|
|||
2010-02-24 07:30:00 CET 2010-02-24 07:31:53 CET REGULATED INFORMATION Incap - TilinpäätöstiedoteINCAP-KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2009: LIIKEVAIHTO LASKI ENNAKOIDUSTI, TULOS EDELLEEN TAPPIOLLINENIncap Oyj Pörssitiedote 24.2.2010 klo 8.30 * konsernin koko vuoden liikevaihto oli 69,8 miljoonaa euroa eli noin 26 % alhaisempi kuin edellisenä vuonna (2008: 93,9 milj. euroa) * liikevaihdon lasku johtui tietoliikennetoimialan toimitusten ennakoidusta supistumisesta * liiketulos (EBIT) oli -5,0 miljoonaa euroa (-3,6 milj. euroa) * tulokseen sisältyy noin 2,5 miljoonan euron kertaluonteinen kuluvaraus Vuokatin tehtaan tuotannon mahdollisesta lopettamisesta * tervehdytysohjelman toimenpiteiden ansiosta henkilöstökulut ja liiketoiminnan muut kulut laskivat edellisestä vuodesta 3,8 miljoonalla eurolla Tämä tilintarkastettutilinpäätöstiedote on laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaisesti. Vertailuluvut viittaavat viime vuoden vastaavaan ajankohtaan, ellei toisin ole mainittu. Incap-konsernin toimitusjohtaja Sami Mykkänen: "Markkinatilanne vuonna 2009 oli haasteellinen ja yleinen laskusuhdanne vaikutti myös Incapin palvelujen kokonaiskysyntään varsinkin vuoden loppupuolella. Liikevaihdon supistuminen noin neljänneksellä johtui pääasiassa tietoliikennetuotteiden volyymivalmistuksen hallitusta alasajosta strategian mukaisesti. Kannattavuus kehittyi vuoden ensimmäisillä neljänneksillä parempaan suuntaan, mutta viimeisen neljänneksen tappio ja sille kirjattu kuluvaraus tekivät koko vuoden tuloksesta heikomman kuin edellisenä vuonna. Tervehdytysohjelman toimenpiteillä tehostimme toimintaa ja saavutimme merkittäviä kustannussäästöjä, mutta kulurakennetta ei kuitenkaan saatu täysin mukautetuksi alentuneeseen liikevaihtoon. Etenimme strategian toteuttamisessa ja kehitimme toimintaa ja palveluja valituilla energiatehokkuuden ja hyvinvointiteknologian liiketoiminta-alueilla. Valmistuskapasiteetin rakennemuutos jatkui ja elektroniikkavalmistuksen keskittäminen yhteen tuotantolaitokseen Euroopassa eteni. Saimme Intian uudet tuotantotilat käyttöön ja keskitimme konsernin tuotesuunnittelun Intiaan, jossa vahvistamme osaamista edelleen. Aasian merkitys on Incapille tulevaisuudessa yhä tärkeämpi sekä valmistuksen että myynnin kannalta." Liikevaihto ja tulos loka-joulukuussa 2009 Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 17,7 miljoonaa euroa (10-12/2008: 25,8 milj. euroa) eli 31,2 % vähemmän kuin vuoden 2008 vastaavalla jaksolla. Liikevaihdon kehitykseen vaikutti varsinkin sähköteknisten komponenttien toimitusmäärien aleneminen. Liiketulos oli -3,7 miljoonaa euroa (-1,2 milj. euroa) ja sen osuus liikevaihdosta oli -20,7 % (-4,8 %). Vuosineljänneksen tulokseen sisältyy 2,5 miljoonan euron kertaluontoinen kuluvaraus Vuokatin tehtaan mahdollisen sulkemisen vuoksi. Vertailukauden liiketulos sisältää kertaluontoista, tuotannon uudelleenjärjestelyihin liittyvää kuluvarausta 0,8 miljoonaa euroa. Vertailu neljännesvuosittain 10-12/ 7-9/ 4-6/ 1-3/ 10-12/ 7-9/ 4-6/ (1000 euroa) 2009 2009 2009 2009 2008 2008 2008 17 746 16 613 16 928 21 395 26 412 Liikevaihto 18 479 25 789 -3 666 -314 -472 -518 -1 241 -442 -600 Liiketulos Katsauskauden -3 926 -810 -1 035 -949 -1 915 -800 -1 005 tulos Osakekohtainen -0,32 -0,07 -0,08 -0,08 -0,16 -0,07 -0,08 tulos, euroa Liikevaihto ja tulos vuonna 2009 Incap-konsernin vuoden 2009 liikevaihto oli 69,8 miljoonaa euroa ja supistui 26 prosenttia edellisvuoden liikevaihtoon verrattuna (2008: 93,9 milj. euroa). Liikevaihdon lasku johtui lähinnä tietoliikennetuotteidenvolyymivalmistuksen hallitusta alasajosta vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Tietoliikennetuotteiden osuus koko vuoden liikevaihdosta oli 6,7 miljoonaa euroa, kun se vuonna 2008 oli 24,1 miljoonaa euroa. Talouden taantuma vaikutti Incapin palvelujen kokonaiskysyntään. Hyvinvointiteknologian asiakkaiden tilausmäärät kasvoivat hiljaisen alkuvuoden jälkeen tasaisesti. Energiatehokkuustoimialan kysyntä kehittyi Euroopassa alkuvuonna odotusten mukaisesti, mutta toimitukset supistuivat vuoden jälkipuoliskolla. Aasian markkina-alueen kysyntä pysyi vakaana, joskin uusien asiakkaiden tuotteet etenivät volyymivalmistukseen odotettua hitaammin. Tilikauden liiketulos oli -5,0 miljoonaa euroa (-3,6 milj. euroa) eli -7,1 % liikevaihdosta (-3,9 %). Tulokseen sisältyy noin 2,5 miljoonan euron kertaluonteinen kuluvaraus, joka kirjattiin vuoden 2009 viimeisen vuosineljänneksen tulokseen Vuokatin tehtaan tuotannon mahdollista lopettamista varten. Intian yksikön liikevaihto kasvoi edellisvuodesta hieman ja oli 7,9 miljoonaa euroa (7,5 milj. euroa). Kurssierojen vaikutuksella oikaistu liikevaihto oli 8,3 miljoonaa euroa. Yksikön kannattavuus parani edellisestä vuodesta, mutta liiketulos oli edelleen tappiollinen. Kannattavuuden paranemiseen tähtäävää tervehdytysohjelmaa jatkettiin ja kustannussäästöjä saavutettiin muun muassa henkilöstökuluissa ja liiketoiminnan muissa kuluissa, jotka olivat noin 3,8 miljoonaa euroa pienemmät kuin edellisenä vuonna. Nettorahoituskulut olivat 1,8 miljoonaa euroa (1,8 milj. euroa) ja poistot 2,9 miljoonaa euroa (2,8 milj. euroa). Tappio ennen veroja oli 6,8 miljoonaa euroa (5,4 milj. euroa). Tilikauden tappio oli 6,7 miljoonaa euroa (5,4 milj. euroa). Sijoitetun pääoman tuotto oli -16 % (-9 %) ja oman pääoman tuotto -69 % (-33 %). Osakekohtainen tulos oli -0,55 euroa (-0,44 euroa). Toiminnan kehittäminen ja rakennemuutoksen toteuttaminen Kannattavuuden parantaminen oli vuoden 2009 keskeinen tavoite ja suurin osa tervehdytysohjelman toimenpiteistä saatiin toteutetuksi. Materiaalihankintaa ja ostotoimintaa kehitettiin ja suoria raaka-ainehankintoja Aasiasta lisättiin. Liiketoiminnan kuluja karsittiin merkittävästi edellisestä vuodesta, mutta kustannusrakennetta ei saatu täysin mukautetuksi alentuneeseen liikevaihtoon. Vaihto-omaisuuden määrä laski tavoitteiden mukaisesti vuoden alun 16,2 miljoonasta eurosta 11,4 miljoonaan euroon joulukuun lopussa. Myönteinen kehitys johtui sekä tietoliikennekomponenttien varastomäärien alenemisesta että materiaalihallinnan tehostumisesta. Tuotantokapasiteetin käytön tehostaminen on osa yhtiön tervehdytysohjelmaa. Yksittäisten tuotteiden valmistusta siirrettiin Suomesta Viroon. Isompi askel tässä otettiin tilikauden päättymisen jälkeen vuoden 2010 helmikuussa, jolloin alettiin suunnitella koko Vuokatin tehtaan tuotannon siirtämistä Viroon. Intiassa otettiin käyttöön uusi tehdasrakennus, jonne tehtiin laitekantaa modernisoivia hankintoja. Uusi tehdas parantaa Incapin kilpailukykyä merkittävästi, sillä globaalisti toimivat asiakkaat edellyttävät kumppaniltaan paikallista, ajanmukaista palvelua lähellä heidän päämarkkinoitaan. Yhtiön tuotesuunnittelutoiminnot keskitettiin Intiaan, josta käsin palvellaan myös muiden markkina-alueiden asiakkaita. Kaikissa Incapin tehtaissa kehitetään tuotantoon läheisesti liittyvää valmistettavuussuunnittelua, jonka avulla saadaan alennettua tuotteiden valmistuskustannuksia. Uusasiakashankintaa laajennettiin Kiinaan, jossa aloitettiin myyntiyhteistyö paikallisen kumppanin kanssa. Tavoitteena on saada uusia asiakkuuksia Aasiasta lähinnä yhtiön Intian tehtaalle. Lisäksi kumppani kartoittaa yleistä markkinatilannetta ja Incapin liiketoimintamahdollisuuksia Kiinassa. Tase Konsernin taseen loppusumma laski vuoden 2008 lopusta 9,2 miljoonaa euroa 39,7 miljoonaan euroon. Konsernin oma pääoma oli tilikauden päättyessä 6,4 miljoonaa euroa (13,2 milj. euroa). Vieraan pääoman osuus oli 33,3 miljoonaa euroa (35,7 milj. euroa), josta korollista oli 21,3 miljoonaa euroa (19,9 milj. euroa). Vieraasta pääomasta lyhytaikaista velkaa oli 22,2 miljoonaa euroa (22,7 milj. euroa). Emoyhtiön oma pääoma laski 12,6 miljoonaan euroon eli 61 %:iin osakepääomasta. Konsernin omavaraisuusaste oli 16,2 % (27,0 %). Korolliset nettovelat olivat 20,6 miljoonaa euroa (19,3 milj. euroa) ja nettovelkojen suhde omaan pääomaan (gearing) oli 319,8 % (146,1 %). Rahoitus ja rahavirta Konsernin maksuvalmiutta kuvaava quick ratio oli 0,5 (0,7) ja current ratio 1,1 (1,4). Liiketoiminnan rahavirta oli 0,5 miljoonaa euroa (1,4 milj. euroa) ja rahavarojen muutos 0,04 miljoonaa euroa lisäystä (0,3 milj. euroa vähennystä). Finnfund teki 1,9 miljoonan euron suuruisen osakepääomasijoituksen Intian tytäryhtiöön. Sopimusehdoista johtuen sijoitus katsotaan konsernin IFRS- tilinpäätöksessä pitkäaikaiseksi lainaksi. Käyttöpääoman aleneminen 2,9 miljoonalla eurolla mahdollisti liiketoiminnan positiivisen kassavirran. Käyttöpääoman paranemisen merkittävin tekijä oli vaihto-omaisuuden lasku 4,8 miljoonalla eurolla. Tutkimus- ja kehitystoiminta Incapin tutkimus- ja kehitystoiminnan kulut liittyvät omien toimintaprosessien kehittämiseen ja olivat 0,1 miljoonaa euroa (0,5 milj. euroa). Investoinnit Investointien rahavirta vuonna 2009 oli 1,1 miljoonaa euroa (1,8 milj. euroa). Investoinnit liittyivät lähinnä Vaasan ja Intian tehtaiden konekannan uudistamiseen. Muissa yksiköissä tehtiin lähinnä korvausinvestointeja. Investoinneista 0,7 miljoonaa euroa hankittiin rahoitusleasingilla (0,5 milj. euroa). Ympäristöasiat Incapin ympäristöjohtamista ohjaa konsernin ympäristöpolitiikka. Yhtiön kaikissa tehtaissa on Lloyds'in tai TÜV Rheinlandin sertifioimat ympäristö- ja laatujärjestelmät, joita käytetään toiminnan jatkuvan parantamisen työkaluina.Ympäristöjärjestelmä vastaa ISO 14001:2004 -standardia ja laatujärjestelmä on ISO 9001:2008 -standardin mukainen. Helsingin, Kuressaaren ja Vuokatin tehtaille on myönnetty lääketieteen laitevalmistuksessa laajasti sovellettava ISO13485:2003 -sertifikaatti. Intian tehtaalla on autoteollisuuden edellyttämä TS 16949 -laatusertifikaatti. Henkilöstö Vuoden alussa Incap-konsernin palveluksessa oli 727 ja lopussa 783 henkilöä. Keskimäärin vuonna 2009 työsuhteessa oli 751 henkilöä (735). Henkilöstön määrä kasvoi edellisestä vuodesta noin 8 %. Suurinta kasvu oli Intian toiminnoissa, jossa henkilöstön määrä lisääntyi yli 90 henkilöllä. Vuoden lopussa noin 40 % henkilöstöstä työskenteli Suomessa, 23 % Virossa ja 37 % Intiassa. Vuoden lopussa Incap-konsernin henkilöstöstä naisia oli 488 ja miehiä 295. Vakinaisessa työsuhteessa oli 659 ja määräaikaisessa 124 henkilöä. Osa-aikaisia työsuhteita oli vuoden lopussa 5. Henkilöstön keski-ikä on 36 vuotta. Yhtiön johto ja organisaatio Yhtiön toimitusjohtajana tilikaudella toimi insinööri Sami Mykkänen. Konsernin johtoryhmään kuuluivat hänen lisäkseen Kimmo Akiander (liiketoimintayksikkö Well-being), Jari Koppelo (liiketoimintayksikkö Energy Efficiency Europe), Jarmo Kolehmainen (liiketoimintayksikkö Energy Efficiency Asia), Mikko Hirvinen (tuotanto), Eeva Vaajoensuu (talous ja hallinto) ja Hannele Pöllä (viestintä ja henkilöstö). Tilikauden päättymisen jälkeiset tapahtumat Koska selvitystyö ja neuvottelut Vuokatin tehtaan mahdollisesta liiketoimintakaupasta päättyivät tuloksettomina, yhtiö käynnisti tehtaalla 4.2.2010 yhteistoimintaneuvottelut ja suunnittelee siirtävänsä tehtaan tuotannon Viroon vuoden 2010 aikana. Tuotannon siirtäminen Vuokatista Kuressaareen parantaa toiminnan tehokkuutta ja sillä tavoitellaan vuonna 2011 noin 3 miljoonan euron kustannussäästöä vuoteen 2009 verrattuna. Incap kirjasi Vuokatin tehtaan mahdollisesta sulkemisesta vuoden 2009 viimeisen vuosineljänneksen tulokseen noin 2,5 miljoonan euron kertaluontoisen kuluvarauksen. Tilikaudelle 2008 tehdyt varaukset huomioon ottaen tuotantorakenteen uudelleenjärjestelyyn on varattuna yhteensä 3,1 miljoonaa euroa. Samassa yhteydessä tiedotettiin, että yhtiön rahoitusaseman vahvistamiseksi hallitus valmistelee suunnattua osakeantia, joka toteutetaan tai josta päätetään viimeistään 13.4.2010 pidettävässä yhtiökokouksessa. Hallituksella on vuoden 2009 yhtiökokouksen myöntämä valtuutus osakepääoman korottamisesta yhteensä enintään 1 200 000 osakkeella. Yhtiökokous 2009 Incap Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin Helsingissä 3.4.2009.Yhtiökokous vahvisti konsernin tilinpäätöksen vuodelta 2008 ja myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille. Vuodelta 2008 ei maksettu osinkoa. Yhtiökokous valtuutti hallituksen yhden vuoden kuluessa yhtiökokouksesta lukien päättämään osakepääoman korottamisesta yhdellä tai useammalla uusmerkinnällä siten, että valtuutuksen perusteella merkittävien osakkeiden yhteenlaskettu määrä on enintään 1 200 000 osaketta. Hallitus ei käyttänyt valtuutusta tilikauden aikana. Hallitus ja tilintarkastaja Varsinainen yhtiökokous valitsi hallituksen jäseniksi edelleen Kalevi Laurilan, Susanna Miekk-ojan, Jukka Harjun ja Kari Häyrisen. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Lassi Noponen. Hallitus valitsi keskuudestaan puheenjohtajaksi Kalevi Laurilan ja varapuheenjohtajaksi Susanna Miekk-ojan. Hallituksen sihteerinä toimi varatuomari Jari Pirinen. Hallitus kokoontui vuonna 2009 yhteensä 17 kertaa ja hallituksen jäsenten keskimääräinen osallistumisprosentti kokouksissa oli 98. Yhtiön tilintarkastajana toimi tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy, vastuullisena tilintarkastajana Jari Karppinen, KHT. Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Incap julkaisee Arvopaperimarkkinalain mukaisen selvityksen yhtiön hallinto- ja ohjausjärjestelmästä erillisenä dokumenttina toimintakertomuksen ja vuosikertomuksen julkaisun yhteydessä. Osake ja osakkeenomistajat Incap Oyj:llä on yksi osakelaji ja osakkeiden lukumäärä on 12 180 880. Osakkeen kurssi vaihteli tilikaudella 0,43 ja 0,99 euron välillä (0,49 ja 1,60 euron välillä), ja vuoden viimeinen kaupantekokurssi oli 0,67 euroa (0,55 euroa). Osakkeen vaihto tilikauden aikana oli 25 % koko osakemäärästä (14 %). Tilikauden lopussa yhtiöllä oli 1 089 osakasta (1 003). Osakkeista 2,8 % (3,7 %) oli hallintarekistereissä. Yhtiön markkina-arvo 31.12.2009 oli 8,2 miljoonaa euroa (6,7 milj. euroa). Yhtiöllä ei ole hallussaan omia osakkeita. Incapin osakkeiden toimialaluokitus muuttui liikevaihdon rakennemuutoksen seurauksena ja helmikuusta 2009 alkaen osakkeen toimialaluokka on Teollisuustuotteet ja -palvelut ja toimialakoodi 20104010 (Sähkötarvikkeet ja laitteet). Osakepohjaiset kannustinohjelmat Incap-konsernilla oli tilikauden päättyessä voimassa kaksi osakepohjaista kannustinohjelmaa. Vuonna 2004 käyttöön otetusta optio-ohjelmasta jaettuja optioita on yhteensä 51 100 kappaletta, jotka oikeuttavat yhtä monen osakkeen merkintään. Incapin osakepääoma voi merkintöjen perusteella nousta enintään noin 85 848 eurolla. Optio-ohjelman piiriin kuului vuoden lopussa kolme henkilöä. Vuoden 2009 optio-ohjelma sisältää yhteensä 600 000 kappaletta optio-oikeuksia ja oikeuttaa merkitsemään 600 000 Incap Oyj:n osaketta. Toimitusjohtajalle jaettiin helmikuussa 2009 100 000 kappaletta optioita. Lisäksi hänelle jaetaan vuonna 2010 enintään 100 000 kappaletta optioita edellyttäen, että hallituksen määrittämät tavoitteet yhtiön liikevoitolle ja käyttöpääoman tuotolle vuodelle 2009 toteutuvat. Enintään 400 000 kappaletta optioita jaetaan yhtiön avainhenkilöille kahdessa erässä edellyttäen, että hallituksen vuosille 2009 ja 2010 määrittämät tavoitteet yhtiön liikevoitolle ja käyttöpääoman tuotolle toteutuvat ja että kukin saavuttaa omat yksilöidyt tavoitteensa. Arvopaperimarkkinalain 2 luvun 9 §:n mukaiset ilmoitukset omistusosuuden muuttumisesta Incap ei saanut tilikaudella Arvopaperimarkkinalain 2 luvun 9 §:n mukaisia ilmoituksia omistusosuuden muutoksista. Lähiajan riskit ja liiketoiminnan epävarmuustekijät Incapin hallituksen hyväksymässä riskienhallintapolitiikassa riskit on ryhmitelty toimintaympäristöön liittyviin riskeihin, toiminnallisiin riskeihin sekä vahinko- ja rahoitusriskeihin. Incapissa riskienhallinta kohdistuu ensisijaisesti riskeihin, jotka uhkaavat liiketoiminnan tavoitteita ja jatkuvuutta. Liiketoimintamahdollisuuksien hyödyntämiseksi Incap on valmis ottamaan hallittuja riskejä konsernin riskienhallintakyvyn rajoissa. Maailmantalouden ja asiakasteollisuuksien suhdannevaihtelut vaikuttavat Incapin kysyntään ja taloudelliseen asemaan.Incapin myynti jakautuu usealle asiakastoimialalle, mikä tasoittaa eri teollisuusalojen suhdannevaihteluiden vaikutusta. Asiakaspohjaa pyritään laajentamaan edelleen siten, että riippuvuus yksittäisestä asiakkaasta tai useammasta samalla toimialalla toimivasta asiakkaasta ei aiheuta yhtiölle merkittävää taloudellista riskiä. Incapin toimiala, sopimusvalmistus, on voimakkaasti kilpailtu ja kustannustason hallintaan liittyy huomattavaa painetta. Riskiä pyritään hallitsemaan toiminnan tehokkuuden ja kustannustason jatkuvalla seurannalla ja hallinnalla. Kustannusrakenteen joustavuutta on lisätty tuotannon hajauttamisella eri toimintamaihin ja valmistuksen ohjaamisella Suomen ja muiden toimintamaiden kesken. Incapissa arvioidaan jatkuvasti eri toimintojen organisointia sekä henkilöstöresurssien riittävyyttä ja tasoa. Tällä pyritään varmistamaan, että organisaatio toimii tehokkaasti, osaaminen on oikealla tasolla ja että yhtiö pystyy keskeytyksettä ja laadukkaasti tarjoamaan asiakkailleen heidän tarvitsemansa palvelut sekä hoitamaan velvoitteensa muita sidosryhmiä kohtaan. Kilpailukyvyn kannalta olennainen tekijä on työvoimakustannusten kehitys Incapin toimintamaissa. Materiaalitoimittajien laatu-, valmistus- ja jakeluongelmat sekä materiaalien markkinahintojen muutokset vaikuttavat Incapin toimituskykyyn ja kustannuksiin. Suuri osa materiaalihinnoista on kytketty asiakassopimuksiin, mikä pienentää materiaalihintariskejä. Rahoitusmarkkinoiden yleinen tilanne vaikuttaa yhtiön rahoituksen hankintaan. Vuonna 2007 tehty liiketoimintayksikön hankinta Intiassa on lisännyt konsernin ulkoista rahoitusta ja rahoitusriskejä. Intian toimintojen rahoituspohja vahvistui Finnfundin osakepääomasijoituksella Incapin intialaiseen tytäryhtiöön. Konsernin korko- ja valuuttariskiä pyritään hallitsemaan valitulla rahoitusrakenteella, joka perustuu sekä kiinteä- että vaihtuvakorkoisiin rahoitusvälineisiin valituissa valuutoissa. Emoyhtiön oma pääoma laski 12,6 miljoonaan euroon, joka on 61 % osakepääomasta. Rahoitusaseman vahvistamiseksi Incapin hallitus on ilmoittanut valmistelevansa suunnattua osakeantia. Yhtiö tarkistaa säännöllisesti vakuutuksensa osana riskien hallintaa. Tavoitteet vuonna 2010 Liiketoimintaympäristön ennakoidaan pysyvän haastavana myös alkaneella tilikaudella. Yhtiön tavoitteena on liikevaihdon kannattava kasvu. Systemaattisen uusasiakashankinnan lisäksi kasvua haetaan tarjoamalla nykyisille asiakkaille uusia palveluja ja laajempia toimituskokonaisuuksia. Toiminnan tehostamisen pääpaino on materiaalitoimintojen kehittämisessä, tuotantorakenteen muutoksen läpiviennissä ja prosessien virtaviivaistamisessa. Markkinointipanostuksia lisätään ja palveluja kehitetään muun muassa kasvattamalla suunnitteluosaamista Intiassa. Näkymät vuodelle 2010 Incapin arviot liiketoiminnan tulevasta kehityksestä perustuvat yhtiön asiakkaiden esittämiin ennusteisiin sekä yhtiön omiin näkemyksiin. Epävarmana jatkuvan taloustilanteen vuoksi asiakkaiden näkemykset markkinoiden kehityksestä ovat edelleen varovaisia. Incap arvioi liikevaihtonsa vuonna 2010 olevan suurempi kuin vuonna 2009, jolloin se oli 70 miljoonaa euroa. Vuoden 2010 liiketuloksen (EBIT) arvioidaan olevan merkittävästi parempi kuin vuonna 2009 (-5,0 milj. euroa). Hallituksen esitys tulosta koskeviksi toimenpiteiksi Emoyhtiön tilikauden tappio on 3 825 364,79 euroa. Hallitus ehdottaa 13.4.2010 kokoontuvalle yhtiökokoukselle, että osinkoa ei jaeta ja että tilikauden tulos jätetään omaan pääomaan. Varsinainen yhtiökokous 2010 Incap Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään tiistaina 13.4.2010 alkaen klo 15 G.W. Sundmansin neuvottelutiloissa osoitteessa Eteläranta 16, Helsinki. Helsingissä 23.2.2010 INCAP OYJ Hallitus Lisätietoja: toimitusjohtaja Sami Mykkänen, puh. 040 559 9047 talousjohtaja Eeva Vaajoensuu, puh. 040 763 6570 viestintä- ja henkilöstöjohtaja Hannele Pöllä, puh. 040 504 8296 JAKELU NASDAQ OMX Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet Yhtiön kotisivutwww.incap.fi <http://www.incap.fi/> TIEDOTUSTILAISUUS Incap järjestää tiedotustilaisuuden lehdistölle ja analyytikoille 24.2.2009 klo 10 World Trade Center Helsingin kokoustilassa nro 4,osoitteessa Aleksanterinkatu 17, 2. kerros, 00100 Helsinki. LIITTEET 1 Konsernin tuloslaskelma 2 Konsernin tase 3 Konsernin rahavirtalaskelma 4 Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista 5 Konsernin tunnusluvut ja vastuusitoumukset 6 Tunnuslukuja vuosineljänneksittäin INCAP LYHYESTI Incap on kansainvälisesti toimiva sopimusvalmistaja, jonka palvelut kattavat elektromekaanisten tuotteiden koko elinkaaren suunnittelusta ja valmistuksesta huolto- ja ylläpitopalveluihin. Incapin asiakkaat ovat oman alansa johtavia energiatehokkuus- ja hyvinvointiteknologian laitetoimittajia, joille yhtiö tuottaa kilpailukykyä strategisena kumppanina. Incapilla on toimintaa Suomessa, Virossa ja Intiassa. Konsernin liikevaihto vuonna 2009 oli noin 70 miljoonaa. euroa ja yhtiön palveluksessa on tällä hetkellä noin 780 henkilöä. Incapin osake on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja:www.incap.fi<http://www.incap.fi/>. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA (IFRS) (1000 euroa, tilintarkastettu) 1-12/2009 1-12/2008 Muutos % LIIKEVAIHTO 69 767 93 925 -26 Valmistus omaan käyttöön Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos -1 499 791 -290 Liiketoiminnan muut tuotot 342 53 539 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö 45 654 66 672 -32 Henkilöstökulut 16 132 18 722 -14 Poistot ja arvonalentumiset 2 869 2 823 2 Liiketoiminnan muut kulut 8 924 10 165 -12 ---------------------------------------------------------------------- LIIKEVOITTO/TAPPIO - 4 970 -3 612 38 Rahoitustuotot ja -kulut -1 780 -1 810 -2 ---------------------------------------------------------------------- VOITTO/TAPPIO ENNEN VEROJA -6 750 -5 422 24 Tuloverot 29 21 38 ---------------------------------------------------------------------- TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO -6 721 -5 401 24 Osakekohtainen tulos -0,55 -0,44 25 Optioilla ei ole laimentavaa vaikutusta tilikausilla 2008ja 2009 MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT 1-12/2009 1-12/2008 Muutos % TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO -6 721 -5 401 24 MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT: Muuntoerot ulkomaisista yksiköistä 19 -262 -107 ----------------------------------------------------------------- Muut Laajan tuloksen erät netto 19 -262 -107 KOKONAISTULOS -6 702 -5 663 18 Kokonaistuloksen jakautuminen: Emoyhtiön osakkeenomistajille -6 702 -5 663 18 Vähemmistöosakkaille 0 0 Liite 2 KONSERNITASE (IFRS) (1000 euroa, tilintarkastettu) 31.12.2009 31.12.2008 Muutos % VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineelliset hyödykkeet 10 247 11 250 -9 Liikearvo 977 969 1 Muut aineettomat hyödykkeet 1 008 1 311 -23 Muut rahoitusvarat 14 16 -11 Laskennallinen verosaaminen 4 156 4 148 0 ----------------------------------------------------------------- PITKÄAIKAISET VARAT YHTEENSÄ 16 402 17 693 -7 LYHYTAIKAISET VARAT Vaihto-omaisuus 11 381 16 153 -30 Myyntisaamiset ja muut saamiset 11 261 14 444 -22 Rahavarat 661 641 3 ----------------------------------------------------------------- LYHYTAIKAISET VARAT YHTEENSÄ 23 303 31 239 -25 VARAT YHTEENSÄ 39 706 48 932 -19 EMOYRITYKSEN OMISTAJILLE KUULUVA PÄÄOMA Osakepääoma 20 487 20 487 0 Ylikurssirahasto 44 44 1 Muuntoero -459 -478 -4 Kertyneet voittovarat -13 629 -6 864 99 ----------------------------------------------------------------- OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ 6 443 13 190 -51 PITKÄAIKAISET VELAT Laskennalliset verovelat 70 99 -29 Korolliset velat 10 999 12 977 -15 ----------------------------------------------------------------- PITKÄAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA 11 069 13 077 -15 LYHYTAIKAISET VELAT Ostovelat ja muut velat 11 925 15 731 -24 Lyhytaikaiset korolliset velat 10 269 6 935 48 ----------------------------------------------------------------- LYHYTAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA 22 194 22 666 24 OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 39 706 48 932 -19 Liite 3 KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA 1-12/2009 1-12/2008 (1 000 euroa, tilintarkastettu) Liiketoiminnan rahavirta Liikevoitto -4 970 -3 612 Oikaisut liikevoittoon 4 342 2 760 Käyttöpääoman muutos 2 929 3 702 Maksetut korot -1 812 -1 640 Saadut korot 40 143 --------------------------------------------------------- Liiketoiminnan rahavirta 529 1 353 Investointien rahavirta Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin -1 064 -1 699 Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot 17 160 Tytäryhtiön hankinta Myönnetyt lainat -9 Myydyt tytäryhtiöosakkeet 50 Lainasaamisten takaisinmaksut 2 1 --------------------------------------------------------- Investointien rahavirta -1 054 -1 488 Rahoituksen rahavirta Lainojen nostot 5 683 1 753 Lainojen takaisinmaksut -3 868 -838 Rahoitusleasingvelkojen maksut -1 255 -1 063 --------------------------------------------------------- Rahoituksen rahavirta 560 -148 Rahavarojen muutos 35 -283 Rahavarat tilikauden alussa 641 944 Valuuttakurssien muutosten vaikutus -17 -20 Käyvän arvon muutokset (rahavarat) 2 Rahavarat tilikauden lopussa 661 641 Liite 4 LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (IFRS) (1000 euroa, tilintarkastettu) Kertyneet Osakepääoma Ylikurssirahasto Muuntoerot voittovarat Yhteensä Oma pääoma 1.1.2008 20 487 44 -216 - 1 188 19 127 Muuntoerojen muutos -262 -262 Myönnetyt optiot -275 -275 -------------------------------------------------------------------------------- Omaan pääomaan suoraan kirjatut -262 -275 -537 nettovoitot ja -tappiot Katsauskauden tulos -5 401 -5 401 -------------------------------------------------------------------------------- Kokonaisvoitot ja -tappiot -262 -5 676 -5 938 Oma pääoma 31.12.2008 20 487 44 -478 -6 864 13 190 Oma pääoma 1.1.2009 20 487 44 -478 -6 864 13 190 Muuntoerojen muutos 19 19 Myönnetyt optiot -10 -10 Muut muutokset -35 -35 -------------------------------------------------------------------------------- Omaan pääomaan suoraan kirjatut nettovoitot ja -tappiot 19 -45 -26 Tilikauden tulos -6 721 -6 721 -------------------------------------------------------------------------------- Kokonaisvoitot ja -tappiot 19 -6 765 -6 747 Oma pääoma 31.12.2009 20 487 44 -459 -13 629 6 443 Liite 5 KONSERNIN TUNNUSLUVUT JA VASTUUSITOUMUKSET (IFRS) 31.12.2009 31.12.2008 Liikevaihto, milj. euroa 69,8 93,9 Liikevoitto, milj. euroa -5,0 -3,6 % liikevaihdosta -7,1 -3,9 Voitto ennen veroja, milj. euroa -6,7 -5,4 % liikevaihdosta -9,7 -5,8 Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % -15,9 -8,6 Oman pääoman tuotto (ROE), % -68,5 -33,4 Omavaraisuusaste, % 16,2 27,0 Gearing, % 319,8 146,1 Nettovelka, milj. euroa 21,3 20,7 Korollinen nettovelka, milj. euroa 20,6 19,3 Osakeantioikaistu osakkeiden lkm keskimäärin katsauskauden aikana 12 180 880 12 180 880 Tulos/osake (EPS), euroa -0,55 -0,44 Oma pääoma/osake, euroa 0,53 1,08 Investoinnit, milj. euroa 1,1 1,8 % liikevaihdosta 1,5 1,9 Henkilöstö keskimäärin 751 735 VASTUUSITOUMUKSET, milj. euroa OMASTA VELASTA Kiinnitykset 12,0 12,0 Muut vastuut 4,6 8,8 Liite 6 KONSERNIN TUNNUSLUVUT VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN (IFRS) 10-12/ 7-9/ 4-6/ 1-3/ 10-12/ 7-9/ 4-6/ 1-3/ 2009 2009 2009 2009 2008 2008 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 17,7 16,6 16,9 18,5 25,8 21,4 26,4 20,3 Liikevoitto, milj. euroa -3,7 -0,3 -0,5 -0,5 -1,2 -0,4 -0,6 -1,3 % liikevaihdosta -20,7 -1,9 -2,8 -2,8 -4,8 -2,1 -2,3 -6,5 Voitto ennen veroja, milj. euroa -4 -0,8 -1,0 -0,9 -1,9 -0,8 -1,0 -1,7 % liikevaihdosta -22,3 -4,9 -6,1 -5,1 -7,5 -3,7 -3,8 -8,3 Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % -47,3 -4 -2,1 -4,9 -11,1 -4,1 -4,9 -13,4 Oman pääoman tuotto (ROE), % -160 -27,5 -33,9 -29,8 -47,4 -18,7 -22,9 -37,0 Omavaraisuusaste, % 16,2 24,6 26,4 27,4 27 29,43 31,2 33,3 Gearing, % 319,8 173,8 164,9 151,1 146,1 132,6 120,4 106,5 Nettovelka, milj. euroa 21,3 20,6 19,7 19,6 20,7 21,7 18,0 19,9 Korollinen nettovelka, milj. euroa 20,6 18,1 18,6 18,6 19,3 20,1 19,2 18,3 Osakeantioikaistu osakkeiden lkm keskimäärin tilikauden 12 180 12 180 12 180 12 180 12 180 12 180 12 180 12 180 aikana 880 880 880 880 880 880 880 880 Tulos/osake (EPS), euroa -0,32 -0,07 -0,08 -0,08 -0,16 -0,07 -0,08 -0,14 Oma pääoma/osake, euroa 0,53 0,86 0,92 1,01 1,08 1,24 1,31 1,41 Investoinnit, milj. euroa 0,1 0,4 0,5 0,1 0,3 0,3 0,4 0,8 % liikevaihdosta 0,6 2,2 2,9 0,6 1,3 1,2 1,6 4,1 Henkilöstö keskimäärin 776 770 732 728 743 739 724 733 [HUG#1387788] |
|||
|