|
|||
2009-10-28 11:12:00 CET 2009-10-28 11:12:00 CET REGULATED INFORMATION Kemira Oyj - PörssitiedoteKEMIRA JULKISTAA 200 MILJOONAN EURON MERKINTÄETUOIKEUSANNIN TUKEMAAN KEMIRAN STRATEGIAAEI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA, HONG KONGISSA, JAPANISSA, KANADASSA TAI YHDYSVALLOISSA. Kemira Oyj Pörssitiedote 28.10.2009 klo 12.12 Kemira Oyj (”Kemira” tai ”Yhtiö”) ilmoitti tänään, että Kemiran hallitus on päättänyt toteuttaa osakeannin kerätäkseen noin 200 miljoonan euron bruttovarat järjestämällä nykyisten osakkeenomistajien merkintäetuoikeuteen perustuvan osakeannin (”Osakeanti”). Yhtiön neljä suurinta osakkeenomistajaa tukevat antia. Osakeannilla kerättävät varat käytetään edistämään Kemiran kasvustrategiaa ja visiota olla johtava vesikemian yhtiö, mahdollistamaan Tikkurilan eriyttäminen ja listaaminen sekä vahvistamaan Kemiran tasetta. Osakeanti edellyttää osakkeenomistajien hyväksyntää ylimääräisessä yhtiökokouksessa, joka on suunniteltu pidettäväksi 23.11.2009. SEB Enskilda toimii Yhtiön taloudellisena neuvonantajana. Nordea ja SEB Enskilda toimivat suunnitellun Osakeannin pääjärjestäjinä. Harri Kerminen, toimitusjohtaja:"Kemira on tämän vuoden aikana keskittynyt erityisesti rahavirran parantamiseen. Tammi−syyskuussa investointien jälkeinen rahavirta oli erittäin vahva 175 milj. euroa, mikä on seurausta muun muassa tarkasta käyttöpääoman hallinnasta, korkeammasta käyttökatteesta ja alemmista investoinneista. Vahvan rahavirran ansiosta velkaantuneisuus laski huomattavasti ja oli syyskuun lopussa 87 % eli jo lähellä 40−80 prosentin tavoitetasoa. Jatkavien liiketoimintojen liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä nousi kolmannella vuosineljänneksellä 22 % viime vuoden vastaavasta kaudesta. Liikevoittoa nostivat erityisesti tehostamistoimet, kiinteiden kustannusten hallinta ja viime vuoden vastaavaa kautta alemmat muuttuvat kustannukset. Segmenteistä Municipal & Industrial -segmentin (aikaisemmin Water) liikevoitto ja rahavirta vahvistuivat merkittävästi. Kemiran operatiivisen liikevoiton osuus liikevaihdosta oli heinä−syyskuussa 10 % kun se vuotta aikaisemmin oli 7 %. Taloudellisissa tavoitteissamme olemme asettaneet liikevoittoprosentin tavoitteeksi keskipitkällä aikavälillä 10 %. Kemiran visiona on olla johtava vesikemian yhtiö. Toiminnan tehostaminen, kannattavuuden parantaminen sekä rahavirran ja taseen vahvistaminen säilyvät keskeisinä painopistealueinamme, mutta olemme vähitellen lisäämässä toimiamme myös yhtiön kasvun vauhdittamiseksi. Orgaanisen kasvun tavoitteemme on 5 % vuodessa. Osakeanti tukee Kemiran kasvustrategian toteuttamista.” Keskeiset kohdat • Kemiran neljä suurinta osakkeenomistajaa, Oras Invest Oy, Solidium Oy, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, jotka edustavat yhteensä 48,7 prosenttia Kemiran nykyisistä osakkeista, ovat peruuttamattomasti sitoutuneet merkitsemään omien omistusosuuksiensa suhteessa Osakeannissa merkittäväksi tarjottavia uusia osakkeita. • Lisäksi, Oras Invest Oy, Solidium Oy, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ovat sitoutuneet merkitsemään enintään 48,7 miljoonalla eurolla uusia Kemiran osakkeita, jotka mahdollisesti jäävät merkitsemättä Osakeannissa. • Edellyttäen että ylimääräinen yhtiökokous hyväksyy Osakeannin 23.11.2009, Kemiran hallituksen on tarkoitus päättää ja julkistaa Osakeannin ehdot, mukaan lukien liikkeeseen laskettavien osakkeiden lukumäärä ja merkintähinta, arviolta 23.11.2009. • Merkintäajan odotetaan alkavan arviolta 1.12. ja päättyvän 18.12.2009. Osakeannin tausta ja syyt Kemira julkisti kesäkuussa 2008 uuden strategiansa, jonka mukaan Yhtiö keskittyy runsaasti vettä kuluttavien asiakastoimialojen palvelemiseen. Tämän strategian ensimmäinen vaihe painottuu kannattavuuden ja rahavirran parantamiseen sekä taseen vahvistamiseen. Kemira esitteli syyskuussa 2009 tarkemman kasvustrategian, joka keskittyy veden laadun ja määrän hallintaan ja jonka mukaisesti Yhtiön visiona on olla johtava vesikemian yhtiö. Kemira keskittyy runsaasti vettä kuluttaviin asiakastoimialoihin, joilla se kykenee yhdistämään Yhtiön tuote- ja sovellusosaamisen teollisuuden ja asiakkaiden prosessien osaamiseen parantaen asiakkaidensa energia-, vesi- ja raaka-ainetehokkuutta. Kemiran kolme segmenttiä, Paper, Municipal & Industrial ja Oil & Mining, voivat kaikki hyödyntää suurelta osin samaa tuoteosaamista ja kemiaa, jonka Kemira on kehittänyt omistautuneen tutkimus- ja kehitystyön sekä useiden yritysostojen kautta. Yksi Kemiran taloudellisista tavoitteista on orgaanisen kasvun luominen, ja tämän tavoitteen saavuttamiseksi Kemira aikoo investoida tulevaisuudessa uusiin teknologioihin ja uusiin markkinoihin. Uuden strategiansa osana Kemira julkisti myös suunnitelmansa Tikkurilan eriyttämisestä ja Tikkurilan osakkeiden listaamisesta Helsingin Pörssiin markkinatilanteen salliessa. Kemiran johto uskoo, että Tikkurilan eriyttäminen ja pörssilistaus lisäävät toteutuessaan Kemiran toiminnan läpinäkyvyyttä ja tekevät Kemirasta entistä fokusoituneemman yhtiön. Kasvustrategian toteuttaminen Panostus tutkimus- ja kehitystoimintaan on keskeinen osa Kemiran pitkän aikavälin strategiaa. Uuden teknologian kehittämisessä pyrkimyksenä on laajentaa veden laadun hallintaa veden laadun ja määrän hallintaan. Veden laadun hallinta yhdistää Kemiran nykyisen kemikaali- ja sovellusosaamisen asiakkaiden tuotantoprosessien tuottavuuden ja prosessitehokkuuden parantamisessa. Veden laadun ja määrän hallinta liittyy teollisuuden prosessien yleisen vesitehokkuuden parantamiseen siten, että raakavettä käytetään vähemmän, veden kierrätystä lisätään ja jätevesipäästöjä vähennetään. Kemiran johto uskoo, että entistä tiukempi lainsäädäntö, kasvavat puhtaan veden vaatimukset kehittyvien markkinoiden maissa sekä uusien vedenkäsittelyteknologioiden kehittäminen tarjoavat Kemiralle uusia mahdollisuuksia hyödyntää sen vahvaa osaamistaan veden laadun hallinnassa. Kemira pyrkii kasvamaan valikoiduilla kasvumarkkinoilla Etelä-Amerikassa ja Aasian ja Tyynenmeren alueella, missä veden laadun ja määrän hallintaan perustuvien ratkaisujen kysyntä kasvaa kaikilla Yhtiön ydinsegmenteillä. Osana lisääntyvää keskittymistään kasvuhankkeisiin valikoiduilla kehittyvillä markkinoilla Kemira suunnittelee lisäävänsä investointejaan kyseisillä markkinoilla. Tikkurilan listaaminen Osakeannin odotetaan mahdollistavan Tikkurilan osakkeiden pörssilistaamisen markkinatilanteen salliessa. Kemiran hallitus on hyväksynyt suunnitelman listauksen toteutustavasta. Suunnitelman mukaan Kemira jakaa huomattavan enemmistön Tikkurilan osakkeista osinkona Kemiran osakkeenomistajille. Tikkurilan listautumisen yhteydessä ei ole tarkoitus kerätä rahavaroja Kemiralle tai laskea liikkeelle uusia Tikkurilan osakkeita. Taseen vahvistaminen Osakeannin odotetaan vähentävän Kemiran velkaantuneisuutta selvästi alle 80 prosentin tason, joten se vahvistaisi Yhtiön tasetta ja antaisi strategista joustavuutta tulevaa kasvua silmällä pitäen. Osakeannin pääehdot Osakeannilla kerättävien bruttovarojen odotetaan olevan noin 200 miljoonaa euroa. Hallituksen on tarkoitus päättää Osakeannin ehdoista, mukaan lukien liikkeeseen laskettavien osakkeiden lukumäärä sekä merkintähinta, arviolta 23.11.2009. Kemiran neljä suurinta osakkeenomistajaa, Oras Invest Oy, Solidium Oy, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, jotka edustavat yhteensä 48,7 prosenttia Kemiran nykyisistä osakkeista, ovat peruuttamattomasti sitoutuneet merkitsemään omien omistusosuuksiensa suhteessa Osakeannissa merkittäväksi tarjottavia uusia osakkeita. Lisäksi, Oras Invest Oy, Solidium Oy, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ovat sitoutuneet merkitsemään enintään 48,7 miljoonalla eurolla uusia Kemiran osakkeita, jotka mahdollisesti jäävät merkitsemättä Osakeannissa. Riippuen merkintäsuhteesta ja osakkeen merkintähinnasta, merkintätakauksien yhteismäärä voi nousta tai laskea enintään 0,5 miljoonalla eurolla. Uudet osakkeet tuottavat kaikki samat osakkeenomistajien oikeudet kuin Kemiran olemassa olevat osakkeet mukaan lukien, mutta ei rajoittuen, oikeus osinkoon ja muuhun voitonjakoon, josta päätetään sen päivän jälkeen, jona uudet osakkeet on rekisteröity kaupparekisteriin. Ylimääräinen yhtiökokous on tarkoitus pitää 23.11.2009 Marina Congress Centerissä klo 10.00. Kutsu ylimääräiseen yhtiökokoukseen on julkistettu erillisenä pörssitiedotteena tänään. Hallituksen esitys koskien valtuutusta Osakeannin järjestämiseen ja muita esitykseen liittyviä tietoja julkistetaan Kemiran verkkosivustossa www.kemira.com 30.10.2009. Osakeannin alustava aikataulu Aikataulu on alustava. Kaikki päivämäärät viittaavat vuoteen 2009. - Marraskuu 23 Ylimääräinen yhtiökokous päättää hallituksen valtuuttamisesta Osakeannin järjestämiseen - Marraskuu 23 Hallitus päättää osakeannin yksityiskohtaisemmista ehdoista, kuten liikkeeseen laskettavien osakkeiden lukumäärästä ja uusista osakkeista maksettavasta merkintähinnasta - Marraskuu 25 Osakeantiin liittyvä listalleottoesite saatavilla Yhtiön verkkosivustolla - Marraskuu 26 Osakeannin täsmäytyspäivä - Joulukuu 1-18 Merkintäaika - Joulukuu 1-11 Julkinen kaupankäynti merkintäoikeuksilla - Joulukuu 29 Osakeannin lopullisen tuloksen julkistaminen Kansainvälinen puhelinkonferenssi sijoittajille, analyytikoille ja lehdistölle Englanninkielinen puhelinkonferenssi järjestetään 28.10.2009 klo 15.00 Suomen aikaa (klo 13.00 Englannin aikaa). Puhelinkonferenssiin voi osallistua soittamalla 10 minuuttia ennen tilaisuuden alkua numeroon +44 (0)20 7162 0125, tunnus 848374. Helsingissä 28. lokakuuta 2009 Kemira Oyj Hallitus Lisätietoja: CFO Jyrki Mäki-Kala Puh. 010 86 21589 Sijoittajasuhdepäällikkö Päivi Antola Puh. 010 86 21140 KEMIRA Kemira on kansainvälinen kemian yhtiö, jonka liikevaihto on 2,8 miljardia euroa. Sen keskeisiä asiakkaita ovat runsaasti vettä kuluttavat teollisuudenalat. Kemira tarjoaa veden laadun ja määrän hallintaratkaisuja, joilla lisätään asiakkaiden energia-, vesi- ja raaka-ainetehokkuutta. Kemiran visiona on olla johtava vesikemian yhtiö. Kemiran maaliliiketoiminnasta vastaavan Tikkurilan tavoitteena on olla markkinajohtaja kauppa- ja rakennusmaaleissa sekä tietyissä puu- ja metalliteollisuusmaaleissa valituilla markkinoilla. HUOMAUTUS: Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti, kokonaan tai osittain, Australiassa, Etelä-Afrikassa, Hong Kongissa, Japanissa, Kanadassa tai Yhdysvalloissa. Tämä tiedote ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa eikä tiedotteessa tarkoitettuja arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa ellei niitä olla rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (United States Securities Act of 1933, muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Arvopapereita koskevaa antia tai mitään sen osaa ei rekisteröidä Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita myydä julkisesti Yhdysvalloissa. Tämä tiedote ei ole arvopapereiden mahdollista myyntiä tai hankintaa koskeva suora tai välillinen tarjous, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Tässä esitetyt tiedot eivät ole tarjous myydä arvopapereita yleisölle Iso-Britanniassa. Arvopapereita koskevaa esitettä ei ole rekisteröity eikä rekisteröidä Iso-Britanniassa. Arvopapereita saa myydä tai tarjota myytäväksi Iso-Britanniassa ainoastaan henkilöille, joihin Iso-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) vuoden 2005 määräyksen (Order 2005) (Financial Promotion), muutoksineen, poikkeukset soveltuvat. |
|||
|