2008-02-06 11:25:16 CET

2008-02-06 11:26:02 CET


REGLERAD INFORMATION

Finska Engelska
Larox Oyj - Pörssitiedote

Kaivosyhtiöiltä 13,5 miljoonan tilaukset Laroxille


Larox toimittaa suodattimia neljälle eri kaivosyhtiölle Japaniin, Venäjälle,    
Chileen ja Kongon demokraattiseen tasavaltaan. Yhteisarvoltaan noin 13,5        
miljoonan euron tilaukset käsittävät  eri tyyppisiä nesteen ja kiintoaineen     
erotukseen tarkoitettuja suodattimia ja niiden apulaitteita. Toimitukset        
ajoittuvat kuluvan vuoden jälkimmäiselle puoliskolle ja vuoden 2009 alkuun.     

Japaniin toimitetaan kahdeksaan konttiin sijoitettuna yhteensä kuusi eri        
tyyppistä suodatinta apulaitteineen. Suodatinyksiköt ovat osa täydellistä       
metallurgista pilottilaitosta.                                                  

JSC Gaiskij GOK on tilannut kupari- ja sinkkirikastetta tuottavalle             
laitokselleen Venäjällä  kaksi suurta automaattista pystypainesuodatinta        
kuparirikasteelle. Gaiskij Gok on osa venäjän toiseksi suurinta                 
kuparintuottajayhtiötä UMMC (Ural Mining and Metallurgy Company).               

Myös Chileen toimitetaan kaksi suurikokoista pystypainesuodatinta               
kuparirikasteen käsittelyyn.                                                    

Toimitus Kongoon sisältää kaksi suurta pystypainesuodatinta vaahdotusjätteen    
käsittelylaitokselle, joka valmistuttuaan tuottaa kuparikatodeja ja             
kobolttihydroksidia. Kyseessä on täydentävä tilaus neljälle 	                   
tasonauhasuodattimelle, jotka asiakas tilasi vuoden 2007 lopulla.               

Suurimman tilauksen arvo on noin 4,0 miljoonaa euroa, muut tilaukset kukin noin 
2,5 - 3,5 miljoonaa euroa. Kaksi tilauksista yhteisarvoltaan noin 6,0 miljoonaa 
euroa sisältyy vuoden 2007 lopun tilauskantaan. Muut tilaukset kirjataan kuluvan
vuoden tilauksiin. Saadut tilaukset heijastavat vahvana jatkuvaa                
investointiaktiviteettia suodattimiin. Investointipäätöksiin vaikuttaa          
erityisesti metallien hyvä kysyntä, jonka odotetaan jatkuvan vahvana.           

Lisätietoja antavat:                                                            

Larox Oyj                                                                       
Matti Julku                                                                     
Vice President, Mining & Metallurgy                                             
Puh. 05 6688 387                                                                

Larox Oyj                                                                       
Mikko Häkämies                                                                  
Viestintäjohtaja                                                                
Puh. 05 6688 232                                                                

E-mail: etunimi.sukunimi@larox.com	                                             

Larox on teollisuussuodattimia kehittävä, suunnitteleva, valmistava ja niiden   
jälkimarkkinapalveluista vastaava konepajayritys. Se on täyden palvelun         
ratkaisutoimittaja nesteen ja kiintoaineen erottamiseksi toisistaan             
suodattamalla. Larox-teknologiaa hyödynnetään maailmanlaajuisesti pääosin       
kaivos- ja metallurgisen teollisuuden  ja kemian prosessiteollisuuden           
sovelluksissa. Larox toimii yli 40 maassa ja sillä on yli 440 työntekijää.      
Pääkonttori sijaitsee Lappeenrannassa, jossa konsernilla on myös                
tuotantotoimintaa. Liikevaihto vuonna 2006 oli 122,8 miljoonaa euroa, josta yli 
95 % kertyi Suomen ulkopuolelta.                                                


Jakelu: OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet           
www.larox.com