2014-02-14 08:00:02 CET

2014-02-14 08:00:06 CET


REGULATED INFORMATION

English Finnish
Solteq Oyj - Tilinpäätöstiedote

SOLTEQ OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.–31.12.2013 (IFRS)


Solteq Oyj pörssitiedote 14.2.2014 KLO 9.00



- Liikevaihto oli 38,1 miljoonaa euroa (39,0 miljoonaa euroa).

- Liiketulos oli 2.141 tuhatta euroa (2.731 tuhatta euroa).

- Yhtiön liiketulosprosentti oli 5,6 % (7,0 % vuonna 2012, kertaluonteisista
tuotoista ja kuluista puhdistettuna 6,3 %). 

- Konsernin omavaraisuusaste oli 43,5 prosenttia (37,2 %).

- Osakekohtainen tulos oli 0,11 euroa (0,12 euroa).

- Hallitus esittää varsinaiselle yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 2013
jaetaan osinkoa 0,03 euroa kullekin ulkona olevalle osakkeelle ja että lisäksi
hallitus valtuutetaan osakeyhtiölain 13 luvun 6§ 2 mom. mukaisesti päättämään
enintään 0,05 euron suuruisen osakekohtaisen osingonjaosta tai muusta varojen
jakami­sesta sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta sekä päättämään
mahdollisen jaon ajoituksesta ja muista yksityiskohdista. 



AVAINLUVUT                                
Liikevaihdon jakaantuminen toiminnoittain:
%                       1-12/13    1-12/12
Ohjelmistopalvelut           66         61
Lisenssit                    27         32
Laitemyynti                   7          7





Toimitusjohtaja Repe Harmanen:

Valitsemamme tie muuttaa murroksen mahdolliseksi

Vuosi 2013 oli meille taloudellisesti kohta­lainen - haastavasta
markkinatilanteesta huolimatta. Kasvumme hidastui, mutta säilytimme asemamme
markkinoilla ja onnis­tuimme ylläpitämään kannattavuuttamme. Pitkäaikaisilla
asiakassuhteillamme onkin suuri merkitys menestyksellemme. 

Keskityimme vuoden aikana peruslii­ketoimintamme kehittämiseen ja
asiakas­suhteidemme vahvistamiseen. Jatkoimme kustannuskontrollimme ja
-rakenteemme muuttamista joustavammaksi. Samalla laajensimme ja tarkensimme
ratkaisuvali­koimaamme entistä asiakaslähtöisemmäksi. Toimme asiakkaillemme
esimerkiksi uudiste­tun kuluttajaverkkokaupparatkaisun. 

Onnistuimme myös edelleen syventämään useita pitkäaikaisia asiakkuuksiamme.
Uudet ohjelmistoratkaisumme olivat avainasemassa asiakasyhteistyön
kehittymisessä. Tämä useita vuosia jatkunut pitkäjänteinen strateginen
asiakastyö näkyikin asiakastyytyväisyyden merkittävänä kasvuna. Aloitimme myös
yhteistyön usean uuden asiakkaan kanssa sekä tiivistimme yhteistyötä
avainkumppaniemme kanssa. 

Eteenpäin useilla mittareilla mitattuna

Kehityimme vuoden aikana usealla tärkeällä alueella, mistä olen erityisen
tyytyväinen. Asiakaslupauksenamme on tarjota jatkuvuus ja tehdä tulevaisuus
ajallaan ja rahallaan. Asiakkaidemme luottamus meihin lisääntyi entisestään.
Teemmekin useamman asiakkaamme kanssa laajempia hankkeita ja mietimme pitkän
aikavälin strategista kehitys­tä. Osoituksena tästä kehityksestä oli
asiakas­tyytyväisyyden paraneminen: jopa yhdeksän kymmenestä asiakkaastamme
suosittelee meitä, kun vuonna 2012 luku oli seitsemän kymmenestä. Tämä on hieno
osoitus jokaisen solteqlaisen työstä asiakaslähtöisyyden eteen, sillä
asiakaslupaus lunastetaan joka päivä. Asiakas Aina Ensin. 

Samalla henkilöstötyytyväisyytemme jatkoi useatta vuotta jatkunutta nousuaan.
Jopa kaksi kolmasosaa solteqlaisista suosittelisi meitä työnantajana, mikä on
yli suomalaisten asiantuntijaorganisaatioiden keskiarvon. 

Näissä tuloksissa näkyy mielestäni asian­tuntijoidemme vahva
ohjelmistoratkaisu- ja asiakastoimialaosaaminen sekä henkilöstön alhainen
vaihtuvuus. Asiakas on meille ykkönen, ja työssämme korostuu avoimuus,
ketteryys ja lähestyttävyys. Pyrimme olemaan elämäntilanteet huomioiva joustava
työantaja, joka tarjoaa mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen. Henkilöstömme
pieni vaih­tuvuus taas mahdollistaa suunnitelmallisen osaamisen kehittämisen. 

Strategian toteuttaminen etenee

Vuoden 2013 aikana jatkoimme 2011 aloitetun strategiaohjelman toteuttamista.
Olemme pitkäjänteisesti keskittyneet niin ratkaisuidem­me, asiakaslähtöisyyden
kuin henkilöstömme kehittämiseen. Työ on edennyt mallikkaasti ja tiivistyksenä
voisi sanoa, että monet vuoden 2013 menestykset ovat usean vuoden
suunnitelmallisen ja sisukkaan työn tulosta. Ei ole sattumaa, että
asiakkaidemme ja henki­löstömme tyytyväisyys on parantunut. Tai että olemme
kaupan, logistiikan ja palveluiden kokonaisratkaisujen luotettava kumppani. 

Hieno käytännön esimerkki on Microsoft Dynamics AX -liiketoiminta. Panostimme
tähän vuonna 2011 perustettuun liiketoi­mintaan, ja vuoden 2013 aikana siitä
kehittyi meille hyvää ja kilpailuetua luovaa liiketoi­mintaa. Useat onnistuneet
asiakashankkeet puhuvat puolestamme. 

Strategiamme peruspilarina on jatku­vuuden takaaminen - niin asiakkaidemme
liiketoiminnalle, Solteqin kehitykselle, henkilöstöllemme sekä muille
sidosryhmille. Pätevä esimerkki jatkuvuuden takaamisesta asiakkaillemme on
siirtymäpolkuja vanhoista uusiin järjestelmiin tarjoavien Silta-ratkaisujen
suosion kasvu vuoden 2013 aikana. Vuoden aikana kerroimme useista
Silta-sopimuksista muun muassa Palveluiden toiminnanohjaus -segmentissä. 

Kaupan alan murros kiihtyy

Kaupan alan murrosta on kiihdyttänyt jo useana vuonna kuluttajakäyttäytymisen
muutos ja kaupan monikanavaisuus. Laajen­taminen verkkokauppaan on nyt monelle
toimijalle liiketoiminnan jatkuvuuden kannalta ydinkysymys. Verkkoa
välttelevien kaupan alan toimijoiden kuilu kuluttajiin kasvaa koko ajan ja
kilpailusta jälkeen jääminen on todella nopeata. Kaupan alan murros näkyy myös
tukkuliikkeiden puolella. Verkkokauppa mahdollistaa loppuasiakkaan
tavoittamisen globaalisti yhdessä tai ilman perinteisiä jakelukanavia. 

Näemme tulevaisuuden ja kaupan alan murroksen ennen kaikkea mahdollisuutena -
asiakkaillemme ja Solteqille. Muuttuva toimintaympäristö ja
kuluttajakäyttäytyminen luovat mahdollisuuksia, joiden kääntäminen
kannattavaksi liiketoiminnaksi vaatii asia­kaslähtöisiä ratkaisuja. Haluamme
ohjelmis­toratkaisuillamme auttaa asiakkaitamme yhteistyössä menestymään ja
kääntämään murroksen uhat mahdollisuuksiksi. 

Valitulla tiellä jatketaan entistä määrätietoisemmin

Syksyllä 2013 aloitimme vuonna 2015 alkavan strategiakautemme suunnittelutyön.
Tulemme jatkamaan entistä tarmokkaammin vahvuuk­siemme ja kilpailukykymme
kehittämistä, asiakkaiden tarpeita palvelevien uusien ratkaisuiden
kehittämistä, liiketoimintamah­dollisuuksien luotausta ja asiakkaihin
kes­kittymistä. Meille on tärkeää tehdä kestäviä päätöksiä, jotka takaavat niin
Solteqin kuin asiakkaidemme toiminnan jatkuvuuden. 

Kansainvälisyys on asia, johon kiinnitämme yhä enemmän huomiota. Toimintamme
keskit­tyy vahvasti Suomeen, vaikka ratkaisujamme käytetään yli 20 maassa.
Liiketoimintamme on kansainvälistynyt lähinnä asiakkaidemme kansainvälistymisen
myötä, ja tällä tiellä jatkamme. Tulemme jatkossa huomioimaan entistä tarkemmin
myös sen, miten vastaam­me tehokkaammin tiukentuvaan kansainväli­seen
kilpailuun ohjelmistoratkaisuissa. 

Haluan kiittää asiakkaitamme, henki­löstöämme, yhteistyökumppaneitamme,
omistajiamme ja muita sidosryhmiämme avoimesta ja kehittyvästä yhteistyötä
vuoden 2013 aikana. On hienoa, että olette mukana rakentamassa murroksesta
mahdollisuuksia. 

TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA LIIKETOIMINNAN KEHITYS

Solteq on johtava kaupan ja palvelualan ohjelmistopalveluyhtiö. Tarjoamme
kestävää kumppanuutta ja markkinoiden laajimman valikoiman palveluja koko
toimitusketjun optimoinnista kuluttaja-asiakastiedon hallintaan.
Teknologiariippumattomat ratkaisumme auttavat asiakkaitamme ohjaamaan
liiketoimintaansa mahdollisimman tehokkaasti ja kannattavasti. 

Solteq Oyj:n raportoitavat segmentit ovat Päivittäis- ja erikoiskauppa, HoReCa;
Tukkukauppa, Logistiikka ja Palvelut sekä Palveluiden toiminnanohjaus. 

Segmenttijaon tavoitteena on vastata asiakkaiden kysyntään toimialojen
kokonaistoimittajana ja siten parantaa palveluiden saatavuutta sekä helppoutta
asiakkaillemme. 

Solteqin liikevaihto oli 38.124 tuhatta euroa, jossa on laskua 2,3 % prosenttia
vuoteen 2012 verrattuna. Solteqin liiketulos laski 2.141 tuhanteen euroon
vertailutilikauden 2.731 tuhannesta eurosta. Yhtiön liiketulosprosentti oli 5,6
% (7,0 % vuonna 2012). 

Päivittäis- ja erikoistavarakauppa, HoReCa

Solteqin Päivittäis- ja erikoistavarakauppa -segmentti tarjoaa kaupan alan
yrityksille kokonaisratkaisuja, joiden avulla kauppa voi tehostaa
liiketoimintaansa niin logistiikan, myymälätoiminnan, asiakaspalvelun,
rahastuksen kuin kanta-asiakkuuden hallinnankin osalta. 

Kaupan alan ratkaisujen avulla kauppa voi optimoida valikoimien, tilan,
toimitusten, logistiikan ja asiakastyytyväisyyden hallintaa sekä samalla
kasvattaa myyntiä ja tulosta. Solteqin ratkaisut auttavat kauppaa nopeuttamaan
perustoimintojaan, nostamaan toimitusvarmuutta, laskemaan varastoarvoa,
lisäämään varaston kiertonopeutta sekä parantamaan ennustettavuutta. Näin
myymälässä on aina tarjolla oikeita tuotteita oikeassa paikassa, oikeaan aikaan
ja oikealla hinnalla. 

Päivittäis- ja erikoistavarakauppa -segmentin liikevaihto tilikaudella oli 18,0
miljoonaa euroa. Segmentin liiketulos oli 1,1 miljoonaa euroa. 

Tukkukauppa, Logistiikka ja Palvelut

Solteqin Tukkukauppa, Logistiikka ja Palvelut -segmentti tarjoaa asiakkailleen
toiminnan- ja taloudenohjauksen järjestelmiä sekä niitä tukevia optimointi-,
integraatio- ja raportointiratkaisuja. 

Segmentin ratkaisut auttavat asiakkaita ohjaamaan toimintaansa ja tehostamaan
ostoja, myyntiä, varaston ohjausta sekä raportointia. Järjestelmien avulla
voidaan mm. nostaa toimitusvarmuutta, laskea varastoarvoa, lisätä varaston
kiertonopeutta sekä parantaa ennustettavuutta. Tavaravirtojen hallinnalla
puolestaan varmistetaan, että oikeat tavarat ovat oikeaan aikaan asiakkaalla
optimaalisesti pakattuina. 

Tukkukauppa, Logistiikka ja Palvelut -segmentin tarjoamat järjestelmät
tehostavat kaupan toimintaa ja antavat mahdollisuuden palvella asiakkaita
entistä joustavammin ja monipuolisemmin. Samalla yrityksen sisäinen toiminta
tehostuu toimitusketjun tietojenkäsittelyn automatisoinnin myötä. Solteqin
ratkaisuja käyttää päivittäin laaja joukko asiakkaita mm. tukkukaupan, kaupan,
teollisuuden ja julkishallinnon toimialoilta. 

Tukkukauppa, Logistiikka ja Palvelut -segmentin liikevaihto tilikaudella oli
15,0 miljoonaa euroa. Segmentin liiketulos oli 0,3 miljoonaa euroa. 

Palveluiden toiminnanohjaus

Solteqin Palveluiden toiminnanohjaus -segmentti tarjoaa asiakkailleen
palveluiden toiminnanohjausratkaisuja sekä masterdatan hallinnan ratkaisuja. 

Palveluprosessien hallintaan ja optimointiin kehitetty palveluiden
toiminnanohjaus auttaa asiakkaita ohjaamaan toimintaansa ja tehostamaan
esimerkiksi tuotantolaitosten käyntivarmuutta, töiden- ja resurssienhallintaa,
kenttätyötä, myyntiä ja asiakaspalvelua, kumppaniverkoston hallintaa sekä
materiaalihallintaa. Ratkaisuja käyttää laaja joukko asiakkaita mm.
teollisuuden ja energiatuotannon palveluissa, kunnossapito- ja
huoltopalveluissa, elinkaaripalveluissa, kaupunkien ja kuntien teknisessä
toimessa, kiinteistöpalveluissa sekä koti- ja hoivapalveluissa. 

Palveluiden toiminnanohjaus -segmentti vastaa myös asiakasyritysten
liiketoimintakriittiseen tietoon eli masterdataan liittyvistä palveluista ja
tuotteista, ja tarjoaa asiakkailleen masterdatan laadun parantamisprojekteja,
masterdata-palvelukeskukselle ulkoistettua tiedon ylläpitopalvelua, masterdatan
hallinnassa hyödynnettäviä ohjelmistoteknologioita sekä konsultointipalveluja.
Näiden palveluiden tavoitteena on varmistaa, että asiakkaiden toiminnanohjausta
ja päätöksentekoa tukevien järjestelmien sisältämät tiedot ovat laadukkaita,
keskenään yhdenmukaisia ja ajan tasalla. Solteqin masterdatan hallinnan
ratkaisuja käyttävät asiakkaat yli toimialarajojen. 

Palveluiden toiminnanohjaus -segmentin liikevaihto tilikaudella oli 5,2
miljoonaa euroa. Segmentin liiketulos oli 0,7 miljoonaa euroa. 

LIIKEVAIHTO JA TULOS

Liikevaihto laski 2,3 % edellisvuoteen verrattuna ja oli 38.124 tuhatta euroa
(edellinen tilikausi 39.016 tuhatta euroa). 

Liikevaihto koostuu useista yksittäisistä asiakkuuksista. Enimmilläänkin yhden
asiakkaan osuus liikevaihdosta on alle kymmenen prosenttiyksikköä. 

Tilikauden liiketulos oli 2.141 tuhatta euroa (2.731 tuhatta euroa), tulos
ennen veroja oli 1.927 tuhatta euroa (2.433 tuhatta euroa) ja tilikauden tulos
1.621 tuhatta euroa (1.697 tuhatta euroa). 

Liikevaihdon ja -tuloksen laskuun vaikutti suurimpana yksittäisenä tekijänä
yksittäiseen Tukkukauppa, Logistiikka ja Palvelut -segmentin isoon
asiakashankkeeseen liittyvien taloudellisten riskien osittainen toteutuminen.
Solteq on varautunut näihin riskeihin käsityksensä mukaan täysmääräisesti ja
toteutti vuoden aikana korjaavia toimenpiteitä liiketoiminnallisten vaikutusten
minimoimiseksi. 

Solteq Oyj ja Aldata Solution Oyj saivat 22.3.2012 päätökseen kaupan, jossa
Solteq Oyj hankki Aldatalta sen 100 %:sti omistaman tytäryhtiön Aldata Solution
Finland Oy:n. Hankitun liiketoiminnan liikevaihto kehittyi odotetusti ja oli
11,7 miljoonaa euroa vuonna 2013 (9,5 miljoonaa euroa vuonna 2012, konsernin
luvuissa 1.3.2012 alkaen).  Hankitun liiketoiminnan liiketulos oli 0,9
miljoonaa euroa vuonna 2013 (0,9 miljoonaa euroa). 

Osana 20.3.2012 tiedotetun yrityskaupan rahoitusjärjestelyä yhtiö myi ja
takaisinvuokrasi Tampereen toimitilakiinteistöt. Toimitilakiinteistöjen
tasearvo oli myyntihetkellä 1.590 tuhatta euroa. Toimitilakiinteistöjen
myyntivoitto 887 tuhatta euroa, on esitetty liiketoiminnan muissa tuotoissa
vertailuvuonna. 

TASE JA RAHOITUS

Taseen loppusumma oli 25.386 tuhatta euroa (27.096 tuhatta euroa). Likvidit
varat olivat 2.367 tuhatta euroa (1.242 tuhatta euroa). Likvidien varojen
lisäksi yhtiöllä oli tilikauden päättyessä käyttämättömiä pankkitililimiittejä
yhteensä 1.500 tuhatta euroa. 

Konsernin rahoitusvelat olivat 5.555 tuhatta euroa (6.430 tuhatta euroa).

Konsernin omavaraisuusaste oli 43,5 prosenttia (37,2 %).

INVESTOINNIT, TUTKIMUS JA KEHITYS

Tilikauden nettoinvestoinnit olivat 957 tuhatta euroa (7.439 tuhatta euroa).
Tilikauden investoinnit ovat pääsääntöisesti korvausinvestointeja.
Vertailuvuoden investoinneista 8.301 tuhatta euroa liittyy yritysostoon ja
vastaavasti divestoinneista 1.590 tuhatta euroa liittyy Tampereen
toimitilakiinteistöjen myyntiin. Muilta osin vertailuvuoden investoinnit ovat
korvausinvestointeja. 

Tuotekehitys

Solteqin tutkimus- ja kehityskulut ovat pääosin henkilöstökuluja.
Perustuotteiden kehittämisessä Solteqin strategiana on toimia yhteistyössä
globaalien toimijoiden kuten SAP:n, Symphony EYC:n ja Microsoftin kanssa sekä
hyödyntää heidän resurssejaan ja jakelukanaviaan. Oma kehityspanos kohdistetaan
lisäarvotuotteiden ja asiakaskohtaisten palvelukokonaisuuksien kehittämiseen. 

Tilikauden aikana ei ole aktivoitu tuotekehityskuluja (vertailuvuonnakaan ei
tilikaudella aktivointeja). 

HENKILÖSTÖ

Solteqin palveluksessa oli tilikauden lopussa 277 vakinaisessa työsuhteessa
olevaa henkilöä (288 henkilöä). Henkilöstön määrä tilikaudella oli keskimäärin
287 henkilöä (270 henkilöä). Henkilöstön määrä tilikauden lopussa jakautui
niin, että Päivittäis- ja erikoistavarakaupan palveluksessa oli 118 henkilöä,
Tukkukaupan ja logistiikan palveluksessa 88 henkilöä, Palveluiden
toiminnanohjauksen palveluksessa 40 henkilöä ja yhteisten toimintojen
palveluksessa 31 henkilöä. 

LIIKETOIMET LÄHIPIIRIN KANSSA

Solteqin lähipiiriin kuuluvat sen hallitus, toimitusjohtaja sekä konsernin
johtoryhmä omistusyhtiöineen. 

OSAKKEET, OSAKKEENOMISTAJAT JA OMAT OSAKKEET

Solteq Oyj:n osakepääoma 31.12.2013 oli 1.009.154,17 euroa ja osakkeiden
lukumäärä on 14.998.061. Osake on nimellisarvoton. 

Tilikauden päättyessä Solteq Oyj:n ja konserniyhtiöiden Solteq Management Oy:n
ja Solteq Management Team Oy:n hallussa olevien omien osakkeiden määrä oli
773.404 kappaletta. Hankittujen osakkeiden määrä vastasi 5,2 prosenttia koko
tilikauden lopun osake- ja äänimäärästä. Hankittujen osakkeiden
kirjanpidollinen vasta-arvo oli 52.039 euroa. 

Tilikauden aikana tehtiin yksi liputusilmoitus 2.4.2013. Keskinäinen
vakuutusyhtiö Eläke-Fennia ja LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö
ilmoittivat fuusioituvansa 1.1.2014 muodostaen Keskinäinen
Työeläkevakuutusyhtiö Elon. Toteutettu fuusio johti 3.1.2014 tiedotettuun
omistusosuuden muutokseen.  Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo omisti
3.1.2014 yli 10 % osuuden Solteq Oyj:n osakkeista ja äänistä. 

Vaihto ja kurssi

Tilikauden aikana Solteqin osakkeiden vaihto Helsingin Pörssissä oli 0,9
miljoonaa osaketta (1,9 milj. osaketta) ja 1,4 miljoonaa euroa (2,1 milj.
euroa). Tilikauden ylin kurssinoteeraus oli 1,77 euroa ja alin 1,20 euroa.
Painotettu osakekohtainen keskikurssi oli 1,49 euroa ja päätöskurssi 1,46
euroa. Yhtiön osakekannan markkina-arvo tilikauden lopussa oli 21,9 miljoonaa
euroa (18,0 milj. euroa). 

Omistus

Solteqilla oli tilikauden päättyessä yhteensä 1.758 osakkeenomistajaa (1.804
osakkeenomistajaa). Solteqin 10 suurinta osakkeenomistajaa omistivat 11.211
tuhatta osaketta eli heidän hallussaan on 74,7 prosenttia yhtiön osake- ja
äänimäärästä. Solteq Oyj:n hallituksen jäsenet omistivat yhteensä 5.524 tuhatta
osaketta, mikä oli 36,8 prosenttia yhtiön osake- ja äänimäärästä. 

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

Solteq Oyj:n varsinainen yhtiökokous 15.3.2013 vahvisti vuoden 2012
tilinpäätöksen ja myönsi hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle
vastuuvapauden päättyneeltä tilikaudelta. 

Kokouksessa hyväksyttiin hallituksen esitys, että 31.12.2012 päättyneeltä
tilikaudelta maksetaan osinkoa 0,04 euroa osakkeelta. Lisäksi kokouksessa
hyväksyttiin hallituksen esitys, että se valtuutetaan osakeyhtiölain 13 luvun
6§ 2 mom. mukaisesti päättämään enintään 0,04 euron osakekohtaisesta
osingonjaosta tai muusta varojen jakamisesta sijoitetun vapaan oman pääoman
rahastosta sekä päättämään mahdollisen jaon ajoituksesta ja muista
yksityiskohdista. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen
saakka. 

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden
hankkimisesta yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, käytettäväksi osana
henkilöstön kannustinjärjestelmää, yrityskauppojen tai muiden liiketoiminnan
järjestelyiden rahoittamiseksi ja toteuttamiseksi tai muutoin edelleen
luovutettaviksi taikka mitätöitäviksi. Ehdotus sisältää myös valtuutuksen ottaa
pantiksi yhtiön omia osakkeita. Ehdotuksen mukaan hankittavien osakkeiden
kokonaismäärä voi kulloinkin olla enintään 10 prosenttia kaikkien yhtiön
osakkeiden lukumäärästä ja niitä voidaan hankkia muussa kuin osakkeenomistajien
omistusten suhteessa. Osakkeet tulee hankkia julkisessa kaupankäynnissä. Muista
ehdoista päättää hallitus. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen
yhtiökokoukseen saakka. 

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhteensä enintään 3 000 000 uuden
tai yhtiön hallussa olevan oman osakkeen antamisesta yhdessä tai useammassa
erässä osakeannilla siten, että osakeanti voidaan suunnata osakkeenomistajien
merkintäetuoikeudesta poiketen. Muista osakeannin ehdoista päättää hallitus.
Valtuutus on voimassa seuraavaan yhtiökokoukseen saakka. 

HALLITUS JA TILINTARKASTAJA

Yhtiön hallitukseen valittiin kuusi jäsentä. Hallituksen jäseninä toimivat Ali
Saadetdin, Seppo Aalto, Markku Pietilä, Sirpa Sara-aho, Jukka Sonninen ja Matti
Roininen. Järjestäytymiskokouksessaan hallitus valitsi puheenjohtajakseen Ali
Saadetdinin. 

Tilintarkastajana jatkoi KPMG Oy Ab päävastuullisena tilintarkastajanaan Lotta
Nurminen, KHT. 

TILIKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT

Katsauskauden jälkeen ei ole toteutunut raportointia edellyttäviä tapahtumia.

RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT

Lähiajan keskeisimmät epävarmuustekijät ja riskit liittyvät liikevaihdon
perustana olevien kauppojen ajoitukseen ja hinnoitteluun, kustannustason
muutoksiin sekä yhtiön kykyyn hallita laajoja sopimus- ja
toimituskokonaisuuksia. 

Yhtiön liiketoiminnan kannalta keskeisimpiä riskejä ja epävarmuustekijöitä
seurataan säännöllisesti osana hallitus- ja johtoryhmätyöskentelyä. Yhtiöllä ei
ole erillistä sisäistä tarkastusorganisaatiota tai -valiokuntaa. 

TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT

Sekä liikevaihdon että liiketuloksen odotetaan kasvavan vuoden 2013 tasosta.

HALLITUKSEN ESITYS JAKOKELPOISTEN VAROJEN KÄSITTELYKSI

Tilikauden 2013 lopussa konsernin emoyhtiön jakokelpoinen oma pääoma on 9 483
308,16 euroa. 

Solteq Oyj:n hallitus esittää varsinaiselle yhtiökokoukselle, että tilikaudelta
2013 jaetaan osinkoa 0,03 euroa kullekin ulkona olevalle osakkeelle. Nykyisellä
osakemäärällä tämä esitetty osingonjako merkitsisi noin 450 tuhannen euron
jakamista osakkaille. 

Lisäksi esitetään, että hallitus valtuutetaan osakeyhtiölain 13 luvun 6§ 2 mom.
mukaisesti päättämään enintään 0,05 euron suuruisen osakekohtaisen
osingonjaosta tai muusta varojen jakami­sesta sijoitetun vapaan oman pääoman
rahastosta sekä päättämään mahdollisen jaon ajoituksesta ja muista
yksityiskohdista. Nykyisellä osakemäärällä tämän valtuutuksen täysmääräinen
käyttäminen merkitsisi noin 750 tuhannen euron pääoman jakamista osakkaille
(vuoden 2013 varsinaisessa yhtiökokouksessa hallitus sai valtuutuksen enintään
0,04 euron suuruiseen osingonjakoon tai muuhun varojen jakoon sijoitetun vapaan
oman pääoman rahastosta. Hallitus päätti 18.11.2013 0,02 euron osingonjaosta
kyseisen valtuutuksen perusteella). 

Yhtiön taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole
tapahtunut olennaisia muutoksia. Yhtiön mak­suvalmius on hyvä, eikä ehdotettu
osingon tai muiden varojen jakaminen vaaranna hallituksen näkemyksen mukaan
yhtiön maksukykyä. 

Taloudellinen raportointi

Tilinpäätöstiedote 1.1.-31.12.2013 on laadittu IAS34 Osavuosikatsaukset
-standardin mukaisesti. Tiedotteessa esitetyt tilinpäätösluvut perustuvat
yhtiön tilintarkastettuun tilinpäätökseen käyttäen samoja laatimisperiaatteita
kuin vuositilinpäätöksessä. Tilintarkastuskertomus on annettu 13.2.2014. 

Tulosta raportoidaan kolmen liiketoiminta-alueen kautta. Päivittäis- ja
erikoiskauppa, HoReCa -segmentti sisältää kaupan alan yrityksille suunnatut
kokonaisratkaisut. Tukkukauppa, Logistiikka ja Palvelut -segmentti pitää
sisällään toiminnan- ja taloudenohjauksen järjestelmät sekä niitä tukevat
ratkaisut. Palveluiden toiminnanohjaus -segmentti sisältää palveluiden
toiminnanohjausratkaisut sekä masterdatan hallinnan ratkaisut. Konsernin
keskeiset tuote- ja palvelutyypit ovat ohjelmistopalvelut, lisenssit ja
laitemyynti. 

Kaikki tässä tiedotteessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon
tämänhetkiseen näkemykseen talouden tilasta ja kehittymisestä. Tämän vuoksi
tulokset voivat erota merkittävästi johtuen muutoksista taloudessa,
markkinoilla, kilpailuolosuhteissa sekä muutoksista laissa ja säännöksissä. 



TALOUDELLINEN INFORMAATIO                                                       
KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA                                                   
(TEUR)                                                                          
                                      1.10.-      1.10.-       1.1.-       1.1.-
                                  31.12.2013  31.12.2012  31.12.2013  31.12.2012
LIIKEVAIHTO                            9 821      11 205      38 124      39 016
Liiketoiminnan                                                                  
muut tuotot                               38           0          50         900
Materiaalit                                                                     
ja palvelut                           -2 528      -3 003      -9 151     -10 369
Henkilöstökulut                       -5 102      -5 426     -19 386     -19 304
Poistot ja arvonalentumiset             -310        -280      -1 228      -1 126
Liiketoiminnan                                                                  
muut kulut                            -1 490      -1 617      -6 268      -6 386
LIIKETULOS                               429         878       2 141       2 731
Rahoitustuotot                                                                  
ja -kulut                                -74         -37        -214        -298
TULOS ENNEN VEROJA                       355         841       1 927       2 433
Tuloverot                                 74        -221        -306        -735
TILIKAUDEN TULOS                                                                
                                         429         619       1 621       1 697
MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT, JOTKA                                                
 SAATETAAN MYÖHEMMIN SIIRTÄÄ                                                    
 TULOSVAIKUTTEISIKSI                                                            
Rahavirran suojaukset                     -6          -8          27         -45
Rahavirran suojaukseen                                                          
liittyvät verot                            1           2          -6          11
Tilikauden laajan tuloksen erät                                                 
verojen jälkeen                           -5          -6          21         -34
TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ                                                 
                                         424         613       1 642       1 663
Tilikauden voiton jakautuminen                                                  
Emoyrityksen omistajille                 429         619       1 621       1 697
Tilikauden laajan tuloksen jakautuminen                                         
Emoyrityksen omistajille                 424         613       1 642       1 663
Tulos/osake,                                                                    
e(laimentamaton)                        0,03        0,04        0,11        0,12
Tulos/osake,                                                                    
e(laimennettu)                          0,03        0,04        0,11        0,12
Tilikauden veroina on esitetty tilikauden tulosta vastaavat verot.              





KONSERNITASE (TEUR)       31.12.2013  31.12.2012
VARAT                                           
PITKÄAIKAISET VARAT                             
Aineelliset käyttöomaisuus-                     
hyödykkeet                     1 399         942
Aineettomat hyödykkeet                          
Liikearvot                    12 730      12 728
Muut aineettomat                                
hyödykkeet                     2 853       3 590
Myytävissä olevat                               
rahoitusvarat                    546         538
Myyntisaamiset                    32          63
Pitkäaikaiset                                   
varat yhteensä                17 560      17 861
LYHYTAIKAISET VARAT                             
Vaihto-omaisuus                  156         126
Myyntisaamiset ja muut                          
saamiset                       5 303       7 867
Rahavarat                      2 367       1 242
Lyhytaikaiset                                   
varat yhteensä                 7 826       9 235
VARAT YHTEENSÄ                25 386      27 096
OMA PÄÄOMA JA VELAT                             
EMOYRITYKSEN OMISTAJILLE KUULUVA OMA PÄÄOMA     
Osakepääoma                    1 009       1 009
Ylikurssirahasto                  75          75
Suojausinstrumenttien                           
rahasto                          -28         -49
Omat osakkeet                   -933        -933
Sijoitetun vapaan oman                          
pääoman rahasto                6 392       6 368
Kertyneet voittovarat          4 331       3 607
Oma pääoma yhteensä           10 846      10 077
Pitkäaikaiset velat                             
Laskennalliset verovelat         593         791
Rahoitusvelat                  3 695       4 827
Lyhytaikaiset velat           10 252      11 401
Velat yhteensä                14 540      17 019
OMA PÄÄOMA                                      
JA VELAT YHTEENSÄ             25 386      27 096



RAHAVIRTALASKELMA (MEUR)                   
                       1-12/2013  1-12/2012
Liiketoiminnan                             
rahavirta                   3,83       2,28
Investointien                              
rahavirta                  -0,96      -5,95
Rahoituksen rahavirta                      
Omat osakkeet               0,00      -0,10
Pääoman palautus            0,00      -0,45
Osingonmaksu               -0,90       0,00
Suunnattu anti              0,00       3,02
Lainojen nosto/maksu       -0,85       2,17
Rahoituksen                                
rahavirta yhteensä         -1,75       4,64
Rahavarojen muutos          1,12       0,97



LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (TEUR)                        
A=Osakepääoma                                                             
B=Omat osakkeet                                                           
C=Ylikurssirahasto                                                        
D=Suojausinstrumenttien rahasto                                           
E=Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto                                  
F=Voittovarat                                                             
G=Yhteensä                                                                
                                   A      B   C    D      E      F       G
OMA PÄÄOMA 1.1.2012            1 009   -835  75  -14  3 800  1 910   5 945
Tilikauden laaja tulos yhteensä                  -35         1 697   1 663
Omien osakkeiden hankinta               -99                            -99
Suunnattu anti                                        3 017          3 017
Pääoman palautus                                       -449           -449
OMA PÄÄOMA 31.12.2012          1 009   -933  75  -49  6 368  3 607  10 077
OMA PÄÄOMA 1.1.2013            1 009   -933  75  -49  6 368  3 607  10 077
Tilikauden laaja tulos yhteensä                   21         1 621   1 642
Omilla osakkeilla maksetut hallituspalkkiot              24             24
Osingonjako                                                   -898    -898
OMA PÄÄOMA 31.12.2013          1 009   -933  75  -28  6 392  4 331  10 846



SEGMENTTI-INFORMAATIO                                                  
Liikevaihdon jakautuminen segmenteittäin:                              
Me                                             1-12/13  1-12/12  Muutos
Päivittäis- ja erikoistavarakauppa, HoReCa        18,0     17,0    +1,0
Tukkukauppa, Logistiikka ja Palvelut              15,0     16,9    -1,9
Palvelujen toiminnanohjaus                         5,2      5,1    +0,0
Yhteensä                                          38,1     39,0    -0,9
Liiketuloksen jakautuminen segmenteittäin:                             
Me                                             1-12/13  1-12/12  Muutos
Päivittäis- ja erikoistavarakauppa, HoReCa         1,1      0,7    +0,4
Tukkukauppa, Logistiikka ja Palvelut               0,3      2,3    -2,0
Palvelujen toiminnanohjaus                         0,7     -0,3    +1,0
Yhteensä                                           2,1      2,7    -0,6
AVAINLUVUT NELJÄNNEKSITTÄIN (MEUR)                                     
                                     1Q/12       2Q/12    3Q/12   4Q/12
Liikevaihto                           8,85        10,4     8,52   11,21
Liiketulos                            0,95        0,39     0,51    0,88
Tulos ennen veroja                    0,84        0,32     0,44    0,84
                                     1Q/13       2Q/13    3Q/13   4Q/13
Liikevaihto                           9,99        9,73     8,59    9,82
Liiketulos                            0,54        0,54     0,63    0,43
Tulos ennen veroja                    0,48        0,49     0,60    0,36
KÄYTTÖOMAISUUSINVESTOINNIT (TEUR)                                      
                                 1-12/2013   1-12/2012                 
Jatkuvat toiminnot,                                                    
konserni yhteensä                      957       7 439                 
VASTUUERITTELY (MEUR)           31.12.2013  31.12.2012                 
Yrityskiinnitykset                   10,00       10,00                 
Muut vuokravastuut                    3,53        4,18                 
LÄHIPIIRITAPAHTUMAT (TEUR)      31.12.2013  31.12.2012                 
Vuokrajärjestelyt                       83          76                 
Alihankintaostot                         2           3                 
Liiketapahtumat lähipiirin kanssa ovat tapahtuneet markkinahintaan ja  
liittyvät yhtiön normaaliin liiketoimintaan.                           
RAHOITUSVAROJEN JA -VELKOJEN KÄYVÄT ARVOT                              
Rahoitusvarojen ja -velkojen käyvät arvot vastaavat olennaisilta osin  
kirjanpitoarvoja sekä 31.12.2013 että 31.12.2012. Näin ollen niitä     
ei ole tilinpäätöstiedotteessa esitetty erikseen taulukkomuodossa.     



OMISTUSJAKAUMA SEKTOREITTAIN 31.12.2013                                      
                                     Omistajien     Osakkeita ja ääniä 
                                     määrä          %        kpl       
Yritykset                                       68   19,2 %   2 728 911
Rahoitus- ja vakuutuslaitokset                         8    1,2 %      53 341
Julkisyhteisöt                                   2   17,6 %   2 658 719
Kotitaloudet                                 1 668   61,9 %   9 548 089
Voittoa tavoittelemattomat yhteisöt                    5    0,1 %       4 381
Ulkomaat                                         7    0,0 %       4 620
Kaikki yhteensä                              1 758  100,0 %  14 998 061
joista hallintarekisteröityjä                          7    0,8 %     124 952
OMISTUSJAKAUMA SUURUUSLUOKITTAIN 31.12.2013                                  
                                     Omistajien     Osakkeita ja ääniä 
Osakkeiden määrä                     määrä          %        kpl       
1 - 100                                        332    0,2 %      25 510
101 - 1 000                                    975    3,2 %     474 663
1 001 - 10 000                                 378    8,1 %   1 209 844
10 001 - 100 000                                58   10,2 %   1 532 459
100 001 - 1 000 000                             11   19,1 %   2 864 816
1 000 000 -                                      4   59,3 %   8 890 769
Yhteensä                                     1 758  100,0 %  14 998 061
joista hallintarekisteröityjä                          7    0,8 %     124 952



SUURIMMAT OSAKKEENOMISTAJAT 31.12.2013                             
                                             Osakkeita ja ääniä 
                                                    kpl        %
1.  Saadetdin Ali                             3 481 383     23,2
2.  Eläke-Fennia Keskinäinen Vakuutusyhtiö       2 000 000     13,3
3.  Profiz Business Solution Oyj                 1 747 180     11,6
4.  Aalto Seppo                               1 662 206     11,1
5.  Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma        644 917      4,3
6.  Pirhonen Jalo                               408 480      2,7
7.  Solteq Management Oy                        400 000      2,7
8.  Roininen Matti                              360 000      2,4
9.  Solteq Management Team Oy                      350 000      2,3
10. Saadetdin Katiye                            156 600      1,0
10 suurinta osakkeenomistajaa yhteensä          11 210 766   74,7 %
Hallintarekisteröidyt yhteensä                     124 952    0,8 %
Muut                                          3 662 343   24,4 %
Yhteensä                                     14 998 061  100,0 %



TUNNUSLUVUT (IFRS)     2013    2012    2011     2010    2009
Liikevaihto MEUR       38,1    39,0    27,1     27,0    28,6
Liikevaihdon muutos  -2,3 %  43,7 %   0,5 %   -5,4 %  -6,0 %
Liiketulos MEUR         2,1     2,7     1,5     -4,3     1,5
% liikevaihdosta      5,6 %   7,0 %   5,4 %  -16,0 %   5,1 %
Tulos ennen                                                 
veroja MEUR             1,9     2,4     1,3     -4,5     1,3
% liikevaihdosta      5,1 %   6,2 %   4,7 %  -16,6 %   4,7 %
Omavaraisuusaste, %    43,5    37,2    34,2     30,6    47,2
Nettovelkaantumis-                                          
aste, %              29,4 %  51,5 %  65,4 %  132,8 %  66,7 %
Bruttoinvestoinnit                                          
käyttö-                                                     
omaisuuteen MEUR        1,0     7,4     0,5      0,2     0,7
Oman pääoman                                                
tuotto, %            15,5 %  21,2 %  16,0 %  -48,7 %   9,6 %
Sijoitetun                                                  
pääoman tuotto, %    13,2 %  20,8 %  13,1 %  -29,3 %   9,1 %
Henkilöstö                                                  
kauden lopussa          277     288     212      220     235
Henkilöstö                                                  
keskimäärin             287     270     211      233     240
OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT                                  
Tulos/osake, e         0,11    0,12    0,08    -0,32    0,08
Tulos/osake,                                                
e(laimennettu)         0,11    0,12    0,08    -0,32    0,08
Oma pääoma/osake, e    0,72    0,67    0,52     0,45    0,84



TUNNUSLUKUJEN LASKENTAPERIAATTEET                                               
Omavaraisuusaste prosentteina:                                                  
                        oma pääoma                                              
                                      ----------------------------------  x 100 
                        taseen loppusumma - saadut ennakot                      
Nettovelkaantumisaste:                                                          
                        korolliset velat - rahavarat                            
                             -------------------------------------------  X 100 
                        oma pääoma                                              
Oman pääoman tuotto prosentteina:                                               
                        tilikauden tulos                                        
                                ----------------------------------------  x 100 
                        taseen oma pääoma (keskim.kauden aikana)                
Sijoitetun pääoman tuotto prosentteina:                                         
                        tilikauden tulos rahoituserien jälkeen +                
                        rahoituskulut                                           
                                ----------------------------------------  x 100 
                        taseen loppusumma - korottomat velat                    
                        (keskim. kauden aikana)                                 
Osakekohtainen tulos:                                                           
                        tilikauden tulos -/+ määräysvallattomien omistajien     
                         osuus                                                  
                                    ------------------------------------        
                        osakkeiden kappalemäärä keskimäärin                     
Laimennettu osakekohtainen tulos:                                               
                        tilikauden tulos -/+ määräysvallattomien omistajien     
                         osuus                                                  
                         -----------------------------------------------        
                        osakkeiden kappalemäärä keskim. lisättynä vuoden        
                        lopun optioiden määrällä                                
Osakekohtainen oma pääoma:                                                      
                        taseen oma pääoma                                       
                                                 -----------------------        
                        osakkeiden kappalemäärä                                 







Taloudellinen raportointi

Solteqin vuosikertomus sisältäen tilintarkastetun tilinpäätöksen vuodelta 2013
julkaistaan yhtiön internet-sivuilla 14.2.2014. Yhtiö ei julkaise painettua
vuosikertomusta. 



Solteq Oyj:n taloustiedotteiden aikataulu vuonna 2014 on seuraava:

- Osavuosikatsaus 1-3/2013 torstaina 24.4.2014 klo 9.00

- Osavuosikatsaus 1-6/2013 torstaina 17.7.2014 klo 9.00

- Osavuosikatsaus 1-9/2013 perjantaina 17.10.2013 klo 9.00



Lisää sijoittajatietoa Solteqin verkkosivuilta osoitteesta www.solteq.com.



Lisätietoja antavat:



Toimitusjohtaja, Repe Harmanen

Puhelin 0400 467 717

Sähköposti repe.harmanen@solteq.com



Talousjohtaja, Antti Kärkkäinen

Puhelin 040 8444 393

Sähköposti antti.karkkainen@solteq.com



Jakelu:

NASDAQ OMX Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.solteq.com