|
|||
2007-09-27 11:01:00 CEST 2007-09-27 11:01:00 CEST REGULATED INFORMATION Stockmann - PörssitiedoteSTOCKMANN-KONSERNIN KOLMANNEN VUOSINELJÄNNEKSEN TULOS PARANEEJulkistaessaan toisen vuosineljänneksen tulosta 9.8.2007 Stockmann esitti arvion, jonka mukaan konsernin kolmannen vuosineljänneksen jatkuvien toimintojen tulos on edellisen vuoden tasolla. Liiketoiminta on kehittynyt myönteisesti kolmannen vuosineljänneksen aikana, minkä lisäksi konserni tulee kolmannen vuosineljänneksen jatkuvien toimintojen tulokseen kirjaamaan eräitä tulosta parantavia eriä, muun muassa tänään Stockmannin ja Nordean välillä julkistetun kanta-asiakastilien rahoitusta koskevan sopimuksen mukaisen siirtokorvauksen. Tämän vuoksi Stockmannin kolmannen vuosineljänneksen jatkuvien toimintojen tulos tulee aikaisemmasta arviosta poiketen olemaan selvästi parempi kuin edellisenä vuonna. Koko vuoden tulosarvio on muuttumaton. Vuoden 2006 tulokseen sisältyi huomattavia kertaeriä, jotka jäävät vuonna 2007 selvästi edellisvuotta pienemmiksi. Tämän vuoksi konsernin voitto ennen veroja on vuonna 2007 pienempi kuin vuonna 2006. Tavoitteena on, että jatkuvien toimintojen liikevoitto vuonna 2007 on parempi kuin vuonna 2006. STOCKMANN Oyj Abp Hannu Penttilä toimitusjohtaja JAKELU OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet |
|||
|