviä
ulosmeneviä kassavirtoja; 6) meidän tulevan myyntimme kehittyminen, muiden
tekijöiden ohella, voi vaatia meitä kirjaamaan ylimääräisiin
komponenttivarastoihin, tuleviin ostositoumuksiin, sekä
vaihto-omaisuusarvostukseen liittyviä kuluja Devices & Services
liiketoiminnassamme; 7) kykymme saada tuottoa sijoituksillemme seuraavan
sukupolven laitteisiin, ohjelmisto-alustoihin ja käyttäjäkokemuksiin; 8)
kykymme tuottaa houkuttelevia ja kilpailukykyisiä Mobile Phones -yksikön
laitteita, mukaan lukien matkapuhelimet ja sellaiset laitteet, joissa on
älypuhelimille ominaisia piirteitä, kuten täysin kosketusnäytölliset laitteet,
oikea-aikaisesti ja kustannustehokkaasti siten, että ne ovat laitteistoltaan ja
ohjelmistoltaan erottuvia ja että niissä on paikallisesti relevantteja
palveluita ja sovelluksia; 9) kova kilpailutilanne eri markkinoillamme ja
kykymme säilyttää tai parantaa markkina-asemaamme tai menestyksellisesti
vastata kilpailuympäristömme muutoksiin; 10) kykymme pitää palveluksessa,
kannustaa, kehittää ja rekrytoida osaavia työntekijöitä; 11) Location &
Commerce strategiamme menestys, mukaan lukien kykymme luoda menestyksekäs
paikkatietoalusta, kykymme laajentaa paikkatietopalveluitamme erinäisille
laitteille ja ohjelmistoalustoille ja kyky tarjota tukea Devices & Services
-liiketoiminnallemme ja luoda uusia liikevaihdon lähteitä
paikkatietopalveluihimme ja paikallisiin kaupankäyntipalveluihimme liittyvistä
omaisuuseristä; 12) todellinen suoriutumisemme  lyhyellä ja pitkällä
aikavälillä saattavat poiketa merkittävästi ennusteistamme ja siten vaikuttaa
raportointiyksiköidemme kerrytettävissä olevien rahamäärien arviointiin
tulevaisuudessa, mikä voi mahdollisesti johtaa arvonalentumistappion
kirjaamiseen; 13) menestyksemme yhteistyö- ja kumppanuusjärjestelyissä
kolmansien osapuolten, mukaan lukien Microsoftin kanssa; 14) kykymme nopeuttaa
innovaatiota, tuotekehitystä ja toimeenpanoa tuodaksemme markkinoille
oikea-aikaisesti uusia innovatiivisia ja kilpailukykyisiä mobiilituotteita sekä
paikkatietoihin perustuvia että muita palveluita; 15) riippuvaisuus
mobiilituotteiden ja langattoman viestinnän toimialojen kehityksestä useilla
erilaisilla markkinoilla, mukaan lukien paikkatietopalveluihin ja paikallisiin
kaupankäyntipalveluihin liittyvillä toimialoilla, sekä yleinen
maailmanlaajuinen ja alueellinen taloudellinen tilanne; 16) kykymme suojata
useita patentoituja standardisoituja tai differoivia teknologioita kolmansien
osapuolien loukkauksilta tai toimenpiteiltä, jotka tähtäävät
teollisoikeuksiemme mitätöimiseen; 17) kykymme säilyttää ja hyödyntää
perinteisiä vahvuuksiamme mobiilituotemarkkinoilla, mikäli strategioidemme
täytäntöönpanon ja muiden tekijöiden johdosta epäonnistuisimme
operaattoriasiakkaidemme, jakelijoidemme ja kuluttajien asiakasuskollisuuden
ylläpitämisessä; 18) toimittajiemme, yhteistyökumppaneidemme ja asiakkaidemme
menestys, taloudellinen tilanne ja suorituskyky; 19) kykymme ylläpitää
menestyksekkäästi tuotannon, palveluiden kehittämisen ja toimittamisen, sekä
logistiikan tehokkuutta ja kykymme varmistaa tuotteidemme ja palveluidemme
laatu, turvallisuus tietoturva ja oikea-aikainen toimitus; 20) kykymme hankkia
oikea-aikaisesti ja keskeytyksettä riittäviä määriä laadukkaita täysin toimivia
komponentteja, osarakenteita, ohjelmistoja ja palveluita edullisin ehdoin; 21)
kykymme hallita varastoamme ja sopeuttaa toimituksemme oikea-aikaisesti
tuotteidemme muuttuvaan kysyntään; 22) todelliset tai väitetyt ongelmat
tuotteidemme laadussa, turvallisuudessa tai tietoturvassa; 23)
kybertietoturvamurron vaikutus tai muu meidän, yhteistyökumppaneidemme tai
alihankkijoidemme keräämien, saamien tai säilyttämien tai tuotteidemme kautta
saatujen tai tuotteissamme säilytettyjen henkilötietojen tai muiden kuluttajia
koskevien tietojen todellinen tai väitetty katoaminen, asiaton ilmitulo tai
vuoto; 24) kykymme menestyksekkäästi hallita tuotteidemme hinnoittelua ja
tuotteisiimme ja toimintoihimme liittyviä kustannuksia; 25) valuuttakurssien
vaihtelut mukaan lukien erityisesti vaihtelut raportointivaluuttamme euron ja
Yhdysvaltojen dollarin, Japanin jenin, Kiinan yuanin sekä eräiden muiden
valuuttojen välillä; 26) kykymme suojata teknologioita, joita Nokia tai muut
kehittävät tai joita me lisensioimme, kolmansien osapuolten väitteiltä että
olisimme loukanneet suojattuja teollisoikeuksia, sekä tiettyjen tuotteissamme
ja palveluissamme käytettyjen teknologioiden saatavuus kaupallisesti
hyväksyttävin ehdoin; 27) taloudellisiin, poliittisiin tai säädöksiin
liittyvien tapahtuminen sekä muiden tapahtumien vaikutus myyntiimme,
tuotantolaitoksiimme tai omaisuuseriimme kehittyvissä maissa; 28) eri
valtioiden toimintatapojen, kauppapolitiikkojen, lakien tai säännösten
muutosten vaikutukset maissa, joissa meillä on omaisuuseriä tai liiketoimintaa;
29) mahdolliset monitahoiset veroihin liittyvät seikat ja velvoitteet, joiden
nojalla meille tulee maksettavaksi lisää veroja jollakin tai useilla niistä
monista oikeudenkäyttöalueista joissa meillä on liiketoimintaa ja meidän
tulevan myyntimme kehittyminen, muiden tekijöiden ohella, voi vaatia
kirjanpitoarvon vähennyksiä laskennallisissa verosaatavissa; 30) häiriö
tietoliikennejärjestelmissä tai verkoissa, joista toimintamme on riippuvaista;
31) oikeudenkäyntien epäsuotuisat lopputulokset; 32) väitteet siitä, että
tukiasemien ja mobiilituotteiden synnyttämistä sähkömagneettisista kentistä
aiheutuisi mahdollisia terveysriskejä, sekä niihin liittyvät oikeudenkäynnit ja
julkisuus riippumatta siitä, onko väitteillä perusteita; 33) Nokia Siemens
Networksin kyky toimeenpanna menestyksekkäästi ja oikea-aikaisesti sen uusi
strategia ja uudelleenjärjestelysuunnitelma ja lisätä sen yleistä kilpailukykyä
kannattavuutta; 34) Nokia Siemens Networksin menestys tietoliikenneverkkoihin
liittyvien palveluiden markkinoilla ja sen kyky tehokkaasti ja kannattavasti
sopeuttaa sen liiketoiminta ja toiminnot oikea-aikaisesti vastaamaan
asiakkaiden yhä monipuolisempia tarpeita; 35) Nokia Siemens Networksin kyky
säilyttää ja parantaa sen markkina-asemaa tai vastata menestyksekkäästi
kilpailuympäristön muutoksiin; 36) Nokia Siemens Networksin likviditeetti ja
sen kyky vastata käyttöpääomaa koskeviin tarpeisiin; 37) Nokia Siemens
Networksin kyky tuoda oikea-aikaisesti markkinoille uusia tuotteita ja
palveluita sekä niihin liittyviä parannuksia ja teknologioita; 38) Nokia
Siemens Networksin kyky menestyksekkäästi toimeenpanna sen strategia Motorola
Solutions -yhtiöltä hankituille langattomien verkkotoimintojen omaisuuserille;
39) kehitys suurissa, monivuotisissa sopimuksissa tai suhteessamme merkittäviin
asiakkaisiin verkkoratkaisujen ja niihin liittyvien palvelujen aloilla; 40)
asiakasrahoitusriskiemme hallinta erityisesti verkkoratkaisujen ja niihin
liittyvien palvelujen aloilla; 41) mahdolliset käynnissä olevat tai muut
viranomaistutkimukset, jotka kohdistuvat tiettyjen Siemensin entisten
työntekijöiden väitettyihin rikkomuksiin, jotka voivat liittyä tai joilla voi
olla vaikutusta Siemensistä Nokia Siemens Networksiin siirtyneisiin
operaattoritoimintoihin ja työntekijöihin; ja 42) häiriöt, jotka aiheutuvat
Nokia Siemens Networksin asiakassuhteille käynnissä olevista
viranomaistutkimuksista, jotka liittyvät Siemensistä Nokia Siemens Networksiin
siirtyneisiin operaattoritoimintoihin, sekä ne riskitekijät, jotka mainitaan
Nokian 31.12.2011 päättynyttä tilikautta koskevassa Yhdysvaltojen
arvopaperisäännösten mukaisessa asiakirjassa (Form 20-F) ss. 13 - 47 otsikon"Item 3.D Risk Factors" alla. Muut tuntemattomat tai odottamattomat tekijät tai
vääriksi osoittautuvat oletukset voivat aiheuttaa todellisten tulosten
huomattavan poikkeamisen tulevaisuudennäkymiin liittyvissä kannanotoissa ja
lausumissa esitetyistä tulosodotuksista. Nokia ei sitoudu päivittämään tai
muuttamaan tulevaisuudennäkymiin liittyviä kannanottoja tai lausumia uuden
tiedon, tulevaisuuden tapahtuman tai muun syyn johdosta, paitsi siltä osin kuin
sillä on siihen lainmukainen velvollisuus. 



Nokia
Viestintä

Puh. 07180 34900
Sähköposti: press.services@nokia.com

Sijoittajasuhteet, Eurooppa:
Puh. 07180 34927

Sijoittajasuhteet, Yhdysvallat:
Puh. +1 914 368 0555

www.nokia.com