2007-12-21 08:30:00 CET

2007-12-21 08:30:01 CET


REGULATED INFORMATION

OKO Pankki Oyj - Pörssitiedote

OKO alentaa vuoden 2007 tulosarviotaan


OKO alentaa vuoden 2007 tulosarviotaan                                          

OKO on päättänyt alentaa kuluvan vuoden tulosarviotaan aiemmasta. Kolmannen     
vuosineljänneksen jälkeen annetun tulosarvion mukaan, joka perustui             
tammi-syyskuun tulokseen, konsernilla arvioitiin olevan hyvät mahdollisuudet    
parantaa tulosta ennen veroja käyvin arvoin vähintään 10 %:lla vuonna 2007,     
mikäli osake- ja korkomarkkinoiden kehityksessä ei tapahtuisi äkillisiä         
muutoksia loppuvuoden aikana. Marraskuun ja joulukuun alun markkinakehityksen   
perusteella OKO on päättänyt alentaa kuluvan vuoden tulosarviotaan.             

Tammi-marraskuun tuloksen perusteella konsernin koko vuoden tuloksen ennen      
veroja käyvin arvoin ennakoidaan jäävän vuoden 2006 tasosta. Pääomamarkkinoiden 
kehitys marraskuussa heikensi konsernin maksuvalmiusreservien ja                
vahinkovakuutuksen sijoitusten käypiä arvoja.                                   

OKO kuitenkin arvioi konsernin tuloksen ennen veroja ylittävän viime vuoden     
tason, koska vahinkovakuutuksen sijoitusten arvonmuutokset kirjataan            
tuloslaskelman sijasta käyvän arvon rahastoon.                                  

OKOn vuoden 2007 tilinpäätöstiedote julkistetaan 14.2.2008.                     

OKO Pankki Oyj                                                                  



Markku Koponen                                                                  
Pankinjohtaja                                                                   

JAKELU                                                                          
OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki                                               
London Stock Exchange                                                           
SWX Swiss Exchange                                                              
Keskeiset tiedotusvälineet                                                      

LISÄTIETOJA                                                                     
Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen, puhelin 010 252 2549                       
Talousjohtaja Ilkka Salonen, puhelin 010 252 3146