|
|||
2013-01-04 10:45:00 CET 2013-01-04 10:45:03 CET REGULATED INFORMATION Honkarakenne Oyj - PörssitiedoteHONKARAKENNE OYJ ON PÄÄTTÄNYT YHTEISTOIMINTALAIN MUKAISET NEUVOTTELUTHONKARAKENNE OYJ Pörssitiedote 4.1.2013 kello 11:45 HONKARAKENNE OYJ ON PÄÄTTÄNYT YHTEISTOIMINTALAIN MUKAISET NEUVOTTELUT Honkarakenne Oyj on saanut päätökseen 8.11.2012 käynnistetyt yhteistoimintaneuvottelut toimipaikkojen vähentämiseksi tavoitteenaan keskittää toimintoja Suomessa. Keskittämissuunnitelmat koskivat yhtiön koko henkilöstöä Suomessa. Yhteistoimintaneuvottelujen lopputuloksena yhtiö on päättänyt lakkauttaa toimipaikkansa Alajärvellä. Honkarakenteen tuotantotoiminta keskitetään Karstulan tehtaalle Keski-Suomeen. Keskittämistoimenpiteiden aiheuttamien toiminnan uudelleenjärjestelyiden johdosta irtisanotaan yhteensä 68 henkilöä. Lisäksi yhtiö on sopinut maksimissaan 90 päivän määräaikaista lomautuksista vuoden 2013 syyskuun loppuun saakka koskien koko kotimaan henkilöstöä. Irtisanomisista ja toiminnan uudelleenjärjestelyistä kirjataan tilikaudelle 2012 3,5 miljoonan euron kertaluoteiset kulut, joista käyttöomaisuuden alaskirjausten osuus 2,0 miljoonaa euroa ja irtisanomisiin liittyvä varaus 1,5 miljoonaa euroa. Keskittämistoimenpiteet arvioidaan saatavan päätökseen elokuun 2013 loppuun mennessä. HONKARAKENNE OYJ Mikko Kilpeläinen toimitusjohtaja Lisätietoja: toimitusjohtaja Mikko Kilpeläinen, puh. 050 542 5884, mikko.kilpelainen@honka.com JAKELU NASDAQ OMX Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet Finanssivalvonta www.honka.com |
|||
|