2012-05-04 07:30:01 CEST

2012-05-04 07:30:10 CEST


REGULATED INFORMATION

English Finnish
Tecnotree Oyj - Yhtiökokouskutsu

Kutsu Tecnotree Oyj:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen ja suunniteltu osakeanti


EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI,
YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, AUSTRALIASSA, HONGKONGISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI
JAPANISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKISTAMINEN
OLISI LAINVASTAISTA. 

Tecnotree Oyj
Pörssitiedote
4.5.2012 klo 8.30

Tecnotree Oyj:n hallitus on päättänyt kutsua koolle ylimääräisen
yhtiökokouksen, joka pidetään maanantaina 28.5.2012 klo 10.00 alkaen hotelli
Scandic Simonkentässä, Simonkatu 9, Helsinki. Ylimääräinen yhtiökokous
kutsutaan koolle päättämään hallituksen valtuuttamisesta järjestämään
osakkeenomistajien merkintäetuoikeuteen perustuva osakeanti. 

Valtuutuksen perusteella liikkeeseen laskettavien uusien osakkeiden lukumäärä
voi olla enintään 40.000.000 osaketta, mikä vastaa noin 54,3 % osuutta yhtiön
osakkeista ja äänistä tämän tiedotteen päivämääränä. Osakeannin koon odotetaan
olevan noin 6 miljoonaa euroa. Tecnotree järjestää osakeannin aiempaa
suurempien toimitusprojektien käyttöpääoman rahoittamiseksi sekä taseen
vahvistamiseksi. 

Hallituksen alustavan suunnitelman mukaan ja markkinatilanteesta riippuen
osakeanti on tarkoitus toteuttaa kesäkuun 2012 loppuun mennessä. Yhtiö on
neuvotellut myös uuden 5 miljoonan euron suuruisen luottolimiitin, jonka
saamisen edellytyksenä on, että yhtiö onnistuu keräämään suunnitellulla
osakeannilla vähintään 5 miljoonaa euroa. 

Tecnotree on nimittänyt Summa Capital Oy:n suunnitellun osakeannin
järjestäjäksi. 

Kutsu ylimääräiseen yhtiökokoukseen on kokonaisuudessaan liitetty tähän
tiedotteeseen. 

Espoossa 4.5.2012

TECNOTREE OYJ

Hallitus

LISÄTIETOJA
Kaj Hagros, toimitusjohtaja, puhelin 040 849 1749
Tuomas Wegelius, talousjohtaja, puhelin 0400 433 228

JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.tecnotree.com

Tecnotree lyhyesti
Tecnotree on kansainvälinen operaattoreiden IT-ratkaisujen toimittaja, joka
tarjoaa palveluita ja ratkaisuja veloitukseen, laskutukseen, viestimiseen sekä
asiakkuudenhallinta- ja sisältöliiketoimintaan. Tecnotreen ratkaisujen avulla
tietoliikennepalvelujen toimittajat voivat kasvattaa liiketoimintaansa luomalla
digitaalisten palvelujen markkinapaikkoja, ja kasvattaa lisäarvoa asiakkaidensa
elinkaaren kaikissa vaiheissa. Tecnotree tunnetaan joustavuudestaan ja
sitoutuneisuudestaan. Yhtiöllä on yli 900 työntekijää, jotka palvelevat
maailmanlaajuisesti yli 100 operaattoria. Yhtiön osakkeet noteerataan NASDAQ
OMX Helsinki Oy:n päälistalla tunnuksella TEM1V. Lisää tietoa yrityksestä
osoitteessa www.tecnotree.com. 

Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai
levitettäväksi suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, Kanadassa,
Australiassa, Hong Kongissa, Etelä-Afrikassa tai Japanissa. Tämä tiedote ei ole
tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa
tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain
vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten
ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole
poikkeusta. Mitään osaa arvopapereita koskevasta annista ei rekisteröidä
Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita tarjota yleisölle Yhdysvalloissa. 

Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, käyttämiselle tai myymiselle on
asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä
valtioissa. Tecnotree ei ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan. 

Tätä tiedotetta ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa
tässä mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla
kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista
ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan
poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän
saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai
hankkia arvopapereita, joihin tämä dokumentti viittaa, elleivät he tee sitä
Tecnotreen julkaisemaan tai levittämään soveltuvaan listalleottoesitteeseen
sisältyviin tietoihin perustuen. 

Tecnotree ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle
missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Missään
Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joka on pannut täytäntöön
Esitedirektiivin, paitsi Suomessa (kukin "Relevantti jäsenvaltio") ei ole tehty
eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle
siten, että se edellyttäisi esitteen julkistamista Relevantissa jäsenvaltiossa.
Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa jäsenvaltioissa
(a) Esitedirektiivissä määritellyille kokeneiksi sijoittajiksi lukeutuville
oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esitedirektiivin 3(2) artiklan
mukaisessa tilanteessa. Tässä kappaleessa ilmaisu "tarjota arvopapereita
yleisölle" tarkoittaa viestimistä millä tahansa tavalla ja antamalla
riittävästi tietoa tarjouksen ehdoista ja tarjottavista arvopapereista, jotta
sijoittaja pystyy päättämään arvopapereiden käyttämisestä, ostamisesta tai
merkitsemisestä, koska ilmaisu voi vaihdella jäsenvaltiossa tehtyjen
täytäntöönpanotoimenpiteiden seurauksena. Tässä ilmaisu "Esitedirektiivi"
tarkoittaa direktiiviä 2003/71/EY (muutoksineen, mukaan lukien 2010
Muutosdirektiivi, siltä osin kuin se on pantu täytäntöön Relevantissa
jäsenvaltiossa), ja se sisältää kaikki relevantit täytäntöönpanotoimenpiteet
Relevantissa jäsenvaltiossa, ja ilmaisu "2010 Muutosdirektiivi" tarkoittaa
direktiiviä 2010/73/EU. 

Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat
Ison-Britannian ulkopuolella tai (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista
kokemusta sijoittamisesta Ison-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja
markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden
2005 määräyksen ("Määräys") 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla ja (iii) 
Määräyksen 49(2) mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille (high
net worth entities) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan
laillisesti tiedottaa (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, "relevantit
henkilöt"). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan
relevanttien henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan relevanttien
henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia
tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön. 

Summa Capital Oy toimii ehdotetussa osakeannissa vain ja ainoastaan Tecnotree
Oyj:n puolesta, eikä pidä ketään muita asiakkainaan ehdotetussa osakeannissa
(riippumatta siitä onko kyseinen henkilö tämän pörssitiedotteen vastaanottaja
vai ei), eikä hyväksy minkäänlaista vastuuta muita kuin Tecnotree Oyj:tä
kohtaan asiakkailleen tarjoamastaan suojasta tai neuvonannosta ehdotetun
osakeannin yhteydessä tai mistään muista tässä pörssitiedotteessa viitatuista
asioista. 

Summa Capital Oy ei hyväksy minkäänlaista vastuuta tämän pörssitiedotteen
sisällöstä eikä anna minkäänlaista takuuta, suoraa tai epäsuoraa, tämän
pörssitiedotteen sisällöstä, mukaan lukien sen täsmällisyydestä,
täydellisyydestä tai oikeellisuudesta, tai minkään väitteen osalta, jonka se on
tehnyt tai jonka sen tai jonkun sen puolesta väitetään tehneen Tecnotree
Oyj:hin, osakkeisiin tai ehdotettuun osakeantiin liittyen ja mikään tässä
pörssitiedotteessa ei ole eikä muodosta lupausta tai vakuutusta nykyisestä tai
tulevasta. Summa Capital Oy ei, lain sallimissa rajoissa, ota mitään vastuuta
oikeudenloukkauksesta, sopimuksesta tai muuten, joka sillä muutoin olisi
tällaisen pörssitiedotteen tai väitteen johdosta. 

LIITE: KUTSU TECNOTREE OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

Tecnotree Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka
pidetään maanantaina 28.5.2012 klo 10.00 alkaen hotelli Scandic Simonkentässä,
Simonkatu 9, Helsinki. Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen aloitetaan
klo 9.00. 

A. Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat

1. Kokouksen avaaminen

2. Kokouksen järjestäytyminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

4. Kokouksen laillisuuden toteaminen

5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

6. Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista

Tecnotree Oyj:n hallitus ehdottaa ylimääräiselle yhtiökokoukselle, että
yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään osakeannista siten, että
osakkeenomistajilla on oikeus merkitä uusia osakkeita samassa suhteessa kuin
heillä on ennestään yhtiön osakkeita. Osakeannin syynä on Tecnotree Oyj:n
taseen vahvistaminen ja yhtiön maksuvalmiuden parantaminen. Annin määrän
odotetaan olevan noin 6 miljoonaa euroa. 

Valtuutuksen perusteella liikkeeseen laskettavien uusien osakkeiden lukumäärä
voi olla enintään 40.000.000 osaketta, mikä vastaa noin 54,3 % osuutta yhtiön
osakkeista ja äänistä kokouskutsun päivämääränä. Valtuutus sisältää oikeuden
päättää mahdollisesti merkitsemättä jäävien osakkeiden tarjoamisesta
toissijaisesti hallituksen päättämällä tavalla. Hallitus valtuutetaan
päättämään osakeannin muista ehdoista. 

Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa 28.3.2013 asti. Hallitus ehdottaa, että
tämä valtuutus ei kumoa varsinaisessa yhtiökokouksessa 28.3.2012 päätettyä
valtuutusta päättää osakeannista. 

7. Kokouksen päättäminen

B. Yhtiökokousasiakirjat

Tämä kokouskutsu, joka sisältää kokonaisuudessaan edellä mainitun ylimääräisen
yhtiökokouksen asialistalla olevan hallituksen ehdotuksen, sekä muut
osakeyhtiölain edellyttämät asiakirjat ovat saatavilla Tecnotree Oyj:n
internet-sivuilla osoitteessa www.tecnotree.com 7.5.2012 alkaen. Hallituksen
ehdotus sekä muut osakeyhtiölain edellyttämät asiakirjat ovat myös saatavilla
yhtiökokouksessa, ja niistä sekä tästä kokouskutsusta lähetetään pyydettäessä
jäljennökset osakkeenomistajille. 

C. Ohjeita kokoukseen osallistujille

1. Osakasluetteloon merkitty osakkeenomistaja

Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on 15.5.2012
rekisteröitynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon.
Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle
suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon. 

Yhtiön osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua
yhtiökokoukseen, tulee ilmoittautua viimeistään 23.5.2012 klo 14.00, mihin
mennessä ilmoittautumisen on oltava perillä. Yhtiökokoukseen voi ilmoittautua: 

a) internet-sivujen kautta osoitteessa www.tecnotree.com;
b) puhelimitse numeroon (09) 8047 8237 maanantaista perjantaihin klo 08.00
-18.00; 
c) telefaksilla numeroon (09) 8047 8212; tai
d) kirjeitse osoitteeseen Tecnotree Oyj, Ylimääräinen yhtiökokous, PL 93, 02271
Espoo 

Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa osakkeenomistajan nimi,
henkilötunnus, osoite, puhelinnumero sekä mahdollisen avustajan tai asiamiehen
nimi ja asiamiehen henkilötunnus. Osakkeenomistajien Tecnotree Oyj:lle
luovuttamia henkilötietoja käytetään vain yhtiökokouksen ja siihen liittyvien
tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä. 

Osakkeenomistaja, hänen edustajansa tai asiamiehensä tulee kokouspaikalla
tarvittaessa pystyä osoittamaan henkilöllisyytensä/edustusoikeutensa. 

2. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja

Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua
yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi
oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon
15.5.2012. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden
osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään
osakasluetteloon viimeistään 23.5.2012 klo 10.00 mennessä.
Hallintarekisteröityjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi
yhtiökokoukseen. 

Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin
omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien tilapäistä merkintää yhtiön
osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen.
Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisön tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn
osakkeen omistaja, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, merkittäväksi
tilapäisesti yhtiön osakasluetteloon viimeistään edellä mainittuun ajankohtaan
mennessä. 

Lisätietoa asioista on saatavilla myös yhtiön internet-sivuilla osoitteessa
www.tecnotree.com. 

3. Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat

Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan
asiamiehen välityksellä. Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty
valtakirja, tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa
oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu
yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat
osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on
ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet joiden perusteella kukin
asiamies edustaa osakkeenomistajaa. 

Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan alkuperäisinä osoitteeseen
Tecnotree Oyj, Yhtiökokous, PL 93, 02271 Espoo ennen ilmoittautumisajan
päättymistä 23.5.2012 klo 14.00 mennessä. 

4. Muut ohjeet/tiedot

Yhtiökokouksessa läsnä olevalla osakkeenomistajalla on yhtiökokouksessa
osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:n mukainen kyselyoikeus kokouksessa käsiteltävistä
asioista. 

Tecnotree Oyj:llä on kokouskutsun päivänä 4.5.2012 yhteensä 73.630.977 osaketta
ja 73.630.977 ääntä. 

Espoossa, 4.5.2012

TECNOTREE OYJ

Hallitus