|
|||
2007-03-15 17:35:04 CET 2007-03-15 17:35:04 CET REGULATED INFORMATION Uponor - Yhtiökokouksen päätöksetUponorin varsinaisen yhtiökokouksen päätöksetUponorin varsinaisen yhtiökokouksen päätökset Uponor Oyj:n varsinainen yhtiökokous päätti vuoden 2006 osingoksi 1,40 euroa/osake. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Oras Oy:n toimitusjohtaja Jari Paasikivi ja hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin kuusi. Yhtiökokous hyväksyi kaikki hallituksen ehdotukset, jotka koskivat omien osakkeiden hankintavaltuutuksen uudistamista sekä muutoksia yhtiöjärjestykseen. Yhtiökokous vahvisti Uponor Oyj:n ja Uponor-konsernin vuoden 2006 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Hallituksen puheenjohtaja Pekka Paasikivi kertoi avauksessaan, että vaikka hallitus hakee valtuutusta omien osakkeiden takaisinostoon, se ei tässä vaiheessa suunnittele takaisinosto-ohjelman käynnistämistä, koska osingonjaolla uskotaan saavutettavan tavoitteiden mukainen pääomarakenne ja keskimääräinen velkaantumisaste välillä 30 - 70. Paasikivi totesi, että hallituksen osinkoehdotus perustuu yhtiön marraskuussa julkistettuun osingonjakopolitiikkaan, jonka perusteella perusosingoksi ehdotettiin 1,15 euroa osaketta kohti. Samaan aikaan julkistettujen pitkäaikaisten taloudellisten tavoitteiden mukaisen pääomarakenteen saavuttamiseksi hallitus esitti 0,25 euron lisäosinkoa. Yhtiökokous hyväksyi hallituksen osinkoesityksen 1,40 euroa/osake. Osingonmaksun täsmäytyspäivä on 20.3.2007 ja osinko maksetaan 27.3.2007. Helsingissä pidetyn kokouksen puheenjohtajana toimi laamanni Pekka Merilampi. Hallituksen ja tilintarkastajien valinta Hallituksen jäsenten lukumäärä nostettiin kuuteen. Yhtiön hallitukseen valittiin uudelleen Jorma Eloranta, Pekka Paasikivi, Aimo Rajahalme, Anne-Christine Silfverstolpe Nordin ja Rainer S. Simon sekä uutena jäsenenä Jari Paasikivi. Hallituksen jäsenten toimikausi kestää seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun. Hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan puheenjohtajaksi Pekka Paasikiven ja varapuheenjohtajaksi Aimo Rajahalmeen. Yhtiön tilintarkastajana jatkaa KTH-yhteisö KPMG Oy Ab, joka on ilmoittanut Sixten Nymanin toimivan päävastuullisena tilintarkastajana. Hallituksen palkkiot Hallituksen jäsenten vuosipalkkioiksi päätettiin: puheenjohtaja 65 000 e/v, varapuheenjohtaja 45 000 e/v ja jäsen 40 000 e/v. Palkkiot säilyivät ennallaan. Hallituksen ehdotukset Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankinnasta voitonjakoon käytettävissä olevilla varoilla. Hankittavien osakkeiden enimmäismäärä on 3 500 000 osaketta, mikä vastaa noin 4,8 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Valtuutus on voimassa yhden vuoden ajan yhtiökokouksesta lukien. Osakkeet hankitaan hallituksen päätöksen mukaisesti muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa julkisella kaupankäynnillä Helsingin Pörssissä ostopäivän kurssiin siten kuin osakkeiden hankkimisesta julkisella kaupankäynnillä on säädetty. Osakkeet hankitaan käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa ja muissa teollisissa järjestelyissä, pääomarakenteen kehittämiseksi, investointien rahoittamiseksi, muulla tavoin edelleen luovutettaviksi tai mitätöitäviksi. Osakkeiden hankinta alentaa yhtiön jakokelpoista vapaata omaa pääomaa. Yhtiökokous päätti muuttaa yhtiöjärjestystä 1.9.2006 voimaantulleen uuden osakeyhtiölain johdosta seuraavasti: 3§ Otsikoksi muutettiin ”Arvo-osuusjärjestelmä” ja maininnat vähimmäis- ja enimmäispääomasta sekä nimellisarvosta poistettiin. Maininta, että jokainen osake oikeuttaa yhtiökokouksessa äänestämään yhdellä (1) äänellä poistettiin. Todetaan, että yhtiön osakkeet kuuluvat arvo-osuusjärjestelmään. Muut osat pykälästä poistettiin. 6§ Yhtiön edustamista koskevat määräykset muutettiin vastaamaan uuden osakeyhtiölain terminologiaa. 10§ Varsinaisen yhtiökokouksen asialista muutettiin vastaamaan sisällöllisesti uutta osakeyhtiölakia. Lisätietoja antaa: Päälakimies Pekka Holopainen, puh. 020 129 2835. Uponor Oyj Viestintä puh. 020 129 2854 LIITE: Uponor Oyj:n yhtiöjärjestys yhtiökokouksen 2007 päätöksen mukaan JAKELU: Helsingin Pörssi Tiedotusvälineet www.uponor.com |
|||
|