|
|||
2009-06-17 08:00:00 CEST 2009-06-17 08:01:33 CEST REGULATED INFORMATION Efore - PörssitiedoteEfore Oyj alentaa tilikauden 2009 tulosennustettaanEFORE OYJ Pörssitiedote 17.6.2009 klo 9.00 Efore Oyj arvioi kuluvan tilikauden liiketuloksen jäävän alle edellisvuoden tason johtuen epävarmoista näkymistä lähikuukausille. Aikaisempi arvio oli, että tilikauden liiketulos paranee edelliseen tilikauteen verrattuna. "Yhtiön liikevaihdosta yli 60% tulee tietoliikennesektorilta ja sen markkinatilanteen kehityksen arviointi ja näin ollen myös koko tilikauden liiketuloksen arviointi on vaikeaa. Yhtiö on tänä vuonna voittanut uusia asiakkuuksia Kiinassa ja laajentanut tuoteportfoliotaan nykyisissä asiakkuuksissa. Tietoliikennesektorilla nopeasti tapahtuneet muutokset viivästyttävät yhtiön toimien tasaavaa ja positiivista vaikutusta yhtiön liiketoimintaan lyhyellä aikavälillä", tiivistää yhtiön toimitusjohtaja Reijo Mäihäniemi. Yhtiö on tehnyt päätöksiä, joilla kiinteitä kustannuksia alennetaan ensi tilikauden alusta vuositasolla n. 2 miljoonaa euroa. Yhtiö jatkaa myös suunnitelmien mukaisia kustannussäästötoimia ja tuottavuuden parantamista eri yksiköissään kannattavuutensa varmistamiseksi. Yhtiön suunnitelmissa on lisätä panostustaan tuotekehitykseen etenkin Aasian kasvaville markkinoille. Yhtiö julkistaa kolmannen neljänneksen osavuosikatsauksen 27.8.2009. EFORE OYJ Hallitus Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Reijo Mäihäniemi, puh. 09 4784 6312. JAKELU Nasdaq OMX Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet Efore-konserni Efore on ICT-, teollisuusautomaatio- ja terveydenhuollon tekniikan sektoreita palveleva kansainvälinen yritys, jonka liiketoiminta muodostuu sähkönkulutusta vähentävistä asiakaskohtaisista tehonsyöttöratkaisuista, laiteasemien sähkönsyöttöjärjestelmistä, vaativan elektroniikan valmistus- ja suunnittelupalveluista sekä huolto- ja korjauspalveluista. Eforen pääkonttori on Espoossa. Yhtiön tuotekehitys- ja markkinointiyksiköitä on Suomen lisäksi Kiinassa, USA:ssa ja Ruotsissa. Yrityksen tuotantoyksiköt sijaitsevat Kiinassa, Virossa ja USA:ssa. Lokakuussa 2008 päättyneellä tilikaudella konsernin liikevaihto oli 78,3 milj. euroa ja sen palveluksessa oli keskimäärin 637 henkilöä. Konsernin emoyhtiö Efore Oyj:n osake on listattu Nasdaq OMX Helsinki Oy:ssä. www.efore.fi |
|||
|