2013-01-30 12:30:00 CET

2013-01-30 12:30:03 CET


REGULATED INFORMATION

Konecranes Oyj - Pörssitiedote

KONECRANES OYJ - KONECRANES OYJ:N NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN ESITYS HALLITUKSEN


KONECRANES OYJ  PÖRSSITIEDOTE  30.1.2013 klo 13.30

EHDOTUS HALLITUKSEN KOKOONPANOKSI

Konecranes Oyj:n nimitys- ja palkitsemisvaliokunta esittää 21.3.2013
kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenmäärä olisi
kahdeksan (8). 

Valiokunta ehdottaa, että kaikki hallituksen nykyiset jäsenet: Svante Adde,
Stig Gustavson, Tapani Järvinen, Matti Kavetvuo, Nina Kopola, Bertel
Langeskiöld, Malin Persson ja Mikael Silvennoinen valittaisiin uudelleen
Konecranes Oyj:n hallitukseen. Hallituksen toimikausi kestää vuoden 2014
varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka. 

Valiokunnan tavoitteena on huolehtia siitä, että hallituksen jäsenten lukumäärä
ja hallituksen kokoonpano mahdollistavat hallituksen tehtävien tehokkaan
hoitamisen, ja että kokoonpano ottaa huomioon yhtiön toiminnan tarpeet ja
yhtiön kehitysvaiheen. 

Ehdotettujen hallituksen jäsenten tiedot ovat liitteenä.

Kaikki ehdokkaat ovat antaneet suostumuksensa valintaan.

Muut jäsenet paitsi Stig Gustavson ovat Suomen listayhtiöiden
hallinnointikoodin mukaisesti riippumattomia yhtiöstä. Stig Gustavsonin ei
katsota olevan hallituksen kokonaisarvioinnin perusteella yhtiöstä riippumaton
jäsen, kun otetaan huomioon hänen aiemmat ja nykyiset tehtävänsä
Konecranes-konsernissa ja hänen suuri äänivaltansa yhtiössä. 

Muut jäsenet paitsi Bertel Langenskiöld ovat riippumattomia yhtiön
merkittävistä osakkeenomistajista. Bertel Langenskiöld ei ole riippumaton
yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista perustuen hänen nykyiseen päätoimeensa
Hartwall Capital Oy Ab:n toimitusjohtajana. HTT KCR Holding Oy Ab omistaa yli
10 prosenttia Konecranes Oyj:n osakkeista ja äänimäärästä. HTT KCR Holding Oy
Ab on Hartwall Capital Oy Ab:n tytäryhtiö. Lisäksi K. Hartwall Invest Oy Ab,
Fyrklöver-Invest Oy Ab sekä Ronnas Invest AG toimivat käytännössä yhdessä HTT
KCR Holding Oy Ab:n kanssa Konecranes Oyj:n omistukseen liittyvissä asioissa. 

HALLITUKSEN JÄSENTEN PALKKIOT

Hallituksen nimitys- ja palkitsemisvaliokunta ehdottaa yhtiökokoukselle, että
vuoden 2014 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka valittaville
hallituksen jäsenille maksetaan samansuuruinen vuosipalkkio kuin vuonna 2012
seuraavasti: puheenjohtaja 105 000 euroa, varapuheenjohtaja 67 000 euroa ja
muut hallituksen jäsenet 42 000 euroa. Lisäksi ehdotetaan, että 50 prosenttia
vuosipalkkiosta käytetään siten, että sillä hankitaan hallituksen jäsenten
nimiin yhtiön osakkeita. Palkkion maksaminen voi tapahtua myös luovuttamalla
yhtiön hallussa olevia omia osakkeita yhtiökokouksen hallitukselle antaman
valtuutuksen nojalla. Siinä tapauksessa, että osakkeiden hankkimista ei voida
toteuttaa yhtiöstä tai hallituksen jäsenestä johtuvan syyn vuoksi, maksetaan
koko palkkio käteisenä. Hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja
hallituksen jäsenet ovat lisäksi oikeutettuja 1 500 euron suuruiseen palkkioon
jokaisesta hallituksen valiokunnan kokouksesta, johon he osallistuvat.
Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja on kuitenkin oikeutettu 3 000 euron
suuruiseen palkkioon jokaisesta tarkastusvaliokunnan kokouksesta, johon hän
osallistuu. Yhtiön palveluksessa oleville ei makseta hallituspalkkioita.
Matkakustannukset korvataan laskuja vastaan. 

KONECRANES OYJ

Miikka Kinnunen
sijoittajasuhdejohtaja

Lisätietoja antaa:
Miikka Kinnunen, sijoittajasuhdejohtaja puh. 020 427 2050

Konecranes on yksi maailman johtavista nostolaitevalmistajista, ja sen
asiakkaita ovat muun muassa koneenrakennus- ja prosessiteollisuus, telakat,
satamat ja terminaalit. Yritys toimittaa asiakkailleen toimintaa tehostavia
nostoratkaisuja ja huoltopalveluita kaikille nosturimerkeille ja
työstökoneille. Vuonna 2011 Konecranes-konsernin liikevaihto oli yhteensä 1 896
miljoonaa euroa. Yrityksellä on 12 100 työntekijää ja 609 huoltopistettä 47
maassa. Konecranes Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä (osakkeen
tunnus: KCR1V). 



JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.konecranes.com

LIITE:

LISÄTIETOJA NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN EHDOTUKSEEN HALLITUKSEN
KOKOONPANOKSI 

Stig Gustavson
s. 1945
Hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2005. Hallituksen jäsen vuodesta 1994 sekä
nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan jäsen vuodesta 2006. 
DI, tekniikan kunniatohtori, vuorineuvos

Päätoimi: hallitustyöskentely

Keskeinen työkokemus: KCI Konecranes Oyj 1994 - 2005: toimitusjohtaja ja
konsernijohtaja; KONE Nosturidivisioona 1988 - 1994: toimitusjohtaja;
KONE-konserni 1982 - 1988, Sponsor Oy 1978 - 1982, Raha-Automaattiyhdistys
(RAY) 1976 - 1978 ja Wärtsilä Oy Ab 1970 - 1976: useita eri johtotehtäviä 

Keskeiset samanaikaiset luottamustoimet: Ahlström Capital Oy: hallituksen
puheenjohtaja; Cramo Oyj: hallituksen puheenjohtaja; Dynea Oy: hallituksen
varapuheenjohtaja; Handelsbanken Suomi: hallituksen puheenjohtaja; Oy
Mercantile Ab: hallituksen varapuheenjohtaja; ÅR Packaging AB: hallituksen
puheenjohtaja; IK Investment Partners: Senior Regional Advisor; Tekniikan
Akatemia-säätiö: hallituksen puheenjohtaja 

Hallituksen yleisen arvioinnin perusteella Stig Gustavson ei ole yhtiöstä
riippumaton jäsen. Tämä perustuu hänen edellisiin ja nykyiseen asemaansa
Konecranes-konsernissa ja hänen merkittävään äänivaltaansa yhtiössä. Stig
Gustavson on riippumaton yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista. 

Osakeomistus: 2 276

* Konecranes Oyj on 28.12.2011 saanut tiedon, että yhtiön hallituksen
puheenjohtaja Stig Gustavson on lahjoittanut kaikki Konecranes Oyj:ssä
omistamansa osakkeet lähiomaisilleen pidättäen kuitenkin itsellään elinikäisen
lahjoitettuihin osakkeisiin liittyvän ääni- ja osinko-oikeuden. Lahjoituksen
kohteena oli yhteensä 2 069 778 osaketta, mikä vastaa noin 3,27 prosenttia
yhtiön kaikista osakkeista ja niiden tuottamista äänistä. 


Svante Adde
s. 1956
Hallituksen ja tarkastusvaliokunnan jäsen vuodesta 2004.
Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja vuodesta 2008.
B.Sc. (Econ. and Business Administration)

Päätoimi: toimitusjohtaja, Pöyry Capital Limited, Lontoo

Keskeinen työkokemus: Compass Advisers, Lontoo  2005 - 2007: toimitusjohtaja;
Ahlström Oyj  2003 - 2005: talous- ja rahoitusjohtaja; Lazard Lontoo ja
Tukholma  2000 - 2003: toimitusjohtaja; Lazard Lontoo; 1989 - 2000: johtaja;
Citibank 1979 - 1989: johtaja 

Keskeiset samanaikaiset luottamustoimet: Meetoo AB: hallituksen puheenjohtaja

Riippumaton yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista.

Osakeomistus: 6 021


Bertel Langenskiöld
s. 1950
Hallituksen jäsen sekä nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan puheenjohtaja
vuodesta 2012. 
DI

Päätoimi: Toimitusjohtaja, Hartwall Capital Oy Ab

Keskeinen työkokemus:
Metso Paper and Fiber Technology 2009 - 2011: toimitusjohtaja; Metso Paper  Oy
2007 - 2008: toimitusjohtaja; Metso Paper Oy, Kuidut-liiketoimintalinja 2006 -
2007: toimitusjohtaja; Metso Minerals Oy 2003 - 2006: toimitusjohtaja; Fiskars
Oyj Abp 2001 - 2003: toimitusjohtaja; Tampella Power/Kvaerner Pulping, Power
Division 1994 - 2000: toimitusjohtaja 

Keskeiset samanaikaiset luottamustoimet:
Karelia-Upofloor Oy: hallituksen puheenjohtaja; Luvata Oy: hallituksen jäsen

Bertel Langenskiöld on riippumaton yhtiöstä. Hän ei ole riippumaton yhtiön
merkittävistä osakkeenomistajista perustuen hänen nykyiseen päätoimeensa
Hartwall Capital Oy Ab:n toimitusjohtajana. HTT KCR Holding Oy Ab omistaa yli
10 prosenttia Konecranes Oyj:n osakkeista ja äänimäärästä. HTT KCR Holding Oy
Ab on Hartwall Capital Oy Ab:n tytäryhtiö. Lisäksi HTT KCR Holding Oy Ab, K.
Hartwall Invest Oy Ab, Fyrklöver-Invest Oy Ab ja Ronnas Invest AG toimivat
käytännössä yhteistyössä Konecranes Oyj:n omistukseen liittyvissä asioissa. 

Osakeomistus: 910


Tapani Järvinen
Tapani Järvinen s. 1946
Hallituksen ja tarkastusvaliokunnan jäsen vuodesta 2009
DI, tekniikan lisensiaatti

Päätoimi: hallitustyöskentely

Keskeinen työkokemus: Outotec Oyj 2006 - 2009: toimitusjohtaja; Outokumpu
Technology 2003 - 2006: toimitusjohtaja; Outokumpu Oyj 2000 - 2005:
varatoimitusjohtaja ja konsernin johtoryhmän jäsen; Compañía Minera Zaldívar,
Chile 1994 - 2000: toimitusjohtaja 

Keskeiset samanaikaiset luottamustehtävät: Okmetic Oyj: hallituksen
varapuheenjohtaja; Outotec Oyj: hallituksen jäsen; Normet Oy: hallituksen
jäsen; Talvivaara Mining Company Plc: hallituksen jäsen; Dragon Mining Ltd,
Australia: hallituksen jäsen; Finpro ry: hallituksen varapuheenjohtaja 

Riippumaton yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista.

Osakeomistus: 3 514


Matti Kavetvuo
s. 1944
Hallituksen jäsen vuodesta 2001. Nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan
puheenjohtaja vuosina 2009 - 2011 ja jäsen vuodesta 2012. 
Tarkastusvaliokunnan jäsen vuosina 2004 - 2008.
DI, ekonomi, vuorineuvos

Päätoimi: hallitustyöskentely

Keskeinen työkokemus: Pohjola-Yhtymä Oyj 2000 - 2001: toimitusjohtaja; Valio Oy
1992-1999: toimitusjohtaja; Orionyhtymä Oyj 1985 - 1991: toimitusjohtaja;
Instrumentarium Oyj 1979 - 1984: toimitusjohtaja 


Riippumaton yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista.

Osakeomistus: 10 000


Nina Kopola
s. 1960
Hallituksen sekä nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan jäsen vuodesta 2011.
DI, tekniikan lisensiaatti

Päätoimi: Toimitusjohtaja, Suominen Yhtymä Oyj

Keskeinen työkokemus:
Dynea Oy 2008 - 2011: Euroopan liiketoiminnoista vastaava johtaja; Dynea Oy
2006 - 2008: johtaja, Global Market Applications; Dynea Oy 2005 - 2006:
markkinointijohtaja; Dynea Oy 2000-2005: eri päällikkötason tehtäviä
markkinointi-, controlling- sekä liiketoiminnan analyysi -toiminnoissa 

Luottamustehtävät:
Kemianteollisuus ry: hallituksen jäsen

Riippumaton yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista.

Osakeomistus: 1 626


Malin Persson
s. 1968
Hallituksen jäsen vuodesta 2005 ja tarkastusvaliokunnan jäsen vuodesta 2012.
Nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan jäsen vuosina 2005 - 2011. 
DI

Päätoimi: Industrial Advisor

Keskeinen työkokemus: Volvo-konserni: useissa eri johtotehtävissä mm.
Volvo Technology Corp: toimitusjohtaja; AB Volvo: varatoimitusjohtaja,
konsernistrategia ja liiketoiminnan kehittäminen; Volvo Transport Corp:
varatoimitusjohtaja, liiketoiminnan ja logistiikan kehittäminen 

Keskeiset samanaikaiset luottamustehtävät: Hexpol AB: hallituksen jäsen;
Beckers Group: hallituksen jäsen 

Riippumaton yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista.

Osakeomistus: 5 169


Mikael Silvennoinen
s. 1956
Hallituksen ja tarkastusvaliokunnan jäsen vuodesta 2008.
Kauppatieteiden maisteri

Päätoimi: toimitusjohtaja, Pohjola Pankki Oyj

Keskeinen työkokemus: Pohjola-konserni 1989 - 1997: eri johtotehtävissä;
Wärtsilä Oyj 1986 - 1989: Group treasurer 

Keskeiset samanaikaiset luottamustoimet:
Unico Banking Group: hallituksen jäsen

Riippumaton yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista.

Osakeomistus: 3 953