|
|||
2008-10-10 12:17:08 CEST 2008-10-10 12:18:09 CEST REGULATED INFORMATION Ruukki Group Oyj - Suurimmat osakkeenomistajat - tiedoteARVOPAPERIMARKKINALAIN 2 LUVUN 10 PYKÄLÄN MUKAINEN ILMOITUSRuukki Group Oyj pörssitiedote 10.10.2008 klo 13:17 Ruukki Group Oyj ilmoittaa täten arvopaperimarkkinalain 2 luvun 10 pykälän mukaisesti alla esitetyn mukaisista mahdollisista omistusmuutoksista perustuen 10.10.2008 pörssitiedotettuihin yhtiön hallituksen ehdotuksiin. Ruukki Group Oyj:n hallitus on esittänyt 28.10.2008 koolle kutsutulle ylimääräiselle yhtiökokoukselle, että osana ehdotettua yrityskauppaa Ruukki Group Oyj laskisi liikkeelle yhteensä 73.170.731 optio-oikeutta. Mikäli Ruukki Group Oyj:n yhtiökokous päättää laskea liikkeelle kyseiset optio-oikeudet ja lisäksi mikäli kaikki kyseiset optio-oikeudet käytettäisiin Ruukki Group Oyj:n uusien osakkeiden merkitsemisiin, se johtaisi mahdollisesti arvopaperimarkkinalain mukaisten omistusosuusrajojen ylittymiseen tai alittumiseen. Vaikka Ruukki Group Oyj ei toistaiseksi ole saanut osakkeenomistajiltaan ilmoituksia mahdollisista omistusosuuksien muutoksista, ilmoitetaan seuraavista mahdollisista omistusmuutoksista. Omistuksen laskenta perustuu seuraaviin tietoihin: (i) Suomen Arvopaperikeskus Oy:n ylläpitämässä osakasluettelossa päivämäärällä 30.9.2008 oleviin tietoihin yhtiön osakkeenomistajista; (ii) yhtiön julkisen sisäpiirirekisterin tietoihin, tilanteeseen 10.10.2008 perustuen; (iii) ylimääräiselle yhtiökokoukselle, joka pidetään 28.10.2008, ehdotetun mukaisten optio-oikeuksien liikkeelle laskuun ja oletettuun täysimääräiseen toteuttamiseen; (iv) siihen, että yhtiön muiden olemassa olevien tai ehdotettujen optio-ohjelmien mukaisia mahdollisia tulevia laimennusvaikutuksia ei oteta huomioon; ja (v) optio-oikeuksien toteutuksen yhteydessä yhtiö laskisi liikkeelle uusia osakkeita, eikä käyttäisi mahdollisesti hallussaan sillä hetkellä olevia yhtiön omia osakkeita. Edellä mainituin perustein, jos hallituksen ehdotuksen mukaiset 73.170.731 optio-oikeutta laskettaisiin liikkeelle ja mitään muita omistusmuutoksia ei tapahtuisi: a. optio-oikeuksien liikkeelle laskun yhteydessä Kermas Limited:n ja sen kanssa samaan konserniin kuuluvan RCS Trading Corporation Limited:n yhteenlaskettu todellinen ja potentiaalinen omistus Ruukki Group Oyj:ssä olisi yhteensä 151.844.231 osaketta, osaketermiiniä ja optio-oikeutta, mikä nykyisellä rekisteröidyllä yhtiön osakemäärällä 290.034.022 osaketta tarkoittaisi noin 52,35 prosentin omistusosuutta (yli 1/2). Lisäksi Kermas Limited:n oma omistusosuus, 73.170.731 optio-oikeutta, ilman RCS Trading Corporation Limited:n omistusta, johtaisi noin 25,23 %:n omistusosuuteen (yli 1/4). b. optio-oikeuksilla merkittävien osakkeiden rekisteröinnin yhteydessä Mikäli kaikilla optio-oikeuksilla merkittäisiin yhtiön uusia osakkeita, yhtiön rekisteröity osakemäärä nousisi 363.204.753 osakkeeseen. Tällöin olettaen, että muita omistusmuutoksia ei tapahtuisi ja perustuen yllä mainittuihin 30.9.2008 ja 10.10.2008 omistustietoihin: Kermas Limited Ltd:n ja sen kanssa samaan konserniin kuuluvan RCS Trading Corporation Limited:n yhteenlaskettu todellinen ja potentiaalinen omistus Ruukki Group Oyj:ssä olisi yhteensä 151.844.231 osaketta ja optio-oikeutta, mikä uudella yhtiön osakemäärällä 363.204.753 osaketta tarkoittaisi noin 41,81 prosentin omistusosuutta (yli 3/10) ja Kermas Limited:n oma suora omistus olisi noin 20,15 % (yli 1/4). Nordea Pankki Suomi Oyj:n, jonka omistusosuus on 30.9.2008 ollut 84.529.661 osaketta, omistusosuus laskisi noin 23,27 %:in (alle 1/4). Danske Bank A/S Helsinki Branch:n, jonka omistusosuus on 30.9.2008 ollut 45.580.000 osaketta, omistusosuus laskisi noin 12,55 %:in (alle 3/20). Hanwa Company Limited:n, jonka omistusosuus on 30.9.2008 ollut 30.000.000 osaketta, omistusosuus laskisi noin 8,26 %:in (alle 1/10). Lisäksi osakejohdannaisten määrien perusteella laskettavat omistusosuudet muuttuisivat vastaavasti. Yhtiöllä ei ole tarkkaa tietoa osakejohdannaisten määristä ja vastapuolista. Ruukki Group Oyj:n rekisteröity osakkeiden lukumäärä on 290.034.022 osaketta ja osakepääoma 23.642.049,60 euroa. RUUKKI GROUP OYJ Alwyn Smit Hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Ruukki Group Oyj:n osake on listattu OMX Pohjoismainen Pörssi Helsingin keskisuurten yhtiöiden kategoriassa, teollisuustuotteet ja -palvelut toimialaryhmässä. Lisätietoja: Alwyn Smit Hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Ruukki Group Oyj Puhelin 050 442 1663 / +41 7960 19094 www.ruukkigroup.fi Tämä pörssitiedote on laadittu suomeksi ja käännetty englanniksi. Mikäli kieliversioiden välillä on eroavaisuuksia, epäjohdonmukaisuuksia tai virheellisyyksiä, suomenkielinen versio on ratkaiseva. |
|||
|