|
|||
2009-10-30 07:31:00 CET 2009-10-30 07:31:02 CET REGULATED INFORMATION Digia Oyj - Osavuosikatsaus (Q1 and Q3)DIGIA OYJ:N KOLMAS VUOSINELJÄNNES 2009 (IFRS)DIGIA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 30.10.2009 KLO 08:30 DIGIA OYJ:N KOLMAS VUOSINELJÄNNES 2009 (IFRS) Yhteenveto Tammi-syyskuu - Liikevaihto 87,1 miljoonaa euroa, laskua 3,6 prosenttia - Liikevoitto 11,5 miljoonaa euroa, kasvua 9,7 prosenttia - Kannattavuus (EBIT-%) 13,2 prosenttia (11,6 prosenttia 1-9/2008) - Tuotepohjaisen liikevaihdon osuus 16,5 prosenttia (14,5 prosenttia 1-9/2008) - Osakekohtainen tulos 0,35 euroa, kasvua 16,7 prosenttia Heinä-syyskuu - Liikevaihto 25,3 miljoonaa euroa, laskua 1,4 prosenttia - Liikevoitto 3,4 miljoonaa euroa, kasvua 34,1 prosenttia - Kannattavuus (EBIT-%) 13,6 prosenttia (10,0 prosenttia 7-9/2008) - Tuotepohjaisen liikevaihdon osuus 16,5 prosenttia (15,7 prosenttia 7-9/2008) - Osakekohtainen tulos 0,10 euroa, kasvua 66,7 prosenttia Yhtiö onnistui katsauskaudella erinomaisesti tavoitteissaan toimintansa hyvän kannattavuuden ja vahvan kassavirran säilyttämisessä sekä velkaantumisasteensa alentamisessa. Kolmannen vuosineljänneksen liikevoitto ja osakekohtainen tulos kasvoivat selvästi viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Kannattavuus on koko katsauskauden ajan ollut erityisen hyvä Enterprise Solutions -segmentissä. Myös kyseisen segmentin liikevaihto nousi hieman viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Sen sijaan yhtiön Mobile Solutions -segmentin liiketoimintaa rasitti koko katsauskauden ajan liiketoimintaympäristössä käynnissä oleva rakennemurros ja jatkuvasti kiristyvä hintakilpailu. Tämän seurauksena kyseisen segmentin palvelujen kysyntä ja toiminnan kannattavuus jäivät niille asetetuista tavoitteista. Korollista vierasta pääomaa lyhennettiin katsauskaudella yhteensä 16,1 miljoonaa euroa. Lisäksi yhtiö on katsauskauden jälkeen 19.10.2009 lyhentänyt lainaansa rahoituslaitoksilta kymmenellä miljoonalla eurolla 29 miljoonaan euroon. Näin yhtiö on vuoden 2009 aikana lyhentänyt lainojaan yhteensä jo 26,1 miljoonalla eurolla. Yhtiö ennustaa markkinoiden yleisen taloudellisen epävarmuuden jatkuvan ainakin vielä loppuvuonna 2009 ja kokonaiskysynnän jäävän jonkin verran viime vuotta heikommaksi. Pahimman IT-palvelukysynnän laskun yhtiö arvioi kuitenkin olevan jo ohi. Yhtiö tulee jatkamaan panostustaan myyntinsä kehittämiseksi ja toimintansa tehostamiseksi ja uskoo pitävänsä operatiivisen liiketoimintansa kannattavuuden hyvällä tasolla myös loppuvuonna. Pitkän aikavälin toimintaedellytyksiä parantaakseen yhtiö ilmoittaa aloittaneensa toimenpiteet toimipaikkaverkostonsa ja organisaationsa tiivistämiseksi paremmin markkinoiden tarpeita vastaavaksi ja asiakasvaatimusten mukaisten riittävän suurien osaamiskeskittymien synnyttämiseksi. Samoin yhtiö ilmoittaa käynnistävänsä sanottuihin liiketoiminnan tehostamistoimiin liittyvät, noin 110 työntekijää koskevat YT-neuvottelut asiasta tänään julkaistun erillisen pörssitiedotteen mukaisesti. Toimenpiteillä yhtiö pyrkii tehostamaan organisaationsa toimintaa ja parantamaan erityisesti Mobile Solutions -segmentin kannattavuutta ja kilpailukykyä. Mahdolliset kertaluonteiset kustannukset kohdistuvat yhtiön viimeisen vuosineljänneksen 2009 tulokseen. Tehostamistoimien positiivisten vaikutusten arvioidaan vaikuttavan ensimmäisestä vuosineljänneksestä 2010 alkaen. KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT -------------------------------------------------------------------------------- | | 7-9/2 | 7-9/2 | Muutos | 1-9/20 | 1-9/20 | Muutos | 2008 | | | 009 | 008 | % | 09 | 08 | % | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto | 25 | 25 | -1 % | 87 146 | 90 442 | -4 % | 123 | | | 281 | 630 | | | | | 203 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto | 3 428 | 2 556 | 34 % | 11 539 | 10 522 | 10 % | 13 437 | -------------------------------------------------------------------------------- | - suhteessa | 14 % | 10 % | | 13 % | 12 % | | 11 % | | liikevaihtoon | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden | 2 141 | 1 302 | 64 % | 7 186 | 6 060 | 19 % | 7 409 | | voitto | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | - suhteessa | 8 % | 5 % | | 8 % | 7 % | | 6 % | | liikevaihtoon | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oman pääoman | 11 % | 7 % | | 13 % | 12 % | | 11 % | | tuotto, % | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitetun | 11 % | 9 % | | 12 % | 12 % | | 11 % | | pääoman tuotto, | | | | | | | | | % | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Korollinen | 40 | 56 | -29 % | 40 525 | 56 881 | -29 % | 56 950 | | vieras pääoma | 525 | 881 | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarat | 13 | 15 | -14 % | 13 483 | 15 684 | -14 % | 18 879 | | | 483 | 684 | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Nettovelkaantum | 34 % | 58 % | | 34 % | 58 % | | 53 % | | isaste, % (Net | | | | | | | | | Gearing) | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Omavaraisuusast | 56 % | 46 % | | 56 % | 46 % | | 47 % | | e, % | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos/osake, | 0,10 | 0,06 | 66,7 % | 0,35 | 0,30 | 16,7 % | 0,36 | | eur | | | | | | | | | ,laimentamaton | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos/osake, | 0,10 | 0,06 | 66,7 % | 0,35 | 0,30 | 16,7 % | 0,36 | | eur | | | | | | | | | ,laimennettu | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- MARKKINAT JA DIGIAN LIIKETOIMINTA Epävarmuus markkinoilla jatkui koko katsauskauden ajan ja vaikutti myös yhtiön palveluiden kysyntään ja liikevaihdon kehitykseen. Liikevaihdon laskuvauhti kuitenkin tasaantui kolmannella vuosineljänneksellä ja näin liikevaihto laski ainoastaan hieman verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Haastavasta markkinatilanteesta huolimatta yhtiö onnistui erinomaisesti toimintansa hyvän kannattavuuden ja vahvan kassavirran säilyttämisessä sekä velkaantumisasteensa vähentämisessä koko katsauskauden ajan. Kolmannen vuosineljänneksen liikevoitto ja osakekohtainen tulos kasvoivat selvästi viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Vallitseva markkinatilanne ja lomakauden vaikutukset huomioiden molemmat olivat erittäin hyvällä tasolla. Katsauskauden vahvan kassavirran ansiosta yhtiö pystyi alentamaan merkittävästi velkaantumisastettaan. Lainaa lyhennettiin yhteensä 16,1 miljoonaa euroa ja katsauskauden jälkeen 19.10.2009 vielä 10 miljoonaa euroa lisää, minkä jälkeen yhtiön lainat rahoituslaitoksilta ovat yhteensä 29,0 miljoonaa euroa. Yhtiön kansainvälisen toiminnan painopiste oli katsauskaudella Kiinassa. Viime vuonna avatun Chengdun toimipisteen toiminta kehittyi katsauskaudella suunnitellusti, minkä lisäksi yhtiö avasi toisella neljänneksellä uuden toimipisteen Pekingiin. Tehdyillä toimenpiteillä yhtiö pyrkii edelleen parantamaan toimintansa kustannustehokkuutta ja kilpailukykyä sekä laajentamaan nykyistä asiakaskuntaansa. Yhtiö ilmoittaa katsauskauden jälkeen aloittaneensa YT-neuvottelut Kuopion, Turun, Lahden ja Vaasan toimipisteidensä lakkauttamiseksi sekä työvoiman vähentämiseksi Porin toimipisteessä tietyillä osaamisalueilla. Yhteensä neuvottelujen piirissä on noin 110 henkilöä, joista mahdollisimman monen yhtiö toivoo työllistyvän yhtiön muissa toimipisteissä avoimina oleviin työpaikkoihin. Lisäksi yhtiö ilmoittaa sulkevansa Yaroslavlissa Venäjällä olevan toimipisteensä vuoden loppuun mennessä. Sanottu toimenpide koskee yhteensä yhdeksää yhtiön työntekijää. Edellä mainittujen tehostamistoimenpiteiden tavoitteena on tiivistää yhtiön toimipaikkaverkostoa ja organisaatiota paremmin markkinoiden tarpeita vastaavaksi ja asiakasvaatimusten mukaisten riittävän suurien osaamiskeskittymien synnyttämiseksi sekä samalla parantaa erityisesti Mobile Solutions -segmentin kannattavuutta ja kilpailukykyä. Näin tavoitteena on turvata yhtiön pitkän aikavälin menestymisedellytykset. Enterprise Solutions: Yhtiön Enterprise Solutions -segmentin kannattavuus säilyi koko katsauskauden erittäin hyvänä ja ylitti merkittävästi viime vuoden vertailuluvut jokaisella vuosineljänneksellä. Myös liikevaihto on koko katsauskauden ajan kasvanut hieman viime vuoteen verrattuna. Yleinen markkinatilanne on edelleen haastava, mutta yhtiön operatiivisten tietojärjestelmien tarjouskanta on kasvanut ja yhtiö uskoo monien aiemmin lykkääntyneiden asiakashankkeiden käynnistyvän loppuvuonna muillakin Digian liiketoiminta-alueilla. Kokonaisuutena yhtiön Enterprise Solutions -segmentin liiketoiminta on olosuhteisiin nähden vakaata ja yhtiö odottaa segmentin kannattavuuden säilyvän hyvällä tasolla myös viimeisen vuosineljänneksen aikana. Mobile Solutions: Mobile Solutions -segmentin katsauskauden liikevaihto ja etenkin toiminnan kannattavuus laskivat viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Markkinoilla käynnissä oleva teknologiamurros ja uusien teknologioiden tulo markkinoille on aiheuttanut kysynnän pirstoutumista aiempaa useammalle osaamisalueelle. Toisaalta kysyntä tietyillä palvelu- ja osaamisalueella on alentunut ja siirtynyt osittain suotuisan kustannustason maihin. Myös alan palveluiden hintakilpailu on koko ajan kiristynyt. Sanottu liiketoimintaympäristön murros ja toisaalta yhtiön nykyinen toimipaikkaverkostorakenne ovat johtaneet siihen, ettei yhtiö ole kaikilta osin kyennyt kohdentamaan resurssejaan täysin markkinoiden tarpeita vastaavasti, minkä johdosta yhtiölle on syntynyt työvoiman ylikapasiteettia tietyillä osaamisalueilla. Kokonaisuutena ottaen Mobile Solutions -segmentin liikevaihto ja kannattavuus ovat jääneet niille asetetuista tavoitteista niin kolmannella vuosineljänneksellä kuin katsauskaudella yleensäkin. Yhtiö tuleekin jatkossa kiinnittämään erityistä huomiota Mobile Solutions -segmentin liiketoiminnan kehitykseen. Samalla kun yhtiö toteuttaa edellä mainitut organisaationsa tehostamistoimet, yhtiö tulee viimeisellä neljänneksellä muutenkin kiinnittämään korostunutta huomiota tarjoamansa ja henkilöstönsä osaamisen kehittämiseen sekä toimintansa tehokkuuden parantamiseen. RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT Yhtiön liiketoiminnan keskeiset riskit ja epävarmuustekijät ovat säilyneet pääosin ennallaan. Mobile Solutions -segmentin osalta liiketoimintaympäristössä käynnissä oleva rakennemuutos luo kuitenkin epävarmuutta palvelujen kysynnän ja toiminnan kannattavuuden mahdollisesta pysyväisluonteisesta heikentymisestä, minkä seurauksena myös riski liikearvon alaskirjaustarpeelle on sen osalta kasvanut. Muutoin lyhyen aikavälin epävarmuustekijät liittyvät mahdollisiin merkittäviin muutoksiin yhtiön pääliiketoiminta-alueilla sekä edelleen jatkuvan reaalitalouden taantuman vaikutuksiin yhtiön asiakkaiden investointipäätöksien ja maksuvalmiuden suhteen, ja siten edelleen myös yhtiön liikevaihtoon ja tulokseen. Taantuman mahdollinen pitkittyminen edelleen saattaa johtaa yhtiön asiakkaiden taloudellisen tilanteen heikentymiseen ja maksuvaikeuksiin ja siten aiheuttaa yhtiölle luottotappioita. Merkkejä taloudellisen tilanteen vaikutuksista asiakkaiden investointipäätöksiin, maksuvalmiuteen ja suunniteltujen projektien aikataulujen lykkääntymiseen on ollut havaittavissa, joskin kolmannella vuosineljänneksellä alkoi näkyä merkkejä tilanteen muuttumisesta parempaan suuntaan. Lisäksi asiakasprojektikoon kasvaessa myös riskit projektien ja niiden kannattavuuden hallintaan liittyen kasvavat. TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT Yhtiön päätavoite vuodelle 2009 on ylläpitää vahvaa positiivista kassavirtaa, hyvää kannattavuutta ja vahvistaa tasetta velkaantuneisuutta vähentämällä. Yhtiö jatkaa liiketoimintansa maltillista kansainvälistämistä etsien määrätietoisesti mahdollisuuksia yhtiön tuoteliiketoiminnan kasvattamiselle ja kehittämiselle. Yhtiö jatkaa toimintojensa kasvattamista suotuisan kustannustason maissa, erityisesti Kiinassa. Yhtiö arvioi talouden yleisen epävarmuuden jatkuvan ja vaikuttavan asiakkaiden tietotekniikkainvestointeihin ainakin vielä loppuvuoden ajan. Kokonaisuutena yhtiö arvioi IT-markkinoiden pienentyvän kuluvana vuonna jonkin verran vuoteen 2008 verrattuna. Pahimman IT-palvelukysynnän laskun yhtiö arvioi kuitenkin olevan jo ohi. Liikevaihdon laskun tasaantumisen ja toimintansa tehostamisen myötä yhtiö uskoo operatiivisen liiketoimintansa kannattavuuden säilyvän hyvänä myös loppuvuonna. Pitkällä aikavälillä Digia keskittyy ensisijaisesti orgaanisen kasvun voimistamiseen, hyvän kassavirran ylläpitämiseen sekä taserakenteensa vahvistamiseen. Yhtiö tulee jatkamaan myyntinsä kehittämistä ja panostamaan toimenpiteisiin, joilla edelleen parannetaan toiminnan tehokkuutta. LIIKEVAIHTO Digia-konsernin liikevaihto katsauskaudella oli 87,1 miljoonaa euroa laskien 3,6 prosenttia (1-9/2008 90,4 miljoonaa euroa). Enterprise Solutions- segmentin liikevaihto katsauskaudella oli 51,6 miljoonaa euroa kasvaen 1,4 prosenttia (1-9/2008 50,9 miljoonaa euroa). Mobile Solutions- segmentin liikevaihto katsauskaudella oli 35,5 miljoonaa euroa laskien 10,1 prosenttia (1-9/2008 39,5 miljoonaa euroa). Tuoteliiketoiminnan osuus konsernin liikevaihdosta katsauskaudella oli 14,4 miljoonaa euroa (1-9/2008 13,1 miljoonaa euroa) vastaten 16,5 prosenttia (1-9/2008 14,5 prosenttia). Kansainvälisen liiketoiminnan osuus konsernin liikevaihdosta katsauskaudella oli 7,2 miljoonaa euroa (1-9/2008 12,8 miljoonaa euroa) vastaten 8,3 prosenttia (1-9/2008 14,2 prosenttia). Viime vuoden vertailujaksoon sisältyy liikevaihtoa ruotsalaiselta konkurssiin alkuvuonna 2009 menneeltä ohjelmistoyhtiö UIQ:lta 5,1 miljoonaa euroa. Digia-konsernin liikevaihto kolmannella vuosineljänneksellä oli 25,3 miljoonaa euroa laskien 1,4 prosenttia (7-9/2008 25,6 miljoonaa euroa). Enterprise Solutions- segmentin liikevaihto kolmannella vuosineljänneksellä oli 15,1 miljoonaa euroa kasvaen 0,9 prosenttia (7-9/2008 15,0 miljoonaa euroa). Mobile Solutions- segmentin liikevaihto kolmannella vuosineljänneksellä oli 10,1 miljoonaa euroa laskien 4,5 prosenttia (7-9/2008 10,6 miljoonaa euroa). Tuoteliiketoiminnan osuus konsernin liikevaihdosta kolmannella vuosineljänneksellä oli 4,2 miljoonaa euroa (7-9/2008 4,0 miljoonaa euroa) vastaten 16,5 prosenttia (7-9/2008 15,7 prosenttia). Kansainvälisen liiketoiminnan osuus konsernin liikevaihdosta kolmannella vuosineljänneksellä oli 2,0 miljoonaa euroa (7-9/2008 1,9 miljoonaa euroa) vastaten 7,9 prosenttia (7-9/2008 7,5 prosenttia). Viime vuoden vertailujaksoon sisältyy liikevaihtoa ruotsalaiselta ohjelmistoyhtiö UIQ:lta 0,6 miljoonaa euroa. TULOKSEN JA KANNATTAVUUDEN KEHITYS Digia-konsernin liikevoitto (EBIT) katsauskaudella oli 11,5 miljoonaa euroa kasvaen 9,7 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan (1-9/2008 10,5 miljoonaa euroa). Kannattavuus (EBIT-%) oli 13,2 prosenttia (1-9/2008 11,6 prosenttia). Enterprise Solutions- segmentin liikevoitto katsauskaudella oli 8,8 miljoonaa euroa kasvaen 54,9 prosenttia (1-9/2008 5,7 miljoonaa euroa). Mobile Solutions- segmentin liikevoitto katsauskaudella oli 2,7 miljoonaa euroa laskien 43,8 prosenttia (1-9/2008 4,8 miljoonaa euroa). Digia-konsernin liikevoitto (EBIT) kolmannella vuosineljänneksellä oli 3,4 miljoonaa euroa kasvaen 34,1 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan (7-9/2008 2,6 miljoonaa euroa). Kannattavuus (EBIT-%) oli 13,6 prosenttia (7-9/2008 10,0 prosenttia). Enterprise Solutions- segmentin liikevoitto kolmannella vuosineljänneksellä oli 2,8 miljoonaa euroa kasvaen 30,5 prosenttia (7-9/2008 2,2 miljoonaa euroa). Mobile Solutions- segmentin liikevoitto kolmannella vuosineljänneksellä oli 0,6 miljoonaa euroa kasvaen 54,9 prosenttia (7-9/2008 0,4 miljoonaa euroa). Konsernin tulos ennen veroja katsauskaudella oli 9,7 miljoonaa euroa kasvaen 16,6 prosenttia (1-9/2008 8,3 miljoonaa euroa) ja voitto verojen jälkeen oli 7,2 miljoonaa euroa kasvaen 18,6 prosenttia (1-9/2008 6,1 miljoonaa euroa). Konsernin tulos ennen veroja kolmannella vuosineljänneksellä oli 2,8 miljoonaa euroa kasvaen 48,0 prosenttia (7-9/2008 1,9 miljoonaa euroa) ja voitto verojen jälkeen oli 2,1 miljoonaa euroa kasvaen 64,4 prosenttia (7-9/2008 1,3 miljoonaa euroa). Konsernin osakekohtainen tulos katsauskaudella oli 0,35 euroa kasvaen 16,7 prosenttia (1-9/2008 0,30 euroa). Konsernin osakekohtainen tulos kolmannella vuosineljänneksellä oli 0,10 euroa kasvaen 66,7 prosenttia (7-9/2008 0,06 euroa). Konsernin nettorahoituskulut katsauskaudella olivat 1,8 miljoonaa euroa (1-9/2008 2,2 miljoonaa euroa) ja kolmannella vuosineljänneksellä 0,7 miljoonaa euroa (7-9/2008 0,7 miljoonaa euroa). RAHOITUS JA INVESTOINNIT Digia-konsernin taseen loppusumma oli katsauskauden lopussa 141,9 miljoonaa euroa (2008 153,4 miljoonaa euroa) ja omavaraisuusaste oli 56,1 prosenttia (2008 47,1 prosenttia). Nettovelka suhteessa omaan pääomaan (net gearing) oli 34,3 prosenttia (2008 52,8 prosenttia). Konsernin likvidit varat katsauskauden lopussa olivat 13,5 miljoonaa euroa (2008 18,9 miljoonaa euroa). Konsernilla oli katsauskauden lopussa 40,5 miljoonaa euroa korollista vierasta pääomaa (2008 56,9 miljoonaa euroa). Korollinen vieras pääoma muodostui 39,0 miljoonan euron lainasta rahoituslaitoksilta, 1,3 miljoonan euron rahoitusleasingveloista sekä 0,2 miljoonan euron tuotekehityslainoista. Yhtiö on katsauskauden jälkeen 19.10.2009 lyhentänyt lainaansa rahoituslaitoksilta lisää 10,0 miljoonalla eurolla 29,0 miljoonaan euroon. Myös lainaan liittyviä kovenanttiehtoja on katsauskauden jälkeen muutettu siten, että yhtiöllä on jatkossa jälleen mahdollisuus jakaa osinkona 30 % konsernin edellisen vuoden nettotuloksesta. Arvonalentumistestaus tehdään IAS 36 -standardien mukaisesti nykyoloissa vuosineljänneksittäin liikearvoille ja sellaisille aineettomille hyödykkeille, joiden taloudellinen vaikutusaika on rajaton. Liikearvojen jakautuminen muuttui 1.1.2009 lukien uuden segmenttijaon mukaiseksi liikearvoihin, jotka kohdistuvat Enterprise Solutions -liiketoimintaan ja liikearvoihin, jotka kohdistuvat Mobile Solutions -liiketoimintaan. Liikearvojen sekä testattavien arvojen jakautuminen liiketoiminta-alueille katsauskauden lopussa on esitetty seuraavassa taulukossa: -------------------------------------------------------------------------------- | 1000 EUROA | Yksilöid | Poistot | Liikearvo | Muut | Testattava | | | yt | katsauskau | | erät | arvo | | | aineetto | den aikana | | | yhteensä | | | mat | | | | | | | hyödykke | | | | | | | et | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Enterprise | 4 408 | 664 | 43 244 | 4 135 | 51 787 | | Solutions | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Mobile | 6 400 | 875 | 46 138 | 4 115 | 56 652 | | Solutions | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Digia | 10 808 | 1 539 | 89 381 | 8 250 | 108 439 | | -konserni | | | | | | | yhteensä | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- Nykyarvot on määritelty perustuen toteutuneeseen liikevoittoon ja viiden vuoden ennusteisiin liiketoiminta-alueittain, joissa kasvu on 3 prosenttia ja liikevoitto 8-11 prosentin välillä. Kuluvan vuoden osalta sekä kasvu että kannattavuus on kuitenkin laskelmissa päivitetty vastaamaan yhtiön johdon näkemystä markkinoiden tämän hetken kehityksestä. Ennustejakson jälkeiset rahavirrat on arvioitu extrapoloimalla rahavirrat tasaisen kolmen prosentin liikevaihdon kasvuarviota käyttäen ja liikevoiton on arvioitu olevan 8-10 prosenttia liikevaihdosta. Diskonttokorot on määritelty toimialan yleinen riskitaso huomioiden ja ne vastaavat 11 prosentin vuotuista korkoa. Liiketoiminnan kasvun on arvioitu olevan kriittisin tekijä segmenttien käyttöarvoja laskettaessa. Enterprise Solutions -segmentin liikearvon määrä edellyttää liiketoiminnan keskimääräistä kahden prosentin vuotuista kasvua ja kuuden prosentin kannattavuutta ennen poistoja aineettomista hyödykkeistä. Mobile Solutions -segmentin liikearvon määrä edellyttää pitkällä aikavälillä liiketoiminnan keskimääräistä noin kahden prosentin vuotuista kasvua ja kymmenen prosentin kannattavuutta ennen poistoja aineettomista hyödykkeistä. Suoritetun arvonalentumistestauksen perusteella ei yhtiön johdon käsityksen mukaan ole tällä hetkellä tarvetta arvonalentumiskirjaukselle. Riski arvonalentumiskirjauksen tarpeesta Mobile Solutions -segmentin osalta on kuitenkin yhtiön johdon mukaan kasvanut kyseisen liiketoiminnan pitkän aikavälin rakennemurroksen myötä, minkä johdosta Mobile Solutions -segmentin liiketoiminnan kehitykseen tullaan jatkossa kiinnittämään erityistä huomiota. Konsernin liiketoiminnan rahavirta katsauskaudella oli 12,8 miljoonaa euroa positiivinen (1-9/2008 11,7 miljoonaa euroa positiivinen), investointien rahavirta 0,9 miljoonaa euroa negatiivinen (1-9/2008 4,8 miljoonaa euroa negatiivinen) sekä rahoituksen rahavirta 17,3 miljoonaa euroa negatiivinen (1-9/2008 2,9 miljoonaa euroa negatiivinen). Rahoituksen rahavirtaan vaikuttivat negatiivisesti yhtiön lainojen merkittävä takaisinmaksu, jonka vaikutus oli katsauskaudella yhteensä 16,1 miljoonaa euroa sekä osinkojen maksu, jonka vaikutus oli 1,0 miljoonaa euroa. Konsernin investoinnit käyttöomaisuuteen katsauskaudella olivat yhteensä 0,9 miljoonaa euroa (1-9/2008 2,0 miljoonaa euroa). Aineellisten käyttöomaisuus-hyödykkeiden hankinnat katsauskaudella olivat 0,7 miljoonaa euroa (1-9/2008 1,6 miljoonaa euroa). Sijoitetun pääoman tuotto (ROI) katsauskaudella oli 12,5 prosenttia (12/2008 11,3 prosenttia) ja oman pääoman tuotto (ROE) oli 12,7 prosenttia (12/2008 10,5 prosenttia). HENKILÖSTÖ, JOHTO JA HALLINTO Digia-konsernin henkilöstön määrä oli katsauskauden lopussa 1 410, jossa kasvua oli 73 henkilöä eli 5,5 prosenttia verrattuna tilikauden 2008 loppuun (2008: 1 337 henkilöä). Keskimäärin henkilöstöä katsauskaudella oli 1 361, jossa kasvua oli 47 henkilöä eli 3,6 prosenttia verrattuna tilikauteen 2008 (2008: 1 314). Henkilöstön jakautuminen toiminnoittain katsauskauden lopussa: -------------------------------------------------------------------------------- | Enterprise Solutions | 45 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Mobile Solutions | 51 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Hallinto ja johto | 4 % | -------------------------------------------------------------------------------- Ulkomailla työskenteli katsauskauden lopussa yhteensä 180 henkilöä (2008: 123 henkilöä). Digia Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa 10. maaliskuuta 2009 valittiin uudelleen hallitukseen Pekka Sivonen, Pertti Kyttälä, Kari Karvinen ja Martti Mehtälä sekä uusina jäseninä Heikki Mäkijärvi ja Jari Pasanen. Pekka Sivonen valittiin järjestäytymiskokouksessa hallituksen päätoimiseksi puheenjohtajaksi ja Pertti Kyttälä hallituksen varapuheenjohtajaksi. Digia Oyj:n toimitusjohtajana on toiminut Juha Varelius vuoden 2008 alusta alkaen. Konsernin tilintarkastaja on tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy päävastuullisena tilintarkastajanaan KHT Heikki Ilkka. LIIKETOIMET LÄHIPIIRIN KANSSA Digia-konsernin lähipiiriin kuuluvat sen hallitus, toimitusjohtaja ja konsernin johtoryhmä. Digia-konsernilla ja lähipiiriin kuuluvilla ei ollut katsauskaudella olennaisia liiketoimia. KONSERNI- JA ORGANISAATIORAKENNE Digia -konserniin kuuluivat katsauskauden lopussa emoyhtiö Digia Oyj sekä toiminnalliset tytäryhtiöt Digia Finland Oy (emoyhtiön omistusosuus 100 %), Digia Sweden AB (100%), Digia Estonia Oü (100%), Digia Hong Kong ltd (100%) ja Sunrise Resources Oy (100%). Näistä Digia Finland Oy:llä on kokonaan omistetut toiminnalliset tytäryhtiöt Digia Financial Software Oy (100%)ja Digia Service Oy (100%). Digia Hong Kong ltd omistaa Kiinassa toimivan Digia Software (Chengdu) Co. Ltd:n (100%), jolla on katsauskaudella (18.6.2009) rekisteröity sivuliike Pekingissä. Sunrise Resources Oy:llä on Venäjällä toimiva tytäryhtiö OOO Sunrise-r Spb (100%). YHTIÖKOKOUKSET Varsinainen yhtiökokous 10.3.2009 Digia Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 10. maaliskuuta 2009. Yhtiökokouksessa vahvistettiin tilivuoden 2008 tilinpäätös, myönnettiin tilivelvollisille vastuuvapaus, päätettiin hallituksen palkkiot, päätettiin hallituksen jäsenten lukumäärän nostamisesta kuuteen (6) jäseneen sekä valittiin yhtiön hallitus uudelle toimikaudelle. Yhtiökokous myönsi hallitukselle seuraavat valtuudet: Hallituksen valtuuttaminen päättämään osingonjaosta Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään harkintansa mukaan yhtiön taloudellisen tilanteen sitä puoltaessa osingonjaosta vuodelta 2008 siten, että: -Jaettavan osingon maksimimäärä on 0,05 euroa osaketta kohti; -Hallitus päättää osingonmaksun täsmäytyspäivän ja osingon maksupäivän, joka voi olla aikaisintaan viides pankkipäivä täsmäytyspäivästä lukien; ja -Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen alkamiseen saakka. Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista ja erityisten oikeuksien antamisesta Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään maksullisesta tai maksuttomasta osakeannista ja optio-oikeuksien ja muiden osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen erityisten oikeuksien antamisesta seuraavin ehdoin: -Valtuutuksen perusteella hallitus voi päättää uusien tai Yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden antamisesta yhdessä tai useammassa erässä siten, että annettavien osakkeiden yhteenlaskettu lukumäärä on enintään 4.000.000 kappaletta; -Hallituksella on myös oikeus päättää omien osakkeiden myymisestä julkisessa kaupankäynnissä. Valtuutuksen nojalla hallituksella on oikeus päättää osakeanneista ja erityisten oikeuksien antamisesta osakkeenomistajan merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu anti); -Hallitus on muutoin valtuutettu päättämään osakeannin kaikista ehdoista mukaan lukien sen, että hallituksella on oikeus päättää merkintähinnasta, sen maksutavasta ja merkitsemisestä yhtiön taseeseen; ja -Valtuutus korvaa yhtiökokouksen 11.3.2008 antaman valtuutuksen ja on voimassa 18 kuukauden ajan valtuutuspäätöksestä eli 10.9.2010 saakka. Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta seuraavin ehdoin: -Osakkeita voidaan hankkia, yhdessä tai useammassa erässä, yhteensä enintään 2.000.000 kappaletta; -Hallitus päättää miten osakkeita hankitaan. Omia osakkeita voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa. Valtuutus käsittää myös osakkeiden hankkimisen julkisessa kaupankäynnissä NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä sen sääntöjen ja ohjeiden mukaan tai osakkeenomistajille tehtävän ostotarjouksen kautta; -Osakkeiden hankinnan tulee perustua osakkeen markkinahintaan julkisessa kaupankäynnissä. Hankittavien osakkeiden vähimmäishinta on osakkeen alin julkisessa kaupankäynnissä noteerattu markkinahinta valtuutuksen voimassaoloaikana ja enimmäishinta vastaavasti osakkeen korkein julkisessa kaupankäynnissä noteerattu markkinahinta valtuutuksen voimassa-oloaikana; -Omia osakkeita voidaan hankkia vain vapaalla omalla pääomalla ja osakkeiden hankinta alentaa siten yhtiön voitonjakoon käytettävissä olevia varoja; -Hallitus on muutoin valtuutettu päättämään omien osakkeiden hankinnan kaikista ehdoista; ja -Valtuutus korvaa yhtiökokouksen 11.3.2008 antaman valtuutuksen ja on voimassa 18 kuukauden ajan valtuutuspäätöksestä eli 10.9.2010 saakka. Yhtiökokoukselta saamiensa valtuuksien nojalla yhtiön hallitus päätti: -10.3.2009 pitämässään kokouksessa yhtiön omien osakkeiden luovuttamisesta sovittuna lisäkauppahintana Sunrise Resources Oy:n ostoon liittyen. Maksettu lisäkauppahinta oli 576.413 euroa, joka suoritettiin luovuttamalla 198.080 kappaletta yhtiön osakkeita; -12.6.2009 pitämässään kokouksessa osingonmaksusta siten, että tilikaudelta 2008 maksetaan osinkoa yhtiön ulkopuolisessa omistuksessa oleville osakkeille 0,05 euroa osaketta kohti eli yhteensä enintään 1.024.289,55 euroa. Osingonmaksun täsmäytyspäiväksi hallitus päätti 26.6.2009 ja maksupäiväksi 3.7.2009; ja -30.9.2009 pitämässään kokouksessa seuraavien maksuttomiin suunnattuihin osakeanteihin perustuvien ja yhtiön hallussa olevilla omilla osakkeilla toteutettavien kannustinjärjestelmien suuntaamisesta yhtiön johdolle ja avainhenkilöille: --Toimitusjohtaja Juha Vareliukselle ja yhteensä 15 muulle yhtiön palveluksessa olevalle avainhenkilöille suunnataan osakepalkkiojärjestelmä, joka oikeuttaa vaihtamaan heillä olevat, vuoden 2005 optio-ohjelmiin perustuvat optiot yhteensä enintään 51.900 osakkeeseen ja niiden arvoa vastaavan rahapalkkioon; --Yhtiön palveluksessa oleville avainhenkilöille (pois lukien toimitusjohtaja) perustetaan osakepohjainen kannustinohjelma, jossa hallitus vuosittain päättää avainhenkilöille maksettavasta osakepohjaisesta palkkiosta perustuen yhtiön tulokseen ja hallituksen asettamien tavoitteiden toteutumiseen päätöstä edeltävänä tilikautena. Vuonna 2009 palkkiona jaetaan yhteensä enintään 200.000 osakkeen arvoa vastaava määrä, joka maksetaan ja vapautuu saajien käyttöön tasaerin neljän vuoden aikana 30.1.2010 alkaen edellyttäen että saajan työsuhde on edelleen voimassa kunakin palkkion maksupäivänä. Palkkio maksetaan osakkeiden ja rahan yhdistelmänä puoliksi kumpanakin; --Toimitusjohtajan syksyllä 2007 sovittu nykyinen osakepalkkiojärjestelmä korvataan kokonaisuudessaan uudella ohjelmalla, jonka mukaan: ---Toimitusjohtajalle myönnetään, palkkiona hänen haastavassa markkinatilanteessa vuonna 2008 ja tähän mennessä vuonna 2009 tekemistä hyvistä työtuloksista, 100.000 osakkeen arvoa vastaava palkkio, joka maksetaan ilman luovutusrajoitusta lokakuussa 2009 osakkeiden ja rahan yhdistelmänä puoliksi kumpanakin; ja ---Toimitusjohtajalle luodaan uusi, vuodet 2009 ja 2010 kattava, yhtiön osakekohtaiseen vuositulokseen perustuva osakepalkkiojärjestelmä, joka oikeuttaa toimitusjohtajan enintään 80.000 osakkeen arvoa vastaavaan palkkioon kummaltakin ansaintajaksolta, yhteensä siten enintään 160.000 osakkeen arvoa vastaavaan palkkioon. Palkkio määräytyy portaittain siten, että vähimmäisedellytys (20.000 osaketta) on 0,41 euron osakekohtainen tulos ansaintajaksolla enimmäispalkkion edellyttäessä 0,69 euron osakekohtaista tulosta. Palkkio maksetaan ilman luovutusrajoitusta osakkeiden ja rahan yhdistelmänä puoliksi kumpanakin ansaintajakson päättymistä seuraavan tilinpäätöksen vahvistamisen jälkeen. OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET Digia Oyj:n osakkeiden lukumäärä katsauskauden päättyessä oli 20.853.645 osaketta. Digialla oli 30.9.2009 yhteensä Suomen Arvopaperikeskus Oy:n mukaan 3.884 osakkeenomistajaa. Kymmenen suurinta omistajaa olivat: -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeenomistaja | Osuus osakkeista ja äänistä | -------------------------------------------------------------------------------- | Pekka Sivonen | 24,4 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Jyrki Hallikainen | 10,2 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Kari Karvinen | 7,6 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Matti Savolainen | 6,3 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma | 3,6 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Veikko Laine Oy | 2,8 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Evli Alexander Management Oy | 1,1 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Etra Trading Oy | 1,0 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Ulkomarkkinat Oy | 0,9 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Skandinaviska Enskilda Banken | 0,9 % | | (Hallintarekisteröity) | | -------------------------------------------------------------------------------- Osakkeenomistuksen jakautuminen suuruusluokittain 30.9.2009 -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeiden lukumäärä | Osuus | Osuus osakkeista ja | | | omistuksista | äänistä | -------------------------------------------------------------------------------- | 1 - 100 | 19,5 % | 0,3 % | -------------------------------------------------------------------------------- | 101 - 1.000 | 53,6 % | 4,9 % | -------------------------------------------------------------------------------- | 1.001 - 10.000 | 23,7 % | 12,3 % | -------------------------------------------------------------------------------- | 10.001 - 100.000 | 2,6 % | 14,9 % | -------------------------------------------------------------------------------- | 100.001 - 1.000.000 | 0,5 % | 19,0 % | -------------------------------------------------------------------------------- | 1.000.001 - 3.000.000 | 0,1 % | 48,6 % | -------------------------------------------------------------------------------- Osakkeenomistuksen sektorijakauma 30.9.2009 -------------------------------------------------------------------------------- | | Osuus | Osuus osakkeista | | | omistuksista | | -------------------------------------------------------------------------------- | Yritykset | 5,8 % | 10,2 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitus ja vakuutus | 0,4 % | 3,5 % | --------------------------------------------------------------------------------| Julkisyhteisöt | 0,1 % | 3,8 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Voittoa tavoittelemattomat | 0,4 % | 0,4 % | | yhteisöt | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kotitaloudet | 92,8 % | 80,7 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Ulkomaat | 0,5 % | 1,4 % | -------------------------------------------------------------------------------- KAUPANKÄYNTI HELSINGIN PÖRSSISSÄ KATSAUSKAUDELLA Digia Oyj:n osake on katsauskaudella noteerattu pohjoismaisessa pörssissä Informaatioteknologian IT Palvelut -toimialaryhmässä. Kaupankäyntitunnus on DIG1V. Alin kaupankäyntikurssi katsauskaudella oli 1,39 euroa ja ylin 3,36 euroa. Osakkeen virallinen päätöskurssi katsauskauden viimeisenä kaupankäyntipäivänä oli 3,20 euroa. Vaihdolla painotettu keskikurssi oli 2,30 euroa. Yhtiön markkina-arvo katsauskauden päättyessä oli 66.731.664 euroa. Katsauskauden aikana yhtiön tietoon tuli seuraavat liputusilmoitukset: - Jyrki Hallikainen ilmoitti 6.3.2009, että hänen omistuksensa yhtiöstä on ylittänyt 5%:n liputusrajan, ja on 9,12 % yhtiön osakkeista ja äänistä. - Jyrki Hallikainen ilmoitti 27.3.2009, että hänen omistuksensa yhtiöstä on noussut yli 10%:n liputusrajan 10,24 %:iin. OPTIO-OHJELMAT Digia Oyj:n optio-ohjelmista on voimassa optio-ohjelma 2005A-C, jonka perusteella voidaan merkitä enintään 900.000 Digian osaketta. Digian kaikkia liikkeeseen laskemia optio-oikeuksia oli 30.9.2009 jäljellä yhteensä 900.000 kappaletta. Optio-oikeuksien perusteella merkittävien osakkeiden osuus on enintään 4,13 % yhtiön osakkeista ja osakkeiden tuottamista äänistä mahdollisen osakepääomankorotuksen jälkeen. Kaikista voimassaolevista optio-oikeuksista Digian hallussa oli 30.9.2009 vielä 527.000 kappaletta. Ulos jaettujen optio-oikeuksien laimennusvaikutus oli 30.9.2009 enimmillään 1,8 %. Digian hallitus on kokouksessaan 30.9.2009 päättänyt tarjota yhtiön avainhenkilöille mahdollisuuden vaihtaa heillä olevat optiot yhtiön osakkeisiin. Kaikki avainhenkilöt ovat katsauskauden jälkeen käyttäneet sanottua vaihtomahdollisuuttaan, minkä johdosta yhtiön hallussa olevien optio-oikeuksien määrä on noussut 803.000 kappaleeseen ja ulos jaettujen optio-oikeuksien laimennusvaikutus on laskenut enimmillään 0,5 prosenttiin mahdollisen osakepääomankorotuksen jälkeen. Samalla hallitus on päättänyt luopua uusien optiopohjaisten kannustinjärjestelmien perustamisesta. Helsingissä 30. lokakuuta 2009 Digia Oyj Hallitus VIESTINTÄ Tilinpäätöksen tiedotustilaisuus analyytikoille ja lehdistölle pidetään perjantaina 30.10.2009 klo 11:00 Hotelli Scandic Simonkentän Pavilion-kabinetissa, osoitteessa Simonkatu 9, 00100 Helsinki. Tervetuloa. LISÄTIETOJA Toimitusjohtaja Juha Varelius, gsm +358 400 855849, sähköposti: juha.varelius@digia.com CFO Kjell Lindqvist, gsm +358 40 8230733, sähköposti: kjell.lindqvist@digia.com Osavuosikatsaus ja sen esitys ovat nähtävissä konsernin internet-sivuilla www.digia.fi sijoittajat-osiossa klo 11.00 alkaen. JAKELU NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet LIITTEENÄ Konsernin tuloslaskelma Konsernitase Konsernin rahavirtalaskelma Laskelma oman pääoman muutoksista Tilinpäätöstiedotteen liitetiedot Osavuosikatsaus on laadittu IFRS:n mukaisesti noudattaen standardia IAS 34 ja luvut ovat tilintarkastamattomat. KONSERNIN TULOSLASKELMA, 1000 EUROA -------------------------------------------------------------------------------- | | 7-9/20 | 7-9/20 | Muuto | 1-9/200 | 1-9/200 | Muutos | 2008 | | | 09 | 08 | s% | 9 | 8 | % | | -------------------------------------------------------------------------------- | LIIKEVAIHTO | 25 | 25 | -1,4 | 87 | 90 | -3,6 % | 123 | | | 281,5 | 630,2 | % | 145,8 | 441,8 | | 203,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminn | 81,7 | 17,5 | 368,1 | 129,1 | 26,7 | 383,2 | 59,6 | | an muut | | | % | | | % | | | tuotot | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Materiaalit | -1 | -1 | -25,1 | -5 | -8 | -26,4 | -10 | | ja palvelut | 496,0 | 996,5 | % | 954,6 | 090,1 | % | 048,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Poistot ja | -1 | -1 | -12,5 | -3 | -3 | -10,2 | -4 | | arvonalentum | 012,8 | 156,8 | % | 225,0 | 593,0 | % | 762,6 | | iset | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut | -19 | -19 | -2,6 | -66 | -68 | -2,5 % | -95 | | liiketoiminn | 426,2 | 938,7 | % | 556,1 | 263,5 | | 014,3 | | an kulut | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto | 3 | 2 | 34,1 | 11 | 10 | 9,7 % | 13 | | | 428,3 | 555,7 | % | 539,3 | 521,9 | | 437,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituskulu | -669,5 | -692,2 | -3,3 | -1 | -2 | -16,5 | -3 | | t (netto) | | | % | 845,5 | 210,7 | % | 031,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Voitto ennen | 2 | 1 | 48,0 | 9 693,8 | 8 311,2 | 16,6 % | 10 | | veroja | 758,8 | 863,4 | % | | | | 406,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tuloverot | -617,5 | -561,3 | 10,0 | -2 | -2 | 11,4 % | -2 | | | | | % | 507,5 | 251,6 | | 997,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | TILIKAUDEN | 2 | 1 | 64,4 | 7 186,4 | 6 059,6 | 18,6 % | 7 | | VOITTO | 141,3 | 302,1 | % | | | | 409,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Laajan | | | | | | | | | tuloslaskelm | | | | | | | | | an erät: | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ulkomaiseen | 118,1 | -61,0 | -293, | 129,0 | -60,8 | -312,1 | -242,4 | | yksikköön | | | 7 % | | | % | | | liittyvät | | | | | | | | | muuntoerot | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | TILIKAUDEN | 2 | 1 | 82,0 | 7 315,3 | 5 998,8 | 21,9 % | 7 | | LAAJA TULOS | 259,4 | 241,1 | % | | | | 166,6 | | YHTEENSÄ | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden | | | | | | | | | voiton | | | | | | | | | jakautuminen | | | | | | | | | : | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhtiön | 2 | 1 | 64,4 | 7 186,4 | 6 059,6 | 18,6 % | 7 | | osakkaille | 141,3 | 302,1 | % | | | | 409,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähemmistöll | 0,0 | 0,0 | | 0,0 | 0,0 | | 0,0 | | e | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden | | | | | | | | | laajan | | | | | | | | | tuloksen | | | | | | | | | jakautuminen | | | | | | | | | : | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhtiön | 2 | 1 | 82,0 | 7 315,3 | 5 998,8 | 21,9 % | 7 | | osakkaille | 259,4 | 241,1 | % | | | | 166,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähemmistöll | 0,0 | 0,0 | | 0,0 | 0,0 | | 0,0 | | e | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos/osake, | 0,10 | 0,06 | 66,7 | 0,35 | 0,30 | 16,7 % | 0,36 | | EUR | | | % | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos/osake, | 0,10 | 0,06 | 66,7 | 0,35 | 0,30 | 16,7 % | 0,36 | | laimennettu, | | | % | | | | | | EUR | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- KONSERNITASE, 1000 EUROA -------------------------------------------------------------------------------- | Varat | 30.9.2009 | 31.12.2008 | Muutos % | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset varat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineettomat hyödykkeet | 100 956,9 | 103 045,2 | -2 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineelliset hyödykkeet | 2 588,3 | 3 125,6 | -17 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitukset | 628,0 | 628,0 | 0 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennallinen | 1 129,0 | 1 756,1 | -36 % | | verosaaminen | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset varat | 105 302,2 | 108 554,9 | -3 % | | yhteensä | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset varat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset saamiset | 23 153,4 | 25 957,4 | -11 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävissä olevat | 271,7 | 273,2 | -1 % | | rahoitusvarat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarat | 13 211,0 | 18 605,6 | -29 % | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset varat | 36 636,1 | 44 836,3 | -18 % | | yhteensä | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Varat yhteensä | 141 938,3 | 153 391,2 | -7 % | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma ja velat | 30.9.2009 | 31.12.2008 | Muutos % | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakepääoma | 2 085,4 | 2 085,4 | 0 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Ylikurssirahasto | 7 899,5 | 7 899,5 | 0 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Muu rahasto | 5 203,8 | 5 203,8 | 0 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitetun vapaan oman | 35 447,8 | 34 938,2 | 1 % | | pääoman rahasto | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muuntoero | -125,3 | -254,3 | -51 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Kertyneet voittovarat | 21 249,1 | 14 801,0 | 44 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden voitto | 7 186,4 | 7 409,0 | -3 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhtiön omistajille | 78 946,7 | 72 082,6 | 10 % | | kuuluva oma pääoma | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähemmistöosuus | 0,0 | 0,0 | | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma yhteensä | 78 946,7 | 72 082,6 | 10 % | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Velat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset, korolliset | 27 755,4 | 935,2 | 2867,7 % | | velat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennalliset verovelat | 2 984,5 | 3 137,8 | -5 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset velat | 30 739,8 | 4 073,0 | 655 % | | yhteensä | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset, korolliset | 12 769,8 | 56 014,8 | -77 % | | velat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut lyhytaikaiset velat | 19 482,0 | 21 220,8 | -8 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset velat | 32 251,8 | 77 235,6 | -58 % | | yhteensä | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Velat yhteensä | 62 991,6 | 81 308,6 | -23 % | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma ja velat | 141 938,3 | 153 391,2 | -7 % | -------------------------------------------------------------------------------- KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA, 1000 EUROA -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan rahavirta: | 1.1.2009 - | 1.1.2008 - | 1.1.2008 - | | | 30.9.2009 | 30.9.2008 | 31.12.2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden voitto | 7 186 | 6 059 | 7 409 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oikaisut tilikauden tulokseen | 7 578 | 8 070 | 10 821 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttöpääoman muutos | 1 133 | 758 | 1 321 | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksetut korot | -1 644 | -2 743 | -3 533 | -------------------------------------------------------------------------------- | Saadut korot | 83 | 406 | 596 | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksetut verot | -1 566 | -866 | -1 141 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan rahavirta | 12 770 | 11 685 | 15 473 | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Investointien rahavirta: | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Investoinnit aineellisiin ja | -867 | -2 002 | -2 512 | | aineettomiin hyödykkeisiin | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineellisten ja aineettomien | - | - | - | | hyödykkeiden luovutustulot | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tytäryhtiöhankinnat | - | -2 803 | -2 803 | -------------------------------------------------------------------------------- | Luovutustulot muista | - | - | - | | sijoituksista | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Saadut osingot investoinneista | - | - | - | -------------------------------------------------------------------------------- | Investointien rahavirta | -867 | -4 804 | -5 315 | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituksen rahavirta: | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksullinen osakeanti | - | 7 | 7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Omien osakkeiden hankinta | -33 | -868 | -951 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oman pääoman ehtoisen | - | - | - | | osakepalkkiojärjestelmän | | | | | rahoittaminen | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaisten lainojen | -58 242 | -33 | -33 | | lyhennykset | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaisten lainojen | -8 000 | - | - | | lyhennykset | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhtyaikaisten lainojen nostot | 5 000 | - | - | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaisten lainojen nostot | 45 000 | - | - | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksetut osingot ja muu | -1 024 | -2 041 | -2 041 | | voitonjako | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituksen rahavirta | -17 300 | -2 935 | -3 019 | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarojen muutos | -5 396 | 3 945 | 7 140 | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarat tilikauden alussa | 18 879 | 11 739 | 11 739 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyvän arvon muutokset | - | - | - | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarojen muutos | -5 396 | 3 945 | 7 140 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarat tilikauden lopussa | 13 483 | 15 684 | 18 879 | -------------------------------------------------------------------------------- LASKELMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA, 1000 EUROA -------------------------------------------------------------------------------- | | a | b | c | d | e | f | g | -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA | 2 085 | 7 893 | 38 111 | 5 204 | -12 | 15 322 | 68 602 | | 1.1.2008 | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden | | | | | | 6 060 | 6 060 | | voitto | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Laajan | | | | | -61 | | -61 | | tuloslaskelma | | | | | | | | | n erät | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakepääoman | | 7 | | | | | 7 | | korotus | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osingonjako | | | -2 041 | | | | -2 041 | -------------------------------------------------------------------------------- | Omien | | | -1 000 | | | 133 | -867 | | osakkeiden | | | | | | | | | lunastusrahas | | | | | | | | | to | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Omaan | | | | | | -700 | -700 | | pääomaan | | | | | | | | | kirjatut | | | | | | | | | osakeperustei | | | | | | | | | set maksut | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA | 2 085 | 7 899 | 35 069 | 5 204 | -73 | 20 814 | 70 999 | | 30.9.2008 | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | | a | b | c | d | e | f | g | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma | 2 085 | 7 899 | 34 938 | 5 204 | -254 | 22 210 | 72 083 | | 1.1.2009 | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden | | | | | | 7 186 | 7 186 | | voitto | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Laajan | | | | | 129 | | 129 | | tuloslaskelma | | | | | | | | | n erät | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osingonjako | | | | | | -1 024 | -1 024 | -------------------------------------------------------------------------------- | Omien | | | 510 | | | -169 | 340 | | osakkeiden | | | | | | | | | lunastusrahas | | | | | | | | | to | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Omaan | | | | | | 233 | 233 | | pääomaan | | | | | | | | | kirjatut | | | | | | | | | osakeperustei | | | | | | | | | set maksut | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA | 2 085 | 7 899 | 35 448 | 5 204 | -125 | 28 436 | 78 947 | | 30.9.2009 | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- a = osakepääoma b = ylikurssirahasto c = sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto d = muut rahastot e = muuntoerot f = kertyneet voittovarat g = oma pääoma yhteensä TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEEN LIITETIEDOT Tilinpäätöstiedotteen laatimisperiaatteet: Osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien mukaisesti. Konserni on soveltanut 1.1.2009 alkaen seuraavia uusia ja uudistettuja standardeja: IFRS 8 Toimintasegmentit ja IAS 1 Tilinpäätöksen esittäminen. Muilta osin on noudatettu samoja laskentaperiaatteita kuin tilinpäätöksessä 2008. Tunnuslukujen laskentaperiaatteet ja niiden kaavat ovat ennallaan ja ne on esitetty tilinpäätöksessä 2008. Liiketoiminnan kausiluonteisuus: Konsernin liiketoimintaan vaikuttavat kuukausittainen työpäivien lukumäärä sekä lomakaudet. Maksetut osingot: Katsauskaudella on maksettu osinkoa yhteensä 1.024.289,55 euroa. Pankkilainan korkosuojaus: Konsernilla oli 30.9.2009 lainaa rahoituslaitoksilta yhteensä 39 miljoonaa euroa. Tämä laina on suojattu korko cap- ja floor- sopimuksilla. Korko cap-sopimuksen pääoma on 25 miljoonaa euroa ja floor-sopimuksen pääoma on 12,5 miljoonaa euroa. Rajakorko on 5 % ja sopimukset jotka päättyvät 9.11.2009 on arvostettu käypään arvoon. Sopimuksiin ei sovelleta suojauslaskentaa. Katsauskauden jälkeiset olennaiset tapahtumat: Yhtiö on 19.10.2009 lyhentänyt lainaansa rahoituslaitoksilta kymmenellä miljoonalla eurolla 29 miljoonaan euroon. Lainaan liittyviä kovenanttiehtoja on katsauskauden jälkeen muutettu siten, että yhtiöllä on jatkossa jälleen mahdollisuus jakaa osinkona 30 % konsernin edellisen vuoden nettotuloksesta. Segmentti-informaatio: Vuoden 2009 alussa voimaan tulleen uuden organisaation myötä yhtiön myynti, tuote- ja palveluvalikoima sekä kompetenssit on yhdistetty. Yhtiön liiketoiminta jakaantuu kahteen pääliiketoiminta-alueeseen: Enterprise Solutions ja Mobile Solutions. Enterprise Solutions -liiketoiminta-alueeseen kuuluvat yhtiön toiminnanohjausliiketoiminta, digitaaliset palvelut sekä integraatioratkaisut. Mobile Solutions -liiketoiminta-alueeseen kuuluvat sopimustuotekehityspalvelut ja käytettävyyspalvelut. -------------------------------------------------------------------------------- | LIIKEVAIHTO, | 7-9/0 | 7-9/0 | Muutos | 1-9/09 | 1-9/08 | Muutos | 2008 | | 1000 euroa | 9 | 8 | % | | | % | | -------------------------------------------------------------------------------- | Enterprise | 15 | 15 | 0,9 % | 51 614 | 50 905 | 1,4 % | 69 795 | | Solutions | 136 | 007 | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Mobile | 10 | 10 | -4,5 % | 35 532 | 39 537 | -10,1 % | 53 408 | | Solutions | 145 | 623 | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Digia- | 25 | 25 | -1,4 % | 87 146 | 90 442 | -3,6 % | 123 | | konserni | 281 | 630 | | | | | 203 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | LIIKEVOITTO, | 7-9/0 | 7-9/0 | Muutos | 1-9/09 | 1-9/08 | Muutos | 2008 | | 1000 euroa | 9 | 8 | % | | | % | | -------------------------------------------------------------------------------- | Enterprise | 2 844 | 2 179 | 30,5 % | 8 825 | 5 696 | 54,9 % | 8 821 | | Solutions | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Mobile | 584 | 377 | 54,9 % | 2 715 | 4 826 | -43,8 % | 4 617 | | Solutions | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Digia- | 3 428 | 2 556 | 34,1 % | 11 539 | 10 522 | 9,7 % | 13 437 | | konserni | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | VARAT | 30.9.2009 | -------------------------------------------------------------------------------- | Enterprise Solutions | 62 473 | -------------------------------------------------------------------------------- | Mobile Solutions | 64 226 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kohdistamaton | 15 240 | -------------------------------------------------------------------------------- | Digia- konserni | 141 938 | -------------------------------------------------------------------------------- Konsernin tuloslaskelma vuosineljänneksittäin: -------------------------------------------------------------------------------- | 1000 euroa | 7-9/2009 | 4-6/2009 | 1-3/2009 | 10-12/200 | 7-9/2008 | | | | | | 8 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto | 25 281,5 | 31 017,9 | 30 846,4 | 32 761,6 | 25 630,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan | 81,7 | 44,1 | 3,3 | 32,9 | 17,5 | | muut tuotot | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Materiaalit ja | -1 496,0 | -2 737,3 | -1 721,4 | -1 958,5 | -1 996,5 | | palvelut | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Poistot ja | -1 012,8 | -1 107,3 | -1 104,9 | -1 169,7 | -1 156,8 | | arvonalentumiset | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut | -19 | -22 779,4 | -24 350,5 | -26 750,8 | -19 938,7 | | liiketoiminnan | 426,2 | | | | | | kulut | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto | 3 428,3 | 4 438,1 | 3 672,9 | 2 915,5 | 2 555,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituskulut | -669,5 | -522,8 | -653,2 | -820,6 | -692,2 | | (netto) | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Voitto ennen | 2 758,8 | 3 915,3 | 3 019,7 | 2 094,9 | 1 863,4 | | veroja | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tuloverot | -617,5 | -1 055,3 | -834,6 | -745,5 | -561,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden | 2 141,3 | 2 859,9 | 2 185,1 | 1 349,4 | 1 302,1 | | voitto | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Jakautuminen: | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhtiön | 2 141,3 | 2 859,9 | 2 185,1 | 1 349,4 | 1 302,1 | | osakkaille | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähemmistölle | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0 | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos/osake, EUR | 0,10 | 0,14 | 0,11 | 0,07 | 0,06 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos/osake, | 0,10 | 0,14 | 0,11 | 0,07 | 0,06 | | laimennettu, EUR | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- Konsernin keskeiset tunnusluvut: -------------------------------------------------------------------------------- | | 1-9/2009 | 1-9/2008 | 2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Toiminnan laajuus | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto | 87 146 | 90 442 | 123 203 | -------------------------------------------------------------------------------- | - muutos edelliseen vuoteen | -4 % | 21 % | 16 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitettu pääoma keskimäärin | 124 252 | 126 448 | 127 023 | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstön määrä katsauskauden | 1 410 | 1 346 | 1 337 | | lopussa | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstö keskimäärin | 1 361 | 1 305 | 1 314 | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kannattavuus | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto | 11 539 | 10 522 | 13 437 | -------------------------------------------------------------------------------- | - suhteessa liikevaihtoon | 13 % | 12 % | 11 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos ennen veroja | 9 694 | 8 311 | 10 406 | -------------------------------------------------------------------------------- | - suhteessa liikevaihtoon | 11 % | 9 % | 8 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden voitto | 7 186 | 6 060 | 7 409 | -------------------------------------------------------------------------------- | suhteessa liikevaihtoon | 8 % | 7 % | 6 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Oman pääoman tuotto, % | 13 % | 12 % | 11 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitetun pääoman tuotto, % | 12 % | 12 % | 11 % | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitus ja taloudellinen asema | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Korollinen vieras pääoma | 40 525 | 56 881 | 56 950 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rah.om.arvopaperit+ rahat ja | 13 483 | 15 684 | 18 879 | | pankkis. | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Nettovelkaantumisaste (net | 34 % | 58 % | 53 % | | gearing), % | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Omavaraisuusaste, % | 56 % | 46 % | 47 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan rahavirta | 12 770 | 11 685 | 15 473 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos/osake,eur, laimentamaton | 0,35 | 0,30 | 0,36 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos/osake,eur, laimennettu | 0,35 | 0,30 | 0,36 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma/osake | 3,79 | 3,40 | 3,46 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeen alin kaupantekokurssi | 1,39 | 2,55 | 1,73 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeen ylin kaupantekokurssi | 3,36 | 3,35 | 3,35 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeen keskikurssi | 2,30 | 3,05 | 2,83 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekannan markkina-arvo | 66 732 | 58 390 | 38 788 | -------------------------------------------------------------------------------- Tunnuslukujen laskentaperiaatteet on esitetty tilinpäätöksen yhteydessä. Laskentaperiaatteissa ei ole katsauskaudella tapahtunut muutoksia. Osakkeiden osakeantioikaistun lukumäärän painotettu keskiarvo katsauskauden aikana oli 20.853.645 kpl. Osakkeiden laimennusvaikutuksella oikaistu lukumäärän painotettu keskiarvo katsauskauden aikana oli 20.853.645 kpl. Ulkona olevien osakkeiden lukumäärä katsauskauden lopussa oli 20.485.791 kpl. Yhtiöllä oli katsauskauden lopussa hallussaan 129.964 kappaletta omia osakkeita. Omien osakkeiden kirjanpidollinen vasta-arvo on 0,10 euroa osakkeelta. Yhtiön hallussa olevien osakkeiden määrä oli 30.9.2009 noin 0,6 prosenttia osakekannasta. Osto-ohjelma on lopetettu hallituksen päätöksellä 3.2.2009. Lisäksi yhtiö on rahoittanut 300.000 yhtiön osakkeen hankinnan käytettäväksi yhtiön avainhenkilöiden kannustinjärjestelmiin. Katsauskauden lopussa sanottuja osakkeita on jakamatta ja Evli Pankki Oyj:n hallussa 237.890 osaketta. |
|||
|