2011-08-10 07:00:00 CEST

2011-08-10 07:00:17 CEST


REGULATED INFORMATION

HKScan Oyj - Osavuosikatsaus (Q1 and Q3)

HKSCAN-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2011: HKSCAN-KONSERNIN LIIKEVAIHTO KASVOI VOIMAKKAASTI


HKSCAN-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2011

PÖRSSITIEDOTE 10.8.2011, klo 8.00



HKSCAN-KONSERNIN LIIKEVAIHTO KASVOI VOIMAKKAASTI

* HKScan-konsernin liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa 1 223,3 miljoonaan
euroon (985,9 milj. euroa). Liikevaihdon kasvu (24 %) johtui pääosin
toteutetuista yrityshankinnoista. Orgaaninen kasvu valuuttakurssimuutokset
eliminoiden oli noin 5 prosenttia. 

* Konsernin tammi-kesäkuun liikevoitto oli 8,0 miljoonaa euroa (13,6 milj.
euroa). 

* Konsernin tuloksentekokykyä rasitti edelleen sianlihan heikko kannattavuus.

* HKScan-konserni on pystynyt säilyttämään ja jopa vahvistamaan
markkina-asemaansa. 

* Yhtiö muutti liikevoitto-ohjaustaan 26.7.2011: Konsernin koko vuoden
liikevoiton arvioidaan jäävän vuoden 2010 tasosta. 



HKSCAN-KONSERNI

(miljoonaa euroa)

                              Q2/2011  Q2/2010  Q1-Q2/11  Q1-Q2/10     2010
---------------------------------------------------------------------------
---------------------------------------------------------------------------
Liikevaihto                     630,6    502,3   1 223,3     985,9  2 113,9
---------------------------------------------------------------------------
Liikevoitto                       6,7      8,1       8,0      13,6     48,0
---------------------------------------------------------------------------
- Liikevoitto-%                   1,1      1,6       0,7       1,4      2,3
---------------------------------------------------------------------------
Voitto / tappio ennen veroja     -0,1      5,0      -3,5       8,9     36,5
---------------------------------------------------------------------------
Tulos/osake, euroa               0,01     0,07     -0,05      0,13     0,52
---------------------------------------------------------------------------



HUHTI-KESÄKUU 2011

- Konsernin liikevaihto toisella neljänneksellä oli 630,6 miljoonaa euroa
(502,3 milj. euroa). 

- Liikevoitto oli 6,7 miljoonaa euroa (8,1 milj. euroa).

- Vertailuvuoden 2010 osalta tulee huomioida Suomen työtaistelutoimenpiteiden
vaikutus kvartaalilla. 

- Suomessa liiketoiminnan kannattavuus jäi tavoitteista ja liikevoitto oli 0,7
miljoonaa euroa (-0,1 milj. euroa). 

- Ruotsissa liiketoiminnan tulos parani ja liikevoitto oli 4,0 miljoonaa euroa
(3,1 milj. euroa). 

- Tanskassa kannattavuus jäi tavoitteista ja liikevoitto oli -0,5 miljoonaa
euroa. 

- Baltiassa ja Puolassa liiketoiminta eteni suunnitelmien mukaisesti. Baltiassa
liikevoitto oli 2,7 miljoonaa euroa (3,3 milj. euroa) ja Puolassa 2,8 miljoonaa
euroa (4,0 milj. euroa). 

- Konsernihallinnon kulut -2,9 miljoonaa euroa (-2,1 milj. euroa) olivat
poikkeuksellisen suuret johtuen konsernin kehittämisprojekteista ja muista
kertaluonteisista kuluista. 



TOIMITUSJOHTAJA MATTI PERKONOJA:


”HKScanin alkuvuoden liiketulos oli välttävä haasteellisessa
markkinatilanteessa. Sianlihan osalta vaikea kansainvälinen markkinatilanne
jatkuu edelleen. Liharaaka-aineiden sekä muiden tuotantopanosten hintojen nousu
on heikentänyt liiketoiminnan kannattavuutta HKScanin kaikilla
markkina-alueilla. 

Lihatuotteiden tuottaminen HKScanin päämarkkina-alueilla on kalliimpaa kuin
Euroopan suurissa maatalousmaissa. Työkustannusten joustamattomuus korostuu
avoimessa markkinakilpailutilanteessa. Jatkuessaan nykytilanne vähentää näillä
alueilla tuotetun ruoan määrää. Tilanne on hälyttävä tällä hetkellä erityisesti
sianlihassa, joka on yhtiön käyttämistä lihalajeista selkeimmin kansainvälisen
kilpailun piirissä. Koko elintarvikeketjun kehittäminen aina alkutuotannosta
lähtien on tärkeää alan tulevaisuudelle. 

HKScan toimii liha-alalla vastuullisesti. Sen perustan luo tehokas, läpinäkyvä
ja vastuullisesti toimiva tuotantoketju. Vaikka HKScan on kansainvälisesti
toimiva yritys, se tarjoaa markkina-alueidensa kuluttajille lähellä tuotettua,
turvallista ja luotettavaa paikallisiin makutottumuksiin sopivaa ruokaa, jonka
alkuperä on jäljitettävissä aina tilalle asti. Vain koko tuotetarjooman
kehittäminen kuluttajan ja kaupan odotusten mukaisesti varmentaa liiketoiminnan
oikeansuuntaisen kehittymisen. 

Konsernin liiketoimintojen kannattavuus HKScanin markkina-alueilla on haastava.
Meneillään olevat ja lähitulevaisuuteen suunnitellut kehittämis- ja
tehostamistoimet parantavat läpivietyinä yhtiön kannattavuutta. Toimialan
kilpailutilanne kiristyy. Parhaiten markkinassa selviytyvät tilanteeseen
nopeasti reagoivat toimijat.” 



MARKKINA-ALUE SUOMI

(miljoonaa euroa)

                 Q2/2011  Q2/2010  Q1-Q2/11  Q1-Q2/10   2010
------------------------------------------------------------
------------------------------------------------------------
Liikevaihto        207,9    173,5     395,9     341,3  718,5
------------------------------------------------------------
Liikevoitto          0,7     -0,1       0,1      -0,7   10,7
------------------------------------------------------------
- Liikevoitto-%      0,3     -0,1       0,0      -0,2    1,5
------------------------------------------------------------



Suomessa liikevaihto toisella neljänneksellä oli 207,9 miljoonaa euroa (173,5
milj. euroa). Liikevaihtoa kasvatti Järvi-Suomen Portti Oy:n konsolidointi
konserniin vuoden alusta. Vertailuvuoden 2010 osalta tulee huomioida
työtaistelutoimenpiteiden vaikutus kvartaalilla. Liikevoitto oli 0,7 miljoonaa
euroa (-0,1 milj. euroa). 

Suomessa liiketoiminnan kannattavuutta toisella kvartaalilla heikensi pitkään
jatkuneet sianlihantuotannon vaikeudet sekä sianlihan heikko hintataso vienti-
ja kotimarkkinoilla. Myyntihintojen korotusten lisäksi tilannetta Suomessa
korjataan sopeuttamalla hallitusti sianlihan tuotantomääriä. 

Helmikuussa markkinoille tuodun HK Rypsiporsaan vastaanotto asiakkaiden ja
kuluttajien keskuudessa on ollut erinomainen. Siipikarjanlihan sekä
lihavalmisteiden osalta toinen neljännes eteni suunnitelmien mukaisesti.
Siipikarjanlihan tuotantomääriä ensimmäisen kvartaalin aikana vaivannut
niukkuus on toisen kvartaalin aikana saatu vastaamaan kysyntää. HK Ruokatalo on
alkuvuoden aikana vahvistanut osuuttaan kokonaismarkkinasta. 

HK Ruokatalon vuosia 2011-2013 koskeva tuottavuusohjelma etenee ja sikojen
leikkuu keskitetään yhtiön Forssan tuotantolaitokselle kuluvan vuoden syyskuun
loppuun mennessä. Outokummun nautateurastamon investointi on valmistunut kesän
aikana. Investoinnin myötä laitoksen käsittelykapasiteettia pystytään nostamaan
ja parantamaan kannattavuutta naudan osalta. 

Järvi-Suomen Portti Oy ilmoitti kesäkuussa käynnistävänsä kehittämisohjelman,
jolla se nostaa tuotannon tehokkuutta Mikkelin Tikkalassa sijaitsevan
tuotantolaitoksen kapasiteetin hyödyntämiseksi entistä tehokkaammin.
Kehitystoimien ensimmäisessä vaiheessa toimintaa sopeutetaan siten, että
päällekkäisyyksiä HKScan Finlandin toimintojen kanssa puretaan ja toimintaa
keskitetään parhaiten osaaville yksiköille Suomessa. Kehittämisohjelman
henkilöstövaikutukset täsmentyvät kesäkuussa aloitettujen yt-neuvottelujen
aikana. 



MARKKINA-ALUE RUOTSI

(miljoonaa euroa)

                 Q2/2011  Q2/2010  Q1-Q2/11  Q1-Q2/10   2010
------------------------------------------------------------
------------------------------------------------------------
Liikevaihto        263,0    241,9     515,4     472,3  997,1
------------------------------------------------------------
Liikevoitto          4,0      3,1       4,3       5,7   20,4
------------------------------------------------------------
- Liikevoitto-%      1,5      1,3       0,8       1,2    2,0
------------------------------------------------------------



Ruotsissa liiketoiminnan kannattavuus parani vertailukaudesta toisella
neljänneksellä. Liikevaihto oli 263,0 miljoonaa euroa (241,9 milj. euroa) ja
liikevoitto 4,0 miljoona euroa (3,1 milj. euroa). Liikevaihto kruunuissa
laskettuna oli edellisvuoden tasolla. 

Kilpailun kiristymisestä huolimatta Scan AB:n toinen kvartaali eteni Ruotsissa
kaupallisesti suunnitelmien mukaisesti. 

Scanin käynnissä oleva tehostamisohjelma etenee. Linköpingissä sijaitsevan
nautojen uuden leikkuulinjan käynnistämisestä on aiheutunut edelleen jonkin
verran ylimääräisiä kustannuksia. 

Tarjonnan niukkuus ruotsalaisesta naudan- ja sianlihasta on nostanut
paikallisen raaka-aineen hankintahintoja ja toisaalta vahva kruunu on
vaikuttanut tuontiraaka-ainemäärien kasvuun. Erityisesti naudanlihassa tuonnin
osuus on kasvanut edelleen. Tuontinaudan osuus on jo yli 50 prosenttia
kokonaiskulutuksesta. Sianlihan alkutuotannon osalta tuotantomäärät ovat
laskeneet noin viisi prosenttia. Ruotsalaiseen liharaaka-aineeseen pohjautuvan
tuotannon kilpailukyky on tällä hetkellä heikko. 



MARKKINA-ALUE TANSKA

(miljoonaa euroa)

                 Q2/2011  Q2/2010  Q1-Q2/11  Q1-Q2/10    2010
-------------------------------------------------------------
-------------------------------------------------------------
Liikevaihto         55,9        -     113,5         -  21,8*)
-------------------------------------------------------------
Liikevoitto         -0,5        -      -1,0         -  -0,0*)
-------------------------------------------------------------
- Liikevoitto-%     -1,0        -      -0,9         -   0,0*)
-------------------------------------------------------------

*)Rose Poultry A/S on konsolidoitu HKScan-konserniin 29.11.2010 alkaen.



Tanskassa Rose Poultryn liikevaihto oli 55,9 miljoonaa euroa. Liikevoitto oli
-0,5 miljoonaa euroa. 

Viime marraskuussa HKScan-konserniin liitetyn Rose Poultry A/S:n integraatio on
käynnissä. Jatkossa tavoitteena on Rose Poultryn tuoretuotteiston kehittämisen
kautta parantaa yhtiön kannattavuutta ja vahvistaa yrityksen asemaa entisestään
erityisesti sen kotimarkkinoilla Tanskassa, Ruotsissa ja Isossa Britanniassa. 

Rose Poultry keskittää ja tehostaa toimintaansa Vinderupissa ja Skovsgaardissa
sijaitsevissa tuotantolaitoksissa. Siipikarjan teurastukset Etelä-Tanskassa
sijaitsevassa Padborgin tuotantolaitoksessa ovat toisen kvartaalin aikana
päättyneet huhtikuisen ilmoituksen mukaisesti. 



MARKKINA-ALUE BALTIA

(miljoonaa euroa)

                 Q2/2011  Q2/2010  Q1-Q2/11  Q1-Q2/10   2010
------------------------------------------------------------
------------------------------------------------------------
Liikevaihto         44,1     40,2      83,5      76,0  160,4
------------------------------------------------------------
Liikevoitto          2,7      3,3       3,6       4,3    8,7
------------------------------------------------------------
- Liikevoitto-%      6,1      8,1       4,3       5,7    5,4
------------------------------------------------------------



Baltian markkina-alueen liikevaihto oli 44,1 miljoonaa euroa (40,2 milj.
euroa). Liikevaihdon kasvuun on vaikuttanut AS Jelgavas Galas Kombinatsin
konsolidointi konserniin 1.7.2010 alkaen. Liikevoitto oli 2,7 miljoonaa euroa
(3,3 milj. euroa). 

Baltiassa lihatuotteiden kulutus on toipumassa maltillisesti talouden kasvun
myötä. HKScanin liiketoiminta Baltiassa on edennyt vakaasti. Kehittämisen
painopiste on ollut tuotevalikoimassa ja operatiivisessa tehokkuudessa. 

Baltiassa voimistuva inflaatio on nostanut nopeasti raaka-aineiden ja muiden
tuotantopanosten hintoja. Myös henkilöstökulujen osalta on painetta nousuun.
Näistä haasteista huolimatta liiketoimintaa on Baltiassa sopeutettu
vallitsevaan markkinatilanteeseen hyvin. 



MARKKINA-ALUE PUOLA

(miljoonaa euroa)

*)               Q2/2011  Q2/2010  Q1-Q2/11  Q1-Q2/10   2010
------------------------------------------------------------
------------------------------------------------------------
Liikevaihto         77,0     66,0     147,5     129,9  279,3
------------------------------------------------------------
Liikevoitto          2,8      4,0       5,8       8,3   15,5
------------------------------------------------------------
- Liikevoitto-%      3,6      6,1       3,9       6,4    5,6
------------------------------------------------------------

*) Luvut tarkoittavat HKScanin osuutta (50%) Sokolów-konsernin luvuista.



Puolassa liiketoiminta on edennyt odotusten mukaisesti, vaikka myös Puolassa
sianlihan heikko kannattavuus ja kohonneet tuotantokustannukset rasittavat
liiketoimintaa. Sokolówin liikevaihto oli 77,0 miljoonaa euroa(66,0 milj.
euroa) ja liikevoitto 2,8 miljoonaa euroa (4,0 milj. euroa). 

Sokolówin myynti perinteisiin ja nykyaikaisiin vähittäiskaupan super- ja
hypermarketteihin kehittyivät alkuvuonna odotetusti. Myyntiä vauhdittivat
onnistunut grillituotteiden myynti toisella neljänneksellä sekä laajat
markkinointikampanjat. 

Merkittävin tuotannollinen kehittämiskohde on ollut Sokolów Podlaskin
tuotantolaitos, jota uudistetaan lähivuosien aikana. 



MUUTOKSET KONSERNIRAKENTEESSA

HKScan Finland Oy:n ja Osuuskunta Karjaportin perustama yhtiö Järvi-Suomen
Portti Oy aloitti toimintansa vuodenvaihteessa. Yhtiö jatkaa ja kehittää
lihavalmistetuotantoa Osuuskunta Karjaportin omistamalla tuotantolaitoksella
Mikkelin Tikkalassa. HKScan Finland nosti omistusosuutensa yhtiöstä 100
prosenttiin katsauskauden aikana. 

HK Ruokatalo keskitti lihan hankinnan ja alkutuotannon sekä rehukaupan yhteen
yhtiöön vuoden 2011 alusta lähtien. Rehuyhtiö Lounaisfarmin ja HK Ruokatalon
broileriketjun alkutuotannon tehtävät siirrettiin LSO Foodsiin, jonka nimi
vaihtui samalla HK Agriksi. 



MUUTOKSET ORGANISAATIOSSA

KTM Sirpa Laakso aloitti HKScan Oyj:n henkilöstöjohtajana ja johtoryhmän
jäsenenä 13.1.2011. Laakso vastaa HKScanin HR-toiminnoista ja niiden
kehittämisestä konsernin kaikilla markkina-alueilla. Hän raportoi
toimitusjohtaja Matti Perkonojalle. 

HKScan Oyj:n hallinto- ja lakiasiainjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä aloitti
10.5.2011 alkaen varatuomari Markku Suvanto. Hän on toiminut vuodesta 2009
HKScan-konsernin lakimiehenä. Suvanto vastaa HKScan-konsernin lakiasioista sekä
ulkoisen hallinnon osalta viranomaissuhteiden järjestämisestä ja konsernin
sisäisen hallinnon järjestämisestä sekä niiden toimivuudesta. Markku Suvanto
raportoi toimitusjohtaja Matti Perkonojalle. 



INVESTOINNIT JA RAHOITUS

Konsernin bruttoinvestoinnit vuoden 2011 toisella neljänneksellä olivat 17,3
miljoonaa euroa (18,0 milj. euroa). Koko tammi-kesäkuun 2011 bruttoinvestoinnit
olivat 32,4 miljoonaa euroa (36,9 milj. euroa). Ne jakaantuivat tuotannollisiin
kohteisiin markkina-alueittain seuraavasti: Suomi 10,3 miljoonaa euroa (13,3
milj. euroa), Ruotsi 5,7 miljoonaa euroa (14,1 milj. euroa), Tanska 2,8
miljoonaa euroa (- milj. euroa) ja Baltia 6,3 miljoonaa euroa (6,0 milj.
euroa). HKScanin osuus Sokolówin investoinneista Puolassa oli 7,2 miljoonaa
euroa (3,5 milj. euroa). 

Suomessa merkittävimmät investoinnit kohdistuivat Järvi-Suomen Portin
tuotantolinjojen uudistuksiin, HK Ruokatalon Outokummun nautateurastamon
laajennukseen ja Euran lisäkapasiteettiin. Ruotsissa Scanin sikojen
teurastusprosessin kehittämisinvestoinnit Kristianstadissa sekä Pärsonsin uuden
leikkelelinjan investointi Halmstadissa jatkuivat. Tanskassa investoinnit
liittyivät Rose Poultry A/S:n integrointiin sekä tuotantolinjojen uudistamiseen
tehokkuuden ja kasvun varmistamiseksi. Baltiassa merkittävimmät investoinnit
liittyivät Rigas Miesnieksin tuotannon siirtoon Jelgavan uuteen
tuotantolaitokseen, valmistuskapasiteetin varmistamiseksi tehtyihin
tuotantolinjojen uudistuksiin Rakveressa sekä Talleggin tuotannon
rakenneohjelmaan. Puolassa merkittävin investointikohde oli Sokolów Podlaskin
tuotantolaitoksen kehittäminen. 

Konsernilla oli korollista velkaa kesäkuun lopussa 508,7 miljoonaa euroa (465,6
milj. euroa). Lainamäärän kasvu viime vuoden vastaavaan ajankohtaan (Q2/2010)
verrattuna johtuu pääosin marraskuussa 2010 toteutetusta Rose Poultry-kaupasta.
Vuoden vaihteessa korollisten velkojen bruttomäärä oli 514,2 miljoonaa euroa.
Lainamäärän lasku vuodenvaihteesta on pääosin laskennallista johtuen Ruotsin
kruunun heikkenemisestä. 

Rahan hinnan noususta ja lainamäärän kasvusta johtuen nettorahoituskulut ovat
kasvaneet edellisvuodesta merkittävästi ja olivat tammi-kesäkuussa 12,9
miljoonaa euroa (6,2 milj. euroa). Käyttämättömien, sitovien valmiusluottojen
määrä 30.6.2011 oli 171,9 miljoonaa euroa (212,0 milj. euroa). Lisäksi
konsernilla oli muita käyttämättömiä shekkitili- yms. limiittejä 39,9 miljoonaa
euroa (22,6 milj. euroa). 100 miljoonan euron yritystodistusohjelmasta oli
käytössä 60,0 miljoonaa euroa (23,0 milj. euroa). 

Omavaraisuusaste oli kesäkuun lopussa 33,7 prosenttia (35,2 %). Vuoden vaihteen
omavaraisuusaste oli 34,0 prosenttia. 



YHTIÖN OMAT OSAKKEET

HKScanin hallussa oli 30.6.2011 yhteensä 53 734 omaa A-osaketta, joiden
markkina-arvo oli 0,30 miljoonaa euroa (á 5,56 euroa). Osuus kaikista
osakkeista oli 0,10 prosenttia ja äänimäärästä 0,03 prosenttia. Omille
osakkeille ei makseta osinkoa. 


YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET

HKScan Oyj:n varsinainen yhtiökokous vahvisti 27.4.2011 emoyhtiön ja konsernin
tilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja
toimitusjohtajalle vuodelta 2010. Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen
mukaisesti, että yhtiö jakaa tilikaudelta 2010 osinkoa 0,22 euroa osakkeelta. 

Hallituksen ehdotuksesta poiketen yhtiökokous päätti HKScanin suurimman
osakkeenomistajan LSO Osuuskunnan ehdotuksesta, että yhtiön hallituksen
jäsenten lukumäärä on kuusi (6). Juha Kylämäki, Niels Borup, Matti Karppinen,
Tero Hemmilä ja Otto Ramel valittiin hallituksen ehdotuksen mukaisesti
uudelleen seuraavalle toimikaudelle ja uudeksi jäseneksi valittiin LSO
Osuuskunnan ehdotuksesta Henrik Treschow. Yhtiökokouksen jälkeen pitämässään
järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi puheenjohtajakseen Juha Kylämäen ja
varapuheenjohtajaksi Niels Borupin, molemmat uudelleen. 

Yhtiökokous päätti, että varsinaisiksi tilintarkastajiksi seuraavan varsinaisen
yhtiökokouksen päättymiseen saakka valitaan KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers
Oy päävastuullisena tilintarkastajana KHT Johan Kronberg ja KHT Petri Palmroth
sekä varatilintarkastajiksi KHT Mika Kaarisalo ja KHT Jari Viljanen. 



HALLITUKSEN VOIMASSA OLEVAT VALTUUDET

(1) Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien A-sarjan
osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta seuraavasti: 

Hankittavien ja/tai pantiksi otettavien A-sarjan osakkeiden yhteismäärä on
enintään 2 500 000 kappaletta, mikä vastaa noin 4,5 % yhtiön kaikista
osakkeista ja noin 5,0 % yhtiön A-sarjan osakkeista. 

Omia osakkeita voidaan valtuutuksen nojalla hankkia vain vapaalla omalla
pääomalla, jolloin hankinnat vähentävät yhtiön voitonjakoon käytettävissä
olevia varoja. Omia osakkeita voidaan hankkia hankintapäivänä julkisessa
kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan tai muuten markkinoilla muodostuvaan
hintaan. 

Osakkeet voidaan hankkia ehdotetun valtuutuksen perusteella yhtiön
pääomarakenteen kehittämiseksi. Lisäksi osakkeita voidaan hankkia ehdotetun
valtuutuksen perusteella käytettäväksi yrityskauppojen tai muiden
järjestelyiden rahoittamiseksi tai toteuttamiseksi, tai muutoin edelleen
luovutettaviksi tai mitätöitäviksi. 

Hallitus päättää, miten osakkeita hankitaan. Hankinnassa voidaan käyttää mm.
johdannaisia. Osakkeita voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien
omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankinta). Suunnattu omien
osakkeiden hankinta edellyttää aina yhtiön kannalta painavaa taloudellista
syytä eikä valtuutusta voida käyttää osakkeenomistajien
yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisesti. Valtuutus on voimassa 30.6.2012 asti. 

Valtuutus kumoaa yhtiökokouksen 23.4.2010 hallitukselle antaman valtuutuksen
päättää yhtiön omien A-osakkeiden hankkimisesta. 

(2) Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeannista sekä
optio-oikeuksien ja muiden osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen
osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta seuraavasti: 

Tämä valtuutus koskee A-sarjan osakkeiden antamista. Hallitus valtuutetaan
päättämään annettavien osakkeiden lukumäärästä. Tämän valtuutuksen nojalla
voidaan kuitenkin antaa enintään 2 500 000 A-sarjan osaketta. Valtuutuksen
enimmäismäärä vastaa noin 4,5 % yhtiön kaikista osakkeista ja noin 5,0 % yhtiön
A-sarjan osakkeista. 

Hallitus valtuutetaan päättämään kaikista osakeannin ja osakkeisiin
oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisen ehdoista. Antivaltuutus koskee
sekä uusien osakkeiden antamista että omien osakkeiden luovuttamista. Osakeanti
ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antaminen voi tapahtua
suunnatusti. Valtuutus on voimassa 30.6.2012 asti. 

Valtuutus kumoaa yhtiökokouksen 23.4.2010 hallitukselle antaman valtuutuksen
päättää osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien
erityisten oikeuksien antamisesta. 

Osakeantia sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten
oikeuksien antamista koskeva valtuutus myönnettiin, jotta yhtiön hallitus voisi
joustavasti päättää yhtiön kannalta tarpeellisista pääomamarkkinatransaktioista
esimerkiksi yrityksen rahoitustarpeen turvaamiseksi tai yrityskauppojen
toteuttamiseksi. Suunnattu osakeanti edellyttää aina yhtiön kannalta painavaa
taloudellista syytä eikä valtuutusta voida käyttää osakkeenomistajien
yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisesti. 



HENKILÖSTÖ

HKScan-konsernin palveluksessa työskenteli tammi-kesäkuussa 2011 keskimäärin 8
594 henkilöä (7 446 Q1-Q2/2010). 

Henkilöstön lisäys johtui vuonna 2010 toteutetuista yritysjärjestelyistä.
Tanskalainen Rose Poultry A/S ja latvialainen Jelgavas Galas Kombinats A/S
tulivat konserniin vuoden 2010 jälkipuolella ja Järvi-Suomen Portti Oy vuoden
2011 alussa. Vertailuluvuissa Q1-Q2/2010 ei näin ollen ole näiden kolmen yhtiön
henkilöstömääriä. 



Markkina-alueittain henkilöstöä oli keskimäärin:



        Q1-Q2/2011  Q1-Q2/2010
------------------------------
Suomi        2 773       2 496
------------------------------
Ruotsi       3 008       3 139
------------------------------
Tanska         908           -
------------------------------
Baltia       1 905       1 811
------------------------------

Sokolówin palveluksessa oli keskimäärin 6 192 (5 615) henkilöä.



Henkilöstö jakaantui kesäkuun lopussa maittain seuraavasti:

              30.6.2011  30.6.2010
----------------------------------
Suomi            34,9 %     36,2 %
----------------------------------
Ruotsi           32,7 %     37,2 %
----------------------------------
Viro             17,5 %     20,4 %
----------------------------------
Tanska           10,2 %      0,7 %
----------------------------------
Latvia            2,5 %      2,2 %
----------------------------------
Puola (Scan)      1,6 %      2,7 %
----------------------------------
muut maat         0,6 %      0,7 %
----------------------------------



Lisäksi Sokolów-konserni työllisti katsauskauden lopussa 6 363 (5 890) henkilöä.





LÄHIAJAN RISKEJÄ JA EPÄVARMUUSTEKIJÖITÄ

HKScan-konsernin liiketoiminnassa merkittävimmät epävarmuustekijät liittyvät
raaka-aineiden, erityisesti suomalaisen ja ruotsalaisen sianlihan,
hintakehitykseen ja saatavuuteen. Markkina-aluekohtaisia epävarmuustekijöitä
liittyy Suomessa ja Ruotsissa liiketoiminnan kehittämisohjelmien sekä Tanskassa
Rose Poultry -yrityskaupan integraation onnistumiseen. 

Maailmantalouden haasteet jatkuvat. Suuret heilahtelut konsernin keskeisissä
valuutoissa ja korkotason nousu voivat vaikuttaa konsernin kilpailukykyyn,
liikevaihtoon ja tulokseen sekä taseeseen. Kysynnässä konsernin
markkina-alueilla tai vientimarkkinoilla voi tapahtua taloudellisesta
tilanteesta, kuten esimerkiksi kasvavasta työttömyydestä, aiheutuvia muutoksia.
Nämä saattavat vaikuttaa konsernin liikevaihtoon ja tulokseen. 

Mahdolliset ennakoimattomat viranomaismenettelyt saattavat vaikuttaa yhtiön
liiketoimintaan vientimarkkinoilla. 

Elintarviketeollisuuden raaka-ainehuollossa eläintautien mahdollisuutta ei
voida koskaan kokonaan sulkea pois. 


KATSAUSKAUDEN JÄLKEISIÄ TAPAHTUMIA

(1) Yhtiö tarkensi vuoden 2011 liikevoittoennustettaan 26.7.2011. Yhtiön johdon
käsityksen mukaan aiemmin ennakoidusta liikevoittotasosta jäädään sianlihan
vaikean kansainvälisen markkinatilanteen sekä raaka-aineiden ja muiden
tuotantopanosten korkean hintatason jatkuessa. HKScan Oyj ennakoi 6.5.2011
julkistetussa Q1-osavuosikatsauksessa että ”konsernin koko vuoden liikevoiton
arvioidaan paranevan vuoden 2010 tasosta”. 

HKScan muutti aiemmin antamaansa ennustetta seuraavasti:
HKScan-konsernin koko vuoden liikevoiton arvioidaan jäävän vuoden 2010 tasosta.



TULEVAISUUDENNÄKYMIÄ

Lihan kulutuskysynnän odotetaan pysyvän edelleen vakaana konsernin
kotimarkkina-alueilla. HKScanin liiketoiminnan hajautettu rakenne eri
tuoteryhmiin ja eri maantieteellisiin alueisiin ja käynnistetyt
tehostamisohjelmat Suomessa ja Ruotsissa antavat pohjan konsernin kilpailukyvyn
ja kannattavuuden paremmalle kehitykselle. 

Sianlihan vaikea kansainvälinen markkinatilanne jatkuu kuluvan vuoden ajan
HKScanin kaikilla markkina-alueilla, erityisesti Suomessa. Pitkään jatkunut
kannattavuuskriisi muuttaa pysyvämmin koko tuotantoketjun rakenteita ja
tuotantovolyymeja. Sianlihan osalta kannattavuutta yhtiö korjaa myyntihintojen
korotuksilla ja hankintamäärien hallitulla sopeuttamisella. 

Konsernin koko vuoden liikevoiton arvioidaan jäävän vuoden 2010 tasosta.



KONSERNITILINPÄÄTÖS 1.1.-30.6.2011

KONSERNIN TULOSLASKELMA

(miljoonaa euroa)

                              Viite  Q2/201  Q2/201  Q1-Q2/11  Q1-Q2/1      2010
                                          1       0                  0          
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
LIIKEVAIHTO                           630,6   502,3   1 223,3    985,9   2 113,9
--------------------------------------------------------------------------------
Liiketoiminnan tuotot ja         1.  -605,8  -479,9  -1 179,4   -944,0  -2 006,2
 kulut                                                                          
--------------------------------------------------------------------------------
Osuus osakkuusyritysten                 0,2     0,3       0,4      0,8       1,8
 tuloksista                                                                     
--------------------------------------------------------------------------------
Poistot ja arvonalentumiset           -18,3   -14,5     -36,3    -29,1     -61,5
--------------------------------------------------------------------------------
LIIKEVOITTO                             6,7     8,1       8,0     13,6      48,0
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Rahoitustuotot                          1,9     1,3       3,5      3,5       8,1
--------------------------------------------------------------------------------
Rahoituskulut                          -9,5    -4,9     -16,4     -9,7     -21,9
--------------------------------------------------------------------------------
Osuus osakkuusyritysten                 0,8     0,5       1,4      1,5       2,2
 tuloksista                                                                     
--------------------------------------------------------------------------------
VOITTO/TAPPIO ENNEN VEROJA             -0,1     5,0      -3,5      8,9      36,5
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Tuloverot                               1,1    -0,8       1,8     -0,6      -5,7
--------------------------------------------------------------------------------
TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO                1,0     4,3      -1,7      8,3      30,8
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
TILIKAUDEN VOITON/TAPPION                                                       
 JAKAUTUMINEN:                                                                  
--------------------------------------------------------------------------------
Emoyhtiön                               0,6     3,6      -2,5      7,0      27,9
 osakkeenomistajille                                                            
--------------------------------------------------------------------------------
Määräysvallattomil-le                   0,4     0,7       0,8      1,2       2,9
 omistajille                                                                    
--------------------------------------------------------------------------------
Yhteensä                                1,0     4,3      -1,7      8,3      30,8
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------



Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluvasta voitosta laskettu osakekohtainen tulos:



Tulos/osake, laimentamaton, jatkuvat toiminnot     0,01  0,07  -0,05  0,13  0,52
 euroa/osake                                                                    
--------------------------------------------------------------------------------
Tulos/osake, laimennettu, jatkuvat toiminnot       0,01  0,07  -0,05  0,13  0,52
 euroa/osake                                                                    
--------------------------------------------------------------------------------





KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA 1.1. - 30.6.

(miljoonaa euroa)



                                      Q2/2011  Q2/2010  Q1-Q2/11  Q1-Q2/10  2010
--------------------------------------------------------------------------------
Tilikauden voitto / tappio                1,0      4,3      -1,7       8,3  30,8
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT (verojen                                              
 jälkeen):                                                                      
--------------------------------------------------------------------------------
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät          -2,8     -0,2      -1,7       7,0  13,5
 muuntoerot                                                                     
--------------------------------------------------------------------------------
Myytävissä olevat sijoitukset             0,0     -0,4       0,0       0,0   0,0
--------------------------------------------------------------------------------
Rahavirran suojaus                       -1,7     -1,1       1,0      -3,9   1,8
--------------------------------------------------------------------------------
MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT YHTEENSÄ       -4,5     -1,7      -0,8       3,1  15,4
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
KAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ              -3,5      2,6      -2,5      11,4  46,1
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
TILIKAUDEN LAAJAN TULOKSEN                                                      
 JAKAUTUMINEN:                                                                  
--------------------------------------------------------------------------------
Emoyhtiön osakkeenomistajille            -4,0      1,9      -3,2       9,9  42,6
--------------------------------------------------------------------------------
Määräysvallattomille omistajille          0,5      0,7       0,8       1,5   3,5
--------------------------------------------------------------------------------
Yhteensä                                 -3,5      2,6      -2,5      11,4  46,1
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------





KONSERNIN TASE

(miljoonaa euroa)

                                         Viite  30.6.2011  30.6.2010  31.12.2010
--------------------------------------------------------------------------------
VARAT                                                                           
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
PITKÄAIKAISET VARAT                                                             
--------------------------------------------------------------------------------
Aineettomat hyödykkeet                      2.       75,0       69,2        77,1
--------------------------------------------------------------------------------
Liikearvo                                   3.       99,4       90,9       100,4
--------------------------------------------------------------------------------
Aineelliset hyödykkeet                      4.      530,2      482,3       537,8
--------------------------------------------------------------------------------
Osuudet osakkuusyrityksissä                          27,9       22,7        27,0
--------------------------------------------------------------------------------
Myynti- ja muut saamiset                             29,0       20,6        25,3
--------------------------------------------------------------------------------
Myytävissä olevat sijoitukset                        12,1       11,3        13,1
--------------------------------------------------------------------------------
Laskennallinen verosaaminen                          14,8       13,2        14,4
--------------------------------------------------------------------------------
PITKÄAIKAISET VARAT                                 788,4      710,2       795,0
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
LYHYTAIKAISET VARAT                                                             
--------------------------------------------------------------------------------
Vaihto-omaisuus                             5.      174,3      134,0       159,9
--------------------------------------------------------------------------------
Myyntisaamiset ja muut saamiset                     227,9      207,4       240,6
--------------------------------------------------------------------------------
Tuloverosaaminen                                      4,4        2,2         0,3
--------------------------------------------------------------------------------
Muut rahoitusvarat                                    0,4        2,2         3,9
--------------------------------------------------------------------------------
Rahat ja pankkisaamiset                              43,6       68,6        69,5
--------------------------------------------------------------------------------
LYHYTAIKAISET VARAT                                 450,5      414,4       474,1
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
VARAT                                             1 238,8    1 124,6     1 269,2
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
OMA PÄÄOMA JA VELAT                                                             
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
OMA PÄÄOMA                                                                      
--------------------------------------------------------------------------------
Osakepääoma                                 6.       66,8       66,8        66,8
--------------------------------------------------------------------------------
Ylikurssirahasto                                     73,4       74,1        73,4
--------------------------------------------------------------------------------
Omat osakkeet                                        -0,0       -0,0        -0,0
--------------------------------------------------------------------------------
Käyvän arvon rahasto ja muut rahastot               162,3      144,4       154,4
--------------------------------------------------------------------------------
Muuntoerot                                           -2,0       -6,1         0,6
--------------------------------------------------------------------------------
Kertyneet voittovarat                               105,3      107,5       124,4
--------------------------------------------------------------------------------
Emoyhtiön osakkeenomistajien oman                   405,8      386,6       419,6
 pääoman osuus                                                                  
--------------------------------------------------------------------------------
Määräysvallattomien omistajien osuus                 10,9        9,4        11,1
--------------------------------------------------------------------------------
OMA PÄÄOMA                                          416,7      396,1       430,6
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
PITKÄAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA                                                     
--------------------------------------------------------------------------------
Laskennallinen verovelka                             37,3       32,5        38,9
--------------------------------------------------------------------------------
Pitkäaikainen korollinen vieras pääoma              407,6      352,1       361,2
--------------------------------------------------------------------------------
Pitkäaikainen koroton vieras pääoma                  12,6        5,0        12,4
--------------------------------------------------------------------------------
Pitkäaikaiset varaukset                               1,4        2,8         2,4
--------------------------------------------------------------------------------
Eläkevelvoitteet                                      3,0        3,5         3,1
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
PITKÄAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA                         461,9      395,9       418,0
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
LYHYTAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA                                                     
--------------------------------------------------------------------------------
Lyhytaikainen korollinen vieras pääoma              101,1      113,5       153,0
--------------------------------------------------------------------------------
Ostovelat ja muut velat                             255,1      213,3       262,5
--------------------------------------------------------------------------------
Tuloverovelka                                         3,2        2,8         2,7
--------------------------------------------------------------------------------
Lyhytaikaiset varaukset                               0,8        3,1         2,3
--------------------------------------------------------------------------------
LYHYTAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA                         360,2      332,7       420,6
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
OMA PÄÄOMA JA VELAT                               1 238,8    1 124,6     1 269,2
--------------------------------------------------------------------------------





LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA

(miljoonaa euroa)

          1.    2.    3.     4.   5.    6.    7.   8.     9.    10.   11.    12.
--------------------------------------------------------------------------------
OMA     66,8  73,4  -6,5  143,5  0,0  17,4   0,6  0,0  124,4  419,6  11,1  430,6
 PÄÄOM                                                                          
A                                                                               
 1.1.2                                                                          
011                                                                             
--------------------------------------------------------------------------------
Tilika                                                  -2,5   -2,5   0,8   -1,7
uden                                                                            
 tulos                                                                          
--------------------------------------------------------------------------------
Muunto         0,0   0,0               0,2  -2,6         0,8   -1,6  -0,1   -1,7
erot                                                                            
--------------------------------------------------------------------------------
Myytäv                                                          0,0          0,0
issä                                                                            
 oleva                                                                          
t                                                                               
 sijoi                                                                          
tukset                                                                          
--------------------------------------------------------------------------------
Rahavi               1,0                                        1,0          1,0
rran                                                                            
 suoja                                                                          
us
--------------------------------------------------------------------------------
Kauden         0,0   1,0               0,2  -2,6        -1,7   -3,2   0,8   -2,5
 laaja                                                                          
 tulos                                                                          
 yhtee                                                                          
nsä                                                                             
--------------------------------------------------------------------------------
Muu                                                                             
 muuto                                                                          
s                                                                               
--------------------------------------------------------------------------------
Suorat                                                   1,5    1,5          1,5
kirjau                                                                          
kset                                                                            
 voitt                                                                          
o-varo                                                                          
ihin                                                                            
--------------------------------------------------------------------------------
Siirro                                 6,8              -6,8    0,0          0,0
t                                                                               
 erien                                                                          
 välil                                                                          
lä                                                                              
--------------------------------------------------------------------------------
Osakea                                                          0,0          0,0
nti                                                                             
--------------------------------------------------------------------------------
Omien                                                           0,0          0,0
 osakk                                                                          
eiden                                                                           
 hanki                                                                          
nta                                                                             
--------------------------------------------------------------------------------
Tytäry                                                          0,0          0,0
htiö-o                                                                          
mistuk                                                                          
sen                                                                             
 lisäy                                                                          
s                                                                               
--------------------------------------------------------------------------------
Osingo                                                 -12,1  -12,1  -0,9  -13,0
njako                                                                           
--------------------------------------------------------------------------------
OMA     66,8  73,4  -5,5  143,5  0,0  24,4  -2,0  0,0  105,3  405,8  10,9  416,7
 PÄÄOM                                                                          
A                                                                               
 30.6.                                                                          
2011                                                                            
--------------------------------------------------------------------------------







          1.    2.     3.     4.   5.    6.     7.   8.     9.    10.   11.   
12. 
--------------------------------------------------------------------------------
-- 
OMA     66,8  74,2   -8,4  143,5  0,0  14,6  -13,1  0,0  111,6  389,3   9,4 
398,7 
 PÄÄOM 
A 
 1.1.2 
010 
--------------------------------------------------------------------------------
-- 
--------------------------------------------------------------------------------
-- 
Tilika                                                     7,0    7,0   1,2   
8,3 
uden 
 tulos 
--------------------------------------------------------------------------------
-- 
Muunto        -0,1    0,0              -0,6    7,0         0,4    6,7   0,3   
7,0 
erot 
--------------------------------------------------------------------------------
-- 
Myytäv                0,0                                         0,0         
0,0 
issä 
 oleva 
t 
 sijoi 
tukset 
--------------------------------------------------------------------------------
-- 
Rahavi               -3,9                                        -3,9        
-3,9 
rran 
 suoja 
us 
--------------------------------------------------------------------------------
-- 
Kauden        -0,1   -3,8              -0,6    7,0         7,5    9,9   1,5  
11,4 
 laaja 
 tulos 
 yhtee 
nsä 
--------------------------------------------------------------------------------
-- 
Osakep         0,0                                                0,0         
0,0 
erus-t 
eisten 
 ohjel 
mien 
 kuluk 
irjaus 
--------------------------------------------------------------------------------
-- 
Muu                                    -0,9                      -0,9  -0,0  
-1,0 
 muuto 
s 
--------------------------------------------------------------------------------
-- 
Suorat                                                     0,4    0,4  -0,2   
0,2 
 kirja 
ukset 
 voitt 
o-varo 
ihin 
--------------------------------------------------------------------------------
-- 
Siirro                                                            0,0         
0,0 
t 
 erien 
 välil 
lä 
--------------------------------------------------------------------------------
-- 
Osakea                                                            0,0         
0,0 
nti 
--------------------------------------------------------------------------------
-- 
Omien                                                             0,0         
0,0 
 osakk 
eiden 
 hanki 
nta 
--------------------------------------------------------------------------------
-- 
Tytäry                                                            0,0         
0,0 
htiöom 
istuks 
en 
 lisäy 
s 
--------------------------------------------------------------------------------
-- 
Osingo                                                   -12,0  -12,0  -1,3 
-13,3 
njako 
--------------------------------------------------------------------------------
-- 
OMA     66,8  74,1  -12,2  143,5  0,0  13,0   -6,1  0,0  107,5  386,6   9,4 
396,1 
 PÄÄOM 
A 
 30.6. 
2010 
--------------------------------------------------------------------------------
-- 

SARAKKEET: 1. Osakepääoma, 2. Ylikurssirahasto, 3. Arvonmuutosrahasto, 4.
Sijoitettu vapaa oma pääoma (SVOP), 5. Muu oman pääoman erä, 6. Muut rahastot,
7. Muuntoerot, 8. Omat osakkeet, 9. Voittovarat, 10. Emoyhtiön
osakkeenomistajien osuus yhteensä, 11. Määräysvallattomien omistajien osuus,
12. Yhteensä 





RAHAVIRTALASKELMA

(miljoonaa euroa)

                                        Q1-Q2/2011  Q1-Q2/2010    2010
----------------------------------------------------------------------
Liiketoiminta                                                         
----------------------------------------------------------------------
Liikevoitto                                    8,0        13,6    48,0
----------------------------------------------------------------------
Oikaisut liikevoittoon                        -0,1        -0,6    -4,6
----------------------------------------------------------------------
Poistot                                       36,3        29,1    61,5
----------------------------------------------------------------------
Varausten muutos                              -2,7        -5,8    -7,9
----------------------------------------------------------------------
Käyttöpääoman muutos                         -10,6       -25,4    -3,7
----------------------------------------------------------------------
Rahoitustuotot                                 3,4         3,5     8,1
----------------------------------------------------------------------
Rahoituskulut                                -15,1        -9,7   -21,9
----------------------------------------------------------------------
Verot                                         -1,9        -0,6    -5,7
----------------------------------------------------------------------
Liiketoiminnan nettorahavirta                 17,3         4,1    73,8
----------------------------------------------------------------------
----------------------------------------------------------------------
Investoinnit                                                          
----------------------------------------------------------------------
Käyttöomaisuuden bruttoinvestoinnit          -31,7       -35,7   -73,6
----------------------------------------------------------------------
Käyttöomaisuuden myynnit                       1,0         2,3     7,0
----------------------------------------------------------------------
Investoinnit tytäryritykseen                   0,0         0,0   -25,2
----------------------------------------------------------------------
Ostetut osakkuusyhtiöosakkeet                 -0,2         0,0    -1,6
----------------------------------------------------------------------
Myydyt osakkuusyhtiöosakkeet                   0,0         0,0     1,3
----------------------------------------------------------------------
Myönnetyt lainat                              -2,1        -1,3    -1,0
----------------------------------------------------------------------
Lainasaamisten takaisinmaksut                  1,1         1,1     1,2
----------------------------------------------------------------------
Investointien nettorahavirta                 -31,9       -33,6   -91,9
----------------------------------------------------------------------
----------------------------------------------------------------------
Rahavirta ennen rahoitusta                   -14,6       -29,5   -18,1
----------------------------------------------------------------------
----------------------------------------------------------------------
Rahoitus                                                              
----------------------------------------------------------------------
Lyhytaikaisten lainojen nostot                28,0        93,8   169,9
----------------------------------------------------------------------
Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut       -81,8       -67,4  -159,1
----------------------------------------------------------------------
Pitkäaikaisten lainojen nostot               109,7         9,5    45,2
----------------------------------------------------------------------
Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut       -57,7        -1,7   -33,0
----------------------------------------------------------------------
Maksetut osingot                             -12,1       -12,0   -11,9
----------------------------------------------------------------------
Omien osakkeiden hankkiminen                   0,0         0,0    -0,0
----------------------------------------------------------------------
Rahoituksen nettorahavirta                   -13,9        22,1    11,1
----------------------------------------------------------------------
----------------------------------------------------------------------
Rahavarojen muutos                           -28,5        -7,4    -7,0
----------------------------------------------------------------------
----------------------------------------------------------------------
Rahavarat 1.1.                                73,4        75,9    75,9
----------------------------------------------------------------------
Rahavarojen kurssimuutosten vaikutus          -1,0         2,3     4,5
----------------------------------------------------------------------
Rahavarat 30.6.                               43,9        70,8    73,4
----------------------------------------------------------------------



TUNNUSLUVUT



                                     30.6.2011  30.6.2010  31.12.2010
---------------------------------------------------------------------
---------------------------------------------------------------------
Tulos/osake, laimentamaton, euroa        -0,05       0,13        0,52
---------------------------------------------------------------------
Tulos/osake, laimennettu, euroa          -0,05       0,13        0,52
---------------------------------------------------------------------
Oma pääoma/osake 30.6., euroa             7,38       7,16        7,63
---------------------------------------------------------------------
Omavaraisuusaste, %                       33,7       35,2        34,0
---------------------------------------------------------------------
Osakeantioikaistu osakkeiden                                         
---------------------------------------------------------------------
keskimääräinen lukumäärä, milj. kpl       55,0       54,0        54,0
---------------------------------------------------------------------
Bruttoinvestoinnit käyttö-                                           
---------------------------------------------------------------------
omaisuuteen, milj. euroa                  32,4       36,9        70,7
---------------------------------------------------------------------
Henkilöstö keskimäärin kuu-                                          
---------------------------------------------------------------------
kausien lopun keskiarvona                8 594      7 136       7 491
---------------------------------------------------------------------





KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUKSEN LIITETIEDOT



LAADINTAPERIAATTEET

HKScan Oyj:n osavuosikatsaus ajalta 1.1 - 30.6.2011 on laadittu IAS 34
Osavuosikatsaukset -standardia noudattaen. Osavuosikatsauksen laatimisessa on
sovellettu samoja laskentaperiaatteita kuin vuositilinpäätöksessä 2010.
Osavuosikatsauksen luvut on pyöristetty miljooniin euroihin, joten yksittäisten
lukujen yhteenlaskettu summa saattaa poiketa esitetystä summaluvusta.
Tunnuslukujen laskentaperiaatteet ilmenevät vuoden 2010 tilinpäätöksestä. 

Konserni on ottanut käyttöön 1.1.2011 alkaen seuraavat uudet IFRS-standardit ja
-tulkinnat: 

- Muutos IAS 32:een, Rahoitusinstrumentit: esittämistapa - liikkeeseen
laskettujen oikeuksien luokittelu (voimaan 1.2.2010 tai sen jälkeen alkavilla
tilikausilla). Muutos koskee muussa kuin liikkeeseenlaskijan toimintavaluutassa
olevien osakkeita koskevien optioiden, merkintäoikeuksien tai muiden oikeuksien
liikkeeseenlaskun kirjanpitokäsittelyä (luokittelua). Muutokset eivät vaikuta
konsernin raportointiin. 

- IFRIC 19, Rahoitusvelkojen kuolettaminen oman pääoman ehtoisilla
instrumenteilla (voimaan 1.7.2010 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla).
Tulkinta selventää kirjanpitokäsittelyä tapauksessa, jossa yritys neuvottelee
rahoitusvelan ehdot uudelleen ja neuvottelun tuloksena laskee liikkeelle oman
pääoman ehtoisia instrumentteja velkojalleen kuolettaakseen rahoitusvelan joko
osittain tai kokonaan. Muutokset eivät vaikuta konsernin raportointiin. 

- Muutokset tulkintaan IFRIC 14, Etukäteen suoritetut
vähimmäisrahastointivaatimukseen perustuvat maksut (voimaan 1.1.2011 tai sen
jälkeen alkavilla tilikausilla). Muutoksella korjataan ei-toivottu vaikutus,
joka on seurannut tulkinnasta IFRIC 14 IAS 19 - Etuuspohjaisesta järjestelystä
johtuvan omaisuuserän yläraja, vähimmäisrahastointivaatimukset ja näiden
välinen yhteys. Muutosten jälkeen yritykset saavat merkitä varoiksi taseeseen
joitakin vapaaehtoisesti etukäteen suoritettuja
vähimmäisrahastointivaatimukseen perustuvia maksuja. Muutokset eivät vaikuta
konsernin raportointiin. 

- Uudistettu IAS 24, Lähipiiriä koskevat tiedot tilinpäätöksessä (voimaan
1.1.2011 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla). Lähipiirin määritelmää
täsmennetään, ja tietyt julkiseen valtaan sidoksissa olevia yhteisöjä koskevat
liitetietovaatimukset muuttuvat. 



SEGMENTTIKOHTAINEN VERTAILU (miljoonaa euroa)

Liikevaihto ja liikevoitto päämarkkina-alueittain



                         Q2/2011  Q2/2010  Q1-Q2/11  Q1-Q2/10     2010
----------------------------------------------------------------------
LIIKEVAIHTO                                                           
----------------------------------------------------------------------
                - Suomi    207,9    173,5     395,9     341,3    718,5
----------------------------------------------------------------------
               - Ruotsi    263,0    241,9     515,4     472,3    997,1
----------------------------------------------------------------------
               - Tanska     55,9        -     113,5         -     21,8
----------------------------------------------------------------------
               - Baltia     44,1     40,2      83,5      76,0    160,4
----------------------------------------------------------------------
                - Puola     77,0     66,0     147,5     129,9    279,3
----------------------------------------------------------------------
- Segmenttien välinen      -17,4    -19,3     -32,4     -33,6    -63,3
----------------------------------------------------------------------
Konserni yhteensä          630,6    502,3   1 223,3     985,9  2 113,9
----------------------------------------------------------------------
----------------------------------------------------------------------
LIIKEVOITTO                                                           
----------------------------------------------------------------------
                - Suomi      0,7     -0,1       0,1      -0,7     10,7
----------------------------------------------------------------------
               - Ruotsi      4,0      3,1       4,3       5,7     20,4
----------------------------------------------------------------------
               - Tanska     -0,5        -      -1,0         -     -0,0
----------------------------------------------------------------------
               - Baltia      2,7      3,3       3,6       4,3      8,7
----------------------------------------------------------------------
                - Puola      2,8      4,0       5,8       8,3     15,5
----------------------------------------------------------------------
- Segmenttien välinen          -        -         -         -        -
----------------------------------------------------------------------
Segmentit yhteensä           9,6     10,3      12,7      17,6     55,2
----------------------------------------------------------------------
----------------------------------------------------------------------
Konsernihallinnon kulut     -2,9    *-2,1      -4,7      -4,0    *-7,2
----------------------------------------------------------------------
Konserni yhteensä            6,7      8,1       8,0      13,6     48,0
----------------------------------------------------------------------

* Sisältää toisella neljänneksellä kirjatun myydyn tontin maaperän
puhdistuskulut 0,9 miljoonaa euroa. 



TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT



1. KERTALUONTEISET ERÄT

(miljoonaa euroa)

                                          Q1-Q2/2011  Q1-Q2/2010  2010
----------------------------------------------------------------------
Myydyn tontin maaperän puhdistuskulut *)           -        -0,9  -0,9
----------------------------------------------------------------------
Tuotantolaitosten myyntivoitot *)                  -           -   7,9
----------------------------------------------------------------------
Kertaluonteiset erät yhteensä                      -           -   7,0
----------------------------------------------------------------------

*) Sisältyvät tuloslaskelmassa riville ”Liiketoiminnan tuotot ja kulut”.





TASEEN LIITETIEDOT



2. AINEETTOMIEN HYÖDYKKEIDEN MUUTOKSET

(miljoonaa euroa)

                               Q1-Q2/2011  Q1-Q2/2010  2010
-----------------------------------------------------------
Kirjanpitoarvo kauden alussa         77,1        65,7  65,7
-----------------------------------------------------------
Muuntoerot                           -1,5         4,5   8,1
-----------------------------------------------------------
Lisäykset                             0,7         0,3   1,2
-----------------------------------------------------------
Lisäykset (yritysostot)               0,0         0,0   4,2
-----------------------------------------------------------
Vähennykset                          -0,1        -0,2  -0,2
-----------------------------------------------------------
Poistot ja arvonalentumiset          -1,9        -1,6  -3,5
-----------------------------------------------------------
Siirto toiseen tase-erään             0,7         0,4   1,5
-----------------------------------------------------------
Kirjanpitoarvo kauden lopussa        75,0        69,2  77,1
-----------------------------------------------------------





3. LIIKEARVON MUUTOKSET

(miljoonaa euroa)

                               Q1-Q2/2011  Q1-Q2/2010   2010
------------------------------------------------------------
Kirjanpitoarvo kauden alussa        100,4        88,2   88,2
------------------------------------------------------------
Muuntoerot                           -1,4         2,7    4,2
------------------------------------------------------------
Lisäykset                             0,4         0,0    1,3
------------------------------------------------------------
Lisäykset (yritysostot)               0,0         0,0    6,8
------------------------------------------------------------
Vähennykset                           0,0         0,0    0,0
------------------------------------------------------------
Poistot ja arvonalentumiset           0,0         0,0    0,0
------------------------------------------------------------
Siirto toiseen tase-erään             0,0         0,0    0,0
------------------------------------------------------------
Kirjanpitoarvo kauden lopussa        99,4        90,9  100,4
------------------------------------------------------------





4. AINEELLISTEN HYÖDYKKEIDEN MUUTOKSET

(miljoonaa euroa)

                               Q1-Q2/2011  Q1-Q2/2010   2010
------------------------------------------------------------
Kirjanpitoarvo kauden alussa        537,8       469,1  469,1
------------------------------------------------------------
Muuntoerot                           -1,8         5,7   17,4
------------------------------------------------------------
Lisäykset                            30,3        37,5   71,6
------------------------------------------------------------
Lisäykset (yritysostot)               0,7         0,6   43,0
------------------------------------------------------------
Vähennykset                          -0,9        -2,3   -2,4
------------------------------------------------------------
Poistot ja arvonalentumiset         -34,4       -27,9  -59,5
------------------------------------------------------------
Siirto toiseen tase-erään            -1,5        -0,4   -1,5
------------------------------------------------------------
Kirjanpitoarvo kauden lopussa       530,2       482,3  537,8
------------------------------------------------------------





5. VAIHTO-OMAISUUS

(miljoonaa euroa)      Q1-Q2/2011  Q1-Q2/2010   2010
----------------------------------------------------------------
Aineet ja tarvikkeet                     86,3        81,2   88,8
----------------------------------------------------------------
Keskeneräiset tuotteet                   11,2         8,7    8,8
----------------------------------------------------------------
Valmiit tuotteet                         58,3        29,1   45,7
----------------------------------------------------------------
Tavarat                                   0,0         0,2    0,0
----------------------------------------------------------------
Muu vaihto-omaisuus                       8,1         3,9    6,2
----------------------------------------------------------------
Ennakkomaksut vaihto-omaisuudesta         2,2         3,0    2,6
----------------------------------------------------------------
Elävät eläimet IFRS 41                    8,2         7,9    7,6
----------------------------------------------------------------
Vaihto-omaisuus yhteensä                174,3       134,0  159,9
----------------------------------------------------------------





6. OMAN PÄÄOMAN LIITETIEDOT



Osakepääom         Ulkona olevien     Osake   Ylikurssi   SVOP       Omat   Yht.
a ja         osakkeiden lukumäärä    pääoma     rahasto          osakkeet       
ylikurssir                                                                      
ahasto                                                                          
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
  1.1.2011             54 972 788      66,8        72,9  151,1        0,0  290,8
--------------------------------------------------------------------------------
 30.6.2011             54 972 788      66,8        72,9  151,1        0,0  290,8
--------------------------------------------------------------------------------



SVOP = Sijoitettu vapaa oma pääoma



JOHDANNAISSOPIMUKSISTA JOHTUVAT VASTUUT

(miljoonaa euroa)

                                         30.6.2011  30.6.2010  31.12.2010
-------------------------------------------------------------------------
Johdannaissopimuksista johtuvat vastuut                                  
-------------------------------------------------------------------------
-------------------------------------------------------------------------
Johdannaissopimusten nimellisarvot                                       
-------------------------------------------------------------------------
-------------------------------------------------------------------------
Valuuttajohdannaiset                          77,1       98,8       149,9
-------------------------------------------------------------------------
Korkojohdannaiset                            276,5      208,0       247,0
-------------------------------------------------------------------------
Sähköjohdannaiset                             10,4       10,3        10,2
-------------------------------------------------------------------------
-------------------------------------------------------------------------
Johdannaissopimusten käyvät arvot                                        
-------------------------------------------------------------------------
-------------------------------------------------------------------------
Valuuttajohdannaiset                           0,4        0,0        -0,3
-------------------------------------------------------------------------
Korkojohdannaiset                            -12,2      -17,1       -16,8
-------------------------------------------------------------------------
Sähköjohdannaiset                              0,5        0,0         2,2
-------------------------------------------------------------------------





KONSERNIN MUUT VASTUUSITOUMUKSET

(miljoonaa euroa)

                                     30.6.2011  30.6.2010  31.12.2010
---------------------------------------------------------------------
Velat, joiden vakuudeksi on annettu                                  
---------------------------------------------------------------------
pantteja tai kiinnityksiä                                            
---------------------------------------------------------------------
                 - rahalaitoslainat       39,6       37,4        56,1
---------------------------------------------------------------------
---------------------------------------------------------------------
Vakuudeksi annetut                                                   
---------------------------------------------------------------------
- kiinteistökiinnitykset                  63,4       50,4        48,9
---------------------------------------------------------------------
                           - pantit        6,3       31,4        20,8
---------------------------------------------------------------------
               - yrityskiinnitykset       44,6       20,3        47,3
---------------------------------------------------------------------
---------------------------------------------------------------------
Osakkuusyhtiöiden puolesta annetut                                   
---------------------------------------------------------------------
                        - takaukset        5,3        5,0         5,3
---------------------------------------------------------------------
---------------------------------------------------------------------
Muiden puolesta annetut                                              
---------------------------------------------------------------------
- takaukset ja pantit                     14,0       11,7        13,8
---------------------------------------------------------------------
---------------------------------------------------------------------
Muut omat vastuut                                                    
---------------------------------------------------------------------
Leasingvastuut                            25,8       19,6        25,5
---------------------------------------------------------------------
Vuokravastuut                             62,9       41,2        56,3
---------------------------------------------------------------------
Muut vastuut                              20,3        6,2         6,5
---------------------------------------------------------------------





LIIKETOIMET LÄHIPIIRIN KANSSA

(miljoonaa euroa)

                                 Q1-Q2/2011  Q1-Q2/2010  2010
-------------------------------------------------------------
Myynnit osakkuusyhtiöille              29,5        18,0  40,4
-------------------------------------------------------------
Ostot osakkuusyhtiöiltä                24,8        17,6  35,1
-------------------------------------------------------------
Myyntisaamiset ja muut saamiset         1,7         2,1   1,8
-------------------------------------------------------------
Ostovelat ja muut velat                 8,7         9,0   8,8
-------------------------------------------------------------





Osavuosikatsauksessa esitettävät tiedot ovat tilintarkastamattomia.





Vantaalla 10.8.2011



HKScan Oyj

Hallitus



Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Matti Perkonoja. Hänelle voi jättää
soittopyynnön Marjukka Hujasen kautta, puh. 010 570 6218 



HKScan on Pohjois-Euroopan johtavia ruokayhtiöitä. Sen kotimarkkinoihin
kuuluvat Suomi, Ruotsi, Tanska, Baltia ja Puola. HKScan valmistaa, myy ja
markkinoi sian- ja naudanlihaa, siipikarjatuotteita, lihavalmisteita ja
valmiita ruokia lukuisilla tunnetuilla paikallisilla tuotemerkeillä. Asiakkaina
ovat vähittäiskaupat ja suurkeittiöt sekä teollisuus- ja vientiasiakkaat.
HKScan toimii yhdeksässä maassa ja sillä on noin 11 000 työntekijää.
Liikevaihto vuonna 2010 oli 2,1 miljardia euroa. 



JAKELU:

Nasdaq OMX, Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.hkscan.com