|
|||
2009-07-10 12:30:00 CEST 2009-07-10 12:30:01 CEST REGULATED INFORMATION Tiimari Oyj Abp - PörssitiedoteTIIMARI-KONSERNIN MYYNTI KESÄKUUSSA 2009 (alustava tieto)Tiimari Oyj Abp Pörssitiedote 10.7.2009 klo 13.30 TIIMARI-KONSERNIN MYYNTI KESÄKUUSSA 2009 (alustava tieto) Tiimari-konsernin alustava myynti oli 4,6 miljoonaa euroa eli 10 prosenttia pienempi kuin edellisen vuoden kesäkuussa. Tiimari-segmentin myynti jäi 9% edellisvuodesta ja Gallerixin myynti 7%. Kesäkuussa oli yksi myyntipäivä enemmän kuin edellisvuonna, mutta kuukauden lopulla alkanut helleaalto heikensi muutoin hyvin alkanutta kesäkuun myyntiä. Kulutuskysyntä heikkeni edelleen Baltian alueella ja valuuttakurssien kehitys vahvisti vaikutusta euromääräiseen myyntiin. Tiimari-konsernin kuuden kuukauden kumulatiivinen myynti oli 31,6 milj. euroa ja jäi kokonaisuudessaan 2 milj. euroa eli noin 9% edellisen vuoden vastaavaa jaksoa pienemmäksi. Ruotsin kruunun kurssikehitys heikensi Gallerixin euromääräisen myynnin kehitystä, kruunuissa laskettu myynti on kumulatiivisesti edellisvuoden tasolla. Ensimmäisen vuosipuolikkaan aikana on ollut 3 myyntipäivää vähemmän kuin vertailujaksolla. Tiimari-konsernin myynti kesäkuussa 2009 -------------------------------------------------------------------------------- | | kuukauden myynti | kumulatiivinen myynti | -------------------------------------------------------------------------------- | | 6/2009 | 6/2008 | muutos | 1-6/2009| 1-6/2008| muutos| 12/2008| | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tiimari | 3 705 | 4 079 | -9 % | 25 262 | 27 489 | -8 % | 70 926 | -------------------------------------------------------------------------------- | Gallerix | 890 | 954 | -7 % | 5 902 | 6 523 | -10 % | 13 624 | -------------------------------------------------------------------------------- | TiiMore | 39 | 97 | -60 % | 396 | 548 | -28 % | 1 094 | -------------------------------------------------------------------------------- | Konserni | 4 634 | 5 130 | -10 % | 31 560 | 34 560 | -9 % | 85 644 | | yhteensä | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Suomi | 3 293 | 3 730 | -12 % | 22 756 | 25 533 | -11 % | 63 875 | -------------------------------------------------------------------------------- | Ruotsi | 994 | 911 | 9 % | 6 387 | 6 397 | 0 % | 14 317 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut maat | 308 | 392 | -21 % | 2 021 | 2 082 | -3 % | 6 337 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähittäismyy | | | | | | | | | nti- | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | konseptit | 4 595 | 5 033 | -9 % | 31 164 | 34 012 | -8 % | 84 529 | | yht. | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tiimore | 39 | 97 | -60 % | 396 | 548 | -28 % | 1 115 | | (Suomi) | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Konserni | 4 634 | 5 130 | -10 % | 31 560 | 34 560 | -9 % | 85 644 | | yhteensä | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- Hannu Krook Toimitusjohtaja Tiimari Oyj Abp Lisätietoja: Toimitusjohtaja Hannu Krook puh. + 358 (0)3 812 911, sähköposti: hannnu.krook@tiimari.fi Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki tärkeimmät tiedotusvälineet www.tiimari.com Tiimari Oyj Abp on pörssinoteerattu yhtiö. Konserniin kuuluu kaksi vähittäiskauppakonseptia, Tiimari ja Gallerix. Liiketoimintaa näiden ketjujen osalta harjoitetaan seitsemässä maassa Itämeren alueella ja myymälöitä on lähes 300. Kaikki konseptit ovat oman alansa edelläkävijöitä markkinoilla. Lisäksi konserniin kuuluu liikelahjojen ja pr-tuotteiden kokonaisratkaisuja tarjoava yhtiö Tiimore Oy. |
|||
|